entä kun kesälomamatka saa aikaa vilunväreitä ja oksetusta?
tuskin kehtaan tätä äänees edes kertoa, hävettää jo valmiiksi. kun toinen, Juntti Punaniska tällä kertaa, on yli-ihana ja ostaa meille lomamatkan etelän lämpöön, minä reagoin asiaa oksentaen ja itkulla. nuo rakkauspakkauksen miettivät ja suunnittlevat, nauravat yhdessä, vannovat nauttivansa ajasta. minä toisaalla sovitan häpeillen bikineitä ylleni. nautinnon sijaan pelkään jo nyt hetkiä uima-altaalla. syön-oksennan-syön. menetän hallinnan.
ja vannon huomenna aloittavani ateriakorvikkeet.
uskon ihmeisiin. vakaasti siihen että jokin muutuuisi.
etten tällä lomalla istuisi puettuna varjossa. etten pilaisi Juntti Punaniskalta tänäkin vuonna vesipuistoretkeilyä jättäytymällä tekosyyn varjolla samamoilemaan yksin naapuruston kaupoissa - häveten herkkujen käärepapereita hävitellen. että osaisin rentoutua. uskailtaisin hengittää. ja olla hetken vapaa.
voisinko saada lomaa ajatuksiltani?
miten sanoa ääneen kenellekkään kuinka paljon pelottaa. turvallisen rytmin hetkellinen katkeaminen. entä jos mä murenen kokonaan? menetän sen viimeisen langan jota vielä tiukasti pidän kontollissani.
eihän kukaan voi vihata kesälomaa.
ei se ole normaalia?
ja voiko muiden loma ahdistaa? se ettei kukaan ole kuulemassa hätähuutojani.
miksi juuri silloin kun paniikki on pahimmillaan koko maailma jättää sinut yksin.
koko maailma on lomalla.
enemmän kuin mitään muuta, mä kaipaisin lomaa nyt.
ja enemmän kuin mitään muuta mä pelkään tulevaa lomaa.
ajatuksiltaan ei saa lomaa.
miten ajatukset voisi vaientaa?
mun päivät pyörii ruoan - syömisen - ahminnan - oksentamisen ympärillä.
keho tärisee. koskee. sattuu. hävettää.
mun työpaikan roskin pursuaa.
enkä jaksa välittää. karkkipapereita, kääreitä, ruokaa.
mä olen jo luovuttanut.
oksennan töissä. kotona. matkalla.
kaikkialla.
saisiko ajatuksista lomaa?
tunti riittäisi.
<3 Sallamari
