Mikä on parasta tässä päivässä

Parasta tässä päivässä on se, että olen noussut tähän päivään - toisinkin olisi voinut valita.

Masennuksen kanssa jokaiseen uuteen päivään nouseminen katsokaan ei ole mikään itsestäänselvyys, vaikka aivan hyvin ihminen tietää ja tiedostaa, että joukko hoidettavia velvollisuuksia odottaa suorittamista juuri tänään. Eikä tässä kohtaa sovi sekoittaa velvollisuuksien hoitamattajättämistä ylimalkaiseen tai laiskuuteen taipuvaan käytökseen, pahimpien masennuskausien aikana hengittäminen käy päivätyötä ja pelkkä rikkoutuneen mielen kanssa oleminen päivästä toiseen on sairastavalle riittävä vastuualue.

Mieli kun rikkoituu verrattaen samalla tavalla kuin fyysinen kehommekin.

Jokatapauksessa, minä nousin tähän päivään. Sijaintipaikkanani on tällä hetkellä tuttu ja turvallinen Helsinki-koti. Aloitin aamun uudella lääkärikäynnillä, jossa keskusteltiin ja kartoitettiin tämän hetkistä tilannetta. Tilanne on aikalailla umpiossa, seuraava YT-neuvottelutilaisuus odottaa perjantaina ja tilaisuus on edellisen perusteella luonteeltaan sellainen, etten halua paikanpäälle - ainakaan yksin.  Ketään edustuskelpoista tai -haluista henkilöä ei työpaikalta löydy korvaamaan minua. Luottamusmies on kieltäytynyt edustamasta minua - sivulauseessa todettakoot, että minä olen työttömyyskassan enkä ammattiliiton jäsen - ja jokaisella vapaassa maailmassa on oikeus kieltäytyä tarjotusta tehtävästä, eipä siinä mitään.
edited 27.02.2014 - tilannehan elää, niinkuin tilanteet yleensäkin. Luottamusmies edustaa sittenkin minua tuossa tulevassa neuvottelussa. Ensimmäinen saamani tieto oli tuo kielteinen vastaus, nyt uusimman tiedon varassa tilanne onkin aivan toinen. Rehellisyyden nimissä kerron avoimesti eläväni toisenkäden tiedon varassa, ensin minulle siis kerrottiin yliviivattu tieto, nyt myöhemmin tietoa on tarkennettu. Missää vaiheessa en siis itse ole ollut yhteydessä luottamusmieheen, tai oikeastaan olen, heti ensimmäisen neuvottelukerran jälkeen kipaisin kysymässä, että voisitkohan sinä olla oikea henkilö edustamaan minua. Sillä kerralla tilanne jäi auki ja kolmas osapuoli jäi selvittämään minulle sitä kuka sopiva edustushenkilö voisi olla. Tämän kolmannen osapuolen välittämän tiedon varassa minä siis olen ollut näitä blogimerkintöjä kirjoittaessani.

 Pieni vihje tähän väliin teille lukijoille, ammattiliiton jäsenyys muuten kannattaa.

Mutta minun kohdallani asiat ovat tänää hyvin - olen jalkeilla ja onnistuneesti saanut hoidettua tänään hoidetuksi luvatun. Olen jalkeilla ja ihmismäisesti puettuna ensimäistä kertaa viiteen päivään. Päivän suurimpiin onnistumisiin kuuluu ehdottomasti tänään reipas kävelylenkki halki Helsingin aurinkoisessa säässä.

Suuressa mittakaavassa saattaa tuottaa haasteita ymmärtää näiden pienien onnistumisten merkitystä.

Että miten kävelylenkkiä voi pitää saavutuksena? Puhumattakaan siitä, että aikuinen ihminen kirjaa päivän onnistumiseksi sängystä nousemisen?

Antakaas, kun valoitan tilannetta muutamalla lauseella.

Minun kohdallani tie masennukseen kulkee unen laadun ja määrän heikkenemisen kautta - reagoin hankaliin tilanteisiin lähes aina nukkumiseen liittyvien ongelmien ja haasteiden kautta. Pitkään jatkunut huonounisuus vaikuttaa lopulta kokonaisvaltaisesti elämännlaatuun -  elämänhalu ja toimintakyky katoaa, sillä perusolo on lipuu vähitelleen tilaan, jossa päivästä toiseen vaan väsyttää ja väsyttää. 

Masennushan ei ole mikään sellainen äkkiarvaamatta iskevä kohtaus - tänään on, huomenna off - vaan pitkäkestoista epämiellyttävää henkistä kuormitusta seuraava väsymystila.

Masentuneena minun on todentotta vaikea päästä liikkeelle ja tarttua tehtäviin - tässä vaiheessa ollaankinjo aika pitkällä masennuksen syövereissä. 

Ensimmäisenä masennuksesta minulla kielii itkuisuus - itken tavanomaista helpommin ja syvemmin. Seuraavaksi ilmenee väsymystä ja välinpitämättömyyttä, saatan kellahtaa sohvalle kyljelleni sanoen yrittäväni nyt nukkua päiväunia vaikka nukkumisen sijaan tuijotan apaattisena teeveetä. Seuraavaksi sanon jo ääneen, että juuri nyt mikään ei tunnu miltää,eikä minua huvita lähteä mihinkään - jään mieluummin kotiin jumittamaan.

Päivä päivältä salakavalasti olotila liukuu hiljalleen syvemmälle ja syvämmälle apatiaan.

Huonoimpien hetkien tullen saatan viettää viikon kotona pukeutuen yöpaitaan. Normaalien päivittäisten rutiinieni sijaan käyn suihkussa kerran kahteen päivään ja pesen tukkani päivittäisen pesun sijaan kerran viikossa. Poistun kotoa silloin kun aivan välttämätön pakko ja silloinkin jaksan ehkä kammata tukkani muusta kauneudenhoidosta viis veisaten. Päälle kelpaa ensimmäiseksi kaapista käteen osuneet housut ja paita. Sukat saavat olla huoletta eriparia.
Voimavarat eivät yksinkertaisesti riitä enempään.

Näin syvällä masennuksen syövereissä ei vielä onneksi olla.
Toivottavasti, ihan noin syvälle ei tarvitse sukeltaa tällä kertaa.

Henkilön, joka ei ole koskaan masennusta nähnyt tai kokenut on taatusti vaikea ymmärtää mikä edellä mainituissa jutuissa nyt muka niin vaikeaa on. Laiskuutta vaan, ei vaan viitsi huolehtia itsestään.
Uskokaa minua syvällåä masennuksen syövereissä viikko yöpaidassa menee hujauksessa, kun hengittäminen tuntuu täyttä keskittymistä vaativalta asialta - eteen tulee päiviä, kun on riittävän kuormittavan huomma huolehtia siitä että muistaa hengittää joka hetki.

Työpaikan tapahtumat kaikkine kiemuroineen, ovat toimineet teokaasti  masennusta edesautavana tekijänä.  Minulla on ollut kuukausien ajan jo epävarma ja aavistuksen verran epämukava olo työpaikalla, olen aavistellut hiljaa mielessäni jo pidempään että kaikki ei ole aivan niin hyvin kuin pitäisi olla - mistään yhtä-äkkisestä  - out-of-the-blue - tilanteesta ei siis näiden työongelmieni kanssa voida puhua. Kokonaisvaltainen epävarmuus työhön liittyen on näytellyt ilmeisen suurta roolia näissä pitkään jatkuneissa uniongelmissani. 

Enkä vähättele tässä kohdin yhtään sitä seikkaan, että minulla on alttius masennukseen. Sopivilla mittareilla katsottuna minulla on tavanomaista herkempi alttius tiukan paikan tullen hiljalleen vajota masennuksen syövereihin - vähän samaa tapaan kuin se, että osa meistä kantaa sydäntaudeille altistavaa geeniä. Hyväksikäytolle altistuneena koen paljon tavanomaista herkemmin epäsuotuisaksi äityvät minkä tahansa tyyppiset konflikti tilanteet kanssakäymisissä ihmisten kanssa. Ikävistä kokemuksista johtuen, tunnun havaisemat herkemmmin pienet ja hienovaraisetkin itseäni tai toimintaani jollakin tavoin vähättelevät eleet ja toimintatavat. Koska kiusaustilanteet muistuttavat niin kovin paljon luonteeltaann hyväksikäyttötilannetta, tunnemuistini kaivaa helposti esiin samankaltaisia aikaisempia kokemuksia. Tilanne, jonka toinen kokisi vain vähän epämiellyttävänä ja outona, on minun kokemuspohjallani koettavissa pahimmillaan hyvin tuskaisena suoralta kiusaamiselta tuntuvana tilanteena. Huolimatta siitä, että olen tänä päivänä hyvin sinut hyväksikäyttö asian suhteen, vääryttä kokiessani alitajunta puskee kovin helposti pintaa kohtaamaani tilannetta muistuttavissa tilanteissa säilömiäni ikäviä tunnemuistikuvia. 

Kaikkien näidn aineksien yhteisvaikutuksesta kunnon soppa on valmis  - heat up and stir.

Tällä hetkellä siis jatkan toipumista sairaslomalla.  Huomionarvoinen seikka tässä sariaslomassa on tosiasia, että en koe työtä itsessään rasittavaksi tai työkykyäni heikentäväksi - työpaikalla vallitseva ilmapiiri ja työnantajan puolelta osakseni saama kohtelu ovat tässä kohtaa ne oloani huomionarvoisesti huonontavat tekijät. Niin hullulta kuin se kuulostaakin rehellisesti sanottuna, minua pelottaa mennä työpaikalle.

Pelkoa on lähes hyödytöntä koittaa järkeistää tässä kohden. Järjellä selitettynä, osaan analysoida ettei mitään pelättävää oikeasti ole. Henki tai fyysinen terveys ei ole vaarassa, no samalla tapaa kuin esimerkiksi noilla rohkeill toimittajille tuolla Valkovenäjän kriisien keskellä työskennellessään.

Pienetkin, mitättömältä tuntuvat, ihmisen itseisarvoa loukkaavat teot, esimerkiksi eriarvoiseen asemaan asettaminnen, ovat riittävän suuria herättämään ihmisessä epämiellyttäviä tunteita ja pelkoa siitä, että samanlaisia tuntemuksia joutuu kohtaamaan työpaikalla päivästä toiseen. 

Monenlaista pelkoa on tarjolla maailmassa, onko joku oikeutetumpi kuin toinen?

Eilen en osannut kirjoittaa sanaakaan, tänään tekstiä tulisi parin-kolmen päivän tarpeeseen.

Säästän osan kertomuksesta tuleville päiville.

Kyllähän tässä tätä jo onkin.

Mukavaa päivää kaikille!

Koittakaa rohkeasti nousta myös huomiseen.

Rakkaudella,

Sallamari