Laihdutusvapaa toukokuu ja vaa'asta luopuminen

Mä olen painavampi kuin koskaan ennen,

mutta mä olen tänäpäivänä myös onnellisempi kuin koskaan ennen.

Onnellinen ja tyytyväinen  - jollakin tavalla sinut itseni kanssa.

Ymmärtänyt, että mä olen hyvä juuri tälläisenä.

Tiedostanut, että ne numerot vaa'an nätössä eivät olemistani,

sitä miten arvokas minä olen. 

Samoin on ulkopuolisen maailman mielipiteiden kanssa

- yksi tykkää, toinen ei käsitä ollenkaan.

Yksikään mielipide ei määritä yksiselitteisesti olemistani,

yksi mielipide on mielipidet tuhansien mielipiteiden joukossa,

olemassa ja samalla kertaa itseisarvollisesti olematon.

Oma mielipide minusta on ratkaiseva,

että minun valintani tuntuvat minun mielestäni hyvälle.

Että minä tulen niistä onnelliseksi,

ja että minun kehoni ja sieluni voivat hyvin

tekemieni valintojen kanssa eläessäni.

Älä Laihduta -päivä ja siihen liittyvä saamani blogihaaste inspiroi minua ja herätti pohtimaan omaa käyttäytymistäni.  Blogia enemmän lukenee ovat tietoisia motivaatiopurkeista ja niiden täytteistä - noista liikkuvista helmistä. Siitä, että reilun parinkymmenen vuoden vaa'attoman elämän jälkeen rohkenin viimein toivottaa vaa'an tervetulleeksi takaisin elämääni.

 Mieleeni piirtyy väkisin kuva itsestäni leikkimässää tulella - huudan ääneen etten laihduta, samalla kuitenkin tarkkailen viikoittain elämäntaparemontin vaikutusta painooni ja kuvaten projektia blogissa liikuttamalla helmiä inspiraatiopurkeista toiseen. Omissa ajtuksissani on selkeä ero laihduttamisen ja elämäntapojen remontoinnin välillä. Laihduttamisessa ajatus keskittyy kokonaan putoavaan painoon - onnellisuus on täysillä sidoksissa putoaviin (tai kasvaviin) kilomääriin, laihduttamista johtaa mieli joka haluaa ja on päättänyt saada lukemat putoamaan - keho ja kehon tuntemukset seuravat laihtumisessa mieltä jossakin perässä. Elämäntapojen romontoinnissa kehon ja mielen yhteys on kaiken ydin - se miten omia valintoja muutamalla  voi saada kehon ja mielen voimaan entistä paremmin  - fyysisen olomuodon muutokset tulevat tässä ikään kuin sivutuotteena eikä fyysiset muutokset kehon kokoa ajaelen ole onnistumisen mittari.

Näiden oivallusten innostamana alkoi elämäntaparemonttini viimevuoden lopulla. 

Nyt joudun laittamaan ovat arvoni uuteen tarkasteluun. Olen huomannut, että vaa'an lukema näyttelee (toki kovin vaivihkaa ja hiljaisesti) salakavalan tärkeää roolia minulle tässä hetkessä. Huomaan jahtaavani ja tavoittelevani tiettyä lukemaan,  mun on päästävä tuon alle, että mä voin todistaa itselleni osaavani tämän homman ja olevani kykenevä onnistumaan -vakuuttaa se ääni sisälläni.

Tiedättehän, kenen ääni salakavalasti koittaa tehdä itseään kuuluvaksi.

Mietin pikaratkaisuja lukeman alittumiseksi - samalla salakavalasti ohitan kaikki kehoni pyynnöt.

Totean itselleni, että eihän nyt yksi ilta hölläilyä mitään tee ja huomenna palaan 'ruotuun' (anteeksi mihin helvetin ruotuun?) - että huomenna minä vien itseni salille ja sallin itselleni vain salaattia ja sillä että tavalla saan vaa'an lukemat taipumaan tahtooni.

Kun pysähdyn kuuntelemaan, kuulen miten kehoni pyytää tasaisen määrän liikuntaa. Että kahvakuulan heiluttelu olisi kivaa, tulisi samalla lämminkin. Ja mitä herkkuihin tulee, tiedän itsekin että elämäni on tällä hetkellä vähän hektistä ja paljon sisältää uusia tilanteita - uusia työprojekteja, uusien ihmisten kohtaamista. Aika monta kertaan törmään siihen, että minua hieman jännittää. Jännityksen hetkellä kehoni on tottunut torjumaan tunnelatausta herkkujen voimalla, joten on ymmärretävää ellei jopa jokseenkin luonnollista, että kehoni pyytää tälläisillä hetkillä herkkuja,

Ratkaiseva ero ahmimispäiviin on määrä - kehoa kuunnellessa ja sen aidon toiveen täyttäessä yksi jääteköpuikko tai satagrammaa itrokarkkja riittää tyynnyttämään herkkuhimon. Niinä päivinä, kun suljen korvani kehon pyynnöiltä, tarve todeliseen ahmimiseen nousee esille. Sillä minullahan on vain tämä päivä, että vain tänään sallin hölläilyä ja sitten palaan takaisin ruotuun. Sen sijaan, että antaisin keholleni sen pienen helpotuksen mitä kehoni pyytää hukutan kehoni herkkuihin - omassa mielessäni käännän tietenkin tilanteen niin, että minähän osoitan tällä nyt hallitsevani kaiken ja rakastavani itseäni sallimalla rajattoman herkkuttelun.

 Ojasta allikkoon, voitte arvata.

Katastrofin ainekset ilmassa - paluulippu syömishäiriöön on tällä menolla kädessäni ennenmmin kuin ehdin tokaista 'ei vittu mä sorruin taas'.

Oikeastaan ei.

koska-minä-olen-oivaltanut

rakkauden itseäni kohtaan

Vaaka saa mennä kuukaudeksi 'jäähylle' kaappiin.

Minä rohkaisen itseäni  kuuntelemaan enemmän mitä kehoani

- kehoni vilpittömiä pyyntöjä ja toiveita

Luotan siihen, että olipa vaakaa tai ei elämäntaparemonttini jatkuu ennallaan,

sillä rakkaus itseäni kohtaan ei ole vaa'an lukemista riippuvainen.

Teen itsenäisesti - en vaakalukemien sanelemana - valintoja,

joiden seurauksena optimitilanteessa kehoni voi päivä päivältä paremmin.

Nouseeko vai laskeeko lukemat - se on sivuseikka.

Hyvä ja onnellinen olo on pääasia.

Se, että kehoni voi hyvin ja

että, minun on hekisesti hyvä olla.

Suuria oivalluksia,

paljon pohdintaa.

Tälläistäkö toipuminen on?

Rakkaudella,

Sallamari