Paluu arkeen

Tutut ja turvalliset arkieväät - viikon työpaikkaruokatarpeet kahdellakympillä

On tunnustettava heti tämän päivityksen alkuun, 

että tuo neljän päivän GetAway-in-Berlin tuli niin tarpeeseen juuri tässä kohta.

Hetkellinen irtautuminen kaikesta tutusta ja turvallisesta arjesta - kuin varovaista testausta siille, että kantaako elämä jo ihan oikeasti minua. Että osaisinko jo olla ja heittäytyä hetken vietäväksi - nauttia kaikesta siitä, mitä eteeni tarjotaan ilman pakonomaista turvallisuudenhakua kaikesta ennakolta valmiiksi määrittellystä. Mahdollisuus heittäytymiseen - aika elää muutama päivä irroitettuna noista elämäntaparemontin myötä opituista uusista, nyttemmin jo hyväksihavaituista, rutiineista. 

Ennakolta ajateltuna vähän jännittävää.

Olosuhteita jotka aikaisemmin aiheuttivat aina jännityksen myötä ahmintakierteen laukeamisen. Kun ei tiedossa ollutkaan tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä ihan tarkasti ottaen tuleekaan tapahtumaan ja millaisella aikataululla. 

Ennakolta tiesin, että ruokaa saa kun on nälkä - mutta sitä ei ole ennakolta missään jääkaapissa odottamassa tarvittaviin annoskokoihin lohkottavina aineksina. Nähtävääkin on luvassa yllin kyllin - joskin itse pitää ottaa vastuu siitä, että menee nähtävän luokse sitä katsomaan. Yksin ei tarvitse olla, sillä ennakolta sovittuna oli tapaaminen nettituttavan kanssa jossakin päin Berliiniä - sillätavalla vähän jännittävästi ilmaanjätetty toteamus, että käydään hei kahvilla kun mä kerrankin olen siellä sun kaupungissa. Tapaaminen ilman tarkkoja ennakkosuunnitelmia, luottamusta siihen että olosuhteet osuvat kohdalleen ja me kohtaamme toisemme, kun niin on tarkoitettu.

Niin, ja lomaohjelmassa on kaivattua liikunnallista haastettakin luvassa - muttei ennakolta määriteltyinä ohjattuina tunteina tai opastevideoina - vaan ihan omatoimisena itseohjautuvana oman kehon kuunteluun perustuvana harjoitteluna.

Universumi heitti vielä todellisen haasteen minulle - haastoi irroittautumaan Internetistä ja Internetin sisältämistä sosiaalisista palveluista, siten että hotellihuoneestamme puuttui Internetvalmius (tai no olisihan sen saanut käyttöönsä naurettavalla tuntihinnalla, mutta niin riippuvainen en sosiaalisen median käytöstä onneksi ole että olisi valmis maksamaan FB kuulumisesta 5 euroa tunnilta). 

Minulle luotiin mahdollisuus ottaa itselle tarvittua aikaa ja tilaa,  keskittyä täysillä läsnäollen hetkessä elämiseen ja onnelliseen yhdessäoloon perheen kanssa.

Kaikkea tätä minä sisimässäni olen oikeasti kaivannut.

Reissu oli ennenkaikkea suuri onnistumiskokemus.

Ensimmäisiä lomareissuja ikinä jolloin en ahdistunut, huutanut ja ahminut.

Minä vain olin, tunsin ja nautin - kaikesta näkemästäni ja kokemastani.

Vapaana pelosta ja ahdistuksesta.

Nauttien joka hetkestä.

Tapasin ihastuttavan nettituttavani - ilman jännitystä tai ahdistusta.

Liikuin ruuhkassa ja tungoksessa - ilman pienintäkään panikoitumisen tunnetta.

Jonotin - kärsivällisesti ja kaikessa rauhassa - pitkästymättä.

Nautin laatuaikaa lapsukaisen kanssa - vaihdoin yksinäisen aamujoogarutiinini lempeään joogamaiseen liikuskeluun uima-altaalla yhteisen aamu-uintihetken merkeissä.

Annoin JunttiPeen hoitaa navigoinnin nähtävyydestä toiselle - luotin ahdistuksetta toiseen ihmiseen (ja Iphone applikaatioteknologiaan) enkä joutunut hukkateille.

Nautin ruoasta ilman syyllisyyden tunnetta tai ahmimistarvetta - irroittautuminen säännöllisestä syömisestä ei kaada silmänräpäyksessä ojasta allikkoon.

Mä en varmaan koskaan ennen elämässäni ole lomaillut näin vapautuneesti ja nautiskellen.

Ai niin,
mä nukuin onnistuneesti koko loman.
Kahdeksantunnin yöunia.

Ei paluumatkalla tajusin, etten mä vielä ole valmis.
Lento toista tuntia myöhässä - lääkitsin ahdistusta juustokakun, sämpylän ja candyheartsien voimin, mutta en huutanut tai kiukutellut.
Tai ahdistunut sen enempään.
Pidempiaikaisesti.
sisään - ulos
tasaista hengittelyä
Päätin lähteä yöksi kotiin,
vaikka yöpaikka lähempää työpaikkaa oli jo varmistettu.
Siirsin aamulla töihinlähtöä tunnilla eteenpäin
 - päätin antaa armollisesti itselleni lisätunteja nukkumiseen.

Ensimmäistä kertaa elämässäni siirsin työhöntuloaikaa,
vähänhän se jännitti - muttei ahdistanut.

Mutta entä mitä jos joku vaikka nyt loukkaantuu tästä päätöksestäni,
(Miksi sitä muuten kuvittelee, että joku loukkaantuisi siitä, kun itsestä riippumattoman lennon myöhästymisen vuoksi sitä katsoo arvokkaammaksi nukkua vähän paremmat yöunet ja tulla oikeasti levänneen ajatuksen kanssa töihin, sen sijaan että ajoissa olemisen vuoksi uhraisi yöunet ja tulisi väsymyksestä tokkuraisin aivoin kellon mukaan kivan aikaisella tuntilyömällä työpaikalle - niin varsinkin kuin työaika on liukuva ja osittain itse määriteltävissä)

Töitä on onnistuneesti tehty tämänkin päivä - vaikka tuntia myöhemmin aloitinkin.

Takaisin arjessa vahvasti.

Vaikka ihan sellasita rutiininomasita  aamulla töihin - illaksi kotiin arkiarkea ei ilmeisesti olekaan luvassa  ihan lähiaikoina. Sitä kaikkein tutuinta herää aamulla - herätä lapsi - lapsi tarhaan - töihin - töistä kotiin - tarhakuulumiset - harrastuksia - nukkumaan - arkea ei näillä näkymin ole enää tarjolla ehkä milloinkaan. Luvassa kun on lähiviikoille yh-viikonloppuja, työmatkoja, Helsingissä vietettäviä viikkoja ja sitten vähän lomailua. Juhannuksen jälkeen tarha menee kiinni ja syksystä minulla onkin sitten jo pieni ekaluokkalainen. Tarha-arki on näillä näkymin taaksejäännyttä elämää.

But Im ready.

Uusia haasteita luvassa.

Kuvallinen matkakertomus Berliinistä luvassa lähipäivinä.
(heti kun jossakin välissä saan kuvat vähän parempaan ojennukseen)


Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

Rakkaudella,
Sallamari