Oivallusvapaa viikko olisi paikallaan

Seksuaalisesta anoreksiasta kertovan postauksen (tai no oikeammin ilmaistuna, siihen postaukseen liittyvien oivallusten jäljiltä) taiteilen selkeämmin tunnistattavasti kirjavien tunteiden vuoristoradassa. Hahmotan selkeämmin itse, että jo jonkin aikaa on ollut tämä mulla-on-oikeasti-ihan-hyvä-olla-mutta-silti-mä-tunnen-että-jokin-asia-vaivaa-ja-kokonaisuus-on-vähän-poissa-balanssissta -fiilis. Tarttumapinta tuon vähän-mua-tämä-nyt-vaivaa -jutun suhteen on sen verran olematon, että enemmän se on sellainen hetkittäin mieleen pulpahtava ajatus sen sijaan että olisi kokonaisvaltainen olotila.

Tai pieni tarttumapinta ehkä saattaa löytyä.

Jokin sisälläni sitkeästi koittaa väittää minulle, ettei minulle että minä olen liian erikoinen, liian vaikea ja monimutkainen kelvatakseni. Kysymys on niinkin typerästä yhtälöstä kuin deittailu ja se, että olen kehittänyt ympärilleni vahvan one-date-girl (vähän niinkuin one-trick-pony) -auran.

Ensimmäisten deittien jälkeen mielenkiinto minua kohtaan tuntuu katoavan.

toisia deittejä ei tule - yhteydenotot hiipuvat sadasta nollaan

Mä olen jotenkin aivan hukassa näiden kuvioiden kanssa.

Kohtaan ajoittain vaikeuksia ymmärtää ihmisten käyttäytymismalleja.

ehkä mä vain olen liian vaativa.

liian intensiivinen

liian rehellinen

liiaksi minä

kenties oikeasti treffailen aivan väärän tyyppisiä ihmisiä

ja tulkitsen väärin termejä

kasuaalinen

sekundääri

no-strings-attached

heidän odotuksensa ja halunsa,

eivät ehkä oikeasti vain kohtaa minun odotuksiani ja halujani

Sä olet intensiivinen kokemus,

kuvailee Linda mua mulle itselleni meidän keskusteluissa.

rehellisesti ja tuomitsematta

Sellainen vaatii seuralaisesta aika paljon.

Osansa on silläkin,

etten mä itsekään tiedä mitä mä haluan.

saako tänään koskettaa,

ja rohkenisiko tuon kanssa ehkä haluta hieman enemmänkin.

Vähemmälläkin epäröinnillä lähettää sekavaa viestiä ympärilleen.

suu sanoo toista ja keho vietii jotakin aivan muuta

ota siitä nyt selkoa.

olen mä silti vähän surullinen,

siitä ettei kukaan koe mua yhteydenoton arvoiseksi tapaamisen jälkeen.

sanoisi sitten edes rehellisesti,

että sorry mutta sä oikeasti olet mulle vähän liikaa.

totaalinen hiljaisuus vain on paskinta mitä voi toiselle ihmiselle tehdä.

tai äkillinen totaalinen hiljeneminen vähän niinkuin tilannetta vielä takemmin kuvaillakseni.

ehkä on ensin rakastuttava uudelleen itseensä,

antaakseen sitämyöden itselleen tilaisuuden olla rakastettava myös muun maailman silmissä.

Itsensä rakastamisen kanssa painiskellessa huomaan hakevani jälleen lohtua ruoasta.

Vielä joskun minä osaan hiljentyä ja käsitellä nousevat tunteet.

Sen miten kurjalta tuntuu kerta toisensa jälkee tulla

torjutuksi

hylätyksi

tuntea olevansa jollakin tapaa kelvollinen

miksi rehellisyys on niin pirun vaikeea,

itse kullekin meistä?

Sinullekin.

Harjoittelusarkaa riittää.

Onneksi olen löytänyt joogan,

auttaa kummasti hiljentymisen ja tunteiden hyväksynnän opettelussa.

Vielä koittaa päivä, 

kun lakkaan juoksemasta kipeitä tuntemuksia karkuun.

Tälläisissä tunnelmissa tänään.

Rakkaudella,

Sallamari

Pakko jatkaa vielä yksi kappale tänne.
Vaihdoin Bloggerin puolelta FB puolelle
ja universumi viesti jälleen.
Universumin vastauksia minun epävarmuuteeni,
kehoitus luottaa itseensä ja siihen tietoisuuteen
että minä olen hyvä juuri tälläisenä.
Siellä FBn puolella se minua odotti,
kaikessa rauhassa,
viesti ihanalta,
onnistuneelta treffikokemukselta,
treffien jälkeen - puhumme yhä.
elämä vei eri hetkeksi eri teille,
siitä huolimatta odotamme seuraavaa tapaamista.

niin.