#nuoruuskuvahaaste

Ajattelin aloittaa uuden viikon muutaman hellyttävän nuoruuskuvan voimin vastaamalla minulle heitettyyn kuvahaasteeseen. Monelle teistä tämä haaste on varmaa jo tuttu Facebookin tai Instagamin puolelta.

Oletteko koskaan miettineet, miten nuoruuskuvat ovat itse asiassa suunnaton etuoikeus? 

Ensi kuulemalta kuvat jostakusta lapsuuden ja nuoruuden ajalta kuulostaa tylsältä itsestäänselvyydeltä. Tottakai sulla on itsestäsi kuvia elämäsi varrelta. Eihän kukaan ole voinut välttyä koulukuvilta ja rippikuvia sun muilta. Nuoruuskuvat on pääasiassa oletusarvoltaan noloja ja ehkä juuri siitä syystä oletettaan ihmisten sanovan, että ei minusta ole mitään nuoruuskuvia.

Kaltaiseni ysärilapsen lapsuus/nuoruuskuvat ovat oikeita paperille kehitettyjä otoksia. Kunnon Old School -meininkiä - paperisia valokuvia ladottuna muistoiksi albumeihin. Lapsuuden ajalta kuvia  on säilössä kaikkien muuttojen ja muiden elämänmuutosten jälkeen parin ison albumin verran. Teinivuosilta kuvia onkin sitten jo paljon vähemmän. Koulukuvia ei ole jäljellä yhtä ekan luokan yksittäiskuvaa enempää eikä rippijuhlista tai ylioppilasjuhlista ole yhtään kuvaa minun hallussani.

Olen kiitollinen vanhemmille, että he olivat ahkeria valokuvaajia minun ollessa lapsi. Ihania muistoja syntymäpäiviltä ja tunnelmia arkisista askareista. Olen myös kiitollinen, että perheelläni oli rahaa kameraan, filmiin ja valokuvien kehitykseen.

 Olen saanut kuulla rehellisiä tarinoita ihmisiltä ympäilläni koskien yhdeksänkymmentäluvun lamavuosia. Tarinoita siitä, että ei minulla ole lapsuuskuvia koska meidän perheessä ei ollut rahaa valokuviin. Se, että jostakusta ei ole olemassa mitään lapsuuskuvia tuntuu jotenkin uskomattomalta näin digitaalikuvien aikakaudella. Toisinaan itsekin onnistuu unohtamaan 90 -luvun lamavuodet ja sen tosiseikan, että minunkin luokallani oli luokkatovereita jotka eivät koskaan osallistuneet luokkakuvauksiin. Miten hassua ajatella, että koulukuva on jotenkin luksusta. vaikka todellisuudessa koulukuva ei ole tänäkään päivänä kaikkien perheiden budjettiin mahtuva juttu. 

Koulukuva on luksusta.

Jos omistat ihania kamalia koulukuvia, 

voi luvalla kokea olevasi vähän etuoikeutettu.

Olihan niitäkin luokkatovereita, jotka eivät syystä tai toisesta oikeasti halunneet koulukuvaa. Koulukuvassa poseeaaminen ei millään tavalla tarvitse olla miellyttävää ja on ihan oikein sanoa, että nämä koulukuvat eivät ole se minun juttuni ja siksi niitä ei ole.

Rohkeutta on myös sanoa ääneen, että minulla oli lapsuus siitäkin huolimatta että siitä aikakaudesta ei ole kuvallisia todisteita jäljellä koska meillä ei ollut varaa dokumentoida aikaa kuviin. Nostan hattua ihmisille, jotka rehellisesti uskaltavat sanoa nuoruusvuosien olleen erilaiset kuin yleisissä oletuksissa ajattelemme nuoruusvuosien kaikilla olleen.

Paperiset kuvat ovat helposti hukkuvaa tavaraa. Vanhempien erot, omat erot, muutot  plus sun muut elämänmullistukset ovat monesti edesauttaneet tilannetta, jossa joudut toteamaan nuoruusvuosien kuvallisten todisteiden olemassaolon vähyyttä. Oli niitä kuvia, mutta ei hajuakaan missä ne nykyään ovat.

Sitten on vielä koko joukko ihmisiä, joita ei tavalla tai toisella ole ollut menneisyydessä. Tarkoitan siis lapsuuteen asti johtavaa menneisyyttä. Ihmisiä, jotka ovat löytäneet todellisen minänsä vasta myöhemmällä iällä,. Lapsuus ja nuoruus omana itsenään ei ole itsestäänselvyys ja sen myötä nuoruuskuvat eivät nekään ole itsestäänselvyys meille kaikille.

Minun kuvakollaasini kuvat ovat Facebookista napattuja. Osa omia otoksia kaiken maailman opiskelijakorteista, osa ystävien seinälleni postaamia päivän piristyksiä.

Past is in past,

future is now in your hands.

Keskitytään kaiken energian voimin unelmiimme ja luodaa niistä totta!

Mukavaa maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari