Miltä tänään tuntuu

Kiitos kysymästä, tänään tuntuu oikein hyvältä.

Paljon itopumista ja hmisenä kasvamista on saanut tapahtua kuvassa näkyvän päivityksen ja tämän päivän välissä. Tuota ylläolevaa vanhaa FB päivitystä lukiessaan saan jälleen kerran olla sanomattoman kiitollinen kaikista niistä kasvumahdollisuuksista, jotka elämä eteeni on heittänyt.

Ylläoleva kuva on peräisin Timehop -nimisestä mobiiliaplikaatiosta (saatavissa ainakin iPhonelle), sovellus napsii päivittäin samaisella päivällä aikaisempina vuosina jakamisia tilapäivityksiä ja kuvia eri palveluista. Mitähän sitä tuli sanottua Twitterissä, millaisia kuvia jaoin Instagramissa tai mitä blogissa kerrottiin.

Kerrassaan hupaisa sovellut,

joka kertoo, minun silmin katsottun, kauniita tarinoita toipumisesta ja ihmisenä kasvamisestani.

.Ja miten sitä kuvittelikaan olevansa pohjamutien syövereissä juuri tuolloin,

tajuten tässä kohtaa sukeltaneensa kerran jos toisenkin vielä vähän syvemmälle.

Pohjakosketus ehkä uupuu yhä.

Totta, pinnalle takaisin nouseminen on ollut haastavaa,

mutta joka ponnistuksen ja jokaisen tuskaisena vuosatetun kyyneleen arvoista

Mukavaa keskiviikkoa,

Sallamari

Rouvakerho goes Minna Parikka

Rouvakerhoystäväni Kirsi kirjoittaa aamulla Facebookiin iloisena ensimmäisestä työpäivästä ja siitä, miten päivä kuluu Helsingissä koulutuksen merkissä. Jäin kiinni uuteseen saman tien - kyselyä ja viestittelyä, että missä junassa sä olet ja milloin olet lähdössä kotiin. Sovittiin viestittelyn päätteeksi, että tavataan työpäivän jälkeen rautatieasemalla kivimiesten alla ja mennään hetkeksi kahdestaan kaupungille. Uusi kaupunki, vanhat Rouvakerhoperinteet - kahvia ja vähän ostoksilla kävelyä.

Kivimiehet tapaamispaikaltamme katsottuna

Kahvi on olennainen osa Rouvakerhon rituaaleja

Rouvakerhon teemana oli lopputili ja Minna Parikka. Meillä on hupaisa tilanne, sillä olemme molemmat (toisiemme tilanteista autuaan tietämättöminä silloin päätöksi tehdestämme) sattumalta vaihtaneet juuri samaan aikaan työpaikkaa. Minä ilmoitin FB sivulla palkitsevani itseni uudesta työpaikasta Christian Louboutinin Wallis/Charleen avokkailla - moraalisesti kenkiin investoitava summa on jo siirretty bujettiin, fyysisesti ajattelin lohkaista lopputilistäni osan odottamaan Louboutinieni sopivaa ostohetkeä ja paikkaa. Kirsi ymmärsi ajatukseni itseni palkitsemisesta täydellisesti ja mietti itse, olisiko hänen maailmassaa Minna Parikan ihastuttavat korkokengät 'se oikea' kiitos itselle hyvin tehdystä työstä. Totesimme yhteisymmärryksessä, että Parikoita pitää päästä ihailemaan ja hipelöimään, jotta sisäinen rahavartija suo mielelle budjetin Parikka-pari investointiin. Ajattelemme kauniista esineistä ja niihin sijoittamisen merkityksestä hyvin samanhenkisesti tuon Kirsin kanssa, huolimatta siitä että tyylimme ja makumieltymyksemme eroavat toisinaan aika verran.

Joten todettuamme, että hei nythän me ollaan molemmat Helsingissä ja meillä on Rouvakerhotreffit sovittuna Rouvakerhon päivän teema oli selvä

 - Mennään käymään Minna Parikan liikkeessä katsomassa kenkäihanuuksia. 

Kirsi ja Kirsin unelma Parikkapari - kauniit jalat kauniissa kengissä.
Match made in Heaven

Mieltäni villitsee Nude - aarrekartassa on palkkiokenkinä nuden väriset Wallisit

Sovittelua - sääret saa näyttämään puolet todellista paksummilta
kun laittaa kuvaa ottaessaan jalkaansa vain yhden kengän  ja tasapainoilee
toisen päkiän varassa kuvattavan jalan takana

Näihin minä investoin seuraavaksi.
Kevyet keltaiset kesäballeriina.

Kiitos Kirsille aivan parhaasta Parikka seurasta!

Oli kiva Rouvakerhoilla kanssasi tänään.

Rakkaudella,

Sallamari

Tänään Kaksi Vee

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta!

Aika mahtavaa, pakko tunnustaa. Kahteen vuoteen mahtuu kaikkiaan hiukan vajaat tuhat blogitekstiä (ne reilu seitsemänsataa joulukuussa 2013 deletoitua tekstiä mukaan lukien ( poistetuista teksteistä ei huolta, eikä harmeja sillä nuo tekstin tekivät tehtävänsä - auttoivat minua toipumisessa -  ja kuuluvat tätä nykyään kaikkien muiden maailman kadonneiden tekstien joukkoon jonnekin tuonne bittiavaruuteen).

Paljon kiitoksia kaikille teille toipumistarinaa kanssani kulkeneille,

blogin vakituisille lukijoille,

blogissa satunnaisesti vieraileville,

perheelle,

ystäville, 

kaikeille Teille.

Sinulle, Sinulle ja juuri sinulle.

Kiitos todelliselle minälleni kaikesta rohkeudesta.

Kaikista näistä blogiteksteihin kirjoitetuista sanoista.

Uskalluksesta lähteä etsimään itseään.

Toinen blogivuosi päättyy tasapainoisiin hyviin tunnelmiin

 - akuutti syömishäiriösairastaminen on takana päin ja toipuminen hyvässä vauhdissa.

Kolmas vuosi pitänee toivottavasti sisällään paljon ihmisenä kasvamista ja uusia oivalluksia.

Minänä olemisen opettelua ja toistaiseksi minulle tuntemattomien juttujen ennakkoluulotonta kokeilua.

Minun elämääni.

Vielä keran, 

tusen tack!

....sulle olisi niin hyvä kirjoittaa joka päivä päiväkirjaa, vaikka blogia nettiin tai jotakin sellaista,

ihan mitä vaan jossa kerrankin antaisit itsellesi luvan olla rehellinen,

sanoa ääneen asiat juuri niinkuin sä ne ajattelet ja juuri sillä tavalla kun ne todellisuudessa on.

Niinkuin sä itse sanot, sä valehtelet koko itsellesi ja siinä sivussa koko maailmalle.

Että jos vain rohkeasti kokeilisit, että voisiko siitä ihan hiljalleen hellittää ja olla vaan ihan rehellinen.

....siitä se ajatus sitten lähti.

Rakkaudella,

Sallamari