Ensimmäisestä eläinadoptiostani tulee tänään kuluneeksi 25 vuotta.
Pelastin pihapiirin roskiksesta potkitun ja pahoin rääkätyn pikkukissan, roudasin se kainalossa kotiin ja sanoin äidille pontevasti (sillä olin päättänyt pelastaa kissan sano äiti mitä tahtoi) että tää kissa jää meille asumaan koska sillä ei oo elämässä ketään muuta joka siitä tahtoo välittää - ja näillä sanoilla siis alkoi Johan Ludwigin ja minun toistakymmentä vuotta kestänyt yhteinen taival.
Tässä kohtaa on pakko vielä paljastaa, että äiti oli tässä asiassa askeleen mua edellä, katti nimittäin oli päivällä käynyt jo meillä nauttimassa jotakin makkarasopan jämiä....joten ihan hirveästi ei äiti pannut kampoihin kun koulusta kotiin palattuani kissa kainalossa ovella ilmoitin että JL liityy pysyvästi nyt muonavahvuuteen.
Vielä on riittänyt tuota rakkautta jaettavaksi JiiÄllän jälkeenkin.
Thanks for everything JL.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja