Is it me, is it you or is nothing enough

Disclaimer notice:
tämä kirjoitus pitää sisällään viitteitä seksuaalisuuteen ja BDSM/kinky sceneen liittyvistä teemoista. Mikäli tiedät, että edellä mainut asiat eivät ole se sinun juttusi, hyppää suosiolla tämän tekstin yli ihan itsesi vuoksi.

ps. isi, elä sinäkään lue tätä.

Parasta lienee aloittaa tämä blogiteksti kertomalla pieni tarina omaa historiaa.

Aloitetaan siitä pisteestä, että monien onnekaiden sattumien kautta löysin 1990/2000  -lukujen taitteessa tietoisuuteeni BDSM-scenen olemassa olon ja sen ihmeelisen maailman maailman ihastuttavan tosiasian kera, siis sen että minä en olekaan mitenkään ainutlaatuinen ja erikoinen mieltymisteni kanssa, vaan ihan tavallisen oloiset ihanat ihmiset ajattelevat aivan samoin kun minä ja vieläpä kokoontuvat ja tapaavat toisiaan pienemmillä ja suuremmilla joukolla näiiden kinky/fetish teemojen ympärille rakentuvien asioiden merkeissä.

BDSM yhteisöjen löytyminen, tuo vapauttava herääminen siihen, että ihmiset jotka pukeutuvat minusta aina niin viehättävältä tuntuneisiin asuihin ja omalaatuisiin asustemateriaaleihin plus löytävät siinä sivussa nautintoa samankaltaisista jotenkin vähän kielletyiltä ja ehkä tuhmiltakin tuntuvista jutuista kuin minäkin on totta,

 on ollut yksi elämäni parhaimmista löydöistä ikinä.

Tämä elämääni mullistava löytö muuten tapahtui juuri ennen Internetin valtakauden alkua.

Internetin avustuksella toki, mutta tämän päivän tietotarjontaan verrattuna paljon suppeampien tietokanavavalikoimien äärellä

Hypätään hetkeksi vielä askel taaksepäin. 

Ensimmäinen kosketus mihinkään Kinky/Fetish maailmaan sattui kotikaupunkini kirjastossa - pienten maalaiskaupunkien paras puoli, mitä kummallisempia kirjoja kirjaston valikoimissa.

Olin juuri ja juuri yläasteikäinen kirjastonörtti. Laahustelin koulupäivien jälkeen kirjastossa hyllyrivien välissä tarttuen siinä sivussa kirjaan jos toiseen. Sillätavalla randomilla, tänään vähän hevosia huomenna vaivihkaa nappaan kirjan tuosta erotiikka hyllyltä ja sitärataa - seksuaalisen heräämisen ja naiseksi kasvamisen  vuosia, you know, olemmehan me kaikki olleet joskus samassa tilanteessa.

Käteeni osui vahingossa kirja, Julmia Naisia - sadomasokistinaiset kertovat.

(huomion arvoista jollakin tapaa tässä kohtaa on se, että nyt reilu kaksi vuosikymmentä myöhemmin onnistun täydelisesti vielä muistamaan tuo kirjan nimen ulkoa)

Kirjan sivuilla oli kuvia ja salaperäistä tekstiä

korsetteja ja korkeita korkoja - himoittavan kauniilta näyttäviä ja kolmetoistavuotiaan maailmankatsomuksen mukaan hassusti puettuja mutta samalla niin jumalaisia naishahmoja.

Hämmennystä herättävää tekstiä rakastamisen ja hallittuna olemisen samanaikaisesta paradoksaalista yhtälöstä, siitä että samanaikaisesti voi sekä lyödä että rakastaa

kunhan kumpikin osapuoli pitää siitä mitä tekee

No sanomattakin on selvää, 

että teksti itsessään nyt hyppäsi vähän kolmetoistavuotiaan käsityskyvyn ulkopuolelle,

mutta tietoisuuden siemen jäi itämään.

Ehkä joskus minäkin - ne olivat niin kauniita ja onnellisesti hymyileviä nuo naiset toisetensa käsittelyssä.

Ja että kaksi naista keskenään, että se oikeasti voi olla totta.

Etten mä olekaan ehkä ainoa joista tytöt ovat jollakin tavalla poikia viehättävämpiä.

Loikataan viisi vuotta eteenpäin.

Hankin elämäni ensimmäiset PVC housut.

Poikaystäväni sitoo minut käsiraudoilla sängynpäätyyn 

kun harrastamme ihanaa kömpelöä teiniseksiä.

Vaihto-oppilasaikana Englannissa löydän ensimmäistä kertaa kinkybileet - ihmisten erilaisuuden kirjo, lämmin vastaanotto plus ne tajunnanräjäyttävät kauniit asut ja superkorkeilla koroilla varustetut plarformkengät.

Ensi miinuutista olin myytynä - ja ah niin hävettävästi alipukeuteena - kinkyscenen tarjontaan.

Löysin henkisen kotini.

Paikan jossa on lupa olla,

ainakin yhden bileillan verran,

todella aidosti minä.

Englannista palattuani aloin etsuä jotakin samankaltaista toimintaa kotosuomessa.

Paikkaa missä voisi pukeutua ja sulautua joukkoon herättämättä kenenkään huomiota olemuksellaan.

Löysin yhden, toisen - ja äkkiä koko yhteisön.

ihmisiä - tapahtumia - bileitä

tietenkin siinä välissä kahdenkeskeisiä tapaamisia 

kokeilua, opettelua 

paljon uhoa ja näyttämisentahtoa

ripaus tarvetta olla enemmän kuin todella onkaan

kriittisille lukijoille tiedoksi, 

tässä kohtaan matkaa minä olen vasta se reilu parinkymmenen ikäinen

naivi maalaistyttö

Itse kinkyskenestä ja ensikosketuksestani siihen muutama kaunis sana.

Minut otettiin lämpmästi, avosylin ja opastaen vastaan.

Opetettiin kädestä pitäien bileiden pukeutumiskoodit ja toivotut käytösnormit

- vaikka pervoja ollaankin, toisen ihmisen kunnioittamiselle asetettiin paljon arvoa.

Että sinulla on juttusi, minulla on juttuni  - jokaisella omansa.

ihan yhtä arvokas omalla tavallan.

Opastettiin että bileet on paikka missä voi luvalla katsella, tutustua, leikkiä ja etsiä 

leikkiä saa, tehdä voi

kunhan kahden ihmisen välillä vallitsee suostumus ja asioita tehdään 

ympräröivää tilaa kunnioittaen ja ympäröivät ihmiset hienovaraisesti huomioon ottaen.

Että kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Ja niin minä löysin.

Henkisen kotini.

Syntyi hyviä ystävyyksiä.

Yksi yhdistys, jonka perustamisasiakirjassa nimeni komeilee yhtenä viidestä perustajajäsestä.

ja rakkaus - JunttiP

jossakin kinkybileiden jatkoilla minä ensikerran tulin tietoiseksi, että jaa tuollainenkin mies tässä maailmankaikkeudessa on

Vuotta myöhemmin, aataminaikuisen kinkychatin nimilistaa katsellessani

JunttiPeen nimimerkki varasti huomioni

ja niin minä tiesin - tuo on se mies jonka kanssa menen naimisiin

(another story, another time)

Matkan varrelle mahtuu monia vuosia ja hyviä bileitä.

kaikille avoimia, yksityisiä

Suomessa, Irlannissa

suomalaisia kinkyjä, irlantilaisia kinkyjä

saksalaisia

puolalaisia

ihania ihmisiä

Olen aikaisemmin teksteissä jo muutamaan otteeseen maininnut, että lapsen syntymisen aikoihin minä katosin - eksyin omaa seksuaalisuuteeni enkä enää tiedäkään äkkiä kuka tai mikä minä olen.

 En varsinaisesti kadottanut itseäni juuri siihen lapsen syntymään, ehkä enemmän kolmekymppiseksi varttumiseen ja syömishäiriösairaudesta toipumisen aikaan saamiin muutoksiin.

Tai ehken oikeastaan edes eksynyt.

Vaan ikään kuin tyhjenin,

niinkuin liitutaulu josta kerran kiroitettu teksti pyyhitään pois.

Kinkybileet jäivät taka-alalle.

Vuosien myötä olin muutekinn enemmän tai vähemmän irtaannuttanut itseni BDSM/fetish/kinky teemoista, sillä hassu tosiasia on että vaikka meidän kotona asuu kaksi hyvinkin avoimesti BDSM/fetish/kinky -maailmasta henkisen kotinsa löytänyttä ihmistä tämän saman katon alla olemme enemmän vanilijoita kuin keskiverto naapurimme (näin ainakin uskoisin)

Vaatteet on meitä yhdistävä tekijä - 

bileet ja pukeutuminen sekä se että on olemassa seurapiiri missä voin avoimesti ja reilusti olla minä omine viehtymyksineen on tuo meitä yhdistävä tekijä.

Me molemmat viihdymme kinkybileissä - yhdessä ja erikseen.

Reilu parivuotta sitten löysin itseni uudelleen kinkybileistä.

Eksyneempänä ja hämmentyneempänä kuin ikinä.

Paljon samaa, mutta samalla paljon on muuttunut.

Minäkin.

Seuraava teksti sisälltää valitusvirren.

Olen herännyt huomaamaan

etten ehkä aidosti viihdykään kinkybileissä täällä kotosuomessa.

Tai siis viihdyn, mutta että bilescene alkaa menemään aivan liian rajuksi minun makuuni.

Kuulostan fossiililta tässä kohtaa.

Sorry, 'bout that.

Jokin 'henki' vain on kadoksissa.

Bileissä vallitsee pienessä määrin hallitsemattoman tuntuinen anarkia.

Leikittelyhetkin sijaan törmään kerta toisensa jälkeen  - yhdessä samassa tilaisuudessa - 

full-core pornoksi luokiteltaviin tapahtumakuvioihin - tahtomattani. 

Onhan bileissä maailman sivun harrastettu juuri sitä itseään - daa, mehän keskustelemme yhdestä tärkeästä seksuaalisen ilmaisun osa-alueesta tässä, mutta nautinto on tapahtunut ulkopuolista maailmaa huomioiden.

Erillisessä tilassa - Dark Room - hämärämmässä pimeässä huoneessa, joka bileisiin rakennettiin kaikenlaista suoranaista aktikäyttäytymistä varten. Paikka jonne saat vapaasti mennä katsomaan, tekemään, olemaan, tunnustelemaan...whatsoever...kukin omien mieltymystensä mukaan.

Nyt dark room tapahtumat ovatkin jotenkin siirtyneet 

meilkeinpä kaiken keskipisteksi.

Mitään kysymättä - siinä se nyt on.

Halusit tai et.

Kinkybileissä kun kerran ollaan,

niin mitä siinä kainostelet.

Ihan kuin et olisi ennen nähnyt nauttivaa narttua.

tai herraa.

tai mitä tahansa.

Olen nähnyt.

ja nauttinutkin näkemästäni.

Mutta vapaaehtoisesti.

Tehden tietoisen valinnan siitä,

että nyt minä katson.

Erona on se,

että tilanteessa jossa akti on muuttanut Dark Roomista salin keskipisteeseen

valinnanmahdollisuuteni on ikään kuin otettu pois

tuomalla aivan kaikki seksuaalinen nautinto,

raadollisimmissa ydinolomuodoissaan suoraan silmilleni

on pakko katsoa tai kääntää katse pois

vastuu katsomisesta, tai pikemminkin sen välttämisestä

niin  jos ei tapahtuma kerran miellytä, kun meitä tapahtuman 

 keskipisteessä olevia kun miellyttää olla juuri tässä

 langetetaan yksin omaan minun tehtäväkseni 

että nuo saisivat nauttia rauhassa.

ei niin päin, että nuo nauttivat rauhassa tuolla nautinnoille varatulla alueella, 

ja minä olen täällä vaikkka juoden kahvia ja juttelemassa tutuille

ilman että on pakko vaihtaa istumapaikkaa ettei levitetty tavara koko ajan piirry verkkokalvolle

tai siellä mukana nauttien heidän nautinnostaan.

mikä nyt ikinä sitten onkaan se mieltymys.

Mielessäni herää toistuvana kysymys, 

jos minä hämmennyn nykyisestä kinkybileiden ilmapiiristä

miten käy paikalle uskaltautuneen vähän ujon ensikertalaisen?

lähtee kaaoottisissa fiiliksissä illan päätteeksi kotiin

ja toteaa, että jos siellä on oltava noin avoin ja noin rohkea

niin ei se ehkä olekaan minun paikkani

ei uskaltaudu koskaan enää takaisin,

koska vähän häiritsi kun ne siinä ihan vieressä niin avoimesti nauttivat

ja minua se ehkä vielä vähän hävettää

että ei ne bileet nyt olleetkaan niin avoin ja turvallinen paikka,

enkä nyt tuntenutkaan olevani aivan tasavertainen omien melko vaatimattomien,

mieltymykseni kanssa

Jos tulen ujona paikalle,

koenko olevani tervetullut juuri tälläisenä?

Ehkä vähän arkana, 

mistään mitään tietämättömänä noviisina

tai juuri lapsuuden taaksen jättäneenä nuorena aikuisena, 

sellaisena joka ei ole vielä paljoa juuriaan kokenut ja nähnyt

Golden rule - yleisesti vallalla oleva normi -  oli joskus muinoin

että yleine biletila on oiva paikka leikille ja lämmittelylle

itse purkautumiselle on sijaa Dark Roomin puolella

tai sitten kotona,

joka sinne asti haluaa odottaa

long gone kenties?

haudattu jonnekin arkistojen perukoille?

vai katsonko minä nykyään aina vain väärään suuntaan?

Tai sitten se on maailma,

josta viattomuus on jollakin tapaa kadonnut.

Mikään ei hetkautakaan ketään.

Minä olen se joka on jumiutunut omien ongelmiensa kanssa jonnekin viattomuuden alkulähteille ja olettaa nyt  kaikissa muissakin ihmisissä olevan kaipuuta viattomaan kömpelöintiin.

mutta entä se paikalle eksyvä ensikertalainen?

jos nyt sattuisikin olemaan niin, etten minä ole ainoa panemisesta punastuva tässä maailmassa, 

että se ensikertalainen ei vielä ole löytäyt internetistä aivan jokaista sivua ja ole täysin turta kaikelle

että jos se onkin vähän arka ja pelokas

miksei sitä toivoteta samalla lailla yhdenvertaisena tervetulleeksi joukkoon kuin minut joskus silloin

kuin minä olin viaton, arka ja pelokas

mutta niin äärimmäisen utelias ja halukas oppimaan ja löytämäänn

Ja kun sanon joukkoon tarkoitan sitä.

Us against the world - ei nyt aivan noin dramaattisesti.

Mutta jos arkielämässä tuntuu, että et aitona itsenäsi kuulu joukkoon 

täällä on joukko jonne voisit kuulua itsenäsi

Mielessäni on moneen otteeseen,

useammissa eri bileissä,

 häivähtänyt pieni pettymyksen tunne.

aivan kuin olisi sellaisesta

me hengestä on siirrytty minä henkeen

me, olemme joukko erilaisia ihmisiä,

erilaisine mieltymyksinemme

ja meidän joukkoon mahtuu

tänne sopii tulla jokaisen ja täältä löytyy 

sopiva paikka kaikenlaisille mieltymyksille

olen yksilö

minulla on mieltymys,

tarve saada mieltymys täytettyä,

olla minä,

juuri tässä kohtaa,

ja jos et kestä niin katso muualle

minä, minä, minä

unohdetaan muut

keskitytään yksin omaan napaan ja sen ympäristöön

maailma raaistuu,

viattomuus katoaa,

scene evolvoituu?

Bullshit!

jaa, ettäkö ei sinua miellytä

 mene muualle tai katso poispäin

et sä sit oikeesti voi kuulua joukkoon

Osa minusta kaipaa Irlannin vähän jäykähköä, sitä julkista, bilesceneä.

Yksityisbileet on asia erikseen, enkä sivua niitä mitenkään tässäkohden.

Että oli selviä rajoja yhteisen sisällä, että tämä on oikein ja tämä ei.

Että uskallettiin ottaa vastuu yhteisesti sovituista pelisäännöistä ja korjata jos joku astui rajan yli.

No lakikuvioiden vuoksi, 

mutta myös siksi, että luodaan ympäristö jossa mahdollisimman moni tuntee olonsa mukavaksi ja kotoisaksi.

Että vaikka ollaan miten avoimia seksuaalisuuden ja mieltysten kanssa,

kaikkea ei tarvitse laittaa eturiviin esille koko kansan pakkokatselmukseen.

Että sinne takahuoneeseenkin jätetään vähän jotakin jännittävää.

Kotimaassa tuntuu scenessä olevat eväät levällään ja kaikki rajat auki.

Mitä sellaisilla tekee, kinkyjä me kaikki ollaan.

Jos et kestä katsoa niin mene muualle.

Minusta rajat on rakkautta.

Ja tarve sellaiselle ympäristölle, 

jossa mahdollisimmann moni tuntisi itsensä 

turvallisesti viihtyväksi on suuri.

Ainakin minulla.

Näin minä ajatttelen.

Muutama muu jakaa ajatuksiani.

En olekaan ainoa siis,

meitä on jopa pieni ryhmä.

Koska virtuaalimaailman aikakautta eletään,

olen hämmennystäni purkanut virtuaaliaailmassa tänään.

Chattihuoneessa privaatiksi tarkoitettu viesti,

'fossiili avautuu' 

levahtaakin väärän napinpainalluksen ansiosta koko chattihuoneen luettavaksi.

Uups.

Tulin ulos kaapista mielipiteeni kanssa oikein ryminällä.

Ei ollut tarkoitus  - minähän vain tässä pohdiskelen.

paskat, mä olen oikeasti sitä mieltä

että koko kinkyskene kaipaa vähän raippaa ja rotia

jotta ihmiset uskaltautuisivat enemmän etsimään itseään

liika avoimuus on itsessään hämmentävää

ja syntyy helposti käsitys, että pitäisikö munkin nyt olla tuollainen

50 Shades ja muut hassut teokset,  

kun tuovat hyviä ajatuksia eslle

saavat ihmiset pohtimaan, että entäs jos minäkin

ja uskaltautumaan kerran mukaan tapahtumiin

miten saada ihmiset mukaan toisenkin kerran,

aktivoituaan ja etsimään itseään

esittäämään kysymyksiä ja löytämään uusia juttuja

madaltamalla kynnnystä ensikokeiluun, 

luomalla oikeasti turvallisen ympäristön

jossa vähän arempi ja vähän vanilijampikin

voisi tuntea olonsa kotoisaksi ja ottaa varovaisia ensiaskeleita

tehden sitten valinnan lähteäkö tutkimaan eteenpäin,

vai onko ehkä tämä minulle juuri se hyvä taso

Jälleen kerran on paljon mistä olla kiitollinen.

Olen kiitollinen turvallisista ensiaskeleista kinkyscenen piiriin aikoinaan asutessani.

Olen kiitollinen, että olen saanut nähdä ja kokea paljon erilaisia bileitä ja tapahtumia.

Kaiken kritiikin keskellä, olen kiitollinen, siitä että saan elää sellaisessa yhteiskunnassa missä tämän kaltainen biletoiminta ja sen avoin järjestäminen on mahdollista.

Ja niin, minun kriittisitä sanoista huolimatta, 

rohkaisen BDSM/kinky/fetish maailmasta vähänkään jotakin kutkuttavaa tunnetta mahanpohjaansa saavaa tutustumaan rohkeasti aiheeseen enemmän, netti on täynnä toinen toistaan hienomaa tietolähdettä.

Ehkä kritiikkini on aiheeton,

ehkä minä vain kipuilen oman seksuaalisuuteni kanssa.

Ehkä se on aiheellinen,

asioita voitaisiin tehdä paremminkin.

Tai ehkä sen vain maailma,

joka ei ole enää sellainen kuin se oli joskus silloin.

Tuntuukohan tältä sitten vanhana, 

että kaikki oli paremmin kuin ennen,

että nykyinen meno vain pelottaa ja hämmentää,

eikä oikein tiedä että kuuluuko vai eikö kuulu

ja jos niin minne?

Henkinen kotini on yhä BDSM-scenen suojissa.

Vaikka vähän eksyneeltä olo välillä tuntuukin.

BDSM/kinky/fetsh/seksuaalisuus 

on aiheena mielenkiintoinen ja palaan siihen jatkossakin.

Asianmukaisen varoitustekstin kera. 

Niin, mikäli joku bilejärjestäjä eksyy tätä joskus lukemaan,

voisiko tekstistäni löytää pätkän rakentavaa asiakaspalautetta?

Olisko oikeasti mahdollisuus kehittyä tästäkin pisteestä vielä eteenpäin?

Ai, että minkö mukaan järjestelyporukkaan ideoineni?

Maybe.

One day.

heti kun joku pyytää mukaan, 

itse en ole vielä valmis aktivoitumaan

Rakkaudella,

Sallamari

TrueKinkyUsed to Be - 

nykyinen wannabe kinkybilehile

ps. ylitin pienesti itsesi - annoin itselleni luvan mielipiteeseen

sellaiseen, joka saattaa kenties loukata jotakuta

tai ainakin nostattaa esille erilaisia näkökulmia