Lääkärin loppulausunto:
asia kunnossa, ei jatkotarvetta - lopetus ok, asiakas tietää itse miten sen tekee
Tuolla lääkärin minulle ääneen sanelemalla (samalla kun kirjoitti tiedot koneelle talteen) lausunnolla ei muutenn ole mitään tekemistä sydämen kanssa, eikä sillä että minulla ylipäätän olisi juurikaan hajua miten sydän toimii. Minä tiedän miten ihmismieli toimii,ja omalta kohdaltani voi vapautuneesti kertoa, että tällä hetkellä mieleni toimii varsin mallikkaasti. Minulla oli tänään kontrollikäynti lääkärin luona, liittyen viimeviikkojen pyörityksenn lomassa diagnosoituun masennustilaan. Kontrollikäynti päätyi lopulta olemaan hoitosuhteen lopetuskäynti, sillä akuutti sairastamisvaihe tällä hetkellä on ohitettu.
Sairasloma on tehnyt tehtävänsä ja potilas on positiivinen, virkeä ja tarkkaavainen. Alakulo ja itkuisuus olemuksesta hävinnyt. Ero aikaisempiin käyntikertoihin on silmin havaittava.
Positiivinen muutos.
Siinä tiivistettynä käynnistä kirjattu lausunto.
Itse tiesin jo lääkärin luokse mennessä, että tämä käynti on tämän kriisitilan osalta viimeinen käynti, vähän niinkuin koko tapahtumaketjun viimein sulkeva palaveri. Ehkä juuri siksi käynti oli minulle erityisen merkityksellinen ja tärkeä. Halusin mennä lääkärin luokse ensinnäkin esittämään kiitoksen kaikesta siitä ammattitaitoisesta avusta ja myötätunnosta, joita häneltä olen saanut viimeisien viikkojen aikana. Tärkää oli myös välittää lääkärille tieto minun olotilani kohentuisesta, siitä että yhdessä tekemämme ratkaisut ovat olleet oikeita ja toimivia ja sellaisia joilla minua on tehokkaasti saatu tuettua takaisin täysikuntoiseen elämään.
Nukkuminen on ainoa asia joka vielä vähän on rempallaan. Se, että kun vihdoin ja viimein saan nukahdettua nukun yhtäjaksoisesti maksimissaan viitisen tuntia ja herään sen jälkeen pyörimään levottomasti. Juuri tänään nukkuminen ei ole sellainen aktiivisesti haittaa aiheuttava seikka, sillä työvelvoitettomana irtisanottuna työntekijänä minä vietän nyt irtisanomisaikaa poissa työkuvioista ja täten minulle tarjoituu arjen luksukseksi luokiteltava mahdollisuus päiväuniin. Unirytmini on tällä hetkellä viitisen tuntia unta öisin ja yhden päiväunet päivän aikana - näillä nukkumis kuvioilla pärjään uuden työn alkuun saakka. Sitten kun päivät vaativat aktiivista toimintaa ja valpasta hereillä oloa, pitänee nukahtamisen helpottamiseksi vielä miettiä keinoja. Lääkärin kanssa sovimme, että jos ei työkuvioiden selvittyä unirytmi rauhoitu itsestään (kaiken stressin ja rasituksenn helpotuttua ja sitä myöten kortisolitason laskiessa) tuota irtisanomisrumbaa edeltävälle tasolle niin sitten voitaisiin miettiä vähän vahvempaa nukahtamislääkitystä. Positiivista oli, että lääkäri toi vaihtoehdot esille ja sanoi, että jos tilanne sellaiseksi kehittyy olen nyt tietoinen että jotakin apua on tarjolla.
Sairasloma on siis ohi. Tästä eteenpäin minä olen vielä muutaman viikon irtisanomisaikaa nauttiva työvelvoitteesta irtisanomisajalla vapautettu irtisanottu työntekijä.
Jotakuta ruudun toisella puolella saatta tässä kohden ihmetyttää tuo aikajana masentunut-paranemaan päin -akselilla, Että yhdessä teksssä ollaan kovasti allapäin ja keskivaikealla tasolla masentuneita ja sitten seuraavan kerran kun blogiin eksyy tekstiä lukemaan täällä ollaankin jo silmin nähden enmmän ok.
Mielelläni avaan tässä kohden omaa aikajanaani ja olotiloja masennuksen osalta.
Masennus on sairaus ihan siinä missä diabetes tai migreeni - yksi sairaus joka pitää sisällään ison liudan erilaisia vaiheita. Helpointa lienee verrata, jokseenkin harhaanjohtavasti mutta kongreettisesti ymmärrettävästi, ajatuksen tasolla diabetestä ja masennusta tässä toisiinsa.
Diabeettinen kohtaus on monelle meistä aika selkeä juttu, se kun diabetestä sairastavan sokerit heittelevät suuntaan tai toiseen ja sairastunut menee tajuttomaksi tai muun vastaavan syyn vuoksi joutuu sairaalaan erityistarkkailuun ja hoidettavaksi. Tässä kohtaa on helppo puhua sairauden akuuttivaiheesta - vaiheesta jossa sairauden kanssa elämiseen tarvitaan aktiivisia toimenpiteitä, jotta saadaan sairaus hellittämään kovalla tuhoavaan otetta ihmisestä. Diabeetisen kohtauksen yhteydessä sairaslomalla olo on myös aika selkeä ja yksiselitteinen käsite - eikö? Kohtaus sanana on hyvin kuvaava siinä mielessä, että on helppoa ja yksiselitteistä käsittää kohtauksen menevän ohi ja mieli täydentää automaattisesti lausetta että sairastavan olo helpottuu kun kohtaus on ohi. Tässä kohtaa voidaan miettiä, että sokerit eivät nyt vielä ehkä ole optmitasolla ja olotilakin on yleisesti ottaen sairastavalla väsynyt tai millä muulla tahansa tavalla ei-aivan-normaalin-kaltainen. Sairasloma tässäkin kohdassa itsestään selvyys - odotellaan kotona että voimat palautuvat entiselleen.
Pysyttekö perässä ajatuksessani? Toivottavasti.
Diabeetikolla kohtauksen jälkeen koittaa lopulta viimeinen aika, kun kaikki arvot ovat palautuneet niin hyviksi kuin elimistön ja lääkityksen yhteisvaikutuksesta palautua voi - seuraa paluu töihin ja takaisin normaali elämän pariin. Sairautta seurataan ja monitoroidaan koko ajan - sokerin mittailua, olotilan tarkkailua, kontrollikäyntejä - itsestään selvää eikö.
Sellaista on keskivertoinen diabeetikon elämä.
Kenties.
Masentuneen mielen kanssa kuvio menee näin,
Diabeetistä kohtausta vastaava akuutti tila, on masentuneella on hetki jolloin diagnosoidaan masennuskohtaus. Samalla tavalla kuin diabeetinen kohtaus, masennuskohtauskin vaatii aikansa lauetakseen täydellä teholla. Asiat jotka painavat mieltä masennuksen syöveriin, vähän niinkuin sokeri, pitkät ruokailuvälit, epäsäänöllinen elämä tai muut diabeetistä kohtausta vauhdittavat tekijät.
Masentunut ei diabeetikosta poiketen masennuksen saavutettua puhkeamispisteen vaivu näkyvästi koomaan tai muuhun olotilaan (pois lukien psykoottiset tyypt masennuksesta, sellaisen kanssa eläessä fyysiset muutoksen masennuksen lauetessa saattavat olla isoja ja huomattavia). Sitä jostenkin salakavalasti vain valuu ja valuu syvemmälle pahan olon syövereihin. Diabeteksen kanssa yhtenevä tekijä on se, että kummassakin sairaudessa ennemmin tai myöhemmin päädytään lääkärin luokse aivan yhtä todellisen avuntarpeen kanssa.
Masentunut mieli tarvitsee samalla tavalla apua, kuin sokerein tai kehon tuottamien happamuusaineiden myrkyttä keho. Lääkettä ja lepoa.
Eri lääkeaineen, teknisesti, mutta muuten hyvinkin samankantainen paranemiskaava - akuutteja toimenpiteitä, jotta saadaan sairauden tuhoava voima hellittämään ote ihmisestä.
ASAP.
Masennus vie sairaalaan ihan siinä missä diabeeteskin. Joskus vie.Yleisimmin minun kohdallani akuutin masennusvaiheen tuhojen korjaamiseen riittää polikliininen apu, ympärivuorokautista sairaalahoitoa ei tarvita.
Sairaslomaa tarvitaan, ihan siinä missä diabeetikkollakin minun kehoni on myös rikki masennuksen puhjetessa. Eritavalla tietenkin, mutta hoidotta jääminen tässä kohtaa on masentuneelle ihan yhtä tuhoisaa kun diabeetikolle. Hitaamalla aikataululla tosin, tai no ei välttämättä.
Itsetuhoisemmin - kyllä.
Seuraava vaihe, se kun välitöntä jatkuvaa apua ei tarvita, mutta olo ei vielä ole-ihan-sellainen-kuin-normaalioloissa on masennuksessa se kaikkein tavallisin sairastamisen vaihe. Kun ei olla kipeän välittömän avun tarpeessa, vaan enemmänkin korjaamassa välittömän akuutin avuntarpeeseen johtaneiden hetkin aiheuttamaan tuhoa. Masentuneen mielen kanssa tämä on pitkä ja haastava vaihe. Ja tässä vaiheessa tarvitaan paljon tukevia ja kuntouttavia toimenpiteitä. Sairaslomaa, terapiaa, keskusteluja - aikaa itselle ja motivaatiota kohdata jokainen uusi huominen.
Salaisuus sille, miksi minä olen hyvässä kuosissa kuukauden masennusjakson jälkeen on pitkälti hyvien työkalujen ansio. Heti akuutissa vaiheessa tarjottu psykologin keskusteluapu, pitkä intensiivinen terapia ja sieltä elämään mukaan haalimani eväät, ratkaisukeskeinen ajattelumallinnos elämäntaitovalmentajan tapaamisesta, toipumista avittava mielialalääkitys (vaikkakin tällä ketaa lääkityksestä ei ollut mitään hyötyä) ja avion rehellinen asioista puhuminen plus ympärilläni olevien ihmisen ovat minun työkaluni toipumisessa. Näiden työkalujen avulla toipuminen on ollut tehokasta. Väliin mahtuu päiviä, jolloin motivaatio aivan kaikkea kohtaan on ollut nollassa, niiden päivien määrä on onneksi vähäinen.
Nykyisin käytössäni olevan 'työkalupakkini ' kokoamiseen on vierähtänyt pari vuosikymmentä. Onnistumisia, epäonnistumisia, löytöjä ja aivan susia ratkaisuja - siinä tiivistettynä työkalupakin kasaamisen eteen vaaditut toienpiteet. Vaivaa näiden työkalujen eteen on joutunut näkemään, ja pakkia pitää ylläpitää ja uusia jatkuvalla syötöllä. Mutta hei, on se sen arvoista.
Päästään siihen vaiheeseen jossa minä olen nyt - sairauden kanssa elämiseen. Samoin kuin tässä vertailukohtana oleva diabetes yleisesti, masennus vaatii monen kohdalla samannkaltaista säännöllistä lääkitystä jotta keho pysyisi kaikinntavoin toimintakuntoisena arjessa. Minun kohdallani tilanne on helpompi - minä kun sairastan pääsääntöisesti täysin oireilematonta masennusalttiutta, minä siis reagoin negatiivisiksi koettaviin rasituksiin elämässä ehjämielistä ihmistä helpommin ja mielelläni on taipumus todella tukalan paikan tullen valua masennuksen syövereihin tavanomaista nopeammalla tahdilla. Masennus alttiuden erottaa pitkäaikaista/pysyvää masennusta sairastavata mielestä selkeimmin ehkä juuri se, että säännöllistä lääkitystä ei tarvita. Ehkä olisi kohteliasta, kaikka säännölistä masennusta sairastavia ystäviäni kohtaan, tässä kohtaa sanoa että minä olen vain altis masentumaan, en siis sairasta masennusta. Masennusjaksoja tulee ja menee - niitä on tullut ja mennyt varmaankin läpi koko elinhistoriani. Pienempiä ja suurempia, näkyvämpiä ja huomaamattomampia. Hiukan kohtauksen omaisesti toimivaa mielenvaihtelua. Rajusti pohjamutiin ja reippahkolla tahdilla takaisin normaaliarkeen. Ehkä juuri tämän minulle tyypillisen masennuksin 'aaltoilevann' ominaiskäytöksen vuoksi valitsin verrokkipariksi tuon diabeteksen, toisaalta JunttiPee kun on diabeetikko on diabeetes vähän tuttu verrokki kohta sitäkin kautta.
Huomattavaa on myös se, terveisiä vaan tuleville työnantajille tässä kohtaan, että minä olen palkkausmielessä aivan samalla tavalla riskityöntekijä kuin on diabeetikko tai migreeniä sairastava. Siis jos mietitään mahdollisia sairauspoissaoloja ja siitä, että onkohan tuosta masentuneesta oikeastaan mihinkään sitten kumminkaan.
Viimeksi kuluneeseen vuosikymmeneen, tämä kulunut sairasloma oli ensimmäinen sairasloma masennuksen vuoksi. 20 päivää kymmeneen vuoteen. Niin paljon masennus oireilee minulla työtä haittaavasti.
Niin paljon se on tullut maksamaan työnantajalleni.
Että loppujenlopuksi, minähän olen ihan tavis.
Yhtä halpa kuin kuka tahansa muu.
Saan kiittää yksinomaan 'työkalupakkiani' tästä
- niin ja loppumatonta elämänhalua.
sitä, että masennuksen vallattua mieleni onnistun silti näkemään
jokaisessa uudessa päivässä seikkailun mahdollisuuden.
että jos masennus on jossakin mittakaavassa kirous,
on minua siunattu siinä tapauksessa määrällisesti aika paljon enemmällä
Näin minä asian koen.
That's me.
lämpimät tsemppaukseni tänään erityisesti kaikille teille,
minkä tahansa sairauden kanssa kamppaileville
Tiedättehän miten ihania ja vahvoja olette.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja