Linda kävelylenkkimme päättävästä lausahduksesta sain otsikon teksille. Helsinkikodissa elämä on palautumassa pikkuhiljaa takaisin tutuille uomilleen - kohtaaminen muualla vietetyn päivän jälkeen Punavuoressa vähän kuuden jälkeen, vajaan tunnin mittainen ulkoilu päivän tapahtumia toiselle tarinoiden ja sitten paluu kotiin päivällisen ääreen. Maailmanparannusta, pohtivia keskusteluja - sitä parasta Helsinkikotihengailua. Voidaan siis mitä ilmeisemmin huokaista Lindan kanssa helpotuksesta, sillä näyttää nyt me ollaan molemmat taas takaisin omassa olomuodossamme voimavaroja imeneiden sairastelu-työstäsairastelu kierteidemme jälkeen.
Tää meidän järjestely kuulostaa muuten avioliitolta, toteaa Linda hellan ääressä.
Sellaiselta hyvältä avioliitolta, se jatkaa.
Tai oikeastaan vähän paremmalta, komppaan puoletani minä.
Mekun ollaan kuitenkin tässä vapaint niistä kaikista avioliiton mukanaantuomista sosiaalisista painesta.
Totta. Lopettaa pohtivan keskustelumme tällä erää Linda.
Päivä on ollut täynnä kaikkea hyvää - satayksi mitä parhaista syytä olla jälleen kerran äärimmäisen kiitollinen tästäkin päivästä. Aloitin aamun työhaastattelulla, tai oikeammin jatkohaastattelulla edelliseen työhaastetteluun. Haastava ja hyvällä tavalla mielenkiintoinen tilaisuus.
En tänään uskalla vielä avata yhtään enempää tulevia kuvioita tai tuntemuksiani tulevien työkuvioideni suhteen. Rationaalinen osa minusta on kahden vaiheilla, tiedän saapuneeni yhden polun päähän - vähintään kahteen suuntaan risteävien uusien tuntemattomien polkujen alkupisteeseen. Maailmankaikkeudeltahan saa vain sen mitä sydämestään aidosti pyytää, tiedetään, ja siitä huolimatta en tänään ole kyllin rohkea katsomaan todellisuudessa kaikkea sitä pyynnöksi manifestoimaani sisäisen minäni todellisen tahdon ääntä. Siis sitä aitoa oikeaa ratkaisua kysymykseen siitä mitä minä kaikkein eniten sydämestäni haluan.
Eikä tuo asia edes ole enää (tai no koskaan ollutkaan) mikään salaisuus minulle itselleni, sisimpäni tietää mikä seuraava siirto elämässäni on - tuo polku, tämä polku vai mutkan kautta tuolle polulle siirtyminen. Koitan jollakin tapaa vain siirtää lopullista, ääh maailmssa ole mitään lopullista on vain vaiheita matkalla toiseen vaiheeseen, niiden tiettyjen sanojen ääneen sanomisen asiat ymmärrettäväksi hahmoksi tekemisen hetkeä vielä vähän eteenpäin. Tai oikeastaa lykätä vastuuta toiselle, ikään kuin että jos joku toinen ääni nyt sanoisi niinkuin minulle ääneni että tämä se on se mitä Sallamari aidosti ja oikeasti tässä elämässä haluaa.
Pelottaa niin valtavasti -ja samanaikaisesti tietyllä hienojakoisella tasolla kaikki on aivan itsestään selvää. On ollut jo kauan, sieltä jostakin aikojen alusta saakka. Paradokseja kerrakseen.
Hetki jolloin voisi itkeä sitä, että ei tiedä mitä juuri nyt itkisi.
Linda lohduttaa, kun hetkeksi eksyn märehtimään työhaastattelua tapahtumana.
Se on ohi, sä oot tehnyt parhaasi.
Sitäpaitsi sä tiedät sisälläsi vastauksen,
eikä sitä tarvi katsoa tänään. Joskus vaan voi odottaa ja ottaa vastaan.
Päivän parasta antia on kuitenkin rohkeus astua oman turvallisuusalueen ulkopuollelle. TeaTime treffit - tietoisesti valittu uusi ihmiskontakti - siis, että uskaltauduin raoittamaan elämäni ovea aivan uudelle entuudestaan tuntemattomalle ihmiselle. Antauduin läsnäolevana hyvälle älykkäälle ja vuorovaikutukselliselle keskustelulle entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa ilman, että olimme sosiaalisesti pakotettuja etenemään keskustelutilanteeseen. Ennalta solmittu tapaaminen tuntemattoman kanssa, ilman että tilanteeseen liittyy jotakin meitä tietoisesti yhdistävää tekijää. Tai no, onhan yhdistävä tekijä oltava, että mitään saadaan ylipäätän sovittu, tiedetään, normaaleista ihmiskontakti tilanteistani tilanne eroaa siten että en ollut kohtaamassa ihmistä tällä kertaa ura-haraste-myyn-ostan-vaihdan-matkustan-politikoin - syyseuraussuhteen vaikutuksesta vaan puhtaasti siksi, että vaikutat mielenkiintoiselta ja meidän pitäisi tavata.
Kiitos antoisasta keskusteluseurasta P.
Ai niin, tervetuloa elämääni.
Hyvän päivän päätteeksi vielä ne luvatut asukuvat menneeltä viikonlopulta.
Lookin' pretty, feelin' good.
Joo-o, onhan toi kohtuu sininen. Useammastakin kohtaa.
....toteaa takanani kuuluvalla äänellä Linda, kun kumarrun poimimaan lattialta laturinpiuhaa.
Terveisiä vaan ja kiitos viimeisestä Sindex.
fo real, and from the bottom of my heart.
hymyilen sisäisesti.
oli hauskaa.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja