...huutaa väsynyt kuusivuotias ja läymäyttää huoneen oven kuuluvasti kiinni,
murjottaen siitä, kun kukaan kavereista ei juuri tällä hetkellä ole kotona ja ulkoleikkiseurasta on vajausta.
Naapurikodeissa ollaan parasta aikaa vierailemassa mammojen ja mummojen luona,
eipä sillä virailtiinhan mekin tänään JunttiPeen äitiä moikkaamassa mökillä.
Äiti, miksei sulla voi olla enempää äitejä jonka luokse me voitais mennä?
toteaa kiukkuisesti tyttären, kun menen ehdottamaan pieniä päiväunia.
- Kuuleppa S, kun äitillä on itse asiasssa oikeastaan ollut kaksikin äitiä,
mutta just nyt ei oo kyllä enää ketään jäljellä jonka luona voitais käydä äitienpäivänä.
- miten niin muka kaksi?
-no sillai että ihan lapsena Marketta-mummi huolehti äidistä ensin vähän isompana IsoMamma huolehti äidistä, niin sillätavalla äidillä on ollut vähän niinkuin kaksi äitiä jotka on huolehtineen äidistä eri aikaan mutta ihan samalla taalla kun äiti oli pieni, sillai niinkun äiti huolehtii susta. Että sulla on puhtaat lakanat ja vaatteet aamulla tarhaan ja ruokaa ja kaikkea, että sulle jää suurimmaksi tehtäväksi vielä nyt toi leikkiminen.
-niin, mutta nyt sulla ei oo enää yhtää.
- no ei ooo ei, mutta mun mielestä kaksi on aika hyvä määrä yhdelle ihmiselle
ja sitäpaitsi mulla on nyt sut ja mä sain sulta selkästi tänään lahjoja monen äidin edestä.
-nii
Tänään on ensimmäinen äitienpäivä vuosikymmeniin
kun musta ei tunnu yhtään pahalle,
eikä mun sisimpääni satu.
Äitienpäivä,
kun mun on helppo hengittää,
kaikin tavoin hyvä olla
niin että mä rehellisesti voin sanoa olevani oikeasti onnellinen.
Mulle on jotenkin itsestään selvää,
että äitienpäivä on itseasiassa tosihyvä juttu.
Että mä olen etuoikeutettu,
äitienpäivänä mun vuoro nauttia huomiosta ja hemmottelusta.
Huomion antamisen sijaan,
mä saan äitienpäivänä nauttia huomion vastaanottamisesta.
Äitienpäivä on minun elämässäni muuttanut muotoaan,
evolvoitunut toisenlaiseksi.
Siinä missä lapsena se oli puhdasta antamisen iloa,
on se tässä hetkessä huomion vastaanottamista ja saamastaan huomiosta ilointia.
Tänä äitienpäivänä ensmmmäisen kerran onnistuin olemaan vapaa jatkuvasta tilanteen tasalla olemisesta ja tapahtuvien asioiden hallinnan tarpeesta. Onnistui täydellisesti antautumaan yllätykselle.
Keittiössä puuhattiin ja touhuttiin ja minä onnituin pitämään itseni poissa touhusta ja luottamaan siihen, että PikkuS Juntti Peen avustuksella osaa tehdä hommat itsenäisesti, ilman että minä sekaannut tapahtumien kulkuun missään muodossa. Olen onnellinen siitä, miten suuren kasvupyrähdyksen olen itseni kanssa onnistunut tekeään sallimalla itseni viimein luottaa siihen, että muut ihmiset maailmassa osaavat asioita ilman että minun on välttämättä oltava jollakin tavalla osallisena huolehtimassa.
Äitienpäivä on tänävuonna onnellinen.
On niin kovin kiitollinen.
Kiitollinnen äitienpäivästä ja lahjoista,
kiitollinen suurenmoisesta matkasta, suunnattomasta ihmisenä kasvusta
jonka itseni kanssa olen saanut tehdä saavuttaakseni tämän pisteen
- onnellisen äitiennpäivän - kaikkien kipuiluvuosien jälkeen.
Kiitos.
Kyllä tänään kelpaa.
Haluan rohkaista lukijaa, luottamaan siihen
että jonakin päivänä kipu helpottaa.
Toipuminen ja ihmisenä kasvu on tottta,
oikeasti mahdollista ihan jokaiselle.
Se vie aikaa ja kysyy motivoitumista nähdä vähän vaivaa itsensä vuoksi
- mutta on sen arvoista.
Tsemppiä kaikielle teille tänään tavalla tai toisella kipuileville.
What ever you do,
never stop believing.
Elämään on lupa luottaa.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja