Olen ihan viimeaikoina huomannut oikeasti siirtyneeni aktiivisesta syömishäiriön sairastamisesta syömishäiriöstä kuntoutuvaksi. Tai sillätavalla pikemminkin, että tuo siirtymävaihe sairastavasta kuntoutuvaan on ohi ja mittarin nuoli jää tätä nykyään vakaasti osoittamaan olotilan olevan kuntoutuja.
Se on monen pienen asian summa, se mistä itse huomaa siirtyneensä sairastavasta kuntoutujaksi..
Enemmän onnellisia hetkiä ja aitoa iloa.
Enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässä. Tai enemmän sillätavalla, että ne hetket ovat merkityksellisiä ja pysyvät muistoissa tuokiota pidempään.
Toinen vahva merkki muutoksesta on valtava sisäinen palo
ja halu pitää itsestä ja omasta kehosta mahdollisimman hyvää huolta.
Kehoni toiveita kuunnellen, olen lisännyt elämässäni lempeän joogaan ja piikkimatolla rentoitumisen määrää.
Muutama hetki aikaa itselle ja omassa kehon kuuntelemiselle.
Joogasta on tullut todella tärkeä työväline ihmisenä kasvulle juuri tässä hetkessä elämääni.
Törmään tämän tästä viattomaan kysymykseen "mitä joogaa sä harrastat?" ja aina yhtä tyhjentävästi joudun toteamaan, että mä harrastan ihan vaan joogaa. Sellaisia liikkeitä, asentoja ja hengittelyä josta kehoni pitää. Sellaisella aktiivisuuden tasolla, joka keholleni juuri sinä päivänä on sopivaa. Aina vähän haastaen itseä ja omaa kehoa, mutta ollen siinä samalla koko ajan tietoisesti lempeä ja ymmärtävä kehoa kohtaan.
Entä se henkinen puoli ja joogafilosofiat?
Siitä sen verran, että nautin hiljaisuudesta hetki hetkeltä enemmän. Minullahan on yleisestiottaen ollut viimeiset vuosikymmenet se tila, ettei sairauden aktiivisena aikana sisälläni ole juuri koskaan ollut hiljaista.
Olen ollut jatkuvassa sisäisen väriänän -tilassa, ihan kuin jokin värähtelisi sisälläni jatkuvalla syötöllä
- koskaan rauhoittumatta.Tänään tilanne on toinen, sisälläni on hiljaista. Alituinen värähtelevä liike on vaimentunut. Nautin hiljaisuudesta. Pystyn hiljaisina hetkinä kääntämään katseen sisäänpäin ja nauttimaan pelkästä läsnäolemisen tunteesta
Että mitään sen kummepaa filsofiaa ei joogainnostukseni takaa löydy. Omalla kohdallani koen, että absoluuttinen innostuminen mistä tahansa henkisestä kurinalaisuudesta tai filosofian seuraamisesta olisi syömishäiriölle jotenkin otollinen alusta löytää itselleen uusi hahmo, jonka avulla manifestoitua ja jatkaa elämänni hallintaa. Niin viattomalta kun hyvä ja oikeamielinen filosofinen ajattelumalli kuulostaakin -ole niin, tee näin - minun kohdallani se olisi uusi hyvä kasvualusta mielen sairaan osan uudelleenaktivoitumiselle.
Kaikenlainen tee liike näin ja kumarra noi, että joku jossakin olisi tyytyväinen siihen mitä teet - saa tästä eteenpäinkin pysyä vieraana ajattelumallina minun elämässäni. Ehkä menetän tälläisellä menettelyllänni jonkinsortin True-Jooga-Lover -statuksen - well so long, won't hurt.
Uskon vahvasti siihen, että kaikilla meillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus harrastaa sellaisia asioita joista sisäinen minämme aidosti on innoissaan ja pitää.
Tuli mieleeni Berliinin puitossaistuskelu ja keskustelut ystäväni Rachelin kanssa. Siinä kaiken keskustelun lomassa Rachel totesi ihailevansa minua, siitä miten rohkeasti harrastan kaikkea mielenkiintoista ja miten onnekas olenkaan ollut siinä, että olen onnistunut löytämään paikan jossa harrastaa kaikkea kivaa sellaisessa ympäristössä jonne olen saanut olla tervetullut juuri tämän kokoeisena kun olen. Rachel harmitteli, että hännestäkin olisi kiva kokeilla joogaa, mutta jos opettaja hermostuu silmin nähden jo siinä kohtaa kun lapsenasentoon asettuminen ei kehon rajoitteiden vuoksi olekaan itsestään selvää ja helppoa akkaa itsellä tekemästi mieli jatkaa harjoittelua enää pidemälle.
Tuossa tilanteessa en voinut muuta kuin lohduttaa ystävvääni sanomalla, että ei se sun vika ole vaan sen ohjaajan joka ei osannut kohdata sua juuri sellaisena kuin sä olet. Neuvoen miten toteuttaa liike vaihtoehtoisella tavalla omaa kehoa kuunneleen - sillä ihan varmasti kaikeen on vaihtoehtoja. Ollaan me ihmiset täällä niin kovasti erilaisia.
Lisäsin yhden uuden haaveen aarrekarttaani.
Jonakin päivänä minä haluan olla se, joka mahdollistaa onnistumisen kokemuksen toiselle ihmiselle.
Se joka näyttää, että on mahdollista liikuttaa kehoaan niin että keho siitä pitää ja nauttii - kun vain malttaa ja uskaltaa heittäytyä hetkeksi kuuntelemaan omann kehon toiveita.
Sitä ennen minä viitoitan rohkeasti tietä.
Harrastaen rakkaudella kaikkea sellaista josta minä todella pidän,
olipa kehoni lajin standardien mukainen tai ei.
Sillä minä olenn niin paljon enemmäin kuin vain ulkoinen olemukseni.
Living Loving Human being.
ja minusta on vaikka mihin.
liikkelle on lähdettävä vaatimattomin ja pienin askelin
- ei se maali vaan matkanteko
joka askeleesta on lupa nauttia
Mukavaa alkanutta uutta viikkoa kaikille blogin lukijoille!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja