Ground Zero

Jos kuulet sisäisen äänen, 

joka sanoo: ”sinä et osaa maalata”, 

jatka kaikin mokomin maalaamista 

– ja pian se ääni vaikenee.

-Vincent Van Gogh

Nollapäivä.

Niitä hetkiä, jolloin myöntää itselleen 

aloittavansa asioita jälleen alusta.

Paluu elämäntaparemontin pariin muutaman 'piinaviikon' jälkeen.

Valehtelen, jos väitän selvinneeni viime viikkojen sekavista tunnekuohuista todella upeesti - kaikkea muuta. Annoin (ilman häpeää ja moitetta) itseni luiskahtaa takaisin tuttujen ja turvallisten syömis- ja liikuntatottumusten pariin. Ei vain nuo henkiset paukut riittäneet yhtä aikaa olemaan kaikkea toivottua - olemaan kestävä, henkisesti vahva ja haluamaan muutosta. Pari viimeistä olen elänyt tietoisesti huonojen valintojen parissa - ruokavalio on koostunut pääasiassa karkista ja light-colasta ja liikunnan määrä on ollut lähellä nollaa. Nopeaa ja sokerista - sellainen on selvitymisruokavalioni. ja kun ahdistaa ei liikunta kiinnosta pätkän vertaa. Tuo itsetuhoinen ääni sisälläni hamuaa hetkeksi vallan ja uskottelee,että oikeastaan tavallaan nautin siitä, että tuntuu oikein pahalta.Että kun selkeästi kerrotaan,että minä en kelpaa niin heittäydytään nyt kunnolla märehtimään tuota tunnetta ja kerrotaan että en kelpaa en, en edes itselleni. Todellista eri tahtia huutavien äänien sekamelskaa pään sisällä. 

Kunnollisia ahmimiskohtauksia ei kuitenkaan ole näkynyt - ne ovat yhä poissa. Mutta selkeästi tammikuun alkuun verrattunna ravinnollisesti paljon heikkolaatuisempien valintojen parissa on viikkoja vierahtänyt. 

Henkinen tasapaino alkaa olla kohdallaan. Todellisen minnäni ääni on voittanut syömishäiriön näkyvälle kovasti ehdotellut ajatusmallit jälleen kerran. Yritys on ollut hyvä - kummallakin puolella.

Tiukka taistelu.

Parasta tälläisissä elämäntaparemointessa on mahdollisuus opetteluun ja aina uudelleen ja uudelleen onnistumiseen, siihen että 'lipeämisen' jälkeen voi huoletta palata takaisin  uusien, niiden hyvältä tuntuneiden, valintojen pariin. Tänään eilistä parempia ruokavalintoja, huomenna lisätään elämään hiukan ennemmän hyödyllistä liikuntaa. Back on the track -askel kerrallaan.

Ilman kiirettä.

Sillä aikaahan minulla on.

Niinä päivinä kun aika oli kortilla, minä haaveilin ääneen että joskus sitten kun minulla on oikeasti aikaa, minä opettelen oikeasti kokkaamaan ruokaa. Jos olette kuullee joskus urbaaneja tarinoita siitä, että poikkeuksetta anoreksian sairastaneet ihmiset ovat loistavia kokkeja ja rakastavat puuhailla ruoan parissa, on teille kenties valehdeltu.  Tai sitten minä olen tilastollinen poikkeus tässä asiassa. Kaikesta vuosien syömishäiriöinnistä johtuen/ tai huolimatta (katsantokannasta riippuen) minä olen aivan peukalo keskellä kämmentä keittiössä. Yksi niitä ihmisiä, jotka onnistuvat keittämään perunat pohjaan.

Onneksi on Internet ja isoäidiltä perityt keittokirjat - niin ja kerrankin juuri nyt sitä aikaa.

Mitäpä sitä siis muuta kuin toteuttamaan omaa unelmaansa - aika kesyttää keittiö.

Ensimmäinen käytännön askel otettu tänään.

Kokkasin itsellen ruokaa omituisista aineksista - kaupan tarjous seipaketista, tuoreesta tarjous paprikasta ja salokki-sipuleista. Vähän currytahnaa ja sitruunaa höysteeksi ja kaupan päälle samaan pannuun yksi omena.

Herkullista, vaikka itse itseäni nyt tässä kehunkin.

Hiukan tuohon pilkomiseen ja hienontamiseen voinee keskittyä enemmän ensi kerralla.

kokkaamalla kokattu ateria

 se tuttu ja turvallinen tonnikalapukki salatilla ja munalla lounas
- no magic fingers required

Kuten rivien välistä on luettavista, olo helpottaa hiljalleen ruudun tällä puolella. Suurin haaste 'normaaliin päiväjärjestykseen' siirtymisessä on haasteet nukkumisen kanssa. Olen taas kerran viettänyt öiset tunnit viimeksi kuleneiden viikkojen ajan - yllätys yllätys - sohvalla nukkuen. Oma sänky tuntuu vieraalta ja nukahtaminen sänkyy on mahdotonta iltaisin. Kun uni tulee, tulevat lisämausteina liian useasti todella sekavat unet ja yölliset kauhukohtaukset. Toki verrattaen pieni ja viattomia nämä tällä hetkellä kokemani kauhukohtaukset ovat, siihen mitä ne pahimmillaan ovat olleet, mutta ihan iittävän inhottavia kuitenkin. Lääkärin kanssa päädyimmekin siis kokeilemaan mietoa mielialalääkitystä unen tasaamiseksi - tälläkertaa laihoin lopputuloksin. Edellisellä kerralla yölliset kauhukohtaukset hävisivät kuin taikaiskusta ja lääke ei aiheuttanut suun kuivumisen lisäksi mitään sivuoireita. Tällä kertaa yöt ovat pysyneet huonoina ja sivuoireita lääkkeistä tuntuu ilmaantuneen liiankin kanssa. Jatkuvaa fyysistä huonoa oloa, päänsärkyä, kuivaa suuta...onhan noita jo tuossa. Päätin oma-aloitteisesti laskea lääkityksen puoleen ja pyrin lopettamaan koko lääkkeen tällä viikolla. Yöunien parastamiseksi vaihdoin light-colan rooibos-teehen ja lisäsin melatooniini pillerin päivittäisten ravintolisien joukkoon. Koitan rauhoitaa sängyn elektroniikka vapaaksi alueeksi - pois kännykkä sängystä, enemmän tilaa kirjoille.

Näillä eväillä uuteen viikkoon.

I so can.

Siinä tämän viikon mottoni.

Rakkaudella,

Sallamari