Iloisia uutisia minulle - olo helpottaa vihdoinkin.
Nukuin ensimmäisen yön (reilun kolmen sohvalla vietetyn viikon jälkeen)
Moni onkin varmasti jo törmännyt yllä olevaan videoon Facebookissa tai iltapäivälehtien nettisivuilla. Ensi kuulemalta lukemalta video aiheutti minussa välittömän yhyyyyyyy-kadehdin-ahdistun-inhoakokoideaa- eiootodellakaanmunjuttu-ja-varmaanenkatso -reaktion. Suuteleminen minun maailmassani pienessä mittakaavassa katsottuna hyvin pyhä toimitus. Jotakin hyvin intiimiä ja paljon itsestä paljastavaa - hyvin pelottavaa ja hiukan maagista. Kaunein kahden ihmisen välillä jaettu hetki.
Suutelussa on jotakinn oman sisäisen maailman avoimeksi tekevää. Tunne siitä, että nyt pitäisi olla rohkea ja antaa vastapuolen nähdä jotakin todellista minusta - sellaista itsensä haavoittuvaksi asettamista.
Suudellessa pitäsi uskaltaa heittäytyä ja luottaa toiseen.
Pussaaminen puolestaa pieni helppo hellyydenosoitus.
Pussaaminen on helppoa, moiskaus poskelle ja pörrötys päälaelle.
Pussailen esimerkiksi PikkuÄssää päälaelle harva se päivä ja kerron miten paljon äiti rakastaa.
Tonnimääri itsekasattuja suorituspaineita ja ennakko-odotuksia liittyy suuteluun.
Minä suutelen harvoin ja harkitusti - vielä harvemmin sillätavalla, että pystyn olemaan täydellisesti suutelun aikana läsnä. (uskokaa tai älkää, minulta meni lähes kaksi minuuttia yksinkertaisesti kijoittaa kahdesti sana 'suutelu' edelliseen lauseeseen.
Mietin eilen videon katsomista pohtiessani, miksi pelkään suuteluun liittyviä asioita ja tunteita niin valtavasti. Totta on, että kasvuympäristössäni ei juurikaan puhuttu eikä pussattu. Omien vanhempieni olen muistettavasti nähnyt pussaavann toisiaan vai kerran - äidin maatessa kuolemaa tehden sairasvuoteella. Äidin kuoltua kasvoinkin isovanhempien huomassa - ne kaksi eivät pussanneet toisisaan ikinä. Suurinta hellyyden osoitusta toiselle näytteli varmasti toiselle valmiiksi keitetyt iltapäiväkahvit.
Ehkäpä hyväksikäyttömuistoihin liittyvät tuntemukset ahdistavat minua tässäkin kohtaan - jokin uhkaavalta tuntuva harmaa usva liikkuu ajatuksissani yleisesti ottaen suutelemista miettiessäni. Takaraivon perukoilla haahuilee tunne jostakin äärimmäisen vastemielisestä - ajatus, muisto, mielleyhtymä...?...jotakin jonka olemassaolon tiedostan, mutta josta en kykene saamaa kokonaisuutena mitenkään kiinni.
Takaisin videoon.
Uskaltauduin videon viimein katsomaan ja minusta se on äärimmäisen koskettava ja viehättävä.
Itseasiassa videossa on jotakin salaperäistä ja hyvin inspiroivaa - jotakin lohduttavaa ja toiveita herättävää.
Suosittelen katsomaan,
siinäkin tapauksessa että vaistomainen ensireaktiosi olisi 'ei-oo-todellakaan-mun-juttu'.
Ja paljastettakoot lopuksi,
koska positiivisesta ajattelulle elämänkatsomukseni perustuu,
eettä siitä huolimatta, että perusasenteeni suutelun suhteen on jokseenkin varautunut ja kauhunsekainen
olen minä suudellut kerran jos toisenkin aivan antaumuksella ja läsnäollen.
Että olen saanut elämässäni törmätä ihmisiin, joiden kanssa - juuri siinä hetkessä - suuteleminen on ollut aivan parasta mitä elämä voi juuri nyt tarjota.
Harvoja ja vaalittavia hetkiä nuo.
I consider my self as blessed - once again.
Rakkaudella,
Sallamari
ps. jostakin syvvältä nousevasta häpeäntunteesta huolimatta, kirjoitin onnistuneesti ja häpeälle alistumatta aika monta kertaa sanan 'suudella' tähän tekstiin.
Ei kommentteja