Motivaatiopurkki on palannut.
Tai no oikeammin minä olen palaunut takaisin pinnalle ankeiden päivien pohjamudissa ryömimisestä. Takaisin tervellisempien - enemmän itseä rakastavien kuin vahingoittavien - valintojen pariin. Rehellisyyden nimissä on aivan ensimmäiseksi kerrottava, että tänä aamuna vaalle nouseminen pelotti tosissaan. Pelkäsin aidosti että olen muutaman viikon ahsituksen täyteisen syöksykierteen aikana onnistunnut tuhoamaan kaiken alkuvodesta hyvin liikkeelle lähteneen painonpudotuksen ja palannut tätäen takaisin lähtöpisteeseen. Vähän sellainen käärmeet-ja-tikapuut -peli fiilis, tunne siitä että saatanpa tällä nopanheitolla osua käärmeruutuun ja liukua käärmeen häntää pitkin takaisin lähtöruutuun.
Vaa'alle astumisella on suuri symboolinen merkitys minulle. Se, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni valmis vastaanottamaan rehellisestitekemieni (epätervellisten ja tietoisesti kehoani vahingoittavienkin) valintojeni seuraukset. Olen valmis antamaan itselleni anteeksi ja aloittamaan (jälleen kerran) toisenlaisten valintojen opettelun aivan alkuaskeleista.
Noihin edeltäneisiin lauseisiin tiivistyy suurin syömishäiriöistä toipumisesta kieliva muutos minun ajattelutavoissani. Että painon vaihtelu ei olekaan osoitus minun itseisarvostani ja siitä, miten hyvä minä olen itseni ja maailman silmissä - vaihtelu kilomäärissä kertoo ainoastaan tekemistäni valinnoista. Se miksi olen tehnyt sellaisia valintoja joita olen tehnyt, on pidempi ja monimutkaisempaa selvittelyä vaativa asian - viimeisten viikkojen valinnoille ja käyttäytymismalleille altistaneet seikat on täällä blogissa ruodittu aika hyvin, joten eipä niistä tässä yhteydessä sen enempää. Sisälläni palava inspiraation kipinän sytyttämä halu elämäntapojen muutokseen on valtava - tarve toisillaisille valinnoille on todellinen. Luottamus uudistuksen tarpellisuuten jo kertyneisiin kokemuksien pohjalta, siis siihen että uudenlaisten valintojen myötä oma olotilani on kohentunut kokonaisuudessaan huomattavasti, on aika luja.
Tänään absoluuttinen halu elää on paljon voimakkaampi,
kun itsetuhoinen kaiken olemisen loppumisesta haaveileva tunne sisälläni.
Nyt seuraa tämän päivityksen positiivisin osuus. Kertomus siitä, että elämäntapamuutos projektini on oikeastaan jo tässä vaiheessa todella onnistunut ja että salakavalasti noista uusista tavoista ja toisenlaisista valinnoista - niistä joita todella olen opettelemalla opetellut projektin ensimmäisestä päivästä alkaen - onkin tullut osa ihan jokapäivästä elämääni.
Vaaka nimittäin näytti pienempää lukua kuin edellisellä kerralla motivaatiopurkin kuulumisia päivitellessäni. Epäilevä luonnteeni pakotti minut tarkistamaan tämän asian todenperäisyyden peräti kolme kertaa (plus että jouduin tarkistamaan kertaalleen vaa'an pattereiden oikeasti toimivan sekä tietenkin sen että vaaka itsesään ei ole seonnut ja että vaaka näyttää niinkuin pitääkin - kuuden kilon kahvakuula painaa vaa'ankin mukaan kuusi kiloa, joten ilmeisesti vaaka toimii niinkuin pitääkin)
Koska en usko puhtaaseen tuuriin (siis ajattelumalliin - syön kuukauden ihan mitä sattuu sattuu, mutta ehkä tällä kertaa olen niin onnekas, että onnistun huijaamaan maailmaa ja tekemäni valinnat eivät vaikuta elopainooni ) oli siis pakko istastaa hetkeksi pohtimaan, että mitähän tässä nyt tapahtuu.
Tosiasioita viimeksi kuluneista viikoista on se, että olen syönyt tavanomaista runsaammin karkkia ja suklaata - olen ihminen joka pitää karkista ja suklaasta, that's all.
Ratkaisevinta yhtälössä lienee se, mitä olen (tai pikemminkin en ole) karkin ja suklaan lisäksi syönyt.
Karkin ja suklaan mättämisen ohella olen uskollisesti (ja onnistuneesti) pysynyt uudistetun, paljon proteiinia ja kohtuudella hyviä hiilareita ruokafilosofiani lumoissa. Uuden ruokafilosofian lisäksi olen onnistunut sisäistämään itselleni nälkävelka -termin todellisuuden ja onnistuneesti myös todella oivaltanut säännöllisen syömisen merkityksen nähkävelan synnyn ehkäisyssä.
Oli nälkä tai ei - huvitti tai ei, aamiainen on nautittava joka ikinen aamu. Samoin päivän mittaan on nautittava yksi lounas, yksi välipala ja päivällinen. Lounas on toisinaan korvattu pussillisella karkkeja (jokseenkin epätavallinen eikä ehkä se parasvalinta , mutta jokatapauksessa valinta muiden joukossa), välipala pahimman alakulon ja saamattomuuden vallitessa suklaalla - säännöllisesti ja joka päivä minä jokatapauksessa nykyään syön. Muutamia yksittäisiä päiviä lukuunottamatta, sellaisia päiviä kun ei yksinkertaisesti saa tehdyksi mitään - niiden päivien aikana skippaan 'oikean' syömisen kokonaan ja 'ravitsen' itseänni yksinomaan light-colalla ja herkuilla. Ja ihan yksittäisinä päivinä on tullut syötyä enemmän kuin olisin oikeasti tahtonut, mutta
(tadaaaaaaaa....rummunpärinää tähän kohtaan)
ahmintakohtaukset tai oksentelulla
ongelmiin reagoiminen ovat poissa!
Tähän väliin voisikin kai sitten todeta
I kinda made it!
tadaaaaaa....pientä rummunpärinää taas
pientä juhlistamista nyt
Muutama päivä sitten on nimittäin tullut täyteen
yksi kokonainen vuosi
ilman bulimiakäyttäytymistä!!!
Tietyllä mittarilla katsottuna,
voine pitää itseäni tästä eteenpäin bulimiaa sairastaneena.
Imperfektissä.
Näihin tunnelmiin.
Mukavaa viikonloppua teille!
Rakkaudella,
Sallamari
ps. leikittelen ajatuksella videobloggailuista,
mitä mieltä te olette videopostauksista?
Ei kommentteja