On the Edge

Hetkiä, jolloin en osaa itsellenikään sano voinko mä erittäin hyvin vai harvinaisen huonosti.

takaraivossa jäytää ajatus,

 että pakkohan mun on ruveta syömään terveellisemmin

rajoitaa ruokamääriä

palata takaisin kasvisruokiin

tai oikeastaan voisi vaihteeksi kokeilla raakaravintoa

minimoida energiansaanti

maksimoida kulutus

tulla paremmaksi

puhtaammaksi

ehjemmäksi

että vihdoinkin olisi valmis

että oikeasti,

mun pitää vaan yrittää kaikkeni niin mä pystyn siihen

olemaan yhtä hyvä kuin toiset

vapaa ja onnellinen

terve.

toipunut

vahva ja onnellinen

puhdas

täydellinen

mun on vaan yritettävä enemmän

enemmän kuin koskaan ennen

sillä eihän tää näinkään voi jatkua

joskushan mun on pakko elää

takraivossa kytee halu juoksulenkille

enemmän treeniä

enemmän

enemmän

ja enemmän

persettäkin tarvis treenata,

mullahan on aivan kamala löllyvä takapuoli

ei sellainen kiinteä ihana pallo

siis että kyllähän mä takapuolista tykkään,

mutta että tälläinen.

sellainen kiinteä pallo kelpaisi.

vaikka isommassakin koossa

mutta ei todellakaan tälläinen

ja enemmän joogaa

sen avulla musta tulee vielä

vahvempi

puhtaampi 

oikeasti toipunut

siten että koko maailma tunnistaa mussa toipuneen

sellaisen vahvan selvinneen ihmisen

hyvän ihmisen

paremman

rakastettavamman

puhtaamman

Mikä vitun pakko sitä on kesä toisensa jälkeen olla näin sekasin.

Näin hukassa ja näin eksyksissä elämäänsä ja ajatuksiinsa.

Nyt mä sentään tajuan, ettei mikään noista ajatuksista ole totta.

Oikeasti totta.

Kapinayritys todellisen minän toiveita vastaan.

Tai toinen kapina oikeastaan,

sitä ensimmäistä kapinaa tukahduttamaan.

Ensimmäinen kapina sanoo, 

syö ja tuhoa

- ja sitähän tässä on viikkotolkulla jo toteltu

toinen tahtoo korjata asian,

tuhota epäsuoremmin kieltämällä kaiken.

todellisen minän tahto taiteilee noiden kahden ristitulessa,

väistyy viisaana taka-alalle

mutta kehoparkani joutuu sietämään kaiken taistelun

Once again I am a battlefield.

Onko pakko jaksaa?

Tänään mä oikeasti tahtoisin vain luovuttaa.

Rakkaudella,

Sallamari