Jaxuhali ja vertaistukea

Yksisarvinen päivässä pitää positiiviset vibat pinnalla

Marraskuu on lähes kirjaimellisesti syönyt minut elävältä pimeydellään. 

Herään aamulla pimeyteen. Panen puolihuolimattomasti merkille, miten tavattoman pimeää ympärillä on istuessa bussissa matkalla kouluun. Havahdun koululla ikkunasta kajastavaan hämärään, kun saattelen asiakasta kassalle maksutapahtumaa varten pitkän värjäysprojektin päätteksi. 

Aistin ympärilläni sysipimeyden, kun illalla vihdon pääsen kotiin.

Käsillä on koulutaipaleen rankimmat päivät - pimeää, märkää ja harmaata. Päivät kaikenlisäksi vilahtavat ohi vauhdilla sellaisella vauhdilla, etten ehdi tarttumaan niihin. Uuden oppiminen, opittujen taitojen hiominen sekä ymmärrys "miksi teen, sitä mitä teen" muodotavat arkipäivän  rutiinit. Kiivaimillaan kohtaan uuden ihmisen tunnin välein, haastavimmillaan taiteilen eri värien sekamelskassa kuusi pitkää tuntia pysähtymättä.

Analysoin, hahmotan, kokeilen ja havainnoin jo onnistuen tai niin että päästään projektissa uuteen alkupisteeseen. Toisinaan ihmettelen ja sen perään jatkan, korjaan ja viimein oivallan. Kirkaalla hetkellä ymmärrän homman ytimen ja keksin itsenäisesti miten onnistua tälläisissä työtehtävissä jatkossakin.

Kotitehtävänippu on tehty ja palautettu. Koulu on kahden viikon harjoittelujaksoa ja näyttöjä vaille valmis kaikkien niiden velvoitteiden osalta, jotka meille suorituslistan muodossa koulun alussa annettiin. Ihmettelen itsekin välillä, missä välissä minä loihdin todeksi kaikki annetut kirjalliset kotitehtävät. Päivittäisistä kolmen tunnin bussimatkoista on tullut otettua näemmä kaikki hyöty irti.

Ainoa asia mitä syvästi kaipaan juuri tässä hetkessä on uni.

Kuusi tuntia yössä ei oikeasti riitä.

3 more months to go.

Varoituksen sananen tähän väliin,

jokainen unelma vaatii toteutuakseen jonkin vastineen.

There is no free meal.

Jokaisella haaveella - kaikkein aidoimmalla ja rehellisimmälläkin - on kääntöpuolensa. Saadakseen elämäänsä toivomaansa uutta on samanaikaisesti luovuttava jostakin.

Joka hetki tällä polulla - ne vaikeatkin hetken, jolloin haluaisi käpertyä nurkkaan ja vain itkeä - ovat niin rakkaita ja arvokkaita. En  kyllä vaihtaisi tätä päivää toiseen, huolimatta siitä että kevyttä pumpulipilvillä leijailua ei polku unelmaelämää kohti ole joka askeleella.

Jokainen päivä vie eteenpäin.

Superihanat luokkatoverit ovat parahautta. Hesburgerin pöydässä koulupäivän pääätyttyä kokoontui äsken lämminhenkinen vertaistukiryhmä.

Sai sanoa ääneen, että mä niin haluaisin itkeä.

Musta tuntuu, että raitafoliot piinaavat mua ensi yönä painajaisissa.

En käsitä, miksi hius ei voi mennä suosiolla sinne minne minä haluan.

Hajottaa....

Turhauttaa...

Hämmentää....

Ja seuraavassa hetkessä kehuu toisen tekemään ja sanoo kannustuksena, että kato nyt miten hienosti ja hyvin sä tein sitä ja tuota - saaden aivan samanlaista kannustusta vastakaikuna takaisin.

Tietoisuus siitä, että joku toinenkin tuntee juuri näitä samoja tuntemuksia lämmittää mieltä. Luo vahvuutta sille, että huomenna on ihan uusi päivä ja uudet ihanat asiakkaat. Uudet mahdollisuudet oivaltaa ja oppia - kääntöpuolenaan uudet haastavat tilanteet yllättävine sivujuonenkäänteineen.

Samassa veneessä ollaan kaikki.

Melkein valmiita, vaikka samalla vielä onnellisen paljon keskeneräisiä.

Jaksuhalien voimalla mennään eteenpäin.

Tervetuloa joulukuun,

oi miten saavutkaan juuri sopivaan kohtaan!

Rakkaudella,

Sallamari - marraskuun uuvuttama opiskelija

BodyLove tatuointi

Olen tänään vallattomasti heittäytynyt hetkeen ja hankin uuden tatuoinnin turvallisesti mukavassa ympäristössä oman kodin sohvalla istuen. Uusi tatuointini on kaikin puolin onnekkaiden sattumien summa - yksi asia johti toiseen, joka johti kolmanteen ja sen seurauksena jalassani nyt komeilee ensimmäinen bodylove -teemainen tatuointi.

Tatuointini tarina alkaa siten, että kuukausi sitten JunttiPee kysyi voisimmeko toimia tänä viikonloppuna isäntinä Uruguaista saapuvalle sohvasurffarille. Mikäpä siinä, sohvasurffaajat ovat aina tervetulleita meille, sillä maailmalla reissaamisen sijaan minä mieluummin majoitan palan maailmaa oman kodin sohvalle.

Sohvalle saapunut surffari sattui olemaan tatuointitaiteilija, joka reissaa ympäriinsä pieni työkalupakki mukanaan.  Ennen tuloaan Ivan kerooi meille, että mielellään korvaa ystävällismielisen majoitustarjouksemme tekemällä meille muistoksi tatuoinnin - mikäli vain sellaisen haluaisimme. 

Vuosien mittaan olen pohtinut jalkapöytääni - oikeastaan molempiin - tekstitatuointia, joiden kautta voin tuoda maailmalle näkyväksi ajatuksiani rakkaudesta. Love Never Dies ja BodyLove ovat olleet sellaiset teksti-ideat joita olen pyöritellyt päässäni viimeisen vuoden - löytämättä kuitenkaan lopulta sopivaa tekstimallia.

Viikonlopun antoisien keskustelujen lomassa puhe eksyi jotenkin luontevasti piirtämiseen ja minä lopulta kaivoin vanhoja luonnoskirjojani Ivanille katseltavaksi.  "For real Lady, you really should draw more - Why you ever stopped drawing? There is like so many nice ideas that would work well as tattoos." -näin luonnehtii uusin ystävämme luonnoskirjasieni sisältöä. Enhän minä oikeastaan koskaan lopettanut piirtämistä, minä vain laitoin piirustuksen tauolle sitä myöten kun opin käsittelemään omia tuntojani muutenkin kuin kuvien keinolla. 

Sieltä luonnoskirjan sivuilta kuitenkin löytyi tämä uusin tatuointini.

Tatuointi on ensimmäinen omatekemäni teos - vaikka onkin teksti - jonka olen voinut kuvitella tatuoivani itseeni. Olen aina ollut äärimmäisen kriittinen ja vähättelevä omien kätteni töiden suhteen. Kaikki minusta lähtöisin olevan on tuntunut kaikin tavoin epätäydelliseltä.

Epätäydellisyys on se, mikä lämmittää sydäntäni tässä lettering -työssä eniten. Olen oppinut rakastamaan epätäydellisyyttä ja arvostamaan epätäydellisyyden mukanaan tuomaa ainutlaatuisuutta.

Luonnoskirjan sivuilta Ivan bongasi tämän Love -tekstin ja ehdotti sitä tatuoinniksi minulle. Universe is talking to me - niin minä maailmaa katselen.

Tarina tekstin taustalla on ainutlaatuinen ja ihana. Tuo teksti on syntynyt osana terapian myötävaikutuksesta löytämääni A Sketch a day -kampanjaa, jonka avulla purin pahimpia tunnelukkoja sisimmästäni. Tämä tekstikuvio on ensimmäinen työni jossa käsittelen rakkautta positiivisella otteella. Työ ajoittuu vuoden 2011 keväälle, sinne minun elämässäni esiint yöntyneiden ensimmäisten body love pilkahdusten aikakaudelle.

Love -teksti jalkapöydässä on minulle suurin bodylove manifesti. Rakkaudentäyteinen sanoma sellaiseen osaan kehoani, jota kohtaan tunnen vieläkin ajoittain epävarmuutta ja jonka ehdton rakastaminen on todella vaatinut työstämistä. 

Yhteen yksinkertaiseen lettering -tatuointiin mahtuu sekä julistus ikuisesta loppumattomasta rakkaudesta, että manifestinomainen lupaus oman kehon vilpittömään rakastamiseen. Oman teoksen tatuointi on minulle oman epätäydellisyyden ehdottoman hyväksymisen merkki - kirjoittamani rakkaus ei ole täydellistä, siitä huolimatta tahdon luojan ylpeydellä koko maailman näkevän sen ikuistettuna minuun.

Tatuointi toteutettiin kaikin puolin steriileissä olosuhteissa oman kotimme sohvalla. Neulat ovat kertakäyttöiset, tatuointikoneen "tuubiosa" on sekin kertakäyttöinen. Paikat suojattiin muovilla ja puhdistettiin sterilointiaineella. Tatuoija luonnollisesti huolehti omalta puoleltaan hygieniasta ja käytti kuvaa tehdessään kertakäyttöhanskoja. 

Ivan on seikkailuretkellä Euroopassa, etsimässä uusia tuulia elämäänsä. Aikaisemmin hän on pitänyt yhdessä veljensä kanssa pientä tatuointiliikettä Uruguaissa. Veli jäi kotiin pitämään yhteistä yritystä toiminnassa, Ivan pakkasi laukkunsa ja lähti seikkailemaan.

On ihanaa, että elämä saattaa yhteen seikkailijoiden polkuja. Ei voi olla kuin kiitollinen siitä, että tämä viikonloppu on tuonut meidän elämään uuden ihmisen lisää. Äärimmäisen kiitollinen olen myös elämälle sen eteeni heittämästä tilaisuudesta tarttua täysin spontaanisti tatuoivaksi - vuoden takainen minäni ei olisi ehkä kyennyt näin pikaiseen päätökseen katumatta sitä.

Tänään sydän sanoi, että Love -tatuoinnille oikea aika oli juuri nyt.

#kiitos

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Rakkaudella,

Sallamari

Parempaa luettavaa

Tämä teksti on sisällöllisesti omistettu sinulle Anonyymi lukija, joka kommentoit aika kärkevällä kielellä - jokseenkin kyllä asiallisesta asiasta - Versace Love -otsikolla olevaa blogipäivitystä.

Kerroit, miten ärsyttävää sinusta on nykyisin lukea blogipäivityksiä, sillä sinä et siedä kirjoitusvirheitä..Arvaatkos mitä - samassa veneessä ollaan. Minäkin inhoan kirjoitusvirheitä ja ennen inhosin järkyttävän paljon itseäni, sillä toisinaan suurestakin keskittymisen määrästä huolimatta tuotan aivan tolkuttoman määrän kirjoitusvirheitä.

Katsos, minulla on neurobiologinen häiriö; dysleksia, joka yhdessä kirjoittamisen erityisvaikeuden kanssa esitellään diagnostiikassa tuttavallisesti nimellä lukihäiriö.

Minun maailmassani kirjaimet eivät millään tahdo pysyä sopivilla paikoillaan sanoissa. Ne joko vaihtavat paikkaa, tai tuplaavat itsensä. Vaihtoehtoisesti voivat loikata kyllä kokonaan pois kirjoittamistani sanoista. Kaikkea tälläistä ja vieläpä niin,  että uudelleen tekstiä lukemalla minun aivoni eivät kykene huomaamaan tekstin kirjaimellista epätäydellisyyttä.

Minä luen nopeasti ja sujuvasti hyvinkin sekakirjaimista tekstiä. Häiriintynyt neurobiologia yhdistettynä nopeasti toimivaan tavanomaista laajempaan loogiseen päättelykykyyn saa aivoni huomioimaan sanoista ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen sekä kirjainten yhteismäärän. Näiden tietomurusten perusteella aivoni kykenevät  muodostamaan linkin tekstiyhteyden perusteella tilanteeseen sopivaan sanaan.

Ikävää on, että koko maailma ei kykene toimmaan näin.

Kohtalaisen persoonallisen toimintatavan ovat aivoni valinneet. Noin 0,2% muusta maailman ihmisväestöstä käyttää aivojaan samalla tavalla.

Muiden silmissä minun tuottamani teksti on aika usein kaoottista ja melkoisen sekasortoista kirjasjärjestysten osalta. Lauseissa voi olla joukkoon kuulumattomia sanoja, jotka ovat melkein kuin se sana joka tekstin loogisuuden kannalta kuuluisi olla tekstissä. Se on monesti oikolukuohjelmien vika - minä käytän apuvälineenä digitaalisia oikolukuohjelmia tuottaessani tekstiä virallisiin tarkoituksiin - mutta niin älykkäitä ne oikolukuohjelmat eivät ole, että osaisivat tekstin perusteella oikean kirjoitusasun lisäksi korjata myös samalta kuulostavan sanan tekstiin sointuvaksi oikeaksi sanaksi.
Good try, mutta vituiks män.

Rennompaa tekstiä kirjoittaessani pyrin oikolukuohjelman sijaan treenaamaan itseäni. Käyn tekstin läpi pari-kolme kertaa karsien pois kaikista pahimmat virhepirulaiset. Aukotonhan tuo systeemini ei ole - minun silmissäni aika aivotonkin teksti näyttäytyy mallikelpoisesti. Koska blogini puhuu itsensä ehdottomasti hyväksymisestä en tarkoituksellisesti ole pyrkinyt virheettömään tekstiasuun. Koska kirjoitusvirheet ovat osa minua - ovat aina olleet ja tulevat olemaan niin kauan kunnes kehitetään keino kuntouttaa ihmistä neurobiologian osalta. Toki luulen, että lukihäiriöni ei ole kuntoutusjonossa aivan etusijalla. Lukihäiriö kun on geenivirheeseen pohjautuvista erityisvaikeuksista kuitenkin sieltä lievimmästä päästä.

Versace Love -tekstistä löysi oikolukuohjelma kokonaiset 4 virhettä - joista yksi oli konsonantin tuplaantuminen (saattaa muuten käydä kelle tahansa ihan vaan näppäinvirheenä) ja yksi asiaan kuulumaton sana. 

Todellisten kirjoitusvirheiden määrä oli kaksi,

 mikä on minun häiriöni vaikeusasteella varsin loistosuoritus. 

Parahin anonyymi, sinun maailmassani nuo tekstissäni vilisevät virheet ovat niin suuri haittatekijä että kerrot nykyisin vältteleväsi blogitekstieni lukua. Harmi sinällään, en kylläkään tiedä kumman meistä kannalta. Mikäli  kirjoitusvirheistä huolimatta olisit jokusen teksteistäni kyennyt lukemaan ajatuksella läpi, saattaisit olla selvillä lukihäiriöstäni. Onhan se kuitenkin yksi sellaisia erityispiirteitäni joista puhun verraten avoimesti.

Olen useasti blogimerkinnöissä kertonut varsin avoimesti häpeän tunteista, jota lukihäiriön vuoksi olen kokenut läpi elämäni. Olen ohimennen mainunnut siitä, miltä tuntuu kun opettaja määrää sinut lukemaan koko koulun edessä jouluevankeliumin, ja ääneen lukeminen ihmisten edessä lienee pahin rangaistus jonka tiedän. Olen vertaistuen nimissä kuvaillut miten lukemisen erityisvaikeuteen linkittyvä  neurobiologinen häiriö tekee kellonaikojen  hahmottamisen minulle hyvin haastavaksi.

Miten kuormittavaa on elää kun äärimmäisestä huolellisuudesta huolimatta kirjaimet sekoittuvat sanoissa tai kun ihan arkielämässä pitää neljään kertaan tarkistaa tärkeä kalenterimerkintä kellonajan osalta, jotta voi varmasti luottaa laittaneensa  hälytyksen piippaamaan takalleen 28 minuuttia ennen toivottua ajanhetkeä.

Vastauksena pyyntöösi parahin anonyymi, 

Kyllä minä voin tehdä asialle jotakin!

Lupaan elää onnellista ja tasapainoista elämää dysleksian kanssa ja näyttää tekemisieni avulla positiivistä esimerkkiä muille samankaltaisten haasteiden kanssa painiskeleville.

En anna neuroloogisen häiriön rajoittaa tekemisiäni enkä suostu luopumaan haaveista tai unelmista sen vuoksi että aivoni toimivat aivokemian tasolla eri tavalla. Minun maailmasani kirjaimet toisinaan heittelehtivät ja minä olen täysin fine asian suhteen.

Lukihäiriö ei estä eikä hidasta minua 

- koska minä en suotu häpeämään sen olemassa oloa.

Lukihäiriöisenä olen onnistuneesti kirjoittanut blogia kohta viisi vuotta. Lukihäiriöstä huolimatta, olen onnistuneesti tehnyt  pienen palkkatyöuran toimittajana aikakaudella jolloin kaikki teksti kirjoitettiin käsin tai kirjoituskoneella - aikana ennen sähköisiä oikolukuohjelmia. Vaatihan se päätoimittajalta vähän enemmän - tavanomaista tarkempaa tekstintarkastelua - muttei se tuntunut ketään haittaavan.

Joten parahin Anonyymi, lupaan jatkossakin kirjoittaa. Lukijaystävällisyyden nimissä lupaan jaksaessani panostaa entistä enemmän tekstin helppolukuisuuteen.

Se kenen kirjoitelmiin sinä investoit kallisarvoista elämääsi, se on kaikkineen pois minun vastuuni piiristä oleva juttu. Kirjoitinpa muodollisesti miten pätevästi, houkuttavat tekstini sinut lukijakseen kun aihe tai ajankohta on oikea. 

Maailma on täynnä tekstiä, toivottavasti löydät sinun näköisesi lukunautinnon niiden joukosta.

Paremmin kirjoitetun tekstin nimissä suosittelen lukaisemaan Don Miguel Ruizin kirjoittaman teoksen "Neljä tietä vapauteen". Sieltä voisi pilkahtaa oivallus, ettei mikään minun tekemäni oikeastaan aiheuttanutkaan todellista syytä kärkevänkuuloisen kommenttisi kirjoittamiselle. Kommentti on kenties pohjimmiltaan peilaus kipupisteestä sinun omassa elämässäsi. Toki täkeään asiaa liittyvä - lukijaystävällisyys on blogitekstin osalta täkeä asia ja lukijapalaute tevetullutta aina. Tekstisi piilosanoma vaan särähtää korvaan - iski tarve lohduttaa; Kyl se siitä.

Toivottavasti älähdyksen aikaansaanut kiputila elämässäsi on jo hellittännyt.

Rakkaudella,

Sallamari

Rakkaudentäyteistä Juhannusta

Tunne viileä ruohikko varpaissa

Haista metsän ja pellon tuoksu

Anna kesätuulen helliä hiuksia

Unohda turha kiire ja juoksu.

Hyvää Juhannuksen aikaa -

muista tehdä monta taikaa!

Rakkaudella,

Sallamari

2015 Recap

Vuosi 2015 yhdeksään Instagram kuvaan piirrettynä.

Rohkeus

Rohkeus on sana jonka valitsen kuvaamaan kulunutta vuotta tilanteessa, jossa minua pyydetään kuvailemaan vuotta 2015 yhdellä sanalla. Kulunut vuosi on pitänyt sisällää isoja muutoksia ja suuren määrän rohkeita, uusia - totutusta kaavasta poikkeavia - valintoja.

En voi sanoa, että vuosi 2015 tapahtumillaan yllätti minut - olennhan itse kuvannut todelliset toiveeni muutoksia koskien varsin suorasanaisesti aarrekartaksi. Eniten yllätti se, että muutos todella on mahdollinen. Rohkeuden avulla omaan todellisen minänsä ääntä kuunnellen on mahdollista luoda itselleen todeksi unelmaelämä, josta hankalinpina päivinä etäisesti vain uskaltautuu haaveilemaan.

Kiitollisuus

Kuluneen vuoden yksi suurista teemoista on ollut kiitollisuus ja säännölliseksi rytmittyneet tietoiset kiitollisuusharjoitukset. Kiitollisuusharjoitteet ovat avanneet silmäni näkemään elämän pienet kauniit asiat entistä paremmin. Olen löytänyt kiitollisuudesta positiivista nostetta päiviini.

Odotus

Vuoden 2015 kuluessa on odotus ollut länsä kovin monessa eri olomuodossaan. On odotettu irtisanomista, työsuhteen loppumista, työttömyyden alkua ja lopulta uuden uran mahdollistavien päätösten saapumista. Uuden ihmisen syntymän odotus toi osaltaan paljon lisäväriä kuluneeseen vuoteen. Koulun alkamisen myötä on odotettu lisää - odotettu ensimmäistä mallipään leikkuuta,  ensimmäistä oikeaa asiaskastyötä, kokeita ja kokeiden palautusta - tietenkin kouluun välillisesti liittyenn on myös odotettu junaa ja bussia,

Ihmiset

Vuoteen 2015 sisältyy paljon uusia ihmissuhteita.
Hyviä pysyviä ystävyyssuhteita - ohikiitäviä tiettyyn hetkeen sidottuja tuttavuuksia.
Yhdistävänä tekijänä kaikissa uusissa ihmiskontakteissa on ihmisten ihanuus. On järisyttävää - pientä yhteenlaskutoimitusta tässä tehdessä - huomta, miten moneen uuteen upeaan ihmiseen olen saanut kuluneen vuoden aikanta tutustua.

Sekosin laskuissa.

Oppiminen

Oppiminen helposti assosioituu vuodesta 2015 puhuttaessa minun osaltani tuohon opiskeluun. Kuitenkin arvokkain kuluneen vuoden aikana oppittu taito tulee tukkaopintojen ulkopuolisesta maailmasta.

 Olen onnistuneesti oppinut rakastamaan itseäni juuri tälläisenä tässä hetkessä.

Oppinut sanomaan ääneen miten tälläisenä minä olen arvokas ja rakastettava tänään, ilman että sulkisin noiden sanojen ääneenlausumisella ihmisenä kasvamisen pois mahdollisuuden.

Olen kuluneen syksyn aikana tutustunut uusien asioiden oppimiseen sekä opettajan, että oppilaan näkökulmasta. Body Love oivallusteni jakaminen burleskimaailman liikekielen keinoin on yksi tämän vuoden iloisia onnistumisen kokemuksia oppimisen saralla.

Kuluneen vuoden aikana olen oppinut nukkumaan -  pikaisen laskun mukaan olen vuoden aikana yöpynyt nukkuen peräti 10 eri paikassa, valtaosa näistä onnistuneesti nukutuista öistä on vieläpä ollut ensiyöpymisiä  ko. paikassa. Toinen erityistä huomiota ansaitseva - elämääni keventävä - uusi opittu taito on se, miten olen oppinut suhtautumaan asioihin entistä paljon kevyemmin ottein.

Close Enough is Enough.

Kulunut vuosi on ollut ihmeellinen ja ihana.

Uuden aarrekartan opastamana on hyvä suunnata avoimin mielin vuoteen 2016.

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Rakkaudella,

Sallamari

Yksi bloggarin lauantai

Bloggarit uusien kehyksien lumoissa

Minua on aina viehättänyt suuresti blogipostaukset joiden teemana on yksi tavallinen päivä bloggaajan elämästä. Pieni oven raoitus lukijoille siihen, mitä kaikkea yksi tavallinen päivä ihmisen elämässä pitää sisällään. Eri asian kokonaan on sitten se miten suuresti faktaa tai fiktiota se blogitekstiin tai videolle päätynyt päivä ihan oikeasti on - eikä ole minun asiani tai minulle jaettu oikeus puuttua kriittisesti todenperäisyysseikkoihin - kuki taplaa tyylillään.

Eilen aamulla en osannut aavistaa miten täyteläinen päivä eilisestä lopulta syntyy - miten paljon tunteiden kirjoa mahtuu yhteen lauantaipäivään. 

Päivä alkoi innokailla mielin täpötäyden bussin kyydissä kohti Helsinkiä ja päättyi väsyneeseen mutta onnelliseen itkuun yksin lämpimän suihkun huomassa reilu 12 tuntia myöhemmin.

Aloitetaan päivän tapahtumat alusta.

 Lähdin lauantain ratoksi siis Helsinkiin tapaamaan ihanaa ystävääni Laraa Indiedays Bloggers Inspiration Day -tapahtuman merkeissä. Tässä vuosien varrella meistä on tullut toisillemme sellainen "vakiodeitti" näidin BID tapahtumiin. Jokapäiväisestä Helsinkielämästäni huolimatta näen Laraa aivan liian harvoin - se on rehellisesti tunnustettava. Koitan vannotella itselleni, että tämä on vain kausi ja että kun kouluhommat helpottavat minulla on taas enemmän aikaa ihanille ystäville.

Bloggers Inspiration Day oli nimensä mukaisesti jälleen kerran inspiroiva tapahtuma. Minulle näiden tapahtumien suurin anti ovat ihmiset. Niin ne bloggaajat joiden kuulumisia seurailen vakituisesti blogien ja Instagram kuvien välityksellä, kuin tapahtumassa jutulle heittäytyvät uudet tuttavuudet. 

Olla yhtenä bloggarina muiden bloggareiden joukossa.

Samanlaisena samanlaisten parissa.

Tapahtuman ihanaa antia oli heittäytyä Irlantifiilistelyihin yhdessä XL Elämää -blogin kirjoittajan Sadun kanssa - että joku toinenkin tietää sen meren tuoksun jonka voit tuntea vain Irlannin etelärannikolla. Jaettuja yhteisiä kokemuksia, niitä erilaisia mutta hetkessä niin samanlaisia muistikuvia ja tunnelmia.

Universumi saattoi roppakaupalla uusia ihmisiä elämääni. Oli mukava tutustua koko joukkoon ihania värikkäitä kynsibloggari mimmejä. Visuaalinen silmä lepäsi koko joukossa kauniisti lakattuja kynsiä ja hyvin hoidettuja käsiä. Teki mieli käpristää omat sormet nyrkkiin, että kyllä mä taas sitten kun mulla on aikaa näiden koulujuttujen parista, niin sitten mä panostan kynsiinikin.

Eikä sovi unohtaa upeiden aikuisten leidien kanssa vaihdettuja kuulumisia. Jos ette vielä ole tutustuneet Tädit Tubettaa -You Tube kanavaan, menkää ihmeessä katsomaan. Tädit on niin huippuja - ne on mun idoleita. Tuollainen mustakin tulee - tai siis, mähän olen kovaa vauhtia matkalla elämäniloiseksi 40+ bloggaajaksi.

Äkkiarvaamatta täysin uudenlaisiksi muovautuneen Halloween -suunnitelmat.
Go by the Flow - oli heittäydyttävä virtaan mukaan ja otettava ilo irti kaikesta siitä mikä eteen annetaan.
Ei tullut kinkybileitä, tuli koti-ilta.

Tunnelmasta toiseen.

BID tilaisuudesta poistuessamme Maxinen aulassa takkia pukiessa saa JunttiPeeltä puhelinsoiton; Herra Hartikaisella on kuono golfpallon kokoiseksi turvonnut, koira on kipulevan oloinen. Eläinlääkäripäivystykseen soitettu ja aika on kuudelta - Ehitään nappaamaan sut linja-autopysäkiltä ja lähetään siitä sitten suoraan Turkuun. ; kuuluu JunttiPeen toimintasuunnitelma puhelimen toisessa päässä.

Hiljaiseksi vetää.

Itkettää toisen kipuilu.

Silmänräpäyksessä yleisfiilis vaihtui BodyLove -bloggarista

 huolestuneen lemmikinomistajan ajatusmaailmaan. 

Tiesin heti että hampaista tässä puhutaan - Kiinanharjakoirilla rotuominaisuutena on huonot hampaat. Silti surettaa välittömästi, että toista sattuu. Olenko mä ollut oikeasti niin huono omistaja, että nyt toinenon sitten todella kipeä. Olisiko mun pitäinnyt osta ennakoida tämä.

Rauhallinen potilas.
Halloween tunnelmissa - pinen harjakoiran kuono on turvonnut ja muistutti enemmän bit bull -koiran kuonoa

Bussipysäkillä minua odottaa pirteähkö potilas. Hänntä vispaa ja korvat on innokkaasti hörössä.

Ei tämä onneksi kuolemanvakavaa olekaan.

Eläinlääkärin toteamus on sama - vakava ja kivualias ongelma, muttei välintöntä hengenvaaraa. Koiralla on mitä todenäköisimmin mätäpaise hammasjuuressa. Antibioottia ja kipulääkettä kotiin viemiseksi, maanantaina aika leikkaushoitoon. 

Näillä mennään.

Matka pysähtyy odotusaulaan - sisälle saapuu kireisempää huomiota vaativa potilas.

Reseptinkirjoitus jää hetkeksi odottamaan.

Siinä hetkessä astun jälleen uuteen rooliin - kuuntelevaksi kanssaihmiseksi.

Kiireinen tapaus on ison koiran hyökkäyksen kohteeksi iltalenkillä joutunut pieni koira. Tilanne on vakava, omistaja sydän syrjällää itkuisena odottaa uutisia. Minä lohdutan minkä voin - olen läsnä ja kuuntelen. Annan tilaa toisen ihmisen huolelle ja surulle - elän mukana.

Kyyneleet kastelevat posket toistamiseen,

toisen ihmisen huoli ja suru on niin käsinkosketeltavasti läsnä.

Onneksi tää teidän potilas on iloisen oloinen ja pirteä,

toteaa nuori tyttö viimein ja kumartuu rapsuttamaan Hartikaista.

Jotakin hyvää sentään.

Toisen potilaan omistaja poistuu kuulemaan lääkäriltä toimintasuunnitelmaa,

 meidät kutsutaan hakemaan resepti.

Ovella kohtaamme vielä kerran,

"Toivottavasti teilläkin kaikki päättyy hyvin"

rohkaiseva hymy, johon vastataan kiitollisella hymyllä.

Enempää en tässä tilanteessa enää voinut tehdä.

Muuta en osannut sanoa.

Kohtaamisesta jäi lopulta hyvä mieli.

Sain olla hetken läsnä ihmisen elämässä ja lohduttaa.

Osoittaa inhimillisyyttä ja vilpitöntä lähimmäisenrakkautta.

*****

Apteekin edessä jäädään hetkeksi kaksin Hartikaisen kanssa.

Rapsutusta ja jutustelua - niinkuin silloin kun oltiin nuoria ja oli vaan me. Ei alituista kiirettä, ei uraa, ei lapsia eikä muita lemmikkejä jakamassa huomiota puolin ja toisin.

Olenkohan mä ollut ihan liian vähän sun kanssa viime aikoina?

Ollaan nyt vaan ihan kaksin ja nautitaan tästä hetkestä.

Sydän täyttyy kiitollisuudesta.

Kaksitoista ihmeellistä vuotta meidän ystävyys on kestänyt.

Toivon hiljaa vielä useita lisävuosia.

Tunnelmavalaistus

Kotona odottaa Halloween.

Vampyyriksi pukeutunut pieni tyttö, 

joka iloisesti pulputtaa eilisen yökyläilyn kuulumiset.

Äitinä olon hetki.

- Äiti, miksi sä aijot pukeutua tänä vuonna?

- Mä oon jo pukeutunut

Tänä vuonna mä olen täydellistä unelmaelämä elävä Bloggaaja.

Vitsi menee lapselta ohi,

palkkioksi vastauksesta saa rutistuksen ja toteamuksen

"Äiti sä oot ollu nättinä taas tänään."

Itseä tuppaa naurattamaan.

Maxinesta poistuessa tuntematon ihan tyttö lausui kehun

"Ootpa sä tosi kauniisti pukeutunut tänään."

Huolien sumentamat aivot kehittää vastauksen

"Niin no, tää on mun arkilook."

Seuraa hämentävä hetki ja puolihiljainen lause, 

"Niin ööö, mä siis tarkoin että sä yleisesti näytät tosi nätiltä."

En tajua pahoitella töksäytystäni.

Se tuli vähän niinkuin selkäytimestä tuo töksäytys, kun viime Halloweeninä joku kehui nättiä Halloweenasua ja mä olin arkivaatteissa tulossa töistä. Että sitä minä vaan, että en ole erityisemmin pukeutunut tänään ja kiitos kun sanoit minua kauniiksi.

*****

Takan päälle vilkaistessani huomaan kynttilät.

- "Kulta, tuu sytyttään kynttilät."

-"Miks?"

-"Koska tänään on vainajien muistopäivä ja kynttilän valolla mä haluan ilmentää mun ikävää ja rakkautta niitä ihmisiä kohtaan jotka ei oo enää täällä."

-Onks sulla sun äitiä ikävä?"

"No vähän. Mut ennemmän kuin sitä ikävää mä haluan ajatella sitä vaan ja olla tosi kiitollinen siitä, että se oli mun äiti. Se mun äiti vähän niinku elää sussa ja mä saan rakastaa sitä kovasti rakastamalla sua kovasti."

äitiä - ikävää - rakkautta - ystäviä joita ei voi enää tavata

Mietin hiljaa mielessäni kiitollisena kaikkea tuota kynttilää katsellessani.

*****

"Tuu kattoon käärmettä!"

Seuraavan proggiksen vuoro 

- edelleen samoissa meikeissä samalla mekolla mennään.

Käärmeen vatsa vaikuttaa munattomalta.

Munattomalta vaikuttaa myös munintaa varten tehty pesä.

Ehkä ne oli hedelmättömiä munia ja käärme sulatti ne takaisin itseensä.

Tai sitten sillä oli paha ummetus.

Käärme on kaiken puolin virkeä ja eloisan oloinen.

Syntyy päätös paketoida munitusprosessi ja siirtää käärmeet takaisin samaa terraarioon.

Sydän täynnä kiitollisuutta.

Onneksi kaikki meni näin,

ettei tullutkaan koko joukkoa käärmeenmunia.

Toista kertaa tänään lemmikinomistajan roolissa pohdin omaa toimintaani;

Voiko saman päivän aikana olla sekä superhuolellinen 

ja ehkä liian huolettomasti lemmikkiään tarkkaillut lemmikin omistaja?

*****

Suihkun lattialla lämpimän vesisuihkun alla istuessani itken viimein ulos kaiken.

Itken ulos

vilpitöntä kiitollisuutta,
huolta,
rakkautta,
ikävää,
surua,
iloa,
 naurua,
riemua,
hyvää oloa,
joukkoon kuuluvuuden tunnetta,
ystävän seurassa olemisen helppottua,
uusien ihmisten tapaamisen synnyttämää mielenkiintoa,
oman kodin tuomaa turvallisuuden tunnetta

koko tunteiden kirjoa

Palaan hetkeksi ihmisyyden alkulähtelle,

kiitollisuuden ääreen.

Kokemaan syvää kiitollisuutta kaikesta tämän päivän aikana tapahtuneesta.

Sydämessä asuu onnellisuus.

Mä oon onnellinen ja kiitollinen.

Kiitollinen aivan kaikesta, mitä elää on mulle eteen tämänkin päivän aikana heittänyt.

Ajatelkaa, joskus mä mietin että mä olisin vaan luovuttanut.

Vapaaehtoisesti luopunut tästä kaikesta omanlla valinnallani.

Miten pahalta musta onkaan silloin tuntunut.

Miten raskaiden ajatusten alle mä olen itseni antanut hautautua.

Kiitos, että mussa oli vahvuutta kivuta sieltä ulos.

Itken vielä lisää.

Rakkautta.

Onnellisuutta.

Kiitosta.

Ikävää.

Itken Elämää.

*****

Käperryn sohvalle syömään iltapalaa.

On vaimona olemisen vuoro.

"Voidaanko kattoa se uusin Rambo

- mä kaipaan mättöä elämään?"

"Mä en tiennyt, että sä tykkäät Ramboista."

"Nii, ei kolmessatoistavuodessa ihmisestä vielä kaikkea opi.

Jotakin pitää jättää tuleville vuosille.

Kato nytki taas sait irti musta jotakin uutta tietoa."

"Just."

"Ja katotaan vaan."

---

"Oliko sulla muuten kivaa siellä bloggarimiitissä?"

*****

Rakkaudella,

Sallamari

ps. lisää BID tunnelmia luvassa myöhemmin.

ps II - Tämä elämä kaikkine yllättävine käänteineenkin on mun unelma elämää - sellainen joksiolen tämän elämän itse omilla valinnoillani luonut. Enempää en voisi toivoa.

Rakkaus, seksi ja avioliitto

Rakas ystäväni Katariina heitti tuolla naamakirjassa ilmoille haasteen, jossa rohkaistaan astumaan kiilloitetun kuoren sisältä ulos ja kertoa ilmoille jotakin elämään kuuluvaa vähän arkaa juttua. jonka kanssa on pitänyt itseään sellaisen tietyn häpeän tunteen varjolla vähän kaapissa.

Astuin tuossa iltapäivästä ulos rakkauselämäkaapista puolivahingossa luokkatovereilleni (permanenttirullien pyörittelyn lomassa) niin ajattelinpa että nyt kai voisi jäsennellä näitä ajatuksiaan sitten rohkeana myös vielä kertaalleen täällä blogin puolella.

Let`s take a look 

Aiheena rakkaus, seksi ja avioliitto.

Minusta avioliitto on kahden ihmisen välinen bisnesdiili eikä rakkaus, seksi ja avioliitto yhdisty mitenkään toisiinsa yhdeksi käsiteelliseksi kokonaisuudeksi. En usko edes teorian tasolla ylitöromanttiseen - rakastumisen vaaleanpunaiseen huttuun kiedottuun - perinteiseksi miellettyyn avioliittoinstituutioon. Rakkauteen ja avioliittoon minä sen sijaan kyllä uskon ja sellaiseen rakastamiseen joka ajan myötä kasvaa samassa suhteessa kun kasvaa kunnioitus toista ihmistä kohtaan ihmisenä.

Uskon minä myös hetken huumaan ja salaman lailla toimivaan rakastumisen tunnekokemukseen - rakastuminen on tapahtumaketjuna sarja aivokemiallisia reaktioita ja pirun kivaahan se on sellaisenaan.

Entä sitten se avioliitto. minulle se on sopimus joka yhteiskunnallisessa valossa liittää kaksi ihmistä osaksi toisiensa taloudellista arkea - tietyistä eduista nauttimaan. koska elän yhteiskunnassa, joka näin toimii ja ajattelee, totean että omaa (ja muiden) elämää helpottaakseni rakennan kahden ihmisen yhteisen elämän, siltä osin kun se valtiovaltaa kiinnostaa, toimimaan tuon toimintamallin ympärille - sillä avioliitto -termin mukanaan tuomat edut kelpaavat kyllä. Turvallista arkea on kiva rakentaa.

There is good deals and not so successful deals.

Sopimuksissa voi onnistua ja epäonnistua. Sopimuksia syntyy ja niitä puretaan - toisia itkusilmässä ja hammasta purren, toisia hyvässä hengessä katse jo uusiin diileihin suunnattuna. Ja tietenkin on niitä sopimuksia, joissa rauhallinen yhteielo kuin taikaiskusta muuttuu sotatantereeksi.

Mikä sitten sopimuksissa on onnistumista ja minkä voi katsoa menneen hiukan ohi tavoitteiden - jokainen joutuu pohtimaan omalla kohdallaan näitä asioita oman arvomaailmansa puitteissa.

Yhteiskunnallisen sopimuksen valossa minä siis tätä avioliittoasiaa katson ja samaan hengenvetoon totean soisin mieluusti samat edut kaikille kahden osapuolen välisille liitoille. Olen rehellisesti kyllä hiukan suppeakatseinen ajatuksissani, sillä koen sopimusten toimivan parhaimmalla tavalla kahden sopijaosapuolen välillä.


Vaikka itse ajattelen näin kun täällä kerron ajattelevani koen omien ajatusteni rinnalla vahvasti, että toisen ihmisen maailmankatsomus - niin erilainen kuin se ehkä omaani verrattuna onkin - on aina arvokas, kun se perustellaan muuten kuin sanoilla "koska mun täytyy/on pakko ajatella näin" Ihmisellä tulisi olla hyvä olo mielipiteen kanssa, silloin se on oikea ja aito mielipide - eikä vaan jotakin sellaista mistä on opetettu, että vain näin saa ajatella.

Mitä sitten tulee rakkauteen ja seksiin - tai oikeammin seksuaalisuuteen, seksuaalisuuden ilmentämiseen ja seksuaalisena olentona itsensä kokemiseen - niiden kanssa en tunne mitään tarvetta avioliitto -termin mukanaan tuomien patriarkaalisten ajatuskuvioiden alla toimimiseen.

Rohkenen sanoa vihdoinkin olevani seksuaalinen olento - tuntevani seksuaalista mielihyvää ja -halua - jotka eivät rajoitu elämässäni vain avioliittokäsitteen alla elävään kumppaniin. En enää halua hävetä lihallista ihmisyyttäni - seksuaalinen halu ja sen vapautunut ilmentäminen on yksi osa inhimillistä minua. Yksi arvokas osa elämää.

Halu ja nautinto ovat moniulotteinen sarja tuoksuista, tunnekokemuksista ja mielikuvista aivokemiallisia reaktiovoimansa ammentava tapahtumaketjuja. Eivät yhteiskunnallisten normien täyttämiseen tähtäävän bisnesdiilin - toisille jopa epämukavahko - sivulauseke.

Aijon haluta tänään ja jatkossakin juuri oikeanlailla aivokemiaani stimuloivia henkilöitä. Eikä se vähennä avioliitossa oloani - arki jatkuu entiseen malliin diilin toisen osapuolen kanssa yhdessä keskusteltujen toimintamallien puitteissa.

Koen oivaltaneeni suuren vapauden uskaltaessani vihdoinkin päästää halun ja intohimon luontevaksi osaksi elämääni. Kykenen keskustelemaan pää pystyssä mietteistäni seksuaalisuuden ja seksuaalisen nautinnon teemojen parissa - osaan sanoa, että tuollaista olisi kiva kokeilla ja tuollainen nautinto olisi aika mielenkiintoista oppia.

Olen löytänyt itsestäni rohkeutta etisä nautintoa tutustumalla ensisijaisesti itseeni. Olen vapautunut seksuaalisuuteen niin vahvasti liittyneestä likaisuuden tunteesta sekä oman seksuaalisen halun ilmentämisestä nousseesta häpeästä.

Minä olen seksuaalinen ja lihallinen olento.
Hyvä ja arvokas juuri näiden ajatusten ja tuntemusteni kanssa.


Paljon on positiivistä ihmisenä kasvua tapahtunut tämän blogitekstin julkaisusta.


Kaapinovet on tänään rysähdelleen auki.
Hei maailma, tälläinen minä olen - näin minä ajattelen.

Olen hyvä ihminen juuri tälläisenä.


Ainoa rehellisesti hiukan itseä jännittänyt ajatuskuvio oli se, muutuuko ihmisten suhtautuminen minuun nyt. Niin paljon on kuullut tarinoita siitä, miten ihmiset ovat etääntyneet hämillään kun työtoverin seksuaalinen suuntaumus on tullut julki kahvipöytäkeskusteluissa. Ihmisissä herää  se pelko, että kun tuo nyt sanoikin, että se tykkää siitä tai tästä nint kyttääköhän se nyt mua sillä silmällä.

Itsekin sorruin miettimään uusia tuttavuuksiani (ja jo pidempään elämässäni olleita ihmisiä)  tästä niin kovin stereotypisestä näkökulmasta. Mitä jos ne nyt ajatteleekin, että mä kyttään niitä?

Who cares!
Kummastakohan tuollainen stereotyyppinen ajatus - niin tullessaan esiin -  kertoo enemmän- minusta joka rehellisesti kerron että tälläinen minä olen, vaiko hänestä, joka rehellisen ajatuksen toiselta kuullessaan muuttaa radikaalisti mielipidettään tuosta ihmisestä.

Kyllähän tilanne onvaan on  niin, että tämänkin paljastuksen jälkeen katselen ystäviäni aivan samoilla silmillä kuin olen katsonut tähänkin asti - himoiten tästä eteenpäinkin vain heitä, joita olen himoinnut tähänkin asti.

Mikään ei ole muuttunut minussa, ainoa muutos on se että joku tietää tämän tekstin luettuasi hiukan enemmän siitä miten minä maailmaa katselen - that`s all.


Kiitos.


Rakkaudella,
Sallamari