#FatshameFreeFriday - Halloween hengessä

Oikein mukavaa Pyhäinpäivän viikonloppua!

Rakkaudella,

Sallamari

Ero jota ei koskaan tullutkaan

On kulunut vuosi elämäni suurimmasta perheriidasta. 

Arpi oikeassa reidessä muistuttaa,

 että sellastakin meidän elämässämme on tapahtunut.

Purin lopulta kaiken vihan itseeni - en osannut muuta.

Se oli suuri tragedia - minun mittapuullani-  joka näin vuoden perästä asiaa tarkastellen lopulta poiki paljon hyvää. Avasi silmiä ja laittoin kumpaisenkin meistä kohtaamaan itsensä.

Sen pohjalta löydettiin täsmähoito uniapneaan. Samaineen kriisi toimi katalyyttinä sille, että minä kiitollisena tässä hetkessä elän unelmaani - opiskelen toiveammattia kiitollisena kaikesta.

Ei niin paljon pahaa,

ettei jotain hyvääkin.

Vuoden päästä asia pyyhkiytyy kokonaan pois näkyvistä,

mitäpä sitä sitten enää muistelen minäkään.

Loppu hyvin kaiki hyvin.

Ne allekirjoitetut eropaperit päätyivät lopulta johonkin roskikseen.

Voisikai sanoa, että rakkaus voitti.

Rakkaudella,

Sallamari

Kulttuurinurkka vol V - Tiina on aina Tiina

Miten moni teistä blogiani lukevista onjossakin elämänvaiheessa lukenut Anni Polvan Tiina -kirjasarjaa? Tai jos et itse ole Tiina -kirjoista innostunut, tiedätkä äitisi tai mummisi lukeneen näitä kirjoja?

Tiina -kirjat kuuluvat suomalaisen tyttökirjallisuuden helmiä -osastoon. Ensimmäinen kirja - nnimeltään simppelisti Tiina - ilmestyi vuonna 1965.

Minut tutustutettiin kirjasasrjaan joskus eka-tokaluokkaliasena kahdeksankymmentäluvun puolivälissä. Äitini nuo Tiina -kirjat minulle esitteli. Omalla kortilla lainattu ja yhdessä äidin kanssa luettu -tai no äitihän sitä minulle ääneen luki jos ihan tarkkoja ollaan. Muistikuva ensimmäisestä Tiina -kirjan lukuhetkestä on syöpynyt jostakin syystä mieleeni todella vahvasti.

Nyt PikkuS suorittaa koulussa lukudiplomia. Katselin eilen kaappien kätköjä löytyisikö sieltä mitään lukudiplomi kelpoista - lasten kuvakirjaa vaativampaa - teosta  Kas löytyihän sieltä, muutama kirpputorilta aikoinaan senttihinnalla pelastamani ensipainoserän Tiina -kirja. 

Annoin PikkuÄssän luettavaksi yhden, toista piti muutaman luvun verran lukea itselle iltasaduksi. Siellä me sitten yhdessä keittiönpöydän ääressä nakutettiin kerjalanpiirakkaa mutustellen kumpainenkin oman Tiina -kirjan lumoissa.

Uskomatonta, miten nuo kirjat lumoavat yhä. Ei voi kuin ihailla Anni Polvan tarinankerrontataitoja. Tunnustan kyllä pitäväni ylipäätänsäkin Anni Polvan kirjoitustavasta niin lapsille kuin aikuisille suunnatun kirjallisuuden suhteen.

Huvittavinta Tinna -kirjoissa on se miten tietyssä mielessä aika on ajanut Tiina -kirjoista ohi - lähinnä tiettyjen minun ikäpolvelleni nyt vielä puolituttujen käsitteiden oslta.

"Äiti, mitä on ehdot?"

*Äiti, mitä tarkoittaa nyssäkkä?"ekall

"Äiti, mikä se on tää porsua...eikun porstua?"

Kovasti kutkuttaa jatkaa Tiina -kirjaa tänä iltana muutama luku eteenpäin. 

Olisi ihanaa, jos jakaisit kanssani omia muistojasi Tiina -kirjoihin liittyen tuonne kommenttiosoioon. Kaikenlaisia muita hyviä lukuvinkkejä otan myös vastaan mieluusti.

Mukavaa keskiviikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

....ja valtakunnassa kaikki hyvin

Lauantaina vaihdoin pitkät aamu-unet äiti-lapsi hetkeen
Bongattiin perjantaina ilmoitus Zombiewalk tapahtumasta ja siitä se idea sitten lähti. Meikattiin
ja laittauduttiin yhdessä, käytiin kävelemässä ja jatkettiin vielä tyttöjen lounaalla päivää.
Arjen pieniä iloja.

Pitkästä aikaa ajattelin fiilistellä täällä blogin puolella arkisen kuulumispostauksen merkeissä.

Luontevaa aloittaa arkikuulumisten kertominen pohtimalla kiirettä. Sitä miten lähiaikona olen herännyt havaintoihin kahdenlaisesta kiireestä.

Ensiksi tunnistin sellaisen ahdistavan kiireen, joka hyökyaallon lailla uhkaa ihmistä. Tuntuu kirjaimelliste siltä, että kiireeseen hukkuu. Vaikka koitat tehdä mitä, kiire ei hellitä. Tee tuota, suorita tätä ja kun katseesi nostat satayhdeksäntoista uutta juttua odottaa jonossa.

Kovin tuttua juttua tuollainen hyökyaaltokiire. Olen monta kertaa pysähtynyt kuuntelemaan itseäni ja miettimään kuluneita vuosia. Tasan vuosi sitten taistelin ja tuskaselin juuri tuollaisen hyökyaaltokiireen kourissa - mitään ei tullut oikeasti tehtyä ja aina oli aivan pirun kiire.

Olen tässä kohtaa elämääni oivaltanut toisenlaisen kiireen - lempeän ja onnellisen kiireen. Kiireen joka koostuu mieltä ilahduttavilla jutuilla täyttyvästä kalenterista. Tälle lempeälle kiireelle on ominaista myös vetovoima - uusia kivoja juttuja ilmestyy elämään suunnilleen joka toisen nurkan takaa. Näiden eteen heitettyjen tarjousten kohdalla ehtii loistavasti pysähtyä ja pohtia hetken tuovatko ne kentie - ja millä tavalla - positiivista nostetta ja iloa elämään. Mikäli toteaa, että tuossa jutussa on hyvä pore ja siitä voi ammentaa iloa elämään, etsii kalenterista ilomeilin pienen raon, johon tuon jutun sujauttaa muiden juttujen sekaan.

Kalenteri täytyy, tyhjenee ja uudelleen täyttyy luontevalla tahdilla.
On löynyt hyvä flow elämään.

*****

Valtaosan kalenteritilasta nielee itseoikeutetusti koulu. Itseasiassa juurikin koulun vuoksi olen siirtynyt päänsisäisestä kalenterista fyysisen paperisen kalenterin maailmaan.

Opinnot on niin pitällä että intensiivisin teoriaosuus - rakkaudella  kuudenkymmenenpäivän kakku -nimen itselleen saanut ajanjakso - alkaa olla lopuillaan. Teoriaopetuksen seassa on alkanut käytönnön asiakaspalveluharjoittelu - oikeita kampaamotöitä oikeilla asiakkailla.

Paketti pysyy kasassa parhaiten paperikalenteriin luottaen. Sinne kun kirjaa kuka, mitä ja koska on huomattavasti todennäköisemmin oikeassa paikassaa oikea henkilö ja oikea työtehtävä mielessä.

Teorian ja käytännön yhdistelmä tekee tulevista viikoista kiireiset. Päivät kuluvat asiakastöiden ja suoritusmerkintöjen parissa, illalla luetaan ja kirjoitetaan teoriassa opitut taidot auki sellaiseen muotoon, että opettaja voi niistä havainnoida opin iskostuneen.

Yöunet lyhenevät hetkellisesti kuuden tunnin hujakoille - sunnuntaipäiville varattu me-time -aika investoidaan tehokkaasti univelan kuittaamiseen. Yllättävää kyllä, täydeltä näyttävä aikatauluni antaan joustavasti tilaa kaikelle.

Mieleen pinnalle jääviä hetkiä on myöhäisen iltapäivän minuutit, kun itsensä sohvalle oikaisseena huutaa lapsen hetkeksi seurakseen. Silittelee päätä ja kyselee kuulumisia.
Kalenteriin voisi kiroittaa "Äitinä olemisen hetki - 10 minuuttia" - se on yhtä aikaa kovin vähän ja riittävän paljon. Miten paljon voikaan saada ja antaa yhden kymmenminuuttisen aikana.

Kymmenen ekstraminuuttia lapsen kanssa syntyy kun kaupassa käynnin tilalla nappaa bussille kävellessään tuoreen ruisleivän leipomon paistopisteestä. Ekstrahyvänä tuosta pienestä oivalluksesta jää kymmenen lisäminuutin lisäksi hyvä maku kielen päälle - minä niin pidän paistotuoreesta ruisleivästä.


*****

Hyvin täyttyneestä kalenterista huolimatta valtakunnassa kaikki hyvin - kiire inspiroi, ei ahdista. Olen oppinut tasapainon itsestään antamisen ja itselle saamisen suhteissa.

Osaan sanoa EI oikeassa kohtaa.
Ei - tämä ei tunnu oikealta, 
Ei - tämä juttu on enempi taakka kuin tosikiva lisä elämään.


*****

Onnistumistarinoita on myös ilo jakaa.
Leikkasin tänään ensimmäisen oikean asiakkaan tukan - ystäväni ystävä sai kunnian toimia elämäni ensimmäisenä oikean tukan salonkileikkauksena.

Pitkään tukkaan kerrostettu leikkaus.
Muistan tämän varmasti loppuelämän.

Asiakkaani oli ihana,
rehellisesti sanottuna sellainen unelmien ensiasiakas.

Kummallekin jäi hyvä mieli leikkaushetkestä.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Sydän on täynnä kiitosta.


Oikein mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,
Sallamari

#FatshameFreeFriday - kyllin hyvä

Rakkaudella,

Sallamari

Rakkaus, seksi ja avioliitto

Rakas ystäväni Katariina heitti tuolla naamakirjassa ilmoille haasteen, jossa rohkaistaan astumaan kiilloitetun kuoren sisältä ulos ja kertoa ilmoille jotakin elämään kuuluvaa vähän arkaa juttua. jonka kanssa on pitänyt itseään sellaisen tietyn häpeän tunteen varjolla vähän kaapissa.

Astuin tuossa iltapäivästä ulos rakkauselämäkaapista puolivahingossa luokkatovereilleni (permanenttirullien pyörittelyn lomassa) niin ajattelinpa että nyt kai voisi jäsennellä näitä ajatuksiaan sitten rohkeana myös vielä kertaalleen täällä blogin puolella.

Let`s take a look 

Aiheena rakkaus, seksi ja avioliitto.

Minusta avioliitto on kahden ihmisen välinen bisnesdiili eikä rakkaus, seksi ja avioliitto yhdisty mitenkään toisiinsa yhdeksi käsiteelliseksi kokonaisuudeksi. En usko edes teorian tasolla ylitöromanttiseen - rakastumisen vaaleanpunaiseen huttuun kiedottuun - perinteiseksi miellettyyn avioliittoinstituutioon. Rakkauteen ja avioliittoon minä sen sijaan kyllä uskon ja sellaiseen rakastamiseen joka ajan myötä kasvaa samassa suhteessa kun kasvaa kunnioitus toista ihmistä kohtaan ihmisenä.

Uskon minä myös hetken huumaan ja salaman lailla toimivaan rakastumisen tunnekokemukseen - rakastuminen on tapahtumaketjuna sarja aivokemiallisia reaktioita ja pirun kivaahan se on sellaisenaan.

Entä sitten se avioliitto. minulle se on sopimus joka yhteiskunnallisessa valossa liittää kaksi ihmistä osaksi toisiensa taloudellista arkea - tietyistä eduista nauttimaan. koska elän yhteiskunnassa, joka näin toimii ja ajattelee, totean että omaa (ja muiden) elämää helpottaakseni rakennan kahden ihmisen yhteisen elämän, siltä osin kun se valtiovaltaa kiinnostaa, toimimaan tuon toimintamallin ympärille - sillä avioliitto -termin mukanaan tuomat edut kelpaavat kyllä. Turvallista arkea on kiva rakentaa.

There is good deals and not so successful deals.

Sopimuksissa voi onnistua ja epäonnistua. Sopimuksia syntyy ja niitä puretaan - toisia itkusilmässä ja hammasta purren, toisia hyvässä hengessä katse jo uusiin diileihin suunnattuna. Ja tietenkin on niitä sopimuksia, joissa rauhallinen yhteielo kuin taikaiskusta muuttuu sotatantereeksi.

Mikä sitten sopimuksissa on onnistumista ja minkä voi katsoa menneen hiukan ohi tavoitteiden - jokainen joutuu pohtimaan omalla kohdallaan näitä asioita oman arvomaailmansa puitteissa.

Yhteiskunnallisen sopimuksen valossa minä siis tätä avioliittoasiaa katson ja samaan hengenvetoon totean soisin mieluusti samat edut kaikille kahden osapuolen välisille liitoille. Olen rehellisesti kyllä hiukan suppeakatseinen ajatuksissani, sillä koen sopimusten toimivan parhaimmalla tavalla kahden sopijaosapuolen välillä.


Vaikka itse ajattelen näin kun täällä kerron ajattelevani koen omien ajatusteni rinnalla vahvasti, että toisen ihmisen maailmankatsomus - niin erilainen kuin se ehkä omaani verrattuna onkin - on aina arvokas, kun se perustellaan muuten kuin sanoilla "koska mun täytyy/on pakko ajatella näin" Ihmisellä tulisi olla hyvä olo mielipiteen kanssa, silloin se on oikea ja aito mielipide - eikä vaan jotakin sellaista mistä on opetettu, että vain näin saa ajatella.

Mitä sitten tulee rakkauteen ja seksiin - tai oikeammin seksuaalisuuteen, seksuaalisuuden ilmentämiseen ja seksuaalisena olentona itsensä kokemiseen - niiden kanssa en tunne mitään tarvetta avioliitto -termin mukanaan tuomien patriarkaalisten ajatuskuvioiden alla toimimiseen.

Rohkenen sanoa vihdoinkin olevani seksuaalinen olento - tuntevani seksuaalista mielihyvää ja -halua - jotka eivät rajoitu elämässäni vain avioliittokäsitteen alla elävään kumppaniin. En enää halua hävetä lihallista ihmisyyttäni - seksuaalinen halu ja sen vapautunut ilmentäminen on yksi osa inhimillistä minua. Yksi arvokas osa elämää.

Halu ja nautinto ovat moniulotteinen sarja tuoksuista, tunnekokemuksista ja mielikuvista aivokemiallisia reaktiovoimansa ammentava tapahtumaketjuja. Eivät yhteiskunnallisten normien täyttämiseen tähtäävän bisnesdiilin - toisille jopa epämukavahko - sivulauseke.

Aijon haluta tänään ja jatkossakin juuri oikeanlailla aivokemiaani stimuloivia henkilöitä. Eikä se vähennä avioliitossa oloani - arki jatkuu entiseen malliin diilin toisen osapuolen kanssa yhdessä keskusteltujen toimintamallien puitteissa.

Koen oivaltaneeni suuren vapauden uskaltaessani vihdoinkin päästää halun ja intohimon luontevaksi osaksi elämääni. Kykenen keskustelemaan pää pystyssä mietteistäni seksuaalisuuden ja seksuaalisen nautinnon teemojen parissa - osaan sanoa, että tuollaista olisi kiva kokeilla ja tuollainen nautinto olisi aika mielenkiintoista oppia.

Olen löytänyt itsestäni rohkeutta etisä nautintoa tutustumalla ensisijaisesti itseeni. Olen vapautunut seksuaalisuuteen niin vahvasti liittyneestä likaisuuden tunteesta sekä oman seksuaalisen halun ilmentämisestä nousseesta häpeästä.

Minä olen seksuaalinen ja lihallinen olento.
Hyvä ja arvokas juuri näiden ajatusten ja tuntemusteni kanssa.


Paljon on positiivistä ihmisenä kasvua tapahtunut tämän blogitekstin julkaisusta.


Kaapinovet on tänään rysähdelleen auki.
Hei maailma, tälläinen minä olen - näin minä ajattelen.

Olen hyvä ihminen juuri tälläisenä.


Ainoa rehellisesti hiukan itseä jännittänyt ajatuskuvio oli se, muutuuko ihmisten suhtautuminen minuun nyt. Niin paljon on kuullut tarinoita siitä, miten ihmiset ovat etääntyneet hämillään kun työtoverin seksuaalinen suuntaumus on tullut julki kahvipöytäkeskusteluissa. Ihmisissä herää  se pelko, että kun tuo nyt sanoikin, että se tykkää siitä tai tästä nint kyttääköhän se nyt mua sillä silmällä.

Itsekin sorruin miettimään uusia tuttavuuksiani (ja jo pidempään elämässäni olleita ihmisiä)  tästä niin kovin stereotypisestä näkökulmasta. Mitä jos ne nyt ajatteleekin, että mä kyttään niitä?

Who cares!
Kummastakohan tuollainen stereotyyppinen ajatus - niin tullessaan esiin -  kertoo enemmän- minusta joka rehellisesti kerron että tälläinen minä olen, vaiko hänestä, joka rehellisen ajatuksen toiselta kuullessaan muuttaa radikaalisti mielipidettään tuosta ihmisestä.

Kyllähän tilanne onvaan on  niin, että tämänkin paljastuksen jälkeen katselen ystäviäni aivan samoilla silmillä kuin olen katsonut tähänkin asti - himoiten tästä eteenpäinkin vain heitä, joita olen himoinnut tähänkin asti.

Mikään ei ole muuttunut minussa, ainoa muutos on se että joku tietää tämän tekstin luettuasi hiukan enemmän siitä miten minä maailmaa katselen - that`s all.


Kiitos.


Rakkaudella,
Sallamari

Sukupuolijakauman uudelleenjärjestely

Varoitus - sisältää kuvia lemmikeistä, 

kuvissa vilahtaan matelijoita.

Heti kättelyssä on luvassa yllätyksen täyteisiä uutisia.

Vajaa kuukausi sitten kerroin meille muuttaneista käärmeistä - kaksi kodinvaihtotarpeessa ollutta poikakäärmettä muutti meille asumaan ja tasapainottamaan perheensisäistä sukupuolijakaumaa.

Vaan arvatkaapa mitä.

Meidän talouden sukupuolijakauma keikahti tänään isolla heilauksella meitä tyttöjä suosivaksi - nuo kaksi käärmepoikaa osoittautuivatkin asijantuntijan tarkastelun alla tyttökäärmeiksi. Sokerina pohjalla toinen käärmeistä osoittautui vielä munia kantavaksi.

Asiat kääntyivät aivan toisille raitelle kertarysäyksellä. 

Prinssi Harry sai tämän sukupuolenkorjauksen yhteydessä uudeksi nimekseen Holy Ghost. Munatäydellä vatsallaan yllättänyt, aiemmin Prinssi Williamiksi nimetty, käärmeneito sai itseoikeutetusti uudeksi kutsumanimekseen Virgin Mary.

Virgin Mary on hetkeksi ominut nyt koko terraarion itselleen. Terraarioon on rakennettu turvetäytteinen muninta-astia ja elättelemme nyt kovasti toiveita, että Mary itsenäisesti jaksaisi pullauttaa munat ulos eikä lääkärin apuun tarvitse turvautua. Holy Ghost viettää nyt yhden yön tilapäisterraarioksi muutetussa muovilaatikossa odottelemassa, että saamme varaterraarion sisustettua.

Askartelua kerrakseen.

Vaikka meille oli selvää jo eläimien hankintapäätöstä tehtäessä,  se pienimuotoinen tosiseikka että joitakin pieniä yllätyksiä saattaa kodinvaihtajaeläinten kanssa matkalla ilmetä, lyö tämä yllätys kyllä laudalta kaikki ennakko-odotukset. Sukupuolen muuttuminen ei matelijoiden kohdalla ole järisyttävä yllätys - matelijoiden sukupuolen määritys kun ei ole niin yksiselitteinen seikka - mutta kahden yksilön sukupuolen muuttuminen oletetusta päinvastaiseksi ja yllätysraskaus - sitä minäkään en osannut odottaa.

Harmittaa käärmeiden puolesta ihmisten välinpitämättömyys. On eri asia olla autuaan tietämätön jostakin asiasta, kuin ylenkatsoa jotakin asiaa - ei sillä, että mekään olisimme itse omin avuin selvittäneet eläinten tämänhetkistä terveydentilaa tai sukupuolta. Kun oma tietämys tai osaaminen ei riitä, on hyvä turvautua asiantuntijan apuun.

Juuri tässä hetkessä ei voi muuta kuin olla toiveikas, että Virgin Mary pyöräyttää munat ulos omin voimin. Meidän puolelta kaikki apu on juuri tähän hetkeen anettu - pesä rakennettu ja elinolot rauhoitettu munintaan paremmin sopivammiksi.

Tämänkin seikkailun jälkeen minä puhun kodinvaihtajaeläimistä sekä rescue-lemmikeistä hyvään sävyyn. Kokemuksen opettamana neuvon lemmikkiadoptiota hankkivaa selvittämään mahdollisimman paljon lemmikin taustoista ja nykyisistä elinolosuhteista. Mikäli mahdollista lemmikkien historiasta on hyvä saada jotakin kirjallista dokumentointia - rekisteröintitodistus, eläinlääkärikortti tai jotakin vastaavaa dokumentointia.

Ettei käy ikäviä yllätyksiä.

Tohtori Housen totuuksia lainaten;
Everybody Lies. People lie - that is what they do.

Tahattomasti ja tietämättää tai tahallisesti ja täysin tietäen. Motiivi ja syyt on sitten asia erikseen,
enkä halua niiden pohtimisen tielle lähteä tässä yhteydessä.

Mahtaakohan meillä olla joulun aikaan täällä ihan oma eläintarha.
Eläinmäärä lisääntyy lupaavaa tahtia - tai mahdollisuus lemmikkien pääluvun kasvuun noin kappalemäärissä laskin ainakin on.

Pysykää kuulolla,
lisää lemmikkikuulumisia loppuviikosta.

Käärmeneitokaisen yllätysraskauden osalta seuraamme tilannetta.
Raportoin kun raportoitavaa ilmenee.


Mukavaa maanantaita!


Rakkaudella,
Sallamari

#FatshameFreeFriday - Kauneuskäsityskupla

Kulunut viikko on ollut varsin silmiäavaava kauneteen liittyvien määritelmien osalta. Olen oppinut ymmärtämään eläväni kauneuskäsitekuplassa. Mikä minun silmissäni kaunistaa ihmistä - hiukset, meikit ja asujen tyylivahteet - on toisen silmissä kerrassaan omituista - ja tietenkin päinvastoin.

Olen todella kiitollinen, että opiskelujen etenemisen myötä olen saanut ymmärtää eri sorttisten kauneuskäsitekuplien olemassaolon varsin selvästi havainnollistettavien esimerkkien valossa. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että aktiivisen vuorovaikutuksen kautta - 50 naista parinsadan neliön sisällä kahdeksan tuntia päivässä - minulle on auennut täydellinen tilaisuus tutkia elämää muiden kauneuskäsitekuplien sisäpuolella. Ihmettelemällä, kysymällä ja "näytä esimerkki" -pyynnöin havaintomateriaalista tutkimalla olen hiljalleen kasvattanut omaa näkökykyäni havainnoimaan itseäni ympäröivää maailmaa ja kaikkea sen sisällään pitämää kauneutta aivan eri tavalla.

Olen kuluneen viikon varrella saanut oppia ymmärtämään ja arvostamaan kauneuskuplani ulkopuolelle jäävää maailmaa aivan toisella tavalla kuin ennen.

Kunnioitus toisen ihmisen ulkonäkövalintoja kohtaan on kasvanut.

Varsin järisyttävää on havainnoida se, miten suppeasti olen maailmaa katsellut aikaisemmin. Olen ollut aika tavalla arogantti ja onnistunut ignooraamaan moni mielenkiintoisia tyylijuttuja - ihan vain koska ne nyt eivät täydellisesti ole mielyttäneet minun esteettistä silmääni.

Aika tavalla sellaista totaalista välinpitämättömyytta ja kohtalaisen ehdotonta omaan napaan tuijottelua ollut tässä ollut elämänasenteeni oman pienen kauneuskäsitekuplan sisällä.

Liian vähän kysymyksiä ja kiinnostusta toista ihmistä kohtaan,

aivan liiaksi "tälläinen minä olen ja tälläisenä teidän minut pitää vastaan ottaa" -pöhöttelyä. Otanhan mäkin teidät vastaan, siedän teitä ja silleen...en ihmettele tai sano arvostelevaa kritiikkiä - ainakaan päin naamaa - vaikka en minä nosita teidän jutuista mitään tajua - tai edes haluakaan tajuta - mutta hei, minä olen peruskohtelias ja suvaitsevainen.. tiedättehän...you know.

Olenhan minä aina ajatellut, että jokainen on kaunis sellaisena kun on. 

Sun valita, ei sillai kuulu mulle.

Mutta että olisin ollut rehellisen kiinnostunut toisen ihmisen kauneusmieltymyksistä ja siitä mitä tuo ihminen tyylillisesti viestii maailmalle silloin kun ihmisen tyyli ei istu missään muotoa yksiin minun tyylimieltymysteni kanssa ,sellaisen toisen ihmisen huomioimisen minä olen jotenkin täysin sulkenut ajatusteni ulkopuolelle.

Tosi kiva toi sulla, on sun näköinen ja pukee sua - niin minä olen toiselle ihmiselle aina osannut sanoa, mutten todella perehtyä siihen miksi ihminen pitää juuri tuollaisesta tukkamallista tai miksi näkee juuri tälläisen vaatekaappin siinä omassa kuplassaan täydellisen ihanana. Sen sijaan, että sanoo ihan-kiva-joo, voisi kysellä toisen inspiraatiolähteistä sekä ihanteista ja käyttää tilaisuuden tutustuen itselle uusiin kauneusmieltymyksiin.

Maailma on paljon monipuolisemmin kaunis,  kun rohkaisee avaamaan silmiä todenteolla oman kauneuskäsitekuplansa ulkopuoliselle maailmalle.

Tried and tested.

Everyone is beautiful the way they are.

Nowdays I see why you like what you like.

Oman kuplan ulkopuolelle kurkkailu on antoisaa.

Mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella,

Sallamari

ps. kuplani ulkopuolelle tiirailu on saanut minut ymmärtämään tällä viikolla esimerkiksi balayage ombre -raidoituksen hienoutta ja sitä miksi ombre tukka viehättää.

Kylmäsävyinen tummansininen nainen

Onpa raikas olo, kun vihdoin on tuore kaunis väri tukassa.

Kylmää, tummaa ja sinistä

Tällä viikolla päästiin vihdoin värjäämään oikeita malleja. Aloitettiin varovasti käytännön värjäystyöhön tutustuminen kokeilemalla käytössä olevia tuotteita toistemme päihin. Ensin kartoitettiin hiuksen nykytilaa sekä mietittiin toivottua lopputulosta, sen jälkeen saatiin esittää työsuunnitelma opettajalle ja hyväksyttyjen suunnitelmien kanssa käydä töihin.

Tukkani lähtötilanne oli kesäväristä kulahtanut. Hyväkuntoinen - käsittelemätön - oma tukka juuressa ja pään sivuosilla plus suoravärillä värjätty vaalennettu latva tukan pitkissä osissa. Ei siis hiuksen kunnon puolesta mikään hullumpi lähtötilanne, yleisilme tukassa oli arottoman kulahtanut - haaleaksi vaalentunut ja sivuosiltaan mitäänsanomaton ruskea sävy.

Luonnollinen tukkavärini kallistuu tummuusasteikon tummempaan päähän joten vaaleammaksi värjäämällä tukkaani ei vaaleisiin sävyihin saa - ei riitä teho. Vaaleasta väristä haaveilu tietää tällä tummuspohjalla väistämättä vähintää yhtä - todella vaaleiden sävyjen kohdalla useampaakin - vaalennuskertaa. Ei mahdoton haave, mutta aikaavievä ja työläs toteutettava.

Tiesin värjäysprojektin alusta saakka, että sinisestä sävymaailmasta en tahdo luopua. Lisähaasteena heitin toiveen päästä eroon suoravärien käytöstä. 

Sinistä ilman suoraväriä.

Heleät sinisen sävyt on tähän saakka toteutettu tukkaani aina vaalennus+suoraväri -yhdistelmällä. Nyt pitäisi saada sitten aikaan sinistä, ilman vaalennusta ja shokkivärejä.

Päädyttiin seuraavanlaiseen ratkaisuun; Tukan lyhyeksi leikatut sivuosat värjättiin Miraculousin KC Color Ultimate -sarjan tummalla tuhkasarjan sinisävyllä - tavoitteena sinimusta sävypinta. Tukan pitkän osan juureen laitettiin samaa tuhkasarjan sinisävyä kirkkaan sinisellä Color Mixer -sävyllä taitettuna. Pitkän osan latvaan laitettiin pelkkää KC Color Velvety -sarjan Color Mixer sinistä antamaan sinistä väripigmenttiä sekä kiiltoa aiemmilla värjäyskerroilla vaalennettuun pohjaan.

Lopputuloksena intensiivinen, kylmäsävyinen, tumma ja sininen tukka

Aika hieno suoritus noin ensivärjäyksellä - sekä varin levittämisen, että värireseptin osalta. Jälleen kerran Marjanne toteutti visioni, vaikkakin itse osallistuin projektiin värireseptin laatimisessa. 

Mariannen tukkaa inspiroi Batman sarjakuvasta tuttu Jokeri -hahmo.

Olen itsekin päässyt värjäyshommiin. Loihdittiin minua värjänneen Mariannen otsatukkaan yhteistuumin tuollainen hieno kaksivärinen suoravärityö. Haastava aloitus värjäysprojekteihin, mutta olipa se kyllä valtavan hauska homma totetuttaa. Tulokseen voi tämänkin tukan osalta olla hyvillä mielin tyytyväinen.

Näin värikkäitä tunnelmia koulukuulumisien osalta tällä viikolla.

Rakkaudella,

Sallamari

Ihan sama vaikka mokaa

Close Enough. Keksin kuvasta viisi virhettä ja ainakin saman verran hienoja onnistumisia
sekä oppimisoivalluksia. Fifty-fifty on Close Enough tälläiseen muovipääleikkaukseen.

"Voisitsä tulla katsomaan tätä mun päätä...

...mä niinku taas tein jotakin aivan väärään suuntaan tai sillei.

Auta mut oikealle alulle taas"

Onneksi tänään saa mokata, sillä on kansainvälisen epäonnistumisen päivä. 

Päivän tarkoituksena on tuoda näkyville uudenlaista hyväksyvää epäonnistumisen kulttuuria. Epäonnistumisen myöntäminen ja siitä oppiminen on avain menestykseen kaikilla elämän alueilla

...joten minähän mokailin koko rahan edestä.

Hiusten leikkaaminen on toisinaan hippasen haastavaa. Tai ei se itse leikkaaminen, vaan ergonomisen ja toimivan leikkausasennon löytäminen. Opettaja selittää leikkauslinjat teoriassa ja näyttää miten leikataan - että tässä asennossa kaikki sujuu luontevasti ja sakset kulkevat sujuvasti. Sitten käydään työhän kiinni. Leikkaus tuntuu aivan ylivoimaiselta - miten hemmetissä sakset saa edes osumaan koko tukkkaan. Miten pitää vääntäytyä nähdäkseen mitä tekee ja onnistuakseen siinä vielä liikuttamaan saksia, niin että leikkautuu vaan se mitä pitäisi.

 Aikani tuskasteltuani sentojen ja tukkamassan parissa kahden metrin päästä minusta kuuluu napaka kysymys, "Mitenkä sä oot aatellu, että leikkaat onnistuneesti tuossa asennossa?"

No tuota enpä ole päässyt aatoksissa vielä niin pitkälle - olen vaan yrittänyt epävoivon vimmalla. Ja eipä muuten tunnu onnistuvan mikään ja asentokin on niin epämukava että itkettää, mutta parempaankaan asentoon en itseäni onnistu asettelemaan. 

En vain ymmärrä miten raajoja on väänneltävä -missä käsi, missä jalka- jotta pääsen siihen oikeanlaiseen leikkausasentoon.

Kehonhahmotushäiriö sen tekee.Ymmärrän esimerkistä helposti miten leikkaulinja kulkee , mutten tiedä tajua toisen näyttämän asennon pohjalta miten asetella kädet oikealla tavalla ergonomiseen leikkausasentoon. Jos on vinkurassa asennossa, riski vinkuraan leikkaukseen kasvaa.

Mutta heti kun joku tulee viereen ja ohjaa, että laita tuo käsi tuonne ja tämä tänne; Boom - tajuan aivan kättelyssä mistä tässä on kyse. 

Jaa, näin se tehdään.

Just.

Mutta ennen oivallusta mokasin kyllä aivan huolella.

Mokasin ja opin mokailustani.

Tärkeintä minulle tälläisessä uuden asian opiskeluun liittyvässä mokailussa on oppia sietämään mokailua itseään. Epävakaa persoonallisuushäiriö sotkee - tai paremmin kuvaillen sanottuna sumentaa - mokailuun liittyviä tunnekokemuksiani. Särkynyt osa mielestä haluaa uskoa, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa - täydellinen onnistuminen ja epäonnistuminen. Rationaalisen järjen avulla -  nykyään siis jo kykenen ymmärtämään persoonallisuus häiriön vaikutusta ajattelumalleihini - prosessoiden, tajuan mokatilanteissa että onhan onnistuminen-tai-epäonnistuminen -parin välissä paljon sellaista Close Enough -aluetta. Sellaista työjälkeä, joka on riittävän hyvää vaikkei olekaa täydellistä. Olen oppinut hyväksymään, ettei erehtyminen taikka epäonnistuminen tarkoitakaan maailmanloppua - se tarkoittaa vain sitä, että on aika koittaa asiaa uudelleen, joko täysin toisella toimintatavalla tai rauhallisemmin samoin vanhoin toimintamallein hommaa lähestyen.

Jos mokan jälkeen ei ikinä kokeile hommaa uudelleen, 

antaa persoonallisuushäiriön äänen voittaa todellisen minän äänen.

Uskoo siihen, että voin olla joko kerralla hyvä tai ikuisesti epäonnistunut - kun kerran keralla ei hyvää tullut. Todellisuudessa olen paljon enemmän kuin vain onnistuja tai epäonnistuja.

Olen 

kehittyjä,

oivaltaja,

hoksaaja,

sisukas yrittäjä,

hitaasti-mutta-varmasti -mallilla asioita käsittävä

Olen epävakaa persoonallisuushäiriö taipumukseni kanssa sinut.

Se on osa minua, muttei hallitse enää häirtsevästi toimintaani.

Olen paljon enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa.

Oppimisen näkökulmasta katsottuna kansainvälinen epäonnistumisen päivä on arvokas teemapäivä. Mokasin, pyysin apua ja oivalsin - enpä voisi paremmin enää olla omalta osaltani osallistunut tähän teemapäivään.

Mukavaa mokapäivää teille kaikille!

Toivottavasti teidän päivä on tänään ollut pullollaan oivalluksentäyteisiä pikkumokia.

Rakkaudella,

Sallamari

Mistä on unelmaelämä tehty

Meillä koulussa juodaan kahvia kukin omasta mukista.
Tämä minun kuppini muistuttaa minua itseäni siitä,
että tässä  mä nyt askel kerrallaan elän todeksi isoa unelmaani

Lauantaina biletystä, glitteriä ja ihastuttavia ihmisiä. 

Sunnuntaina BodyLove Burleski -workshop huumaa upeiden leidien kanssa.

 Arkisin intohimoista tukkain nypläystä. 

Ihan vaan tällätavalla onnellisen olotilan tunnehuumassa pakko todeta, että mun elämä on nykyisellään aika totaalisen ihanaa.

Kyllä kannatti rämpiä läpi ne paskat päivät.

Yes I can!

On voittajafiilis.

Miten hyväksi itselle onkaan haaveilla, unelmoida ja uskoa unelmiinsa.

Siis niinku oikeesti, nää kaikki siistit jutut tässä on mun elämää!

Kiitos.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Kulttuurinurkka vol. V - Sangriaa ja karnevaalit

Poniasun sijaan sonnustauduin ponikouluttajaksi.

Samaan postaukseen on tänään pakko saada yhdistää Vain Elämää -sarjan uusin tuotantokausi ja aikuisten kotibileet.

Aloitan tunnusmalla katsoneeni toistaiseksi jokaisen ilmestyneen jakson tuoreimmasta Vain Elämää -sarjasta. Ensimmäistä kertaa olen aikeissa katsoa koko sarjan -  siis joka ikisen jakson. Aikaisempina tuotantokausin olen vain vilkuillut ohimennet muutamia yksittäisiä jaksoja Vain Elämää -sarjasta ja ollut sellaisissa kiikun-kaakun -fiiliksissä sarjan suhteen. Ei se totaalisen huono ole ollut, muttei sykähdyttänyt sillälailla oikeaksi tuntuvalla tavalla.

 Jotenkin sellainen ylenmääräinen itkuun liikuttuminen ei tavottanut minua ja juuri sitä tunnelmaa aikaisemmat kaudet ovat olleet pullollaan. Tämä kausi on aivan toista maata - pullollaan aurinkoista fiilistä ja aitoa ilon tunnetta. Iloon jää katsojakin koukkuun.

Vain Elämää sarjasta päästään Vicky Rostin ja aasinsillan avustuksella eilisen päivän tunnelmiin - aikuisten kotibileisiin. On ilo, että tuttavaympyröihin kuuluu uskomattomia ystäviä, jotka  ilahduttavat suurensuurta ystäväjoukkoaan järjestämällä vuosittain superihastuttavat aikuisten kotibileet. 

Tänä vuonna näiden eeppisten kotibileiden teemaksi valikoitui Glitteryksisarvissateenkaariponit. Bileiden yksi suurista houkuttavuustekijöistä on kehoitus bileiden teemann mukaiseen pukeutumiseen. Glitteryksisarvissateenkaariponit -teemaan bilevieraat heittäytyväit mukaan aivan täydellä teholla; glitteri kimalteli ja harjat hulmusivat - pukeutumiseen oli todella panostettu.

Täytyy muutenkin hehkuttaa aikuisten kotibileiden ihanuutta.

Vähän niinkuin olisi teini taas;  kaikki nuoruusvuosien elementit ovat aikuisten bileissäkin läsnä - viinipulloja, karkkia, tanssilattia, ysärihitit ja rakkautta pursuavia ihmisiä. Tuttujen juttujen lisäksi tarjolla oli saunaa, paljuallasta, drinkkibaari ja parillaburgereita pikkunälkään.

Ja tietenkin näissä aikuiten juhlissa on oltava toivottu yllätysvieras - tällä kertaa se oli sinivalas. Koska aikuisten bileissä täytyy tietenkin olla jotakin eksoottista, sillä aikuisten maailmassa hullunkuristen ideoiden toteutus on mahdollista - on keinoja ja varallisuutta tehdä toiveista totta.

Bileillan meikkilook


Bongasin illan kuluessa hyvikseni seikkoja, joiden kautta aikuisten ainoastaan -bileet eroavat  nuoruusvuosien kotibileistä. Aikuisena esimerkiksi osaa kunnioittaa bilejärjestäjän kotia - olla kiitollinen siitä, että joku yhä jaksaa järjestää bileitä ja avata kotinsa ovet vieraille.  Aikuisten bileissä myös yleinen volyymitaso pysyy kohtuullisena . Kenties me aikuiset vaalitaan kuuloamme toisella tavalla nyt kuin teinivuosina tai ajan kuluessa sitä on vaan yksinkertaisesti oppinut ymmärtämään että musiikin lomassa on ihan kiva myös kuulla mitä keskustelukumppani sanoo.

Antoisia keskuteluja, eloisaa tunnelmaa, ihania ihmisiä ja hyviä tanssihittejä menneiltä vuosikymmeniltä - sellaisista elementeistä on hyvät kotibileet tehty.

Näiden Glitteryksisarvissateenkaariponit -bileiden yksi hillittömän hieno elementti oli ennakolta suunnitellut esitykset. Tarjolla oli trubaduurimusiikkia, novelellilausuntaa (kirjailijan itsensä esittämänä) ja huikean hauskaa kantaaottavaa burleskitaidetta.

Bileiden jälkeisenä pääivänä fiilis on iloinen ja onnellinen.


Kiitos kivasta illasta.


Rakkaudella,
Sallamari

#FatshameFreeFriday - olennaiseen keskittymisestä

 

"Älä itke ruma lapsi,
ei se sillä paremmaksi muutu."


Isoäitini tapasi usein sanoa noin. Tuo sanonta on niin osuva ja  kertakaikkiaan lohduttava, kun sitä oikein tarkastelee. Sillätavalla, että pääsee yli rumalapsi -käsitteestä ja pohtii mitä sanonnan ytimessä piilee.

Sanontahan kehoittaa elämään antamatta ajatuksien liiaksi keskittyä sellaisiin asioihin, joita ei hyvällä tahdollakaan pysty muuttamaan. Ei pidä vuodattaa kyyneleitä epäolennaisen asian vuoksi, vaan keskittyä kaikella tarmollaan sellaisiin seikkoihin jotka omaa toimintaansa muuttamalla pystyy muuttamaan paremmiksi. Ne muuttamattomat asiat on lupa hyväksyä kaikessa olomuodoissaan ja keskittyä toiminnallaan tekemään asioista niiden ympärillä kauniita.


"Kuoleva ei ala itellään hengittää, 
vaikka miten rukoilisi.


Toinen suosikkisanontani, joka sekin kehoittaa pohtimaan, miten asioita ympärillään voi muuttaa omalla toiminnallaan. Rukoilu itsessään ei auta, - toiminnalla on käytävä itse asian kimppuun, sikäli mikäli mielii että jokin ympärillä tulisi olla toisenlailla


Pitääkö jonkin muuttua vain muttumisen itsensä vuoksi,
vai onko sittenkin viisaampaan oppia nautimaan kaikesta muusta ja jättää jokin isossa mittakaavassa epäolennaisuuden valoon sioittuva asia pienemmälle huomiolle suunnaten positiivisen energian ja ajatuksen kivempiin asioihin ympäirillä. Etsii nautintoa niistä, sen sijaan että huolisi ja halajaisi muutosta.

Viisaita sanoja perjantain piristykseksi.


Mukavaa viikonloppua.


Rakkaudella,
Sallamari

Copy Cat -case Closed

Muistatteko vielä, kun kerroin heinäkuun lopulla yllättävästä Google löydöstä; siitä nettisivusta joka oli kopioinut koko blogini sisällön kuvineen, teksteineen ja kaikkineen oman domain nimensä alle. Ainoastaan sivuston nimi oli muutettu ja otsikkobanneri oli muutettu, muuten kaikki oli minun tekemäänni.

 Luapasn päivitellä juttua tänne blogin puolelle, sitä mukaan kun tarina saa jatkoa.

Nyt tarinaan on jatko-osa kerrottavana. Todella iloisia uutisia - tuo Copycat sivusto on poistunut ja www-osoiteteeseen yrittäessä sivun sijalla ilmestyy ilmoitus toimintahäiriöstä.

Minä olin sitkeä ja tein töitä saadakseni Copycat sivuston toimimattomaksi. Otin yhteyttä ensin omaan Web Site Host palveluntarjoajaani ja heidän avullaan sain selville missä Host palvelussa tuo Copycat sivu majailee. Paljastui, että Copycat sivulle host palvelun tarjoava yritys on tunnettu "virushotelli", jonka suojissa lepäilee useampi haitallinen sivusto. Asiakaspalvelun taso nolla, host palvelu kerää rahaa heiltä, jotka haluavat toimia netin suojissa muista ihmisistä hyötyen. Selvittelyn lomassa sain sen verran tietoa irti, että selvisi www -osoitteen rekisteröinyt sähköpostiosoite. Tarkempi tarkastelu paljasti, että tuolla samaisella osoitteella on rekisteröity netissä 286 muuta www -osoitetta. Ahkera kaveri, ei voi muuta sanoa.

Minä siis pommitin toistuvasti tuota Copycat sivun host palveluntarjoajaa sähköpostilla - tuloksetta. Samaan aikaan laadin Googlelle ilmoituksen copy right oikeuksia rikkovasta sisällöstä Copycat sivuston osalta ja pyysin Googlea poistamaan kaikki sivustoon liittyvät viittauksen palvelusta. Myös ainakin yksi ystäväni teki saman ilmiannon tuosta sivusta Googlelle samoin copyright violation -perustein - ilmoitus siis ystäväni osalta siitä, että hän on havainnut sivun joka rikkoon tekijäoikeuksia, kun minun osaltani minä ilmoitin että tuo sivusto käyttää materiaali joka rikkoo minun tekijänoikeusomistusani vastaan. Laadin myös copyright infrigment -raportin , jossa ilmoitin tuon sivuton rikkovan tekijänoikeuksia ja pyysin sivoston sulkemista.

En tiedä mikä ilmoitus johti varsinaiseen tulokseen - tai johtiko siihen lopulta mikään ilmoituksistani - mutta Copcat sivu on jokatapauksessa lopettanut toimitnansa - hyvä niin. Loppu hyvin tässä tarinassa.

Yksi ainoa sivu jäljellä - se ainoa alkuperäinen.

Kiitos tuesta ja tsempistä!

Rakkaudella,

Sallamari

Arkisia asuvalintoja

Mustan paidan lisäsi raitapaidat ovat saaneet rutkasti käyttöä.

Iloa ja inpiraatiota tiistaipäivään muutaman asukuvan voimin.

 Edellisten asukuvien aikaan paistoi aurinko ja nautittiin shortsikeleistä, tänään koitti syksyn toistaiseksi ensimmäinen pakkasaamu - ollaan siirrytty pukeutumisen osalta tunnelmasta toiseen. Tennarikaudesta on siirrytty syyskenkien kauteen. 

Yksi syksyn hankintoja on matalat kävelyyn soveltuvat kengät - vaikka onhan minulla ne ihan Minna Parikat. Uusi elämänvaihe vaatii tässä kohtaa toisenlaiset jalkineet - matalammat - sillä kävelykilometrejä kertyy nykyisin arkiliikuntana työelämää enemmän. Seisomatyö vaatii työmatkajalkineilta toisenlaisia ominaisuuksia kuin siisti istumatyö.

Tavalliset arkiset kävelykengät - toimivat niin hameen, kuin housujen kanssa.

Uudessa elämänvaiheessa huomaan, että työn vaihtuminen kouluelämään on muuttanut käytännöllisyysnäkökulmalähtöisistä seikoista arkipukeutumistani - musta on kätevä väri etenkin niinä päivinä kun harjoitellaan hiusvärin levitykseen liittyviä asioita. Värjäyspäivänä päälle hakeutuu automaattisesti mustaa - ainakin yläosaksi - ja varakauluksisen paidan huomaa armotta epäkäytännölliseksi asuvalinnaksi tukkaa leikatessa - pientä karvanpätkää tunkee kauluksesta sisään ja kätkeytyy ikävästi paidan sisuksiin.

Olen löytänyt koulun myötä uuden mielenkiinnon housuja kohtaan - pukeudun nykyisin kaksi kolmasosaa aripäivistä housuasuun. Housut eivät ahdista entiseen malliin, oikean kokoiset strech farkut tuntuvat päällä oikeastaan aikasta kivoilta. 

Vaikka kyllähän minä yhä itseni luen vannoutuneeksi hameihmiseksi.

Tyyliäni inspiroi tänä syksynä retro-50's-pinup -vaikutteet.

Snapshot keskellä koulupäivää.

Kettureppu -postauksessa puhuinkin jo P333 kokoelmastani puuttuvasta välikausitakista. Vielä sen samaisen päivän iltana suuntasin Ebayn puolelle ihan vaan vilkuilemaan syystakkeja ja tilasinkin sitten itselleni Navy -sinisen trenssitakin. Joten asukuvia luvassa viimeistään, kun tuo takki saapuu vihdoinkin minulle. Hauskaa on itse huomata,että pukeutumiseni on sen verran samankaltaista arkipäivisin, ettei kovin montaa asukuvaa tule arkipäivinä napattua. Tyylini on ilmiselvästi syksinkertaistunut ja selkeytynyt niin, että yksittäsien päivien asujen osalta ei eroa juuri huomaa.

Aika hienoa.Voin rehellisesti sanoa löytäneeni omanlaisen ääneni myös pukeutumisen välityksellä ilmastuina.

Tälläisiä asukuulumisia tälläkertaa.

Rakkaudella,

Sallamari

Onnea on hyvin leikattu tukka

.Kolmannen kouluviikon päätteeksi päästiin vihdoin ja viimein leikkimään oikeaa parturi-kampaajaa toistemme hiuksiin. Minun tukkani leikkasi luokkatoverini Marianne. 

Tukkamallini työstövaiheissa käytössä oli lähes koko leikkuuarsenaali - sakset, ohennussasakset sekä hiustenleikkuukone. Leikkuukoneessa leikkauspituutena oli suosikkiteräni " yhdeksänmillinen ", jolla saa tosi kivan lyhen leikkuujäljen. Ihanteellinen työkalu - nopea ja tarkka - tuo leikkuukone, kunhan  asiakas tietää oikeasti tahtovansa koneen terällä leikattua jälkeä ( niinkuin minä esimerkiksi... )

Vaikka ajattelen usein, että suurta onnea maailmassa on olla kovin ainutkertainen ja omintakeinen, on nyt todettava miten hurjan mukavaa on, kun oppilastovereiden joukossa löytyy toinenkin kanssani samansuuntaisen alakulttuurin yksilöllinen ilmentäjä. Kun kaksi ihmistä puhuu samaa kulttuurikieltä sadaan aikaiseksi pienistä kulttuurien vivahde-eroista huolimatta lopputulokseltaan close enough -leikkauksia siihen leikatavan optimi-unelma-toive-tätämäoonainahalunnut -visioon suhteutettuna. 

Ei tarvinnut tällä kertaa jatkojalostaa otsatukkaa kotona.

Tuli hyvä kertaleikkauksella.

Oppilastoverin tukanleikkuu oli todella opettavaa puuhaa.

Kampauksia viimeistellessä huomasimme miten eri tavalla me halutaan oma tukkamme viimeistellä - yksi vannoo tupeerauksen nimeen, toinen luottaa lakkaan. Myös alakulttuurien vivahde-eroista syntui loistavaa oivallusta ja saatiin aikaa huippuhienoja keskusteluja siitä, miten rockabilly orientoitunut leikkaa psychobillyä loivempia kulmia ja kärkiä hiusmalleihin.

Ehkä suurin oivallus toisen tukkaa laittaessa oli otsatukan henkilökohtaisuus. Niin se vaan on, että otsatukan osaa tässä maailmassa viimeistellä oikein vain yksi henkilö - kukin meistä omansa. Kun itse tukkaansa jatkuvasti katselee ja sen kanssa pelehtii, tietää miten se mistäkin kohtaa käyttäytyy. Mitä karvaa pitää vääntää mihinkäkin suuntaan ja millä otsatukka viimeistellään että se sitten on siinä asemissaan niin että pysyy.

Myös minä pääsin leikkaamaan - leikkasin Mariannen etutukkaan "kuukausilyhennyksen". Ensimmäinen psychobilly otsatukka on omistajan ohjeistuksella ja opettajan vinkeillä on kaareviin linjoihin leikattu. 

Kauniisti kaareutuvan etutukan salaisuus - paplarit.

Minun vinkkini kaikille teille, jotka jokaisen kampaajareissun jälkeen päädytte itse tuunaamaan keittiösaksien kanssa tukkaa kotona enemmän sen malliin suuntaan johon OIKEASTI  kampaajan toivottiin leikkaavan tukka.

Kannattaa miettiä puhutteko kampaajasi kanssa samaa tyylikieltä?

Mikäli haaveilet tukkaasi tiettyyn alakulttuurimalliin, tyylisuunnan tai tietyn esikuvan (tukkaidolin tai  ihan vaan muuten idoli) tukkamallin mukaiseen leikkaukseen, on hyvä ottaa selvää, että myös kampaajasi tietää mistä puhutaan. Tämä on yybertärkeä asia, jonka olen omakohtaisten pettymysten myötä viimein oivaltanut -  minulla tähän oivallukseen tarvittiin muutamia onnistuneita hiustenleikkuukokemuksia sellaisten henkiöiden tekemine, joiden tiedän puhuvan  kanssani saman kaltaista kulttuurikieltä (plus reilu kolme antoisaa viikkoa hiusmaailman opiskelua ).

On hankala luoda ymmärrettävä mielikuva esimerksi minun tukkamieltymyksestäni "klassinen kaareva pin-up/rockabilly -otsatukka" sellaiselle henkilölle, jolla ei ole harmainta hajuakaan pin-up/rockabilly kulttuurin kauneuskäsityksestä tai naiskuvasta. Että sellainen suora, mutta kuitenkin vähän kaareva otsatukksa,  joka on samaaan aikaa sekä sivusuuntaan leveä että pystysuunnaltaan matalasti kaartuva ja kehystää ryhdikkäästi kasvoja.

Vähän samalla tavalla,  kuin että minä en sujuvasti puhu esimerkiksi Jersey Shore -kulttuurikieltä. Kun joku kertoo haluavansa Jersey Shore -tytön tukkamallin, minulla lyö tyhjää. Sanon kättelyssä, että minä en parhaiten sinulle sellaista tukkaa luo - joku muu tekee oikempaa jälkeä.

Uskon vahvasti, että jokaiselle meistä on olemassa oikea kampaaja - saman filosofian toisena puolena jokaiselle meistä kampaajista on olemassa ne oikeat asiakkaat. 

Toinen juttu on sitten, että miten niitä oikeita etsitään ja löydetään.

Minä uskon puhumisen voimaan.

Kysymällä ja suoraan kertomalla kyllä näkee löytyykö se yhteinen kieli.

Jos ei löydy, on etsittävä lisää.

Kun löytää tekijän, joka puhuu samaa kulttuurikieltä kanssasi todennäköisyys kummankin osapuolen näkökannasta katsottuna onnistuneeseen lopputulokseen kasvaa huimasti. Kun sen oikean löytää, siitä kannattaa myös pitää kiinni - kipaista nauttimaan oikean ihmisen kädenjäljestä vaikka pienen matkankin takaa.

*****

Kiitos luottamuksesta otsatukanleikkuussa Marianne.
Kiitos myös hienosti leikatusta otsatukastani.

Uusi tukka, uusi viikko - iloinen mieli.

Mukavaa maanantainta teille kaikille!

Rakkaudella,

Sallamari

Back in the Saddle - toipumistarinaa

Autenttista tilannekuvaa teatterin hämärässä.

Sydän on täynnä kiitollisuutta.

On niin paljon aihetta kiitokselle tänään.

... jotta päästään käsiksi kiitollisuuteen, on palattava ensin tarinan alkulähteille

Aika tarkasti päivälleen 11 vuotta sitten minut kirjattiin potilaana sisään Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatriseen avohoitoyksikköön. Suljettua laitoshoitoa pidettiin tehokkaampana vaihtoehtona, mutta kykenin sen verran kannattelemaan päätäni pinnalla, että lupa päiväosastolla tapahtuvaan "kahdeksasta-neljään" -arkipäivähoitoon heltisi lopulta lääkäriltä.

Tuona päivänä minä olin rikki. Niin rikki ja pohjilla kuin vain olla voin.

Olin radikaalisti repäissyt itseni pois minua tuhoavasta oravanpyörästä ja seisoin yksin hädissäni tyhjän päällä.  Olin juuri jättäytynnyt syömishäiriön sävyttämän pahan burnoutin vuoksi pois liikunnanohjaajan työstäni ja vannoin itku silmässä, ettei sellainen päivä tässä universumissa koita jolloin minä palaisin ohjaamaan ihmisiä. Never, sellaista päivää ei tule - minä vannoin sen - huolimatta siitä, että haluamalla halusin ja kouluttauduin aikanaan liikunnana pariin, ohjaaminen oli sellainen juttu jota minä rakastin . 

Cross my heart or hope I die;  ikinä milloinkaan minä en ohjaamaan palaa 

- niin minä vannoin.

.

Minut oli lytätty ja lannistettu. Siinä sivussa - kaikkia ääniä kuunnellessa -  olin itsekin viimein saanut itseni vakuutettua siitä, että minulle niin rakas ihmisten parissa ohjaajana toimiminen on jotakin sellaista johon minulla ei vain kerta kaikkiaan ole minkäänlaisia lahjoja.

Olin vakuuttunut, että en ikinä tässä elämässä enää voi olla tsemppari toisille.

Ettei ole olemassa paluuta minulle niin rakkaiden ohjaushommien pariin. Että minähän olen ollut aina aivan harhainen, uskoessni itseeni ja siihen että minusta on rohkaisemaan ja tsemppaamaan ihmisiä itsensä kanssa toimimisen haasteissa. Että minä olen ollut oikeasti täysin päästäni vialla noustessani tällä osamaattomuudella varustettuna ikinä ihmisten eteen mua ohjaamaan heitä.

Niin äänet sisälläni vakuuttivat.

Lääkäri sitä äänten aiheuttamaa tuskaa 

siellä osastolla sitten kirjasi paperille kirjain-numero yhdistelmiksi. 

F32.2

F41.1

F42.2

F50.2

F60.3

Nlin niin rikki ja niin pohjalla.

Lowest of the Low Bottom.

Kaiken poisantaneena.

No life, No Profession, No future.

Syvällä siellä jossakin tuskan alla halu elää kuitenkin kyti.

Usko siihen, että elämässä on muutakin kuin se mitä mä näen juuri nyt. 

Se eli vahvana kaiken epätoivoisen olotilan keskellä.

Joskus puoli vuotta tämän hetken jälkeen mä päätin, että helvetti mä nousen tästä. 

Mun eteen annettiin kasa papereita ja puhuttiin sairaseläkkeelle siirtymisestä - kun kaikki nyt on on vaan niin sekavaa, ettet itsekään tiedä minne suuntaan kulkea.

Mä reagoin ehdotukseen kirjoittamalla mustalla maalilla askarteluhuoneen kaapinoveen APUA.

"Sinä päivänä mä päätin että uppoamisen sijaan mä uin."

*****

Monta vuotta vierähti uidessa.

Ensin sain pään pinnalle.

Sitten pää pinnalla pytyi jo varovasti suunnistamaan jonnekin.

Oli käytävä syvällä ja uitava laaja lenkki aika kauaksi ja takaisin,

jotta ollaan pästy tähän pisteeseen.

Sinne luopumisepisodin alkulähteelle.

Rakkauden äärelle.

*****

Im back in the Saddle.

Iloisena, onnellisesna ja itseni löytäneenä minä tänään seison ihmisten edessä ja rohkaisen heitä löytämään ilon sävyttämää hyää oloa oman kehon liikuttamisesta. Tässä minä taas seison, tekemässä sellaista missä minä olen oikeasti aikasta hyvä - tsemppaamassa ihimisiä ja jakamassa oivalluksiani heidän kanssaan.

Paljon on minussa muuttunut tässä vuosien saatossa - niin sanomattoman paljon ihmisenä kasvamisen hetkiä olen saanut kokea. Tänään olen vapaa kaikesta tuskasta. Antanut anteeksi itselleni ja niille, jotka tahallaan tai tahattomasti ovat minua rikkoneet.

Tarinan opetus - never say never or forever, just go by the flow. Aika on perhanan armollinen juttu, se myötävaikutuksesta on mahdollista nähdä samoja asioita kerta toisensa perään uudessa valossa.. Mahdollista on myös tehdä asiat erilailla - omalla tavalla - sillai, että tekemisestä tulee itselle niinmaan perusteellisen mahtava olo.

Se on se mun juttu.
Ohjata, kannustaa ja tsempata - tehdä se omalla tavalla.

Poissa kehomuoteista.
Poissa terveysvalistuksesta.

Lähellä ihmistä, iloa tuottaen.
Onnellinen hymy ja minä tunnun minusta tälläi hyvälle -tunne;
niitä minä haluan tuoda.

*****

Enemmän kuin sata syytä kiitokseen.

Kiitos aika - olet ihmeellinen ja armollinen asia..

Kiitos ihmisen taidolle yhtäaikaisesti kasvattaa luottamusta itseensä samalla antaen loputtomasti anteeksi katkeruudesta irti päästäen.

Kiitos rohkeudesta olla rohkea ja yrittää uudelleen.

Kiitos rakkaudesta.

Kiitos että saan olla rohkea.

Kiitos että saan rakastaa.

Kiitos että saan rohkaista.

Kiitos että saan kannustaa

Kiitos että saan jakaa oivaltamiani ja oppimiani asioita ihmisten kanssa.

Kiitos hymyistä.

Kiitos naurusta.

Kiitos halauksista.

Kiitos, että sain tehdä tästä päivästä jollekin vähän kauniimman.

Kiitos elämästä.

Kiitos sinulle, joka luit juuri kiitollisuudestani.

*****

Näissä tunnelmissa on mukava päättää tämä viikko.

Ensi viikolla luvassa tukka- ja tyylikuulumisia ainakin yhden asukuvan verran.

Muutama lemmikkikuva ja jotakin kosmetiikkamietteitä.

Sellasita on suunnitteilla.

Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

#FatshameFreeFriday - Dodge the Bullets

Tänään junamatkalla minä rentoudun värittämällä, toiset tekee töitään.
Ei ole tarvetta katkeruuteen tai vihaan kenenkään suunnasta, sillä kyse on vain erilaisista valinnoista.

Maailmankaikkeus herätteli minua tällä viikolla miettimään itseä ja omaa käyttäytymistä.

Olen havainnut, että BodyLove -asenteen onnistuneessa omaksumisessa piilee myös kääntöpuoli. Itseensä rakastuminen tekee ihmisestä itsevarman - toisinaan jopa uhkumiseen asti itsevarman. Sellaisen henkilön joka tietää mitä on ja mitä tekee. Usein sivutuotteena huomaamattaa henkilö on sellainen tyyppi joka näkyy ja kuuluu. Itseni kohdalla varsinkin FatshameFree -teemaa liippaava keskustelu tai mikä tahansa BodyLove -ajatusta sivuava pohdinta saa allekirjoittaneen persoonan hyvinkin näkyväksi ja kuuluvaksi - I think like this, I feel like that!

Niin, se hyvä ajatuksen omaksunnan kääntöpuoli. Se on sitä, että meinaan unohtaa oman pienen kuplansa ulkopuolisen maailman ja sitä kääntyy FatshameFree saarnaajana lievästi ylenkatsomaan ihan tavallista maailmaa ympäirillään.

Unohtaa, ettei jokainen meistä ole käynyt läpi kaikkea sitä määrää oivallusta, jotka minun on tarvinut käydä läpi ollaksi tämä vahva minä, joka tänään olen. Unohtaa helposti, että kaikki me olemme matkalla - omalla matkallamme. Kentis eri suuntiin ja aika takuuvarmasti ainakin eri lähtökodista. Pointtina erilaisuuden näkemisessä on se, että kovin usein sitä on niin uppotunut omaan maailmaansa, että unohtaa kokonaan tarkastella avaralla sydämellä ja puolueettomalla katsella maailmaa ympärillee.

Huomaamatta itsestä tulee tahditon.

Minulle esimerkiksi kovin kärkäs mustan huumorin käyttö on tälläinen. Musta huumori - synkkien asioiden kääntäminen komediaksi - on minulle keino työstää elämän vaikeita asioita. Sanon suoraan ja kovin sanoin asioista - tarkoittamatta kuitenkaan sanomaani kirjaimellisesti.

Minä puhun sarkasmia ja kärjistystä - varsin usein vielä minä tekijämuotoisin verbein höystettynä.

Minä unohdan välillä, etteivät kaikki kuulijat puhu "minua". Että toisen korvaan kärjistetty tummasävyinen sarkasmini särähtää korvaa. Ajatuksistani valuu läpi, että kuulija kuulee sanomani omakohtaisen kokemuksensa värittämänä, eikä suinkaan niiden kokemusten kautta joiden kokemisen kautta minä tuon asian ilmoille tässä tilanteessa sanelen.

Onkun kaksi ihmistä puhuisi toisilleen täysin vierasta kieltä.

Tiedätte miten siinä käy.

Syntyy kohtalaisen monitahoisia tilannekäsityksiä hetkestä jolloin jotakin lausuttiin ihmisten kuultavaksi - siitä homma sitten etenee ja kärpäsestä tulee kirahvi. Seuraavaksi joku sanoo, ehkä jotekin ja toinen käsittää että nyt tuo on sellainen ja tälläinen koska se ehkä ajattelee tai sanoo noin.

Tässä kohden maailmankatsomus katsoin nyt aiheelliseksi valistaa minua - kannustaa minua avoimin mielin tutkimaan mitä tämän polun seuraavassa mutkassa on opittavana. Ainoa mistä hiukan kritiikkiä tässä kohtaa voisin ilmaista on tuo maailmankaikkeuden viestintuoja. For Real - etkö muuta ilmestymismuoto tähänväliin keksinyt. No, viesti tuli perille jokatapauksessa.

Maailmankaikkeus puhuttelee valitsemallaan tavalla,
ei auta kuin hyväksyä.

Viesti on rohkaiseva muistutus erilaisen ympäristön nykyistä parempaan huomioonottamiseen. Sellainen hetki, jossa minut haastetaan miettimään voisiko tässä hetkessä piillä ihmisenä kasvamisen paikka. Paikka irtipäästämiselle. Ettei jäisi katkeruuteen ja kääntäisi syyttävää sormea toista kohti sanoen, ettäkun tuo ei vaan ymmärrä minua. Että kulkisi eteenpäin ja rohkeasti ottaisi omaan tarkasteluun sellaisenkin näkökulman, että kaiken oman vahvuuteni keskellä minä voin olla myös hivenen huomioonottavampi toisia kohtaan - kun en kuitenkaan tiedä, missä kohtaa omaa kasvutarinaansa toinen ihminen on.

Kostamisen ja katkeruuden sijaa ymmärrystä ja enevässä määrin myös muiden kuin oman itsensä huomioon ottamista. Muidenkin agenda on ihan yhtä tärkeä tässä elämässä kuinn minun agendani.

Kaikelle pitää löytää tilaa kukoistaa.

Dodge the Bullet - anna myös toiselle tilaa.
Mieti voisiko joskus olla hiljaa sarkastisen kommentin sijaan - antaa aran asian vähän hautua ja olla vain olemassa, ilman että tehokkaasti yrittäisikään prosessoida sitä. Voisiko omia prosessointimenetelmiä kehittää lisää, ei kuitenkaan niin että luopuisi ympäröivän maailman vuoksi kokonaan jo löytämistään toimivaksi toteamistaan keinoista.

Mutta kun huomaa, että tähän tilaan ei parhaiten se paras keinoni sovi,
silloin voisi ottaa käyttöön Dodge the Bullet -ajattelun.

Väistelee mieluummin, kuin rynnii pää tanassa koko luotirivistön läpi. Ei sillä, että kukaan epäröisi - että tarvivi näyttää jotta kyllä läpirynnintään pystyn. Olla oikeassa todistetusti vai siitä ilosta, että saa olla oikeassa.

Joskus pieni itsensä himmaaminen voi olla hyväksi.


Kiitos viestistä maailmankaikkeus.
(kiitos myös viestintuojalle)

Minä pureskelen sanomaasi.


kiitos. kiitos. kiitos.


Rakkaudella,
Sallamari

Tööt

Ollaan edetty intensiivisen oppimisrytmin kanssa heilastellessa ensimmäisiin melt down -hetkiin. Kahdeksan tuntia koulua, ja kahdesta kolmee uutta asia. Kymmeniä pieniä oivalluksia sekä yhdestä kahteen päivittäistä isoa Ahaa -elämystä. Kirsikkana kakussa kotitehtävät - päivän päätteeksi kotona leikataan ja föönataan kotipäätä ihan ensimmäisten päivien oppiläksyjä muistellen.

Olotila on aika tööt.

Onnellinen, mutta fyysisesti ja henkisesti juuri nyt tööt.

Ajatus ei kulje, silmät tahtovat painua väkisin kiinni.

Nukahtamisongelmia ei juuri tässä hetkessä elämää ole - kiitos siitä.

Nyt on oikea hetki antaa ansaittua kiitosta itselleen ja samaan hengenvetoon välittää ilmoille kiitollisuutta ihmisen oppimiskykyä kohtaan.

Tänä aamuna olin koululle tullessani kerrassaan tumpelo. Nämä kampaajan persusotteet - värjäys ja föönaus - itkettivät ajatuksenakin enemmän kuin innostaat (WTF - tämähän on unelmani) koska minä en vain kertakaikkiaan osannut. Tukkamassa vyöryi värjätessä päälle kuin Tuksun tanssiesitys - vailla päämäärää ja mitään kontrollia kulkusuunnan suhteen. Pakokauhi silmissä vilisten raivokasta painelua etiäpäin. Fööniharjakin vielä syö tukkaa ja pörrökarvoja laskeutuu kampausta sotkemaan suunnilleen avaruudesta.

Viisi tuntia myöhemmin kaikki on toisin. Voin ylpeänä sanoa oppineeni - värjäyksessä on päämäärä ja selkeät kulkusuunnat. Tahrojen määrä on -200% ja värinlevitysaika tippunut +30 minuutista alle seitsemääntoista minuuttiin.

Föönistäkin tuli ystävä pienillä tekniikkavinkeillä.

Päivän saldo on punasävyinen väritykseltään tasainen kauniisti kammattu eteenpäinpitenevä porrastettu polkkatukka sekä onnellinen hyvä mieli.

Minä osaan oppia.

Täatä on hyvä jatkaa eteenpäin.

kiitos

Rakkaudella,

Sallamari