1. maaliskuuta 2018

Paluu kapselivaatekaappielämään



Löysin elämääni ihania mekkoja, joista hulkaantuneena eksyin pois rajoitetun vaatemäärän kapselivaatekaapeista. Ostoinnostus kasvoi - koska helppous ja nuo kaikki kauniit mekot myyntikuvissa. Tuloksena lukemattomia hutiostoksia niin koon, kuosin kuin laadun osalta. Ostohuumaan mahtuu mukaan onneksi  pari todellista helmilöytöäkin, esimerkiksi oivallus nilkkamittaisten farkkujen käytännöllisyydestä. 

Hiljalleen olen huomannut pohtivani jälleen aamu toisensa perään kysymyksiä Mitä tänään päälle?
Miks mulla on tällainen vaatekappale?
Mihin mä yhdistän tämän ylä-/alaosan?
Onko tää oikeasti mun näköinen vaate?

Muistelen kaiholla kapselivaatekaapin helppoutta. Rajattu väätemäärä takasi sen, että aina löytyy toisiinsa helposti yhdistettävää päällepantavaa.

Kun kolmannen kerran pohdin ääneen, mikä oikeastaan saikaan mut luopumaan kapselivaatekaappi filosofian toteuttamisesta tiesin, että on tullut aika tehdä muutoksia.

Säilytyslaatikot esiin ja vaatekaappia raivaamaan.



Aloitin muutostyöt osastosta myydään tai vaihdetaan - kiertoon kaikki minulle epäsopivan kokoiset tai täysin väärällä leikkauksella/kuosilla varustetut UUDET käyttömättöminä kaapissa lojuvat vaatteet. Oiva apu tässä hävitystyössä ovat olleet FB pin-up kirppikset. Harvennusta vaatekaapissa havaittavissa, mikä hienointa osa vaatteideni ostajista on lähettänyt iloisia viestejä siitä miten minulla pitämättöminä lojuneet väärät vaatteet on päässeet heillä heti käyttöön.

Vaihe kaksi on kriittinen kierrättäminen - luopumisen paikka - hetki, jolloin hellien hyvästien saattelemana siirrän kuluneet ja rikkinäiset - aikansa palvelleet - vaatteet  eteenpäin räteiksi ja lumpuiksi.

Sitten tarkastellaan mitä on jäljellä ja mitä välttämätöntä vaaatekaapista uupuu tässä kohtaa.

Olen päättänyt ostamisen sijaan teetättää itselleni mittatilauksella muutaman kokoelmasta toiseen kulkevan perusvaatteen - kahdet housut ja kaksi puolihametta. Kuun puolivälissä on sovittu tapaaminen ompelijan kanssa. Aikataulu on tarkoituksella rauhallinen, vaatekaapin on suunnitelmissa olla perusosien osalta hallussa kesään mennessä.

Nyt tutkin antaumuksella vaihtoehtoja kapselivaatekaapin pohjaideaksi. Project 333 -järjestelmä on tuttu ja turvallinen - toimivaksi todettu. Silti minua kiehtoo löytää enemmän tietoa myös toisenlaisten minimalistipukeutumisen järjestelmien parista. Ehkä arkivaate/juhlavaate/työasut -yhdistelmistä koostuva erillisten kapseleiden kokoelma voisi toimia minulle. Myös ota uusi lsita vanha pois järjestelmässä on jotakin kiinnostavaa.

Olisiko kenties juuri sinulla vinkata jokin teos, netyitisaityi tai itsekokeiltu minimalismi pukeutumisen järjestelmä inspiraatioksi minulle?

Tyylillisesti osalta tiedän innostuvani vintage/retro inspired -vaatteista ja asusteista. Asusteiden osalta ainakin toivon löytäväni kokoelmaan aitdosti vanhoja asusteita. Vaatteiden linjoina pidän naisellista kurvikkuutta korostavista leikkauksista. Värien puolesta minua puhuttelee juuri nyt navysininen, pehmeä keltainen sekä uusin väri-ihastukseni raikas vihreä.

Kapselivaatekaappikuulumisia kuvien kera sekä tunnelmia ompelijan luona vierailusta luvassa kevään kuluessa.

Stay tuned!


Rakkaudella,
Sallamari