Oivallusvapaa viikko olisi paikallaan

Seksuaalisesta anoreksiasta kertovan postauksen (tai no oikeammin ilmaistuna, siihen postaukseen liittyvien oivallusten jäljiltä) taiteilen selkeämmin tunnistattavasti kirjavien tunteiden vuoristoradassa. Hahmotan selkeämmin itse, että jo jonkin aikaa on ollut tämä mulla-on-oikeasti-ihan-hyvä-olla-mutta-silti-mä-tunnen-että-jokin-asia-vaivaa-ja-kokonaisuus-on-vähän-poissa-balanssissta -fiilis. Tarttumapinta tuon vähän-mua-tämä-nyt-vaivaa -jutun suhteen on sen verran olematon, että enemmän se on sellainen hetkittäin mieleen pulpahtava ajatus sen sijaan että olisi kokonaisvaltainen olotila.

Tai pieni tarttumapinta ehkä saattaa löytyä.

Jokin sisälläni sitkeästi koittaa väittää minulle, ettei minulle että minä olen liian erikoinen, liian vaikea ja monimutkainen kelvatakseni. Kysymys on niinkin typerästä yhtälöstä kuin deittailu ja se, että olen kehittänyt ympärilleni vahvan one-date-girl (vähän niinkuin one-trick-pony) -auran.

Ensimmäisten deittien jälkeen mielenkiinto minua kohtaan tuntuu katoavan.

toisia deittejä ei tule - yhteydenotot hiipuvat sadasta nollaan

Mä olen jotenkin aivan hukassa näiden kuvioiden kanssa.

Kohtaan ajoittain vaikeuksia ymmärtää ihmisten käyttäytymismalleja.

ehkä mä vain olen liian vaativa.

liian intensiivinen

liian rehellinen

liiaksi minä

kenties oikeasti treffailen aivan väärän tyyppisiä ihmisiä

ja tulkitsen väärin termejä

kasuaalinen

sekundääri

no-strings-attached

heidän odotuksensa ja halunsa,

eivät ehkä oikeasti vain kohtaa minun odotuksiani ja halujani

Sä olet intensiivinen kokemus,

kuvailee Linda mua mulle itselleni meidän keskusteluissa.

rehellisesti ja tuomitsematta

Sellainen vaatii seuralaisesta aika paljon.

Osansa on silläkin,

etten mä itsekään tiedä mitä mä haluan.

saako tänään koskettaa,

ja rohkenisiko tuon kanssa ehkä haluta hieman enemmänkin.

Vähemmälläkin epäröinnillä lähettää sekavaa viestiä ympärilleen.

suu sanoo toista ja keho vietii jotakin aivan muuta

ota siitä nyt selkoa.

olen mä silti vähän surullinen,

siitä ettei kukaan koe mua yhteydenoton arvoiseksi tapaamisen jälkeen.

sanoisi sitten edes rehellisesti,

että sorry mutta sä oikeasti olet mulle vähän liikaa.

totaalinen hiljaisuus vain on paskinta mitä voi toiselle ihmiselle tehdä.

tai äkillinen totaalinen hiljeneminen vähän niinkuin tilannetta vielä takemmin kuvaillakseni.

ehkä on ensin rakastuttava uudelleen itseensä,

antaakseen sitämyöden itselleen tilaisuuden olla rakastettava myös muun maailman silmissä.

Itsensä rakastamisen kanssa painiskellessa huomaan hakevani jälleen lohtua ruoasta.

Vielä joskun minä osaan hiljentyä ja käsitellä nousevat tunteet.

Sen miten kurjalta tuntuu kerta toisensa jälkee tulla

torjutuksi

hylätyksi

tuntea olevansa jollakin tapaa kelvollinen

miksi rehellisyys on niin pirun vaikeea,

itse kullekin meistä?

Sinullekin.

Harjoittelusarkaa riittää.

Onneksi olen löytänyt joogan,

auttaa kummasti hiljentymisen ja tunteiden hyväksynnän opettelussa.

Vielä koittaa päivä, 

kun lakkaan juoksemasta kipeitä tuntemuksia karkuun.

Tälläisissä tunnelmissa tänään.

Rakkaudella,

Sallamari

Pakko jatkaa vielä yksi kappale tänne.
Vaihdoin Bloggerin puolelta FB puolelle
ja universumi viesti jälleen.
Universumin vastauksia minun epävarmuuteeni,
kehoitus luottaa itseensä ja siihen tietoisuuteen
että minä olen hyvä juuri tälläisenä.
Siellä FBn puolella se minua odotti,
kaikessa rauhassa,
viesti ihanalta,
onnistuneelta treffikokemukselta,
treffien jälkeen - puhumme yhä.
elämä vei eri hetkeksi eri teille,
siitä huolimatta odotamme seuraavaa tapaamista.

niin.

Homoja ja Hattaraa

Ill stand by your side and take your hand no matter what you grow up to be.
You have my support

Elämässä on kahden tyyppisiä perheitä

- yksi jonka ihminen saa syntymälahjanaan,

toinen jonka itse valiten rakentaa ympärilleen rakkaudesta.

Parhaassa tapauksessa, molemissa on samat tyypit.

Minun rakkaudella valittu perheeni on yksinkertaisest mahtava

- and so very supportive.

Prideilimme eilen Helsingissä kaikki yhdessä.

Mahtavainta oli saadaa pride-seuraksi mukaan Italian vieraat, 

ex-aupairimme Charly äitinsä Miselmi-tädin kera.

Miselmi-täti on yhdellä sanalla kuvattuna - super. 

Innolla ja mitään arastelematta Miselmi-täti kulki meidän rinnalla koko pride marssin osallistuen innolla marssin päätteeksi puistojuhlaan. Miselmi-täti on elämäni vahvin kokeumus suvaistsevasta jatläsnäolollaan valintoja tukevasta vanhemmasta/aikuisesta. Miten kerrassaan mahtavaa oli saada mukaan pridemarsille eläsämme kahden vuoden ajan kiinteästi vaikuttaneen melle rakkaan ja tärkeän ihminen ja tämän ihmisen äiti - nuo meidän etäperheenjäsenet. Miselmi-täti on itsesään suvaitseva ja avarakatseinen äiti, jonka huomassa on kasvanut minun lapselleni hyvin hyvin rakas ja tärkeän roolimallin viitan harteileen saanut ihminen. Hän, joka meidän vanhempien lisäksi on todella tärkeässä roolissa jakamassa tuota ehdotonta, toisen ihmisen juuri itsenään hyväksyää, rakkauttaan PikkuÄssälle.

"If you don't like gay marriage,

then don't marry a gay person.

Let someone else then do it,

and you do your marriage thing."

Miselmi-tädin tiivistävä lausunto,

johon kiteytyy mielestäni avarakatseisen maailmankuvan ydin.

Miselmi-tädissä on enemmän munaa, kuin minun ja JunttiPeen vanhemmissa yhteensä.

Pridille mukaan tulemalla, siis hyvin yksinkertaisella pienellä jutulla, Miselmi-tädin onnistuin osoittaa minua ja valintojani kohtaan enemmän tukea, mitä biolooginen perheeni on koskaan minulle osannut osoittaa.

Välittynyt viesti - you got my support - on äärimäisen tärkeä myös PikkuÄssän kasvussa. 

Lupa olla hyvä ja rakastettu juuri sellaisena kun on.

We love you just the way you are.

Minä ja nää reilut parikymmentätuhatta muuta.
(kaikkia ei kyllä saanut mahdutettua yhteen kuvaan)

Helsinkiseikkailu turistien kanssa on hyvä aloittaa Pridekulkueella ja puistojuhlalla, siinä kulkueen varrella kun ehti esittelemään Helsingin keskustan nähtävyyksiä ja rakennuksia. Mahtavia historiaa uhkuvia taloja, joiden sekaan aniharvoin muistaa jalkautua ulkomaisten veiraiden kanssa tallustamaan.

Mietin pitkään kulkueen alkua odotellessa,

että minkä alaryhmän alla minä tänään voisin pridessa marssia.

Soveltuvia ryhmiä on useita.

Voisin todeta olevani ainakin

vihreä

bi-seksuaali

kinkyhenkinen

polyamorinen

tietyllä tavalla aseksuaali tai ainakin lievästi siihen suuntaan kallellaan

sateenkaariperheeseen kuuluva

(vaikka eihän meidän perhe ole mikään ideaalikuva sateenkaariperheestä)

Amnestyn kannattaja

nörtti

kansainvälissä seurassa

marssimassa muiden oikeuksien puolesta

Marttakerhon jäsen

queeer

Tulin lopputulokseen, että kun PikkuS oli kanssani marsilla eilen ensimmäistä kertaa, olen tänä vuonna tällä pridemarssilla suvaitsevan ja kannustavan vanhemman roolissa.  Ehdoitta rakstavan äidin rooli tuntuu tässä hetkessä juuri oikealta, sillä olenhan itselleni tavoitteeksi asettanut rakastaa PikkuÄssää ehdoitta läpi elämän, riippumatta siitä millaisia valintoja PikkuS matkansa varrella tekeekään tai millainen aikuinen tuosta ihmisentaimesta ikinä kasvaakaan. Vaikka tulisi ihan tylsä ja tavallinen, sellainen joka ei marssimisesta ja kansalaisaktiivisuudesta pätkääkään kiinnostu. Äitiroolin luonnollista valintaa lisää sisälläni myllertävät kysymykset siitä kuka minä olen - oman seksuaalisuuteni kanssa painiskellessani siis. 

Äiti-rooli on tässä hetkessä minulle hengitystilaa antava, 

sellainen oman seksuaalisuuden pohdinnasta vapaa, valinta.

Sarjassa, hassua mutta totta 

Helsinki Pride2014 oli muuten JunttiPeen ja minun ensimmäinen yhteinen pridemarssi suomessa. 

"One journey, so many benefits."

Miselmi-tätiä lainatakseni.

Priden päälle piipahdettiin vieläLinnanmäellä.

Täydellisen aurinkoisen pridepäivän kruunasi maksuton panoraamakierron Helsingin yllä

 ja ihana tahmeansuloinen hattara.

"You have so many free nice things here."

Ei meinaa Suomalaisena aina itse huomata kotimaansa viehätystä.

"Happy lovely people and nice cheerful parade.

No-one was there protesting, everyone just seemed so happy.

Oh, and so wonderful nice weather."

OOTD - Having a Happy Pride
tuo hattara oikeastaan kruunasi päivän asuni

 Rakkautta ja Hattaraa, 

siinä resepti onnelliseen päivään.

Im easy to please.

Rakkaudella,
Aivan homona rakastaen,

Sallamari

Sexual Starvation - ilmiö nimeltä seksuaalinen anoreksia

Aloitetaan jämäkästi pienellä pohjustuksella, että idea tämän päivän blogitekstiin sai kipinää Iltasanomien seksuaalista anoreksiaa koskevasta artikkelista. Artikkeli itsessään on melko pinnallinen ja ehkäpä vähän mitäänsanomaton, mutta artikkelissa on hyvä linkitys Psychology Today -sivulle.

Ensimmäistä kertaa törmäsin tuon artikkelin johdattelemana yleisesti termiin seksuaalinen anoreksia. Olen itse vuosia pohtinut jollakin tasolla, että anoreksiani on hyvin kiinteästi linkittynyt myös seksuaaliseen ´ruokahaluuni´ (sexual appetite on se sana jota ajattelen, koetin sen tuohon vapaasti suomentaa mutta en ole varma kuvaako suomennus ajatustani yksiselitteisesti ). Minussa vahvimpana syömishäiriönä on aina ilmennyt anoreksia - tiettyä rataa kiertävä ajatusmalli puhtaudesta ja tahrattomuudessa ja anoreksia on asustanut ajatuksissani huolimatta siitä millainen fyysisesti ilmenevä syömiskäyttäytymiseni on milloinkin ollut. Anoreksia on minussa ollut enemmän kokonaisvaltainen häiriötila, kuin puhtaasti vain syömiskäyttäytymisenä ilmenevä häiriö.

Seksuaalinen anoreksia -termiin törmääminen on suuri helpotus minulle - nyt viimeinkin sillä mitä tunnen sisällä on minunkin maailmassani joku sana. Myös ulkopuolisen maailman ilmiölle antama tunnustus - siis se, että tälläinen asia on totta muillakin ja ympäröivän maailman havaittavissa - lisää helpotuksen tunnetta. Olen useamman tunnin ahminut tietoa ilmiöstä ja itku silmässä huokaillut tekstiä lukiessani aina kun löydän samaistumiskohtia siihen,
 että näin mä olen asian kokemut ja tuolla tavalla toiminut.

Mä olen vuosia läpi elämäni tuskaillut oman seksuaalisuuteni kanssa.
Mikään, milloinkaan tai kenenkään kanssa ei jollakin tasolla ole tuntunut oikealta.
Tai pikemminkin että aniharvoin mikää tuntuu oikealta.
Tai on tuntunut.
 enivei.
Haluaisin määritellä itseni aseksuaaliksi - sellaiseksi henkilöksi jolla ei ole laisinkaan seksuaalisia tarpeita tai haluja - mutta pohjimmiltaan kuitenkin seksuaalinen halu asuu minussa. Mikään seksissä nyt vain ei tunnu oikeasti oikealta. Enemmänkin vain jotenkin likaiselta, pelottavalta ja äärimmäisen ahdistavalta. Ooooh, ja pakonomaiselta. Joltakin sellaiselta jota elämässä on pakko olla ja jota on pakko tehdä ollakseen kelvollinen ihminen ulkopuolisen maailman silmissä.

Terapia on vienyt minua eteenpäin oman seksuaalisuuteni löytämisessä ison askeleen verran. Se, että tiedostin ja olen kyennyt monella tasolla hyväksymään joutuneeni lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, on parantanut minun suhtautumista itseeni seksuaalisena olentona valtavasti. Nyt seksuaaliseen anoreksiaan ja sen syntymekanismiin tutustuessani yhtäläisyyden menneisyyteni ja nykyisen olotilani välillä ovat hyvin selkeät. Seksuaalisen anoreksian synnylle altistavia tekijäryhmiä on karkeassa teoreettisessä tarkastelussa pääsääntöisesti kolme - seksuaalisen hyväksikäytön tai seksuaalisesti hylätyksi tulemisen kokemus, altistuminen jollekin ääripään ajattelumallille kasvuvuosina (syvä uskonnollisuus/täysi hälläväliä vapaus) ja kasvuympäristö jossa kulttuurisia, sosiaalisia tai uskonnollisia vaikutteita jatkuvaan seksuaalisuuden negatiiviseen kohtaamiseen.

Well, osuu ja uppoo jokainen noista tekijöistä.
Olen seksuaalisen hyväksikäytön lapsiuhri.
Olen kasvanut herkimmät teinivuoteni isovanhempieni huomassa, ympäristössä jossa seksuaalisuutta tai intiimejä hellyydenosoituksia toista ihmistä kohtaan ei ole ollut. Isovanhempani eivät koskaan suudelleen nähteni, vanhempani olen nähnyt suutelevan kerran - äitini tehdessä kuolemaa sairaalassa. Kasvuympräistöni on myös ollut äärimmäisen seksuaalisnegatiivinen - rakkaus, avioliitto ja raskaus olivat naisen elämässä äärimmäiseksi virheeksi luettavaa käytöstä. Jotakin sellaista joka johtaa ilmiömäiseen tuhoon ja tuskaiseen loppuelämään. Eikä seksistä tai seksuaalisuudesta meillä kotona puhuttu koskaa, paitsi huonojen muka vitsien merkeissä - että paras ehkäisykeino on pilleri polvienvälissä, koska silloin kukaan ei pääse tyttöä tuikkaamaan.
For real - ajattelen kaikesta tuosta nyt, reilusti yli kolmekymppisenä.

Minut ratkaisukeinoni siihen, miten selvityä seksuaalisuuden, seksuaalisuuteen suhtautumisen ja ylipäätään kaiken seksuaalisen olemisen  täyttämässä maailmassa jaympäristön minulle välittämien hyvin ristiriitaisten siitä siitä miten seksuaalisuuten tulisi suhtautua, oli paeta tässäkin suhteessa anorektisen ajattelun maailmaan. Anorektinen ajattelu muodostui selkeäksi selviytymiskeinoksi kaikkeen muuhunkin, joten sitä kautta on luontevaa että siitä tuli minulle se ainoa oikea vastaus miten selvitä oman seksuaalisuutensa kanssa.

oikeaksi vastaukseksi vuosien saatossa jalostui puhtaus
olotilaksi jatkuva ahdistus
tavoitteeksi olemisesta irtipääseminen

Olen vuosia tiedostanut dissosioivani seksuaalisissa tilanteissa - olen ruumillisesti läsnä, mutta henkisellä tasolla poissa. Seksiä harrastaa minun kehollani joku toinen. Tai no siis, en minä - sillä kongreettisesti (tai edes persoona-ajattelun tasolla) ketään toista ei ole.
On keho, jossa kotona ei ole ketään.
Noin pääsääntöisesti siis,
poikkeuksia löytyy ja ajoittain olen ollut täysillä läsnä seksiä harrastaessani.

Seksi päättyy usein minulla taivaallisen olotilan sijaan tyhjyyden tunteeseen ja itkuun.
Mikään ei tunnu miltään, tai sitten kaikki tuntuu vain ahdistavalta ja pahalta.
Kehonikin pettää minut, sillä jos nautintoa mitataan orgasmeill - joihin kehoni on aina ollut kykenevä ja vieläpä äärimmäisen helpon oloisesti - seksikokemukseni ovat siinä suhteessa aina kovinkin täydellisiä. Mutta sielussa kumisee tyhjää.

Kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja olen jättänyt kumppanini tyytyväisenä sänkyyn (tai minne ikinä) ja hipsinyt itkien vessaan oksentamaan.
Sisälläni seksin päälle vellonut paha olo sekä inho itseäni ja omaa lihallisuuttani kohtaan on ollut jotakin sanoinkuvaamatonta.
Pelkkä toisen ihmisen kosketus pahimpina vuosina riitti laukaisemaan oksennusreaktion.

Lisätkään yhtälöön vielä pakonomainen valehtelu - suurimpana itseäni kohtaan osoittama valehtelu. Ne hetken jolloin olen pakottamalla pakottanut iseni kuvittelemaan että nyt minä nautin seksistä ja että minä haluan oikeasti seksiä ja paljonpa haluankin. Näyttely maailmalle, että minä olen seksuaalinen olento joka nauttii seksuaalisuudetaan ja on jollakin tasolla hyvinkin seksuaalisesti villi ja vapaa. Ill do everything - mikään ei ole vierasta ja outoa.
Bullshit.
Ne vuodet kun kaikki on vain oksettanut.
Aivan kaikki.

Oma seksuaalisuus.
Seksuaalisuus mediassa.
Toisen ihmisen minua kohtaan osoittama sekusaalinen kiinnostus.
Jokainen seksuaaliseksi tulkittava katse.
Mikä tahansa fyysinen kosketus.
Se, että toinen ihmisen osaa olla seksuaalinen.
Se, että seksuaalisuudesta puhutaan.
Sitä näytetään minua ympäröivässä mediassa.
Että ylipäätään vittu on olemasa seksiä ja seksuaalisuutta.
Olen osoitanut kylmyyttä ja torjuntaa ihmisiä kohtaan,
vain estääkseni hellyyden tai seksuaalisten viritteiden ilmenemisen.
Olen vihannut, tapellut ja etäyttänyt ihmisiä itsestäni

Aika surullista.
100% seksuaalisen anoreksian kuvaukseen sopivaa.

Entä nyt?
Cat is outta bag.

Terapiaa.
Joogaa.
Hiljentymistä.
Itseensä kääntymistä.
Itsensä kanssa olemista.
Anteeksiantoa.
Hyväksymistä.
Eheyttäviä kokemuksia turvallisessa seurassa.

Uskon, että noiden avulla päästään jo pitkälle.

Toisaalta, kissa on ollut pöydällä tämän asian suhteen tietyllä tasolla jo varsin pitkään. Olen aktiivisesti tehnyt työtä oman seksuaalisuuteni eheyttämiseksi - paljon ennen kuin tiesin tuon termin omalle haavoittuvuudelleni - olen janonnut muutosta parempaa ja ollut valmis päästämään irti tuskallisista kokemuksia terapiassa tulleen seksuaalisen hyväksikäytön totta olemista seuranneen ´läpimurron´jälkeen. Olen ymmärtänyt ja anteeksiantanut itselleni jo paljon.

Tällä hetkellä rakenna seksuaalista minääni ja seksuaalista minäkäsitystäni uudelleen kaikessa rauhassa. Puhumalla entistä avoimemmin siitä mitä olen kokenut, millainen minä olen ollut ja tuomalla esille rohkeasti niitä toiveita, joita minulla on tulevaisuuden suhteen.

Janoan positiivisia seksuaalisia onnistumiskokemuksia.

En jaksa muistaa miten paljon blogin puolella olen maininnut JunttiPeen ja minun liittoni polyamorisesta luonteesta - meillä on sopimus siitä, että meidän parisuhteemme ei tarvitse olla ainoa seksuaalinen ihmissuhde kummankaan elämässä.

Rehellisyys ja avoimuus ovat avainsanoja - se millaista nautintoa ja kenen kanssa ihminen elämässä etsii ja löytää on toissijaista. On lupa sanoa, että haluan kokeilla mitä tuon tai tämän ihmisen kanssa meillä voisi olla. Minusta radikaalia on sanoa, että maailmassa on päivästä x eteenpäin on maailmassa vain yksi ja ainoa ihminen joka voi täyttää toiveeni ja mieltymykseni ja jonka toiveet ja mieltymykset juuri minä olen ainoana kykenevä täyttämään. Minusta me ihmiset olemme paljon paljon monitahoisempia. Toiveita ja mielihaluja, jotka eivät osu tasolla tai toisella yhteen juuri sen henkilön kanssa, jonka kanssa arkipäivä on parasta, mutta toiveita ja tarpeita jotka ovat itselle äärimmäisen tärkeitä jotta voisi tuntea olevansa ehjä ja kokonaisena olemassa.

Toivoa paremmasta on.

Se, että löysin olemiselleni määrittelevän sanan tänään
on vienyt minua huomaamatta monta askelta ehjempää olotilaa kohti.

Itsensä ymmärtäminen on totaalisen hämmentävää.
Emotionaalisten umpisolmujen avautuminen vähän järisyttävää.

Juuri nyt kaipaan lähellä oloa, kainaloon käpertymistä ja rapsuttelua.
Positiivisia toipumista edesauttavia turvallisia kokemuksia.

Im on my way to recovery.
 Tilannepäivityksiä luvassa.

 Paljon asiaa tänään.
Kenties muutama lohduttava sana ja vertaiskokemus jollekin samankaltaisten asioiden kanssa painivalle. Liitän tähän loppuun linkin Psychology Today sivustolla olevaan Seksuaalisesta Anoreksiasta kertovaan artikkeliin (in English). Google on pullollaan hyvää tietoa asiasta. Niin ja saa minua toki lähestyä privaviestillä, kun siltä tuntuu. Vertaistuki on toisinaan tarpeen.

Rakkaudella,
Sallamari

Formaliinistä vapautettu

 

Huomasitteko,

aurinko nousi tänäkin aamuna.

siitä huolimatta, että eilen minä rikoin aikankin kolmeatoista syömishäiriön sisälleni vuosien varrella salakavasti asettamaa Sallamarin niinkutsutun elämän -ehdotonta sääntöä,

niitä joiden rikkomimen aivan varmasti johtaa välittömään kadotukseen

epäpuhtaaksi ihmiseksi

Kun sä vittu et itse tajua,

että näillä säännöillä me halutaan vaan pitää sut turvassa.

Turvassa itseltäsi kun sä olet nii surkea ettet itse osaa.

lihallisuus on kaiken turmion alku.

sun parastasi me tässä haetaan.

että voisin olla ikuisesti 

PUHTAANA.

oikeasti hyvänä parempana ihmisenä

puhtaana.

FUCK IT.

Sääntöjen ainoa takoitus on ollut estää elämästä.

Ehkäistä kaikki hyvät hetket.

niin, koska ymmärräthän sä itsekin

että ethän sä reppana ole hyvien hetkin arvoinen.

Sä et vaan ole kyllin

tarpeeksi

sellaseen.

FUCK OFF.

Alkoholia työpäivänä - check

...sillätavalla pitkän kaavan mukaan, että aamun tuore hesari kotiutuu ennen minua - check

...niin siis sellaisena viikonpäivänä, että aamulla mulla on töitä - check

...niin että mä tiedän että mulla on aamulla töitä - check

Vapaaehtoisesti - check

...oma-aloitteisesti - check

antautuen oikeasti keskustelemaan ihmisen kanssa - check

nautten toisen ihmisen seurasta - check

ottaen toinen ihminen huomioon , kuunnellen ja ollen länsä - check

...koska mä pidän oikeasti tuosta ihmisestä ja sillä mitä se kertoo mulle on väliä ja merkitystä - check

suoraa puhetta seksistä - check

...niinkuin siis meidän kahden keskisestä potentiaalisesta seksistä - check

lihallisena olemista ja inhimillisiä tunteita - check

antautuen koskettamaan aidosti toista ihmista - check

...antaen toisen ihmisen koskea aidosti, niin että itse huomaa pitävänsä kosketuksesta - check

sanoa ääneen pitävänsä kosketuksesta - check

antaa mielen valetaa ajatukseen että pitäisikö mun suudella tuota juuri tässä ja nyt koska jokin mussa sanoo, että mä tahtoisin tehdä niin - check

todeta, että ei - ei pidä - koska hetki ei vaan ollut se oikea ja että oikea hetki tulee ja mulla on aikaa odottaa sitä, että ei oo kiire perille - lopulliseen loputtomaan olotilaan, siis kuolemaan -  vaan että on oikeasti kiva tehdä tätä matkaa vaan - check

saapua Helsinkikotiin uuden ihmisen kanssa - check

antaa sisäisen äänensä oikeasti sanoa, hei mähän tykkään tosta ihmisestä - check

KIITOS.

kaikille teillle, joiden kanssa olen harjoitellut kaikki niitä terapauttisia työkaluja

joiden avulla olen onnistunut itse löytämään itsestäni viimeinkin

rohkeuden elää.

Rikkoa olemassaolemattoman, joskin minun sisälläni hyvin kongreettisina vaikuttaneet, säännöt.

Säännöt, joita ei koskaan ole ollutkaan.

Miten voi rikkoa jotakin,

mitä ei ole koskaan ollutkaan.

Sairaan mielen paradoksi.

Hienointa toipumisessa.

Se että viimeikin uskaltaa päästää irti olemattomasta näkymättömsästä

mielikuvituksen tuottamasta turvallisuudentunteesta.

Vähän kuin hyvästelisi mielikuvitusystävänsä,

joskin tässä kohden nuo mielikuvitusystävät hellän hyvästelyn sijaan hetetään valtameren pohjalle tiiliskiveen köytettynä, jotteivät ne koskaan enää palaisi.

Minä ole lihallinen.

Minä olen inhimillinen.

Ja kas,

uusi aamu saapui Helsinkiin tänäänkin.

Inhimillinen lihallinen krapulani ei estänytkään auringon nousua.

Itsensä rehellinen tähän hetkeen läsnäollevaksi asettaminen, 

ei saanutkaan tätä planeettaa pysähtymään.

Minä, viinipullot ja hyvä seura,

tuotti tähän aamun vain hymyn huulilleni.

Ei maailmanloppua.

Katastrofia tai hälyytistilaa.

Katkeruutta.

Pettymystä

Tai riittämättömyyden tunnetta.

Ai joo, 

sainhan minä tämän krapulan.

Suloisen levollisen krapulan.

Puoliväsyneen fiiliksen,

kehon muistutuksen siitä että hei sä elit eilen koko keholla ja mielellä läsnä hetkessä.

Hyvä tyttö.

Hups,

ei elämällä kuole.

turha odottaa tästä kuitenkaan jokaviikkoista traditiota,

loppuisivat ihanat ihmiset maailmassa.

Mutta aijon kyllä tästäedes yhä avoimemmin sanoa itselleni,

että joo tästä mä pidän.

Ja tälläisiä hetkiä lisää mun elämään.

last but not least,

paljastan pienen salaisuuden.

Eilinen oli ensimmäinen luku tarinassa,

josta kasvaa kaunis ystävyyssuhde.

sarjassa asioita, jotka se jokin herkkäaistinen osa minussa tietää

vähän niinkuin, että tuo on se jonka kanssa mä meen naimisiin,

hetkessä jolloin puoliso oli tosimaailmassa vain yksi nimi tietokoneen näytöllä.

kun eksyt lukemaan tekstiäni,

tiedät sisimmässäsi tehneesi eilen hyvällä tavalla vaikutuksen minuun.

 olen pitkästä aikaa ihastunut.

ihmiseen.

hyviin fiboihin.

harvinaista herkkua.

lisää tätä.

Mukavaa torstaita!

Rakkaudella,

Sallamari

 niin, tuo otsikon formaliini viittaus.

tottahan se on, että vuosien vuosikymmenen ajan mä olen tehokkaasti suorittanut itsesäilöntää.

Omaehtoista museointi - ollut olemassa, mutten läsnä.

Samalla tavalla kuin kudosnäytteen museon hyllyllä alkoholilla täytetyissä lasipurkeissa..

ollut olemassa, muttei läsnä elämässä.

Helsinki Pride -viikon tunnelmia

Miksi lääkäri päättää sukupuolen, vetosi tekstinä minuun.
Miten lääketieteellisesti voidaan ylipäänsä päättää tai määritellä ihmisen henkilökohtainen
sisäinen kokemus - olipa kysymyksessä sitten suru tai sukupuoli.
Kokemus on kokemus - aito ja oikea itsenään, ilman toisen ihmisen perusteluja tai määrityksiä.

Onnistuin hylkäämään ajatuksen kotikolossa (tai no Helsinkikotona minä tarkalleen ottaen tällä hetkellä luuhaan) turvallisesti yksinään vietetystä mä-en-tänäänkään-tahdo-tehdä-mitään -illasta, tsekkasin Helsinki Pride viikon tarjonnan ja suuntasin kulkuni Amnestyn jäjestämään Itsemääräämisoikeus ja Sukupuoli dokumentti-ilta/paneelikeskustelu tapahtumaan.

Hieman minua jännitti, sillä olen ollut viime päivät jokseenkin epäsosiaalisella tuulella - niin, että entä jos joku siellä vaikka erehtyy puhumaan minulle, ja minä en osakaan sanoa sitten mitään takaisin.  
Että mitä ne musta sitten oikein ajattelee.

Vaijensin pidemmittä vastaväitteittä mieleni yksinäisen väittelytuokion ja pakkasin itseni matkaan. Aivan sama mitä tulossa olisi minä olen tänään matkassa asenteella, että pahimmassa tapauksessa sitä huomaa, että hei mullahan on ollut pari tuntia aivan kivaa.

Tilaisuudessa näytetty dokumenttielokuva "Jotakin siltä väliltä" oli äärimmäisen hyvä - aito ja koskettava. Mikä hauskinta, dokumentin alkusekunneilla tajusin, että hei minähän tunnen tuo henkilön täällä oikeassa maailmassa. Tietyllä tavalla hieman hämmentävä kokemus, katsoa valkokankaalla hymyilevan ihmisen ilmeitä ja elekieltä yhdistäen mielensä perukoilla nuo hymyilevät kasvot samanaikaisesti tiettyyn arkielämässä koettuun tilanteeseen jossa saman hymyn on nähnyt lihallisena edessään.
Kombinaatiossa, tuo ihminen tuolla valkokankaalla on vieras, mutta kuitenkin samanaikaisesti jollakin tavalla ah niin tuttu,  on myös jotakin hyvin hämmentävä.

Ihana ja rohkea ihminen kaikenkaikkiaan.

Elokuvan jälkeen käyty paneelikeskustelu oli myös hyvin mielenkiintoinen. Tuo vireille tuleva translakiuudistus on todella mielenkiintoinen ja äärimmäisen tarkeä asia, vaikkei jokapäiväisessä arjessani tai peiliin katsoessa mitään lakiuudistukseen liittyvää pohdintaa ilmenekään. Oli todella antoisaa kuulla näkökulmia ja pohdintoja juridisen sukupuolen ja lääketieteellisen sukupuolimäärittelyn eroista ja yhtymäkohdista.

Minusta oman juridisen sukupuolen määrittely tulisi olla jokaisen ihmisen, omaan henkilökohtaiseen sukupuolenkokemukseen perustuva, oikeus. Oikeus muuttaa tilastoissa pilkahteleva määritetty sukupuolensa vastaamaan omaa sisäistä minäkuvaa ilman ulkopuolisen tahon suorittamaa tutkintaa tai tulkintaa. Oletusta siitä, mitä tuo ihminen vaikuttaisi olevan.

 Työminäni hangoittelee heti kättelyssä tälläistä ajattelumallia vastaan, sillä työssäni törmään päivittäin tilastollisiin haasteisiin ja esimerkiksi siihen tosiasiaan, miten syvästi me suomalaiset olemme sidoksissa sukupuolen määrittävään henkilötunnukseemme.  Nykyisellä henkilötunnusjärjestelmällä omaan henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva oman sukupuolensa vapaa määrittäminen aiheuttaisi roppakaupalla hankaluuksia on yksiselitteisesti valtava haaste,  argumentoi siis riskianalysointia rakastava työminäni. Toisaalta tuo työminä on ongelmien näkemisen sijaan tottunut käsittelemään haastavia tilanteita ja ratkaisuja niihin, järkeilen jatkoajatuksena heti, että sittenhän me voitaisiin viedä uudistuksia niin pitkälle, että uudistetaan samalla koko henkilötunnusjärjestelmä - lakataan yhdistämästä sukupuolta ihmisen henkilötunnukseen kokonaan. Reilut kuusimiljoonaa pientä muutosta - byhyy, heille jotka syystä tai toisesta palavasti ovat kiintyneet nykyiseen henkilötunnukseensa - niin ja 0,1 prosentin virhemarginaalilla epäselvyyksiä sattuisi noin kuuden tuhannen ihmisen kohdalla. Parin kuukauden selvittelytyöllä kaikilla meillä olisi uusi kelvollinen sukupuoleton henkilötunnus.

Ei hassumpi idea, eihän?

Omakohtaista ensikädenkokemusta sukupuoli-identiteetin ristiriidoista minulla ei ole. Minut on kyllä haastettu pohtimaan omaa sukupuolikokemustani - olen nimittäin kärsinyt Body Dysmorpic Desorderista, siis kehokuvan hahmottamishäiriöstä (hyvin tyypillinen syömishäiriön sivutuote) ja kehonkuvan hahmotusta ja kokemiani vääristymiä diagnosoidessa pohdittiin lääkärin kanssa myös sukupuolikokemusta ja siihen liittyviä tuntemuksia. Olen aina ollut vahvasti identifioitunut biologiseen sukupuoleeni -  lienee  niitä harvoja täysin varmoja ristiriitavapaita omaaviani tuntemuksia. Bodydysmorfiasta sen verran, että minulla se ilmeni kokonaisvaltaisena oman kehon käsittämättömyyden tuntemuksena - en osannut havainnoida omia mittasuhteitani tai tiedostaa sitä mistä jokin osa kehoa alkaa ja mihin se loppuu, myös peilikuvani oli minulle täysin vieras. Tietyssä mielessä voisi sanoa, etten nähnyt peilistä mitään. Myös viha omaa kehoa kohtaan oli valtava, joten tietyssä mielessä on aivan loogista lääkärin taholta tuoda tarkastelun alle myös omaan sukupuoleen ja sen kokemiseen liittyvät näkökohdat.

Kaikkiaan siis ehdottoman mukava ilta.

Olen saanut omalta osaltani olla osallisena tämän vuoden Helsinki Pride tapahtumassa, vaikka tuo lauantain päätapahtuma näillä näkymin jää tänäkin vuonna minulta väliin.

Olen myös kantanut korteni kekoon parempien ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta - osallistuin Amnestyn valokuvavetoomuskampanjaan translain uudistamisen puolesta. Minusta napattiin tämän postauksen alussa näkvyä kuva, jonka rakkaudella allekirjoitin. Kuva toimitetaan yhdessä muiden kuvavetoomukseen osallistuvien kuvien kanssa eduskuntaan syksyn kuluessa - toivottavasti vetoomuksella saadaan vaikutettua päätöksentekijöihin niin, että tulevaisuudessa suomessa saadaan aikaiseksi ihmisoikeuksia kunnioittava translaki.

Meillä jokaisella tulee olla oikeus ihmisoikeuksia kunnioittavaan kohteluun.

Minun pienessä omanapakeskeisessä maailmassani mikroskooppisessa mittakaavassa katsottuna, prosessia läpikäyvät ystäväni ovat lakiuudistuksen arvoisia.

Immediate impact - vastauksena lakiuudistukseen minun mikroskooppisessa maailmassani roppakaupalla kokonaisia ja onnellisempia ystäviä.

Suhteuttakaa itse omaan maailmaanne ja mittakaavaanne.

Niin, ja mistä minä voin tietää miten lapseni itsensä varttuessaan lopulta kokee.

Minä voin vetoomukseen osallistumalla vaikuttaa siihen, että olipa hänen valitsemansa polku tässä elämässä millainen tahansa, olen ollut luomassa sille polulle parhaat mahdolliset kulkuolosuhteet.

Because we can.

Rakkaudella,

Sallamari

Rauhallinen kotoilujuhannus

Väsynyt kotimatkalainen

Senverran intensiivinen oli tuo työmatka, että juhannus menikin sitten hiljaiselon merkeissä.

Oli jokseenkiin epäsosiaalisella tuulella, joten JunttiPeen ja Juhannusvieraan kehittämä katsotaan-kaikkia-omituisia-elokuvia -ohjelma oli enemmän kuin tervetullutta viihdettä. Täytyy sanoa, että talon miesväki (JunttiP ja Juhannusvieras) ovat olleet minua kohtaan koko viikonlopun erityisen ihania - pitivät huolta ruokahuollosta ja huushollin pyörittämisestä, sallien minun olla omissa oloissani ja nauttia rauhallisesta oleilusta. Vietin puolikkaan päivä puhumatta kenellekään - oli sellainen fiilis, että juuri tässä hetkessä hiljaisuus on se mitä kaikkein eniten tarvitsen.

Jooga on opettanut minulle hiljasuutta . tai oikeammin, olen oppinut sulautumaan hiljaisuuteen ehkä koe hiljaisuutta enää ahdistavana. Tila jossa minä hetkeksi vetäydyn pois kaikista sanoista, tuntui ennen äärimmäisen pelottavalta - ikäänkuin sanojen kadottua minä hijalleen lakkaisin jotenkin olemasta. Tässä hetkessä hiljaisuudessa on jotakin lohduttavaa ja energisoivaa. Lupa luovuttaa hetksi väsymyksen tunteen edessä ja sano, että tässä hetkessä minä haluan vain olla passiivinen - tarkkailla, tutkia ja nautiskella ympräröivästä maailmasta ottamatta aktiivisesti osaa tapahtumiin.

sunnuntai-illan alaston totuus

Juhannusvapaat on tehneet tehtävänsä - akut ladattuna ja minä valmiina uuteen arkiviikkoon.

Lähiviikkojen aikana luvassa kuulumisia Project333 tienoilta, kun ensimmäinen 3 kuukautta on kohta vierähtänyt ja vaatekaappi pitäisi päivittää seuraavaa 3 kuukautta varten.

Mitenkäs teidän juhannus on sujunut?

Rakkaudella,

Sallamari

Keskikesän toivotukset

Lämpimät juhannusterveiset täältä sateisesta Riikasta kaikille blogini lukijoille.

Minä odottelen kotimatkan alkua ja toivoton, että sinulla on elämänilontäyteinen, peloista ja ennakkoasenteista vapaa juhannus missä ikinä juhannusta tänä vuonna vietätkään! Toivon, että saisit tänä juhannuksena olla täynnä rakkautta elämää ja itseäsi kohtaan antaen elämänilosi valaista matkaseuralaistesi päivää tänäänkin.

Rakkaudella, 

Sallamari

Nothing will work unless you do

My quilty pleasures - laatulukemista reissujen ratoksi

Tästä työreissusta kehkeytyi yllättäen hyvin työntäyteinen. Intensiivisiä noi 12 tuntisia työpäivä ja paljon uutta sisäistettävää asiaa. On sellainen kohtuullisen väsynyt ja vähän pökerryksissä oleva fiilis - tekisi mieli kysyä, että anteeksi kuka mä olen ja mitä mä täällä teen.

Hetkittäin on tehnyt mieli käperätyä nurkkaan ja päätä pudistellen tota ympräilleen kysyvästi, että miten te ikimaailmassa kuvittelette mun sisäitävän missään määrissä kaikkea tätä tietoa.

Että oikeesti hei, apua. 

Kahdeksan kouluttajaa, toistakymmentä uutta aihealuetta. Joka toinen tunti ilmestyy uusi ihminen vierelleni ja käsitelvä asia muuttuu toiseksi. Propably you do not remember all this right now, but we will help you later - väsymys saattaa paistaa silmistäni.

Päivät ovat  asiaoiden sisäistäminen ja uudenlaiten käytäntömallien opettelun lisäksi täynnä kysymyksiä. Haastavia harjoituksia omilla jaloilla seisomista ajatellen. Minulle kun yksi suuria haasteita työelämässä on seisoa tukeavasti omilla jaloilla luottaen siihen, että ihan oikeati minä osaan ja minä tiedän nämä jutun. Että minä juuri tässä kohtaan olen se ammattilainen, jonka tietotaitoon tässä on luotettava. Minun itsenikin - sillä minä epäilen itse itseäni kahdeksan kertaa kymmenestä. Nuo kaksi muuta kertaa ovat niitä oikeita käypäisiä epäilynkohteita, joiden tarkoitus ei ole osoittaa mitenkään sitä että olisin huono tai täysin taidoton - pikemminkin vain muistuttaa, että kasvunvaraa omassa työssä ja työtavoissa on.
Hauskaa ja samalla niin haastavaa.

Ihan kokonaan koneen ääressä nakottamiseksi tämä reissu ei onneksi ole muodostunut. Eilen illalla vietimme casuaalisti aikaa paikallisten työtovereiden kanssa sympaattisessa Folkklub Ala ravintolassa. Minäkin rohkaistun ja uskalsin elää, kolme siideriä hyvässä seurassa ei näyttänyt koituvan kohtaloksi minulle - aamu saapui ja aurinko nousi tänäänkin.

NO harm Done.

Juuri nyt enemmän kuin mitään haluaisin käpertyä kainaloon ja itkeä. Kuulla sellaisia rohkaisevia hellitteleviä sanoja joista saamasta voimalla voisin nostaa itseni jälleen ylös.

Tänään olen usempaan kertaan ajatellut, että ei musta ole tähän.

mä en ikinä opi ja sisäitä kaikkea tätä tietoa ja näitä uusia työtapoja

joko-voi-keksiä-jotakin-muuta

Ihan oikeasti sisimmässäni mä tykkään aivan kauheasti kaikesta tästä hektisyydestä - mun osaamista on haastettu ja mut on laitettu ajattelemaan sekä toimimaan uudella tavalla.

Just what I have carved for so long.

Universumilla on toiset suunnitelmat varalleni näemmä.

Minut ylös auttavaa lohduttavaa kainaloa ei kuulu ei näy.

Yksinäinen hiljainen hotellihuone.

Tilaisuus omaan napaan tuijotukselle joogan avulla.

Juuri oikea hetki löytää kaikki tarvittava vahvuus itsestä.

Tiedostaa, että minussa on kaikki se tarvittava tieto ja taito,

tai tilanteen niin vaatiessa kyky oppia ja haltuuottaa tarvittavat tiedot ja taidot.

Lohdutukseksi rakensin itselleni työaarrekartan.

Ensimmäisiksi sanoiksi aarrekarttani kirjoitin

vapaa paniikista

se on suurin tavoitteeni

olotila jota tällä aarrekartalla etsitään

kyky toimia tilanteen vaatimalla teholla - vapaana paniikista

Yoga et labora - joogaa ja tee työtä

Tässä kohtaa haluan iloisena kertoa siitä, miten loistavasti kaikkien paniikkivuosien jälkeen olen pärjännyt tällä matkalla. Vapaana kaikesta ahdistuksesta, vaikka muuttuvia tekijöitä on ympärillä koko ajan pilvin pimein. Uusia ihmisiä, yllättäviä tilanteita, pieleenmeneviä aikatauluja ja, well you name it, mitä tahansa voi ilmaantua eteen. Ahdistussyöminen on poissa, pelkotilatuntemusten määrä on vähentynyt huomattavasti entisestä. Niin ja olenhan minä saanut nukuttuakin.

Huomenna on edessä vielä muutaman tunnin tiukka työrupeama ennen kotimatkaa. Niin, kun kerran huomenna täällä Latviassa on ihan normi perjantai - täällä juhlitaan tuota juhannusta "aitona" ajankohtana ja tänä vuonna juhannuspyhät osuvat ensi viikon maanantaille ja tiistaille. Kun nyt kerran täällä vieraana ollaan, niin täkäläisellä arkirytmillä mennään.

Oikein hyvää juhannusta kaikille blogissani vieraileville,

missä ikinä oletkin - töissä, vapaalla tai lomailemassa!

Rakkaudella,

Sallamari

Eksynyt Latviassa

tunti sitten napattu kuva hotellin ikkunasta

Sateinen Riika ja hiljainen hotelli.

Siinä maailmankaikkeuden eteeni heittämä haaste tälle viikolle. Hopealautasella tarjottu tilaisuus harjoitella läsnäoloa itsensä kanssa. Eteentuotu mahdollisuus yksinkertaisen olemisen opettelluun, hiljentymiseen ja katseen kääntämiseen syvälle omaan itseensä.

I am allowed to be free

Olen tekemässä tästä reissuta itselleni tilaisuuden harjoitella pelosta luopumista. 

Voi miten mahdottomalta tuntuukaan kirjoittaa kaikki näitä ajatuksia ja tuntemuksia tekstiksi. 

On yhtä aikaa hyvä ja hämmentynyt olo.

Mitä enemmän rakastun joogaan ja joogaan minussa aikaansaamaan positiiviseen muutokseen, sitä selkeämmin huomaan rakentaneeni elämässäni turvallisuudentuntua tuovat rutiinit ja ajatusmallit epäloogisten ja huterien rakenteiden varaan. Niinkui esimerkiksi rahan. Että lman rahaa - tai oikeastaan se koko nykyisen muka turvallisen ajattelumallin hassunkurinen puoli on että varsinaista rahaa ei tarvita minulle riittää mainiosti luottokortit ja olemassaoleva pankkitili, joiden saldon todellisen tilan tietämistä välttelen viimeiseen asti riittää vain kun on kortti taskussa - ei voi oikeasti olla hyvillä ja turvallisilla mielillä reissuissa. Miten ollakaan, juuri tämän reissu kynnyksellä tupsahti yllättävä jättimäinen sähkölasku ja muutama muu muuttuja jo ennestään lievästi epätasapainossa olleeseen taloustilanteessemme - joten oikeasti rahaa tällä reissulla ei ole. Korteissa ei ole varaa ja tilillä on sen verran, että saa syödäkseen, juodakseen ja pääsee kotiin. Mutta mihinkään ylimääräiseen - ajantappo-ostoksiin tai lohtuherkutteluun - ei ole bujettia. 

Arvatkaa miten tilanne ahdisti takaraivoa reisuunlähtöpäivänä.

Miksi?

No koska mulla ei oo rahaa.

Mitä mä teen kun rupeaa ahdistamaan?

Kun ei mulla oo rahaa.

Tehdä mitä?

ööö..no koska ei oo rahaa, ei voi mennä kauppaan ja katsoa jos löytysi jotakin

Niinku mitä?

No ihan mitä vaan mikä ilahduittais mieltä tai mitä tahansa kivaa.

Niinku mitä? Mitä mä tarvin juuri tässä kohtaan?

hiuslakkaa kun mun tukka on huonosti, pinsetit koska mulla on kaksi haroittavaa kulmakarvaa toisella puolella ja musta se toinen puoli naamasti voisi näyttää yht huolitellulta kuin toinenkin ja housut koska mä idioottina lähdin tänne reissulle ilman housuja, niin ja pitäähän mun syödäkin jotakin ja juoda illalla täällä hotellilla vaikka vettä tai jotakin ja voisin mä tahtoa ostaa jotakin uusia meikkejä ja ehkä purkkaa ja vaikka kotiin tuliaisia ja...

...vittu aivan sama, mä vaan tarvin rahaa!

mä en pärjää ilman

mä en vaan pysty olemaan

Enemmän yin-joogaa, enemmän irtipäästämisen harjoittelua.

Luopumista ja luovuttamista - luopumista pelosta ja itsensä luovuttamista antoisalle elämälle ilman ennakko-odotuksia ja tarkoin laadittuja selviytymisoheita. Sellaista elämänvirtaan heittäytymistä.

Asetin itelleni haasteen - tämän matkan päivittäinen taivotebudjettini on 10 euroa päivässä.

Olla ulkomailla ja nauttia elämästä täysin rinnoin 10 euron päiväbudjetilla. Kaiken edellä kerrotun valossa ymmärtänette, miten isosta ihmisenä kasvamisen haasteesta puhutaan tässä kohtaa.

Kaksi päivää takana.

Henki pihisee yhä.

Ai niin, alle budjetin mennään.

Sekopäisen elämänpelolla höystetyn ajantapoksi ja yksinäisten hetkien täytteeksi kehitetyn kauppakeskuskiertelyn sijaan olen nauttinut hiljaisuudeen täyteisistä tyhjistä tunneista ja omistanut ne itselleni juhlien niitä keskittymällä täysiä itseeni - jooganharjoitusten avulla.

Olen rohkeasti uskaltautunut kohtaaman itseni ja omat pelkoni - rohkaistunut kokeilemaan mitä tapahtuukaan jos ottaa ja rikkoo tutut turvalliset kaavat. Luopuu rutiineista ja itse itselleen kehittämistä turvallisuusmääritelmistä.

 

So far so good.

Olen venynyt senttitolkulla joka suuntaan

 - sekä henkisesti että fyysisesti.

Myös pakonomaiset turvallisuushuuruiset

syön herkkuja ruoan sijaan, koska niin ei kukaan liho

 - syömisrituaalit ja -ajattelut ovat rauhoittuneet.

Olen pärjännyt perusaterioilla eilisestä saakka.

Miten kiitollinen olenkaan kaikesta tästä minulle tarjoutuneesta mahdollisuudesta ihmisenä kasvuun ja oman rohkeuden löytämisen harjoitteluun.

Namaste!

Rakkaudella,

Sallamari

It is better to travel well than to arrive

 

Todennäköisyys lentokoneen putoamiselle on yksi yhdestätoistamiljoonasta.

Tilastoihin nojautuen uskallan siis tiedottaa, 

että tämän viikon blogiteksteissä luvassa kuulumisia Riikasta.

Off we go - mä lähden työmatkalle.

Rakkaudella,

Sallamari

 

Hilentymisen jalo taito ja peloista luopumisen haastavuus

Jälleen luvassa puhetta joogan ihanuudesta sekä kaikista noista hyvistä ja paljon minua itseäni haastavista asioista jota jooga on tuonut elämääni.

Olen löytänyt rakkauden YIN jooga harjoituksia kohtaan.
Yin-jooga edustaa rauhallista ja vähäliikkeistä joogatyyliä, jossa lihaksien sijaan venytetään sidekudoksia ja ligamentteja. Asennot ovat luonteeltaan pitkäkestoisia ja niissä viivytään minuutteja -kolme, viisi tai jopa kymmenenn minuuttia aina kerrallaan. Tarkoituksena on antautua rauhalliseen, tasapainottavaan harjoitukseen - tutustua itseensä yhä uudestaan ja kenties löytää kehostaan ja mielestään uusia ulottuvuuksia.. Opetella päästämään irti. Sulautua omaan kehoon päästäen irti kaikesta pelosta ja turhautumisesta- noista negatiivissävytteisistä tunteita  jotka aikaansaavat kehossamme syvää vastustusta.
Sanotaan, että  yin tyyppisellä joogalla on hermostoa rauhoittava vaikutus - itse olen huomannut joogaa sisätävinä päivinä nukahtamista edeltävän levottomuuden tunteen rauhoittuvan.

YIN edustaa minulle kahta ääripäistä elementti yhtä aikaa - helppoutta ja äärimmäisät haastavuutta. Helppous piilee asennoissa ja siinä, että harjoitusta tehdessä on lupa vain olla
 - ilman ylenmääräistä pinnistelyä ja pakonomaista yrittämista.
Olemisessa puolestaan piilee viehättävästi yin harjoitusten haastavuus - silence is so scary sound.
Lupa olla ja vain päästää irti - vajota syvälle itseensä ja antaa kehon johdattaa liikettä eteenpäin asennossa. Pelon, kiireen ja turhautumisen aikaansaama vastuksen määrä kehossa on jotakin aivan käsittämätöntä. Miten kireäksi pelko elämään ja koko maailmaa kohtaa onkaan minut saanut
 - hsekä enkisesti että fyysisesti kireäksi.
Synkroniassa kehon aukeamisen kanssa aukeava myön tunnelukot.


Kymmeniä levottomia hetkiä - keho vastustaa, mieli vaeltaa.
Kun ei millään tahtoisi uskaltaa vain antaa olla - tai oikeastaan syvällä sisimmässään kyllä tahtoo, mutt silti pelottaa niin vietäsävti. Entä jos irtipäästämiseen vaikka kuolee - tai siis että koko maailma vaikka romahtaakin ympäriltä. Tai että kaikki muuttuu ja mikään ei ole niinkuin ennen.
Mite päästää rohkesti irti keiketa elämänpelosta.

Miten vaikeaa onkaan vain olla hiljaa paikoillaan.
Hengittää ajattelematta mitään ja antaa kehon venyä.
Olla vain tekemättä yhtikäs mitään.
Kuunnella mitä keho haluaa kertoa - millaisia tuntemuksia nousee esille.
Bullshiiiiiiiiiit!
Raivostuttavaa.
Minähä halua pois tästä tilasta - sattuu, kiristää, ahdistaa.
FUCK entä sitten jos mä en minuuttien kulutta pääse tästä asennosta takaisin ylös
Eikö voitaisi jo mennä eteenpäin?
Jooko, ei jäädä tähän.
Miksi pitää vain olla ja vielä hiljaa.
Etkö edes sinä ohjaajana voisi puhua jotakin.
Sanoa jotakin rauhoittavaa - kestän asennossa olemisen kunhan ympärillä tapahtuu jotakin.
Mutta ne hetken kun kaikkialla on hiljaista - minulla lupa vain olla hengittää ja keskittyä itseeni.
Järki huutaa, että nyt karkuun ja äkkiä.
Wiggle your toes - tai ihan mitä tahansa.
Jotakin liikettä - jokin ajatus - sanoisi tuo tuolla edessä nyt edes jotakin.
Noup.
Mitään ei tapahdu.
Hiljaisuus jatkuu.
Venytys jatkuu.
Hengitä sisään, Hengitä ulos.

Kaikki ympärillä on hiljaa ja paikallaan.
Sisällä on vielä vähän levotomuutta aistittavissa.
Ei auta kuin huokaista.
Kun tästä kerran  ei olla mihikäänn siirtymässä.

Päätän rohkeasti hieman antautua olemiselle.
luovuttaa
Päästää vähän irti pelosta hilaisuutta kohtaan,
sitä kohtaan kun ei juuri tässä hetkessä voikaan olla absoluuttisen varma siitä,
 mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu.

Resistance is useless.

Sisään hengitys jota seuraavassa ulos hengityksessä huomaa rentoutuvansa kuin varkain vähän lisää - päästää yhä enemmän irti ja vain antautuu olemiselle - lantio painuu viisi senttiä lähemmäs lattia, kyyneleet valahtavat silmänurkasta. Enkä itke siksi, että sattuisi tai tuntuisi jotankin liian paljon epämukavalta - tässä tilassa itku on osa irtipäästämistä. 
Jokin sisälläni ikään kuin loksahtaa paikoilleen.
Hengitys tuntuu paljon helpommalta kuin tunti sitten - sielullisestikin puhuttaessa.

Resistance was totally useless.

Totta on että maailma muuttuu, siinä samassa suhteessa kun itse kasvaa ihmisenä.
Tai maailma oikeasti mihinkään muutu, vain minun tapahni kohdata maailmaa on kasvamisen myötä toisenlainen. Mutta onhan paljon helpompaa todeta it´s not me, it´s you - ja väittää maailman muuttuneen.
.Muutoksessa itsessään aniharvoin on sisällä mitään pahaa - pelko koittaa viimeiseen saakkaa vastustaa elämäniloamme ja saa meidät vain uskomaan että muutos on aina pahasta.

Irtipäästäminen on hyvästä.
Muutos on hyvästä.
Yin harjoituksen haastavuudet rohkeasti kohtaamalla,
minä pääsen askel askeleelta lähemmäs sellaista tilaa
jossa elämässä on yltäkylläisesti kaikkea hyvää.

Se on tavoittelun arvoista.
Yin-jooga on kokeilun arvoista.
Suosittelen lämpimästi,
 etenkin jos et ole koskaan yin harjoittelua joogan saralla vielä kokeillut.

Aurinkoista sunnuntaita.

Rakkaudella,
Sallamari

Happy Saturday - Tasselityöpaja

Siinä valmistuu tasselipari jos toinenkin.

Kokoonnuttiin Burleski-Siskojen kanssa tänään tasseli-työpajan merkeissä. Burleski-Siskot ovat ryhmä ihania valloittavia naisin joiden kanssa tutustuimme reilu kuukausi sitten yhteisellä burleskikurssilla. Antoisan kurssin päätteeksi oli itsestään selvää, että jatketaan burleskiharrastusta joukolla jatkossakin. Tytöt vierailivatkin jo yhdessä tuolla Helsingin Spring Awakening bileissä (allekirjoittanut loisti näissä kekkereissä ainoastaan poissaolollaan). Meillä on yhteinen ihana FB-ryhmä jossa jaetaan tunnelmia, kuulumisia ja ideoidaan kaikkea yhdessä tehtävää kivaa.

Yhteisestä kivasta tämänkin ajatus oikeastaan lähti - sillä yhdessä tekeminen on paljon hauskempaa kuin yksin värkkääminen. Minä olen aikaisemmin muutaman tasseliparit tekaissutkin ja jonkin verran opiskellut ja paneutunut tasselien salaperäiseen maailmaan, joten lupauduin toimimaan meidän workshopissa sellaisena epävirallisena opettajana jakaen matkan varrella oppimiani niksejä ja vinkkejä.

Workshop on oiva syy pieneen tälläytymiseen.

Glitteriä, liiimaa. paljetteja, timantteja, leikairta,tupsuja ja paljon naura.

Sitä on tasselityöpaja parhaimmillaan.

Aimo annos naisenergia ja puhdasta yhdessätekemisen riemua.

Aamulla oli sellainen kunnon ei-mulla-oo-yhtään-inspistä -fiilis.

Ajattelin ensiajatuksena, että minä lähden paikanpäälle vaan hengaamaan ja jakamaan neuvoja ja vinkkejäni, että ei tänään ole ollenkaan sellainen päivä että syntysi yhtään tasseliparia.

Ei oikein huvittanut ja luovuuskin jumitti.

Kolmessa minuutissa pakkasin kuitenkin pienen kassin kaikkea kivaa ja kimaltelevaa tarviketta kasaan, nappasin siinä ohimennen samalla kaapin perältä yhden vanhan keskeneräisen tasseliparin ajatuksella että jos nyt jotakin vaikka saisi aikaiseksi.  Kohottaakseni omaa tunnelmaa päätin varutautua kursille hassujen hopeaglitterisandaalien voimin - nuo sandaalit tekaisin kirpputorilöytäkengistä viime syksyn Turku Burlesque Weekendia varten, mutta monen mutkan kautta ne jäivät lopulta kokonaan käyttämättä - hyvä asu, parempi mieli. Etutukkaa vähän tötterölle ja punaa huuliin, pieniä keinoja sisäisen tunnelman kohottamiseen.

Ja niinhänn siinä kävi, että askarteluhommiksi se meni.

Palasin kotiin kahden uuden pastie parin kanssa.

Ispiroivaa seuraa nuo ihanat Burleski-Siskot!

Me ollaan ihania, me ollaan luovia.

Aamunn aloitus joogalla, siihen perään monta tuntia burleskisävytteistä iloittelua ja illan ratoksi hyvä elokuva

Paremmin ei voisi tätä lauantaipäivää viettää!

Mitenkäs teidän lauantai?

ps. iso kiitos kivasta seurasta Burleski-Siskoille!

Rakkaudella,

Sallamari

Love is that condition in which the happiness of another person is essential to your own

Jäätelöbaari, jossa jokainen saa kasata itselleen mielensensä annoksen ja pikkusnäksejä
- siinä luova ratkaisuni synttäritarjontaan
ulkopuuhailua ja saippukuplia - siinä juhlaohjelma tiivistettynä

Ennakolta pelkäsin, että tuosta illasta tulisi minulle haastava - PikkuÄssän kaverisynttärit.

Paljon lapsia ja paljon suorituspaineta - tuskaisaa kilpavarustelua onnistuneiden kaverisynttärien parissa. Ennakolta ajattelin vaipua  nää-on-mun-elämäni-ekat-lapselle-järjestämäni-kaveritynttärit -perustelun suojiin. Siis siltä varalta että onnistun täydellisesti epäonnistumaan.

Onhan kaikilla näkemilläni kaverisynttäreillä järjestelyt vaikuttaneet pikasilmäyksellä uskomattomilta, puhumattakaan ihanista lasten kanssa yhteispuuhailuun luontevasti sujahtavista äideistä. Juhlissa on askarreltu äitien opastuksessa nukkeja, kynttilälyhtyjä, pipareita - jos vaikka mitä kivaa. Shit, mä en kyllä taivu mihinkään tollaseen - enhän mä kestä opettaa tai opastaa mitään kellekkään alle nelivitoselle.

Itsekerättyjä paineita pienen mielen perukoille.

Saivat minut kiukuttelemaan muutamana päivänä.

Nuo itse keksityt itseä ahdistavat ajatukset ja odotukset.

Superhyvien suurien saippuakuplien salainen asinesosa.

Onnistuin kuin onnistuinkin irtauttamaan itseni pelon lamauttavan voiman alta.

Muutama jooga-asana ja pari syvää hengistystä - siitä se ajatus sitten lähti.

PikkuÄssän kaverisynttäreistä tulee meidän perheen näköiset - that all. Että ollaan reilusti juuri tälläisiä - tai että minä olen reilusti juuri tälläinen äiti kun olen, enkä yritä olla mikään kätevä Strömsön supersankari askartelupaskartelupuuhanurkkauksien kera.

Synttäreiden teemaksi muodostui MonsterHigh ja retrohenkiset ulkoleikit.

MonsterHigh on PikkuÄssän suuri suorikki ja näkyi juhlapöydän koristeluissa. Retrohenkiset ulkoleikit taas jotakin sellaista, jossa minä olen hyvä. Halusin innostaa lapsia kokeilemaan 80- luvun lapsien suosittuja ulkoleikkejä - twistnaru hyppelyä, kahden pyöritettävää hyppynaura, hulavanteen pyöritystä, pihaliituja ja saippukuplia.

Äidin vuoro pyörittää

Onnistuneet ensimmäiset kaverisynttärit on takana.

Yhdeksän ihanaa tyttö ja lapsen kummit aikuisena tukijoukkona.

Naurua, leikkiä ja letkeää fiilistelyä.

Aikuisetkin innostuivat ja heittäytyvät mukaan hetkeen.

Eniten lämmitti pienen vieraan äidiltä tullut kiitos kutsusta,

- pienen ihmisen ilo elämän ensimmäisestä kaverisynttärikutsusta.

Lämmitti sisintäni.

Keverisynttäreitä luvassa tulevinakin vuosina.

We don't stop playing because we grow old; we grow old because we stop playing

Tätä kertaa edeltävä kosketukseni lapsilaumaan ja syntymäpäiviin on nuoruusvuosien nälkäpalkkainen työ Hesburgerin synttäritätinä.

Viimeisin synttärityövuoroni ikinä - pääyin sanomaan itseni irti tuon työvuoron päätteeksi - piti sisällään aimo annoksen huonoa organisointia ja katkennutta tiedonkulkua kumpaisenkin, sekä asiakkaan että juhlien järjestävän osalta. Mitään lapsista tajuamattomana, minut napattiin keittiövuorosta synttärisaliin ja jätettiin omin nokkinenei yhdentoista pienen (vanhin oli kai seitsemän) lapsen ja isän kanssa. Eikä siinä vielä kaikki, lapsista vanhin puhui auttavasti suomea - isä ja muut lapset jotakin itselleni aivan vierasta entisen Jugoslaavian alueella käytettyä kieltä.

Viisi minuttia synttäreiden alusta ja isä sai tarpeekseen tohinasta - nousi pöydästä ja ilmoitti suuntaavanasa alakerrassa sijaitsevaan anniskeluravintolaan kaljalle. Lupasi hakea illan päätteksi lapset - ja hakikin, eikä hetkeäkään liian myöhään.

Eihän tämä katastrofi niiden lapsien vika ollut - mutta sen verran minua traumatisoiva kokemus, joka muuten hiupentui siihen kun kaikista nuorin juhlavieras onnistui kaatumaan vertavuotavan vekin leukaansa eikä lopettanut itkuaan millään keinolla, että lapsisynttärit joutuivat minun osaltani vuorikymmeneksi bannaan. 

Jyrkkä ei lapsisynttäreille moneksi vuodeksi.

Vältin kaikkea kosketusta lapsisynttäreihin.

Onneksi tukena oli JunttiPee - PikkuS ei siis ole jäänyt vaille kaikkia kokemuksia kaverisynttäreistä.

Mutta trauma on nyt selvitetty - eivät katastrofaaliset hesesynttärit oleet minun vikani.

Minä tein mitä voin - parhaani - alimiehitettyssä synttärikemukokoonpanossa (piti olla kaksi ohjaajaa jos on yli 10 lasta tai enemmän kuin kolme alle kolmivuotiasta)  muutaman minuutin varo-ajalla.

Takana on huima onnistumisen kokemus.

Minähän ihan oikeasti osaan järjestää aika näppärät kaverisynttärit alle kouluikäsille.

Hyvä minä.

Kaunis kiitos kaikille mukanaolleille.

PikkuÄssän kummeille erityisesti.

Rakkaudella,

Sallamari