Maailman mielenterveyspäivä

Mitäs meille tänään kuuluu?

....aloitti aikanaan avoimen kuntoutumisosastoston lääkäripalveluista huolehtiva psykiatri jokaisen tapaamiskertamme. Minä istuin sohvalla ja mietin keistä kaikista muodostuu lääkärin käyttämä subjekti "me". Minä istun sohvalla yksin ja huoneen ainoa minun havaitsemani henkilö lisäkseni on kysymyksen esittänyt lääkäri, eikä minulla ole hajuakaan siitä, mitä lähes eläkeikäiselle psykiatrian erikoislääkärille mahtaa kuulua satunnaisena sateisena lokakauisena maanantaina kello 12:23.

Hallussani olevien tietojen valossa oli mahdotonta vastata kysymykseen yksiselitteisesti oikein.

Päädyin kerta toisensa jälkeen kertomaan lääkärille, että juuri nyt minä osaan kertoa ainoastaan siitä mitä minulle  jatkaen, että meidän yhteisen hetken kuulumisista osaisin kertoa vasta huoneesta poistuessani. 

Sama kysymys-vastauspari toistui keskustelun aloituksena kerta toisensa jälkeen.

...enkä vieläkään tiedä keistä kaikista muodostuu "me".

Vuoden 2017 Maailman Mielenterveyspäivän teema on Toivoa Kirjallisuudesta.
Satu Lindmanin teos Häpeä! on toipumismatkallani yksi minua kovasti puhutelluista teoksista. Tämän teoksen kautta olen löytänyt paljon armollisuutta ja anteeksiantoa minä -suheeseeni. Häpeä on mielenkiintoinen yhteiskunnallinen teema, itsensä vapauttaminen sosiaalisien normien kautta ilmenevistä häpeän kahleesta on suurinta rakkautta mitä itselleen voi osoittaa.

Tiedätkö sinä, mitä ystävällesi kuuluu juuri tänään?

Keneltä kysyit viimeksi aidon kiinnostuneena, "Mitä sulle kuuluu"

Tärkeitä kysymyksiä. Juuri tänään, äärimmäisen ajankohtaisia sillä tänään 10.10 vietetään kansainälitä maailman mielenterveyspäivä. Mielenterveyteen keskittyneen teemapäivän tavoitteena on tiedottaa ja kouluttaa ihmisiä mielenterveyteen liittyvistä asioista. Tuoda näkyväksi mielenterveyden haavoittuvuuden yleisyyttä ja mielenterveyden haasteiden kanssa elämisen jokapäiväisyyttä.

Tuttua juttua sinulle aktiivisempi lukijani, mutta kerrottakoot se jälleen kerran.

Minäkin olen yksi heistä, mielenteveyspotilas.

Juuri tänään viimeksi mietin, että olisipa mieleni epätavallisuus sellaista laatua, että sen tasaisi säännöllisesti kerran tai kaksi päivässä napattua tablettia. Että olisi lääke, joka helpottaisi oireilua ja antaisi minulle kyvyn aistia maailmaa enemmistön kanssa samala tavalla.

Juuri tässä hetkessä tuntuu, että pimeys nielaisee minut.

Positiivinen näkökulma on se, että nukun juuri nyt todella hyvin. Nukahdan nopeasti ja mitä uskomattomimmissa paikoissa. Elämänlaatua heikentävät seikat ovat määrittämättömienn pelkotilojen lisääntyminen, vahva tunne ulkopuolelle/ylkopuoliseksi jäämisestä kaiken yhteisöllisen toiminnan osalta, keskittymisongelmat sekä poissaolevuus. Jaksamisen laita on vähän niin ja näin. Jaksan käydä töissä ja tehdä töitä ja jaksan hiukan kivoja juttuja. Kaiken muun olen sovinnolla jättänyt jaksamisen ulkopuolelle.

Kaaos on hiljaa hivuttaen vallannut kotini - minun sairauteni aktiivinen vaihe näkyy aina sotkuisena kotina, minua itseäni katsoessa sairauden aktiivisuustilaa on mahdotonta havaita. Minä en ulkoisesti näytä sairaalta huonoimmallakaan hetkellä. 

Kirjanpitäjä kiittää kun en saa toimitettua hänelle tarvittavia dokumenttejä. 

Blogi on hiljaisempi kuin milloinkaan aikaisemmin.

Olen antanut kaiken jaksamattomuuden itselleni anteeksi.

Kerron mieleni ongelmist ja jaksamiseni tämän hetkisestä tasosta avoimesti ja häpeämättä. What you see is what you get - enempää ei ole annettavaksi.

Tälläisenä minä riitän.

Tilanteen hyväksyminen ja sen myötä armollisuus itseä kohtaan on suurinta rakkautta, 

jota voi osoittaa itselleen. Armollisuuden kautta olen saannut valoa pimeimpiin hetkiini. Olen oppinut elämään sopusoinnussa mieleni epätasapainotilojen kanssa normaalia elämää.

Minun normaalia elämääni.

It's only in your head.

Aina lopulta valo voittaa pimeyden. Muuta ei voi kuin rauhallisesti hengitellen kulkea läpi synkät päivät siihen saakka, että valo jälleen pilkahtaaa esiin.

Sitä odotellessa.

Rakkaudella,

Sallamari

Pin-Up Finland kisakuvat

Kuva: Mikael Häggblom
Pin-Up Finland 2017

Rakas lukijani,

Haluan jakaa kanssasi tänään pienen palan matkaani Pin-Up Finland kilpailussa. Ohessa muutama hassunhauka promokuva, jotka kilpailun tiimoilta on esillä Pin-Up Finlandin Facebook sivulla ja MTV3 verkkojulkaisussa. 

Kuva: Mikael Häggblom
Pin-Up Finland 2017

Kuvien kampaus, meikki ja vaatevalinnat ovat minun omaa käsialaani. Jälkeenpäin kuvia tarkastellessani mietin valintojeni oikeellisuutta - ulkopuolisesta näkemyksestä olisi voinut olla lisähyötyä.

Autotalli kuvan asukokonaisuus on liian tumma, eikä siten pääse oikeuksiin taustaa vasten. Koulukuvaajat ovat oikeassa kehoittaessaan pukemaan lapset luokkakuvaan värikkäästi, tummassa asussa uppoaa huomaamatta aivan liian hyvin kaikkeen taustalla olevaan. Monokromaattinen tumma kokonaisuus toimii yksin värikästä taustaa vasten.

Päätin rohkeasti valita tutusta ja turvallisesta kuvalookistani poikkeavan huivittoman kokonaisuuden toiseen kuvistani. Päähineettä - laitettua omaa tukkaa näyttäen - kuvassa esiintyminen on minulle aivan uutta ja todella suuri loikka turvalliseksi kokemani "raamien" ulkopuolelle. Tämäkään ei ehkä valinnoista viisain - vaikkakin samanaikaisesti ehkä rohkaisevin kokemus ikinä - hiusteni pienuuden vuoksi. Näyttävät tuuheat kampaukset ovat hyvin olennainen osa mielleyhtymää pin-up tytöistä puhuttaessa. Hiusten osalta minun otokseni on kilpasiskojen joukkoa katseltaessa ehdottomasti kuvasarjan vaatimattomin.

Sitä mitä ei ole, ei ole. Minun kohdallani puuttuva palanen on kaunis muhkea kampaus.

Pienistä puutteista huolimatta olen iloinen, että valitsin tuoho. yhteen kisalookin huivittomuudem. Ehkä tämän kuvan kautta voin rohkaista sinua oman tukkasi pin-up staittavuutta epäröivää mukaan pin-up iloitteluun. Jokaisessa meissä on löydettävisdä oma ainutlaatuinen hurmaava pin-up kaunotar.

Kuva: AskoJonathan Photography
Pin-Up Finland 2017
Alkuperäinen julkaisualusta: www.mtv.fi
Tästä MTV3 äänestykseen

Yksi isoimmista tämän kisan kuvien kautta kokemani ihanista asioista on valtava oivallus liittyen kehoon ja kehon näkyväksi tekemisen eri mahdollisuuksiin.

Olen todella iloinen, että kuvaaja ehdotti istuma-asentoa sohvalla vakuuttaen minut siitä, että asento näyttää kyllä hyvältä. Olen juuri oppinut löytämään itseni seisoma asennoissa, joten hurmaavan istuma-asennon oivaltaminen tuntui valtavan isolta hypyltä pois tutuilta vesiltä.

Kannatti kokeilla.

Vielä on julkaisematta kokonaan kalenterikuvauksen lopulliset vedokset. Tässä kalenterikuvassa olen niin ikään istuma-asennossa ja ennakkovilkaisujen perusteella tuo toinenkin istuma asennossa otettu kuva näyttää kivalta.

Minun osaltani tämä kisakuvaus antoi uutta positiivistä rohkeutta tehdä tutkimusmatkaa itseensä aivan uusien kuvakulmien kautta.

Kuva: Mikael Häggblom
Pin-Up Finland 2017

Lauantaina Lahdessa nähdään!
Onko joku teistä tulossa paikanpäällä pyörähtämään?


Rakkaudella,
Sallamari

....mutta laihempana sä olisit ehkä enemmän

Jokaisella kesällä tuntuu olevan joku teema - sana, lause tai sanoma, johon törmäät kerta toisensa jälkeen mitä erilaisimmissa asiayhteyksissä. Tämän alkaneen kesän osalta minun elämässäni keskustelun tai kommentoinnin aiheeksi näyttää nousevan kevyen oloisesti ilmoille heitetyt lausahdukset siitä, miten elämäntaparemontti voisi olla paikallaan.

Olisiko jo viimeinen ajankohtaista pohtia elämäntaparemonttia ja laihduttaa,
koska laihana voisin ehkä olla jotakin enemmän.

terveempi

onnellisempi

inspiroivampi

uskottavampi

positiivisemmin koettavampi

parempi työssä

Valehtelisin vilpittömästi jos tässä kohtaa väitän, ettenkö itse olisi pohtinut tämän teeman alituista esiin nousemista. Onko tämä kenties merkki Universumilta, että oikeasti pitäisi tehdä jotakin? Kenties ihmiset näkevät jotakin mitä itse en havaitse ja näin ollen he tietävät totuuden minun elellessä kaikessa rauhassa omassa kuplassani autuaana tietämättä mistään mitään?

Olisiko oikea aika aloittaa elämäntaparemontti ja pistää itsensä lopulta sellaiseen kuntoon, että muutkin huomaavat. Laihduttuani voisin esimerkilläni innostaa ja inspiroida ihmisiä tekemään huippuhienoja rohkeita valintoja omassa elämässään. Tällä kertaa minä aivan varmasti onnistunkin, sillä olenhan syömishäiriöstä toipuneena nyt vihdoinkin mieleltäni vahvempi kuin koskaan aikaisemmin.

Rehellisesti, minusta minussa ja minulla 

on kaikki hyvin juuri tälläisenä.

Käsi ylös, jos yllätyt seuraavasta lauseesta. Minä en halua suunnitella tässä kohtaa elämääni minkään valtakunnan elämäntaparemonttia, sillä minua pelottaa. Minua pelottaa, että kun viimeinen olen oppinut olemaan riittävästä tänään tälläisessä kehossa, elämäntapamuutoksen mukanaantuoma fyysisen koon muuttuminen suistaa minut takaisin tilaan jossa mikään ei riitä - sillä aina voi tehdä enemmän tai olla fyysiseltä ulkomuodoltaan vähemmän. Että mikään määrä ei minulle kyllin paljon saadakseen minut tuntemaan oloni onnistuneeksi. 

....niiinkuin aina aikaisemmillakin kerroilla on tapahtunut.

Mieleni on tänään riittävän vahva onnelliseen ja täysipainoiseen tälläisenä olemiseen,

muttei vielä riittävän vahva kestämään minussa tapahtuvia muutoksia.

Von rehellisesti tunnustaa, että paineet onnistumisen suhteen ovat minulle aivan liian kovat elämäntaparemontteja pohdiskellessa. Vaikka syömishäiriön ääni pääni sisällä on tällä hetkellä hiiren hiljaa, ei ole olemassa takeita hiljaisena pysymisestä tilanteessa jossa triggereitä tuodaan suoraan nenän eteen kultalautasella. Hiljaisuus ei ole merkki siitä, että pahat ajatukset minussa on lopullisesti poistuneet. 

Ei pidä ehdoin tahdoin herättää nukkuvaan lohikäärmettä.

Olen viimein löytänyt onnellisen olotilan, 

enkä ole valmis luopumaan siitä mistään hinnasta.

Minä riitän juuri tälläisenä.

Ehkä joskus jonakin päivänä tästäkin blogista löytyy inspiroivia elämäntaparemontti tarinoita. Siihen saakka saatte kuullla tarinaa syömishäiriöstä toipumisen mahdollisuuden todellisuudesta ja itsensä vilpittömän rakastamisen taidon mukanaan tuomasta omassa kehossa olemisen ihanuudesta.

Olen ihana, rakastettava ja arvokas

 tänään juuri tälläisenä.

Ja niin olet sinäkin.

Ihana, arvokas ja rakastettava

- tänään tässä hetkessä juuri tuollaisena omassa kehossasi.

Rakkaudella,

Sallamari

11 vuotta sitten minusta tuli äiti

Minusta tuntuu edelleen ihmeelliseltä, että huomenna tulee kuluneeksi 11 vuotta siitä hetkestä, kun minusta tuli äitii. Rakas tyttäreni S täyttää  tänään 10 vuotta ja siirtyy  lapsen elämästä avoimin sydämin teini-ikään.

Pikku S syntymäpäivien aikaan sydämessäni tuntuu aina pieni pistos; minua hieman harmittaa sellainen seikka, etten kykene muistamaan juurikaan mitään oman lapseni pikkuvauva-ajoista.

Muistikuvissa on tyhjää harmaata, joitakin satunnaisia pilkahduksia. Ensi askeleet ovat hämärän peitossa, ensimmäinen hymy ei ole tallentunut mielikuviin. 

Onneksi on valokuvia sentään, jotta voi mielelle kertoa olleensa paikalla.

Niin huonossa jamassa minä olin lapsen syntymän aikoihin, mieleltäni epävakaa ja aidosti pahan olon vallassa.  Surullisena oman elämän kanssa kipuileva, ollen samaan aikaa hyvin vakaan ja vahvan oloine,  niin että ulkopuolisten oli miltei mahdotonta havaita mieleni todellista tilaa. 

Onnekseni kuitenkin niin hyvässä ja tasapainoisessa tilanteessa elämän suhteen, että ympärilläni oli ihmisiä joihin osasin turvautua - oli puoliso, au-pairit, ystävät - heitä joidein varaan saatoin luottaa lapsiarjessa selvitymiseni eikä minun tarvinnutkaan yrittää jaksaa kantaa kaikkea vastuuta itse. 

Saattaa olla mahdotonta käsittää tälläistä, jos minut oppii tuntemaan tässä kohdassa matkaa.

Minua ei pelota enää kertoa, että lapsen syntymän aikaan (ja vielä vuosia sen jälkeenkin) minulla on ollut akuutti mielenterveysongelma. 

Lohduttavina sanoina voin omalla esimerkilläni osoittaa mikään ei ole lopullista - tilanteet elämässä muuttuvat.  Syvistäkin ongelmista on mahdollista päästä eteenpäin. Toipuminen on kyllä ihan hiton hidasta hommaa, mutta mahdollista - sitä pitää toisinaan haluta enemmän kuin mitään muuta elämässä. Siinä joutuu sitten kohtamaan vastuun jakamisen pelottavuuden, sen että sanoo ääneen "Yksin en jaksa, tarvitsen apua teiltä."

Kaikessa pelottavuudessaankin avun vastaanottaminen on vaivannäön arvoista.

Olen kiitollinen siitä, että saan tänään aidosti tuntea rakkautta omaa lastani kohtaan. Olen iloinen ja onnellinen siitä, että osaan tänään juhlia lapsen kanssa onnellisena hänen syntymänsä juhlapäivää.

 Olen saanut oppia isoja asioita.

Kiitos.


Rakkaudella,
Sallamari

Kansainvälinen syömishäiriöpäivä ja #lupanäkyä

Kotikutoisella otteella luoto #älämahdumuottiin -otos.
Koska jokaisella meistä on #lupanäkyä

Kansainvälisen Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa kehonmuotoa ylitse muiden.

Anna itse itsellesi edes tänään lupa on rakastettava, ihana ja ihmeellinen tämän hetken kehossasi. Rakasta itseäsi tässä hetkessä, kiitä mieltäsi ja kehoasi niiden olemassa olosta, sano peilin edessä ääneen itsellesi rohkeasti "Rakastan sinua!" Älä laihduta päivä on minulle syömishäiriöistä toipuneena ääeettömän tärkeä päivä. Halua viedä ihmiskehon kauneuden ja yksilöllisen ainutlaatuisuuden sanomaa eteenpäin ottamalla osaa ihanan valokuvaajakaksikon Niina Stolt ja Mirkku Merimaa yhdessä Etelän Syli Ryn kanssa lanseeraamaan #älämahdumuottiin -kampanjaan.

Viralliseen kuvaan en kuvauspäivänä ehtinyt, joten piti kehitellä kevyesti kotikutoinen versio teeman mukaan - ja siitä se ajatus sitten lähti.

Minusta #älämahdumuottiin-viesti on voimauttava - riko rajoja, ole onnellisesti oma itsesi. Ei ole tarvetta mahtua yleisesti hyväksyttyihin kauneusihanteisiin voidakseen olla onnellinen. Ole sinä. Ole oma itsesi.

Näin tärkeällä asialla lähestyn teitä tänään. Jos hyvältä tuntuu, nappaa kuvasta inspis ja toteuta oma #älämahdumuottiin -kuva. Vaikkapa muistoksi tästä päivästä ja rohkaisuksi itselle, siltä varalta että huono päivä pääsee joskus yllättämään.

Sinä olet ihana.
Sinä olet arvokas.
Tänään - juuri tuollaisena.


Ensi viikolla luvassa kissakuvia.

Rakkaudella,
Sallamari

Ps. Meidän  paikallisessa lehdessä oli kuluneella viikolla pieni juttu minusta, syömishäiriöstä ja itsensä löytämisen vapaudesta. Lehden digitaaliversiossa voit sinäkin käydä vilkaisemassa jutun.

2 yllättävää ötökkäruokaa

Paistettua kotisirkkaa 

sekä mopanetoukka tahnalla kuorrutettua maissileipää.

Uskaltaisitko maistaa?

Minä sain tänään tilaisuuden maistella Hyönteiskokin valmistamia ötökkäherkkupaloja ja oman kokemukseni pohjalta voin lämpimästi suositella kumpaakin annosta.

Paistetut, suolalla sekä paprikalla maustetut, kotisirkan toukat muistuttavat sekä maultaan että koostumukseltaan suolaisia snacks herkkuja. Suutuntuma on mukavan rapea ja paistettu matonen suorastaan sulaa suuhun - herkusta ei jää mitään hampaankoloon. Jauhetuista mopanetoukista kokattu tahna puolestaan muistutti koostumuksen ja makunsa puolesta etäisesti silputuista metsäsienistä tehtyä kuorrutetta. Ötökkäleipästä voisi kokemuksena kuvailla juhlissa tarjoiltavan metsäsieni-maissikakku alkupalan nauttimisen kaltaiseksi tilanteeksi - otat yhden, toteat herkulliseksi ja mietit kehtaatko napata lautasellesi vielä pari lisää.

Ensikosketus ötökkäherkkuhin herätti minussa pienen kiinnostuksen kipinän hyönteissyöntiä kohtaan. Sisäinen ötökkäkokkini saakin vielä tovin sulatella hyöteisravintoa helpolla ajatuksen tasolla, kun helposti saataville kauppoihin hyönteisruoka saapuu EU:n elintarvikeasetuksen höllenemisen myötä vasta ensi vuoden alussa. Kinkkisiä tilanteita tulee kaltaisellani amatöörikokilla olemaan ötökkäruoan parissa, sillä maistuvan annoksen loihtimiseksi avainasemaa näyttelevät ötökkävalintojen lisäksi oikeat mausteet.

Haastetta kerrakseen kaltaiselleni kodinhengetärtumpelolle. Minullehan onnistuneesti maustettu ruoka tarkoittaa kokkauskertaa, jolloin itsenäisesti osasin erottaa mustapippurin  ja valkopippurin toisistaan ja lisätä niistä sitä oikeaa annokseen ohjeen mukaan.

Ötökkäruokaa nyt kerran kokeilleena suositukseni sinulle on, että jos milloinka eteesi tarjoutuu tilaisuus maistella osaavan kokin valmistamaa ötökkäruokaa tartu tilaisuuteen ennakkoluulottomasti. Anna mauille ja naposteltavan herkun tekstuurille tilaisuus kosiskella makuhermojasi. Ota suupalanen, ota toinen ja päätä vasta sitten miten juuri sinun maailmassasi ötökkäruoka sijoittuu.

Makuhermot suhtautuvat ötökkäruokaa todennäköisesti huomattavasti aivoja suopeammin. Mielikuvan tasolla ötökkäruoka haastaa makunautintoa enemmän. Se on ötökkää ja ajatuksen tasolla täällä länsimaisessa yhteiskunnassa meiädät on sosiaalisesti hyväksytysti opetettu kevyesti ällöämään niitä. 

Minulle ötökkäherkuissa haastavimmaksi nousi ajatus ötökkäruoan koostumuksesta. Pään sisäinen tunne - its ekeksitty mielikuva siis - siitä, että ötökkäruoka tuntuu jotenkin limaiselta ja jää hampaisiin kiinni. Että ensimmäisen suupalan jälkeen koko suu on täynnä jotakin tahmeaa ötökkämäistä, jota ei saa suusta pois vaikka tekisi mitä. En pelännyt pahaa tai epämiellyttävää makua, vaan sitä että suu olisi ötökkäherkuttelun päälle täynnä ötökän osia, joita ei saisi huuhdeltua suusta pois vaikka mitä yrittäisi.

Enpä olisi voinut olla mielen kuvien kanssa enempää väärässä.  Rapeaa ja mauksta, suussa kivalta tuntuvaa ja miellyttävästi suolaiselta maistuvaa, sellaiselta hyöteisruoka tosielämässä osoittautui olevan.

Hyönteisruoassa piilee kenties tulevaisuutemme, onhan YK:kin hyväksynyt hyönteisravinnon osaksi ruokapyramidia. Kiistämättä on ainakin totta että pikkuötökät ovat perin terveellisiä. Proteiinia ja mineraalia runsain mitoin - niistä on terveellinen ötökkäravinto tehty.

Tälläisiä iloisia ruokatunnelmia tällä kertaa.

Rakkaudella,

Sallamari

Pääsiäisen KonMari eli vähemmän on todellakin vähemmän

Laatikollinen sukkahousuja.

Puhki kuluneita, reikäisiä, väritykseltään kummallisia, omituisesti päälle istuvia

kerran käytettyjä, aivan uusia avaamattomissa paketeissaan, jo vuosia sitten aivan liian pieneksi todettuja.

Löydätkö yhtymäkohtia omaan sukkalaatikkoosi?

Sukkahousulaatikkoa tonkiessa mietin harmillisen usein, miksi säilytän juuri tätä sukkahousuparia? Miksen kierrättänyt sinapinkeltaista paria siinä samassa hetkessä, kun luovuin aniliinin punaisista sukkahousuistani? Kaikessa yksinkertaisuudessaan, käytän kahden laisia sukkahousuja - paksuja mustia talvikautena ja seitinohuita ihonvärisiä sukkahousuja lämpiminä vuodenaikoina.

Aivan kuin sukkalaatikko,

kotini on ajautunut täydellisen kaaoksen valtaan.

Sukkahousulaatikon tarina on yksi osa pääsiäisviikonlopun huikaisevaa kodin kaaoksen kesyttämistä varten laatimaani suunnitelmaa, jonka ydinajatus on KonMari -filosofiasta inspiraationsa saanut radikaali suursiivous. Kodin pelastamiseksi on neljän vapaapäivän aikana tarkoitus käydä kaikki huoneet kaappeineen ja laatikoineen läpi ja poistaa lopullisesti - lahjoittaa edelleen, kierrättää raaka-aineena uusiokäyttöön tai heittää  jätteenä roskikseen - kaikki sellaiset esineet, jotka eivät tuota minulle vilpitöntä iloa.

Halun paljastaa sinulle salaisuuksia sotkuisen kotini takana. Suurin kaaoksen aiheuttajia kotiani koskien on henkinen pahoinvointini. Kun olen sielullisesti heikossa hapessa - masentaa, ahdistaa tai epävarmuus puskee esille - ajautuu kotini katastrofaaliseen tilaan. Tavarat kertyvät pinoihin, eksyvät väärille paikoilleen eivätkä milloinkaan löydä tietään pöydällä lojumisen sijaan parempaan loppusijoituspaikkaan. Pahimpina hetkinä en imuroi, luuttua tai tiskaa.

Ei pysty, ei kykene.

Suren sitä, että sotkuinen koti aiheuttaa minussa niin suurta häpeää.

Toisinaan minulle itselleni on äärimäisen vaikeaa hyväksyä, ettei paha oloni ole mitenkään ulkopuolisin silmin havaittavissa. Maailma ei kykene aistimaan tai havainnoimaan vaikeita hetkini, kun päivittäisissä toimissani, käyttäytymisessä tai ulkonäössäni ei tapahdu merkittäviä muutoksia masennuskauden iskiessä. Muutoksia tapahtuu oman kodin seinien sisäpuolella - ystävät eivät ole tervetulleita kotiini kahville, lapset kaverit eivät saa leikkiä meillä enkä mielelläni avaa kodin ovea tuntemattomille. Eristän kotini ulkopuolisesta maailmata täysin ja tunnustan inhoavani kotia joinakin hetkinä.

Jollakin tasolla siirrän itseeni kohdistettavat vihan ja inhon tunteen koskemaan kotiani. Itseni laiminlyömisen sijaan laiminlyön meidän yhteistä kotiamme. Itsensä vilpittömän rakastamisen opettelussa, yksi suurimpia kynnyksiä minulle on ollut rakentaa rakastava suhde elinympäristööni. Minulle on haastavaa pitää huolta kodistani samalla rakkaudellisella otteella, jolla nykyään pidän huolta itsestäni.

KonMari ajattelu sopii loistavasti minun tarpeeseeni - haluun korjata laiminlyöntiin asti taantunutta suhdettani omaa kotia kohtaan. Ajatus kodin kertaistumalta kuntoon järjestäminen, siten että poistaa kotoa kaikki ne tavarat, jotka oikeasti eivät tuota itselle iloa kuulostaa minun korvaani houkuttelevalta. Houkuttelevaa KonMari -metodissa on myös se, että kodin kerralla kuntoon järjestäminen ei tarkoita kolmen vuorokauden yhtämittaista siivous maratonia vaan pienistä yksittäisistä siivoustapahtumista muodostuvaa kokonaisuutta - eräänlaista jatkumoa.

Minun KonMari polkuni kulkee läpi kodin huoneittain. Kaikki tasot, kaapit ja laatikot saavat oman osansa huomiosta. Mieli kevenee ja sydän täyttyy kiitollisuudella rinta rinnan ylimääräisestä tavarasta luopumisen kanssa.


Halusin jakaa kanssasi palan arkeani vertaistukiajatus mielessäni. Ehkä juuri sinulla on ystävä, jonka kotona et ole vierillut milloinkaan. Tai ehkä juuri sinun lapsesi ystävän kotiin ei koskaan pääse leikkimään. Olen itse kohdannut hetkiä, jolloin minun tuttaviani pohdituttaa se, miksemme tapaa milloinkaan minun luonanai.

Olen tähän saakka vältellyt puhumasta Minä ja Kotini -teemaisista asioista - ja ani harvoin osallistun keskusteluun kodin sisustukseen liittyvissä asioissa. Olen hävennyt kotiani, tai oikeammin omaa saamattomuuttani kodin siisteydessä. Mitä enemmän ehdottoman rakkauden tunne itseä kohtaan minussa vahvistuu, sen helpompaa minun on katsoa rehellisesti suhdettani omaa kotia kohtaan. Ymmärrän omia valintojani - sen mistä ne nousevat ja mitä valinnoista seuraa. Suhtaudun nykyään lempeästi siihen tosiasiaan, että paha olo ja masennus ovat minun elämässäni selkeimmin havaittavissa täällä meidän kotona - sekainen koti kuvastaa sekavia tunteita sisimmässäni.

Minärakkauden kasvun myötä olen oppinut ottamaan avoimin mielin vastaan erilaisia parannuskeinoja kodin siisteyden parantamiseksi. Rakkaudessa piilää uskomaton voima. Rakastamalla itseäni ehdoitta enemmän ja enemmän voin eheyttää vaikeaa suhdettani oman kodin siiteyden kanssa ja oppia toisenlaisia lähestymistapoja elinymräistöäni kohtaan.

Toivoa on.

KonMari innostaa minua juuri nyt.

Täältä siivoustunnelmien keskeltä haluankin nyt toivottaa sinulle oikein mukavaa pääsiäisviikonloppua!

Ehkäpä jo ensi viikonloppuna saan vihdoin kutsua ystäviä kylään minun kotiini.

Rakkaudella,

Sallamari

Koska saa syödä jätskiä

Aamu kahdeksan, puoliautio Prisma. Ulkona pirskottaa ikävää jäätävää tihkua, sisällä kaupassa tunnelma on lämmin ja uneliaalla tavalla rauhallinen.

 Nainen punaisessa takissaan astuu sisään kauppaa, kävelee määrätietoisesti jäätelöaltaille ja nappaa altaan uumenista jäätelöpuikon.

Naisen askeleet johtavat lähimmälle avoimelle kassalle. Koruton nopea maksutapahtuma - lomapkko taskuun ja jäätelöpaperin kuoret auki.

Kingis uppoutuu hampaiden väliin.

Millaisia ajatuksia edellä kuvattu tapahtuma herättää sinussa?

Haluaisitko sanoa tarinan naiselle jotakin?

Minä olen tarinan nainen. Hieman jälkeen kahdeksan tänä aamuna minä halusin jäätelön. Aamukahvin kanssa nautittavaksi, ihan vain tälläisella sivuhuomautuksella tarinaa täydentääkseni.

Vehnäallergia supistaa noita aamukahvin kanssa nautittavien pullan/keksin/kahvileivän valikoimia  - eikä sillä, että minä tuollaisesta pullavata liiemmälti ole koskaan perustanutkaan.

 Mutta jäätelöstä minä pidän. 

Niin siinä sitten käy, että sellaisena aamuna  kun sisin sanoo että aamukahvin kanssa olisi kiva saada jotakin, muistuu mieleen että marketin pakastealtaastahan saa jäätelöpuikon paperimukikahvin kaveriksi.

Kahdeksalta aamulla herkkuhetki jäätelön kera.

Because I can.

Sallin sen.

Annan itselleni luvan.

Kiitän ja iloitsen.

Ei häpeää.

Ei inhoa.

Ei katumusta.

Toinen ottaa pullan,

minä aamukahvijäätelön.

Miksi jäätelö mielletään iltapäivällä syötäväksi? 

Pulla on ok milloin vaan, mutta jäätelöä saisi sallia itselleen vain iltapäivisin ja aurinkoisina kesäpäivinä?

Onko sinulle tuttua juttua tälläiset jäätelöön liittyvät mielikuvat? Että jäätelö on iltapäivällä syötävää jälkkäriä ja se on ok nautittavaksi kun kunnon ruoka on syöty ensin alta pois.

Tunnustan olevani jäätelörebel!

Syön jäätelöä kun mieliteko iskee.

Nykyisellään syömishäiriöni voi niin hienosti, että yksi jäätelö riittää - enää ei tarvitse ahtaa itseensä enempää. Eikä syyllisyys iske missään vaiheessa. Nautittu jäätelö on rakkaudella nautittu herkku, pieni iloinen arkea sulostuttava teko - ei mitään sen enempää.

Olen oppinut aidon nautinnollisen herkuttelun taidon.

Olen ylpeä itsestäni ja onnellinen onnistumisestani.

Ihana siunattu vapaus.

Rakkaudella,

Sallamari

10 päivää aattoon ja hommat hoidossa

Iloiset terveiset matkalla maailmalle 

Iloinen yllätys, olen tänä vuonna jouluaskareiden kanssa aikatauluja edellä. Tämä tarkoittaa sitä, että  joulunodotushommat on pääsiosin hoidettu tai ainakin aikataulutettu hoidettaviksi. Eikä sovi ahdistua millään tavalla tuon aikataulutus -sanan käytöstä, käytän sanaa tässä kohden hyvin positiivisessa mielessä kuvaamaan sitä että joulun kivoille jutuille on varattu oma tila melko täydessä arjessa niin että ne ennättää kokea kaikessa rauhassa.

Olen tietoisesti pitänyt nyt joulukuussa muutaman päivän vapaata koulusta asioiden hoitamisen nimissä. Ensimmäinen lomapäivä kului nukkuessa, kaksi muuta pienten juoksevien asioiden hoitelun merkeissä. 

Olen lomapäivien aikana saanut joulukortit ystäville postitetuiksi. Minun jouluperinteenäni - jos asian tekee samalla kaavalla neljättä vuotta peräkkäin sitä voinee kutsua jo perinteeksi, vai kuinka - on lähettää muutamalle elämässäni vuoden aikana tavalla tai toisella vaikuttaneelle ihmiselle jouluteemainen kortti ihan silkasta korttien lähettämisen ilosta. Kortti pitää sisällään jollakin tapaa toveruutemme teemaan sopivan tervehdyksen ja jokin osa kortissa tai kortin koristelussa on lähtöisin minun käsistäni. Samasta kortin lähettämisen riemusta olen muutaman viime vuoden aikana tehnyt joulukorttivaihtarit toisen bloggarin kanssa.

Koska kaikki nuo kauniit joulukortit.

Tämän vuoden kortit voitin Uutistoimisto Anselmi -blogin arvonnassa. Nuo voittamani kortit olivat kerrassaan ihania ja näistä kaunista korteista huumaantuneena tein tänä vuonna sellaisen poikkeuksen rutiineihini, että laitoin yhden niistä menemään isälleni. Jotenkin tämän vuoden aikana olen sydämessäni tuntenut päässeeni isän kanssa enemmän samankaltaisille aaltopituuksille kuin viime vuosikymmeniin.

Oli pakottava tarve kortin voimalla kertoa, 

että Isi olet mulle rakas ja tärkeä.

Eipä löytynyt joululahjoja kauppakeskuksen tarjonnasta,
kauniita somisteita löytyi näyteikkunoista sitten sitäkin runsaammin.

Joulukorteista päästäänkin näppärästi suoraa aasinsiltaa pitkin joululahjoihin.

Joulun tärkeimmät lahjat elämäni tärkeimmille ihmisille - PikkuÄssälle ja JunttiPunaniskalle - on hankittuina. Valmiina on myös tänä vuonna elämääni merkittävällä tavalla vaikuttaneiden ihmisten paketteihin omin käsin valmistamani lahjat. Tuo tärkeällä tavalla elämääni vaikuttaneen ihmisen muistaminen jouluna on jälleen yksi jouluangstista toipumisen jälkeiseen elämään ilmestynyt juttu - neljättä vuotta peräkkäin toistuva juttu tämänkin - jonka olen joulumielen löydettyäni rakkaudella luonut osaksi joulunaluspuuhiani.

Vietin osan eilisestä lomapäivästäni joulufiiliksiä nostatellen Turussa, tutkien parin ison kauppakeskuksen joululahja tarjontaan inspiroitumisajatuksella. Joululahjasaldo kasvoi yhdellä lahjalla ja kahdella joulukeräyslahjoituksella. Hillittömän lahjashoppailun sijaan päädyin ilahduttamaan lahjalla jotakuta tuntematonta ja tukemaan kodittomien eläinten joulua pienellä rahasummalla. 

Sydämessäni on sellainen olo, että minulla on juuri tässä hetkessä elämässäni kaikkea riittävästi ja siksi omalta osaltani haluan olla jakamassa materialisoitunutta jouluiloa jollekulle tiukemmassa tilanteessa olevalle. Pieni ele minulta voi olla jotakin suurta jollekin toiselle.

Aasinsiltaa kuljetaan minun joululahjatoivelistaani, joka tälle joululle ammottaa tyhjyyttään - juuri tässä hetkessä minusta aidosti tuntuu, ettei minulta oikeasti puutu mitään.

Sisälläni on ajankohtaan nähden hämmästyttävän rauhallinen olo. Ei ole fiilis, että tarvisi ostaa itseään onnelliseksi kauhella tavaramäärällä joulun nimissä. On olo, että haluan enemmänkin jakaa kiitollisuutta ympärilleni aivan kaikeasta mitä minulla jo on, ilman tarvetta jatkolauseeseen ....toivoisin vielä tätä. Juuri nyt minulta ei puutu mitään.

Kerrassaan hämmentävä tunne.

Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta uusien työvälineiden ostosta, mikäli tukkuliike joulun vuoksi tuo markkinoille todella hyviä tarjouksia. Mikäli mitään sopivia tarjouksia ei ilmene, voi työvälineinvestoinnit rauhassa odottaa sopivin tarjousten ilmenemistä. NYX meikkipistettä tutkaillessani Sokoksella tänään mietin vakavasti josko sitä kertarysäyksellä uusisi perusmeikkivalikoimaa suuremmalla kertainvestoinnilla, päätyen lopulta siihen että perusmeikkivalikoima on ihan kelvollinen ja uusimalla joka kuukausi muutaman tuotteen kerralla pärjään kyllä.

Itseasiassa Uusi vähän kerralla joka kuukausi -hanke on jo aluillaan. Ensimmäinen hankinta on oikeastaan jo tehtykin,  postin mukana on tulossa Black Fridayn jälkitunnelmissa  - viikkoa myöhemmin - alennuksella bongaamani Jeffree Star highlighter väri. Lupaan palata tähän ostokseen myöhemmin jossakin vaiheessa.

Ostoskeskusten tarjontaa tutkaillessani huomaan olevani selkesti sellaista ihmistyyppiä joka tekee mieluiten ostoksiensa netissä. Minä hahmotan paremmin itseni miellyttävät vaatteet tietokoneen ruudulta, kuin kolmenkymmenen samankaltaisen tuotteen joukosta vaatekaupan rekistä. Sama pätee kosmetiikkaan on kivempi lukea teknisiä tuotetietoja ja suorittaa vertailuja kotona kaikessa rauhassa, kuin koittaa bongata yksityiskohtaista tietoa tuotteesta kaupassa kaikkien muiden tuotteiden keskellä.

Parasta shoppailureissussa oli kahvilla käynti - hyvä latte, iloinen mieli.

Tarjousbongailua kampaamotukku-uutisista.
Uusi kone olisi ihan kiva - asiakkaita ajatellen - ehkä valmistujaislahjaksi?

Parasta joulussa on odottamattomat yllätykset - vaikkapa ensimmäinen saapunut joulukortti.
Tämän vuoden ensimmäinen joulukortti oli käsinkirjoitettu joulukortti Minna Parikka Universumilta.
Yrityskortti kyllä, mutta käsinkirjoitetun tekstin lisääminen kortiin on pieni kaunis ele,
joka lämmitti ainakin minun mieltäni erityisesti.

Joulufiilistelyn lomassa olen tehnyt valmistelevia töitä koulun jälkeistä elämää silmällä pitäen. Olen vastaanottanut työpaikan - tai oikeammin tulevan yritykseni kotipaikan - ja valmistellut yrittäjäelämään siirtymisessä tarvittavia asiakirjoja. Yrittäjäelämän alkamispäivä on tiedossa, töiden aloituspäivä uudessa työyhteisössä on sovittu. Ensi vuotta silmälläpitäen aika monta juttua on jo tehtynä, tulevaisuudessa työn alle otettavien tehtävien dead line päivät on kirjoitettu oikeille paikoille kalenteriin.

Unelmani on  jälleen yhtä askelta lähempänä minua.

Aasinsiltaa pitkin jatketaan hetkeksi unelmien pariin. Kauan, kauan sitten minäkin unelmoin mallinhommista. Miten otettu sitä olisikaan, jos joku joskus kutsuisi malliksi muotinäytökseen. Ajatuksessa oli jotakin kiehtovaa, inspiroivaa ja innostavaa. Olisi kiva esitellä jonkun putiikin tarjontaa. Ehkä joku minun laiseni huomaisi sattumalta, että tuoltahan saa minullekin sopivia vaatteita.

Hautasin ajatuksen 2000 -luvulle siirryttäessä.

Kunnes ystäväni suostuttelemana päädyin viikko sitten hyväntekeväisyyden nimissä malliksi paikallisen varainkeruuillan muotinäytökseen. Oli suuri kunnia saada toimia paikallisen muotiputiikin plussamallina. Mieltäni lämmitti, että lavalla esiteltyjen asujen kokovalikoima oli todella laaja. Me amatöörimallit vastasimme hienosti pienen kaupungin asukaskuntaa - vaatevalikoimaa esittelemässä oli isoja, pieniä, nuoria, vanhoja, miehiä ja naisia.

Tunnustan reilusti tässä kohtaa, että minua vaivaa butiikkifobia. Kynnys astua pieneen vaateliikkeeseen on korkea. Minulle on jäänyt kuva, että pienestä paikallisesta putiikista vaatteita itselleen saa vain tietyn kokoiset ja tietyn ikäiset kuluttajat. Tämän hyväntekeväisyys projektin nimissä uskatauduin viimein astumaan rohkeasti sisälle Muotiperho -liikkeeseen - arvatkaa mitä, sisällä liikkeessä yllätyin positiivisesti aivan kaikesta. Vaatevalikoimaa löytyi, eikä kaltaiseni kurvikkaampi potentiaalinen asiakaskaan jää ilman oikeankokoista vaatetarjontaa. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja avuliasta. Ennakkopelkoni nyrpeistä, kokoja tuijottavista myyjätädeistä - tässä kohtaa paino sanalla täti, kuvaten sanalla ahdasmielistä omassa kauneuskäsityskuplassaa sitkeästi jurnuttavaa pitkän uran tehnyttä ja työhönsä ehkä hivenen työhönsä väsynyttä myyntiammattilaista - oli täysin tuulesta temmattu. Muitikuva jäänne jostakin 80 -luvulta.

Mikäli vaatteet eivät osu omaan tyylikuplaan löytyy putiikista aimo valikoima erilaisia asusteita. Minun "harkitsen vakavasti" -hankintalistalleni Muotiperhon valikoimista löysin mukavan valikoiman Tommy Hilfigerin tote laukkuja. Leikittelen tässä hetkessä ajatuksella, että valmistujaislahjaksi itselleni hankin uuden laukun.

Pienen kaupungin paikalliseen tarjontaan tutustuminen kannattaa kyllä.
Todennäköisyys positiivisesti yllättymiselle on verrattaen iso.

Ihanat naiset bäkkärillä

Tälläisissä tunnelmissa keskiviikkoon!

Rakkaudella,

Sallamari

Onko runsaasti liikaa

Marraskuu on taakse jäänyttä, on aika kääntää katseet tulevaan.

Joulu, Joulu - ihana Joulu.

Minä - jouluangstaaja - joka neljä vuotta sitten juhlin jouluaattoyötä sohvannurkassa lohduttomasti itkien ja uskoen ettei jouluisin mittavaksi yhtyvä kaipuun sekainen kipu rinnassani ikinä helpota, fiilistelen tänään alkanutta joulunalusaikaa aivan innoissani.

Syvän surun täyttämä jouluaika tuntuu tänään jotenkin niin kaukaiselta ajatukselta. On kevyt ja onnellinen olla, suru ei enää purista rintaa - terapia tarjosi tarvittavat työkalut sisäisten solmujen selvittelyyn. Muisoista kiinnipitämisen sijaan osaan aktiivisesti keskittyä elämään tässä hetkessä ja sitä myöden luomaan uusia muistoja. Perinteiden kiihkeän vaalimisen sijaan jalostan kauniit muistot uusiksi perinteiksi.

En kaivanut varaston uumsenista lapsuuden joulukalenteriani vaan kysyin lapselta itseltään millainen joulukalenteri olisi mieluinen kalenteri tälle vuodelle. Lapsi toivoi jotakin sellaista täytettävää kalenteria ja seuraavassa hengenvedossa mietti Kinder -kalenterin hyviä puolia.

Hyväksi ratkaisuksi osoittautui yhdistää parhaat puolet kaikista mieluisista kalentereista - jotakin mistä löytyisi Kinder suklaata, muttei tehtaassa väsättyä vaan äidin ja isin rakkaudella todeksi loihtimaa. Kinder kalenterin ainoa huono puoli kuulemma on se, että suklaata on vähän, ja sama maku tulee monta päivää peräkkäin.

Siispä kasasimme riittävästi sisältöä ja varmistimme, ettei perättäiset luukut sisällä pelkästään samanlaista suklaata.

Elkää huolestuko kalenterikuvaa katsellessa, 

en minä ole lastani karkkiövereillä myrkyttämästä.

Toisin kuin äitinsä, lapseni osaa syödä suklaata vain sen verran kun oikeasti tekee mieli. Loppu livahtaa laatikkoon odottamaan tai se tarjotaan yllätyslahjana meille vanhemmille. 

Lapseni makeansäännöstelykyky on kerta kaikkiaan ihailtavaa - otetaan se mikä oikeasti tekee mieli, eikä pisaraakaan enempää. Haluaisin olettaa tämän johtuvan siitä, että meidän perheessä ei herkuista ole koskaan puhuttu negatiiviseen sävyyn eikä niitä ole millään tavalla mustamaalattu tai laitettu kieltolistalle.

Suklaa ei johda turmioon eikä herkuttelun suora seuraus ole lihavana vietetty onneton elämä. Ole pyrkinyt kaikissa puheissani tarjoamaan lapselleni positiivisesti sävytetyn yleisen katsantomallin syötävän ja juotavan suhteen.

Olen halunnut tarjota lapselle positiivisella tavalla kriittisen ajatusmallin herkkujen suhteen tuomalla esiin herkkujen olevan nautinnollinen juttu, eikä kasvamista ruokkivan ravinnon lähde. Että sopivissa annoksissa nautittuna esimerkiksi suklaa kerrassaan positiivinen ja ihana elämän sulostuttaja.

Kun asia ei ole kiellettyä tai saatavuudeltaan rajoitettu - niin että vain tietyn tapahtuman aikaan ja tietyssä määrässä jokin on sallittua tai saatavilla - ei asiaa kohtaan kehkeydy kiiresuhdetta. Että nyt kiireesti nautin niin paljon tätä kuin mahdollista, ennenkuin tilaisuus nauttimiseen menee ohi jättäen minut tiedottomaksi koska tätä kivaa on mahdollista saada lisää.

Kun jotakin kiellettyä kerran on tarjolla tahtoo sitä ajan loppumisen pelon siivittämänä itselleen tässä hetkessä niin paljon kuin mahdollista - että jos ei vaikka saakaan koskaan enää lisää.

Olen pyrkinyt opettamaan lapselle, että herkku ei myöskään ole lohtu.

Äidin silitys tai yhteinen halihetki on suklaata parempi lohtu, jotakin sellaista jonka avulla kipu -henkinen sekä fyysinen - helpottuu muutamassa hetkessä.

Herkku on herkku - iloinen ihana asia.

 Sielullisen tyhjyyden täyttäjäksi tai kivun korjaakaksi siitä ei ole - apu niihin löytyy jostakin aivan muualta.

Olen onnellinen saadessani sanoa, että lapsellani tuntuu olevan ainakin toistaiseksi verrattaen neutraali suhtautuminen herkkuihin. Ei ole helppoa kasvaa nuoreksi naiseksi syömishäiriöstä toipumista tekevän äidin rinnalla.

Minä toivoin itselleni tänä vuonna kuvakalenteria ja sellaisen minä sain.

Tuollaisen itsetäytettävän lokerokalenterin lisäksi Tiger tilpehööriliike tarjoaa valikoimissaan tyhjän luukuilla varustetun piirtopohjan kuvakalenterin tekemistä varten. PikkuS bongasi kalenteripohjan ja pyysi saada sellaisen. Sellainen on syntytarina minun kauneimmalle kuvakalenterille ikinä.

Oikein hyvää joulukuun alkua teille kaikille!

Millainen on sinun tämän vuoden joulukalenteri?

Entä olisiko joku teistä ihanista lukijoista halukas tämän vuoden joulukorttivahtarikaverikseni Kortti sulle, Kortti mulle -periaattella?

Rakkaudella,

Sallamari

Suloinen Self-Sabotage

...mä en ikinä osais hymyillä ja olla onnellinen jos olisin tollanen.

"Mähän olen ihminen joka inhottaa kaikkia. Se josta näkee, että ei jaksa panostaa itseensä sillä en minä tästä paremmaks muutu vaikka tekisin mitä. Kävelen kaikkien niiden kauniiden ihmisten tukkeena kaduilla häpeillen ja anteekspyydellen olemassa oloani."

"Mä olen kauhea läski ja syypää siihen että olen yksin ja onneton 

- mä oon ihan kauhea ja vihaa olla minä."

Edelliset katkelmat ovat epäsuoria lainauksia parista Facebookin bodylove -henkisestä tsemppiryhmästä, joista joudui poistamaan itseni. Teki liian pahaa lukea onnettomia Self Sabotage -asennetta uhkuvia tekstejä. Kerro mulle, että mä kelpaan, kerro mulle,että mä riitän ja oon hyvä tälläisenäkin. Sielullinen paha olo paistaa tekstistä läpi - vaikka kuka kehuisi kauniiksi ja sanoo, että kelpaat juuri tuollaisena, se ammutaan alas sanomalla että kun mä olen ruma ja lihava ja vihaan itseäni. 

What's the point?

Miten kukaan toinen voi vakuutta sulle, että sä kelpaat maailmalle?  Mitään ei vaan tapahdu, ellen anna itselleni lupaa rakastaa itseäni juuri tässä hetkessä juuri tälläisenä kuin mä olen.

Sinä olet ihana ja ihmeellinen, elämän täydellinen luomus.

 Ainutlaatuinen ja erityinen - ehdoitta rakastettava juuri omana itsenäsi.

....hetken mietin, että pitäisikö mun olla hymyilemättä ja iloitsematta tästä päivästä,
koska juuri tänään mä olen tälläinen ja tässä kehossa.

Mutta, kun tää elämä on niin sanomattoman hienoa.
Multa ei puutu mitään, enkä mä vaihtaisi tässä päivässä mitään toiseksi.

Mun näköistä elämää.
Kiitos, että saan olla  elossa ja onnelinen.

Tsemppipalstat ja BodyLove -ryhmät ovat karua luettavaa.

Teoriassa ne on perustettu siksi, että niiden kautta voidaan jakaa positiivistä henkeä. Jotenkin niistä mutkan kautta onkin tullut avoin foorumi itsensä kritisoimiselle sekä jos mä olisin ja sit kun mä oon saanut itseni .... kuntoon -asenteelle

...en tahdo, en halua, en osaa, en voi, ei musta oo, ei musta kuitenkaan oo, 

ei oo ei oo ei oo  

koska ei oo

Luoja auta, kun joku rohkea kotimaan kamaralta sanoo että mä olen okei juuri tälläisenä - uhkarohkein vielä rohkeansti omankuvan kera. Jatkaa kertomuksessaan, että seison aidosti tekemieni valintojen takana ja olen onnellinen tänään tälläisenä, vaikkakin olen asettanut itselleni - oma keho mukaan lukien -  minusta kivalta tuntuvia tavoitteita elämän tulevia vuosia ajatellen.

Millainen vastaanotto siitä seuraa?

#aikahiljaistaon

Ulkomainen BodyLove -aktivisti on tosi-kiva-super-hieno -juttu. Niitä on kiva ihailla ja sanoa ääneen, että olisimpa mäkin rohkea niinkuin toi.  Koska se ulkomaalainen on sellainen etäinen ja kaukana ja poseeraakin kivasti ehkä jonkun julkaisun kannessa tai sitten sillä on oma vaatemallisto tai ainakin satatuhatta Instaseuraajaa. Ja sitten on tietenkin se unelmatyypit - ne jotka edustsavat kaikkea sellaista helposti sulatettavaa - sileää ja mutkatonta menoa. Photoshopattua inspiraatiotodellisuutta - kaikki luonnon muovaamat kurtut suoriksi ja pinnat sileiksi.

#coolbabe

#loveyourbodylove

Koska se tyyppi on ihana ja rohkea.

Pukeutuu niinkuin haluaa.

Tekee mitä tahtoo.

On aidosti onnellinen omana itsenään.

Rakastaa ja on rakastettu.

Tekee ihan mielettömän siistejä juttuja.

Sanoo, että tänään mä oon hyvä tälläisenä.

Puhuu tulevaisuudesta yhtä rakkaudella kuin nykyhhetkestä.

...en mä voi

....en mä uskalla

....kun ei musta oo

ei

ei

ei

en mä

(lisää tähän lista itseä mollaavia sanoja)

...mut sitten kun mä vihdoin oon (lisää tähän haluamasi asia) 

niin sit mä (lisää tähän aikomus)

Just tänään, mä olen aivan parasta minää tähän hetkeen.

Mä olen ihana ja ihmeellinen.

Rakastettava tänään juuri tälläisenä.

Mulla on ihana elämä,

se pitää sisällään ihania ystäviä,

mielekästä tekemistä,

toistuvia tilaisuuksia sanoa itselle, 

että olen hyvä ja arvokas tänään tälläisenä ja näinen taitojen kanssa.

Itseni itselleni antama vapaus sanoa, 

että mä riitän itselleni tälläisenä.

Tämä kaikki on mun omien valintojen summa.

Valinta, että rakastan itseäni tässä hetkessä juuri tälläisenä.

Valinta, että otan jokaisen päivän vastaan ilolla.

Valinta, että kohtaan elämässä eteen tulevia uusia ihmisiä rakkaudella.

Itsen annettu lupa itselle nauttia joka hetkestä.

Minä riitän juuri tälläisenä.

Minä olen hyvä, ihana ja rakastettava.

...surullista on, että minun itsestäni löytämä onni satuttaa niin montaa ihmistä.

Miten sä voi olla muka onnellinen kun sä olet tuollainen?

....mä en ikinä kehtais

....mä en ikinä vois

...mä tappaisin itseni jos mä joku aamu heräisin tollaisena

... mua hävettäis olla tollanen

....noin värikäs

...noin äänekäs

ton kokoisena

...mut jos olisit (lisää tähän haluamasi positiiviseksi mielletty menestystä ja tehokkuutta kuvaava adjektiivi) niin mä kyllä kannustaisin sua jatkamaan just tollalailla

Ihana suloinen Self-Sabotage.

....kun ei musta ole mihinkään,

kun en mä ole minkään arvoinen.

Minä olen arvokas.

Ja niin olet sinäkin.

Rohkenet antaa itsellesi luvan tutustua itseesi ehdoitta,

huomaat miten ihana ja ainutlaatuinen ihminen juuri sinä olet.

Anna itsellesi lupa rakastua itseesi.

....koska rakkaus.

Kyllä - sinä riität.

Rakkaudella,

Sallamari

Halloween ähky

Tämä blogi, joka aikanaan alkoi henkilökohtaisena terapiapäiväkirjanani, on sittemmin jäänyt vähäiseen rooliin syvimpien tunteideni jäsentelykanavana. 

Jos aikanaan huonoja epävakauden täyttämiä päiviä oli 365 päivää vuorokaudessa, on nykyään hyvien päivien osuus jotakuinkin 360 päivää vuodesta. 

En tiedä miten paljon aikaisilla aamuherätyksillä ja hiipivällä pimeydellä on osansa asiaan, viime viikolla epävakaiden tuntemusten sekä lievän ahdistuksen täyttämiä päiviä on ollut useampi peräkkäin. Päivät ovat olleet fyysisesti keskivertopäivää raskaampia, sillä ahdistus tuo mukanaan ylimääräisiä ääniä pään sisälle. Ääniä, joiden merkitys toimintani ohjailevana neuvonantajana on aikoja sitten lakannut. En minä näitä äänitä kuuntele, tai toimi niiden kehoitusten mukaisesti. Ahdistus tuo tullessaan selittämättömiä pelkotiloja. Sellaisia, joista järjellä osaa sanoa että ne ovat mielikuvituksen tuotetta, että ei ole olemassa mitään. Sellaisia, joita joutuu jäsentelemään ja selittämään itselleen ja sitä kautta keskittyminen herpaantuu ja ulkopuolisen maailman silmissä minun katseeni kääntyy omaa napaa kohti.

Sanovat, että vaikutan ylimieliseltä - vaikka oikeasti koitan kohtaamistilanteessa selittää itselleni, ettei tuossa tapaamassani ihmisessä ole mitään pelottavaa ja että voin huoletta luottaa tähän ihmiseen. Pään sisäisten äänien kanssa keskustellessa minusta tulee vähemmän vastaanottava ja sisäänpäinkääntynyt. Jopa niin paljon, että koulutoverit kysyvät onko kaikki hyvin.

Kaikki on hyvin, pään sisällä vaan nyt hetkellisesti on kamala äänien sekamelska.

Edelleenkään en fyysisesti kuule fyysisesti todellisia ylimääräisiä ääniä päässäni. Nuo "äänet" joista puhun, ovat menneisyyden kaikuja - jumiutuneita ajatusmalleja jotka jankkaavat uusien ihmisten ja uusien tilanteiden vaarallisuudesta. Jotka kehottavat minua pakenemaan tilanteesta, jättämään hetken ja ihmiskontaktin ennen kuin minusta tulee hylätty ja jätetty. Ajatusmallit jotka kehottavat luovuttamaan nyt, ennen kuin joku toinen kehottaa minua luovuttamaan kertoen ettei minusta ole mihinkään.

Se, että olen saanut löytää ehdottoman rakkauden itseäni kohtaan, on osaltaan tehnyt äänien voimasta mitättömän. Vähättelevät ajatukset tulevat ja menevät, vähän kuin aallot meressä. Ajoittain niitä on enemmän ja tiheämpinä, enimmäkseen kuitenkin vain sellaista pientä hiljaista aaltoliikettä.

Kokonaan huonot ajatukset, ahdistuneisuus ja selittämättömät pelkotilat eivät varmaankaan poistu koskaan. Epävakaa persoonallisuushäiriö ja sen kaveri yleinen ahdistuneisuushäiriö, ovat pysyviä asukkaita minussa. Ikään kuin se taloyhtiön se ei-niin-haluttu naapuripariskunta, joiden kanssa on annettava itselleen lupa oppia elämään sulassa sovussa.

Rauhallista yhteiseloa siihen saakka, kunnes ne perkeleen naapurit päättävät järjestää viikon kestävät festarit.

Aivan kuin missä tahansa naapurisuhteessa, tässäkin rinnakkain elossa sitä koettaa kaikin keinoin tukkia korvansa naapurien aiheuttamalta häiritsevältä meteliltä.

Se syö keskittymiskykyä ja vetää minut sisälle omaan kuoreeni - laitan autopilotin päälle ja ajelen päivää eteenpäin. Juttu luistaa ja kaikilla on mukamas mukavaa - vaikka pääni sisällä valot ovatkin päällä ketään ei oikeasti ole kotona kuuntelemassa, katsokaas minä aktiivisesti koetan vältellä noiden veemäisten naapurien aiheuttamaa meteliä enkä sen vuoksi kykene keskittymään ulkopuolisen maailman ääniin niin kuin pitäisi.

Näinä huonona päivänä olen tavanomaista kömpelömpi. Tiputtelen tavaroita, törmään esineisiin ja saatan pysähtyä kesken lauseen - koska aktiivisesti keskityn olemaan kuulematta pään sisäisiä ääniäni. Arvatkaa tuoko maailma eteeni roppakaupalla uusia ihmisiä ja ennalta tuntemattomia tilanteita juuri sellaisena hetken, kun pääni sisällä tärisyttää aivan täydellä volyymillä kaikki epävakaudesta nousevan ahdistuksen nostattamat bileäänet.

Eilisen nukuin sohvalla, koska ahdistus oli huipussaan.

Tänään näen jo valoa pilvien takaa.

Olo tasoittuu hiljalleen,

äänet ovat vaimenneet takaisin normaalille tasolleen - lähes kuulumattomiin.

Jäljellä on syvä väsymys 

- ei toki mitään sellaista, joista nukkumalla ei selviäisi yli.

Halloweenviikonloppu jäi minun osaltani kokonaan väliin. Halloweeniä en voi sanoa missanneeni kokonaan, sillä aito oikea halloween on vasta tulossa huomenna.

Yleensä innostun meikeistä ja pukeutumisesti ihan kunnolla halloweenin aikaan, tänä vuonna ahdistusputken keskellä kaikki kauhuhahmot tuntuivat ruokkivan pelkotilojani. Minun Instatilini ammottaa tyhjyyttään hienojen halloweenmaskeerausten osalta. Onneksi maailmassa on paljon taitavilla maskeerauksilla Instassa inspiroivia ihmisiä. Annan itselleni luvan ajatella, että minun panostani ei tarvittu tänä vuonna. Annoin luvan itselleni keskittyä halloweenhuumailun sijaan ihan täysillä itseni kanssa olemiseen.

Bad Hair Day eli paperipussi päähän olkoot minun osaltani tämän vuoden kauhuasu. Sellainen kampaajan painajainen, kun asiakkaan pelastamiseksi ei ole enää tehtävissä mitään muuta kuin se että asettelee kauniisti kalliin paperikassin pään peitoksi. 

Toivotaan, että ahdistus tältä erää taas helpottaa.

Pitäneen kaivaa vitamiinit kaapista ja pohtia kriittisemmin ravintoaineita. Josko suolistossa piilisi jokin oloa helpottava juttu - parempi tasapaino suolistossa, tasapainoisempi mieli.

Varmaksi en tiedä, mutta katsellaan.

Mukavaa lokakuun loppua!

Rakkaudella,

Sallamari