Tämä blogi, joka aikanaan alkoi henkilökohtaisena terapiapäiväkirjanani, on sittemmin jäänyt vähäiseen rooliin syvimpien tunteideni jäsentelykanavana.
Jos aikanaan huonoja epävakauden täyttämiä päiviä oli 365 päivää vuorokaudessa, on nykyään hyvien päivien osuus jotakuinkin 360 päivää vuodesta.
En tiedä miten paljon aikaisilla aamuherätyksillä ja hiipivällä pimeydellä on osansa asiaan, viime viikolla epävakaiden tuntemusten sekä lievän ahdistuksen täyttämiä päiviä on ollut useampi peräkkäin. Päivät ovat olleet fyysisesti keskivertopäivää raskaampia, sillä ahdistus tuo mukanaan ylimääräisiä ääniä pään sisälle. Ääniä, joiden merkitys toimintani ohjailevana neuvonantajana on aikoja sitten lakannut. En minä näitä äänitä kuuntele, tai toimi niiden kehoitusten mukaisesti. Ahdistus tuo tullessaan selittämättömiä pelkotiloja. Sellaisia, joista järjellä osaa sanoa että ne ovat mielikuvituksen tuotetta, että ei ole olemassa mitään. Sellaisia, joita joutuu jäsentelemään ja selittämään itselleen ja sitä kautta keskittyminen herpaantuu ja ulkopuolisen maailman silmissä minun katseeni kääntyy omaa napaa kohti.
Sanovat, että vaikutan ylimieliseltä - vaikka oikeasti koitan kohtaamistilanteessa selittää itselleni, ettei tuossa tapaamassani ihmisessä ole mitään pelottavaa ja että voin huoletta luottaa tähän ihmiseen. Pään sisäisten äänien kanssa keskustellessa minusta tulee vähemmän vastaanottava ja sisäänpäinkääntynyt. Jopa niin paljon, että koulutoverit kysyvät onko kaikki hyvin.
Kaikki on hyvin, pään sisällä vaan nyt hetkellisesti on kamala äänien sekamelska.
Edelleenkään en fyysisesti kuule fyysisesti todellisia ylimääräisiä ääniä päässäni. Nuo "äänet" joista puhun, ovat menneisyyden kaikuja - jumiutuneita ajatusmalleja jotka jankkaavat uusien ihmisten ja uusien tilanteiden vaarallisuudesta. Jotka kehottavat minua pakenemaan tilanteesta, jättämään hetken ja ihmiskontaktin ennen kuin minusta tulee hylätty ja jätetty. Ajatusmallit jotka kehottavat luovuttamaan nyt, ennen kuin joku toinen kehottaa minua luovuttamaan kertoen ettei minusta ole mihinkään.
Se, että olen saanut löytää ehdottoman rakkauden itseäni kohtaan, on osaltaan tehnyt äänien voimasta mitättömän. Vähättelevät ajatukset tulevat ja menevät, vähän kuin aallot meressä. Ajoittain niitä on enemmän ja tiheämpinä, enimmäkseen kuitenkin vain sellaista pientä hiljaista aaltoliikettä.
Kokonaan huonot ajatukset, ahdistuneisuus ja selittämättömät pelkotilat eivät varmaankaan poistu koskaan. Epävakaa persoonallisuushäiriö ja sen kaveri yleinen ahdistuneisuushäiriö, ovat pysyviä asukkaita minussa. Ikään kuin se taloyhtiön se ei-niin-haluttu naapuripariskunta, joiden kanssa on annettava itselleen lupa oppia elämään sulassa sovussa.
Rauhallista yhteiseloa siihen saakka, kunnes ne perkeleen naapurit päättävät järjestää viikon kestävät festarit.
Aivan kuin missä tahansa naapurisuhteessa, tässäkin rinnakkain elossa sitä koettaa kaikin keinoin tukkia korvansa naapurien aiheuttamalta häiritsevältä meteliltä.
Se syö keskittymiskykyä ja vetää minut sisälle omaan kuoreeni - laitan autopilotin päälle ja ajelen päivää eteenpäin. Juttu luistaa ja kaikilla on mukamas mukavaa - vaikka pääni sisällä valot ovatkin päällä ketään ei oikeasti ole kotona kuuntelemassa, katsokaas minä aktiivisesti koetan vältellä noiden veemäisten naapurien aiheuttamaa meteliä enkä sen vuoksi kykene keskittymään ulkopuolisen maailman ääniin niin kuin pitäisi.
Näinä huonona päivänä olen tavanomaista kömpelömpi. Tiputtelen tavaroita, törmään esineisiin ja saatan pysähtyä kesken lauseen - koska aktiivisesti keskityn olemaan kuulematta pään sisäisiä ääniäni. Arvatkaa tuoko maailma eteeni roppakaupalla uusia ihmisiä ja ennalta tuntemattomia tilanteita juuri sellaisena hetken, kun pääni sisällä tärisyttää aivan täydellä volyymillä kaikki epävakaudesta nousevan ahdistuksen nostattamat bileäänet.
Rauhallista yhteiseloa siihen saakka, kunnes ne perkeleen naapurit päättävät järjestää viikon kestävät festarit.
Aivan kuin missä tahansa naapurisuhteessa, tässäkin rinnakkain elossa sitä koettaa kaikin keinoin tukkia korvansa naapurien aiheuttamalta häiritsevältä meteliltä.
Se syö keskittymiskykyä ja vetää minut sisälle omaan kuoreeni - laitan autopilotin päälle ja ajelen päivää eteenpäin. Juttu luistaa ja kaikilla on mukamas mukavaa - vaikka pääni sisällä valot ovatkin päällä ketään ei oikeasti ole kotona kuuntelemassa, katsokaas minä aktiivisesti koetan vältellä noiden veemäisten naapurien aiheuttamaa meteliä enkä sen vuoksi kykene keskittymään ulkopuolisen maailman ääniin niin kuin pitäisi.
Näinä huonona päivänä olen tavanomaista kömpelömpi. Tiputtelen tavaroita, törmään esineisiin ja saatan pysähtyä kesken lauseen - koska aktiivisesti keskityn olemaan kuulematta pään sisäisiä ääniäni. Arvatkaa tuoko maailma eteeni roppakaupalla uusia ihmisiä ja ennalta tuntemattomia tilanteita juuri sellaisena hetken, kun pääni sisällä tärisyttää aivan täydellä volyymillä kaikki epävakaudesta nousevan ahdistuksen nostattamat bileäänet.
Eilisen nukuin sohvalla, koska ahdistus oli huipussaan.
Tänään näen jo valoa pilvien takaa.
Olo tasoittuu hiljalleen,
äänet ovat vaimenneet takaisin normaalille tasolleen - lähes kuulumattomiin.
Jäljellä on syvä väsymys
- ei toki mitään sellaista, joista nukkumalla ei selviäisi yli.
Halloweenviikonloppu jäi minun osaltani kokonaan väliin. Halloweeniä en voi sanoa missanneeni kokonaan, sillä aito oikea halloween on vasta tulossa huomenna.
Yleensä innostun meikeistä ja pukeutumisesti ihan kunnolla halloweenin aikaan, tänä vuonna ahdistusputken keskellä kaikki kauhuhahmot tuntuivat ruokkivan pelkotilojani. Minun Instatilini ammottaa tyhjyyttään hienojen halloweenmaskeerausten osalta. Onneksi maailmassa on paljon taitavilla maskeerauksilla Instassa inspiroivia ihmisiä. Annan itselleni luvan ajatella, että minun panostani ei tarvittu tänä vuonna. Annoin luvan itselleni keskittyä halloweenhuumailun sijaan ihan täysillä itseni kanssa olemiseen.
Bad Hair Day eli paperipussi päähän olkoot minun osaltani tämän vuoden kauhuasu. Sellainen kampaajan painajainen, kun asiakkaan pelastamiseksi ei ole enää tehtävissä mitään muuta kuin se että asettelee kauniisti kalliin paperikassin pään peitoksi.
Toivotaan, että ahdistus tältä erää taas helpottaa.
Pitäneen kaivaa vitamiinit kaapista ja pohtia kriittisemmin ravintoaineita. Josko suolistossa piilisi jokin oloa helpottava juttu - parempi tasapaino suolistossa, tasapainoisempi mieli.
Varmaksi en tiedä, mutta katsellaan.
Mukavaa lokakuun loppua!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja