Vintage lainekiharat

Sain syntymäpäivieni alla odottamattoman lahjan; 12 suloista Marcel Wave -klipsiä. Klipsit ovat aitoa retroa suoraan 70-luvulta. Tämä odottamaton lahja on oikea unelmien täyttymys, minä kun olen aina haaveillut taidosta loihtia hiuksiin ryhdikäs retrohenkinen lainekampaus.

Lainekampauksen luominen, jos mikä on tekniikkalaji. Eikä pidä väheksyä sitä tosiseikkaa, että laadukkaat oikeanlaiset työvälineet helpottavat lainetukan luontia kummasti. 

Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että minä hiukan huijaan oman tukan laineiden kanssa. Todellisten märkään tukkaan yksinomaan näiden klipsien avulla tehtävien kampalaineiden sijaan minun kampaukseni pohjana on pinnikiharat sekä suoristusraudalla taiteillut tavis-kiharat. Tukan pidemmän puolen etuosassa pinnikiharat taiteilen laineiksi auki kampauksen ja klipsien avulla, kun taas hiusten takaosa ja lyhyempi sivu saavat osakseen muotoiluraudalla loihdittua kiharaa.

Pinnikiharat ovat nekin opettelun takana oleva taito. On mietittävä mihin suuntaa kiharaa kuljettaa, jotta valmis lainekampaus kulkee lopuksi toivottuun suuntaan. Ensimmäisillä harjoituskerroilla on näemmä vain yritettävä, erehdyttävä ja yritettävä sitkeästi taas uudelleen.

Onneksi on YouTube, Pinterest ja Vintage Hair Styles -opukset.

Kuten sanottua, lainekampaukset ovat tekniikkalaji, jossa tulos on suoraan verrannollinen harjoittelun määrään. Rehellisyyden nimissä tunnustan olevani täysin aloittelija lainekampauksien saralla. 

Omaan tukkaani olen harjoitellut laineita alle parikymmentä kertaa. Ketään ei yllättäne tieto että näiden uusien klipsien myötä olen harjoitellut paljon aikaisempaa innokkaammin. Laineet ovat niin ihanaa katseltavaa, mutta se niiden tekeminen. Ei onnistu, niin ei onnitu - motivoidu siitä sitten. Niin ja tietnekin kivempaa olisi, kun olisikin sellainen kiva tukka tukka mihin loihtia laineita.

Rehelliset kampalaineet omaan tukkaan eivät onnistu kehuttavasti, tulos on aika tavalla sotkuisen näköistä. Kenties oikeiden aineiden valinnassa vielä kokeiltavaa ja sorminäppäryys kaipaa rutkasti lisäharjoitusta. Pinnikiharan avulla luotujen laineiden osalta olen päässyt jo tyydyttävälle tasolle. Eiväthän ne laineet vielä ole aivan sileät ja ihan niin korkeaharjaiset kuin toivoa sopii, mutta harjoittelun myötä uskon pääseväni tällä tekniikalla kerrassaan hienoihin laineisiin käsiksi.

Omaa tukkaa mieluummin taiteilen laineita muille. Minusta lainekampauksien teko on rentouttavaa puuhaa. Tosielämän kampaamotyössä lainekampauksiin pääsee käsiksi melko harvoin. Onnea on ystävät, joiden tukalla pääsee harjoittelemaan laineiden taiteilussa tarvittavaa sorminäppäryyttä.

Elättelen mieleni perukoilla toivetta, että seuraavan vuoden kuluessa jonkinlaisesta lainekampauksesta tulee osa jokapäiväistä tyyliäni. Tällä hetkellä tukka on vielä himpun verran lyhyt kovin hienoihin lainekampauksiin, mutta huiviin tai hattuun yhdistettynä lainekampauksesta saa mukiinmenevän näinkin lyhyellä tukalla.

Jäämme siis jännityksellä odottamaan minkälaisia laineita tuleva vuosi tuo tullessaan. On jännittävää nähdä, miten hiustenlaittotaitoni kehittyy tästä pisteestä eteenpäin säännöllisen harjoittelun myötä.

Kuten kuvista huomaatte, lyhyeenkin tukkaan on mahdollista loihtia kivan näköinen retrolook. Netti on pullollaan hyviä tutoriaaleja mikäli mietit mistä aloittaa harjoittelu. Esimerkiksi hakusanalla pin curl waves tutorial löytyy mielettömästi hyviä vinkkejä lainekampauksiin eri mittaisiin hiuksiin.

Kenties minäkin liityn videotutoriaalini kanssa näiden ohjeiden joukkoon jonakin päivänä. Kunhan aika koittaa - sanonpa tällä hetkellä tutorial -pyyntöön niin.

Mukavaa elokuun alkua!

Rakkaudella,

Sallamari

Parempaa luettavaa

Tämä teksti on sisällöllisesti omistettu sinulle Anonyymi lukija, joka kommentoit aika kärkevällä kielellä - jokseenkin kyllä asiallisesta asiasta - Versace Love -otsikolla olevaa blogipäivitystä.

Kerroit, miten ärsyttävää sinusta on nykyisin lukea blogipäivityksiä, sillä sinä et siedä kirjoitusvirheitä..Arvaatkos mitä - samassa veneessä ollaan. Minäkin inhoan kirjoitusvirheitä ja ennen inhosin järkyttävän paljon itseäni, sillä toisinaan suurestakin keskittymisen määrästä huolimatta tuotan aivan tolkuttoman määrän kirjoitusvirheitä.

Katsos, minulla on neurobiologinen häiriö; dysleksia, joka yhdessä kirjoittamisen erityisvaikeuden kanssa esitellään diagnostiikassa tuttavallisesti nimellä lukihäiriö.

Minun maailmassani kirjaimet eivät millään tahdo pysyä sopivilla paikoillaan sanoissa. Ne joko vaihtavat paikkaa, tai tuplaavat itsensä. Vaihtoehtoisesti voivat loikata kyllä kokonaan pois kirjoittamistani sanoista. Kaikkea tälläistä ja vieläpä niin,  että uudelleen tekstiä lukemalla minun aivoni eivät kykene huomaamaan tekstin kirjaimellista epätäydellisyyttä.

Minä luen nopeasti ja sujuvasti hyvinkin sekakirjaimista tekstiä. Häiriintynyt neurobiologia yhdistettynä nopeasti toimivaan tavanomaista laajempaan loogiseen päättelykykyyn saa aivoni huomioimaan sanoista ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen sekä kirjainten yhteismäärän. Näiden tietomurusten perusteella aivoni kykenevät  muodostamaan linkin tekstiyhteyden perusteella tilanteeseen sopivaan sanaan.

Ikävää on, että koko maailma ei kykene toimmaan näin.

Kohtalaisen persoonallisen toimintatavan ovat aivoni valinneet. Noin 0,2% muusta maailman ihmisväestöstä käyttää aivojaan samalla tavalla.

Muiden silmissä minun tuottamani teksti on aika usein kaoottista ja melkoisen sekasortoista kirjasjärjestysten osalta. Lauseissa voi olla joukkoon kuulumattomia sanoja, jotka ovat melkein kuin se sana joka tekstin loogisuuden kannalta kuuluisi olla tekstissä. Se on monesti oikolukuohjelmien vika - minä käytän apuvälineenä digitaalisia oikolukuohjelmia tuottaessani tekstiä virallisiin tarkoituksiin - mutta niin älykkäitä ne oikolukuohjelmat eivät ole, että osaisivat tekstin perusteella oikean kirjoitusasun lisäksi korjata myös samalta kuulostavan sanan tekstiin sointuvaksi oikeaksi sanaksi.
Good try, mutta vituiks män.

Rennompaa tekstiä kirjoittaessani pyrin oikolukuohjelman sijaan treenaamaan itseäni. Käyn tekstin läpi pari-kolme kertaa karsien pois kaikista pahimmat virhepirulaiset. Aukotonhan tuo systeemini ei ole - minun silmissäni aika aivotonkin teksti näyttäytyy mallikelpoisesti. Koska blogini puhuu itsensä ehdottomasti hyväksymisestä en tarkoituksellisesti ole pyrkinyt virheettömään tekstiasuun. Koska kirjoitusvirheet ovat osa minua - ovat aina olleet ja tulevat olemaan niin kauan kunnes kehitetään keino kuntouttaa ihmistä neurobiologian osalta. Toki luulen, että lukihäiriöni ei ole kuntoutusjonossa aivan etusijalla. Lukihäiriö kun on geenivirheeseen pohjautuvista erityisvaikeuksista kuitenkin sieltä lievimmästä päästä.

Versace Love -tekstistä löysi oikolukuohjelma kokonaiset 4 virhettä - joista yksi oli konsonantin tuplaantuminen (saattaa muuten käydä kelle tahansa ihan vaan näppäinvirheenä) ja yksi asiaan kuulumaton sana. 

Todellisten kirjoitusvirheiden määrä oli kaksi,

 mikä on minun häiriöni vaikeusasteella varsin loistosuoritus. 

Parahin anonyymi, sinun maailmassani nuo tekstissäni vilisevät virheet ovat niin suuri haittatekijä että kerrot nykyisin vältteleväsi blogitekstieni lukua. Harmi sinällään, en kylläkään tiedä kumman meistä kannalta. Mikäli  kirjoitusvirheistä huolimatta olisit jokusen teksteistäni kyennyt lukemaan ajatuksella läpi, saattaisit olla selvillä lukihäiriöstäni. Onhan se kuitenkin yksi sellaisia erityispiirteitäni joista puhun verraten avoimesti.

Olen useasti blogimerkinnöissä kertonut varsin avoimesti häpeän tunteista, jota lukihäiriön vuoksi olen kokenut läpi elämäni. Olen ohimennen mainunnut siitä, miltä tuntuu kun opettaja määrää sinut lukemaan koko koulun edessä jouluevankeliumin, ja ääneen lukeminen ihmisten edessä lienee pahin rangaistus jonka tiedän. Olen vertaistuen nimissä kuvaillut miten lukemisen erityisvaikeuteen linkittyvä  neurobiologinen häiriö tekee kellonaikojen  hahmottamisen minulle hyvin haastavaksi.

Miten kuormittavaa on elää kun äärimmäisestä huolellisuudesta huolimatta kirjaimet sekoittuvat sanoissa tai kun ihan arkielämässä pitää neljään kertaan tarkistaa tärkeä kalenterimerkintä kellonajan osalta, jotta voi varmasti luottaa laittaneensa  hälytyksen piippaamaan takalleen 28 minuuttia ennen toivottua ajanhetkeä.

Vastauksena pyyntöösi parahin anonyymi, 

Kyllä minä voin tehdä asialle jotakin!

Lupaan elää onnellista ja tasapainoista elämää dysleksian kanssa ja näyttää tekemisieni avulla positiivistä esimerkkiä muille samankaltaisten haasteiden kanssa painiskeleville.

En anna neuroloogisen häiriön rajoittaa tekemisiäni enkä suostu luopumaan haaveista tai unelmista sen vuoksi että aivoni toimivat aivokemian tasolla eri tavalla. Minun maailmasani kirjaimet toisinaan heittelehtivät ja minä olen täysin fine asian suhteen.

Lukihäiriö ei estä eikä hidasta minua 

- koska minä en suotu häpeämään sen olemassa oloa.

Lukihäiriöisenä olen onnistuneesti kirjoittanut blogia kohta viisi vuotta. Lukihäiriöstä huolimatta, olen onnistuneesti tehnyt  pienen palkkatyöuran toimittajana aikakaudella jolloin kaikki teksti kirjoitettiin käsin tai kirjoituskoneella - aikana ennen sähköisiä oikolukuohjelmia. Vaatihan se päätoimittajalta vähän enemmän - tavanomaista tarkempaa tekstintarkastelua - muttei se tuntunut ketään haittaavan.

Joten parahin Anonyymi, lupaan jatkossakin kirjoittaa. Lukijaystävällisyyden nimissä lupaan jaksaessani panostaa entistä enemmän tekstin helppolukuisuuteen.

Se kenen kirjoitelmiin sinä investoit kallisarvoista elämääsi, se on kaikkineen pois minun vastuuni piiristä oleva juttu. Kirjoitinpa muodollisesti miten pätevästi, houkuttavat tekstini sinut lukijakseen kun aihe tai ajankohta on oikea. 

Maailma on täynnä tekstiä, toivottavasti löydät sinun näköisesi lukunautinnon niiden joukosta.

Paremmin kirjoitetun tekstin nimissä suosittelen lukaisemaan Don Miguel Ruizin kirjoittaman teoksen "Neljä tietä vapauteen". Sieltä voisi pilkahtaa oivallus, ettei mikään minun tekemäni oikeastaan aiheuttanutkaan todellista syytä kärkevänkuuloisen kommenttisi kirjoittamiselle. Kommentti on kenties pohjimmiltaan peilaus kipupisteestä sinun omassa elämässäsi. Toki täkeään asiaa liittyvä - lukijaystävällisyys on blogitekstin osalta täkeä asia ja lukijapalaute tevetullutta aina. Tekstisi piilosanoma vaan särähtää korvaan - iski tarve lohduttaa; Kyl se siitä.

Toivottavasti älähdyksen aikaansaanut kiputila elämässäsi on jo hellittännyt.

Rakkaudella,

Sallamari

Kolmas kerta toden kertoo

Nyt kestää jo varvistella oikeaoppisesti

Sopiva hetki päivittää tähän väliin jalkavamman kuulumisia.

Kuluneella viikolla näytti alkuviikosta varsin valoisalta, hihkuin keskiviikkona jo ääneen että nyt ollaan jo voiton puolella. Perjantaina oli toinen ääni kellossa, kun tavanomaista suuremman kävelymäärän - muutamaa Pokemonmunaa hautoessa tuli askellettua vähän runsaammin - plus  ahkerien asentoharjoitusten yhteistuloksena tuloksena kantapää oli aamulla heittäytynyt uudelleen todella aristavaksi. Eipä siinä auttanut Pokemonien hautomisen sijaan hoitaa kiputilaan jalkojen lämpöhautomisen voimalla - kuumaa vettä ämpäriin, jalat perään ja teeveenääreen istuskelemaan kaikessa rauhassa jalat ämpärissä.

Oltiin onneksi Marian kanssa sovittu edellisen viikon käynnillä kolmas hoitokäynti tälle illalle. On ihanaa, että löytyy yrittäjiä jotka tarjoavat palvelua virka-aikojen ulkopuolella. Tuntuu todella etuoikeutetulta, että toinen ihminen on valmis auttamaan sunnuntaina iltapäivästä ihan vain siksi, että tuo ajankohta on minun aikatauluihin se kaikkein sopivin. Siirtyessäni yrittäjäelämään aijon itse toimia Marian esimerkin mukaan - tarjota ihmisille hymyssä suin palveluitani satunnaisesti myös erikoisempina ajankohtina, kun tilanne niin vaatii.

Jaloilleni kuuluu paljon parempaa kuin kolme viikkoa sitten. Kireys on helpottanut, liikkuvuus lisääntynyt ja hyvät kinesioteippaukset vieneet omalla avullaan tilannetta parempaan suuntaan. Viimeiset avaukset on tällä erää suoritettu. Teippien avustuksella pitäisi kokonaistilanteen nyt petraantua niin paljon, että harjoitteiden avulla tilanne voisi olla pian ohi ja jalka kivuton.

Tässä kohtaa pitää ehkä muutamalla sanalla pohtia ongelmieni alkusyitä. 

Rivien välistä saa aika usein lukea enemmän tai vähemmän huomaamatonta elopainon ja jalkaongelmien yhteyttä sivuavaa vihjailua. Yleistä keskustelun kuljetusta siihen suuntaan, että kyllähän runsasa paino omalta osaltaa altistaa erilaisille rasituksille. Tai jotakin elämän keventämiseen liittyviä vinkkejä, jotta jos sitä kautta vaikka jalankin tila helpottaisi.

Kaikilla kehoon liittyvillä ominaisuuksilla ja ongelmatilanteilla on aina jonkinlainen yhteys. Mutta harvoin sillätavalla suora - elopainon muutoksella suora yhteys kiputiloihin tuki- ja liikuntaelimissä. 

Minun kohdallani asentovirheiden alkuperäinen syy elopainossa tapahtuneiden muutosten sijaan on todennäköisemmin vanhoissa vammoissa. Ensimmäisellä käytikerralla selviteltiin elämän aikana nilkan ja jalkapöydän alueelle sattuneita vammoja, olo oli aivan kuin tositeeveeohjelman "tunnustusosiossa". Että eihän mulla oikeastaan ole mitään vammaa koskaan sattunut - vähän kuin tositeeveessä sanotaan että en oo koskaan ollut kenenkään kanssa - mutta keskustelun edetessä huomaa sanovansa - vähän kuin tositeevee tähti kumppaneitaan laskiessa - että onhan mulla ollut sellaista, tälläistä ja tuollaista pientä vammaa jalan kanssa. 

Vammojen paraneminen on hidasta hommaa ja johtaa helposti varomisen kautta erilaisiin asentovirheisiin. Oikeassa jalassani oli toissa kesänä se paha murtuma pikkuvarpaassa, jota varon oikeastaan vielä tänäkin päivänä siten että pyrin välttämään painon asettamista kokonaan jalan ulkosyrjän varaan. Jalkani tarvitsisi elpyäkseen juuri nyt paljon painon siirtoja juurikin tuonne ulkosyrjän puolelle...

Ei muuta kuin tietoista harjoittelua painoa jalan eri aluille siirrellen.

Harjoittelun lisäksi olen investoinut entistä parempiin työkenkiin. Tällä kertaa kokeilun alle pääsevät nämä ihastuttavat Schollin klassikko puukengät. Olen pitkään haaveillut Schollin kengistä, onnistuen kuitenkin jättämään ne toistuvasti kauppaan. Lauantain kirppiskierroksella oli onni matkassa, kun löysin tämän käyttämättömät kaunokaiset huippuhuokeaan kolmen euron hintaan paikalliselta Aarresaari kirpputorilta. Itsepalvelukirppisten parasta antia on nämä toiselle-sopimaton-on-toisen-aarre -löydöt. Mikäli jalat eivät jostakin syystä tykkää näistä sandaaleista, ei suurta huolta. Voin miettiä seuraavaa kenkävaihtoehtoa suuremmin surematta näihin kenkiin sijoittamaani rahasummaa.

Toisinaan kirppiksellä lykästää.

Minua on onnistunut kengäostosten kanssa tänä vuonna jo kahdesti - nämä sandaalit ja ne ultrapehmeät Crocs balleriinat. Yhteishintaa jalkineille on kertynyt huimat viisi euroa.

I feel very lucky.

Tälläisiin tunnelmiin jalkavammojen osalta tällä kertaa.

Päivittelen näitä "luupiikki" kuulumisia mikäli jotakin uutta ja erityisen ihmeellistä ilmenee.

Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Versace Love

Nämä kehykset ovat kuin tehty juuri minulle.

On keankin pakko kehua Facebookin kohdennettua mainontaa. Sattuipa niin, että tämän viikon maanantaina - päivää ennen syntymäpäivääni - iskin silmäni Fb fiidiini ilmestyneeseen Instrumentariumin Kaikki kehykset vähintään -70% - mainokseen. Mainoksen kuvituskuvana maailman ihanimmat Vesacen mustilla timanteilla koristellut cat eye -malliset kehykset! Maailmankaikkeus puhuu taas mulle.

Versacen retrohenkiset silmälasikehykset ovat heikkouteni.

Hehkutin suureen ääneen JunttiPeelle maailman ihanimmista kehyksistä ja siitä, että nyt ne ovat kaikenlisäksi vielä tarjolla opiskelijabudjettiystävälliseen alehintaan.

Syntymäpäivä oli ja meni sen kummemmitta seremonioitta. Paitsi, että noin 25 vuoden tauon jälkeen sain syntymäpäiväkortin isältäni - ihan vaan näin sivuhuomiona teille tälläisen pienen yksityiskohdan kertoakseni. Armas Junttini onnitteli lämpimästi ikääntymisen johdosta ja totesi palaavansa lahja-asioissa teemaan kun sopiva ajankohta ja minun näköiseni käytännnöllinen lahja löytyy. Sen verran on kai vielä valoitettava salaisuuksiaan, että lahjan saajana minä pidän käytännöllisistä lahjoista merkkipäivien ulkopuolella rutkasti enemmän kuin "hankin sulle nyt tälläsen kun sulla on kerran merkkipäivä" -lahjoista.

Eipä mitä, lahjan sain sitten tänään kun aika oli vihdoin oikea. Tarkemmin sanottuna minun aikatauluni osuivat tänään sopiviksi siten, että olin kotona Instrumentarium -liikkeen aukioloaikoina.

Siellä ne minua odottivat, uudet ihanat Versace kehykset. 

Kehyksille jäi alennuksen jälkeen hintaa reilusti alle satasen ja raskin säästöjen nimissä vielä investoida astetta parempiin linsseihin. Miinus kutosen linssivahvuudella on väkisinkin otettava linsseihin parikertainen ohennus, jotta kauniit kehykset näyttävät yhtään kauniilta linssit kehyksiin aseteltuina. UV -suojaus ja naarmuuntumaton kova pinta linsseissa on sekin plussaominaisuus lisää - kun sen samaan hintaan saa en pyytänyt poistamaan.

Linssivahvuudesta ja hajataiton korjaustarpeesta johtuen saan nämä kaunokaiset käyttööni 3-4 viikon kuluttua. Toimitusaika on näin kesälomasesongin aikana näemmä hiukan pidempi, verratessa siis näihin edellisiin laseihini,  jonka niin ikään hankin Instrumentariumin kautta alkuvuodesta. Nämä ensimmäiset Versace kehykseni ovat yhteistyöpostauksen tulos - miten kiitollinen olenkaan, että löysin nämä ensimmäiset lasit - tällä kertaa Versace -kokoelmani täydentyi yksinomaan alehuuman  (ah, niin ja niiden syntymäpäivien) myötävaikutuksesta.

Ehkä paras synttärilahja vuosikausiin.

Versace kehyskokoelmani - vanhat vs. uudet
Kumpi pari on kivempi?

Mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa teille ihanat lukijani!

Rakkaudella,

Sallamari

Kulttuurinurkka vol IX - Pokemon Go : tried & tested

Lähisiwassa tuijotin kassajonossa kiihkeänä puhelimen ruutua. Takanani seisoskeleva viehkosti krapulalta tuoksuva herrasmies kaljatölkkien kanssa katsoo minua ja vääntää vitsiä ruuduntuijotuksesta. Katsetta ruudusta nostamatta hihkaisen ääneen  "Oooooooo SUNJALOISSAPYÖRIIPOKEMON!"

On vaikea ratkaista kumpi oli tilanteesta enemmän hämillään minä vai kaljaveikko. 

Taisi tulla tasapeli.

Kuten kuvista on pääteltävissä, 

Pokemon -maniassa mukana ollaan.

Millaisia fiiliksiä minulla herää Pokemon Go pelistä?

Kiitoksen arvoiset plussat:

- yhdistää ihmisiä, jopa yli sukupolvien

(Olen näynyt ihmisten juttelevan spontaanisti toisillee luurit kädessä ruutuja vertaillen. Olen samaten todistanut isä-lapsi -tarinatuokiota Pokemonpelin äärellä)

- saa liikelle myös meidät, jotka emme noin yleisesti liikunnasta saa juurikaan mitään kicksejä

(Pokemoneja bongaillessa kävelee huomaamattaa useamman kilometrin - hyötyliikuntaa ilman että tulee paineita sanasta "liikunta")

- opettaa ohjeiden lukutaitoa

(Jotta tietää mitä tulisi tehdä, ei voi vaan hypätä pää edellä hommaan ja toivoa parasta. Ihmiset suhtautuvat ohjeiden lukuun ihan vakavissaan ja toteavat SoMe tilapäivityksissään ääneen, että Pokemon pelistä oppineena saattavat vastedes lukea ohjeita muidenkin uusien juttujen kanssa)

- herättää keskustelua ruokatunneilla ja kahvihuoneessa

(Huomaamattasi juttelet Pokemon -kokoelmastasi sellaisen tyypin kanssa, jonka olemassaolosta työpaikallasi et ole ennen oikeastaan edes tiennyt)

- saattaa ihmisiä yhteen 

(Ensimmäistä kertaa huomaat kahvihuoneessa sen ihan söötin mutta hiljaisen tyypin, kun keskustelette äkkiarvaamatta Pokemoneista. Viikkoa myöhemmin olet sen kotona katsomassa Pokemonkokoelmaa. Vuotta myöhemmin yhdistätte kokoelmanne.)

- antaa luvan sanoa "En ymmärrä."

(Koska on luvallista olla myös sellainen, joka ei Pokemon huumasta hetkahda. Pokemon huuman ulkopuolella on elämää ja tuo ulkopuolella hengaaminen, sekin on ihmisiä yhdistävä tekijä. Potentiaalinen romanssin paikka - ihmetellä miksi muut huumaantuu Pokemonien perässä haahuilusta ja me kaksi reipastahtisista juoksulenkeistä juoksemisen itsensä vuoksi.

Ne pienet miinukset:

- peli vie huomion ja passivoi

(Ruutua on pakko tuijottaa läpi treffien, koska milloinkaan ei voi olla varma jos juuri nyt se yksi-miljoonasta-harvinaisuus osuu ruudulle)

- henkilö puhuu viikon ainoastaan Pokemonia

( Työraporteissa seikkailee Me Too -ilmaisun sijaan MeTwo)

- elukkakateus

(Perkele kun sillä Masallakin on se harvinainen möttiäinen, mun on pakko saada SE! Siinä menee yöunet, päivän työ, parisuhdeaika ja ruokatunti ötökkää jahdatessa - koska on pakko saada SE. Liika kilpailuhenkisyys ei ole koskaan hyväksi)

- eristäytyminen

(Noi ei tajuu, enkä edes viitsi yrittää puhua niille mitään. Jos et kelaa Pokemoneja, et oo mun silmissä mitään)

- vaaratilanteet

(Kaikelle toiminalle on paikkansa ja aikansa. Moottoritie 120 tuntivauhdissa ei ole paikka pallottaa Pokemonotusta - oli se miten harvinainen tahansa)

- pettymykset

(Aina ei vaan saa kaikkea. On pystyttävä luopumaan ja irroittamaan itsensä haluamisen huumasta vaikka miten kipeää tekisi. Ehkä Pokemon pelin avulla voisi opiskella myös kohtuullisuutta ja positiivista asioiden haluamisesta irroittamista)

Yleisarvosanani Pokemon Go pelille : YLÄPEUKKU.

Kohtuullisesti käytettynä hyvää ajanvietettä, jonka parissa voi oppia IRL -elämässä hyödyttäviä taitoja - kommunikointia, luopumista, onnistumisen iloa, jakamista, huolenpitoa, toisen tsemppamista, yhteistyötaitoja

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Rakkaudella,

Sallamari

ps. Montako Pokemon Go -pelaajaa löytyy sieltä ruudun toiselta puolelta?

Johonkin uutteen suuntaan

Ensimmäistä kertaa blogin perustamisesta, juuri nyt musta tuntuu että mä olen täydellisesti menettänyt kykyni kirjoittaa. Voin tuijottaa minuutteja tyhjää ruutua, eikä yksikään kirjain pääse tyhjälle blogieditorin tekstiruudulle. 

Kursori vain vilkuu tasaisesti yksikseen.

Jokin on muuttunut, kun tajuaa ettei oma naamankuva on tarpeeksi ollakseen hyvää täytettä blogitekstin kuvitukseksi. Tietenkin pitäisi saada ulos jotakin tekstintapaista sen selfien seuraksi vielä. Sitten on vielä tietenkin se seikka, ettei uusi selfie oikeastaan eroa mitenkään edellisistä selfieistä. Ehkä tukka on erilailla - tyvikasvu rehottaa, kun ei ole ehtinyt tehdä mitään asian korvaamiseksi. Suutarin lapset ja niiden kengät, samaa sarjaa kun kampaajan kaunis tukka - mitenkä musta tuntuu, että olen aikaisemminkin käyttänyt juuri tätä samaa vertauskuvaa.

Tukan osalta on sen verran uutisia, että olen päättänyt sitoutua pitkäksi aikaa tähän tukassa nyt olevan Bubblegum Blue sävyyn. Varmistaakseni sitoutumiseni hommasin väriä varastoon kevyen kymmenen purkin kotivaraston. Kun iskee sopiva väli oman tyven peittämiseen, ei tarvitse miettiä onko oikean sävyistä väriä hollilla - ihan varmana on tämän varaston kanssa.

Olen pohtinut toiselaistakin pidempiaikaista sitoutumissuunnitelmaa tämän tukan suhteen. Nimittäin kiharoita, tai oikeammin kihartamisen opettelua. Ajattelin aloittaa sillä, että pyrin kihartamaan tukan pinnikiharoilla kerran viikossa. Sitten kun tästä kerran viikosta kiharruksesta on tullut luotevasti rutiinitoimi, voisi kiharruskertoja nostaa kahteen...ja niin edelleen. Olen jopa pohtinut tilaavani Ebaysta itselleni pinnikiharoiden luontia helpottavan Pin Curler -työkalun.

Ebay mainiinasta voinkin kätevää aasinsiltaa pitkin siirtyä mainitsemaan sivulauseella muutamista lähteneistä Ebay tilauksista. Olen tietoisesti päätynyt uudistamaan vaatekaappiani. Pitkällä tähtäimellä haluaisin täyttää vaatevarastoani ihanilla retro tyylisillä hameilla ja mekoilla + tietenkin hameisiin sopivilla yläosilla niin että näistä osasista saisi luotua muutaman hyvän kapselivaatekokoelman, jonka kaikki osaset yhdistettävissä ajattomasti ja vaivattomasti toisiinsa.

Olen teorian tasolla nyt leikitellyt kokeilevani hetken aikaa kapselivaatekaappeja uuden P333 vaatekaapin sijaan. Ensimmäistä kertaa liki kolmeen vuoteen olen ilman hyvin suunniteltua P333 kokoelmaa. Ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen kellun tässä hetkessä ilman aarrekarttaa.

Haaveilen aarrekarttakurssista.

Samalla kun synnyttän oman aarrekarttani, haluaisin jakaa aarrekarttailun ihanuutta uusille ihmisille. Oman esimerkin voimalla rohkaista ihmisiä uskomaan maailmankaikkeuden rajattomuuten ja siihen, että kaikki on mahdollista. Pitää vain valmistella elämäänsä niin, että siinä on tilaa uudelle. Unelmia ja haaveita - sitäkautta tilan tekemistä näiden haaveiden toteuttamiselle.

Ai niin, haaveilenhan minä tässä hetkessä myös kivan Pin Up -kuvasarjan tekemisestä. Minusta olisi mukavaa viettää päivä Oman Elämänsä Pin Up -mallina muiden ohjauksessa.

Hups, huomaamatta tuli kerrottua vähän kuulumisia,

vaikka ensiksi jo ehdinkin todeta ettei mitään sanottavaa oikeasti ole.

Ehkä tässä kohtaa rohkenen heittää pallon teille, arvoisat blogini lukijat.

Mistä te toivoisitte minun kirjoittavan täällä?

ehdottakaa

rohkaiskaa

paiskatkaa hyvällä vinkillä

Luulen, että me kaikki voinemme olla yhtä mieltä siitä jotta tämä blogi kaipaa jotakin uutta suuntaa. Minä olen jotenkin kovasti eksyksissä blogin kanssa. Blogipohdintojen sijaan keskittynyt kovin vahvasti elämää tässä hetkessä.

Osa minusta kaipaa aktiivisempaa bloggausta.

Kiitos, kun jaksoit kulkea kanssani tämänkin tarinan loppuun saakka!

Oikein mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella,

Sallamari

Onneksi apu on lähellä

Oikeiden linjausten lisäksi fysioterapeutin tapaamisessa pohdittiin varpaitteni
 hienomotoorista ketteryyttä. Parannettavaa löytyy molemmista sektoreista
- eteeni on annattu mahdollisuus
opettaa keholleni jotakin uutta ja auttaa kehoa uuden oppimisen kautta
voimaan nykyistä paremmin.

Tämän päiväinen tarina on oikeastaan jatkoa edelliseen blogikirjoitukseeni. Tuossa edellisessä kirjoituiksessa mainitsin kipeytyneestä kantapäästäni ja Facebook gallupin kautta saamistani hyvistä vinkeistä joiden kautta ystäväni tarjosivat erilaisin keinoin helpotusta tähän kurjaan jalkavaivaani.

Yksi minulle apua tarjonneista tahoista oli Fysioterapia- ja liikuntakeskus Makkiaa pyörittävä Maria, joka kommentissaan huhili jotta tulehan piipahtamaan hänen luonaan niin katsotaan mitä voisi tehdä ja että heti lauantaina löytyisi vapaa aika. 

Ystäväni Facebookissa (ja sen ulkopuolella) näemmä tuntevat minut niin hyvin, että tarjoavat pehmeitä keinoja oman olotilan auttamiseen ensimmäisinä vaihtoehtoina. Minä kun mieluiten etsin helpotusta kiputiloihin ja muihin ikäviin kehotuntemuksiin ensin perinteisen koululääketieteen ulkopuolelle jäävistä vaihtoehdoista koska sisin sanoo, että se on minulle juuri parasta tapa.

Minä valitsen mieluummin kehon kuntouttamiseen ja vaivojen ennaltaehkäisyys liittyvät omien valintojen suteen tehtävät muutokset ykkösvaihtoehdoksi sen sijaan että marssisin lääkärin luokse salamanai tapahtuvaa parantumista etsien. Ei sillä, ettenkö ikinä lääkitse itseäni perinteisin lääkärien määräämien lääkkeiden avulla - teen niin usein ja ihan hyvällä omalla tunnolla. Tälläisten kevyiden häiritsevien kiputilojen kohdalla - kun jokin kehossa ei tunnu normaalin oloiselta, mutta ei nyt aiheuta täysin halvaannuttavaa kipua - minä mieluummin kokeilen kuinka omaa toimitaani muutamalla voin saada helpotusta olooni ennnekuin marssin lääkärin puheille.

On tässä toinenkin aika ratkaisevasti vaikuttava puoli. Huolimatta siitä, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä meillä Suomessa on olemassa, asioin itse mieluummin minkä tahansa yksityisen klinikan erikoilääkärin puheilla terveyskeskuksen yleislääkärin tapaamisen sijaan. Minun kokemukseni terveyskeskuslääkäreistä eivät ole kummoiset, lähes joka kerta on hoito jäänyt jollakin tavalla kesken ja suurin osa kustannuksista on tullut minun itseni maksettavaksi. Siksi hakeudun yleensä suorilta käsiltä yksityisen auttajatahon - mielellään pehmeämmästä vaihtoehdosta aloittaen - käsiin.

Näiden ajatusten valossa minulle fysioterapeutin puheille hakeutuminen on luontevampaa kuin terveyskeskuksen ajanvaraukseen soittaminen ja siten liikkeelle lähtevä yritys päästä joku kaunis päivä kertomaan vaivatani lääkärille. 

Kauniisti kokoonteipattuna

Marian luona Makkiassa käyti oli parasta mitä itselleni voin tehdä juuri tässä kohtaa elämää.

Maria on ammatiltaan fysioterapeutti ja lisäksi liikunnallinen inspiraatiolähde. Sellainen positiivinen liikuttaja, joka on kaikin puolin hyvin kiinnostunut kaikesta sellaisesta kehon liikkuttelusta jonka avulla ihminen voi itse auttaa kehoaan muovautumaan toiminnallisesti parempaan suuntaan.

Tapaamisen aluksi kartoitettiin kipupisteet ja elämän varrella jalkoihini kohdistuneet traumat. Muistutti huonoa tositeevee jaksoa, sillä noin joka kolmas lauseeni oli "Ai niin, olihan mulle tapahtunut muuten sellaistakin..." - listalta löytyy yksi pahoin vaurioitunt oikean jalan akillesjänne, kummankin nilkan toistuvati vahingoittuneet nivelsiteet ja toissa kesänä murtunut pikkuvarvas , joka sekin yllättäen löytyy vahvemmin kipuilevasta oikeasta jalastani.

Kiputila sai nimen - plantaarifaskiitti eli luupiikki - jalkapohjan jännekalvon tulehdus.

Samansuuntaisia veikkauksia ystäväni heittelivät jo tuohon Facebook kyselyyn arvauksiksi, että ei naamakirjan välityksellä annettu vertaistuki aivan hunningolla olevaa huuhaatoimintaa ole.

Maria auttoi minua ymmärtämään kehon alalraajojen luontaisia linjoja näyttäen peilin kautta missä asennossa minun kehoni osat ovat luontaisessa seisoma-asennossa ja millaisilla linjausten muutoksilla kehoni jännitystiloja voidaan helpottaa. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa siis sitä, että minun on tietoisesti opetettava kehoni asemoimaan itsensä hieman uusille linjauksille.

Miten uusien linjausten löytäminen ja niihin totuttelu sitten tosielämässä tapahtuu - toistamalla, toistamalla ja toistamalla.

Tuhannon toiston jälkeen, keho osaa jo hiukan uusia juttuja. Määrätietoinen säännöllinen harjoittelu on itsehoidossa kaiken A ja O.

Ajatelkaa, ilmisen luusto uudistaa itsensä seitsemässä vuodessa. Luiden asemointiin saakka edennyt kehon virheasento on mahdollista kehon uudelleenasemoinnin avulla muotoilla toiseksi setsemän vuoden kuluessa. Toki toimenpide vaatii paljon - harjoittelua ja toistoja.

Muutosta on haluttava paljon.

Minun harjoittelulistallani on niin jalkapohjien hienomotoriikkaan kuin seisoma-asentoihin liittyviä pieniä harjoitusohjelmia. Muutama minuutti kerrallaan muutaman kerran päivässä - olon pitäisi kohentua kohtalaisessa ajassa.

Koska jalkapohjissa on juuri nyt akuutti tulehdustila välittömiä toimenpiteitä olon helpottamiseen tehtiin myös. Hankintalistalle tuli pehmeät geelituet kenkiin kantapäiden kohdalle - kunhan jokun apteekin valikoimista sellaiset löydän. Sokerina pohjalle Maria avasi manipulaation keinoin akillesjänteen alueen tukoksia. Hoito viimeisteltiin kinesioteippauksen avulla ja nyt ei muuta kuin odotellaan helpottaako olo näillä konsteilla.

Lääkäri olisi tarjonnut todennäköisesti ainoastaan kortisoonipiikkiä ja viikon sairasloman.
Marian luota poistuin tuliaisinani koko joukko uusia harjoitteita - sairaslomantarve nolla päivää.

Työkalupakissani on nyt harjoituksia kehon tukirangan asentoja parantamaan plus vinkkejä kurjan oloni helpottamiseksi.Kehoni totuttelee myös fyysisen manipuloinnin ja teippauksen avulla tehtyjen korjaavien toimenpiteiden vaikutuksiin.

Jos kuukaudessa ei helpota, harkitsen lääkäriä.

Huomautuksen on pakko sanoa, että tedellä kertomani toimintamalli on minulle sopivin toimintamalli. En väheksy kenenkään ihmisen lääkärikäyntejä, en tuputa omia toimintamalleja kenellekkään toiselle niitä ainoiksi oikeiksi toimintamalleiksi julistaen.

Minun valintani on pehmeämmät vaihtoehdot ensisijaisina apukeinoina.

Onnea on ystäväverkko, josta löytyy ystävällisiä avuntarjoajia.

Ah niin, tämänkään kirjoitus ei ole yhteistyöpostaus vaan julkinen kiitoslausuma minulle tarjotusta avusta ja yrittäjän tuottamasta loistavasta palvelusta.

Omaan piikkii mene nämäkin hoidot.

Mukavaan sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

OUCH

Mutkattoman yksinkertaista asustustsa kesähameen seuraksi

Kesäinen juhlalookin kruuna tämän kesän ehdoton asuste - Crocs balleiinat. Kesän hittiasuste on tällä kertaa valikoitunut hittiasusteen rooliin hieman pakon edessä - ei sillä, että pakkotilanne on mitenään huono tekosyy uusien trendivillitysten luomiseen. On nimittäin niin, että jalassani on ikävä kiputila jalkapohjan takaosassa. Kantapää on aka ja tuntuu, että jokin jänne jalan alla on ikään kuin liian kireällä.

Facebookissa suoritettu pikagallup antoi kuvailemalleni vavalleni vahvalla äänienemmistöllä diagnoosiksi plantaarifaskiitti - tulesdus jalkapohjan ja akillesjänteen välimaastossa. Kuulemma kiusallinen ja kivulias vaiva, mutta pitäisi mennä ohi hyvällä hoidolla. Joten lauantaina suuntaan fysioterapeutin käsittelyyn katsastamaan kehon asentoja ja seisomakulmauksiani - kineesioteippaustakin ilmeisesti mietitään.

Kun vaiva äityy liian kiusalliseksi on apu onneksi lähellä.

Mitä me tehtiinkään ennen Faceboook aikaa?

Kärsittiin ja soitettiin viimeksi yhdelle kaverille, joka veikkasi jotakin diagnoosia vaivaa ja ehdotti että kysyppä tuolta kaverilta. Puheluringin päätteeksi oli diagnoosi vahvalla äänienemmistöllä noin jotakuinkin hallussa ja ensiapua vaivaan löydetty.

Paljon kiitos FB - apu löytyy nykyisin paljon nopeammin.

Maalaisromanttista humppatunnelmaa

Palataan hetkeksi vielä takaisin tämän hetken kuumimpaan asusteeseeni - niihin Crocseihin. Ovat oikein pehmoiset ja mukavat, sellaiset joiden kanssa askeltaessa kantapäähän sattuu kaikista vähiten.Hinta-laatu -suhdekin on oiken kohdallaan tässä hankinnassa. Nappasin tossukat käyttämättöminä kirppuutorilta vaatimattomaan neljän euron hintaan. Viime kesänä katselin samaisia tossukoita Prisman alesta reilulla kuudellakympillä - onneksi jätin sillä kertaa harkinta-asteelle.

Viime viikon lauantaina poikkesin sitten oikein juhlimassa Crocs -tossukat asusteena. Lähikylässämme Raatalassa on tällä viikolla juhlittu Humpparallin merkeissä ja samaisia humppatunnelmia minä lauantaina kävin haistelemassa. Kerrakin ympäristö, missä Crocseilla höystetty asu on omiaan - sopivasti maalaisromanttinen ja samalla hienostelemattoman mutkaton.

Käytännöllisyys ennen kaikkea.

Humpparallitunnelmia on luvassa lisää loppuviikosta, sillä huomenna suuntaamme burleskiryhmän kanssa humppa-areenalle pienen lavaesiintymisen kera. Minä olen tällä kertaa listannut itseni avustavaan rooliin ja toimin meidän osuuden juontajana.

Mukava perjantaiyö tiedossa.


Lyöytyykö ruudun sieltä toiselta puolelta onnellisia Crocsien omistajia?


Mukavaa torstai-iltaa!


Rakkaudella,
Sallamari

Nuo kaikki kauniit vaaleat

Tummaa ja vaaleaa

On vierähtänyt hetki siitä, kun viimeksi olen täällä blogin puolella kertonut koulukuulumisista.

Ihan näinä päivinä on tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran avasin koulun ulko-oven pääsyokeiden merkeissä. Nyt ollaan siinä vaiheessa, etten mielen perukoilla kummittelee ensi keväät tulevat näyttökokeet ja kaikki lukuiast opinut tekniikat ja niksit, joiden joukosta valitsen tarvittavat tekniikat parhaan lopputuloksen luomiseksi itse näyttötilaisuuksissa.

Vuosi sitten kauneuskäsityskuplani oli pieni ja tiivis - turvallinnen ja itselle hyväksi havaittu. Kauneuskäsityskuplani ulkopuolelle jäävä maailma oli sekin kieltämättä vähän mielenkiintoinen - on sitä yhä edelleen - samanaikaisesti huikealla tavalla pelottava. Turvallisinta oli pysyä tiukasti omassa kuplassaan. Ihmismielelle on luontevaa vierastaa asioita joita ei täysin ymmärrä. Selainen juttu joka ei täysin avaudy sinulle on ihan kiva juttu - kun se on osa jonkun toisen maailmaa riittävän välimatkan päässä sinusta.

Voi miten ahtaat ajattelumallit ja tumpelo värisilmä oli sillä Sallamari, joka vuosi sitten ensimmäistä kertaa avasi kampaamokoulun oven - näin pohtii Sallamari tänään. Vaikka kaikki minussa näyttää lähes identtiseltä vuoden takaiseen katsottuna, paljon ihmisenä kasvua on päässyt tapahtumaan. 

Uusia inspiraatioita.

Uusia iloisia oivalluksia.

Vuosi sitten kauneuskäsityskuuplaani - siihen pieneen ja turvalliseen - mahtui käsityskykyni ulottuville noin tusinan verran tukkavärisävyjä.

Vaalea tukka tarkoitti vuoden takaiselle minulle ompmioloissa sitä sävytasoa mikä aikaansaadaan levittelemällä noin tunniksi tasaisesti hiuksistoon vahvinta saatavilla olevaa vetuperoksidia vaalennusjauheseen miksattuna. 

Ainoa oikea blondisävy oli se perus vetyperoksidiblondi

toisianan enemmin, toisinaan vähän vähemmin onnistuneena suorituksena.

Hamppuuinen katkeileva valkoinen tukka kertoi värisävyn onnistumisesta,

kissanpissankeltaiset sävyt kielivät tukan omistajan vaalennustaidottomuudesta

Musta oli mustaa, synkintä mitä saatavailla on.

Ruskea tavallista perusruskeaa - sellainen seinäruusun varma valinta.

Ruskea tukka, kuka niitä erottaa toisistaan?

Pitkä ja ruskea tukka kielii kantajan vaatimattomuudesta tai perinteiden kunnioittamista vaalivasta elämäntavasta. Lyhyt ruskea tukka kireen edessä luovuttamisesta tai ikäkriisistä. Lyhyt on ikäännkuin nuorennuslekkaus - kymmenen vuotta ja kaksi lasta elämästä pois. Ennenkaikkea ruskea tukka kertoi vuodentakaiselle minulle, että tässä nyt ollaan tälläinen luonnollinen ja hillitty, niin kun on aina oltu.

Tai ssitten kotiäiti tai kiireinen - kuka mitään tukkaa ehtii värjäämään, ja jos ehtiikin on parasta värjätä sellaisella sävyllä että juurikasvu sulautuu tuoreeseeen väriin täydellisesti. Sillä kohta ei ehdi taas kuitenkaan ja voi vaan antaa tukan kasvaa.

Sitten koko joukko punaisia tukkasävyjä - oikea 50 shades of Reds kokoelma.

Kaikistä hiusväreistä niitä minun suosikkivärejäni.

luonnollista kuparipunaa

mahonkista Itäblokki punaista

räiskyvää pin-up punaista

hehkuvaa kultaa

hempeää hattaranpinkkiä

kulahtanutta keltaoranssia väriä,

joka kielii siitä että kantajallaan on joskus ollut hyvä tukka

tummaa goottipuunaista

retropunaista

neonpunaista

brittimiesten punaista

australialaisten punatukkasävy

ai niin, se kummallinen strawberryblonde -sävy

Ihanina vastustamattomia punatukkaisia naisia.

Niitä on kauneuskuplani pullollaan.

Viimeiimpänä - muttei missään nimessä -vähäisimpänä  - värisilmäni osasi tietenkin bongata shokkivärit ja muut räväkät sävyt. Ne joita kantavat vain harvat ja valitut.

me jotka emme osanneet aikusitua ikämme edellyttämällä tavalla,

nuoret ja rohkeat yksilöt,

punkkarilapset

kaiksita hoteimmat Suiside -tytöt

vanhentuneet kapinalliset; violetti tukkaiset permanenttiumot

Siinäpä tiivistetysti vuoden takaisen minäni hiusvärimaailma.

Balayage täysin tuntematon.

Hiusten raidoittaminen yök en ymmärrä.

Monisävyväriset vaaleat värit täysin käsiittäättömiä.

Ombre huono juurikasvun peittely-yritys.

Vuoden takainen minäni oli vähän urpo.

Käsityskyvyltään sillätavalla aika rajoittunut.

Kaunis tasainen sävy tyvestä latvaan

Onneksi ottivat minut kouluun, antoivat mahdollisuuden oppia ja kasvaa ymmärrykseen.

Minusta on vuoden mittaan kehittynyt varsin hyvä hiusvärien parissa. Hienosti kehityskaaressa mukana pysynyt värisilmäni osaa nykyisellään erottaa ilman suurempaa viitseliäiisyyttä parisenkymmentä erisävyistä vaaleaa hiusväriä. Osaan lonkalta luetella kymmenen hyvää hiusvärireseptiä kauniin viileän tai lämpimän vaalean värimaailman luomiseen - lähtökohdat huomioonottaen tietenkin.

Samainen värisilmäni on kuluneen vuoden aikan oppint suhteellisen kivuttomasti bongaamaan rukeaideatukkaisten joukosta tupakka-, mahonki- tai punasävymaailmaan sävytetyt yksilöt. Huolellisen vilkaisun perusteella osaan sanoa, onko edessäni bussissa istuvann kaunistukkaisen tytön tukka sävymaalmaltaa lämmin vai viileään taittuva.

Kadulla kävellessään huomaa silmien tarttuvan ihmisten hiuksiin. Mieli leikkii itsekseen "Millä sävyillä saisin tuollaisen tukan" -leikkiä. 

Jos värjäisin hänen hiustensa tyvikasvun, mitä värejä sekoittaisin?

Onnistuisiko yhdellä värikerroksella vai pitäisikö sävyttää vielä päälle?

Entä jos minulla olisi kaikki valta vaikuttaa tuohon tukkaan,

pitäytyisinko jo olemassa olevassas sävymaailmassa vai ehdottaisinko rohkeasti muutosta?

Viileisiin vivahteisin ttaitettu monisävyraidoitus

Tuntuu ihanalta hehkua onneaan siitä, miten isosti minä pidän hiusten värjäystöistä. Etekin innostaa tuo vaaleilla sävyillä värjääminen, siitä on tullut raidoitusen ohella yksi lempi juttujani koulussa tällä hetkellä. Rakastan haasteita - sitä miten asiakas istahtaa tuoliini kulahtaneen sävyn ja roiman tyvikasvun kanssa puhjeten värjäysprosessin lopputuloksen myötä aivan uudelleen kukkaan.

On uskomatonn tunne huomata ymmärtävänsä mitä sävyä kulloinkin laitetaan halutunlaisen lopputuloksen saamiseksi. Se maaginen tunne kun käsittää värikansioiden sävymallitukkatupsujen puhuvvan itselle - tuota, tuota ja tätä, näiillä minä luon visioidun sävyn.

Minulle tullaan usein sanomaan, että minä varmaannkin ole se tyyppi luokassa joka erityisesti tykkää tehdä tämän hetken kuuminpien trendien mukaisia pastellisävyjä tai monivärishokkitukkia. Älkää antako minun henkilökohtaisen kauneuskuplani johtaa teitä harhaan, minä rakastan kaikkein eniten tehdä ihmisistä kauniita juuri käsissäni olevan ihmisen omaan kauneuskuplaan sopivalla tavalla. Rakastan asiakas-työntekijä yhteyden löytymistä. Toisen ihmisen välitöntä ymmärtämistä, sillä hetkellä un rohkeasti raoittaa tuon ihmisenn kauneuskuplan ovea ja vilkaisee sisään.

Rakastan lauseita

 "Olenpa mä nyt kaunis."

"Mun tukka on aivan ihana."

"Mun väri on just hyvä."

"Kiitos, kun kuuntnelit minuua."

Ihminen on omasta mielestään ihana.
Olen saanut luotua jotakin kaunista,
minun kauneuskäsityskuplani ulkopuolella sijaitsevaa kauneutta.

Täysin irrallaan siitä seikasta, miten toinen ihminen suhteutuu - tai mahtuuko tuo toinen ihminen edes - minun pieneen kauneuskäsityskuplaani. Minä olen taas saanut rohkeasti kurkistaa sisälle toisen ihmisen kauneuskäsityskuplaan.

Olen kiitollinen rohkeudesta.

Rohkeaus katsoa omien ihanteiden ulkopuolelle jahalu katsoa kauneutta maailmassa jonkun toisen ihmisen silmien kautta - siinä avaimet oppimiseen.

Minä en ole tärkeä siinä hetkessä kauneutta pohdittaessa - asiakas tuntemuksineen on  kaiken keskipisteessä. Minä olen onnekas saadessani haastaa itseni luomaan asiakkaasta hänen kauneuskuplaansa mahtuvan samalla itse uusia tarpeellisia taitoja oppien. 

Vaaleiden raitojen avulla luotu auringossa säihkyvä  kesätukka

Onnea on se, että olen saanut löytää elämääni ihmisiä jotka osaavat toteuttaa minun kauneuskäsityskuplaani täydellisesti istuvan unelmieni hiusvärin minun päähäni.

Siinä missä viileä vaalea kauniistiliukuva monisävyväri on toiselle täydellinen unelmatukka on Bubblegum Blue väri minun maailmassa se kaikista kaunein sävy. Juuri se sävy, jota minä haluan kantaa tukassani.

En edelleenkään väitä ymmärtäväni raidoituksen kauneutta tai balayagen hypesuosiota - omaa päätäni tai minun mielestäni maailman kauneimpia hiuksia pohtiessani. Osaan nykyisellään onneksi nähdä laaja-alaisesti kauneutta hyvin toteutetuissa värjäystöissä muiden ihmisten hiuksissa. Ihania hehkuvia hiekkasävyjä, hillittyä beigevivahdetta tai auringon vaaleutta kauniisti raidoitetuissa hiuksissa.

Voin rehellisesti sanoa, että koulu on tehnyt minun paljon hyvää. 

Suhtautumiseni kauneuskuplani ulkopuoliseen maailmaan on tänä päivänä paljon avoimempi ja rohkeampi kuin ennen. Samalla tietoisuus minun omasta tyylistäni on vahvistunut.

Tämä sopii minulle, 

tuo toinen juttu on kaunis toisella.

Tälläistä kuuluu opiskelijaelämään tässä hetkessä.

Laitoin tämän postauksen kuvitukseksi muutaman inspiraatiokuvan mielestäni todella onnistuneista vaaleista värjäystöistäni. Näiden myötä on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.

Kohti uusia oppeja!

Mukavaa alkanutta heinäkuuta!

Rakkaudella,

Sallamari