24. heinäkuuta 2016

Kolmas kerta toden kertoo

Nyt kestää jo varvistella oikeaoppisesti


Sopiva hetki päivittää tähän väliin jalkavamman kuulumisia.

Kuluneella viikolla näytti alkuviikosta varsin valoisalta, hihkuin keskiviikkona jo ääneen että nyt ollaan jo voiton puolella. Perjantaina oli toinen ääni kellossa, kun tavanomaista suuremman kävelymäärän - muutamaa Pokemonmunaa hautoessa tuli askellettua vähän runsaammin - plus  ahkerien asentoharjoitusten yhteistuloksena tuloksena kantapää oli aamulla heittäytynyt uudelleen todella aristavaksi. Eipä siinä auttanut Pokemonien hautomisen sijaan hoitaa kiputilaan jalkojen lämpöhautomisen voimalla - kuumaa vettä ämpäriin, jalat perään ja teeveenääreen istuskelemaan kaikessa rauhassa jalat ämpärissä.

Oltiin onneksi Marian kanssa sovittu edellisen viikon käynnillä kolmas hoitokäynti tälle illalle. On ihanaa, että löytyy yrittäjiä jotka tarjoavat palvelua virka-aikojen ulkopuolella. Tuntuu todella etuoikeutetulta, että toinen ihminen on valmis auttamaan sunnuntaina iltapäivästä ihan vain siksi, että tuo ajankohta on minun aikatauluihin se kaikkein sopivin. Siirtyessäni yrittäjäelämään aijon itse toimia Marian esimerkin mukaan - tarjota ihmisille hymyssä suin palveluitani satunnaisesti myös erikoisempina ajankohtina, kun tilanne niin vaatii.

Jaloilleni kuuluu paljon parempaa kuin kolme viikkoa sitten. Kireys on helpottanut, liikkuvuus lisääntynyt ja hyvät kinesioteippaukset vieneet omalla avullaan tilannetta parempaan suuntaan. Viimeiset avaukset on tällä erää suoritettu. Teippien avustuksella pitäisi kokonaistilanteen nyt petraantua niin paljon, että harjoitteiden avulla tilanne voisi olla pian ohi ja jalka kivuton.

Tässä kohtaa pitää ehkä muutamalla sanalla pohtia ongelmieni alkusyitä. 

Rivien välistä saa aika usein lukea enemmän tai vähemmän huomaamatonta elopainon ja jalkaongelmien yhteyttä sivuavaa vihjailua. Yleistä keskustelun kuljetusta siihen suuntaan, että kyllähän runsasa paino omalta osaltaa altistaa erilaisille rasituksille. Tai jotakin elämän keventämiseen liittyviä vinkkejä, jotta jos sitä kautta vaikka jalankin tila helpottaisi.

Kaikilla kehoon liittyvillä ominaisuuksilla ja ongelmatilanteilla on aina jonkinlainen yhteys. Mutta harvoin sillätavalla suora - elopainon muutoksella suora yhteys kiputiloihin tuki- ja liikuntaelimissä. 

Minun kohdallani asentovirheiden alkuperäinen syy elopainossa tapahtuneiden muutosten sijaan on todennäköisemmin vanhoissa vammoissa. Ensimmäisellä käytikerralla selviteltiin elämän aikana nilkan ja jalkapöydän alueelle sattuneita vammoja, olo oli aivan kuin tositeeveeohjelman "tunnustusosiossa". Että eihän mulla oikeastaan ole mitään vammaa koskaan sattunut - vähän kuin tositeeveessä sanotaan että en oo koskaan ollut kenenkään kanssa - mutta keskustelun edetessä huomaa sanovansa - vähän kuin tositeevee tähti kumppaneitaan laskiessa - että onhan mulla ollut sellaista, tälläistä ja tuollaista pientä vammaa jalan kanssa. 

Vammojen paraneminen on hidasta hommaa ja johtaa helposti varomisen kautta erilaisiin asentovirheisiin. Oikeassa jalassani oli toissa kesänä se paha murtuma pikkuvarpaassa, jota varon oikeastaan vielä tänäkin päivänä siten että pyrin välttämään painon asettamista kokonaan jalan ulkosyrjän varaan. Jalkani tarvitsisi elpyäkseen juuri nyt paljon painon siirtoja juurikin tuonne ulkosyrjän puolelle...

Ei muuta kuin tietoista harjoittelua painoa jalan eri aluille siirrellen.




Harjoittelun lisäksi olen investoinut entistä parempiin työkenkiin. Tällä kertaa kokeilun alle pääsevät nämä ihastuttavat Schollin klassikko puukengät. Olen pitkään haaveillut Schollin kengistä, onnistuen kuitenkin jättämään ne toistuvasti kauppaan. Lauantain kirppiskierroksella oli onni matkassa, kun löysin tämän käyttämättömät kaunokaiset huippuhuokeaan kolmen euron hintaan paikalliselta Aarresaari kirpputorilta. Itsepalvelukirppisten parasta antia on nämä toiselle-sopimaton-on-toisen-aarre -löydöt. Mikäli jalat eivät jostakin syystä tykkää näistä sandaaleista, ei suurta huolta. Voin miettiä seuraavaa kenkävaihtoehtoa suuremmin surematta näihin kenkiin sijoittamaani rahasummaa.

Toisinaan kirppiksellä lykästää.

Minua on onnistunut kengäostosten kanssa tänä vuonna jo kahdesti - nämä sandaalit ja ne ultrapehmeät Crocs balleriinat. Yhteishintaa jalkineille on kertynyt huimat viisi euroa.

I feel very lucky.

Tälläisiin tunnelmiin jalkavammojen osalta tällä kertaa.
Päivittelen näitä "luupiikki" kuulumisia mikäli jotakin uutta ja erityisen ihmeellistä ilmenee.


Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,
Sallamari


2 kommenttia:

  1. Itse en osaa nähdä, että ylipainolla olisi varsinaisesti mitään tekemistä omien nilkkaongelmieni kanssa.;) Kyse on selkeästi nuorempana sattuneista vammoista, sekä onnettomuuksista että rasitusvammoista. 17v. iässä jouduin jo laittelemaan ideal-siteitä päivittäin, sen jälkeen hommasin nilkkatuet. Ja todellakaan ei ollut liikapainoa, vaan aktiivinen elämä ja urheiluharrastus. Sittemmin olen myös ihan vain nyrjäyttänyt nilkan aina silloin tällöin... Puhdasta varomattomuutta ja riskinottoa (juossut portaat alas, jne.). Varvaskin on murtunut portaikossa ja toisaalta varpaisiin sattunut, kun hevonen on tallannut päälle. Joten syitä riittää! Mies kerran työntäessään pyörätuolia ensiavussa vitsaili, että mulla pitäisi olla kanta-asiakaskortti sairaalaan.:p

    Tuosta on kylläkin jo kymmenisen vuotta, että olen ottanut opikseni ja rauhoittunut.:) Ei ole kiva potea vammoja. Toisaalta em. syystä nilkat eivät ole ikinä parantuneet täysin ennalleen. Joudun valitsemaan kengät hyvin tarkkaan. Ja tarvittaessa niihin täytyy vielä mahtua nilkkatuetkin. Eccolta on toistaiseksi löytyneet parhaat, joilla pystyy kävelemään vaikka koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eccon kenkiä minäkin olen sovitellut, toistaiseksi kylläkin tuloksetta. Eccon jalkineissa se pohjan "tukikaari" on minun jalalle jotenkin niin väärän mallinen, ettei tunnu hyvältä. Useimmissa jalkineissa vielä takasauma on juuri niin aseteltu, että akillesjänne tykkää ottaa kosketusta siihen = varmasti hankaa. Harmi sinällään kun kaikki kehuvat aina Eccojaan. Toki minä suosittelen jalkaongelmia valittelevien kipaisemaan Eccon myymälässä konsultoimassa myyjiä kenkien suhteen, koska myyjät Eccolla ovat aina olleet aivan huipputyyppejä!

      Poista