Kolmas kerta toden kertoo

Nyt kestää jo varvistella oikeaoppisesti

Sopiva hetki päivittää tähän väliin jalkavamman kuulumisia.

Kuluneella viikolla näytti alkuviikosta varsin valoisalta, hihkuin keskiviikkona jo ääneen että nyt ollaan jo voiton puolella. Perjantaina oli toinen ääni kellossa, kun tavanomaista suuremman kävelymäärän - muutamaa Pokemonmunaa hautoessa tuli askellettua vähän runsaammin - plus  ahkerien asentoharjoitusten yhteistuloksena tuloksena kantapää oli aamulla heittäytynyt uudelleen todella aristavaksi. Eipä siinä auttanut Pokemonien hautomisen sijaan hoitaa kiputilaan jalkojen lämpöhautomisen voimalla - kuumaa vettä ämpäriin, jalat perään ja teeveenääreen istuskelemaan kaikessa rauhassa jalat ämpärissä.

Oltiin onneksi Marian kanssa sovittu edellisen viikon käynnillä kolmas hoitokäynti tälle illalle. On ihanaa, että löytyy yrittäjiä jotka tarjoavat palvelua virka-aikojen ulkopuolella. Tuntuu todella etuoikeutetulta, että toinen ihminen on valmis auttamaan sunnuntaina iltapäivästä ihan vain siksi, että tuo ajankohta on minun aikatauluihin se kaikkein sopivin. Siirtyessäni yrittäjäelämään aijon itse toimia Marian esimerkin mukaan - tarjota ihmisille hymyssä suin palveluitani satunnaisesti myös erikoisempina ajankohtina, kun tilanne niin vaatii.

Jaloilleni kuuluu paljon parempaa kuin kolme viikkoa sitten. Kireys on helpottanut, liikkuvuus lisääntynyt ja hyvät kinesioteippaukset vieneet omalla avullaan tilannetta parempaan suuntaan. Viimeiset avaukset on tällä erää suoritettu. Teippien avustuksella pitäisi kokonaistilanteen nyt petraantua niin paljon, että harjoitteiden avulla tilanne voisi olla pian ohi ja jalka kivuton.

Tässä kohtaa pitää ehkä muutamalla sanalla pohtia ongelmieni alkusyitä. 

Rivien välistä saa aika usein lukea enemmän tai vähemmän huomaamatonta elopainon ja jalkaongelmien yhteyttä sivuavaa vihjailua. Yleistä keskustelun kuljetusta siihen suuntaan, että kyllähän runsasa paino omalta osaltaa altistaa erilaisille rasituksille. Tai jotakin elämän keventämiseen liittyviä vinkkejä, jotta jos sitä kautta vaikka jalankin tila helpottaisi.

Kaikilla kehoon liittyvillä ominaisuuksilla ja ongelmatilanteilla on aina jonkinlainen yhteys. Mutta harvoin sillätavalla suora - elopainon muutoksella suora yhteys kiputiloihin tuki- ja liikuntaelimissä. 

Minun kohdallani asentovirheiden alkuperäinen syy elopainossa tapahtuneiden muutosten sijaan on todennäköisemmin vanhoissa vammoissa. Ensimmäisellä käytikerralla selviteltiin elämän aikana nilkan ja jalkapöydän alueelle sattuneita vammoja, olo oli aivan kuin tositeeveeohjelman "tunnustusosiossa". Että eihän mulla oikeastaan ole mitään vammaa koskaan sattunut - vähän kuin tositeeveessä sanotaan että en oo koskaan ollut kenenkään kanssa - mutta keskustelun edetessä huomaa sanovansa - vähän kuin tositeevee tähti kumppaneitaan laskiessa - että onhan mulla ollut sellaista, tälläistä ja tuollaista pientä vammaa jalan kanssa. 

Vammojen paraneminen on hidasta hommaa ja johtaa helposti varomisen kautta erilaisiin asentovirheisiin. Oikeassa jalassani oli toissa kesänä se paha murtuma pikkuvarpaassa, jota varon oikeastaan vielä tänäkin päivänä siten että pyrin välttämään painon asettamista kokonaan jalan ulkosyrjän varaan. Jalkani tarvitsisi elpyäkseen juuri nyt paljon painon siirtoja juurikin tuonne ulkosyrjän puolelle...

Ei muuta kuin tietoista harjoittelua painoa jalan eri aluille siirrellen.

Harjoittelun lisäksi olen investoinut entistä parempiin työkenkiin. Tällä kertaa kokeilun alle pääsevät nämä ihastuttavat Schollin klassikko puukengät. Olen pitkään haaveillut Schollin kengistä, onnistuen kuitenkin jättämään ne toistuvasti kauppaan. Lauantain kirppiskierroksella oli onni matkassa, kun löysin tämän käyttämättömät kaunokaiset huippuhuokeaan kolmen euron hintaan paikalliselta Aarresaari kirpputorilta. Itsepalvelukirppisten parasta antia on nämä toiselle-sopimaton-on-toisen-aarre -löydöt. Mikäli jalat eivät jostakin syystä tykkää näistä sandaaleista, ei suurta huolta. Voin miettiä seuraavaa kenkävaihtoehtoa suuremmin surematta näihin kenkiin sijoittamaani rahasummaa.

Toisinaan kirppiksellä lykästää.

Minua on onnistunut kengäostosten kanssa tänä vuonna jo kahdesti - nämä sandaalit ja ne ultrapehmeät Crocs balleriinat. Yhteishintaa jalkineille on kertynyt huimat viisi euroa.

I feel very lucky.

Tälläisiin tunnelmiin jalkavammojen osalta tällä kertaa.

Päivittelen näitä "luupiikki" kuulumisia mikäli jotakin uutta ja erityisen ihmeellistä ilmenee.

Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Onneksi apu on lähellä

Oikeiden linjausten lisäksi fysioterapeutin tapaamisessa pohdittiin varpaitteni
 hienomotoorista ketteryyttä. Parannettavaa löytyy molemmista sektoreista
- eteeni on annattu mahdollisuus
opettaa keholleni jotakin uutta ja auttaa kehoa uuden oppimisen kautta
voimaan nykyistä paremmin.

Tämän päiväinen tarina on oikeastaan jatkoa edelliseen blogikirjoitukseeni. Tuossa edellisessä kirjoituiksessa mainitsin kipeytyneestä kantapäästäni ja Facebook gallupin kautta saamistani hyvistä vinkeistä joiden kautta ystäväni tarjosivat erilaisin keinoin helpotusta tähän kurjaan jalkavaivaani.

Yksi minulle apua tarjonneista tahoista oli Fysioterapia- ja liikuntakeskus Makkiaa pyörittävä Maria, joka kommentissaan huhili jotta tulehan piipahtamaan hänen luonaan niin katsotaan mitä voisi tehdä ja että heti lauantaina löytyisi vapaa aika. 

Ystäväni Facebookissa (ja sen ulkopuolella) näemmä tuntevat minut niin hyvin, että tarjoavat pehmeitä keinoja oman olotilan auttamiseen ensimmäisinä vaihtoehtoina. Minä kun mieluiten etsin helpotusta kiputiloihin ja muihin ikäviin kehotuntemuksiin ensin perinteisen koululääketieteen ulkopuolelle jäävistä vaihtoehdoista koska sisin sanoo, että se on minulle juuri parasta tapa.

Minä valitsen mieluummin kehon kuntouttamiseen ja vaivojen ennaltaehkäisyys liittyvät omien valintojen suteen tehtävät muutokset ykkösvaihtoehdoksi sen sijaan että marssisin lääkärin luokse salamanai tapahtuvaa parantumista etsien. Ei sillä, ettenkö ikinä lääkitse itseäni perinteisin lääkärien määräämien lääkkeiden avulla - teen niin usein ja ihan hyvällä omalla tunnolla. Tälläisten kevyiden häiritsevien kiputilojen kohdalla - kun jokin kehossa ei tunnu normaalin oloiselta, mutta ei nyt aiheuta täysin halvaannuttavaa kipua - minä mieluummin kokeilen kuinka omaa toimitaani muutamalla voin saada helpotusta olooni ennnekuin marssin lääkärin puheille.

On tässä toinenkin aika ratkaisevasti vaikuttava puoli. Huolimatta siitä, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä meillä Suomessa on olemassa, asioin itse mieluummin minkä tahansa yksityisen klinikan erikoilääkärin puheilla terveyskeskuksen yleislääkärin tapaamisen sijaan. Minun kokemukseni terveyskeskuslääkäreistä eivät ole kummoiset, lähes joka kerta on hoito jäänyt jollakin tavalla kesken ja suurin osa kustannuksista on tullut minun itseni maksettavaksi. Siksi hakeudun yleensä suorilta käsiltä yksityisen auttajatahon - mielellään pehmeämmästä vaihtoehdosta aloittaen - käsiin.

Näiden ajatusten valossa minulle fysioterapeutin puheille hakeutuminen on luontevampaa kuin terveyskeskuksen ajanvaraukseen soittaminen ja siten liikkeelle lähtevä yritys päästä joku kaunis päivä kertomaan vaivatani lääkärille. 

Kauniisti kokoonteipattuna

Marian luona Makkiassa käyti oli parasta mitä itselleni voin tehdä juuri tässä kohtaa elämää.

Maria on ammatiltaan fysioterapeutti ja lisäksi liikunnallinen inspiraatiolähde. Sellainen positiivinen liikuttaja, joka on kaikin puolin hyvin kiinnostunut kaikesta sellaisesta kehon liikkuttelusta jonka avulla ihminen voi itse auttaa kehoaan muovautumaan toiminnallisesti parempaan suuntaan.

Tapaamisen aluksi kartoitettiin kipupisteet ja elämän varrella jalkoihini kohdistuneet traumat. Muistutti huonoa tositeevee jaksoa, sillä noin joka kolmas lauseeni oli "Ai niin, olihan mulle tapahtunut muuten sellaistakin..." - listalta löytyy yksi pahoin vaurioitunt oikean jalan akillesjänne, kummankin nilkan toistuvati vahingoittuneet nivelsiteet ja toissa kesänä murtunut pikkuvarvas , joka sekin yllättäen löytyy vahvemmin kipuilevasta oikeasta jalastani.

Kiputila sai nimen - plantaarifaskiitti eli luupiikki - jalkapohjan jännekalvon tulehdus.

Samansuuntaisia veikkauksia ystäväni heittelivät jo tuohon Facebook kyselyyn arvauksiksi, että ei naamakirjan välityksellä annettu vertaistuki aivan hunningolla olevaa huuhaatoimintaa ole.

Maria auttoi minua ymmärtämään kehon alalraajojen luontaisia linjoja näyttäen peilin kautta missä asennossa minun kehoni osat ovat luontaisessa seisoma-asennossa ja millaisilla linjausten muutoksilla kehoni jännitystiloja voidaan helpottaa. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa siis sitä, että minun on tietoisesti opetettava kehoni asemoimaan itsensä hieman uusille linjauksille.

Miten uusien linjausten löytäminen ja niihin totuttelu sitten tosielämässä tapahtuu - toistamalla, toistamalla ja toistamalla.

Tuhannon toiston jälkeen, keho osaa jo hiukan uusia juttuja. Määrätietoinen säännöllinen harjoittelu on itsehoidossa kaiken A ja O.

Ajatelkaa, ilmisen luusto uudistaa itsensä seitsemässä vuodessa. Luiden asemointiin saakka edennyt kehon virheasento on mahdollista kehon uudelleenasemoinnin avulla muotoilla toiseksi setsemän vuoden kuluessa. Toki toimenpide vaatii paljon - harjoittelua ja toistoja.

Muutosta on haluttava paljon.

Minun harjoittelulistallani on niin jalkapohjien hienomotoriikkaan kuin seisoma-asentoihin liittyviä pieniä harjoitusohjelmia. Muutama minuutti kerrallaan muutaman kerran päivässä - olon pitäisi kohentua kohtalaisessa ajassa.

Koska jalkapohjissa on juuri nyt akuutti tulehdustila välittömiä toimenpiteitä olon helpottamiseen tehtiin myös. Hankintalistalle tuli pehmeät geelituet kenkiin kantapäiden kohdalle - kunhan jokun apteekin valikoimista sellaiset löydän. Sokerina pohjalle Maria avasi manipulaation keinoin akillesjänteen alueen tukoksia. Hoito viimeisteltiin kinesioteippauksen avulla ja nyt ei muuta kuin odotellaan helpottaako olo näillä konsteilla.

Lääkäri olisi tarjonnut todennäköisesti ainoastaan kortisoonipiikkiä ja viikon sairasloman.
Marian luota poistuin tuliaisinani koko joukko uusia harjoitteita - sairaslomantarve nolla päivää.

Työkalupakissani on nyt harjoituksia kehon tukirangan asentoja parantamaan plus vinkkejä kurjan oloni helpottamiseksi.Kehoni totuttelee myös fyysisen manipuloinnin ja teippauksen avulla tehtyjen korjaavien toimenpiteiden vaikutuksiin.

Jos kuukaudessa ei helpota, harkitsen lääkäriä.

Huomautuksen on pakko sanoa, että tedellä kertomani toimintamalli on minulle sopivin toimintamalli. En väheksy kenenkään ihmisen lääkärikäyntejä, en tuputa omia toimintamalleja kenellekkään toiselle niitä ainoiksi oikeiksi toimintamalleiksi julistaen.

Minun valintani on pehmeämmät vaihtoehdot ensisijaisina apukeinoina.

Onnea on ystäväverkko, josta löytyy ystävällisiä avuntarjoajia.

Ah niin, tämänkään kirjoitus ei ole yhteistyöpostaus vaan julkinen kiitoslausuma minulle tarjotusta avusta ja yrittäjän tuottamasta loistavasta palvelusta.

Omaan piikkii mene nämäkin hoidot.

Mukavaan sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Ihan sama vaikka mokaa

Close Enough. Keksin kuvasta viisi virhettä ja ainakin saman verran hienoja onnistumisia
sekä oppimisoivalluksia. Fifty-fifty on Close Enough tälläiseen muovipääleikkaukseen.

"Voisitsä tulla katsomaan tätä mun päätä...

...mä niinku taas tein jotakin aivan väärään suuntaan tai sillei.

Auta mut oikealle alulle taas"

Onneksi tänään saa mokata, sillä on kansainvälisen epäonnistumisen päivä. 

Päivän tarkoituksena on tuoda näkyville uudenlaista hyväksyvää epäonnistumisen kulttuuria. Epäonnistumisen myöntäminen ja siitä oppiminen on avain menestykseen kaikilla elämän alueilla

...joten minähän mokailin koko rahan edestä.

Hiusten leikkaaminen on toisinaan hippasen haastavaa. Tai ei se itse leikkaaminen, vaan ergonomisen ja toimivan leikkausasennon löytäminen. Opettaja selittää leikkauslinjat teoriassa ja näyttää miten leikataan - että tässä asennossa kaikki sujuu luontevasti ja sakset kulkevat sujuvasti. Sitten käydään työhän kiinni. Leikkaus tuntuu aivan ylivoimaiselta - miten hemmetissä sakset saa edes osumaan koko tukkkaan. Miten pitää vääntäytyä nähdäkseen mitä tekee ja onnistuakseen siinä vielä liikuttamaan saksia, niin että leikkautuu vaan se mitä pitäisi.

 Aikani tuskasteltuani sentojen ja tukkamassan parissa kahden metrin päästä minusta kuuluu napaka kysymys, "Mitenkä sä oot aatellu, että leikkaat onnistuneesti tuossa asennossa?"

No tuota enpä ole päässyt aatoksissa vielä niin pitkälle - olen vaan yrittänyt epävoivon vimmalla. Ja eipä muuten tunnu onnistuvan mikään ja asentokin on niin epämukava että itkettää, mutta parempaankaan asentoon en itseäni onnistu asettelemaan. 

En vain ymmärrä miten raajoja on väänneltävä -missä käsi, missä jalka- jotta pääsen siihen oikeanlaiseen leikkausasentoon.

Kehonhahmotushäiriö sen tekee.Ymmärrän esimerkistä helposti miten leikkaulinja kulkee , mutten tiedä tajua toisen näyttämän asennon pohjalta miten asetella kädet oikealla tavalla ergonomiseen leikkausasentoon. Jos on vinkurassa asennossa, riski vinkuraan leikkaukseen kasvaa.

Mutta heti kun joku tulee viereen ja ohjaa, että laita tuo käsi tuonne ja tämä tänne; Boom - tajuan aivan kättelyssä mistä tässä on kyse. 

Jaa, näin se tehdään.

Just.

Mutta ennen oivallusta mokasin kyllä aivan huolella.

Mokasin ja opin mokailustani.

Tärkeintä minulle tälläisessä uuden asian opiskeluun liittyvässä mokailussa on oppia sietämään mokailua itseään. Epävakaa persoonallisuushäiriö sotkee - tai paremmin kuvaillen sanottuna sumentaa - mokailuun liittyviä tunnekokemuksiani. Särkynyt osa mielestä haluaa uskoa, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa - täydellinen onnistuminen ja epäonnistuminen. Rationaalisen järjen avulla -  nykyään siis jo kykenen ymmärtämään persoonallisuus häiriön vaikutusta ajattelumalleihini - prosessoiden, tajuan mokatilanteissa että onhan onnistuminen-tai-epäonnistuminen -parin välissä paljon sellaista Close Enough -aluetta. Sellaista työjälkeä, joka on riittävän hyvää vaikkei olekaa täydellistä. Olen oppinut hyväksymään, ettei erehtyminen taikka epäonnistuminen tarkoitakaan maailmanloppua - se tarkoittaa vain sitä, että on aika koittaa asiaa uudelleen, joko täysin toisella toimintatavalla tai rauhallisemmin samoin vanhoin toimintamallein hommaa lähestyen.

Jos mokan jälkeen ei ikinä kokeile hommaa uudelleen, 

antaa persoonallisuushäiriön äänen voittaa todellisen minän äänen.

Uskoo siihen, että voin olla joko kerralla hyvä tai ikuisesti epäonnistunut - kun kerran keralla ei hyvää tullut. Todellisuudessa olen paljon enemmän kuin vain onnistuja tai epäonnistuja.

Olen 

kehittyjä,

oivaltaja,

hoksaaja,

sisukas yrittäjä,

hitaasti-mutta-varmasti -mallilla asioita käsittävä

Olen epävakaa persoonallisuushäiriö taipumukseni kanssa sinut.

Se on osa minua, muttei hallitse enää häirtsevästi toimintaani.

Olen paljon enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa.

Oppimisen näkökulmasta katsottuna kansainvälinen epäonnistumisen päivä on arvokas teemapäivä. Mokasin, pyysin apua ja oivalsin - enpä voisi paremmin enää olla omalta osaltani osallistunut tähän teemapäivään.

Mukavaa mokapäivää teille kaikille!

Toivottavasti teidän päivä on tänään ollut pullollaan oivalluksentäyteisiä pikkumokia.

Rakkaudella,

Sallamari