Onneksi apu on lähellä

Oikeiden linjausten lisäksi fysioterapeutin tapaamisessa pohdittiin varpaitteni
 hienomotoorista ketteryyttä. Parannettavaa löytyy molemmista sektoreista
- eteeni on annattu mahdollisuus
opettaa keholleni jotakin uutta ja auttaa kehoa uuden oppimisen kautta
voimaan nykyistä paremmin.

Tämän päiväinen tarina on oikeastaan jatkoa edelliseen blogikirjoitukseeni. Tuossa edellisessä kirjoituiksessa mainitsin kipeytyneestä kantapäästäni ja Facebook gallupin kautta saamistani hyvistä vinkeistä joiden kautta ystäväni tarjosivat erilaisin keinoin helpotusta tähän kurjaan jalkavaivaani.

Yksi minulle apua tarjonneista tahoista oli Fysioterapia- ja liikuntakeskus Makkiaa pyörittävä Maria, joka kommentissaan huhili jotta tulehan piipahtamaan hänen luonaan niin katsotaan mitä voisi tehdä ja että heti lauantaina löytyisi vapaa aika. 

Ystäväni Facebookissa (ja sen ulkopuolella) näemmä tuntevat minut niin hyvin, että tarjoavat pehmeitä keinoja oman olotilan auttamiseen ensimmäisinä vaihtoehtoina. Minä kun mieluiten etsin helpotusta kiputiloihin ja muihin ikäviin kehotuntemuksiin ensin perinteisen koululääketieteen ulkopuolelle jäävistä vaihtoehdoista koska sisin sanoo, että se on minulle juuri parasta tapa.

Minä valitsen mieluummin kehon kuntouttamiseen ja vaivojen ennaltaehkäisyys liittyvät omien valintojen suteen tehtävät muutokset ykkösvaihtoehdoksi sen sijaan että marssisin lääkärin luokse salamanai tapahtuvaa parantumista etsien. Ei sillä, ettenkö ikinä lääkitse itseäni perinteisin lääkärien määräämien lääkkeiden avulla - teen niin usein ja ihan hyvällä omalla tunnolla. Tälläisten kevyiden häiritsevien kiputilojen kohdalla - kun jokin kehossa ei tunnu normaalin oloiselta, mutta ei nyt aiheuta täysin halvaannuttavaa kipua - minä mieluummin kokeilen kuinka omaa toimitaani muutamalla voin saada helpotusta olooni ennnekuin marssin lääkärin puheille.

On tässä toinenkin aika ratkaisevasti vaikuttava puoli. Huolimatta siitä, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä meillä Suomessa on olemassa, asioin itse mieluummin minkä tahansa yksityisen klinikan erikoilääkärin puheilla terveyskeskuksen yleislääkärin tapaamisen sijaan. Minun kokemukseni terveyskeskuslääkäreistä eivät ole kummoiset, lähes joka kerta on hoito jäänyt jollakin tavalla kesken ja suurin osa kustannuksista on tullut minun itseni maksettavaksi. Siksi hakeudun yleensä suorilta käsiltä yksityisen auttajatahon - mielellään pehmeämmästä vaihtoehdosta aloittaen - käsiin.

Näiden ajatusten valossa minulle fysioterapeutin puheille hakeutuminen on luontevampaa kuin terveyskeskuksen ajanvaraukseen soittaminen ja siten liikkeelle lähtevä yritys päästä joku kaunis päivä kertomaan vaivatani lääkärille. 

Kauniisti kokoonteipattuna

Marian luona Makkiassa käyti oli parasta mitä itselleni voin tehdä juuri tässä kohtaa elämää.

Maria on ammatiltaan fysioterapeutti ja lisäksi liikunnallinen inspiraatiolähde. Sellainen positiivinen liikuttaja, joka on kaikin puolin hyvin kiinnostunut kaikesta sellaisesta kehon liikkuttelusta jonka avulla ihminen voi itse auttaa kehoaan muovautumaan toiminnallisesti parempaan suuntaan.

Tapaamisen aluksi kartoitettiin kipupisteet ja elämän varrella jalkoihini kohdistuneet traumat. Muistutti huonoa tositeevee jaksoa, sillä noin joka kolmas lauseeni oli "Ai niin, olihan mulle tapahtunut muuten sellaistakin..." - listalta löytyy yksi pahoin vaurioitunt oikean jalan akillesjänne, kummankin nilkan toistuvati vahingoittuneet nivelsiteet ja toissa kesänä murtunut pikkuvarvas , joka sekin yllättäen löytyy vahvemmin kipuilevasta oikeasta jalastani.

Kiputila sai nimen - plantaarifaskiitti eli luupiikki - jalkapohjan jännekalvon tulehdus.

Samansuuntaisia veikkauksia ystäväni heittelivät jo tuohon Facebook kyselyyn arvauksiksi, että ei naamakirjan välityksellä annettu vertaistuki aivan hunningolla olevaa huuhaatoimintaa ole.

Maria auttoi minua ymmärtämään kehon alalraajojen luontaisia linjoja näyttäen peilin kautta missä asennossa minun kehoni osat ovat luontaisessa seisoma-asennossa ja millaisilla linjausten muutoksilla kehoni jännitystiloja voidaan helpottaa. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa siis sitä, että minun on tietoisesti opetettava kehoni asemoimaan itsensä hieman uusille linjauksille.

Miten uusien linjausten löytäminen ja niihin totuttelu sitten tosielämässä tapahtuu - toistamalla, toistamalla ja toistamalla.

Tuhannon toiston jälkeen, keho osaa jo hiukan uusia juttuja. Määrätietoinen säännöllinen harjoittelu on itsehoidossa kaiken A ja O.

Ajatelkaa, ilmisen luusto uudistaa itsensä seitsemässä vuodessa. Luiden asemointiin saakka edennyt kehon virheasento on mahdollista kehon uudelleenasemoinnin avulla muotoilla toiseksi setsemän vuoden kuluessa. Toki toimenpide vaatii paljon - harjoittelua ja toistoja.

Muutosta on haluttava paljon.

Minun harjoittelulistallani on niin jalkapohjien hienomotoriikkaan kuin seisoma-asentoihin liittyviä pieniä harjoitusohjelmia. Muutama minuutti kerrallaan muutaman kerran päivässä - olon pitäisi kohentua kohtalaisessa ajassa.

Koska jalkapohjissa on juuri nyt akuutti tulehdustila välittömiä toimenpiteitä olon helpottamiseen tehtiin myös. Hankintalistalle tuli pehmeät geelituet kenkiin kantapäiden kohdalle - kunhan jokun apteekin valikoimista sellaiset löydän. Sokerina pohjalle Maria avasi manipulaation keinoin akillesjänteen alueen tukoksia. Hoito viimeisteltiin kinesioteippauksen avulla ja nyt ei muuta kuin odotellaan helpottaako olo näillä konsteilla.

Lääkäri olisi tarjonnut todennäköisesti ainoastaan kortisoonipiikkiä ja viikon sairasloman.
Marian luota poistuin tuliaisinani koko joukko uusia harjoitteita - sairaslomantarve nolla päivää.

Työkalupakissani on nyt harjoituksia kehon tukirangan asentoja parantamaan plus vinkkejä kurjan oloni helpottamiseksi.Kehoni totuttelee myös fyysisen manipuloinnin ja teippauksen avulla tehtyjen korjaavien toimenpiteiden vaikutuksiin.

Jos kuukaudessa ei helpota, harkitsen lääkäriä.

Huomautuksen on pakko sanoa, että tedellä kertomani toimintamalli on minulle sopivin toimintamalli. En väheksy kenenkään ihmisen lääkärikäyntejä, en tuputa omia toimintamalleja kenellekkään toiselle niitä ainoiksi oikeiksi toimintamalleiksi julistaen.

Minun valintani on pehmeämmät vaihtoehdot ensisijaisina apukeinoina.

Onnea on ystäväverkko, josta löytyy ystävällisiä avuntarjoajia.

Ah niin, tämänkään kirjoitus ei ole yhteistyöpostaus vaan julkinen kiitoslausuma minulle tarjotusta avusta ja yrittäjän tuottamasta loistavasta palvelusta.

Omaan piikkii mene nämäkin hoidot.

Mukavaan sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Lomavaatekaappi: NE mustat shorsit

Kaikki ne vuodet kun vihasin itseäni ja olemassaoloa, kuvittelin että kun pukeutuu mustiin peittäviin vaatteisiin kukaan ei oikeastaan kykene sitten hahmottamaa sitä mitä mä oikeasti olen. Miten ruma ja epätäydellinen keho piileskeleekään kaikkien noiden vaatekerrosten alla.

Että kun peittää totuuden itseltään, peittää siinä samalla totuuden kaikilta toisilta - see no evil, they speak no evil and you will hear no evil. Peittävien vaatekerrosten myötävaikutuksesta keho lakkaa ikäänkuin olemasta olemassa ollenkaan, koska jos kukaan ei näe jotakin voi aina sanoa jälkeepäin että mitään sellasita ei ole ollutkaan. Sittenkun on laihtunut voi sanoa ettei mulla koskaan ole ollutkaan sitä lihavaa rumaa kehoa, koska kukaa ei sitä milloinkaan ole nähnyt - jpg. or it did not happen.

Jotekin mä ajattelin, että jos ihmiset näkisivät mut sellaisena kun mä oikeasti olen, mä muuttuisin todella sellaiseksi - jos mut nähtäis lihavana, mä olisin lihava.

vuori hyllyvää lihaa ja läskiä - läsi lihavuori

Naurattaa miettiä nyt, että voi helvetti  aika monta vuotta mä olen imitoinut strutsia - hautaa pään hiekkaan niin on piilossa kaikelta, koska ei itse näe ympäristöä.

BodyLove ajatusten sisäistämisen myötä on tajunnut, että olipa mulla päällä mitä tahansa mä olen aina se sama minä - ihana ihmeellinen minä. Vaatteet eivät peitä itsen todellista olemista vaikka niitä miten kasaisi ylleen. Käänteisesti pohdittuna ei siis ole mitään pelkoa luopua ylimääräisistä vaatekerroksista aurinkoisella kelillä ja antaa auringon helliä ihoa.

Kaikkia vaatteita kantaa sama minä. Sama keho joka säällä ja joka asussa.

BodyLove ja itsensä ehdoton rakastaminen - tai oikeastaan niiden ajatusten sisäistäminen ja rakkaudellisten fiilisten salliminen - on auttanut mut ymmärtämään, ettei mulla ole mitään hävettävää. Ei ole mitään sellaista, jota tarvisi kätkeä piiloon itseltään.

Kun löytää rohkeuden antaa itselleen luvan nähdä itsenä rehellisin silmin juuri tässä hetkessä omaa olemistaan sellaisenaan rakastaen, sitä jollakin tasolla unohtaa toisista ihmisistä joskus nousseen ahdistuksen. Sen fiiliksen, että mitähän toi nyt musta ajattelee.

Olen huomannut, että itseensä rakastumisen myötävaikutuksesta sitä alkaa ajatella myös kanssaihmisistä positiivisesti. Sen sijaan, että pohtisi ihmisen kohdatessaan ensimmäisenä esimerkiksi hameen helman lyhyyttä tai reisien muhkuraisuutta - siis kiinnittäisi huomiota kaikkiin niihin omainaisuuksiin toisissa joita itse vihaa itsessään yli kaiken tai jotka tavalla tai toisella on omien pelkojen keskipisteessä - on aikaa kiinnittää huomiota kaikkeen kauniiseen. Siihen miten hurmaava  kuosi on tuon tytön mekossa, miten kauniin terävät kauluksen tuon miehen paidassa ja miten ihanat sandaalit tuolla on jaloissaan.

Alituisen kritisoinnin ijaan mielen täyttävät inspiroivat ajatukset.

"Hei mäkin voisin kokeilla jotakin tuon väristä."

"Tuollainen just polveen yltävä mekko puukenkien kanssa on aika metka combo."

"Oliskohan noita shortseja mun kokoisena."

Kaikista haastavinta on kohdata oma kokonsa rehellisesti. Tarkoitan siis siten, että uskaltautuu oikeasti ostamaan kaupasta itselleen sopivan kokoisen vaatteen.

Olin kokolappufetishisti.

Oli ostettava tietyn kokoinen vaate - joka usein jäi kaapin pohjalle tai kiristi ja puristi ikävästi. Toisaalta, kiristävän ja puristavan tuntee sai aina peittoon heittamällä kaiken päälimmäiseksi vaatekappaaleeksi sen suojaavan kerroksen. Tai pukemalla alle 712 epämukavaa muotoilevaa alusasutuotetta - eipä sillä, olen yhä muotoilevien alusvaatteiden puolestapuhuja, toki määrä ei korvaa sopivaa kokoa niissäkään. Kuvitelaa nyt, olen joskun peitellyt itseäni KOLMIEN - todellakin kolmen yksittäisen kappaleen - muotoilevien alushousujen voimin. Alimmaiset "muotoilivat" kehon puristuksiin, kahdet päälimmäiset peittelivät alimmaisten epäsopivuutta.

wow

Sitten on vielä pohtimatta minulle se kaikkein arin asia, se juttu minkä kanssa on saanut tehdä eniten töitä, jotta oppisi arvostamaan ja rakastamaan juuri sitä osaa omassa kehossa.

jalat

Mä olen tehnyt aktiivista rakkaustyötä lähes  neljä vuotta, jotta olen tullut sinuiksi omien jalkojeni kanssa. Edelleen on päiviä, jolloin jalat ovat kehorakkauellisesti haastava alue.

Ne muistuttavat minua olemassaolollaan omistan juuristani niin valtavasti.

Luovat kauhukuvia millainen minusta voisi tulla. Herättävät toisinaan katkeruutta, ettei geenit vieneetkään toiseen suuntaan vaan että msuta tuli tälläinen.

Lopulta mä totean olevani kiitollinen, että omia jalkojani katsellessa saan muistaa olevani yhditelmä kaikkia noita geenejä. Jotakin ainutlaatuista rakkaudella alkuusaatettua -  minun on lupa vaalia hyviä muistoja rakastamalla ehdoitta noita jalkoja juuri sellaisena kun ne tänään ovat.

Mä en koskaan ole tuntenut itseäni vaatteissa niin vapaaksi kuin nykyään. 

Vapaus on muuten hassu juttu, sen tuo tullessaan elämään kohteliaisuuden ja huomioonottamisen kästitteet itsestäänselvinä huomioonotettavina seikkoina.

Teininä pukeuduin "just niinkun mä haluan - because I can" silkasta huomionhakuisesta näyttämisenhalusta. Tiedättekö, että joku sanoisi mun olevan rohkea ja ihana ja rakastettava - mitä noita nyt on - koska pukeusun niin ja näin. Mähän en itse kyennyt ajattelemaan itsestäni mitenkään rakkaudellisesti. Kun itse ei kykene ja osaa, sitä etsii muita sanomaan ääneen ne sanat jotka pitäisi itse sanoa itselleen.

Mitenn monnta kertaa olenaan vannonut pitäväni tuosta ja tästä vaatteesta ja pukeutuvani näin ja noin vain itseäni varten. Toisaalta taas olen valunut mielen mustinpina hetkinä mustien peittävien vaatteiden tuoman turvallisuuden tunteen pauloihin. Ehkä pitäisi kutsua näitä kasvuvuosia kokonaisvaltaisesti Strutsileikeksi - milloin on tullut valheellisella ylpeydellä pörhisteltyä höyheneitä, milloin haudattua päänsä hiekkaan kun pelottaa niin perkeleesti.

Tänään ollaan tilanteessa, jossa ilmaisen pukeutumisellani omaa yksilöllisyyttäni ilman että sen kumemmin pyrin ensisijaisesti hakemaan valinnoillani hyväksyntää ja rakkautta toisilta ihmisiltä. Itseni rakkaus itseäni kohtaan riittää kantamaan eteenpäin.

Sivuraiteilta takaisin itse ajatukseen - ympäristön ja tilaisuuden huomioonottavaan pukeutumiseen.

Nämä ihanat mustat shortsit - ne ovat minulle vapaa-ajan asu.

En halua pukeutua työpäivinä shortseihin vaan valitsen ylleni mieluummin yhden lempimekoistani. Tässä kohtaa lienee avattava vähän ajatuksiaan ja vastattava kysymykseen miksi. 

Koen että asiakaspalvelussa minulla on vastuu neutraalin pukeutumisen kautta toivottaa kaikki ihmiset tervetulleeksi ympäristööni. Shortsit ovat omalla tavallaan rohkea asuste - omiaan hellepäivinä lomalla, mutta työympäristössä hieman liin paljon esille tuova.

Työympäristössä kehoni saa kokonaisuudessaan mielellään jäädä kaikin puolin taka-alalle ja huomio voi yksiselitteisesti keskittyä tekemiseen. Töissä minä olen tekemässä asioita - tuomassa positiivista värinää ympärille tekemisen kautta. 

Tuntuu jotenkin hassulta ajatella, että jollaulla keskittyminen voisi häiriintyä liian paljaista sääristä - mutta niin vain asia on. Koska on kohteliasta ottaa toiset ihmiset huomioon, on vähemmän häiriötekijöitä mielestäni paras ratkaisu.

Koen kohteliaisuuden osaksi toista ihmistä kohtaan osoitettavaa rakkaudellisuutta. Niistä lähtökohdista maailmaa katsellessani, miten miten hieno asia etikettisäädökset itseasiassa ovat. Niiden avulla voidaan  luontevasti saada aikaan pukeutumiseltaan neutraali ilmapiiri, jossa on mahollisuus keskittyä tekemiseen.

Pukeutumisen avulla voi sekä ilmaista omaa itseään, että myös osoittaa osaltaan rakkaudellista kunnioitusta ympäristöä kohtaan - näin minä ajattelen nykyisellään.

Kauaksi on tultu niistä päivistä kun allerkijoittanut lähetettiin koulusta kotiin laittamaan lisää vaatetta ylle - opettajaani lainaten "epäsiveän pukeutuminen, lisää vaatteita ylle".

Paljon kiitos maailmankaikkeus mahdollisuudesta tälläiseen ihmisenä kasvamiseen.

Mukavaa uutta alkanutta viikkoa kaikille teille blogiani lukeville!

Rakkaudella,

Sallamari

Pidä itsestäsi huolta

Oikeastaan voisi panikoitua,
mutta kun ei ehdi.

Tutkimusmatkalla parempaan oloon osa IV

Aloitetaan tunnustuksilla.

Tunnustan, että ole viime aikoina kovasti laiminlyönyt itseäni. Vuoden alussa hyvin alkanut "remppaprojekti" - se, jossa perimmäisenä ajatuksena on korjata elintapoja kehosta paremmin huolehtivaan suuntaan vielä syvempi itsensä rakastaminen johtotähtenä - on luisunut tilanteeseen, jossa huomaa jälleen suorittavani elämää ja eläväni pääasiassa aina muita ihmisiä kuin itseäni ensisijaisesti ajatellen. No big changes - melkein samassa pisteessä ollan kuin tammikuussa.

Piipahdin eilen moikkaamassa ravintovalmentaja Mariaa. On kulunut kolme kuukautta edellisestä tapaamisestamme ja oli aika vaihtaa kuulumisia sekä kuulla hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.

Aloitan remppaprojektini mukaan tuomista positiivisistä asioista.

DiettiCola juomien kulutus on vaihtunut puolestatoista päivittäinjuodusta litrasta minimaaliseen pikkupullo-parikertaa-kuussa -annokseen. Tietoisesta vehnätuotteiden syönnistä olen onnistuneesti luopunut kokonaan. Vehnäaltistuksen mukaan tuoma ihottuma on kokonaan saatu kuriin, vaikkakin se ilmoittelee olemaolossa aika ärhäkästi pienenkin tahattoman vehnä-ärsytyksen päälle. Nollatoleranssi vehnän kanssa tuntuu parhaalta vaihtoehdolta elimistöni mielestä.

Muuten ei sitten olekaan aivan ruusuisia tarinoita kuulumisien osalta.

Ruoanlaitto on vaihtunut pieniin projekteihin, joiden sisältö pääasiassa kuuluun "...mua pyydettiin tekemään tää juttu vielä, niin mä autan tän nyt." tai "...tarvis mun napua tälläsessä pienessä jutussa." vaihtoehtoisesti ehkä "...mä teen tän kerran tän nyt ja sit mä keskityn taas mun juttuihin."

En osoita syyttävällä sormella ketään muuta kuin itseäni. Jelpin tarve ei maailmasta lopu, ainoa mitä voi tehdä on opetella sanomaan ilan huonoa omatuntua että  hei mulle ei just nyt sovi

Kaikki muu tuntuu olevan tärkeämpää kuin minä. Kakkossijalle tärkeysjärjestyksessä jää siivous tai se että olisi seuraaaksi koulupäiväksi kotona tehtyä ruokaa evääksi - koska hei, Saarioisten äidit tekee ihan kelvollista ruokaa eikä pölyvillakoirat kävele vielä ovelle vastaan.

Kakkosijan "kyl mä melkein oon pysynyt uusissa tavvoissa" -listalla ottaa nukkuminen. Paljon kivaa tekemistä - pitää vastata viestiin, pitää katsoa vielä tämä juttu teeveestä, pitää sitä ja tätä... - mä onnistuneesti siirrän hyvät yöunet vähän tuonnemmaksi. Sitten joskus kun ehtii.

Jos muuta ei keksi, niin sitte on niitä somejuttuja - kun pyörittää yhdellä kertaa parhaimmillaan viittä eri minää. On kampaajaminää, burleskiminää, vertaistukiminää, bloggariminää, opiskelijaminää

niin ja tietenkin Minäminä ja minun Facebook ystävineen.

Kaikille pitäisi ehtiä antamaan aikaa

Nipistän yöunista ja nukun sitten kun ehdin.

Vitamiinit maistuivat kuukauden-kaksi. Tai siis oikeasti maistuisi ne vieläkin, muttakun ei ne kävele kaupasta itsekseen meille kotiin. Pitäisi kaupasta hakea.

Investoin kesälomarahastoon ennemmin kuin vitamiineihin. Kulutan taskun pohjalle (tai pakkikortille) unohtuneet kolikot helpommin irtokarkkeihin, kuin että keräisin niitä viikon talteen ja ostaisin elimistölleni tarpeellisen lisäravinnesatsin.

Koska irtokarkit.

Tai ainakin haluan uskoa niin.

Tiedättekö, lounaan ja välipalan voi kevyesti korvata mukakiireen tullen irtokarkeilla. Vaikka viidesti viikossa - koska itokarkit. Ja suklaa.

Niin ja ne perhanan väärille sijoilleen jumiutuneet suolistobakteerit, oikeastaanhan ne on ne jotka haluaa jokapäiväisen irtokarkkisastsin. En sillätavalla minä - mutta heti kun on aikaa, lupaa laittaa bakteerit ojennukseen ja luopua irtokarkeista. 

Sit kun on aikaa - heti sit kunon aikaa - annan tarvittavat ravintoaineet ja yöunet kortisolille ja kesytän suolistobakteerit. Nyt on aikaa kuunella hyviä luentoja siitä, miten kortisoliarvoja tasoitetaan ja suolistobakteereja kesytellään, että osaa sitten tehdä tarvittavan.

Sit kun on aikaa.

Asioiden tuonnemmaksi siirtelyn lomassa on puolivahingossa tullut tehtyä
pari ihan oikeaa muutosta omia jokapäiväisiä valintoja tarkasteltaessa.

Parasta kaikessa on kyllä, että tilanteen pysähtyneisyys ei ahdista. On sellainen rehellinen olotila, että mä teen minkä mä pystyn ja teen asiat paremmin sitten kun ehdin.

Mieli on sitä mieltä ja hyvä niin.

Kroppa on toista mieltä.

Hetkittäin mietin, miten hiton lahjakas mä olen valehtelemaan itselleni. Paitsi, että mä en valehtele - mieli on oikeasti hyvillään eikä ahdistu paikalleen jämähtämisestä. Musta on vain tullut itsestäni huolenpitämisen suhteen siirtäjä - mä siirrän asiaa koko ajan seuraavaan hetkeen.

Koska mä pelkään, että jos mä oikeasti sanoisin yrittäväni muuttua

ja sitten epäonnistunkin siinä,

niin mitä musta sitten ajatellaan?

Mä pelkään epäonnistumista.

Mä sanoin itse eilen äänen, että mä siirän asioita koska pelkään epäonnistumista. Kun tekee itsestään huolenpitämisen puoliteholla pyörittäen mieluummin koko muuta maailmaa kaikeasta ja kaikista huolehtien - suorittaa kymmeniä itse itselleen haalimiaan rooleja - maailma näkee hyvän ihmisen.

Ei itsestään huolehtimisessa epäonnistunutta.

Voi olla vaan, että sori en mä ehdi koska mun tarvii ensin.....

....tämä

ja tämä

ja tämäjuttu

plus vähän tuota

ja sitä

ja sellasita

...ja oliko sulla jotakin jossa voin auttaa?

Mä tiedostan kaiken tämän itsessäni.

Näen selkeästi ristiriitoja omassa käyttäytymisessäni.

On selkeät hyvät lähtökohdat haastaa itseä muutokseen.

Ihana apulaiseni (toki palkattu sellainen) rohkaisee minua kohtaamaan muutokset pitkänä matkana ja pieninä askelina -  ajattelemaan aikaa pieninä jaksoina. Luodaan pieniä tavoitteita seuraavalle kolmelle kuukaudelle - ei mitään suurta tai lopullista. Jotakin pientä ja sillätavalla kevyesti.

Tavoite seuraavien 3kk tavoite alkaen 23.5 (eikä epämääräisesti ilmaisutuna heti kun ehtii...) 

1. annan aikaa itselleni, huolehdin itsestäni

uni on katkonaista --> tarvitaan rauhaa ennen unta 

= 21:00 - 07.00  ei SOMETUSTA.

irtokarkit--> suolistobakteerit--> kortisoli

 = miten tasata kortisoleja ja sitä kautta unta?

Minä aika koulussa on tärkeää = 2 x 10-20min breikki itselleni (ei, minun ei tarvitse ottaa osaa aivan kaikkeen ja ritarillisesti lupautua aina auttamaan ensimmäisenä)

2. opettelen antamaan tilaa minäminälle

Todellinen Minä vs. kaikki muut roolit ja niiden avulla suorittaminen

epäonnistuminen --> kenelle tuottaisin pettymyksen jos epäonnistuisin? 

delegoi kaikille ”minuille” oma rehti osuus ja anna lupa epäonnistua tehtävässä.

3. uusi ”paras kaveri” on maitorahka + manteleita 1rkl + kahta eri jäistä marjaa.

Aloitan Somerauhasta ja rahkaherkusta.

Puhelin ja tietokoneet ovat pannassa 21-07 välisen ajan vuorokaudesta. Vuorokaudessa on hetki, jolloin maailma saa pärjätä omillaan. Minä en ratkaise mitään enkä raportoi tekemisistäni kenellekään. Aivan aluksi täydellinen SoMe pimento.

Aamupalaleipä korvaantuu aluksi muutaman kerran viikossa rahkasekoituksella. Ruisleivän sijaan pureksin manteleita. Pyrin opettelemaan rehellisiä tunnekohtaamisia ja lohturuoka-aamupalauisleivän sijaan koitan syödä ravitsevasti rahkaa.

Ehkä leivästä saisi lohturuoan sijaa muotoiltua aivoillekin vain satunnaisen vaihtelun rahka-aamupalalle. En tiedä - mutta kokeillaan.

Romonttitarina jatkuu tälläisillä eväillä.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Omassa pienessä onnellisuudessaan

Isojen hyvien oivallusten hetki - hetki, jolloin oivaltaa itselleen nauramisen voimaannuttavuuden

Vuosi sitten, mua olis ahdistanut olla minä. Tai siis olla tänään juuri tälläinen, koska joka vuosi kun kevät koittaa mä oon pitänyt huolta että mä painan vähemmän kuin edellisen vuoden kesän lopussa. Joka vuosi tätä aikaa mulla on ollut joku kuuri meneillään tai jonkinlaiset rajoitukset päällä ja mä olen odottanut sitä aikaa, että mä saan taas vihdoinkin ikään kuin levätä.

Jos mä jossakin olen onnistunut, niin mä olen onnistunut katkaisemaan sen kierteen. Mä olen tänään aika tarkkaan samanmoinen fyysisiltä mitoiltani kuin olin joulukuussa eikä mua ahdista yhtään. Isompi kuin ikinä - samalla hetkellä onnellisempi elämäni ja itseni suhteen kuin koskaan ennen.

Viime vuonna #rantakunnossa -kamppista tehdessä vielä mietin bikineitä päälle sovitellessa, että miten voi olla mahdollista että mä ihan rennosti ja rauhallisesti olen menossa poseeraamaan bikineissä tuntiessani oloni näin tuhdiksi -mä alitajusesti tunsin vielä viime vuona ensimmäisenä ajatuksenani että mä olen tuhti, vasta sen ajatuksen perään onnistuin nappaamaan kiini kaikesta hyvästä ja kauniista.

 Tänä vuonna kun mä virittäydynrantatunnelmiin, eikä mun katse kiinnity heti ensimmäiseksi fyysisen kehoni ääriviivoihin. Ensin mä fiilisten iloista tunnelmaa ja sitä keveää vapauden tunnetta joka mut valtaa sisimmässäni. Iloitsen uusista kirjavista bikineistä - sillä hey, tällä rungolla on todellinen ilonaihe kun löytää sopivat (tai oikeastaan jopa hivenen reilut) KUVIOLLISET bikinit.

Mun Instafiidi täyttyy toinen toistaa ihanammista kuvista - keiken kokoisia tyttöjärannalla bikineissä, crop top -yläosia kaikenlaisia vatsoja vastaan, eri mallisia beachjoogaajia. Mun feedin tyttjä (ja poikia) yhdistää yksi ominaisuus - ne on kaikki kuvissa sen näköisiä, että ne nauttii itsestään ja elämästään juuri tässä hetkessä. Positiivisia fiboja, onnellisia katseita.

Sitä unelmaelämää.

Tänään, tässä ja juuri tälläisenä.

Onnellinen elämä ei olekaan kiinni vaa'an lukemista tai siitä, miten monta senttia pyllyn ympärysmitta oli edellisenä kesänä. Onnellinen elämä näyttäisi olevan korrelloivassa suhteessa siihen, millaisin silmin katsoo itseään - vilpittömin ja hyväksyvin, vaiko sisäisen tuomarin värittämin kriittisin mulkaisuin.

Olen toisaalta epäillyt hetkittäin, että jokin minussa on pahasti rikki.
Miettinyt onko totena kokemani todellakin totta vai vaiko harhakuvitelmien tuotosta.

Pohtinut ääneen - hyväksyvässä hengessä toki - miten minua hämmenttää lukea ihmisten SoMe -päivityksiä joissa he kertovat saavansa liikunnasta aivan tolkuttomia kicksejä. Hyvää oloa ja kaiken maailman endorfiinihumalaa. Itse kun en ole koskaan saanut kokea missään muodossa liikuntaa  eufoorista hyvää oloa kehossa tuottavana kokemuksena. Se että juoksen tai pumppaan rautaa niin että lihaksiin sattuu, ei missään vaiheessa prosessia saa päässäni aikaan minkään sortin hyvän olon tunnetta. Ei tule euforiaa vaikka miten rehkisi.

Sellaisena päivänä, kun päässä tuntuu pahalta ja levottomalta rauhoittaa juokseminen oloa. Siksi minä pääsääntöisesti juoksen, mutta vain sellaisina  päivinä kun koen saavani juoksemisesta vähäisissäkään määrin helpotusta oloon. Juoksen ajatukset järjestykseen niin sanoakseni. Mutta että m vääntämällä vääntäisin itseni lenkille uskotellen, että kun pääsen maalipisteeseen hyvä olo valtaa kehon - bullshit sanon minä.

En koe vihaavani liikuntaa millään tavalla, en vain pääse kiinni yleiseen "hyvää oloa liikunnasta" -ajattelumalliin. Ei tule euforia, ei vaikka kuinka itselleen niin uskottelisi. Trust Me, olen antanut aikaa ja energiaa hyvän olon kokemusten metsästykselle liikunnan kautta.

Olen oppinut hyväksymään kehoni ominaisuuden piirteet ja seisomaan ylpeänä omien valintojeni takana. Olen onnistuneesti päästänyt irti tarpeesta muokata itseäni väin mukapitämään asioista joista näen muiden pitävän. Tietoisena omista valinnoistani seison niiden takana todeten, että olen juuri tälläinen omien tekemieni valintojen kautta.

Tästä päästään ensimmäistä aasinsiltaa pitkin siihen faktaan, että kun hyvämielihormoonien kautta kehon mielestä syöminen on kivempaa kuin liikkuminen, sitä ennen pitkään sitten näyttää siltä.  Vallitsevan käsityksen mukaan allerkijoittaneen pitäisi nyt siis olla onneton ja inhota itseään tälläisenä lihavana liikunnaan nautinnosta mitään tajuamattomana syöttöpossuna.

Mutta miksi ihmeessa mulla on vaan ihan jees fiilis? 

Mä oon hyvä näin ja peilikuvaakin kestää katella mukisematta.

Miten se onkin tuollainen,

miksei se huolehdi paremmin itsestään?

Mä kysyn tuhottoman monta kertaa ääneen, että miksi ja miten musta onkin tullut tälläinen. Miksi keho-mieli yhteys toimii sillä tavalla kuin toimii?
Kysyn ja pohdn,  toistaiseksi vielä koskaan  löytämättä vastausta kysymykseen. Vastauksen tapaisena vastapallona singahtaa yleensä kysymys Millainen sitten pitäisi olla jos ei juuri tälläinen?

Sellainenko, joka olisi jonkun mielestä kivemman mallinen?

Sellainen, joka tekisi enemmän yleisesti hyväksyttyjä ja ymmärrettyjä juttuja

- kävisi salilla ja postittelisi niitä kuvia Instaan #curvy kuvien sijaan?

Olisiko mieluummin sellainen superäiti jolla on teräksinen sixpack, tiukka luonne ja joka kuvassa punnertaa kuusi lastaan selän päällä istuen? Sitkö mä olisin oikeasti onnellinen?

Haastavia kysymyksiä, joihin ei minulla ole vastausta.

En osaa vastata kysymykseen millainen mä tahtoisin olla, jos en tälläinen kun olen.

Ehkä juuri tuossa on se syy,

miksi mikään kitukuuri tai elämäntaparemontti ei koskaan ole tuota tulosta.

Miksi se toisenlainen minä ei ole pysyvä luonnonvara.

OIkeastaan kai lähdin tähänkin vuoteen vakiokaavan mukaan - elämäntapoja remoitoimalla. Investoihin minä ravintovalmentajaan muutos mielessäni. Tämän alkuvuoden elämäntapojen remontointiin tähtäävien oppien parasta antia on jatkuvasta Colan lipittämisestä eroonpääsy ja vehnättömyyden mukanaan tuoma ihottumasta toipuminen. Olen onnellinen pienistä muutoksista jokapäiväisten valintojen parissa, ilman että surisin kykenemättömyyttäni suuriin näyttäviin elämäntapamuutoksiin.

Minun kohdallanni toisenlaisten valintojeni aikaansaamat positiiviset, muutokset eivät ikävä näytoinen toistaan tiukempina pakarakuvina Instagramissa.

Parempi elämä asuu ensisijaisesti korvien välissä.

Parantunut elämänlaatu näkyy rohkeutena tuottaa päivänvaloon elämäni ensimmäinen burleskisooloesitys juuri sinä keväänä kun kehoni on fyysisiltä mitoiltaan kaikkia edellisien keväiden olomuotoija runsaampi. Sillä juuri nyt sydän on löytänyt sanottavaa.

Juuri nyt on oikea aika.

Rohkaista muitakin rakastamaan omaa kehoaan sen tämänhetkisessä olomuodossa. Rohkaista muitakin nauttimaan elämästä ja sen mukanaan tuomista hienoista päivistä NYT. Yllyttää ihmisiä vapautumaan loputtomasta odottamisesta että sit, kyllä mä sit kun mä olen...

Olonsa voi tuntea hyväksi ja onnelliseksi niinäkin päivinä kun taivaltaa matkaa siihen

sit kun mä olen... -hetkeen.

Tässä Hetkessä eläminen ei vähennä Sit Kun -hetkien merkitystä. Ei tee unelmia ja henkilökohtaisia tavoitteita missään mittarissa turhaksi tai vähemmän merkityksellisiksi - tavoitteisiin kuljettu matka on yhtä tärkeä, kuin tavoite itse. Niin, eikä hyvä elämä yksin ole kaiken sortin tavoitteiden jahtaamisen täyttämää elämää - sellaista jossa koko kuljetaan kohti jotakin uutta. Toisinaan onnellisuutta on nautti hetkestä han vaan tyytyväisenä fiilistellen.

Olla hetki paikallaan tässä omassa pienessä onnellisuudessaan.

Aurinkoista uuden viikon alkua juuri Sinun todellisuuteesi!
Let your happiness shine like the Sun.

Rakkaudella,
Sallamari

Ihan hyvin tätä voi syödä

Jääkaapista löytyi lisukkeeksi sunnuntain grilliherkuille tuubi majoneesiä. Ikävä kyllä viimeinen käyttöpäivä tuotteelle ohitettiin vajaa kuukausi sitten. Reippaana tyttönä (lue; väärässä paikassa säästöjä etsivä ja liian laiska lähtemään kauppaan) tuumailin siinä jotta eihän majoneesi osaa lukea kalenteria joten ei se tiedä olevansa vanhaa...

Rakkaat lukijat, viimeinen käyttöpäivä on saanut nimekseen viimeinen käyttöpäivä ihan syystä.

Tiedättehän millainen loppu on ahneella, eikä muuten ole tuulesta temmattu juttu tuo sanonta. Eilinen otti ja hupsahti ruokamyrkytyksen kourissa kärvistellessä.

Tänään elämä voittaa.

Vihreään mandariinijaffaan en kykene kajoamaan ihan hetkeen. Kyseinen Jaffa oli ainoa jääkaapista löytynyt elimistöni eilen hyväksymä juoma, voitti jopa veden. Nesteytyksen nimissä ruokamyrkytyksen perään vielä jaffaöverit.

Suolistobakteerini lienee muuttaneet jonkun toisen luokse eilisen höykytyksen jälkeen. Ei sillä, että yhteinen taipaleemme muutenkaan olisi ollut silkkaa sunshine'n'sparkles eloa viimeaikoina. Olen ollut (taas kerran) aika välinpitämätön itseäni kohtaan - kiire se on sellainen kiva mukatekosyy, katsokaas ei ehdi justiinsa nyt välittämään itsestä. Irtokarkkia kuluu.

Ehkä Universumi puhui tällä kertaa ruokamyrkytyksen kautta. Olisiko syytä kääntää ajatuksella rakkaudellinen katse hetkeksi omaa hyvinvointia tutkiskelemaan?

Tässä hetkessä voisi piillä oiva tilaisuus rakastaa itseäsä vähän enemmän hyvien ravintovalintojen kautta. Tilaisuus tutkiskella rakkaudellisessa valossa omia toimintamallejaan. Mikäli muutostarvetta löytyy, miten muuttaa niitä tapojaan vielä enemmän positiivisiä fiiliksiä tuottavaksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

Rakkaudella,

Sallamari

Hyviä ja entistä parempia valintoja

Tutkimusmatkalla parempaan oloon - osa III

" On hetkiä, kun mä mietin että miksi oi miksi. Mitä ideaa tässä on??? Pääset kahdeksan jälkeen kotiin ja vietät lähestulkoon lopun valveillaoloajastasi laittamalla seuraavan päivän eväät.

Miksei vaan mene Heselle lounaalle, syö suklaata välipalaksi, jäätelöä illalliseksi ja vedä palanpainikkeena kiltisti vaan ne kolesteroli- ja sokerilääkkeet.

Mikä hiton vimma saa ihmisen haluamaan jotakin mukamas parempaa?

 Kivempi olisi maata sohvalla ja syödä sitä suklaata.

Mutta ei, takasin hellan ääreen. 

Koska mä kuvittelen, että nää on ne paremmat valinnat.

..niin, ehdin mä avautua asiasta facebokissakin. 

Poltin siinä samalla ehkä vähän ruokaa pohjaan.

 Mut hei, kaikkee ei vaan ehdi annetun 24 vuotokausitunnin puitteissa.

‪#‎endoftherant‬ "

Keskiviikkoiltana kaikesta väsyneenä, tulee päästeltyä ylimääräisiä höyryjä Facebookissa vertaistukea etsien. Eikä siinä mitään, näin on hyvä tehdä ja lohdutusta liikeni kyllä. Oma mieli parani kun sai purkaa sydäntä ja ystävät vielä tsemppasivat elämäntapamuutosprojektissa eteenpäin, joten kaikkiaan hyvälle mallile päivä kääntyi.

Myönnän, että hetkittäinn mietin todella mitä jäkeä on ehdoin tahdoin hypätä tälläiseen "Parempaa fyysistä hyvinvointia etsimässä" -projektiin juuri siinä kohtaa elämää, kun kotona vietetty aika on laskettavissa tunneissa. Käytännöllisempää olisi napata Heseltä se purilainen ja jatkaa päivää eteenpäin. Niin budjetillisesti myös aika samoihin viikkolukemiin päästäisiin euron purilaisten kanssa kuin kotiruokaa tekemällä  Se olisi vaan hitosti helpompaa, kun viettää puolet kotona viettämästään ajasta seuraavan päivän syömisiä miettien.

Minä viihdyn huonosti keittiössä, 

en todellakaan ole mikään ruoalaitosta nauttiva kodinhengetän. 

Koko tilanne olisi ihan toinen, jos kokisin ruoanlaiton antavan minulle jotakin. Jos kokkailu rentouttaiskini tai saisi mielen erityisen iloiseksi niin mikäs siinä sitten.

Onko olo kohentunut yksinkertaisista raaka-aineista tehdyn kotiruoan avulla?

Miksi oikestaan vielä kitkuttelen projektin parissa, jos projektin vaatimat muutokset kerran on näin tervaa minulle

- aika pohtia näitä kysymyksiä hyvinkin kriittisesti.

Ihan ensimmäiseksi se kiusallinen ihottuma, joka rehotti ihan valtoimenaan vielä tammikuun alkupäivinä. Ihottuma on saatu reilussa kuukaudessa kokonaan pois ihan pelkästään pienillä ruokavalioon liittyvillä korjaustoimenpiteillä. Ei tarvittu kortisoonia tai muutakaan lääketieteellistä apua. Näyttää siltä, että vehnästä ja ylettömästä glukoosi-fruktoosisiirapinsekä muiden vastaavien tärkkelyspohjaisten makeuttajien käytöstä luopuminen on ollut korjaustoimenpiteenä riittävä toimenpide ihottuman taltuttajaksi.

Toinen aivan silmillä havaittava - vaikka itsestäkin vähän uskomattomalta tuntuva -  ruokavaliomuutoksen ja vitamiinitankkauksen aikaan saama positiivinen kehitys minussa on hiusten kasvun piristyminen. Juurikasvua saa olla värjäämässä suunnilleen joka toinen viikko ja aivan uutta hiusta pukkaa kuulemma runsaasti. Havainnot perustuvat luokkatovereideni huomioihin - uutta hiuskasvustoa onkin käyty tässä viime viikkojen aikana katselemassa suunnilleen puolen luokan toimesta.

Yleiseen jaksamistilan kohtaqloon näin ruokavalio muutoksen kautta peilattuna  en oikein osaa ottaa kantaa. Minulle kevät on aina vuodesta se hankalin aika. Lisääntyvä valon määrä sekottaa elimistöä ja saa ainakinn minulla tunteet pintaan hyökyaallon lailla.

Tunnekuohut väsyttävät ja uni maistuu kyllä. Kahvin juontia vähentäneenä ja kolajuomista kokonaan luopuneena tunnen oloni koko päivän ihan pirteäksi kyllä - että ehkä ruokavaliolla sittenkin on vähän positiivista nostetta jaksamisenkin suhteen.

Ruokailusta on tullut säännöllisempää ja napostelutarve on selkeästi vähentynyt. Syön ravintorikasta ruokaa 4-6 kertaan päivässä enkä ateriahetkien välissä napostele "jotakin pientä kädenulottuville sattuvaa." 

Herkkupäiviä on viimeisen kuukauden aikana ollut kolme. Vaikka tietoisesti rajoitan iitseltäni glukoosi-fruktoosisiirapin määrää, en silti ole laittanut tärkkelysjohdannaisia makeuttajia mitenkään kokonaan pannaan. Kun karkkia tekee mieli, syön ihan oikeaa karkkia enkä mitään korvikkeita. Mutta määrät ovat pienemmät kuin ennen eikä karkin syönti saa ahmintaa ryöstäytymään valloilleen. Herkkupäivänäkin syön nykyisin ihan normaalisti ja otan sitten sopivan annoksen karkkia. Ennen herkuttelu tarkoitti sitä, että mätin sisuksiini kaikkea mahdollista herkkua sekaisin - teki mieli tai ei. - että kun kerran syödään herkuksi luokiteltuja juttuja, niin syödään varmuudeksi ihan kunnolla. Koskaanhan kun  ei voi varmuudella tietää saako niitä lisää heti huomenna.

Tunnesyöminenkin on jossakin mielessä rauhoittunut. Tai syömisellä vaijentamisen sijaan ilmaisen ehkä tunteita suoremmin kuin ennen. Viimeksi tänän koulussa annoin onnistuneesti tuneteille tilaa. Annoin tulla harmitukseni ulos ja hetkeä myöhemmin itkin liikutuksesta - täysin toisistaan riippumattmien eri asioiden vuoksi. Muttakun meni tunteisiin kumpainenkin tapahtuma.

Paljon positiivistä nostetta on elämään löytynyt näiden uusien valintojen myötä. Olen vakaasti päättänyt jatkaa tällä tiellä eteenpäin, vaikka vituttaakin kuluttaa vähäiset kotona vietetyt tunnit hellan ääressä. 

Toivotaan, että on mahdollista oppia nauttimaan keittiössä puuhastelusta.

Tarina jatkuu - stay tuned.

Rakkaudella,

Sallamari

Ravintosuunnitelma kartturina eteenpäin

Luonnollisen ruoan lähteellä

Tutkimusmatkalla parempaan oloon - osa II

Tutkimusmatkaa on takana tätä tekstiä kirjoittaessa tarkalleen kaksi viikkoa. Lupasin aikaisemmin, että palaan tähän ravintoaiheeseen uudemman kerran jahka olen saanut hieman enemmän sisäistettyä tätä asiaa itselleni. Sisäistyksestä en vielä mene takuuseen, mutta fiilikset ainakin ovat kohentuneen aloituspäivästä aika tavalla.

Olen joskus ohimennen blogissa maininnut talvisin olkavarteeni ilmestyvän yhden ihottumaläikän. Tuo läikkä on ikäänkuin säännöllinen viera, joka ilmestyy talven tullen olkapäätäni koristavan  heppatatuoinnin harjan tienoolle. Paitsi, että tänä vuonna jätti ilmestymättä - tutun ihottumaläiskän tilalle ilmestyi kumpaankin yläreiteen punainen kutiseva ihottumarantu, jota on ilmeisen metkaa raapia verille öisin unissaan.

Tuo ihottuma saattaisi olla vehnäallergiaa oli minulle heitetty karkea arvio ravintosuunnitelmaa laadittaessa. Siispä lähettiin uutta ravintoympyrää minulle mietittäessä liikkeelle siitä, että venhä olisi saatava pois ravintoaineiden listalta mitä pikimmin. Kaksi viikkoa täyttä vehnättömyttä takana ja ihottuma on talttumaan päin - ei punota eikä kutise entiseen malliin vaikka vielä näkyvissä onkin. En ole pahemmin rasvannut tai huoltanut ihottumaa, olen tarkotuksella seurannut onko pelkällä ruokavaliomuutoksella havaittavissa jotakin liikettä johonkin suurntaan.

Lupaavalta näyttää.

Tässä polussa kyse on kokonaisvaltisesta muutoksesta - paremman olon etsimisestä pienien tekojen voimin. Uusi ruokaympyräni keskityy ensisijaisesti keholliseen hyvinvointiin. Ravintoympyrä keskittyy pohtimaan syömäni ruoan alkuperää ja mahdollisuuksien mukaan löytämään lautaselleni puhtaista yksinkertaisista raaka-aineista valmistettua syötävää. Tämän yksinkertaistuksen perimmäisenä ajatuksena, on kannustaa valloilleen ryöstäytyneen suolistobakteerit vatsassani ryhmittymään takaisin luonollisille toiminnallisislle alueilleen.

Ennen ravintovalmennusta arkirutiinit ruokailuineen
 näyttivät jotakuinkin tältä. 

Aamu klo 5:00 herätys,  20min  meikkaus, tukka ym, vessan hanasta hörppää vähän vettä. Evästä aamun matkalle mukaann;  Coca Cola + eväsleipä - cocacola on zero 0,33 tölkki, jälkiuunileipäpalan molemmat puolet, oivariini, juustoa edam, oltermanni

Juna lähtee 6:09 Sosiaalinen yhteisö (junaperhe) juttelee koko matkan, syö aamupalaleivän ja kolaa junassa.Jos menee bussilla niin syö eväät ja nukkuu

Koulu alkaa 8:00, seisomatyö - sosiaalista asiakastyötä. Napostelee suklaata/keksiä juo kahvia useimmiten juo vähän vettä. Työssä on kuuma aina, föönit ja paljon ihmisiä.

Lounasaika 11-14 välillä, riippuen asiakkaista, elää nuudeleilla - kananmakuisia mama nuudeleita. Jos jotakin muuta mikrolämmitys, eineksiä vispipuuro, mäkkärillä syömässä, kaupasta haetaan karkkia  Asiakkaiden lomassa kahvia menee 2-3kuppia päivässä, napostelua päivän aikana. About 16 asti. Irtokarkkeja ja cocacola zeroa ja junalla kotiin, tekee officejuttuja juna-aikana.

Kotona 19-20 välillä, Kotiin päästyä kauppaan tms.. Kotona suihkuun, ei yhteistä iltapalaa lapsi saa  iltapalan pöytään. Syöt teetä, täytekakusta kanariisipataan eli jämät, jäätelöä jos on sitä kaapissa. Ilta on perheaikaa. Lapsi nukkumaan 21:00-21:30 ja itse menee nukkumaan 21-23 välillä, nukahtelee sohvalle. Syö aina ruoan sohvalla tehden jotain juttuja.

Karua luettavaa jopa itselle.
Olen onnistuneesti jättänyt itseni heitteille.

Mulla on aina muka niin kiire.

Ei liene ihme, että elimistöni on hieman sekaisin. Suolistobakteerit laukkaa missä sattuu - tai ei ainakaan siellä missä niiden olisi parasta toimia.


Uusi päivärytmini ruoan osalta  on rakennettu tälläisten ohjeiden ympärille.

Aamulla tee smoothie ja leipä mukaan + colan sijaan vichy (cola on supermyrkkyä, huuhto mm. kalsiumia luustosta), viikonloppuisin syökää yhdessä aamu- ja iltapala

Ota lounastarvikkeet mukaan, salaatti tai keitto auttaa jaksamaan ja vähentää makea/suolasenhimoa
napostelu pitää insuliinit koholla koko ajan, tämä aiheuttaa sen etteivät glukakoni ja melatoniini hormonit ”pääse omille tonteilleen" oikeaan aikaan.  Tämä aiheuttaa insuliiniresistenssin ja sitä myötä diabetes 2:sen, eli solujen mitokondiot (energiatehtaat) ”kuolevat” -> aiheuttaa useimmat autoimmuunisairaudet. 

Kouluun mennessä: kävely normaali nopeudella ja takaisin kotiin päin rivakka vauhti niin, että tulee pieni lämpö päälle muttei hiki. 

Aamu- ja iltapalat saavat olla samanlaisia (iltapala aina ilman happoja, mehuja ym. 

Ei paljon sokeria, normaali tai teollinen sokeri (aspartamiini, glukoosi-fruktoosisiirappia jne.) , muutenkin vältä kaikkea missä on ainesosaluettelossa enemmän kuin 4 ainesosaa.

Margariini luonnolliseen voi-oliiviöljyseokseen.


Lisäravinteet joita kannattaa lisätä ehdottomasti mukaan;  kalaöljy (eskimo pure), D-vitamiini (Super-D), C-vitamiini (Super-C), magnesium, monivitamiini.

Luonnollinen ravinto + ravintolistä = henkinen ja fyysinen hyväolo.  

Ne uudet paremmat eväät

Body Love -ajattelun sisäistämisen myötä olen sisäistänyt myös aimo annoksen Fuck It - ajattelua. Sellaista, että kun kerran rakastan itseäni juuri tälläisenä voi syödä mitä haluan ja miten halua välittämättä kummemmin mistään säännöistä. Sellaista on Fuck It -ajattelu.

Se on varsin vaarallinen ajattelumalli ja kääntyy helposti itseään vastaan. Kapinoidessaan kaikkia standardeja vastaan, päätyy helposti tilanteeseen, jossa oikeati laiminlyö itseään itsensä rakastamisen nimeen vannoen. Minä ajauduin tuohon tilaan.

Fuck it - mä voin syödä mitä tahdon, milloin tahdon.

Ikävät katalat fysiikan lait - energian säilyvyyden lakia ei onnistu kumoamaan vaikka kuinka yrittää Ihanat laiminlyödyt suolistobakteerit, jotka sopivan epäluonnollisten ravinto-olosuhteiden myötä ovat villiintyneet elämään onnellisina epätyypillisissä paikoissa. 

Olen ymmärtänyt, että loppumaton makeanälkä johtuu väärään paikkaan eksyineistä suolistobakteereista. Todellinen minäni ei tahdo kahtasataa grammaa irtokarkkeja kahdesti päivässä. Suolistobakteerit väärillä asuinseuduillaan janoavat koti-ikäissään glukoosi-fruktoosisiirapin ja sokerin sisältämään helppoa elinenergiaa. Puhumattakaan insuliinistä  ja senvastavaikuttajahormonista glukogonista, siitä joka kuljettaa rasvasoluista ravinteita energianpolttoon. Kun ”napostelet” insuliinisi ovat koko ajan koholla, glokogoni vetäytyy odotteluasemiin eikä suostu toimimaan ja balanssin häiriintyminen johtaa insuliiniresistenssiin.

Kierre on valmis.

Yhdessä päivässä pääsee hetkelliseen balanssiin.

Pysyvämpi palautus oikeille asuinsijoilleen vie kolmisen kuukautta.

Minä kuljen askel kerrallaan kohti parempia valintoja 

ja yhä parempaa ravintotietoisutta.

Palaan aiheeseen myöhemmin ja jaan kanssanne lisää havaintojani.

Mukavaan maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Ole muutos jota etsit

Minun tyyliseni PT vastaanotto.
"Let's have a taste of your new life."

Tutkimusmatkalla parempaan oloon - osa I

Matkani kohti seuraavan unelman toteutumista

 alkoi eilen personal trainer -tapaamisen merkeissä. 

Elämässäni on jälleen uusi polkujen risteyskohta. Olen päässyt itseni kanssa työskentelyssä hyvään tasannevaiheseen, eikä akuuttia tarvetta pään sisäisen maailman selvittelylle enää ole. Jotakin tukea olisi silti kiva olla matkassa mukana seuraavaa unelmaa kohti kulkiessa.

 Terapia Henriikan luotsaamana on tässä elämäni hetkessä loppuun kuljettu polku. Henriikan kanssa tehty työ auttoi minua valtavasti tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni vievän polun suhteen, ja positiivisen onnistumiskokemuksen pohjalta päädyinkin pohdinnoissani seuraavanlaiseen ajatukseen - sijoitan tänä vuonna pään sisäisen maailman selvittelyyn varaamani summan fyysisen kehon hyvinvointiin.

Tärkein valintakriteeri minulle miettiessäni kenen puoleen kääntyä muutostoiveiteni kanssa apua etsien, oli se että haluan minulle apuaan kauppaavan henkilön ymmärtävän syömishäiriöelämää. Tai oikeammin ehkä ymmärtävän millaisen sävyn syömishäiriöstä toimpuminen tuo minun matkaani. 

Oikea henkilö minua löytyi yllättävän läheltä - ihan omasta tuttavapiiristä. Kyselin puolihuolimattomasti ihanalta Fysioterapia ja liikuntapalvelu Makkiaa luotsaavalta Maria Härmltä mahtaisiko hänellä olla aikatauluissa tilaa ryhtyä opastamaan minua -  ja onnekseni Maria vastasi kyselyihini kyllä. 

Makkian ideologiana on luonnollinen liike, ekologinen ja ravinteikas ruoka sekä ihmisyyden ja luonnon kunnioittaminen. Nämä ovat sellaisia arvoja, jotka kohtaavat omien arvojeni kanssa ja tiesin, että me löydämme Marian kanssa helposti yhteisen sävelen. Minulla on vakaa luotto siihen, että Marian valmennettavana löydän kipeästi tarvitsemaani tukea matkalla unelmaani kohti.

Ilkeitä happiradikaaleja -  hyvää aurinkoista C -vitamiiniä
Havannoiva piirrustus avaa minulle asioita paremmin kuin hienostuneet sivistyssanat

Ensimmäisellä PT tapaamisella oli alkuarvinoinnin ja suunnitelun vuoro - millainen tarve, millaiset tavoitteet ja mitä voidaan tehdä tavoitteisiin pääsemisessä.

Minähän iskin omalta puoleltani pöytään nipun mahdottoman kuuloisia yhtälöitä

- Minulla on tarve keventää oloani, mutta en halua laihduttaa.

En halua laihduttaa nyt, enkä ikinä tulevaisuudessakaan.

Laihdutus terminä =  The Absolute NO-NONO

- Haluan nelikymppisenä olla elämäni kunnossa,

voida fyysisesti niin hyvin kuin se on mahdollista näillä geeneillä

- Haluan investoida työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseeni.

Olen matkalla kohti unelma-ammattiani ja aijon pitää huolta siitä,

että jaksan työskennellä ammatissa reilusti eläkeikäiseksi.

- Haluan herätä jokaiseen uuteen aamuun myös kehoni osalta onnellisena.

Nykyisellään tilanne on vähän niin ja näin - turvottaa, kolottaa ja olo tuntuu raskaalta useampina aamuina. Että jotakin olisi tehtävä.

- Ai niin, aikatauluni ovat mahdottomat. 

Olisi kiva liikkua, mutta liikunnan lisäämiseen ei kiraimellisesti ole aikaa.

Paitsi viikonloppuisin. Niin ja minä en oikein pidä mistään fitness touhilusta edes ajatuksena, saati että haluaisin olla minkään valtakunnan salikissa - ehkä ikinä.

Pelkäsin, että minut passitetaan kotiin heti kätelyssä. Oman pääni sisällä uskoin olevani näiden unelmieni ja vaatimusteni kanssa jotakuinkin supermahdoton PT asiakas ehkä ikinä. 

Turhaa kuvitelmaa.

Rankan ravinto-ohjelman ja kuntokuurin sijaan - tälläistä orjapiiskausta valmennusta kuvittelein tulleeni hakemaan - Maria ehdotti katseen käänntämistä sisuskaluja kohti. Kovan treenauksen sijaan otammekin käyttöön hyvinkin pehmeät keinot ja keskitämme ajatuksen suolistooni. Huono olo ja tiukasti pysyvät kilot saattaisivat hellittää otettaan syömisen määrän tarkkailun sijaan suusta alas menevän ravinnon laatua pohtimalla.

Vyötärön ympäryksen mittailun sijaan Maria lupasi auttaa minua ymmärtämään suolistoni hienoutta ja ainutlaatuisuutta sekä sitä, miten suoliston kuntoa hoitaen voisin vaikuttaa myös vyötärön ympäryksen mittalukemiin. 

Valmis ateriamalli tiukkoine tuskin palvelisi minua parhaimmalla tavalla, sillä todellinen minäni haluan ymmärtää  Syömishäiriö saattaisi löytää lohtua ja lisäpontta valiiksi pureksituista säännöistä ja rajoituksista, mutta todellisen minäni tiedonjanoa inspiroimalla päästään mitä todennäköisimmin käsiksi aitoihin muutoksiin.

Uusi jännittävä maailma odottaa minua.

Ajattelinkin tämän vuoden aikana jakaa näitä uusia oivalluksiani myös täällä blogin puolella teidän lukijoiden kanssa. Haluan myös omakohtaisen kokemuksen kautta valottaa millaisia plussia - ja kenteis miinuksia - löydän edestäni tätä seuraavaa unelmaani kohti kulkiessa.

#solu- ja suolistohyvinvointi

Palaa ensimmäisen PT konsultoinnin kokemuksiin ja sieltä saamiini eväisiin tämän sarjan seuraavassa postauksessa. Pitää ensin itse pureskella näitä juttuja vähän ennen kirjoitushommiin ryhtymistä.

Oikein mukavaa alkanutta vuotta 2016!

Rakkaudella,

Sallamari