Koska saa syödä jätskiä

Aamu kahdeksan, puoliautio Prisma. Ulkona pirskottaa ikävää jäätävää tihkua, sisällä kaupassa tunnelma on lämmin ja uneliaalla tavalla rauhallinen.

 Nainen punaisessa takissaan astuu sisään kauppaa, kävelee määrätietoisesti jäätelöaltaille ja nappaa altaan uumenista jäätelöpuikon.

Naisen askeleet johtavat lähimmälle avoimelle kassalle. Koruton nopea maksutapahtuma - lomapkko taskuun ja jäätelöpaperin kuoret auki.

Kingis uppoutuu hampaiden väliin.

Millaisia ajatuksia edellä kuvattu tapahtuma herättää sinussa?

Haluaisitko sanoa tarinan naiselle jotakin?

Minä olen tarinan nainen. Hieman jälkeen kahdeksan tänä aamuna minä halusin jäätelön. Aamukahvin kanssa nautittavaksi, ihan vain tälläisella sivuhuomautuksella tarinaa täydentääkseni.

Vehnäallergia supistaa noita aamukahvin kanssa nautittavien pullan/keksin/kahvileivän valikoimia  - eikä sillä, että minä tuollaisesta pullavata liiemmälti ole koskaan perustanutkaan.

 Mutta jäätelöstä minä pidän. 

Niin siinä sitten käy, että sellaisena aamuna  kun sisin sanoo että aamukahvin kanssa olisi kiva saada jotakin, muistuu mieleen että marketin pakastealtaastahan saa jäätelöpuikon paperimukikahvin kaveriksi.

Kahdeksalta aamulla herkkuhetki jäätelön kera.

Because I can.

Sallin sen.

Annan itselleni luvan.

Kiitän ja iloitsen.

Ei häpeää.

Ei inhoa.

Ei katumusta.

Toinen ottaa pullan,

minä aamukahvijäätelön.

Miksi jäätelö mielletään iltapäivällä syötäväksi? 

Pulla on ok milloin vaan, mutta jäätelöä saisi sallia itselleen vain iltapäivisin ja aurinkoisina kesäpäivinä?

Onko sinulle tuttua juttua tälläiset jäätelöön liittyvät mielikuvat? Että jäätelö on iltapäivällä syötävää jälkkäriä ja se on ok nautittavaksi kun kunnon ruoka on syöty ensin alta pois.

Tunnustan olevani jäätelörebel!

Syön jäätelöä kun mieliteko iskee.

Nykyisellään syömishäiriöni voi niin hienosti, että yksi jäätelö riittää - enää ei tarvitse ahtaa itseensä enempää. Eikä syyllisyys iske missään vaiheessa. Nautittu jäätelö on rakkaudella nautittu herkku, pieni iloinen arkea sulostuttava teko - ei mitään sen enempää.

Olen oppinut aidon nautinnollisen herkuttelun taidon.

Olen ylpeä itsestäni ja onnellinen onnistumisestani.

Ihana siunattu vapaus.

Rakkaudella,

Sallamari

Onnea on uudet talvikengät

Kuvailin itselleni viime syksynä vaatekaappia käsittelevään aarrekarttaani uudet talvikengät.  

"Haluan, että uudet talvikenkäni ovat nilkkurimalliset, nauhalliset, pyöreällä kärjellä varustetut ja hiukan vintagehenkiset. Haluan vaatekaappiini ruskean sävyiset kengät joissa on muutaman sentin tukeva korko. Kenkien tärkeimmät tehtävät on pitää jalat kuivina ja lämpiminä. Lisäksi haluan, että nämä uudet kenkäni kestävät suomen talven vaihtelevia olosuhteita ja toimivat yhtä hyvin käyttökenkinä arjessa kuin ulkotilaisuudessa, jossa pitää olla hiukan edustamassa."

Tänään nuo toiveeksi kirjaamani uudet talvikengät löysivät itsensä elämääni. Aivan sattumalta ja täysin odottamatta - enhän minä tänään ollut mitään etsimässä.

Haluan nimetä tapahtuman päivän iloiseksi yllätykseksi. 

Olen syksystä asti etsinyt kenkiä - oikeammin kai katsellut aktiivisesti ympärilleni ja odottanut, että sopiva pari osuu kohdalle. Nettikaupoista ei löytynyt sopivia, kenkäkaupassa piipahdukset eivät nekään tuottaneet toivottua tulosta.

....ja sitten sattumalta Lidlissä ruokaostoksia tehdessäni bongasin tämän kenkäparin. Kenkäparin, joka täydellisesti istuu toiveideni talvikenkäparin kuvaukseen. Hypistelyn perusteella kengät vaikuttivat tukevilta ja materiaalivalinnoissakaan ei löytynyt ensi vilkaisulla valittamista. Edullinen 19,90 euron hinta ja laadukkaan oloinen työnjälki vaikuttivat viime kädessä positiiviseen ostopäätökseen.

Hei vaan sinä, joka saavuit blogiini toiveissasi innostua bloggarin uudesta luxusostoksesta tai ihanasta 2nd hand liikkeen vintagelöydöstä. Ilmeinen pettymys varmaankin, että täällä blogissa iloitaan ihanan brändituotteen sijaa Lidl löydöistä. Kiitos, että siitä huolimatta olet kuitenkin innostunut lukemaan tätä postausta tänne saakka.

Ei sillä ettenkö pidä laadukkaista brändituotteista ja ihanista vintage helmistä. Minähän olen toisien asioiden osalta aivan brändiharakka ja hemmottelen itseäni kivoilla tuotteilla sopivan osuessa kohdalle. Näissä talvikengissä en näe tarvetta minkään sortin brändimeiningille. Suomen talvi, muuttuvat kelit ja useat päivät täynnä kurjia sääolosuhteita - tiedätte toki mistä puhun. Logoa tai historian lehtien havinaa enemmän ostopäätökseen vaikuttanut tekijä näiden kenkien osalta on käytettävyys. Se, ettei jatkuvasti tarvitse varoa liikkeitään, eikä vuoden kuluttua harmita kenkien kunto usein räntäsateessa tallusteltujen päivien jäljeltä.

Minun vaatekaappini on monitahoinen. Vaatekaapista löytyy yhtä lailla tilaa Vuittonin laukulle, kuin näille Lidl löytö talvikengille. Molemmat ovat vieläpä tasapainoisesti yhtä hyvä osa tyylipersoonaani. Oikein yhdistettyinä saan kumapisenkin asusteen istumaan sujuvasti tyyliini.

Tällä tavalla halppiskengistä iloiten, haluan rohkaista teitä muitakin rohkeasti etsimään juuri teidän toiveiden mukaisia asuja sekä asusteita rajattomasti. Ilman tarvetta nyrpistellä nenää silmää miellyttävälle tai jollakin tavalla tyylikuplaan sopivalle tuotteelle sen perusteella mistä tuote löytyy. 

Hassua, miten paljon ostopäätöksissään ihmiset laittavat painoarvoa sille miten korkealle toiset ihmiset arvottavat tuotehankinnoissa valitsemaasi brändiä tai hankintapaikkaa.

Kaunis tuote on kaunis riippumatta tuotemerkistä tai hankintapaikasta.

Tällä kertaa kaunis talvikenkäpari tuli vastaani Lidlissä. Seuraavan kerran tapaan aarrekarttani piirrettyä unelmaa vastaavan asusteen ehkä Parikalla tai Harroldsin hyllyillä.

Koskaan ei tiedä.

Puhun rohkeudesta pukeutua omaa estetiikka miellyttäviin vaatteisiin ja asusteisiin. 

Luvasta innostua halvastakin ilosta.

Halpa valinta silloin kun se on täydellinen vastaus tarpeeseen, eikä esimerkiksi niin että koko sielustaan ihailee Minna Parikan puputennareita ja saadakseen vähän pupua elämäänsä - melkein autenttisen kokemuksen - sortuu ostamaan Ali Expressin kautta viidellä kympillä halvat kopiot. 

Sydäntään on kuunneltava ja sydämen halua on lupa täyttää.

Luksuskin tulee mahdolliseksi budjetoimalla. Nipistää vitosen jokaviikkoisesta lattebudjetista, kymppi jonka löysit maasta tai yksi baari-ilta vaihdetaan tyttöjen leffaillaksi pienen karkkipussin kera - kaikki nuo rahat talteen ja unelmien Minna Parikat ovat vuodessa sinun. 

Ennemmin yhdet Parikat vuodessa, kuin melkein-aito-ja-oikea-kokemus tyydyttämään saamisen himoa juuri nyt. Ei mitään väliä onko aitoa, kunhan jossakin tasolla pääsen osaksi autenttista kokemusta. Vaikka edes muiden ihmisten katseiden välityksellä, siinä hetkessä kun he ohikävelessään katsovan melkein oikeaa tuotettani sen huomaten.

Valintoja tehdessä toisessa vaakakupissa painaa minulla hivenen nuo eettisyysnäkökulmat. Tällä kertaan myönnän avoimesti hypänneeni ostopäätökseen ilman suurempia taustatukimuksia.

Spontaani ostosteko.

Hups.

Miten eettistä on ostaa tuotteita Lidlistä?

Miten eettisesti nämä Lidlin myymät vaatteet ja asusteet on valmistettu?

Olen ehkä mennyt ojasta allikkoon näitä valintoja tehdessäni. Toisaalta voi myös olla niin, että olen oikeasti ihan hyvillä jäljillä ja järkipäätösten äärellä. Faktatietoa Lidl vaatteiden eettisyysasteesta vataanotetaan tämän blogin tiimoilta avoimin mielin.

Eettisyys on vaikea kysymys.

Ehkä 80-20 jaoittelu voisi toimia minun elämässäni myös ohjenuorana vaatehankintojen eettisyyttä pohdittaessa. Vähän hyvää on kokonaiskuvaan hahmotettaessa parempi kuin ei lainkaa hyvää. Pieni muutos jokaisen ihmisen ostospäätöksissä, voi tuoda tapahtuessaan isojakin muutoksia tuotantopuolella ajan kuluessa.

Minä lähden fiilistelemään uusien talvikenkien hankinnasta syntynyttä iloa.

Mukavaa torstaipäivää teille kaikille!

Rakkaudella,

Sallamari

Mangoja lemureille

Tällä kertaa luvassa on tarinaa allergiaruokailusta Unkarissa, muutama satunnainen matkakuva sekä kertomus erilaisista syntymäpäiväjuhlista.

Italialaisen ravintolan listalta löytyi kaikille sopivat anokset.

Aloitetaan allergiaruokailusta. Olen blogissa muutamaan otteesen kertonut olevani yliherkkä vehnälle. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että vähäinenkin määrä vehnää saa ihottuman kukkimaan yläreisissä. 

Kotimaassa vehnättömän ruokavalion noudattaminen on helppoa: ruisleipää aamupalaksi ja itse valmistettua kotiruokaa päivälliseksi - tietää tarkalleen mitä ruoka-annos sisältää. Tämä reissu oli ensimmäinen matka uuden ruokavalion kanssa. Etukäteen tallensin puhelimeen unkarin kielellä sanat "ilman vehnää", "gluteiiniton" ja "allergia" . Pohdin sanojen avulla varmistavani, että saan niin usein kuin mahdollista vehnätöntä ruokaa.

Ruokailun kanssa ei ollut mitään suurempia ongelmia. Suurin osa amerikkalaisista pikaruokaketjuista ei tarjoa erikseen gluteiinittomia annoksia tuossa kolkassa maailmaa. Muiden nauttiessa KFC kanaherkuista, päätyi  minun annoksekseni yksi maissi ja tortilla. Huvittavaa annoksessa oli juuriin tuo tortilla - minä nimittäin tilasin maissintähkän ja kesäkauden uutuusjuoman, alkoholittoman mohiton  Mohito jäi saamatta, mutta tortilla ilmestyi kuin tyhjästä tarjottimelleni.

Useimmissa ravintoloissa sain täydellisen yhteisen kielen puutteesta huolimatta ystävällistä palvelua. Budapestissä reissun ainoalla finedine illallisellamme tarjoilija tuli tilauksen jälkeen erikseen sanomaan "Sorry, tilaamassasi annoksessa onkin vehnää ottaisitko jotakin muuta." Esitteli vielä erikseen vehnättömät vaihtoehdot.

Vehnättömien viljatuotevaihtoehtojen suuri määrä yllätt kaupassa, valittavana oli useampaa laatua gluteiinitonta leipää ja iloisena yllätyksenä vehnättömiä viljanäkkileipiä.  Iloinen yllätys oli myös perheen laksoosiherkälle ruokakaupasta löytyä laktoositon maitojuoma - olen tähän asti vakaasti olettanut, että laktoositon maito on ainoastaan pohjoismaissa tavattava tuote. 

Nälkää ei tarvinut kärsiä missään kohtaa. Yhdeksän kertaa kymmenestä onnistuimme koko perhe syömään lounasta saman ravintolan ruokalistalta.Niissä hotelleissa, joissa aamiainen kuului majoituksen hintaan  kiikutin kiltisti palan kotoa mukaan pakkaamaani ruisleipää munakkaan seuralaiseksi. Aivan 100% vehnättöästi ei hillittömästä yrityksestä huolimatta koko reissu sujunut. En tiedä itsekkään missä ruokalajissa vehnää on lipsahtanut lautaselleni, reisiin ilmestyneet pienet hieman kutisevat ihottumaläikät paljastavat näin kuitenkin tapahtuneen..

PikkuÄssän eläintarhasynttärit ja suloinen lemuri

PikkuÄssän yhdeksänvuotissynttäripäivä osui sattumalta keskelle reissua. Etukäteen pienen tytön mieltä kaihersi hiukan olla iskän ja äidin kanssa kolmestaan reissussa juuri syntymäpäivänä sen sijaan että oltaisiin kotona ja juhlittaisiin vuosien vierimistä kaverisynttäreiden voimin. JunttiPeen kanssa teimme kaiken voitavamme, jotta pienen tytön ulkomailla vietetyistä vieraita vaille jääneistä syntymäpäivistä saataisiin mahdollisimman hieno kokemus.

Majoituspaikkoja varatessa syntymmäpäivä otettiin erikseen huomioon ja synntymäpäivää ympäröiväsi ajaksi majoituspaikaksemme valikoitui ihastuttavan upea eivan oikea linna, Sir David Balaton Castle. Otimme yhteyttä linnahotelln henkilökuntaa ennen matkaa ja kerroimme pienen tytöt syntymäpäivistä. Linnan ihana henkilökunta vastasi, että he loihtivat aamupalalle yllätyksen pientä juhlijaa varten.

Todellinen yllätys odotti meitä kun saavuttiin synttäripäivän aamuna aamiaiselle. PikkuÄssän astuessa aamiaissaliin pärähti aamiaissalissa soimaan pingviinikuoron laulamana Happy Birhtday -kappale. Saalla hetkellä tarjoilija ilmestyi saattamaan PikkuÄssää aamiaispöytään synttärikakkua kantaen. Kakun koristeena paloi elokuvista tuttu tähtisäde soihtu.

Pieni tyttö meni sanattomaksi - kokonainen kakku ja onnittelulaulu häntä varten.

Eikä siinä tietenkään vielä kaikki päivää varten juonitut yllätyset. Aamiaisella paljastimme JunttiPeen kanssa, että tuo syntymäpäivä on kokonaan PikkuÄssän päivä - niinkuin Vain Elämää -formaatissa konsanaan. Tehdään sellaisia juttuja mitkä pienen tytöt mielestä on kivaa lomatekemistä ja kuunnellaan kaikki automatkat pienen tytöt Spotify -soittolistoja. Ruoan suhteennkin annoimme paljon vapauksia - syödään mitä pienen tytön mieli tekee ja ihan missä järjestyksessä hyvänsä. Jäätelö tulee ennen pääruokaa, jos niikseen tuntuu.

Kotimainen pullervo ja sen ulkomaalainen kaveripullervo

Päivän retkikohteeksi valiokoitui vespremin kaupungissa sijatseva eläintarha. Eläintarha on verrattaen pieni, siitä huolimatta lämminhenkinen ja toimivasti suunniteltu. Veszprem Zoon ehkä ihanin katselukohde on rengashäntämakien aitaus, jossa kävijä saa käyskennellä vapaana juoksevien eläinyksilöiden keskellä. Rengashätämakit,  tuttavallisemmin lemuit tai King Julien -otukset (tiedättehän te Madagascar elokuvien Kuningas Julienin), ovat aivan ihastuttavia eläimiä. Ne ovat uteliaita ja mikäli niiden touhua malttaa seurailla kaikessa rauhassa hiljakseen hetken aikaan, ne tuppaavat tulemaan niin uteliaiksi että hakeutuvat suoraan kontaktiin ihmisten kanssa. Siinä sitä vaan tuijjottelee haltioituneena puoliapinoita aivan lähietäisyydeltä ja hups, kohta huomaat yhden vaivihkaa silittävän hiuksiasi.

Renhashäntämakien huomionosoitukset olivat iloinen yllätys synttärisankarille - kuulemma ihan kelvollisia synttärivieraita nuo makit. Saimme viettää reilun vartin ihan kolmistaan kaikessa rauhassa rengasmakiaitauksessa ja tuon vartin aikana makiapinat tekivät kovasti tuttavuutta synttärisankarin kanssa.

 Paras kiitos meille, indikaattori PikkuÄssän oman päivän onnistumisesta ,oli illalla tytön sängystä kuulunut huokaus - Nää oli parhaat synttärit ikinä! Ehkei ole tuomittu täysin epäonnistuneeksi ajatusta sitä, että viettääkin syntymäpäivää ihan vaan kolmistaan äitin ja isin kanssa.

Tapolcan järviluolat - näkymä järviluolan sisäosista

Otos Sir David Balaton Castlen pihamaalta

Dark Art Tattoo -liikkeen huiman hieno ovikoriste

Paras Date Night ikinä - ilta flipperimuseossa.
160 flipperiä + liuta muita arcade pelejä vapaasti pelattavissa pääsymaksun hinnalla

Hotellien kukoistavat puutarhat.
Kerrankin reissusa parhaaseen kukka-aikaan.

Parhaat palat reissusta on ikuistettu valokuviin. Luvassa on tällä viikolla vielä se luvattu katselmus reissun asukuvista - sen jälkeen Unkari saa tältä erää jäädä arkistotavaksi.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Pidä itsestäsi huolta

Oikeastaan voisi panikoitua,
mutta kun ei ehdi.

Tutkimusmatkalla parempaan oloon osa IV

Aloitetaan tunnustuksilla.

Tunnustan, että ole viime aikoina kovasti laiminlyönyt itseäni. Vuoden alussa hyvin alkanut "remppaprojekti" - se, jossa perimmäisenä ajatuksena on korjata elintapoja kehosta paremmin huolehtivaan suuntaan vielä syvempi itsensä rakastaminen johtotähtenä - on luisunut tilanteeseen, jossa huomaa jälleen suorittavani elämää ja eläväni pääasiassa aina muita ihmisiä kuin itseäni ensisijaisesti ajatellen. No big changes - melkein samassa pisteessä ollan kuin tammikuussa.

Piipahdin eilen moikkaamassa ravintovalmentaja Mariaa. On kulunut kolme kuukautta edellisestä tapaamisestamme ja oli aika vaihtaa kuulumisia sekä kuulla hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.

Aloitan remppaprojektini mukaan tuomista positiivisistä asioista.

DiettiCola juomien kulutus on vaihtunut puolestatoista päivittäinjuodusta litrasta minimaaliseen pikkupullo-parikertaa-kuussa -annokseen. Tietoisesta vehnätuotteiden syönnistä olen onnistuneesti luopunut kokonaan. Vehnäaltistuksen mukaan tuoma ihottuma on kokonaan saatu kuriin, vaikkakin se ilmoittelee olemaolossa aika ärhäkästi pienenkin tahattoman vehnä-ärsytyksen päälle. Nollatoleranssi vehnän kanssa tuntuu parhaalta vaihtoehdolta elimistöni mielestä.

Muuten ei sitten olekaan aivan ruusuisia tarinoita kuulumisien osalta.

Ruoanlaitto on vaihtunut pieniin projekteihin, joiden sisältö pääasiassa kuuluun "...mua pyydettiin tekemään tää juttu vielä, niin mä autan tän nyt." tai "...tarvis mun napua tälläsessä pienessä jutussa." vaihtoehtoisesti ehkä "...mä teen tän kerran tän nyt ja sit mä keskityn taas mun juttuihin."

En osoita syyttävällä sormella ketään muuta kuin itseäni. Jelpin tarve ei maailmasta lopu, ainoa mitä voi tehdä on opetella sanomaan ilan huonoa omatuntua että  hei mulle ei just nyt sovi

Kaikki muu tuntuu olevan tärkeämpää kuin minä. Kakkossijalle tärkeysjärjestyksessä jää siivous tai se että olisi seuraaaksi koulupäiväksi kotona tehtyä ruokaa evääksi - koska hei, Saarioisten äidit tekee ihan kelvollista ruokaa eikä pölyvillakoirat kävele vielä ovelle vastaan.

Kakkosijan "kyl mä melkein oon pysynyt uusissa tavvoissa" -listalla ottaa nukkuminen. Paljon kivaa tekemistä - pitää vastata viestiin, pitää katsoa vielä tämä juttu teeveestä, pitää sitä ja tätä... - mä onnistuneesti siirrän hyvät yöunet vähän tuonnemmaksi. Sitten joskus kun ehtii.

Jos muuta ei keksi, niin sitte on niitä somejuttuja - kun pyörittää yhdellä kertaa parhaimmillaan viittä eri minää. On kampaajaminää, burleskiminää, vertaistukiminää, bloggariminää, opiskelijaminää

niin ja tietenkin Minäminä ja minun Facebook ystävineen.

Kaikille pitäisi ehtiä antamaan aikaa

Nipistän yöunista ja nukun sitten kun ehdin.

Vitamiinit maistuivat kuukauden-kaksi. Tai siis oikeasti maistuisi ne vieläkin, muttakun ei ne kävele kaupasta itsekseen meille kotiin. Pitäisi kaupasta hakea.

Investoin kesälomarahastoon ennemmin kuin vitamiineihin. Kulutan taskun pohjalle (tai pakkikortille) unohtuneet kolikot helpommin irtokarkkeihin, kuin että keräisin niitä viikon talteen ja ostaisin elimistölleni tarpeellisen lisäravinnesatsin.

Koska irtokarkit.

Tai ainakin haluan uskoa niin.

Tiedättekö, lounaan ja välipalan voi kevyesti korvata mukakiireen tullen irtokarkeilla. Vaikka viidesti viikossa - koska itokarkit. Ja suklaa.

Niin ja ne perhanan väärille sijoilleen jumiutuneet suolistobakteerit, oikeastaanhan ne on ne jotka haluaa jokapäiväisen irtokarkkisastsin. En sillätavalla minä - mutta heti kun on aikaa, lupaa laittaa bakteerit ojennukseen ja luopua irtokarkeista. 

Sit kun on aikaa - heti sit kunon aikaa - annan tarvittavat ravintoaineet ja yöunet kortisolille ja kesytän suolistobakteerit. Nyt on aikaa kuunella hyviä luentoja siitä, miten kortisoliarvoja tasoitetaan ja suolistobakteereja kesytellään, että osaa sitten tehdä tarvittavan.

Sit kun on aikaa.

Asioiden tuonnemmaksi siirtelyn lomassa on puolivahingossa tullut tehtyä
pari ihan oikeaa muutosta omia jokapäiväisiä valintoja tarkasteltaessa.

Parasta kaikessa on kyllä, että tilanteen pysähtyneisyys ei ahdista. On sellainen rehellinen olotila, että mä teen minkä mä pystyn ja teen asiat paremmin sitten kun ehdin.

Mieli on sitä mieltä ja hyvä niin.

Kroppa on toista mieltä.

Hetkittäin mietin, miten hiton lahjakas mä olen valehtelemaan itselleni. Paitsi, että mä en valehtele - mieli on oikeasti hyvillään eikä ahdistu paikalleen jämähtämisestä. Musta on vain tullut itsestäni huolenpitämisen suhteen siirtäjä - mä siirrän asiaa koko ajan seuraavaan hetkeen.

Koska mä pelkään, että jos mä oikeasti sanoisin yrittäväni muuttua

ja sitten epäonnistunkin siinä,

niin mitä musta sitten ajatellaan?

Mä pelkään epäonnistumista.

Mä sanoin itse eilen äänen, että mä siirän asioita koska pelkään epäonnistumista. Kun tekee itsestään huolenpitämisen puoliteholla pyörittäen mieluummin koko muuta maailmaa kaikeasta ja kaikista huolehtien - suorittaa kymmeniä itse itselleen haalimiaan rooleja - maailma näkee hyvän ihmisen.

Ei itsestään huolehtimisessa epäonnistunutta.

Voi olla vaan, että sori en mä ehdi koska mun tarvii ensin.....

....tämä

ja tämä

ja tämäjuttu

plus vähän tuota

ja sitä

ja sellasita

...ja oliko sulla jotakin jossa voin auttaa?

Mä tiedostan kaiken tämän itsessäni.

Näen selkeästi ristiriitoja omassa käyttäytymisessäni.

On selkeät hyvät lähtökohdat haastaa itseä muutokseen.

Ihana apulaiseni (toki palkattu sellainen) rohkaisee minua kohtaamaan muutokset pitkänä matkana ja pieninä askelina -  ajattelemaan aikaa pieninä jaksoina. Luodaan pieniä tavoitteita seuraavalle kolmelle kuukaudelle - ei mitään suurta tai lopullista. Jotakin pientä ja sillätavalla kevyesti.

Tavoite seuraavien 3kk tavoite alkaen 23.5 (eikä epämääräisesti ilmaisutuna heti kun ehtii...) 

1. annan aikaa itselleni, huolehdin itsestäni

uni on katkonaista --> tarvitaan rauhaa ennen unta 

= 21:00 - 07.00  ei SOMETUSTA.

irtokarkit--> suolistobakteerit--> kortisoli

 = miten tasata kortisoleja ja sitä kautta unta?

Minä aika koulussa on tärkeää = 2 x 10-20min breikki itselleni (ei, minun ei tarvitse ottaa osaa aivan kaikkeen ja ritarillisesti lupautua aina auttamaan ensimmäisenä)

2. opettelen antamaan tilaa minäminälle

Todellinen Minä vs. kaikki muut roolit ja niiden avulla suorittaminen

epäonnistuminen --> kenelle tuottaisin pettymyksen jos epäonnistuisin? 

delegoi kaikille ”minuille” oma rehti osuus ja anna lupa epäonnistua tehtävässä.

3. uusi ”paras kaveri” on maitorahka + manteleita 1rkl + kahta eri jäistä marjaa.

Aloitan Somerauhasta ja rahkaherkusta.

Puhelin ja tietokoneet ovat pannassa 21-07 välisen ajan vuorokaudesta. Vuorokaudessa on hetki, jolloin maailma saa pärjätä omillaan. Minä en ratkaise mitään enkä raportoi tekemisistäni kenellekään. Aivan aluksi täydellinen SoMe pimento.

Aamupalaleipä korvaantuu aluksi muutaman kerran viikossa rahkasekoituksella. Ruisleivän sijaan pureksin manteleita. Pyrin opettelemaan rehellisiä tunnekohtaamisia ja lohturuoka-aamupalauisleivän sijaan koitan syödä ravitsevasti rahkaa.

Ehkä leivästä saisi lohturuoan sijaa muotoiltua aivoillekin vain satunnaisen vaihtelun rahka-aamupalalle. En tiedä - mutta kokeillaan.

Romonttitarina jatkuu tälläisillä eväillä.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Omassa pienessä onnellisuudessaan

Isojen hyvien oivallusten hetki - hetki, jolloin oivaltaa itselleen nauramisen voimaannuttavuuden

Vuosi sitten, mua olis ahdistanut olla minä. Tai siis olla tänään juuri tälläinen, koska joka vuosi kun kevät koittaa mä oon pitänyt huolta että mä painan vähemmän kuin edellisen vuoden kesän lopussa. Joka vuosi tätä aikaa mulla on ollut joku kuuri meneillään tai jonkinlaiset rajoitukset päällä ja mä olen odottanut sitä aikaa, että mä saan taas vihdoinkin ikään kuin levätä.

Jos mä jossakin olen onnistunut, niin mä olen onnistunut katkaisemaan sen kierteen. Mä olen tänään aika tarkkaan samanmoinen fyysisiltä mitoiltani kuin olin joulukuussa eikä mua ahdista yhtään. Isompi kuin ikinä - samalla hetkellä onnellisempi elämäni ja itseni suhteen kuin koskaan ennen.

Viime vuonna #rantakunnossa -kamppista tehdessä vielä mietin bikineitä päälle sovitellessa, että miten voi olla mahdollista että mä ihan rennosti ja rauhallisesti olen menossa poseeraamaan bikineissä tuntiessani oloni näin tuhdiksi -mä alitajusesti tunsin vielä viime vuona ensimmäisenä ajatuksenani että mä olen tuhti, vasta sen ajatuksen perään onnistuin nappaamaan kiini kaikesta hyvästä ja kauniista.

 Tänä vuonna kun mä virittäydynrantatunnelmiin, eikä mun katse kiinnity heti ensimmäiseksi fyysisen kehoni ääriviivoihin. Ensin mä fiilisten iloista tunnelmaa ja sitä keveää vapauden tunnetta joka mut valtaa sisimmässäni. Iloitsen uusista kirjavista bikineistä - sillä hey, tällä rungolla on todellinen ilonaihe kun löytää sopivat (tai oikeastaan jopa hivenen reilut) KUVIOLLISET bikinit.

Mun Instafiidi täyttyy toinen toistaa ihanammista kuvista - keiken kokoisia tyttöjärannalla bikineissä, crop top -yläosia kaikenlaisia vatsoja vastaan, eri mallisia beachjoogaajia. Mun feedin tyttjä (ja poikia) yhdistää yksi ominaisuus - ne on kaikki kuvissa sen näköisiä, että ne nauttii itsestään ja elämästään juuri tässä hetkessä. Positiivisia fiboja, onnellisia katseita.

Sitä unelmaelämää.

Tänään, tässä ja juuri tälläisenä.

Onnellinen elämä ei olekaan kiinni vaa'an lukemista tai siitä, miten monta senttia pyllyn ympärysmitta oli edellisenä kesänä. Onnellinen elämä näyttäisi olevan korrelloivassa suhteessa siihen, millaisin silmin katsoo itseään - vilpittömin ja hyväksyvin, vaiko sisäisen tuomarin värittämin kriittisin mulkaisuin.

Olen toisaalta epäillyt hetkittäin, että jokin minussa on pahasti rikki.
Miettinyt onko totena kokemani todellakin totta vai vaiko harhakuvitelmien tuotosta.

Pohtinut ääneen - hyväksyvässä hengessä toki - miten minua hämmenttää lukea ihmisten SoMe -päivityksiä joissa he kertovat saavansa liikunnasta aivan tolkuttomia kicksejä. Hyvää oloa ja kaiken maailman endorfiinihumalaa. Itse kun en ole koskaan saanut kokea missään muodossa liikuntaa  eufoorista hyvää oloa kehossa tuottavana kokemuksena. Se että juoksen tai pumppaan rautaa niin että lihaksiin sattuu, ei missään vaiheessa prosessia saa päässäni aikaan minkään sortin hyvän olon tunnetta. Ei tule euforiaa vaikka miten rehkisi.

Sellaisena päivänä, kun päässä tuntuu pahalta ja levottomalta rauhoittaa juokseminen oloa. Siksi minä pääsääntöisesti juoksen, mutta vain sellaisina  päivinä kun koen saavani juoksemisesta vähäisissäkään määrin helpotusta oloon. Juoksen ajatukset järjestykseen niin sanoakseni. Mutta että m vääntämällä vääntäisin itseni lenkille uskotellen, että kun pääsen maalipisteeseen hyvä olo valtaa kehon - bullshit sanon minä.

En koe vihaavani liikuntaa millään tavalla, en vain pääse kiinni yleiseen "hyvää oloa liikunnasta" -ajattelumalliin. Ei tule euforia, ei vaikka kuinka itselleen niin uskottelisi. Trust Me, olen antanut aikaa ja energiaa hyvän olon kokemusten metsästykselle liikunnan kautta.

Olen oppinut hyväksymään kehoni ominaisuuden piirteet ja seisomaan ylpeänä omien valintojeni takana. Olen onnistuneesti päästänyt irti tarpeesta muokata itseäni väin mukapitämään asioista joista näen muiden pitävän. Tietoisena omista valinnoistani seison niiden takana todeten, että olen juuri tälläinen omien tekemieni valintojen kautta.

Tästä päästään ensimmäistä aasinsiltaa pitkin siihen faktaan, että kun hyvämielihormoonien kautta kehon mielestä syöminen on kivempaa kuin liikkuminen, sitä ennen pitkään sitten näyttää siltä.  Vallitsevan käsityksen mukaan allerkijoittaneen pitäisi nyt siis olla onneton ja inhota itseään tälläisenä lihavana liikunnaan nautinnosta mitään tajuamattomana syöttöpossuna.

Mutta miksi ihmeessa mulla on vaan ihan jees fiilis? 

Mä oon hyvä näin ja peilikuvaakin kestää katella mukisematta.

Miten se onkin tuollainen,

miksei se huolehdi paremmin itsestään?

Mä kysyn tuhottoman monta kertaa ääneen, että miksi ja miten musta onkin tullut tälläinen. Miksi keho-mieli yhteys toimii sillä tavalla kuin toimii?
Kysyn ja pohdn,  toistaiseksi vielä koskaan  löytämättä vastausta kysymykseen. Vastauksen tapaisena vastapallona singahtaa yleensä kysymys Millainen sitten pitäisi olla jos ei juuri tälläinen?

Sellainenko, joka olisi jonkun mielestä kivemman mallinen?

Sellainen, joka tekisi enemmän yleisesti hyväksyttyjä ja ymmärrettyjä juttuja

- kävisi salilla ja postittelisi niitä kuvia Instaan #curvy kuvien sijaan?

Olisiko mieluummin sellainen superäiti jolla on teräksinen sixpack, tiukka luonne ja joka kuvassa punnertaa kuusi lastaan selän päällä istuen? Sitkö mä olisin oikeasti onnellinen?

Haastavia kysymyksiä, joihin ei minulla ole vastausta.

En osaa vastata kysymykseen millainen mä tahtoisin olla, jos en tälläinen kun olen.

Ehkä juuri tuossa on se syy,

miksi mikään kitukuuri tai elämäntaparemontti ei koskaan ole tuota tulosta.

Miksi se toisenlainen minä ei ole pysyvä luonnonvara.

OIkeastaan kai lähdin tähänkin vuoteen vakiokaavan mukaan - elämäntapoja remoitoimalla. Investoihin minä ravintovalmentajaan muutos mielessäni. Tämän alkuvuoden elämäntapojen remontointiin tähtäävien oppien parasta antia on jatkuvasta Colan lipittämisestä eroonpääsy ja vehnättömyyden mukanaan tuoma ihottumasta toipuminen. Olen onnellinen pienistä muutoksista jokapäiväisten valintojen parissa, ilman että surisin kykenemättömyyttäni suuriin näyttäviin elämäntapamuutoksiin.

Minun kohdallanni toisenlaisten valintojeni aikaansaamat positiiviset, muutokset eivät ikävä näytoinen toistaan tiukempina pakarakuvina Instagramissa.

Parempi elämä asuu ensisijaisesti korvien välissä.

Parantunut elämänlaatu näkyy rohkeutena tuottaa päivänvaloon elämäni ensimmäinen burleskisooloesitys juuri sinä keväänä kun kehoni on fyysisiltä mitoiltaan kaikkia edellisien keväiden olomuotoija runsaampi. Sillä juuri nyt sydän on löytänyt sanottavaa.

Juuri nyt on oikea aika.

Rohkaista muitakin rakastamaan omaa kehoaan sen tämänhetkisessä olomuodossa. Rohkaista muitakin nauttimaan elämästä ja sen mukanaan tuomista hienoista päivistä NYT. Yllyttää ihmisiä vapautumaan loputtomasta odottamisesta että sit, kyllä mä sit kun mä olen...

Olonsa voi tuntea hyväksi ja onnelliseksi niinäkin päivinä kun taivaltaa matkaa siihen

sit kun mä olen... -hetkeen.

Tässä Hetkessä eläminen ei vähennä Sit Kun -hetkien merkitystä. Ei tee unelmia ja henkilökohtaisia tavoitteita missään mittarissa turhaksi tai vähemmän merkityksellisiksi - tavoitteisiin kuljettu matka on yhtä tärkeä, kuin tavoite itse. Niin, eikä hyvä elämä yksin ole kaiken sortin tavoitteiden jahtaamisen täyttämää elämää - sellaista jossa koko kuljetaan kohti jotakin uutta. Toisinaan onnellisuutta on nautti hetkestä han vaan tyytyväisenä fiilistellen.

Olla hetki paikallaan tässä omassa pienessä onnellisuudessaan.

Aurinkoista uuden viikon alkua juuri Sinun todellisuuteesi!
Let your happiness shine like the Sun.

Rakkaudella,
Sallamari

Tulossa Burleski-iltamat

 Aniharvoin  pidän mitään asioita elämässäni sillätavalla enimmäkseen vain omana tietonani - tämä blogihan on perustettu alunalkaenkin sitä varten, että voisi rehellisesti puhua ääneen aivan kaikesta. Eritoten sellaista kokonaisvaltaisesti sisintäni aivan erityisesti koskettavia on oikeasaan jopa haastavaa pitää pelkästään pienen piirin tietona.

Tämän jutun kanssa mä olen ollut aika hissukseni, sillä  minua ujostuttaa. Pohdin arkaillen, että mitä minusta ehk ajatellaan -  entä jos joku sisimmässään kärkeästi päätää (ja mikä vielä pahempaa puhuu ääneen selän takana), että eihän tuo tuon yritelmä ole aitoa ja oikeata, että mitä tuokin nyt oikein yrittää.

Lauantaina löysin rohkeuden ja päätin ensi kerran iloita asiasta avoimesti.

 Salon Teatterilla luotsaamani burleskikurssi huipentuu mahtavaan Burleski-iltamaan  Teatterin tiloissa 20. ja 21. toukokuuta!
Mun ihanat valloittavat leidit ottavat estraadin haltuunsa ja kukin omalla valoittavalla esityksellään jakavat BodyLove -ilosanomaa yleisölle! Nuo mun leidit, ne on niin timantteja! Ajoittain melkein pakahdun onnesta saadessani kutsua kurssilaisia Mun Leideksi.

Olen useamman vuoden salaa kaikilta katseilta kasannut itseäni siihen hetkeen, kun saan jakaa oman polkuni varrella keräämääni oppia ja löytämiäni oivalluksia ihmisille. Tehdä rohkeasti taas sitä juttua, mikä oli liikunnanohjaushommista luopuessa se kaikista vaikein päästää irti. Se juttu, jonka perään sydämeni itki kaikista eniten.

Olen kaivannut takaisin ohjaamisen pariin. Takaisin tilaan,jossa voin kannustaa ja rohkaista ihmisiä tekemään juttua joista niille tulee hyvä fiilis. Sellaista tilaisuuta, jossa saan jakaa hankkimaani tietoa eteenpäin ja innostaa ihmisiä löytämään itsenäisesti lisää tietoja ja taitoja itselleen. Kertoa ihmisille, että ne on ihania ja riittävästi just noin.

Kirsikkana kakun päälle saan vielä olla tekemässä sellasta burleski-iltaman, jollaisesta mä olen salaa unelmoinut. Iloinen harrastajavoimin arjen lomassa tehty kokonaisuus, jossa kaikilla on tasapuolisesti tilaa tulla nähdyksi juuri omana itsenään. Ilman että kukaan kertoo että jos et tee juttua näin sä et oo riittävästi. Saan olla luomassa tilan jossa jokaisen äänellä ja omalla itselle tärkeällä sanomalla on mahdollista kuulua autenttisessa olomuodossaan.

Lämminhenkinen innostava tapahtuma,  

jossa jokainen  on riittävästi juuri omanlaisenaan.

Olen saanut (ja saan edelleenkinn) kannustaa ihania leidejä treenaamaan tosissaan omaa juttua ja löytämään ne omat vahvuutensa. Vakuuttaa, että omaan juttuunsa panostamisen kautta loistaa omanlaisenaan tähtenä omien vahvuuksiensa kanssa. Kannustaa kilpailemattomuuteen ja valaa uskoa siihen, että vaikka joku toinen jossakin muualla loistaa aivan erityisesti itsenään, olet Sinä juuri sinunlaisenasi riittävästi.

Miksi sitten tämä hiljaisuus kaiken onnellisuuden keskellä?

Koska miun pääni sisäiset demonit uskottelee minulle, että minä en riitä. Että se mitä  olen tehnyt ei jotenkin olisikaan tarpeeksi vaan että pitäisi olla niinkuin joku toinen on. Pitäisi olla parempi, kokeneempi, osaavampi ja kaikin puolin hienompi.

Jotta voisi tehdä juttuja oikein.

Joskus on rohjettava huutaa menneisyyden demonejaan lujemmin. Rohejttava sanomaan, että ajattelipa kuka hyvänsä mitä hyvänsä mä rohkenen sanoa 

Olen niin onnellinen ja ylpeä tästä projektista!

Tää on niin siistiä.

Kiitos Salon Teatteri ja Mun Ihanat Leidit.

Tietämättänne, te ootte auttaneet minua rakentamaan itsestäni vähän vahvemman.

Ai joo, lippuja meidän esitykseen saa Lippu.fi -palvelun kautta.

Rakkaudella,

Sallamari 

Ravintosuunnitelma kartturina eteenpäin

Luonnollisen ruoan lähteellä

Tutkimusmatkalla parempaan oloon - osa II

Tutkimusmatkaa on takana tätä tekstiä kirjoittaessa tarkalleen kaksi viikkoa. Lupasin aikaisemmin, että palaan tähän ravintoaiheeseen uudemman kerran jahka olen saanut hieman enemmän sisäistettyä tätä asiaa itselleni. Sisäistyksestä en vielä mene takuuseen, mutta fiilikset ainakin ovat kohentuneen aloituspäivästä aika tavalla.

Olen joskus ohimennen blogissa maininnut talvisin olkavarteeni ilmestyvän yhden ihottumaläikän. Tuo läikkä on ikäänkuin säännöllinen viera, joka ilmestyy talven tullen olkapäätäni koristavan  heppatatuoinnin harjan tienoolle. Paitsi, että tänä vuonna jätti ilmestymättä - tutun ihottumaläiskän tilalle ilmestyi kumpaankin yläreiteen punainen kutiseva ihottumarantu, jota on ilmeisen metkaa raapia verille öisin unissaan.

Tuo ihottuma saattaisi olla vehnäallergiaa oli minulle heitetty karkea arvio ravintosuunnitelmaa laadittaessa. Siispä lähettiin uutta ravintoympyrää minulle mietittäessä liikkeelle siitä, että venhä olisi saatava pois ravintoaineiden listalta mitä pikimmin. Kaksi viikkoa täyttä vehnättömyttä takana ja ihottuma on talttumaan päin - ei punota eikä kutise entiseen malliin vaikka vielä näkyvissä onkin. En ole pahemmin rasvannut tai huoltanut ihottumaa, olen tarkotuksella seurannut onko pelkällä ruokavaliomuutoksella havaittavissa jotakin liikettä johonkin suurntaan.

Lupaavalta näyttää.

Tässä polussa kyse on kokonaisvaltisesta muutoksesta - paremman olon etsimisestä pienien tekojen voimin. Uusi ruokaympyräni keskityy ensisijaisesti keholliseen hyvinvointiin. Ravintoympyrä keskittyy pohtimaan syömäni ruoan alkuperää ja mahdollisuuksien mukaan löytämään lautaselleni puhtaista yksinkertaisista raaka-aineista valmistettua syötävää. Tämän yksinkertaistuksen perimmäisenä ajatuksena, on kannustaa valloilleen ryöstäytyneen suolistobakteerit vatsassani ryhmittymään takaisin luonollisille toiminnallisislle alueilleen.

Ennen ravintovalmennusta arkirutiinit ruokailuineen
 näyttivät jotakuinkin tältä. 

Aamu klo 5:00 herätys,  20min  meikkaus, tukka ym, vessan hanasta hörppää vähän vettä. Evästä aamun matkalle mukaann;  Coca Cola + eväsleipä - cocacola on zero 0,33 tölkki, jälkiuunileipäpalan molemmat puolet, oivariini, juustoa edam, oltermanni

Juna lähtee 6:09 Sosiaalinen yhteisö (junaperhe) juttelee koko matkan, syö aamupalaleivän ja kolaa junassa.Jos menee bussilla niin syö eväät ja nukkuu

Koulu alkaa 8:00, seisomatyö - sosiaalista asiakastyötä. Napostelee suklaata/keksiä juo kahvia useimmiten juo vähän vettä. Työssä on kuuma aina, föönit ja paljon ihmisiä.

Lounasaika 11-14 välillä, riippuen asiakkaista, elää nuudeleilla - kananmakuisia mama nuudeleita. Jos jotakin muuta mikrolämmitys, eineksiä vispipuuro, mäkkärillä syömässä, kaupasta haetaan karkkia  Asiakkaiden lomassa kahvia menee 2-3kuppia päivässä, napostelua päivän aikana. About 16 asti. Irtokarkkeja ja cocacola zeroa ja junalla kotiin, tekee officejuttuja juna-aikana.

Kotona 19-20 välillä, Kotiin päästyä kauppaan tms.. Kotona suihkuun, ei yhteistä iltapalaa lapsi saa  iltapalan pöytään. Syöt teetä, täytekakusta kanariisipataan eli jämät, jäätelöä jos on sitä kaapissa. Ilta on perheaikaa. Lapsi nukkumaan 21:00-21:30 ja itse menee nukkumaan 21-23 välillä, nukahtelee sohvalle. Syö aina ruoan sohvalla tehden jotain juttuja.

Karua luettavaa jopa itselle.
Olen onnistuneesti jättänyt itseni heitteille.

Mulla on aina muka niin kiire.

Ei liene ihme, että elimistöni on hieman sekaisin. Suolistobakteerit laukkaa missä sattuu - tai ei ainakaan siellä missä niiden olisi parasta toimia.


Uusi päivärytmini ruoan osalta  on rakennettu tälläisten ohjeiden ympärille.

Aamulla tee smoothie ja leipä mukaan + colan sijaan vichy (cola on supermyrkkyä, huuhto mm. kalsiumia luustosta), viikonloppuisin syökää yhdessä aamu- ja iltapala

Ota lounastarvikkeet mukaan, salaatti tai keitto auttaa jaksamaan ja vähentää makea/suolasenhimoa
napostelu pitää insuliinit koholla koko ajan, tämä aiheuttaa sen etteivät glukakoni ja melatoniini hormonit ”pääse omille tonteilleen" oikeaan aikaan.  Tämä aiheuttaa insuliiniresistenssin ja sitä myötä diabetes 2:sen, eli solujen mitokondiot (energiatehtaat) ”kuolevat” -> aiheuttaa useimmat autoimmuunisairaudet. 

Kouluun mennessä: kävely normaali nopeudella ja takaisin kotiin päin rivakka vauhti niin, että tulee pieni lämpö päälle muttei hiki. 

Aamu- ja iltapalat saavat olla samanlaisia (iltapala aina ilman happoja, mehuja ym. 

Ei paljon sokeria, normaali tai teollinen sokeri (aspartamiini, glukoosi-fruktoosisiirappia jne.) , muutenkin vältä kaikkea missä on ainesosaluettelossa enemmän kuin 4 ainesosaa.

Margariini luonnolliseen voi-oliiviöljyseokseen.


Lisäravinteet joita kannattaa lisätä ehdottomasti mukaan;  kalaöljy (eskimo pure), D-vitamiini (Super-D), C-vitamiini (Super-C), magnesium, monivitamiini.

Luonnollinen ravinto + ravintolistä = henkinen ja fyysinen hyväolo.  

Ne uudet paremmat eväät

Body Love -ajattelun sisäistämisen myötä olen sisäistänyt myös aimo annoksen Fuck It - ajattelua. Sellaista, että kun kerran rakastan itseäni juuri tälläisenä voi syödä mitä haluan ja miten halua välittämättä kummemmin mistään säännöistä. Sellaista on Fuck It -ajattelu.

Se on varsin vaarallinen ajattelumalli ja kääntyy helposti itseään vastaan. Kapinoidessaan kaikkia standardeja vastaan, päätyy helposti tilanteeseen, jossa oikeati laiminlyö itseään itsensä rakastamisen nimeen vannoen. Minä ajauduin tuohon tilaan.

Fuck it - mä voin syödä mitä tahdon, milloin tahdon.

Ikävät katalat fysiikan lait - energian säilyvyyden lakia ei onnistu kumoamaan vaikka kuinka yrittää Ihanat laiminlyödyt suolistobakteerit, jotka sopivan epäluonnollisten ravinto-olosuhteiden myötä ovat villiintyneet elämään onnellisina epätyypillisissä paikoissa. 

Olen ymmärtänyt, että loppumaton makeanälkä johtuu väärään paikkaan eksyineistä suolistobakteereista. Todellinen minäni ei tahdo kahtasataa grammaa irtokarkkeja kahdesti päivässä. Suolistobakteerit väärillä asuinseuduillaan janoavat koti-ikäissään glukoosi-fruktoosisiirapin ja sokerin sisältämään helppoa elinenergiaa. Puhumattakaan insuliinistä  ja senvastavaikuttajahormonista glukogonista, siitä joka kuljettaa rasvasoluista ravinteita energianpolttoon. Kun ”napostelet” insuliinisi ovat koko ajan koholla, glokogoni vetäytyy odotteluasemiin eikä suostu toimimaan ja balanssin häiriintyminen johtaa insuliiniresistenssiin.

Kierre on valmis.

Yhdessä päivässä pääsee hetkelliseen balanssiin.

Pysyvämpi palautus oikeille asuinsijoilleen vie kolmisen kuukautta.

Minä kuljen askel kerrallaan kohti parempia valintoja 

ja yhä parempaa ravintotietoisutta.

Palaan aiheeseen myöhemmin ja jaan kanssanne lisää havaintojani.

Mukavaan maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Katastrofi Klubi ja minä lavalla

Tänään haluan jakaa kanssanne siivun onnistumistarinaa

 - vapauttavaa onnellisuuden tunnetta parin kuvan verran.

Tarinaa eiliselta illalta, jolloin omakohtaisesti oivalsin todellisen rohkeuteni - rohkeuden kohdata itseni aivan uudessa valossa. Voitin itseni ja omat pään sisäiset pelkoni - mursin onnistuneesti itse rakentamani käsitykset siitä mitä minä osaan, millaisia asioita kykenen oivaltamaan ja mihin minusta on. 

 Kuulin alkusyksystä burleskikurssia suunnitellessa, että teatteri järjestää kuukausittain improvisaatio teatteri iltoja, joihin halukkaat harrastajanäyttelijät ovat tervetulleita esiintymään. Homman juoni tiivistetysti on sellainen, että yleisö heittelee aiheita kehiin ja neljän näyttelijään voimin yleisön heittoihin tartutaan erilaisten näytelmäleikkien voimin.

Jossakin siinä sivussa, tuli sivulauseessa esille, että sisälläni kytee halu nousta lavalle viihdyttämään - mutta onko musta  muka johonkin sellaiseen - muiden hauskuttamiseen - kun mähän vaan vaan tälläinen.... no.... sellainin niinku aika pirun tavallinen.

And so the story goes...

Nousin teatterin lavalle viihdyttämään ihmisiä.

Riisun itsestäni kaikki roolit,

jätit korsetin, peruukin ja glitterit kotiin.

Sidoin tukan letille ja puin itseni lempimekkoon..

Kohtasin maailman omana itsenäni.

Just the plain old me.

Eihän tämä sillätavalla uutta ole,

olenhan minä ihmisten edessä ennenkin ollut.

Mutta viieiset vuodet se on ollut sillätavalla väkinäistä ja pakolta tuntuvaa,

poissa on ollut nauru ja esillä olemisen tuoma nautinto.

Nautinto siitä, että saa antaa ihmsille jotakin katsottavaa ja koettavaa.

Siksi jokaiselle burleskikutsulle on sanonut systemaattisesti ei.

Sisällä palaa halu tehdä, mutta minä ei ole valmis

- tiedättekö mistä puhun.

Eilen rohkenin, oivalsin ja löysin onnellisuuden tunteen.

Nautin jokaisella henkäyksellä - itsenäni olosta, naurusta ympärilläni ja ennen kaikkea lavalla tekemästämme improvisaation vapauttavasta voimasta.

Löysin sisältäni sen saman iloisen onnellisuuden tunteen, jonka ala-asteikäinen Sallamari löysi koulun joulunäytelmistä. Halu olla esillä ja viihdyttää. Usko omaan itseen ja tietoisuus siitän, että juuri tälläisenä minä olen tarpeeksi tekemään tätä juttua - tästä löytyy siemeniä minun onnelliseeteni.

Se vapaudentäyteinen tunne - nautinnon tunne -  jota lapsena tunsin koulunäytelmiä ja muita tehdessä. Samainen tunne, jonka onnistuneesti kadotin jonnekin aikuiseksi kasvun taipaleella sitä mukaan kun mä annoin maailman äänien uskotella omalle sisäiselle äänelle, että enhän mä oikeasti voi olla mitään. En hyvä, en ihana, en rakastettava - en ainakaan juuri tälläisenä. 

Tälläisenä, tänään ja tässä.

Omana itsenäni tässä hetkessä,

minä olen riittävästi.

Hyvä

ihana

rakastettava

- tässä ja tälläisenä.

Sydämeni sanoo tänään niin.

Poissa ooli itseviha ja kokemus vääränlaiseksi itsensä tuntemisesta. 

Tilalla sisin täynnä minä -rakkautta, naurua ja itsenä olemisen helppoutta.

Tätä olotilaa minä olen kaivannut, 

nyt sen olen vihdoin löytänyt.

Terapialla se alkoi, burleskin kautta sitä on tutkittu 

ja Salon teatterin Katastrofiklubilla palaset vihdoin löysivät oikeille pakoilleen

Minua ei pelota olla minä.

The plain old me.

Kiitos.

Olen onnellinen.

Lämpimät kiitokset kanssanäyttelijöille ja Salon Teatterille,

kun sain teidän kanssanne olle tekemässä mukavaa Katastrofi Klubi -iltaa.

Tässä on alku toipumistarinan uudelle luvulle.

Seuraavaa lavalallenousua suunnitellaan jo.

Rakkaudella,

Sallamari

Ihan sama vaikka mokaa

Close Enough. Keksin kuvasta viisi virhettä ja ainakin saman verran hienoja onnistumisia
sekä oppimisoivalluksia. Fifty-fifty on Close Enough tälläiseen muovipääleikkaukseen.

"Voisitsä tulla katsomaan tätä mun päätä...

...mä niinku taas tein jotakin aivan väärään suuntaan tai sillei.

Auta mut oikealle alulle taas"

Onneksi tänään saa mokata, sillä on kansainvälisen epäonnistumisen päivä. 

Päivän tarkoituksena on tuoda näkyville uudenlaista hyväksyvää epäonnistumisen kulttuuria. Epäonnistumisen myöntäminen ja siitä oppiminen on avain menestykseen kaikilla elämän alueilla

...joten minähän mokailin koko rahan edestä.

Hiusten leikkaaminen on toisinaan hippasen haastavaa. Tai ei se itse leikkaaminen, vaan ergonomisen ja toimivan leikkausasennon löytäminen. Opettaja selittää leikkauslinjat teoriassa ja näyttää miten leikataan - että tässä asennossa kaikki sujuu luontevasti ja sakset kulkevat sujuvasti. Sitten käydään työhän kiinni. Leikkaus tuntuu aivan ylivoimaiselta - miten hemmetissä sakset saa edes osumaan koko tukkkaan. Miten pitää vääntäytyä nähdäkseen mitä tekee ja onnistuakseen siinä vielä liikuttamaan saksia, niin että leikkautuu vaan se mitä pitäisi.

 Aikani tuskasteltuani sentojen ja tukkamassan parissa kahden metrin päästä minusta kuuluu napaka kysymys, "Mitenkä sä oot aatellu, että leikkaat onnistuneesti tuossa asennossa?"

No tuota enpä ole päässyt aatoksissa vielä niin pitkälle - olen vaan yrittänyt epävoivon vimmalla. Ja eipä muuten tunnu onnistuvan mikään ja asentokin on niin epämukava että itkettää, mutta parempaankaan asentoon en itseäni onnistu asettelemaan. 

En vain ymmärrä miten raajoja on väänneltävä -missä käsi, missä jalka- jotta pääsen siihen oikeanlaiseen leikkausasentoon.

Kehonhahmotushäiriö sen tekee.Ymmärrän esimerkistä helposti miten leikkaulinja kulkee , mutten tiedä tajua toisen näyttämän asennon pohjalta miten asetella kädet oikealla tavalla ergonomiseen leikkausasentoon. Jos on vinkurassa asennossa, riski vinkuraan leikkaukseen kasvaa.

Mutta heti kun joku tulee viereen ja ohjaa, että laita tuo käsi tuonne ja tämä tänne; Boom - tajuan aivan kättelyssä mistä tässä on kyse. 

Jaa, näin se tehdään.

Just.

Mutta ennen oivallusta mokasin kyllä aivan huolella.

Mokasin ja opin mokailustani.

Tärkeintä minulle tälläisessä uuden asian opiskeluun liittyvässä mokailussa on oppia sietämään mokailua itseään. Epävakaa persoonallisuushäiriö sotkee - tai paremmin kuvaillen sanottuna sumentaa - mokailuun liittyviä tunnekokemuksiani. Särkynyt osa mielestä haluaa uskoa, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa - täydellinen onnistuminen ja epäonnistuminen. Rationaalisen järjen avulla -  nykyään siis jo kykenen ymmärtämään persoonallisuus häiriön vaikutusta ajattelumalleihini - prosessoiden, tajuan mokatilanteissa että onhan onnistuminen-tai-epäonnistuminen -parin välissä paljon sellaista Close Enough -aluetta. Sellaista työjälkeä, joka on riittävän hyvää vaikkei olekaa täydellistä. Olen oppinut hyväksymään, ettei erehtyminen taikka epäonnistuminen tarkoitakaan maailmanloppua - se tarkoittaa vain sitä, että on aika koittaa asiaa uudelleen, joko täysin toisella toimintatavalla tai rauhallisemmin samoin vanhoin toimintamallein hommaa lähestyen.

Jos mokan jälkeen ei ikinä kokeile hommaa uudelleen, 

antaa persoonallisuushäiriön äänen voittaa todellisen minän äänen.

Uskoo siihen, että voin olla joko kerralla hyvä tai ikuisesti epäonnistunut - kun kerran keralla ei hyvää tullut. Todellisuudessa olen paljon enemmän kuin vain onnistuja tai epäonnistuja.

Olen 

kehittyjä,

oivaltaja,

hoksaaja,

sisukas yrittäjä,

hitaasti-mutta-varmasti -mallilla asioita käsittävä

Olen epävakaa persoonallisuushäiriö taipumukseni kanssa sinut.

Se on osa minua, muttei hallitse enää häirtsevästi toimintaani.

Olen paljon enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa.

Oppimisen näkökulmasta katsottuna kansainvälinen epäonnistumisen päivä on arvokas teemapäivä. Mokasin, pyysin apua ja oivalsin - enpä voisi paremmin enää olla omalta osaltani osallistunut tähän teemapäivään.

Mukavaa mokapäivää teille kaikille!

Toivottavasti teidän päivä on tänään ollut pullollaan oivalluksentäyteisiä pikkumokia.

Rakkaudella,

Sallamari

Mistä on unelmaelämä tehty

Meillä koulussa juodaan kahvia kukin omasta mukista.
Tämä minun kuppini muistuttaa minua itseäni siitä,
että tässä  mä nyt askel kerrallaan elän todeksi isoa unelmaani

Lauantaina biletystä, glitteriä ja ihastuttavia ihmisiä. 

Sunnuntaina BodyLove Burleski -workshop huumaa upeiden leidien kanssa.

 Arkisin intohimoista tukkain nypläystä. 

Ihan vaan tällätavalla onnellisen olotilan tunnehuumassa pakko todeta, että mun elämä on nykyisellään aika totaalisen ihanaa.

Kyllä kannatti rämpiä läpi ne paskat päivät.

Yes I can!

On voittajafiilis.

Miten hyväksi itselle onkaan haaveilla, unelmoida ja uskoa unelmiinsa.

Siis niinku oikeesti, nää kaikki siistit jutut tässä on mun elämää!

Kiitos.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari