Mangoja lemureille

Tällä kertaa luvassa on tarinaa allergiaruokailusta Unkarissa, muutama satunnainen matkakuva sekä kertomus erilaisista syntymäpäiväjuhlista.

Italialaisen ravintolan listalta löytyi kaikille sopivat anokset.

Aloitetaan allergiaruokailusta. Olen blogissa muutamaan otteesen kertonut olevani yliherkkä vehnälle. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että vähäinenkin määrä vehnää saa ihottuman kukkimaan yläreisissä. 

Kotimaassa vehnättömän ruokavalion noudattaminen on helppoa: ruisleipää aamupalaksi ja itse valmistettua kotiruokaa päivälliseksi - tietää tarkalleen mitä ruoka-annos sisältää. Tämä reissu oli ensimmäinen matka uuden ruokavalion kanssa. Etukäteen tallensin puhelimeen unkarin kielellä sanat "ilman vehnää", "gluteiiniton" ja "allergia" . Pohdin sanojen avulla varmistavani, että saan niin usein kuin mahdollista vehnätöntä ruokaa.

Ruokailun kanssa ei ollut mitään suurempia ongelmia. Suurin osa amerikkalaisista pikaruokaketjuista ei tarjoa erikseen gluteiinittomia annoksia tuossa kolkassa maailmaa. Muiden nauttiessa KFC kanaherkuista, päätyi  minun annoksekseni yksi maissi ja tortilla. Huvittavaa annoksessa oli juuriin tuo tortilla - minä nimittäin tilasin maissintähkän ja kesäkauden uutuusjuoman, alkoholittoman mohiton  Mohito jäi saamatta, mutta tortilla ilmestyi kuin tyhjästä tarjottimelleni.

Useimmissa ravintoloissa sain täydellisen yhteisen kielen puutteesta huolimatta ystävällistä palvelua. Budapestissä reissun ainoalla finedine illallisellamme tarjoilija tuli tilauksen jälkeen erikseen sanomaan "Sorry, tilaamassasi annoksessa onkin vehnää ottaisitko jotakin muuta." Esitteli vielä erikseen vehnättömät vaihtoehdot.

Vehnättömien viljatuotevaihtoehtojen suuri määrä yllätt kaupassa, valittavana oli useampaa laatua gluteiinitonta leipää ja iloisena yllätyksenä vehnättömiä viljanäkkileipiä.  Iloinen yllätys oli myös perheen laksoosiherkälle ruokakaupasta löytyä laktoositon maitojuoma - olen tähän asti vakaasti olettanut, että laktoositon maito on ainoastaan pohjoismaissa tavattava tuote. 

Nälkää ei tarvinut kärsiä missään kohtaa. Yhdeksän kertaa kymmenestä onnistuimme koko perhe syömään lounasta saman ravintolan ruokalistalta.Niissä hotelleissa, joissa aamiainen kuului majoituksen hintaan  kiikutin kiltisti palan kotoa mukaan pakkaamaani ruisleipää munakkaan seuralaiseksi. Aivan 100% vehnättöästi ei hillittömästä yrityksestä huolimatta koko reissu sujunut. En tiedä itsekkään missä ruokalajissa vehnää on lipsahtanut lautaselleni, reisiin ilmestyneet pienet hieman kutisevat ihottumaläikät paljastavat näin kuitenkin tapahtuneen..

PikkuÄssän eläintarhasynttärit ja suloinen lemuri

PikkuÄssän yhdeksänvuotissynttäripäivä osui sattumalta keskelle reissua. Etukäteen pienen tytön mieltä kaihersi hiukan olla iskän ja äidin kanssa kolmestaan reissussa juuri syntymäpäivänä sen sijaan että oltaisiin kotona ja juhlittaisiin vuosien vierimistä kaverisynttäreiden voimin. JunttiPeen kanssa teimme kaiken voitavamme, jotta pienen tytön ulkomailla vietetyistä vieraita vaille jääneistä syntymäpäivistä saataisiin mahdollisimman hieno kokemus.

Majoituspaikkoja varatessa syntymmäpäivä otettiin erikseen huomioon ja synntymäpäivää ympäröiväsi ajaksi majoituspaikaksemme valikoitui ihastuttavan upea eivan oikea linna, Sir David Balaton Castle. Otimme yhteyttä linnahotelln henkilökuntaa ennen matkaa ja kerroimme pienen tytöt syntymäpäivistä. Linnan ihana henkilökunta vastasi, että he loihtivat aamupalalle yllätyksen pientä juhlijaa varten.

Todellinen yllätys odotti meitä kun saavuttiin synttäripäivän aamuna aamiaiselle. PikkuÄssän astuessa aamiaissaliin pärähti aamiaissalissa soimaan pingviinikuoron laulamana Happy Birhtday -kappale. Saalla hetkellä tarjoilija ilmestyi saattamaan PikkuÄssää aamiaispöytään synttärikakkua kantaen. Kakun koristeena paloi elokuvista tuttu tähtisäde soihtu.

Pieni tyttö meni sanattomaksi - kokonainen kakku ja onnittelulaulu häntä varten.

Eikä siinä tietenkään vielä kaikki päivää varten juonitut yllätyset. Aamiaisella paljastimme JunttiPeen kanssa, että tuo syntymäpäivä on kokonaan PikkuÄssän päivä - niinkuin Vain Elämää -formaatissa konsanaan. Tehdään sellaisia juttuja mitkä pienen tytöt mielestä on kivaa lomatekemistä ja kuunnellaan kaikki automatkat pienen tytöt Spotify -soittolistoja. Ruoan suhteennkin annoimme paljon vapauksia - syödään mitä pienen tytön mieli tekee ja ihan missä järjestyksessä hyvänsä. Jäätelö tulee ennen pääruokaa, jos niikseen tuntuu.

Kotimainen pullervo ja sen ulkomaalainen kaveripullervo

Päivän retkikohteeksi valiokoitui vespremin kaupungissa sijatseva eläintarha. Eläintarha on verrattaen pieni, siitä huolimatta lämminhenkinen ja toimivasti suunniteltu. Veszprem Zoon ehkä ihanin katselukohde on rengashäntämakien aitaus, jossa kävijä saa käyskennellä vapaana juoksevien eläinyksilöiden keskellä. Rengashätämakit,  tuttavallisemmin lemuit tai King Julien -otukset (tiedättehän te Madagascar elokuvien Kuningas Julienin), ovat aivan ihastuttavia eläimiä. Ne ovat uteliaita ja mikäli niiden touhua malttaa seurailla kaikessa rauhassa hiljakseen hetken aikaan, ne tuppaavat tulemaan niin uteliaiksi että hakeutuvat suoraan kontaktiin ihmisten kanssa. Siinä sitä vaan tuijjottelee haltioituneena puoliapinoita aivan lähietäisyydeltä ja hups, kohta huomaat yhden vaivihkaa silittävän hiuksiasi.

Renhashäntämakien huomionosoitukset olivat iloinen yllätys synttärisankarille - kuulemma ihan kelvollisia synttärivieraita nuo makit. Saimme viettää reilun vartin ihan kolmistaan kaikessa rauhassa rengasmakiaitauksessa ja tuon vartin aikana makiapinat tekivät kovasti tuttavuutta synttärisankarin kanssa.

 Paras kiitos meille, indikaattori PikkuÄssän oman päivän onnistumisesta ,oli illalla tytön sängystä kuulunut huokaus - Nää oli parhaat synttärit ikinä! Ehkei ole tuomittu täysin epäonnistuneeksi ajatusta sitä, että viettääkin syntymäpäivää ihan vaan kolmistaan äitin ja isin kanssa.

Tapolcan järviluolat - näkymä järviluolan sisäosista

Otos Sir David Balaton Castlen pihamaalta

Dark Art Tattoo -liikkeen huiman hieno ovikoriste

Paras Date Night ikinä - ilta flipperimuseossa.
160 flipperiä + liuta muita arcade pelejä vapaasti pelattavissa pääsymaksun hinnalla

Hotellien kukoistavat puutarhat.
Kerrankin reissusa parhaaseen kukka-aikaan.

Parhaat palat reissusta on ikuistettu valokuviin. Luvassa on tällä viikolla vielä se luvattu katselmus reissun asukuvista - sen jälkeen Unkari saa tältä erää jäädä arkistotavaksi.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Pidä itsestäsi huolta

Oikeastaan voisi panikoitua,
mutta kun ei ehdi.

Tutkimusmatkalla parempaan oloon osa IV

Aloitetaan tunnustuksilla.

Tunnustan, että ole viime aikoina kovasti laiminlyönyt itseäni. Vuoden alussa hyvin alkanut "remppaprojekti" - se, jossa perimmäisenä ajatuksena on korjata elintapoja kehosta paremmin huolehtivaan suuntaan vielä syvempi itsensä rakastaminen johtotähtenä - on luisunut tilanteeseen, jossa huomaa jälleen suorittavani elämää ja eläväni pääasiassa aina muita ihmisiä kuin itseäni ensisijaisesti ajatellen. No big changes - melkein samassa pisteessä ollan kuin tammikuussa.

Piipahdin eilen moikkaamassa ravintovalmentaja Mariaa. On kulunut kolme kuukautta edellisestä tapaamisestamme ja oli aika vaihtaa kuulumisia sekä kuulla hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.

Aloitan remppaprojektini mukaan tuomista positiivisistä asioista.

DiettiCola juomien kulutus on vaihtunut puolestatoista päivittäinjuodusta litrasta minimaaliseen pikkupullo-parikertaa-kuussa -annokseen. Tietoisesta vehnätuotteiden syönnistä olen onnistuneesti luopunut kokonaan. Vehnäaltistuksen mukaan tuoma ihottuma on kokonaan saatu kuriin, vaikkakin se ilmoittelee olemaolossa aika ärhäkästi pienenkin tahattoman vehnä-ärsytyksen päälle. Nollatoleranssi vehnän kanssa tuntuu parhaalta vaihtoehdolta elimistöni mielestä.

Muuten ei sitten olekaan aivan ruusuisia tarinoita kuulumisien osalta.

Ruoanlaitto on vaihtunut pieniin projekteihin, joiden sisältö pääasiassa kuuluun "...mua pyydettiin tekemään tää juttu vielä, niin mä autan tän nyt." tai "...tarvis mun napua tälläsessä pienessä jutussa." vaihtoehtoisesti ehkä "...mä teen tän kerran tän nyt ja sit mä keskityn taas mun juttuihin."

En osoita syyttävällä sormella ketään muuta kuin itseäni. Jelpin tarve ei maailmasta lopu, ainoa mitä voi tehdä on opetella sanomaan ilan huonoa omatuntua että  hei mulle ei just nyt sovi

Kaikki muu tuntuu olevan tärkeämpää kuin minä. Kakkossijalle tärkeysjärjestyksessä jää siivous tai se että olisi seuraaaksi koulupäiväksi kotona tehtyä ruokaa evääksi - koska hei, Saarioisten äidit tekee ihan kelvollista ruokaa eikä pölyvillakoirat kävele vielä ovelle vastaan.

Kakkosijan "kyl mä melkein oon pysynyt uusissa tavvoissa" -listalla ottaa nukkuminen. Paljon kivaa tekemistä - pitää vastata viestiin, pitää katsoa vielä tämä juttu teeveestä, pitää sitä ja tätä... - mä onnistuneesti siirrän hyvät yöunet vähän tuonnemmaksi. Sitten joskus kun ehtii.

Jos muuta ei keksi, niin sitte on niitä somejuttuja - kun pyörittää yhdellä kertaa parhaimmillaan viittä eri minää. On kampaajaminää, burleskiminää, vertaistukiminää, bloggariminää, opiskelijaminää

niin ja tietenkin Minäminä ja minun Facebook ystävineen.

Kaikille pitäisi ehtiä antamaan aikaa

Nipistän yöunista ja nukun sitten kun ehdin.

Vitamiinit maistuivat kuukauden-kaksi. Tai siis oikeasti maistuisi ne vieläkin, muttakun ei ne kävele kaupasta itsekseen meille kotiin. Pitäisi kaupasta hakea.

Investoin kesälomarahastoon ennemmin kuin vitamiineihin. Kulutan taskun pohjalle (tai pakkikortille) unohtuneet kolikot helpommin irtokarkkeihin, kuin että keräisin niitä viikon talteen ja ostaisin elimistölleni tarpeellisen lisäravinnesatsin.

Koska irtokarkit.

Tai ainakin haluan uskoa niin.

Tiedättekö, lounaan ja välipalan voi kevyesti korvata mukakiireen tullen irtokarkeilla. Vaikka viidesti viikossa - koska itokarkit. Ja suklaa.

Niin ja ne perhanan väärille sijoilleen jumiutuneet suolistobakteerit, oikeastaanhan ne on ne jotka haluaa jokapäiväisen irtokarkkisastsin. En sillätavalla minä - mutta heti kun on aikaa, lupaa laittaa bakteerit ojennukseen ja luopua irtokarkeista. 

Sit kun on aikaa - heti sit kunon aikaa - annan tarvittavat ravintoaineet ja yöunet kortisolille ja kesytän suolistobakteerit. Nyt on aikaa kuunella hyviä luentoja siitä, miten kortisoliarvoja tasoitetaan ja suolistobakteereja kesytellään, että osaa sitten tehdä tarvittavan.

Sit kun on aikaa.

Asioiden tuonnemmaksi siirtelyn lomassa on puolivahingossa tullut tehtyä
pari ihan oikeaa muutosta omia jokapäiväisiä valintoja tarkasteltaessa.

Parasta kaikessa on kyllä, että tilanteen pysähtyneisyys ei ahdista. On sellainen rehellinen olotila, että mä teen minkä mä pystyn ja teen asiat paremmin sitten kun ehdin.

Mieli on sitä mieltä ja hyvä niin.

Kroppa on toista mieltä.

Hetkittäin mietin, miten hiton lahjakas mä olen valehtelemaan itselleni. Paitsi, että mä en valehtele - mieli on oikeasti hyvillään eikä ahdistu paikalleen jämähtämisestä. Musta on vain tullut itsestäni huolenpitämisen suhteen siirtäjä - mä siirrän asiaa koko ajan seuraavaan hetkeen.

Koska mä pelkään, että jos mä oikeasti sanoisin yrittäväni muuttua

ja sitten epäonnistunkin siinä,

niin mitä musta sitten ajatellaan?

Mä pelkään epäonnistumista.

Mä sanoin itse eilen äänen, että mä siirän asioita koska pelkään epäonnistumista. Kun tekee itsestään huolenpitämisen puoliteholla pyörittäen mieluummin koko muuta maailmaa kaikeasta ja kaikista huolehtien - suorittaa kymmeniä itse itselleen haalimiaan rooleja - maailma näkee hyvän ihmisen.

Ei itsestään huolehtimisessa epäonnistunutta.

Voi olla vaan, että sori en mä ehdi koska mun tarvii ensin.....

....tämä

ja tämä

ja tämäjuttu

plus vähän tuota

ja sitä

ja sellasita

...ja oliko sulla jotakin jossa voin auttaa?

Mä tiedostan kaiken tämän itsessäni.

Näen selkeästi ristiriitoja omassa käyttäytymisessäni.

On selkeät hyvät lähtökohdat haastaa itseä muutokseen.

Ihana apulaiseni (toki palkattu sellainen) rohkaisee minua kohtaamaan muutokset pitkänä matkana ja pieninä askelina -  ajattelemaan aikaa pieninä jaksoina. Luodaan pieniä tavoitteita seuraavalle kolmelle kuukaudelle - ei mitään suurta tai lopullista. Jotakin pientä ja sillätavalla kevyesti.

Tavoite seuraavien 3kk tavoite alkaen 23.5 (eikä epämääräisesti ilmaisutuna heti kun ehtii...) 

1. annan aikaa itselleni, huolehdin itsestäni

uni on katkonaista --> tarvitaan rauhaa ennen unta 

= 21:00 - 07.00  ei SOMETUSTA.

irtokarkit--> suolistobakteerit--> kortisoli

 = miten tasata kortisoleja ja sitä kautta unta?

Minä aika koulussa on tärkeää = 2 x 10-20min breikki itselleni (ei, minun ei tarvitse ottaa osaa aivan kaikkeen ja ritarillisesti lupautua aina auttamaan ensimmäisenä)

2. opettelen antamaan tilaa minäminälle

Todellinen Minä vs. kaikki muut roolit ja niiden avulla suorittaminen

epäonnistuminen --> kenelle tuottaisin pettymyksen jos epäonnistuisin? 

delegoi kaikille ”minuille” oma rehti osuus ja anna lupa epäonnistua tehtävässä.

3. uusi ”paras kaveri” on maitorahka + manteleita 1rkl + kahta eri jäistä marjaa.

Aloitan Somerauhasta ja rahkaherkusta.

Puhelin ja tietokoneet ovat pannassa 21-07 välisen ajan vuorokaudesta. Vuorokaudessa on hetki, jolloin maailma saa pärjätä omillaan. Minä en ratkaise mitään enkä raportoi tekemisistäni kenellekään. Aivan aluksi täydellinen SoMe pimento.

Aamupalaleipä korvaantuu aluksi muutaman kerran viikossa rahkasekoituksella. Ruisleivän sijaan pureksin manteleita. Pyrin opettelemaan rehellisiä tunnekohtaamisia ja lohturuoka-aamupalauisleivän sijaan koitan syödä ravitsevasti rahkaa.

Ehkä leivästä saisi lohturuoan sijaa muotoiltua aivoillekin vain satunnaisen vaihtelun rahka-aamupalalle. En tiedä - mutta kokeillaan.

Romonttitarina jatkuu tälläisillä eväillä.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Omassa pienessä onnellisuudessaan

Isojen hyvien oivallusten hetki - hetki, jolloin oivaltaa itselleen nauramisen voimaannuttavuuden

Vuosi sitten, mua olis ahdistanut olla minä. Tai siis olla tänään juuri tälläinen, koska joka vuosi kun kevät koittaa mä oon pitänyt huolta että mä painan vähemmän kuin edellisen vuoden kesän lopussa. Joka vuosi tätä aikaa mulla on ollut joku kuuri meneillään tai jonkinlaiset rajoitukset päällä ja mä olen odottanut sitä aikaa, että mä saan taas vihdoinkin ikään kuin levätä.

Jos mä jossakin olen onnistunut, niin mä olen onnistunut katkaisemaan sen kierteen. Mä olen tänään aika tarkkaan samanmoinen fyysisiltä mitoiltani kuin olin joulukuussa eikä mua ahdista yhtään. Isompi kuin ikinä - samalla hetkellä onnellisempi elämäni ja itseni suhteen kuin koskaan ennen.

Viime vuonna #rantakunnossa -kamppista tehdessä vielä mietin bikineitä päälle sovitellessa, että miten voi olla mahdollista että mä ihan rennosti ja rauhallisesti olen menossa poseeraamaan bikineissä tuntiessani oloni näin tuhdiksi -mä alitajusesti tunsin vielä viime vuona ensimmäisenä ajatuksenani että mä olen tuhti, vasta sen ajatuksen perään onnistuin nappaamaan kiini kaikesta hyvästä ja kauniista.

 Tänä vuonna kun mä virittäydynrantatunnelmiin, eikä mun katse kiinnity heti ensimmäiseksi fyysisen kehoni ääriviivoihin. Ensin mä fiilisten iloista tunnelmaa ja sitä keveää vapauden tunnetta joka mut valtaa sisimmässäni. Iloitsen uusista kirjavista bikineistä - sillä hey, tällä rungolla on todellinen ilonaihe kun löytää sopivat (tai oikeastaan jopa hivenen reilut) KUVIOLLISET bikinit.

Mun Instafiidi täyttyy toinen toistaa ihanammista kuvista - keiken kokoisia tyttöjärannalla bikineissä, crop top -yläosia kaikenlaisia vatsoja vastaan, eri mallisia beachjoogaajia. Mun feedin tyttjä (ja poikia) yhdistää yksi ominaisuus - ne on kaikki kuvissa sen näköisiä, että ne nauttii itsestään ja elämästään juuri tässä hetkessä. Positiivisia fiboja, onnellisia katseita.

Sitä unelmaelämää.

Tänään, tässä ja juuri tälläisenä.

Onnellinen elämä ei olekaan kiinni vaa'an lukemista tai siitä, miten monta senttia pyllyn ympärysmitta oli edellisenä kesänä. Onnellinen elämä näyttäisi olevan korrelloivassa suhteessa siihen, millaisin silmin katsoo itseään - vilpittömin ja hyväksyvin, vaiko sisäisen tuomarin värittämin kriittisin mulkaisuin.

Olen toisaalta epäillyt hetkittäin, että jokin minussa on pahasti rikki.
Miettinyt onko totena kokemani todellakin totta vai vaiko harhakuvitelmien tuotosta.

Pohtinut ääneen - hyväksyvässä hengessä toki - miten minua hämmenttää lukea ihmisten SoMe -päivityksiä joissa he kertovat saavansa liikunnasta aivan tolkuttomia kicksejä. Hyvää oloa ja kaiken maailman endorfiinihumalaa. Itse kun en ole koskaan saanut kokea missään muodossa liikuntaa  eufoorista hyvää oloa kehossa tuottavana kokemuksena. Se että juoksen tai pumppaan rautaa niin että lihaksiin sattuu, ei missään vaiheessa prosessia saa päässäni aikaan minkään sortin hyvän olon tunnetta. Ei tule euforiaa vaikka miten rehkisi.

Sellaisena päivänä, kun päässä tuntuu pahalta ja levottomalta rauhoittaa juokseminen oloa. Siksi minä pääsääntöisesti juoksen, mutta vain sellaisina  päivinä kun koen saavani juoksemisesta vähäisissäkään määrin helpotusta oloon. Juoksen ajatukset järjestykseen niin sanoakseni. Mutta että m vääntämällä vääntäisin itseni lenkille uskotellen, että kun pääsen maalipisteeseen hyvä olo valtaa kehon - bullshit sanon minä.

En koe vihaavani liikuntaa millään tavalla, en vain pääse kiinni yleiseen "hyvää oloa liikunnasta" -ajattelumalliin. Ei tule euforia, ei vaikka kuinka itselleen niin uskottelisi. Trust Me, olen antanut aikaa ja energiaa hyvän olon kokemusten metsästykselle liikunnan kautta.

Olen oppinut hyväksymään kehoni ominaisuuden piirteet ja seisomaan ylpeänä omien valintojeni takana. Olen onnistuneesti päästänyt irti tarpeesta muokata itseäni väin mukapitämään asioista joista näen muiden pitävän. Tietoisena omista valinnoistani seison niiden takana todeten, että olen juuri tälläinen omien tekemieni valintojen kautta.

Tästä päästään ensimmäistä aasinsiltaa pitkin siihen faktaan, että kun hyvämielihormoonien kautta kehon mielestä syöminen on kivempaa kuin liikkuminen, sitä ennen pitkään sitten näyttää siltä.  Vallitsevan käsityksen mukaan allerkijoittaneen pitäisi nyt siis olla onneton ja inhota itseään tälläisenä lihavana liikunnaan nautinnosta mitään tajuamattomana syöttöpossuna.

Mutta miksi ihmeessa mulla on vaan ihan jees fiilis? 

Mä oon hyvä näin ja peilikuvaakin kestää katella mukisematta.

Miten se onkin tuollainen,

miksei se huolehdi paremmin itsestään?

Mä kysyn tuhottoman monta kertaa ääneen, että miksi ja miten musta onkin tullut tälläinen. Miksi keho-mieli yhteys toimii sillä tavalla kuin toimii?
Kysyn ja pohdn,  toistaiseksi vielä koskaan  löytämättä vastausta kysymykseen. Vastauksen tapaisena vastapallona singahtaa yleensä kysymys Millainen sitten pitäisi olla jos ei juuri tälläinen?

Sellainenko, joka olisi jonkun mielestä kivemman mallinen?

Sellainen, joka tekisi enemmän yleisesti hyväksyttyjä ja ymmärrettyjä juttuja

- kävisi salilla ja postittelisi niitä kuvia Instaan #curvy kuvien sijaan?

Olisiko mieluummin sellainen superäiti jolla on teräksinen sixpack, tiukka luonne ja joka kuvassa punnertaa kuusi lastaan selän päällä istuen? Sitkö mä olisin oikeasti onnellinen?

Haastavia kysymyksiä, joihin ei minulla ole vastausta.

En osaa vastata kysymykseen millainen mä tahtoisin olla, jos en tälläinen kun olen.

Ehkä juuri tuossa on se syy,

miksi mikään kitukuuri tai elämäntaparemontti ei koskaan ole tuota tulosta.

Miksi se toisenlainen minä ei ole pysyvä luonnonvara.

OIkeastaan kai lähdin tähänkin vuoteen vakiokaavan mukaan - elämäntapoja remoitoimalla. Investoihin minä ravintovalmentajaan muutos mielessäni. Tämän alkuvuoden elämäntapojen remontointiin tähtäävien oppien parasta antia on jatkuvasta Colan lipittämisestä eroonpääsy ja vehnättömyyden mukanaan tuoma ihottumasta toipuminen. Olen onnellinen pienistä muutoksista jokapäiväisten valintojen parissa, ilman että surisin kykenemättömyyttäni suuriin näyttäviin elämäntapamuutoksiin.

Minun kohdallanni toisenlaisten valintojeni aikaansaamat positiiviset, muutokset eivät ikävä näytoinen toistaan tiukempina pakarakuvina Instagramissa.

Parempi elämä asuu ensisijaisesti korvien välissä.

Parantunut elämänlaatu näkyy rohkeutena tuottaa päivänvaloon elämäni ensimmäinen burleskisooloesitys juuri sinä keväänä kun kehoni on fyysisiltä mitoiltaan kaikkia edellisien keväiden olomuotoija runsaampi. Sillä juuri nyt sydän on löytänyt sanottavaa.

Juuri nyt on oikea aika.

Rohkaista muitakin rakastamaan omaa kehoaan sen tämänhetkisessä olomuodossa. Rohkaista muitakin nauttimaan elämästä ja sen mukanaan tuomista hienoista päivistä NYT. Yllyttää ihmisiä vapautumaan loputtomasta odottamisesta että sit, kyllä mä sit kun mä olen...

Olonsa voi tuntea hyväksi ja onnelliseksi niinäkin päivinä kun taivaltaa matkaa siihen

sit kun mä olen... -hetkeen.

Tässä Hetkessä eläminen ei vähennä Sit Kun -hetkien merkitystä. Ei tee unelmia ja henkilökohtaisia tavoitteita missään mittarissa turhaksi tai vähemmän merkityksellisiksi - tavoitteisiin kuljettu matka on yhtä tärkeä, kuin tavoite itse. Niin, eikä hyvä elämä yksin ole kaiken sortin tavoitteiden jahtaamisen täyttämää elämää - sellaista jossa koko kuljetaan kohti jotakin uutta. Toisinaan onnellisuutta on nautti hetkestä han vaan tyytyväisenä fiilistellen.

Olla hetki paikallaan tässä omassa pienessä onnellisuudessaan.

Aurinkoista uuden viikon alkua juuri Sinun todellisuuteesi!
Let your happiness shine like the Sun.

Rakkaudella,
Sallamari

Ihan sama vaikka mokaa

Close Enough. Keksin kuvasta viisi virhettä ja ainakin saman verran hienoja onnistumisia
sekä oppimisoivalluksia. Fifty-fifty on Close Enough tälläiseen muovipääleikkaukseen.

"Voisitsä tulla katsomaan tätä mun päätä...

...mä niinku taas tein jotakin aivan väärään suuntaan tai sillei.

Auta mut oikealle alulle taas"

Onneksi tänään saa mokata, sillä on kansainvälisen epäonnistumisen päivä. 

Päivän tarkoituksena on tuoda näkyville uudenlaista hyväksyvää epäonnistumisen kulttuuria. Epäonnistumisen myöntäminen ja siitä oppiminen on avain menestykseen kaikilla elämän alueilla

...joten minähän mokailin koko rahan edestä.

Hiusten leikkaaminen on toisinaan hippasen haastavaa. Tai ei se itse leikkaaminen, vaan ergonomisen ja toimivan leikkausasennon löytäminen. Opettaja selittää leikkauslinjat teoriassa ja näyttää miten leikataan - että tässä asennossa kaikki sujuu luontevasti ja sakset kulkevat sujuvasti. Sitten käydään työhän kiinni. Leikkaus tuntuu aivan ylivoimaiselta - miten hemmetissä sakset saa edes osumaan koko tukkkaan. Miten pitää vääntäytyä nähdäkseen mitä tekee ja onnistuakseen siinä vielä liikuttamaan saksia, niin että leikkautuu vaan se mitä pitäisi.

 Aikani tuskasteltuani sentojen ja tukkamassan parissa kahden metrin päästä minusta kuuluu napaka kysymys, "Mitenkä sä oot aatellu, että leikkaat onnistuneesti tuossa asennossa?"

No tuota enpä ole päässyt aatoksissa vielä niin pitkälle - olen vaan yrittänyt epävoivon vimmalla. Ja eipä muuten tunnu onnistuvan mikään ja asentokin on niin epämukava että itkettää, mutta parempaankaan asentoon en itseäni onnistu asettelemaan. 

En vain ymmärrä miten raajoja on väänneltävä -missä käsi, missä jalka- jotta pääsen siihen oikeanlaiseen leikkausasentoon.

Kehonhahmotushäiriö sen tekee.Ymmärrän esimerkistä helposti miten leikkaulinja kulkee , mutten tiedä tajua toisen näyttämän asennon pohjalta miten asetella kädet oikealla tavalla ergonomiseen leikkausasentoon. Jos on vinkurassa asennossa, riski vinkuraan leikkaukseen kasvaa.

Mutta heti kun joku tulee viereen ja ohjaa, että laita tuo käsi tuonne ja tämä tänne; Boom - tajuan aivan kättelyssä mistä tässä on kyse. 

Jaa, näin se tehdään.

Just.

Mutta ennen oivallusta mokasin kyllä aivan huolella.

Mokasin ja opin mokailustani.

Tärkeintä minulle tälläisessä uuden asian opiskeluun liittyvässä mokailussa on oppia sietämään mokailua itseään. Epävakaa persoonallisuushäiriö sotkee - tai paremmin kuvaillen sanottuna sumentaa - mokailuun liittyviä tunnekokemuksiani. Särkynyt osa mielestä haluaa uskoa, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa - täydellinen onnistuminen ja epäonnistuminen. Rationaalisen järjen avulla -  nykyään siis jo kykenen ymmärtämään persoonallisuus häiriön vaikutusta ajattelumalleihini - prosessoiden, tajuan mokatilanteissa että onhan onnistuminen-tai-epäonnistuminen -parin välissä paljon sellaista Close Enough -aluetta. Sellaista työjälkeä, joka on riittävän hyvää vaikkei olekaa täydellistä. Olen oppinut hyväksymään, ettei erehtyminen taikka epäonnistuminen tarkoitakaan maailmanloppua - se tarkoittaa vain sitä, että on aika koittaa asiaa uudelleen, joko täysin toisella toimintatavalla tai rauhallisemmin samoin vanhoin toimintamallein hommaa lähestyen.

Jos mokan jälkeen ei ikinä kokeile hommaa uudelleen, 

antaa persoonallisuushäiriön äänen voittaa todellisen minän äänen.

Uskoo siihen, että voin olla joko kerralla hyvä tai ikuisesti epäonnistunut - kun kerran keralla ei hyvää tullut. Todellisuudessa olen paljon enemmän kuin vain onnistuja tai epäonnistuja.

Olen 

kehittyjä,

oivaltaja,

hoksaaja,

sisukas yrittäjä,

hitaasti-mutta-varmasti -mallilla asioita käsittävä

Olen epävakaa persoonallisuushäiriö taipumukseni kanssa sinut.

Se on osa minua, muttei hallitse enää häirtsevästi toimintaani.

Olen paljon enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa.

Oppimisen näkökulmasta katsottuna kansainvälinen epäonnistumisen päivä on arvokas teemapäivä. Mokasin, pyysin apua ja oivalsin - enpä voisi paremmin enää olla omalta osaltani osallistunut tähän teemapäivään.

Mukavaa mokapäivää teille kaikille!

Toivottavasti teidän päivä on tänään ollut pullollaan oivalluksentäyteisiä pikkumokia.

Rakkaudella,

Sallamari

Mistä on unelmaelämä tehty

Meillä koulussa juodaan kahvia kukin omasta mukista.
Tämä minun kuppini muistuttaa minua itseäni siitä,
että tässä  mä nyt askel kerrallaan elän todeksi isoa unelmaani

Lauantaina biletystä, glitteriä ja ihastuttavia ihmisiä. 

Sunnuntaina BodyLove Burleski -workshop huumaa upeiden leidien kanssa.

 Arkisin intohimoista tukkain nypläystä. 

Ihan vaan tällätavalla onnellisen olotilan tunnehuumassa pakko todeta, että mun elämä on nykyisellään aika totaalisen ihanaa.

Kyllä kannatti rämpiä läpi ne paskat päivät.

Yes I can!

On voittajafiilis.

Miten hyväksi itselle onkaan haaveilla, unelmoida ja uskoa unelmiinsa.

Siis niinku oikeesti, nää kaikki siistit jutut tässä on mun elämää!

Kiitos.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Aivojumi

Olen hormoonivyöryn uhri.

Menkkahirviö vaani nurkan takana - kyllä, mista tuo jokakuinen vieras on vähän hirviö niin tervetullut ja kehonn hyvinvoinnin mittarina tarpeellinen kun onkin - itku on pinnassa ja kaikki herkistää. Viikonloppu oli niin täynnä ihanaa ilon tunnetta siitä, että sai jakaa eteenpäin itselle tuttuja rakkaita asioita iloisessa seurassa.  Sitten koitti maanantai ja arki alkoi tänään sillä, että palaasi itse oppimaan. Vähemmästäkin nyrjähtää aivot.

Tänään itketti aivan muista syistä. Eteenpäin vino tukanleikkuu tuntui oikeasti lähes mahdottomalta hahmottoo - mikä sormi vie mitä karvaa mihin suuntaan.

Sokerina pohjalla ensimmäinen leikkauskoe.

Maailmankaikkeus haastaa oppimaan.

Siinä minä sitten opiskelin aivot vinksallaan irtipäästämistä ja luottamusta. Puskin pehmeästi itseäni siihen tilaan, jossa epäonnistumisesta ei enää rokoteta vaan epäonnistuminen tietää kannustusta ja opastusta toisenlaisiin toimintatapoihin. Opiskelin irroittautumaan pakonomaisesta tarpeesta olla se paras.

Aivot  ovat vinksallaan leikkuusuunnista, 
koska sairas osa minussa hokee koko ajan että mun on osattava leikata paremmin.

Paremmin kuin muut.
Paremmin kuin opettaja.
Paremmin kuin kukaan.

Se samainen osa pelkään kuollakseen, että jos mä en oo paras seuraa kaikesn yrittämisen tuloksena pystyynhaukkuminen ja huutoa. Että sitten mulle kerrotaan taas, että ei musta oikeasti ole mihinkään - sehän tarkoittaisi sitä, että mun suurin unelma valuisi multa pois.

Oppiana mä muistutan hetkittäinn piestyä koiraa. Kokoajan peloissaa valmiina ottamaan vastaan rangaistus, kun hallitseva taho kokee että on tapahtunut väärä teko. Oi pojat miten mä koitan myös miellyttää - raada edes kerran kehuja ja rapsutuksia. Että voisi tuntea osaavansa tuon mielestä jotakin.

Todellinen minäni sanoo ihan toista.

Todellinen minäni kannustaa rohkeasti luottamaan niihin aistimuksiin, että tässä tilassa kaikki on aivan toisenlailla kuin mihin sitä työelämässä ennen on tottunut. Rankaisun ja vähättelyn sijaan luvassa on ohjeistustsa ja vierihoitoa

"Me ollaan vihdoin tilassa jossa on lupa oppia.
On lupa erehtyä ja erehdyksen kautta oivaltaa.
Se lupa on osoitettu ihan kaikille - myös Sallamarille."

Ole siinä sitten kaiken tämän kakofonian keskellä
kun menkkahirviä vielä lurkkii nurkan takana.


*****


Tänään mä opettelin luottamaan ja päästämään irti onnistumisen pakosta.

Tein leikkuutehtävän - leikkasin vähän huolimattomammin kuin vaativa ääni sisälläni halusi minun tekevän. Kapinoin perkele.

Haastoin itseni katsomaan mihin se johtaa.

Ei luokan parhaasee suoritukseen,
mutta close enohg.

Koulunn suurin anti näiden ensi viikkojen aika on ollut "Close Enough" -käsite.
Se, että vähemmänn kuin täydellinen non rittävästi.

Siinä onn allekirjoittaneella tymaata,
harjoittelu on jo hyvällä alulla.

Tänään close enough oli riittävästi.
Sen verran riittävästi, että päästin työn käsistäni.

Osa mielestä pohtii sitä vielä, mutta sielläpähän pohtii.

Se oli hyvä harjoitustyö - sellainen, jossa on paljon opinkappaleita.
Rutkasti parannettavaa,
Arvokkaita asioita mitä oppia.

Juuri sellainen työ, joka minun tarvitsi tehdä opintojen tässä vaiheessa.
Äärimmäisen tärkeä työ itseni kannalta.

Toiset opettelevat täydellisyyden tavoittelua,
minä opettelen siitä pois.

Close Enough.

Rivien välistä blogiani pidempään lueskellut saattaa hahmottaa miten isosta opintokokonaisuudesta kohdallani tässä on kyse. Käsillä on jotakin sellaista, jossa piilee valtava oivallusmahdollisuus.

Täydellinen tilaisuus ihmisenä kasvamiseen.

That is what I am looking for.


Aika laskea irti näistä tuntemuksista.
Tunne on rekisteröity, jäsennetty ja jaettu kanssanne.

Nyt minä voin olla tuon tehtävän osalta tunnekuohuista vapaa.


Kohti aivan toisenlaisia fiiliksiä - kotitehtävän kimppuun.
Suuntaan tekemään nyt toisenlaista kivaa.



Mukavaa uutta viikkoa!


Rakkaudella,
Sallamari

Epäsäännölliset ruoka-ajat

Pitkästä aikaa vähän syömishäiriökuulumia
- tai oikeammin kai pitäisi sanoa toipumiskuulumisia.

Osaan nykyisin luontevasti keskusteluissa sanoa ääneen olevani syömishäiriöstä toipunut - mä olen sairastanut syömishäiriön, nyttemmin siitä toipunut. Blogiin kirjoittaessa tulee helposti vielä kirjoitettua syömishäiriökuulumisia, sillä jotekin toipumiskuulumisien kertominen tuntuu hassulta tavalta kirjoittaa asiaan. Ehkä voisi kirjoittaa  että tässä postauksessa puhelen tämän hetkisistä tunnelmista ja kuulumisistani syömishäiriöstä toipuneen, siinä samalla kertoa tunnelmia sekä ajatuksiaq ruoan ja syömisten suhteen.

Postausaloituksen pohdinnasta itse asiaan.

Ruokaan liittyvät pakkoajatukset ovat poissa. Syöminen ei ahdista, eikä tässä elämän hetkessä syötävät asiat enää toimi rangaistuksena/palkintona märittäen sitä olenko onnistunut tai epäonnistuut asioita omasta mielestäni asioissa.  Ruoka on viimeinkin elämässäni vain ruokaa - jotakin sellaista joka ruokkii kehoni tai jota nautitaan ilo sydämessä hyvän maun vuoksi.

Jotakin mitä ei tarvitse pelätä tai hävetä.
Ruoka on luonteva asia,
syöminen luonteva neutraali tapahtuma.

Ahdistuneen olotilan huomaan ajoittain yhä edelleen talttuvan helpommin karkkipussilla, kuin Mind Fullness -harjoitteiden avulla. Tiedostan milloin karkkipussi tai toinen juustovoileipä on napattu ahdistuneen olon vuoksi ja milloin siksi, että on oikeasti nälkä tai että juuri nyt teki mieli karkkia. Ahdistuneen olon näennäinen helpottuminen syömisen kautta on niin kovin monen vuoden aikana mieleni sopukoihin taottu opittu toimintamalli, josta pois oppiminen ei onnistu aivan kädenkäännteessä.

Ahdistuksen hiljentämiseksi tapahtunut syöminen ei ahdista minua enää millään tavalla - pyrin havainnon tehtyänni analysoimaan ja oppimaan omista toimintamalleista. Minä söin koska ahdisti : mikä ahdistaa ja miten siitä ahdistavasta tekijästä päästää eroon. Oliko syömistä edeltäneessä hetkessä nälkä ja huomaanko ylimääräisen ahdistusta hiljentävän leivän olleen ikään kuin helppo jatkotoimenpide nälkätunteelle.

Opiskelujen aloitus on saattanut minut tilanteeseen, jossa ajatuksella pitää tarkkailla omaa syömistään ja ruokailurytmin säännöllisyyttä. Opetuksemme todellisia ammattitilanteita -imitoivan opetustavan vuoksi tilaisuuksia skipata ruoka "hyvällä tekosyyllä" tarjoituu eteen aivan kultalautasella kannettuna. On helppoa antautua ajatuksell,että minä teen nyt tuonjutun ja syön sitten jos ehdin sen sijaan että tietoisesti irroittaa itsensä olemattomasta velvollisuuden tunteesta - tai hetkeen uppoutumisestaan -  laskisi työvälineet alas ja menisi ruokatunnille, aina kun kehoitus sellaiseen käy.

Ihan huomaamataaan voisi livahtaa läpi päivän syömättä.
Sitähän laihtuisi vaikka samalla.

Houkuttelevaa.
Mutta niin petollista.

Itseään siinä satuttaisi.

Siksi minä teen aina tilaisuuden tullen koulupäivän aikana kaksi asiaa,
istun hetkeksi ja syön jotakin.

Jotta työelämässäkin muistan aina tilaisuuden tullen levätä ja syödä. Opettelen "uuden elämäni" ensimmäisestä päivästä alkaen ehdointahdoin itseni toimaan ja ajattelemaan jokaisen taukohetken levon ja syömisen tilaksi.

Sillätavalla säilyy ruokailurytmi, 
eikä pääse nälkävelka yllättämään.

Minulla näläntunteen havainnointi ja siihen reagointi on hiukan vielä hakusessa. Pieniruokainen päivä - unohdin kai syödä tai en oikein sillätavalla ehtinyt syödä - purkautui tänään turhautuneena kiukkuitkuna Lidlin pakastealtaalla. Kun minä ihan oikeasti tämän yhden kerran vuodessa olisin halunnut pannupitsan ja näillä ei oo täällä pannnupitsaa - havainto päättyi pieneen itkuun.

Itkin pannupitsattomuutta Lidlin pakastealtaan ääressä.

Oikeasti olin vain vähän väsynyt ja todella nälkäinen
- pannnupitsasta haaveileva karhunnälkäinen väsynyt opiskelija.

Itkemässä pakastealtaalla.

Kuulostaa dramaattiselta tosiTV kohtaukselta.

JunttiP kysyy hellästi
"Kulta, onkohan sulla vähän nälkä?"

"Joo."

"Otetaanko tämän kerran tavallinen pitsä niin pääset nopsasti syömään?"

"Joo."


Istu ja syö aina kun voit.
Tuolla reseptillä sitä tulevina kuukausina voi säästyä monelta draamalta.

Säännöllisessä ruokarytmissä piilee hyvän olon salaisuus.
Lounaan skippaaminen ei kannata.

So say we all.

Aika pitkälle ollaan siis edetty syömishäiriön pahimmista päivistä.
Tiedostavaan tietoisen syömisen päiviin.

Olen ylpeä itsestäni.


Tälläistä minulle nykyään syömisten osalta kuuluu.


Rakkaudella,
Sallamari

Tervetuloa Burleski-kurssille

On aika astua kaapista ulos ja paljastaa puolen maailman nähtäville myös ne kynttilät, joita tähän saakka on hiljakseen poltellut vakan alla visusti katseilta piilossa.

Rakkauteni burleskia kohtaa lienee tässä "paljastuksessa" se kaikkien tiedossa oleva juttu. Minähän puhun paljon rakkaudestani burleskiin ja siitä mien suurta osaa burleski on näytellyt minun toipummistarinassani. Kiitän todella usein täällä bloginkin puolella burleskia kaikesta siitä elämänilosta, jota olen burleskiharrastukseni myötävaikutuksesta löytänyt elämääni.

Innostukseni erilaisia työpajoja kohtaan lienee sekin enemmän vähemmän tiedossa oleva asia - ainakin blogia vakituisempaa lueskeliville. Burleski workshoppeja, minärakkaus työpajoja, kehotietoisuuskurssi, liikemeditaatiota, pyhää naiseutta, kehoilmaisua, tantratyöpajoja - kiitollisena katselen menneitä kursseja, joissa ole saanut olla mukana oppimassa uusia taitoja ja arvokasta tietoa.

On kaapista astumisen aika - kursseilla opiskelun lisäksi minä myös opetan.
Jaan tietoa ja ohjaan toisia eteenpäin itseensä rakastumisen - itsensä rakastamisen polulla
Tähän saakka opetukseni kaikki on ollut hyvin pienimuotoista ja se on tapahtunut syvässä hiljaisuudessa - vai ne jotka ovat olleet mukana ovat asiasta tietoia.

Ei siksi, että häpeäisin opettamistani vaan aivan rehellisesti siksi, että minua on pelottanut. Ei itse opettaminen vaan mahdollinen murskakritiikki
 - että miten TUO nyt muka opettaa tai ohjaa jotakin.
Millä uskottavuudella, millä tietotaidolla.

Entisen elämän pelottavat haamut hellittävät otetta ihmisestä kovin hitaasti.
Entisessä elämässä minä olin liikunnanohjaaja - se joka reippaasti saapui maksavien asiakkaiden eteen, vaikkei aivan täydellisesti juuri tätä jumppatuntia hallinnut. Mutta, jokun sinne paikalle oli mentävä - jonkun piti varmistaa, että maksava asiakas sai rahalleen jotakin vastinetta.
Mä menin koska mä olin kuulemma riittävän rohkea menemään vaikken mitään osaisikaan - mä osasin ottaa ne ihmiset ja tilan haltuuni. Ja hei, työnanatajaani lainaten "Sulle maksetaan siitä että sä teet jotakin, että mene ja tee!"

Kritiikki asiakkailta oli murskavaa - Wonder Why?
Punastellen mä yhä joskus mietin, miten koomiselta kaikki on näyttänyt.
Tänään mä onneksi osaan lohduttaa menneisyyden minääni. Sanoa sille minälle, ettei ole mitään anteeksi pyydettävää ja että ihan oikeasti tuo versio minusta on tehnyt kaiken voitavansa siinä hetkessä. Että mä olen hyvä, arvokas ja rakastettava juuri niiden tietojen ja taitojen kanssa siinä hetkessä.

Mä kasvatin jatkuvilla ikävillä kokemuksilla itseni hiljakseltaan uskomaan,
että en mä oikeastaan ehkä osaa mitään tässä maailmassa.

Suggestoin itseni vuosiksi uskomaan en mä ainakaan osaa opettaa tai ohjata toisia. Samaan aikaan todelliinen minäni - lähes kuulumattomalla äänellään - koittaa kertoa, miten paljon iloa tunnen siitä kun saan auttaa ihmisiä oppimaan ja oivaltamaann uusia juttuja siirtäen siinä samassa opiskelemaani tietoa eteenpäin. Sisäinen minä tietää, että oikeissa olosuhteissa mä olen tosi hyvä.

Silloin edellisessä elämässä tuntui hetkittäin, että mut järjestettiin ohjamaan mahdottomia tunteja ja liikuntamuotoja joista mä en oikeastitiennyt mitään  -  ilman että mulla olis aikaa edes opetella niitä - ihan vaan siksi, että mun osaamattomuudelle voitaisiin nauraa arvostellen. Että et sä mitään osaa etkä ikinä opi.

Monta vuota on pitänyt pohtia ja pureskella asioita.
Kohdata omat ennakkoluulonsa ja lopulta löytää Todellisen Minän Ääni.

Mä olen nyt sitten palannut näkyvästi ohjaushommiin.

Ensimmäinen isompi näkyvä ohjausprojekti käynnistyy muutaman viikon kuluttua - tällä kertaa aivan täällä kotiseuduilla.  Yhteistyössä Salon Teatterin kanssa olemme kehitelleet  ensi kevääseen kestävä burleski-kurssin, joka huipentuu ensi keväänä kurssilaisten esittämään burleski showhun.

Kyllä, minä toimin ohjaajana tuolla kursilla. 

Luvassa on minun näköiseni burleskikurssi, jossa tutustutaan burleskimaailmaan tekemisen, liikkumisen ja omakohtaisen kokeilun kautta.

Kurssillani opitaan kehonrakkautta, burleskin klassista liikekieltä, itsensä hyväksymistä, aistillista riisumista sekä tietenkin burleskin historiaa ja värikkäitä vaiheita - kurssi pitää sisällään itsensä rakastumiseen sekä oman kehon löytämiseen tähtääviä harjoitteita. Yhteistyössä opetellaan myös valmistamaan ja rekvisiittaa sekä asuja.

Kurssin päätteksi nautitaan kurssin aikana kokoon kasatuista burleskiesityksistä.

Vuorossa on päivän toinen suuri paljastus - myös minä esiinnyn kurssin päätteksi.
Burleskineitsyyteni on heitetty uhrina alttarille - muiden tsemppaus mielessä.

Jep, minä harrastan burleskia mutten ole vielä toistaiseksi esiintynyt.
"Niin, että olet sitten sitä mieltä, 
jotta kelpaat opettamaan jotakin mitä et itse ole edes tehnyt?"

Tiedättehän vanhan viisaan sanonnan,
"Ne jotka eivät itse osaa, ryhtyvät opettamaan."

Minun vahvuuteni on tiedonjaossa ja tsemppauksessa.
Minä osaan ohjata toisen tekemään,
vaikken itse jonkun asian tekemisestä valokeilassa ollen nauttisikaan.


Rakkaudesta Burleskiin - Rakkaudesta omaan kehoon.

BodyLove Burlesque - niin minä opetustani kutsun.

Minä haluan osaltani jakaa kiitollisena eteenpäin tietoutta burleskista. Haluan antaa ihmisille mahdollisuuden löytää oma sisäinen vapautuminen burleskin keinoin, sillä koen itse omassa elämässäni burleskin antaneen niin paljon työkaluja vapautumisprojektilleni. Koen tärkeäksi jakaa eteenpäin kaikkia työkaluja joista itse olen löytänyt suuria oivalluksia itseeni rakastumista työstäessäni.


kiitos. kiitos. kiitos.


Tuntui hyvältä sanoa nämä asiat ääneen.
Sanoa, että mä olen palannut takaisin niidn asioiden pariin josta oikeasti saan iloa elämääni.


Olen enemmän kuin innoissani kaikesta tästä!
Tää on niin huippuhieno juttu. Ja onhan tämän huippuhienon ISON jutun lisäksi kalenterissa pari pienempääkin huippuhienoa juttua - synttäripäiviä ja polttarityöpajaa - burleskin merkeissä nekin tietenkin.


kiitos
vielä kerran


Rakkaudella,
Sallamari

Low Season

Apua! Luvassa paljon uusia tuttavuuksia  mitämäteen?
Menen rohkeasti mukaan sinne, minne en aijemmin ole rohjennut mennä.

Blogi on saanut viikonlopun aikana lisäkoristuksia - jokaisen tekstin lopusta löytyy nyt CopyRight Statement, kertomassa kenelle tekijänoikeudet blogin sisältöä koskien kuuluvat.

Tilanne kun on sellainen tuon CopyCat -sivun suhteen, että kopioivaa sivustoa on lähes mahdotonta saada poistettua. Olen saanut selvitettyä mistä www -osoite on hankittu ja missä sivusto on hostattuna. Sivua ylläpitävä host -palvelu osoittautui pienen tutkimuksen jälkeen pieneksi ja asiakaspalvelultaa olemattoaksi yritykseksi, joka netistä löytyvän palautteen perusteella on rikollisuutta harrastavien sivustojen suuressa suosiossa. Lukuisat sähköpostit ko. host-yrityksen nettiosoitteihin ovat osoittautuneet täysin turhaksi ajantuhlaukseksi.

Googlelle on lähtenyt raportti, jotta sivu poistettaisiin hakuroboteista tekijänoikeusrikkomusten vuoksi Google hausta. Samoin Bloggerille on ilmoitettu CopyCat sivuston kloonanneen tämän blogin sisältöä.

Ainoa taho, joka varsinaisesti on kuullu hätäni tämän tapauksen osalta on tätä blogiani hostaava GoDaddy. Samaisesta paikasta muuten myös aikanaan hankin mangosforflamingos.com nettiosoitteen. Heillä on suomenkielinen palvelupuhelinnumero, jonne soittamalla löysin ainakin lohtua yhden askeleen eteenpäin tämän CopyCat tilanteen suhteen. Vaikka evät hekään kyenneet tuota CopyCat sivustoa poistamisessa auttamaan, sain heiltä lohtua paskoihin fiiliksiini - pohdintaa kanssani siitä,  miten kerrassaan outo koko tää tilanne oikeasti on. Yksi syy lisää suositella GoDaddyn paleluja kaikille oman domain osoitteen hankkimista suunnitteleville.

Koko CopyCat tilanne on hetkeksi vetänyt minut Down Under -fiiliksiin. Internetissä roikkumisen sijaan, päätin panostaa muutaman päivän verran face-to-face ihmiskontakteihin.

Real Life Ihmiskontakien nimissä haastoin itseni uudelleen takastelemaan omia ennakkokäsityksiä itsestäni. Olin lupautunut tarjoilijaksi illallistilaisuuteen, jonka osanottajista 95% oli minulle ennakolta tuntemattomia ihmisiä ja päätin myös ilmestyä paikalle. Olen viime viikkoina nukkunut jokseenkin huonosti, siitä johtuen iso määrä vieraita ihmisiä ja yöpyminen ennakolta tuntemattomissa olosuhteissa tuntui enemmän kuin pelottavalta - siitä huolimatta päätin haastaa itseni kokeilemaan iltaa tuntemattomien seurassa.

Ilta oli kerrassaan mahtava - ihania ihmisiä ja mukava tunnelma.

Selvisin tarjoiluosuudesta paniikkikohtauksitta, vaikka onnistuin illan aluksi läikyttämään puoli lautasellista keittoa hameenhelmoille - pieni lahja bilejumalille. 

Jatkoilla tanssittiin ja jaettiin rakkautta - niinkuin kunnon jatkoilla kuuluukin.

Yö vieraassa asunnossa, sujui sekin ongelmitta

 - onnistuin lopulta joka nukkumaan muutaman tunnin verran. 

Kannatti astua mukavuuaslueensa ulkopuolelle.

Uusia tuttavia ja iloinen ilta.

*****

Alkanut viikko on pullollaan jännitystä.

Keskiviikkona suuntaa Helsinkiin pääsykokeiden merkeissä,

sitä myöten selviää nuo jatkosuunnitelmat. 

Toiveissani siintää koulun aloitus elokuun aikana,

mikäli universumi on vielä sitä mieltä että hyvää suunnitelmaa kuuluu hioa,

sitten odotellaan koulun alkua tammikuulle.

Selvä on vain se, että minusta tulee kampaaja.

Miten ja koska, 

siihen vastauksia selvitellään lisää lähitulevaisuudessa.

Stay tuned!

Mukavaa viikonalkua!

Rakkaudella,

Sallamari

Mistäs tiesit tänne tulla

Olen huomannut, että blogiini on viime aikona tavallista aktiivisemmin löydetty Googlen kautta hakusanoilla "ahmimishäiriö", "ahmintahäiriö blogi", ahmimishäiriö blogi" ja siitä syystä koen itselleni tärkeäksi jakaa kanssanne ruokasuhteeseen sekä omassa kehossa elämiseen liittyviä kuulumisiani.

Ensialkuun on sanottava, että tänään blogini on enemmänkin ahmimishäiriöstä toipuneen blogi kuin ahmimishäiriötä sairastavan blogi. Ahmimishäiriö ja ruoka liittyvät kyllä monella muotoa elämääni, vaikkakin sairauden ja diagnoosien osalta puhun ahmimishäiriöstä nykysin menneessä aikamuodossa. Mennyt tendenssi on puheessani aika uutta, tämän kesän aika puheeseeni on tullut selkeä mennyt aikamuoto syömishäiriöiden suhteen. Ymmärrän ja tiedostan hyvin kongreettisesti vielä tänäänkin -  ihan ensikäden kokemuksen kautta - millaista on elää ahmimishäiriön täyttämää elämää.

Henkisen tasapainon osalta ero kahdessa aikakaudessa - tässä hetkessä ja siinä hetkessä, jolloin ahmimishäiriö oli elämässäni akuuttina sairautena - on huomattava. Akuutin sairastamisen aikana minä elin aina tulevaa hetkeä varten, pyrkien täysillä unohtamaan nykyhetken. Halusin keinolla millä hyvänsä olla muualla kuin tässä hetkessä - juuri tätä hetkeä ongelmineen minä vihasin. 

Huomenna olisin laihempi ja minun olisi hyvä olla, vuoden kuluttua varmaankin osaisin jo elää, niin ettei ruoka hallitse elämääni, ehkä jo ensi viikolla antaisin itselleni luvan nauttia elämästä onnistuttuani ensin paastoaamaan päivän tai peräti pari.

Fyysinen syömiskäyttäytymiseni on muuttunut vuosien saatossa kyllä sekin. Syötävt asiat eivät ajatuksenkaan tasolla ole minulle enää palkkio, rangaistus tai itsearvoni määrittelevä tekijä. Enää ei tarvitse ahtaa ruokaa itseensä niin paljon että taju lähtee - vähempikin määrä riittää lohduttamaan.

Aika monen ruoan suhteen minusta on tullut laatutietoinen - ahmimishäiriön aktiivisella aikakaudella suuhunpantavaksi kelpasi lähes mikä vaan - nykyisin valitsen syömiseni vakaasti harkiten.

Olen sinut tänä päivä sellaisenkin faktan kanssa, kuin että minä toden totta pidän irtokarkeista ja jäätelöstä niin paljon, että toisinaan minä mieluummin napostelen niitä, kuin kunnollista monipuolista kotiruokaa. Olen tiedostanut sen, että paniikkitilanne saa minut helposti hiipimään herkun ääreen ja että, halauksen pyytämisen sijaan on helpompi kipaista keittiöön tekemään lohtuvoileipä.

Olen täysin hyväksynyt sen tosiasian, että fyysinen kokoni on tulos itse tekemistäni valinnosita.
Tämän päivän minä on aikasempien päivien valitojeni summa.

Annan itselleni luvan elää täydellisen onnellisena tässä hetkessä huolimatta siitä, että koen tiukassa tilanteessa ruoan lohdullisempana kuin halauksen. Opettelen aktiivisesti joka päivä turvautumaan enemmän toiseen ihmiseen kuin ruokaa tiukoissa tilanteissa. Opettelen syömisen sijaan sanomaan päivä päivältä selkeämmin itselleni ja ääneen, että minua jännittää, tai kiukuttaa tai etten oikein tiedä mitä pitäisi tuntea.

Kaiken kaaoksen keskellä olen onnituneesti oppinut hyväksymään itseni ja antanut itselleni luvan olla onnellinen tänään juuri tälläisenä. En pyri täydellisyyteen ja olen luopunut ajatuksesta, että terveenä oleminen on yksiselitteisesti sellaista elämää missä neuroosit ja ongelmat eivät ole läsnä.

Meillä on lupa ymmärtää ja hyväksyä omat herkät kohtamme, huomaten että niiden kanssa voi elää täysipainoista elämää. Täysipainoinen elämää voi elää lievien pelkotilojen ja neuroosien keskellä. Riittää, että itse ymmärtää oman tilansa ja hyväksyy sen tosiseikan, että on olemasssa koko joukko läpi elämän mukana kulkevia haasteita - neurooseja, pelkotiloja tai muita vastaavia aivorakenteeseen sidottuja tekijöitä.

Minä olen persoonaltani epävakauteen taipuvainen, selittämättömien pelkotilojen kanssa painiskeleva unihäiriöinen vessaneurootikko ja kaikin puolin itselleni kelvollinen juuri tälläisenään. Aivoni nyt ovat rakentuneet niin, että tuollainen joukko pieniä valuvikoja kätkeytyy niiden sisään.

Itsensä ja oman elämäntilanteen ehdoton hyväksyminen sekä rohkeus antaa itselleen lupa elää onnellista ja täysipainoista elämää toteuttaen kaikkia unelmiaan juuri nyt - tämän pyhän kolmiyhteyden oivaltaminen on minulla henkilökohtaisesti ollut sellainen avaintekijä, jonka löytymishetkeä käytän itse määrittämään akuutista sairastamisvaiheesta toipumisen alkuajankohtaa.

Minun normaali-ja-täysipanoinen -elämäni on täysin erilainen kuin jonkun toisen ihmisen normaali-ja-täysipainoinen -elämä. Eikä millään tavalla veratailtavissa oleva suure. Ei mitään sellaista, jonka voisi sanoa olevan enemmän tai vähemmän - totta, aitoa tai totuudenmukaista - kuin jonkun toisen ihmisen kokemus täysipainoisesta sairaudesta toipuneesta elämästä.

Enkä halua kehuskella vaan kannustaa - valaa uskoa akuutin sairaustilan kanssa kamppailevalle, että toipuminen on todella mahdollista. Toipumisen voi aloittaa jo tänään!

On rohkeasti vain annettava itse itselleen lupa elää.
On itse nähtävä oma ihmeellisyytensä ja rakastuttava tietoisesti itse itseensä.
On sanottava itse itselleen, että sinä olet arvokas ihminen juuri tuollaisena.

Ensiksi ehkä yhden silmänräpäyksen verran
rohkenee uskoa itseensä ja omiin rakkaudellisiin ajatuksiin
- siitä se lähtee.


Rakkaudella,
Sallamari

Laihdutus- ja painovapaa päivä

Your size tells nothing about you -  your attitude says everything!

Kansainvälistä Älä laihduta -päivää vietetään tänään 6.5.

Teemapäivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Päivän ydinajatuksena on, että edes kerran vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on – sillä eihän ole olemassa yhtä oikeaa kehonmuotoa ylitse muiden

Tiedättekös, juuri tänään on varsin otollinen hetki tarkastella itseään ehkä aivan uudenlaisessa valossa - katsoa itseään rehellisesti ja täysin pyytteettömästi. Rakastua itseensä tässä hetkessä juuri tälläisessä kehollisessa olotilassa. Kiitää koko maailman kaikkeutta että saan olla olemassa tänään juuri tälläisenä omana ihmeellisenä itseni.

Ihastella ympärillään avautuvaa maailmaa - erilaisten ihmiskehojen yksilöllistä ja niin kovin monimuotoista kauneutta. Rakastua itseensä ja sitä kautta rakastaa avoimin mielin ympäröivää maailmaa sen kaikessa monimuotoisuudessaan.

Sano ääneen, että mä oon ihana just tälläisenä

ja todeta toiselle miten ihana se toinen onkaan juuri tuollaisena.

Because I am worth.

Because you are worth.

We all are worth.

Rohkeutta rakkausmatkalle omaan itseesi tänään.

Sinä olet tutustumisen arvoinen ja ihana.

Loistava rakastamisen kohde.

kiitos. kiitos. kiitos.

Rakkaudella

Sallamari

(itseensä tänään taas kerran hiukkasen lisää rakastunut)

Ihana aurinkoinen Vappuviikonloppu

Aurinkoinen vapunpäivä

Vappuviikonloppu täynnä naurua, ystäviä ja sirkushuveja. 

Lauantaipäivä vierähti Turussa acrojooga workshopin merkissä. Workshop oli jälleen kerran aivan järisyttävän ihana kokemus - matka omaan itseen ja oman kehon kanssa tutuksi tulemiseen eteni monta isoa askelta. Rohkenin kokeilemaan ennakkoluulottomasti uusia acrobatialiikkeitä tajuten, että ainoa asia mikä pidättelee minua tekemästä asioita on pelko. Koko ei vaikuta, eikä ikä ei ole - ainoastaan ajatus, että enhän minä nyt voi kyetä tuollaiseen pitää mieltä hallussa ja vaikuttaa siihen mitä sitä oikeasti voikaa tehdä.

Olen suunnattoman kiitollinen, että uskalsin ohjaajien rohkaisemana viedä itseni omien ennakkoluulojeni toiselle puolelle.

Workshopin aikana kokeilin lentämistä niin tukijan käsien varassa kuin ylösalaisin olkapäiden varassa tasapainoillen tukijan suoristettujen jalkojen varassa. Tukijan roolissa opin ymmärtämään miten hienosti ja suhteellisen vaivattomasti oma keho kannattelee aikuista miestä, kun raajat linjataan oikeaan asentoon. On vaan niin uskomatonta, miten asennossa voi pysyä ja kuinka helppoa lentäminen on kun uskaltautuu rohkeasti luottamaan toiseen.

Huvittelu ei lauantaina jäänyt pelkkään acrojoogaan - piipahdettiin lauantain päätteeksi PikkuÄssän kanssa vielä sirkuksessa ihastelemassa oikeiden sirkustaiteilijoiden esityksiä. Sirkus oli pienoinen pettymys, vaikka etukäteen oli selvästi tiedossa että sirkus on pieni ja tarjonnaltaan aika vaatimaton. Loppukavalkaadin laskennassa tajusin tosiseikan, että sirkusesitys oli oikeasti rakennettu noin kymmenen esiintyjän varaan - yksi näistä esiintyjistä oli eläinkouluttaja ja neljä sirkusnumeroa piti sisällään eläimiä. Jälkikäteen suuri eläinesitysten määrä jäi häiritsemään minua - minun mielestäni 2020 -lukua lähestyttäessä sirkus voisi uudistaa itseään ja luopua eläinesityksistä panostaen vaikkapa hyvätasoiseen acrobatia viihteeseen. 

Lähestyin sirkusta sähköpostitse asiakaspalautteella ja kerroin avoimesti heille omista mietteistäni eläinesityksiä koskien. Koen, että meidän kuluttajien mielipiteellä tulisi olla vaikutus myös sirkuksen toimintaan - siksi päätinkin  sähköpostissani avoimesti pyytää sirkusta luopumaan eläinesityksistä.

Yksi ääni annettu eläimettömän sirkuselämyksen puolesta.

Sunnuntaina suunnattiin aikaisin aamusta auto kohti Lahtea - päivän teemana vanhat autot ja ystävät. Lahtivierailu aloitettiin katsastamalla Lahti Classic Motorshown tämänvuotinen tarjonta. Tämän vuoden  teemaosaston aiheena oli "Erilaisuus kunniaan!" - todella mielenkiintoinen teema ja innolla odotin millaisia kulkuneuvoja tuon erilaisuus teeman alla on tarjolla.

Lahti Classic Motorshow on ihanan tavallinen autonäyttely, joka huippuunsarakennettujen korminkiiltoisten näyttelyautojen sijaan antaa tilaa monen sorttisille kulkupeleille.

Löytyi sieltä minunkin suosikkini Vogswagen Karmann Ghia - kaunis vihreä yksilö vuosimallia 1959. Vaikken erityisemmin ole autoihmisia Karmann Ghia on aina vetänyt minua puoleensa.

Aarrekartassaani on paikka Karmann Ghialle.

Tuki, tasapaino ja linjaus - akrojoogan kolme tärkeintä pilaria

In English

May day weekend was filled with friends, laughter and circus fun.

Saturday was filled with Circus Fun - another exiting Acro Yoga workshop. Full of new tricks and tons of inspirations.  The biggest epiphany of this workshop was the realization that only fear keeps me succeeding.  Size does not matter - age is not holding me down.

Only my mind is preventing me to do things
- the self suggested hypothesis "There is no way I can do that - not me."
is the only thing that stands between me and any new trick I love to learn.

Shake of the Fear.
Free you mind.

..and surprise how many wonderful things you actually CAN do.

Fun times only continues in my life.
Currently I am visiting Lahti and my dear friend Anu. Any and I share a common interest to holistic way of living and our plan is to exchange several therapy treatments during my visit here.

I have dedicated the upcoming weeks to "me-time" - I have taken some time off from all sort of  accomplishments and focusing myself now solely to family, friends, love and my own well being.

Im so grateful to have a change to take some time off  from busy working life and truly focus on all the things I have been neglecting.

thank you. thank you. thank you.

Ihastuttavia autoja ja arvokasta perheaikaa

Aloitin tämän viikon Lahdessa iloisen kyläilyreissun merkissä. Olen parhaillani kyläilemässä pitkästä aikaa hyvän ystäväni Anun luona. Lupasin jo vuosia sitten, että tulen kunnolla kylään "..kunhan tää kaikki kiire ensin helpottaa ja mulla on sitä aikaa." - nyt se hetki on käsillä.

En osaa sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olenkaan juuri nyt.

Hyvän ystävän seura vaihtoehtoishoitoja vaihdellen on täydellinen kattaus juuri tähän hetkeen.

Aikaa minulle ja elämäni tärkeille ihmisille - kaikille niille, jotka olen rakkaudella asetellut sivuun ruuhkavuosien suorittamiskeskeisen uranrakentelun ajaksi.

Hetkeksi heipat uralle ja täydellä sydämellä rakkaudellisten asioiden äärelle.

Because I am worth it.

kiitos. kiitos. kiitos.

Rakkaudella,
Sallamari