Lenkkeillen läskiä polttelemaan

Minun parannellessani flunssaa olohuoneen sohvalla
 on pihalle ilmestynty lunta ja tämä ihana Unicorn.

Oikeasti tämän blogitekstin otsikon pitäisi kuulua "Kohti lempeää ja aidosti sallivaa liikunta-ajattelua". Mutta käyttämällä sanaa läski otsikossa saa aikaan  clickbate -ilmiön, joten sorrutaanpa tällä kertaa tuollaiseen kikkailuun.

Olen pitkästä aikaa lomalla. Investoin ensimmäisen lomapäiväni kehon lempeään ulkoilutukseen ja talvisen metsän keskellä heräsin miettimään syitä siihen, miksi liikunta ei maistu.

Pitänee pohjustaa kertomusta sillä, että takanani on lähes kahdeksantoista kuukauden mittainen kaikesta kehon lempeästä liikuttelusta vapaa kausi. Koska koulu ja parhaimmillaan lähes kuusitoistatuntisiksi venyneet päivät. Tässä kohtaa kerron, etten usko tekosyihin - minä puhun elämässäni priorisoinneista ja uskon vakaasti siihen, että jokaisella on oikeus priorisoida vuorokautensa 24 tuntia vapaan valintansa mukaan. Että, jos tulee sellainen fiilis että siellä se läski sohvan pohjalla itkee ettei ole aikaa liikkua koska elämä - noup. En ole liikuttanut kehoa, koska olen priorisoinut monta muuta asiaa tärkeysasteikolla ylemmäs - tai huviasteikolla enemmän iloa tuottaviksi - lempeään liikuskeluun suhteutettuna. 

Ne vuorokauden 24 tuntia on meillä kaikilla.

Metsän keskellä kävellessäni heräsin havaintoon. Olen varma, että ajatuksiini löysi siinä hetkessä tiensä yksi suurimmista syistä siihen miksi hyvällä aikomuksella aloitetut tammikuiset kuntokuurit tyssäävät ennen ensimmäistä kevätauringon pilkahdusta.

Kilpailu.

Millaisia ajatuksia sinulle herää, 

kun ohi kulkiessasi havaitset jonkun tallustelevan hitaasti?

Se hitaasti kävelevä - se oli ehkä vähän laiska tai ainakin sillä on sitten joku vikana. Unohtamatta normaaleja hitaudelle altistavia attribuutteja - kertynyt elopaino, kertynyt ikä ja vajauden puolelta tietenkin vajaudet fyysisessä tai henkisessä kapasiteetissä.

Mutta ihan ok tuo hidas kävelijä ei ole kyllä.

Koska daa - se etenee hitaasti.

Maailma on täynnä taulukoita, 

joissa määritellään ihmisen liikkumanopeus.

normaali aikuinen

liikkuva 

erittäin liikkuva

huippu-urheilija

niin ja ne erityisryhmät joita ei vaivauduta taulukoimaan

Muistatteko lapsena, miten pitkään kesti tulla koulusta kotiin se kilometrin-kahden matka. Sehän kesti iäisyyden - toisilla jopa niin kauan, että vanhemmat ehtivät huolestua tai hermostua. Sillä eihän koulusta kotiin ollut sillä tavalla kiire. Liikkui sellaista vauhtia, että etsi katselemaan ympärilleen ja tutkimaan mitä mielenkiintoista tarjottavaa ympäristössä löytyy. Enkä väitä, etteikö ollut yhtään lasta, jolla ei olisi ollut kiire kotiin. Tai ettei olisi tarvinnut kilpailla siitä, että ehtii kotiin sovitussa ajassa tai ennen jotakuta sisarusta. Mutta optimitilanteessa koulumatkaan sai lapsena käyttää riittävästi aikaa.

Minua riivaa tarve kilpailla liikuntasuorituksen aikana itseni kanssa. Ajatusten taustalla hyrrää tilastotieto, että tämä matka kuuluisi taittaa tuollaista vauhtia ja tuon pätkän olen ennenkin selvinnyt tällaisessa ajassa.

Bad Luck Love, 

et ole tänään se sama ihminen kuin eilen.

Kilpailutilanne tuo ahdistusta. Tuntuu pahalta repiä kehoa parempaa suoritukseen, kuin mihin keho tänään oikeasti on kykenevä. Paha olo asuu sekä kehossa että mielessä, joskin vielä lisänä se tosiasia että huonot tuntemukset lisäävät mielen pahaa oloa ainakin triplamäärään ensioivalluksesta.

Minä oivalsin vapauden - liikkua tässä hetkessä juuri sillä nopeudella, jonka kehoni tänään hallitsee. Perille pääse kuitenkin jokatapauksessa, ennemin tai myöhemmin. Joku menee reitillä ohi, joku toinen kulkee verkkaisesti perässä. Viidessä minuutissa ehtii matkan, jonka pituudella ei itseasiassa ole mitään väliä. Liikkuessaan viisi minuuttia omaan rytmiinsä, on liikkunut viisi minuuttia enemmän kuin päivänä jolloi ei ehtinyt liikkua yhtään. Sama pätee askeleihin - jokainen otettu askel on arvokas.

Ajasta päästään kätevästi toiseen liikunnan iloa tappavaan tekijään. Toinen innon turmelija on nimeltään kiire perille - tunne, että on vaikea nauttia itse tekemisestä kun oikeasti haluaisi vaan olla jo perillä suorituskerran lopussa. 

Miksi pitää kestää niin kauan?

 Miksei voi olla vaan minuutinkestävää ja supertehokasta?

Onko kaiken aina pakko kestää niin pitkän aikaa?

Miksi perille on niin pitkä matka?

Tunnustan harrastavani itsekin tätä perille-on-niin-pitkä-matka -ajattelua. On uuvuttavaa kulkea matkaa - tai kestää koko jumppatuntia - kun alusta saakka miettii päätepistettä. Sitä, että voisi olla jo perillä. Kuljettu matka tuntuu niin vähäpätöiseltä edessä olevaa kohtaan. Ääää, miksei tämä voi olla jo ohi. 

Tänään keskitin kaiken tarmoni itse tekemisestä nautiskeluun. Pohdin ajatuksella askeliani, mietin kehon asentoa ja fiilistelin asennon vaihdon sekä erilaisen askelluksen myötä kehossa tapahtuvia tuntemuksia. Miltä tuntuu olla juuri tässä hetkessä tekmässä tätä juttua. Olla hetkessä ja nautiskella siitä vapaudesta minkä hetkessä ole tarjoaa arjesta irrottamisen kautta.

Olla vain, eikä miettiä mennyttä tai tulevaa.

Miksei lempeää sallivaa kehon liikuttamista ole tarjolla ohjattuina tunteita. Tai onhan sitä joogan merkeissä, tai venyttelyn - toki sielläkin pyritään etenemään ja laitetaan pieni kilpailumoodi päälle. Suunta pitäisi olla eteenpäin, seuraavana päivänä pitäisi olla parempi tai edistyneempi kuin tässä hetkessä.

Mutta entä ne tilanteet, 

kun oletkin toisenlainen kuin silloin.

Sinä olet muuttunut,

kehosi on muuttunut.

Halu liikuttaa kehoa on jäljellä.

 Kuka ohjaisi lempeyttä ja johdattaisi tietä kehon lempeään kohtaamiseen?

Kuka sanoisi rohkaisten, että juuri tuossa rytmissä olet tänään riittävästi?

Rohkaisisi uskomaan, että matka taittuu minuuttiviisarin liikkeestä välittämättä.

Keholempeyttä harrastava PT olisi kova sana.

Lempeään itsensäliikuttamiseen kannustamisessa olisi markkinat. Omiin kokemuksiini peilaten, uskon että tammukuussa aloitetut elämäntaparemontit veisivät tavanomaista pidemmälle pienen asennemuutoksen voimalla. Kunpa siellä kuntosalilla olisiki se ohjaaja, joka kannustaisi lisätoistojen sijaan sinut rehelliseen itsesi kuunteluun. Kannustaisi rohkeuteen löytää tälle päivälle juuri oikea rytmi, josta kehoaan kuunnellen voisi hiljalleen tekemisen fiilistelyn kautta rohkaistua enempään huomatessaan että kehosi kyllä kannattelee sinua.

Omalta osaltani haluan toimia esimerkkinä ja kertoa luopuneeni aikatavoitteista ja matkan mittailulla rehvastelusta. Kerron liikuttaneeni kehoa rakkaudella ja iloitsevani hetkistä yhdessä kehoni kanssa tänään. Vuoden kuluttua kehoni on muotoutunut tämän päivän kehosta - siitä kahdeksantoista kuukautta levänneestä kehosta - priorisointieni myötä toisenlaiseksi. Se millaista liikuntaa silloin harrastamme, se on tänä päivänä vielä arvoitus.

Askel kerrallaan kohti lempeää aidosti sallivaa puhtaasta ilosta kumpuavaa liikuntaa 

Unusta, Mis Oli.

Ära Mõtle, Mis Tuleb.

Ela Sellega, Mis On .

Eestiläinen kansanviisaus tiivistää päivän ajatukseni täydellisesti.

.

Viiden flunssapäivän jälken vihdoinkin taas jalkeilla.

Iloisia pakkaspäiviä kaikille teille blogikin lukijoille!

Rakkaudella,

Sallamari

Tervetuloa Burleski-kurssille

On aika astua kaapista ulos ja paljastaa puolen maailman nähtäville myös ne kynttilät, joita tähän saakka on hiljakseen poltellut vakan alla visusti katseilta piilossa.

Rakkauteni burleskia kohtaa lienee tässä "paljastuksessa" se kaikkien tiedossa oleva juttu. Minähän puhun paljon rakkaudestani burleskiin ja siitä mien suurta osaa burleski on näytellyt minun toipummistarinassani. Kiitän todella usein täällä bloginkin puolella burleskia kaikesta siitä elämänilosta, jota olen burleskiharrastukseni myötävaikutuksesta löytänyt elämääni.

Innostukseni erilaisia työpajoja kohtaan lienee sekin enemmän vähemmän tiedossa oleva asia - ainakin blogia vakituisempaa lueskeliville. Burleski workshoppeja, minärakkaus työpajoja, kehotietoisuuskurssi, liikemeditaatiota, pyhää naiseutta, kehoilmaisua, tantratyöpajoja - kiitollisena katselen menneitä kursseja, joissa ole saanut olla mukana oppimassa uusia taitoja ja arvokasta tietoa.

On kaapista astumisen aika - kursseilla opiskelun lisäksi minä myös opetan.
Jaan tietoa ja ohjaan toisia eteenpäin itseensä rakastumisen - itsensä rakastamisen polulla
Tähän saakka opetukseni kaikki on ollut hyvin pienimuotoista ja se on tapahtunut syvässä hiljaisuudessa - vai ne jotka ovat olleet mukana ovat asiasta tietoia.

Ei siksi, että häpeäisin opettamistani vaan aivan rehellisesti siksi, että minua on pelottanut. Ei itse opettaminen vaan mahdollinen murskakritiikki
 - että miten TUO nyt muka opettaa tai ohjaa jotakin.
Millä uskottavuudella, millä tietotaidolla.

Entisen elämän pelottavat haamut hellittävät otetta ihmisestä kovin hitaasti.
Entisessä elämässä minä olin liikunnanohjaaja - se joka reippaasti saapui maksavien asiakkaiden eteen, vaikkei aivan täydellisesti juuri tätä jumppatuntia hallinnut. Mutta, jokun sinne paikalle oli mentävä - jonkun piti varmistaa, että maksava asiakas sai rahalleen jotakin vastinetta.
Mä menin koska mä olin kuulemma riittävän rohkea menemään vaikken mitään osaisikaan - mä osasin ottaa ne ihmiset ja tilan haltuuni. Ja hei, työnanatajaani lainaten "Sulle maksetaan siitä että sä teet jotakin, että mene ja tee!"

Kritiikki asiakkailta oli murskavaa - Wonder Why?
Punastellen mä yhä joskus mietin, miten koomiselta kaikki on näyttänyt.
Tänään mä onneksi osaan lohduttaa menneisyyden minääni. Sanoa sille minälle, ettei ole mitään anteeksi pyydettävää ja että ihan oikeasti tuo versio minusta on tehnyt kaiken voitavansa siinä hetkessä. Että mä olen hyvä, arvokas ja rakastettava juuri niiden tietojen ja taitojen kanssa siinä hetkessä.

Mä kasvatin jatkuvilla ikävillä kokemuksilla itseni hiljakseltaan uskomaan,
että en mä oikeastaan ehkä osaa mitään tässä maailmassa.

Suggestoin itseni vuosiksi uskomaan en mä ainakaan osaa opettaa tai ohjata toisia. Samaan aikaan todelliinen minäni - lähes kuulumattomalla äänellään - koittaa kertoa, miten paljon iloa tunnen siitä kun saan auttaa ihmisiä oppimaan ja oivaltamaann uusia juttuja siirtäen siinä samassa opiskelemaani tietoa eteenpäin. Sisäinen minä tietää, että oikeissa olosuhteissa mä olen tosi hyvä.

Silloin edellisessä elämässä tuntui hetkittäin, että mut järjestettiin ohjamaan mahdottomia tunteja ja liikuntamuotoja joista mä en oikeastitiennyt mitään  -  ilman että mulla olis aikaa edes opetella niitä - ihan vaan siksi, että mun osaamattomuudelle voitaisiin nauraa arvostellen. Että et sä mitään osaa etkä ikinä opi.

Monta vuota on pitänyt pohtia ja pureskella asioita.
Kohdata omat ennakkoluulonsa ja lopulta löytää Todellisen Minän Ääni.

Mä olen nyt sitten palannut näkyvästi ohjaushommiin.

Ensimmäinen isompi näkyvä ohjausprojekti käynnistyy muutaman viikon kuluttua - tällä kertaa aivan täällä kotiseuduilla.  Yhteistyössä Salon Teatterin kanssa olemme kehitelleet  ensi kevääseen kestävä burleski-kurssin, joka huipentuu ensi keväänä kurssilaisten esittämään burleski showhun.

Kyllä, minä toimin ohjaajana tuolla kursilla. 

Luvassa on minun näköiseni burleskikurssi, jossa tutustutaan burleskimaailmaan tekemisen, liikkumisen ja omakohtaisen kokeilun kautta.

Kurssillani opitaan kehonrakkautta, burleskin klassista liikekieltä, itsensä hyväksymistä, aistillista riisumista sekä tietenkin burleskin historiaa ja värikkäitä vaiheita - kurssi pitää sisällään itsensä rakastumiseen sekä oman kehon löytämiseen tähtääviä harjoitteita. Yhteistyössä opetellaan myös valmistamaan ja rekvisiittaa sekä asuja.

Kurssin päätteksi nautitaan kurssin aikana kokoon kasatuista burleskiesityksistä.

Vuorossa on päivän toinen suuri paljastus - myös minä esiinnyn kurssin päätteksi.
Burleskineitsyyteni on heitetty uhrina alttarille - muiden tsemppaus mielessä.

Jep, minä harrastan burleskia mutten ole vielä toistaiseksi esiintynyt.
"Niin, että olet sitten sitä mieltä, 
jotta kelpaat opettamaan jotakin mitä et itse ole edes tehnyt?"

Tiedättehän vanhan viisaan sanonnan,
"Ne jotka eivät itse osaa, ryhtyvät opettamaan."

Minun vahvuuteni on tiedonjaossa ja tsemppauksessa.
Minä osaan ohjata toisen tekemään,
vaikken itse jonkun asian tekemisestä valokeilassa ollen nauttisikaan.


Rakkaudesta Burleskiin - Rakkaudesta omaan kehoon.

BodyLove Burlesque - niin minä opetustani kutsun.

Minä haluan osaltani jakaa kiitollisena eteenpäin tietoutta burleskista. Haluan antaa ihmisille mahdollisuuden löytää oma sisäinen vapautuminen burleskin keinoin, sillä koen itse omassa elämässäni burleskin antaneen niin paljon työkaluja vapautumisprojektilleni. Koen tärkeäksi jakaa eteenpäin kaikkia työkaluja joista itse olen löytänyt suuria oivalluksia itseeni rakastumista työstäessäni.


kiitos. kiitos. kiitos.


Tuntui hyvältä sanoa nämä asiat ääneen.
Sanoa, että mä olen palannut takaisin niidn asioiden pariin josta oikeasti saan iloa elämääni.


Olen enemmän kuin innoissani kaikesta tästä!
Tää on niin huippuhieno juttu. Ja onhan tämän huippuhienon ISON jutun lisäksi kalenterissa pari pienempääkin huippuhienoa juttua - synttäripäiviä ja polttarityöpajaa - burleskin merkeissä nekin tietenkin.


kiitos
vielä kerran


Rakkaudella,
Sallamari

Mitä lupasinkaan itselleni

Mun lempilause viime vuosina on ollut
"Sit,  kun mulla on aikaa."

"Sit, kun mä en reissaa joka päivä Helsinkiin ja takaisin niin sit mä..."
"Sit mä ostan kuukausikortteja kuntosalille ja tutustun säännölliseen liikuntaan."
"Sitä mä joogaan aivan joka päivä."
"Sitä mä oon se läsnäoleva äiti."
"Sit mä liityn johonkin vapaaehtoisjuttuun mukaan."
"Sit mä pidän hyvää huolta itsestäni ja omistan aikaani ihmisenä kasvamiseen."
"Sit mulla on aikaa olla ystävä."

Talviaamuna junan torkkuvaunun hämärässä lupaan pyhästi itselleni,
"Että sittten kun mä en oo joka päivä täällä, niin sit mä kyllä."

Rakas kehoni, annan sinulle tilaisuuden liikkua

Tässä sitä nyt sitten ollaan, 

keskellä SIT KUN -hetkeä.

On tullut aika lunastaa lupaukset ja seisoa sanojensa takana.

Otin ensimmäisen rohkean askeleen näiden itselle annettujen lupausten täytössä viikko sitten - hankin kuukausikortin kuntosalille. Salikortin hankkimisesta eteenpäin missioni on rohkaista itseni käymään salilla säännöllisesti. Toistaiseksi saldona on paljon pehmeää kehonhuoltoa - joogaa, bodybalancea sekä venyttelyä. Olen rohkaissut itseni kokeilemaan mielenkiintoiselta vaikuttavia uusia lajeja - kahvakuulaa ja zumbaa - tietoisesti jättäen syrjään negatiiviset ennakkoasenteet katsastaen tunnit avoimin mielin ja rakkaudellisin ajatuksin.

Olen nauttinut joka minuutista.

Rakas mieleni, annan sinulle aikaa vapautua

Olen heittäytynyt mukaan vapaaehtoistyöhön avoimin sydämin ja mielin antaen toisen ihmisen hyväksi sitä mitä minulla tällä hetkellä on yltäkylläisesti - aikaa. Vapaaehtoisen auttamisen kultainen sääntö - kukin antakoon maailmalle siitä, mitä hänellä on itselle riittämiin.

Oli se aikaa,oli se rahaa tai olisi se jotekin tavaraa

- kaikki toiselle ihmiselle rakkaudella annettu apu on yhtä tärkeää.

Rakas lapseni, annan sinulle yhteisiä äiti-lapsi -hetkiä

Herään nykyisin onnellisena 

sydän täynnä kiitosta jokaiseen uuteen päivään. 

Olen onnellinen siitä, että joka päivä löydän sisältäni rohkeuden sellaisiin pieniin ja suuriin tekoihin joiden myötävaikutuksesta saa elää tässä hetkessä unelmiani todeksi.

 Unelma elämä - miten ihanalta kuulostava haavekuva. 

Sellainen todellinen "Sit kun" - juttu, 

että "sit kun sitä ja tätä" niin sit mä elän unelma elämääni. 

Unelmaelämä koostuu pienistä teoista.

Rohkeudesta.

Siitä, että uskaltaa tarttua hetkeen

- elää tehden niitä juttuja, joista on aikaisemmin jo rohjennut haaveilla.

Unelmaelämä on ihan siinä,

jokaisen meistä edessä.

Pitää vain löytää itsestään se rohkeus,

sitten hypätä mukaann elämän virtaan.

Antaa itselleen lupa olla onnellinen - rohkeasti tavoitella hyvää itselle ja kulkea kohti niitä asioita jotka tekevät juuri Minut onnelliseksi.

Tehdä itse omien valintojen myötävaikutuksella unelmaelämä todeksi.
Uskaltaa elää unelmaelämää.

Because you are worth it!

Mukavaa tiistaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Joogaa joka päivä

Kuva napattu haasteen toisen ideanikkarin @kinoyoga Instagram tililtä

"Yoga is not about self-improvement, it's about self-acceptance."

 -Gurmukh Kaur Khalsa

Toukokuuni oli omistettu päivittäisille joogaharjoituksille. Olen aina haaveillut eläväni sellaita elämää, jossa jooga on läsnä joka päivä - vaikka vain pienen viiden minuutin mittaisen harjoituksen verran. Bongasin Instagramia selaillessani #mayIbegingYoga -haasteen tietäen ensi silmäyksellä, että tähän haasteeseen osallistumisen kautta pääsen askeleen eteenpäin toiveissani.

Toukokuun ensimmäisestä päivästä lähtien päivittäiset joogaharjoitukset ovat siis olleet osa jokapäiväistä elämääni - toisena päivänä yhden asanan ja muutaman minuutin verran, toisena päivänä vähän pidempikestoisen harjoituksen kautta. 

Tällä hetkellä olen Internetin joogaharjoitteista oppinsa ammentava kotijoogi. En voi lakata hehkuttamasta intoani siitä miten loistava joogaharjoitusten tarjonta esimerkiksi YouTubesta on löydettävissä - jokaiseen mielentilaan löytyy pienellä etsinnällä juuri tähän hetkeen sopiva harjoitus. Mikä parasta, suosikkiharjoitukset saa tallennettua omalle listalle palvelussa.

Kesän tavoitteiden aarrekarttaan lisäsin haaveni muutamasta ohjatusta joogatunnista kesän kuluessa. Suurena toiveenani - sellaisena  pitkän tähäimen tulevaisuuden tavoitteena - on joskus vielä asua paikassa, jossa voisin aina aloittaa päiväni joogaamalla ulkona luonnossa.

Tältä näyttää toukokuun #mayIbeginYoga -polkuni kuvina.

"You cannot do yoga. Yoga is your natural state. What you can do are yoga exercises, which may reveal to you where you are resisting your natural state."
- Sharon Gannon

"A photographer gets people to pose for him. 
A yoga instructor gets people to pose for themselves."
- Sharon Gannon


Namaste

Rakkaudella,
Sallamari

Jumalatar Minussa -työpaja kuvina

Kuten aikaisemmin lupailin, palataan nyt vielä kerran viikon takaisen Jumalatar Minussa -työpajan tunnelmiin kuvien saattelemana. Kurssin ohjaaja Meri napsi päivänaikana meistä muutamia kuvia ja ystävällisesti lähetti minulle niistä muutaman. Olen iloinen saadessani näiden kuvien kautta välittää kurssin positiivista energiaa kaikille teille blogin lukijoille.

Miten rohkeasti katsoa toista ihmistä ja samalla itse tulla katsotuksi.
Kuva - Meri Mort

Miten antaumuksella liikuttaa omaa kehoa antaen toisen kehon liikkeiden johdattaa itseään
Kuva - Meri Mort

Huivit on hetken hiljaa, kun keho saa kiittäen vastaanottaa ravintoa
Kuva - Meri Mort

Vapaan tanssin hurmaa
Kuva - Meri Mort

Meditaatiota ja keskittynyttä toisen ihmisen kuuntelua, samalla syntyi yksi Zentagle -kuva.

Hymy leviää, silmät loistaa - Jumalatar Minussa on löydetty.

 Kuulin Merin taholta viestiä, että tämän vuoden syyskuussa olisi tarjolla lisää tälläistä positiivista jumalatarenergiaa tanssin, naurun ja lämminhenkisen yhdessäolon kautta.

Mikäli kiinnostus heräsi, ei muuta kuin pysykää kuulolla.

Rakkaudella,
Sallamari

Ihana aurinkoinen Vappuviikonloppu

Aurinkoinen vapunpäivä

Vappuviikonloppu täynnä naurua, ystäviä ja sirkushuveja. 

Lauantaipäivä vierähti Turussa acrojooga workshopin merkissä. Workshop oli jälleen kerran aivan järisyttävän ihana kokemus - matka omaan itseen ja oman kehon kanssa tutuksi tulemiseen eteni monta isoa askelta. Rohkenin kokeilemaan ennakkoluulottomasti uusia acrobatialiikkeitä tajuten, että ainoa asia mikä pidättelee minua tekemästä asioita on pelko. Koko ei vaikuta, eikä ikä ei ole - ainoastaan ajatus, että enhän minä nyt voi kyetä tuollaiseen pitää mieltä hallussa ja vaikuttaa siihen mitä sitä oikeasti voikaa tehdä.

Olen suunnattoman kiitollinen, että uskalsin ohjaajien rohkaisemana viedä itseni omien ennakkoluulojeni toiselle puolelle.

Workshopin aikana kokeilin lentämistä niin tukijan käsien varassa kuin ylösalaisin olkapäiden varassa tasapainoillen tukijan suoristettujen jalkojen varassa. Tukijan roolissa opin ymmärtämään miten hienosti ja suhteellisen vaivattomasti oma keho kannattelee aikuista miestä, kun raajat linjataan oikeaan asentoon. On vaan niin uskomatonta, miten asennossa voi pysyä ja kuinka helppoa lentäminen on kun uskaltautuu rohkeasti luottamaan toiseen.

Huvittelu ei lauantaina jäänyt pelkkään acrojoogaan - piipahdettiin lauantain päätteeksi PikkuÄssän kanssa vielä sirkuksessa ihastelemassa oikeiden sirkustaiteilijoiden esityksiä. Sirkus oli pienoinen pettymys, vaikka etukäteen oli selvästi tiedossa että sirkus on pieni ja tarjonnaltaan aika vaatimaton. Loppukavalkaadin laskennassa tajusin tosiseikan, että sirkusesitys oli oikeasti rakennettu noin kymmenen esiintyjän varaan - yksi näistä esiintyjistä oli eläinkouluttaja ja neljä sirkusnumeroa piti sisällään eläimiä. Jälkikäteen suuri eläinesitysten määrä jäi häiritsemään minua - minun mielestäni 2020 -lukua lähestyttäessä sirkus voisi uudistaa itseään ja luopua eläinesityksistä panostaen vaikkapa hyvätasoiseen acrobatia viihteeseen. 

Lähestyin sirkusta sähköpostitse asiakaspalautteella ja kerroin avoimesti heille omista mietteistäni eläinesityksiä koskien. Koen, että meidän kuluttajien mielipiteellä tulisi olla vaikutus myös sirkuksen toimintaan - siksi päätinkin  sähköpostissani avoimesti pyytää sirkusta luopumaan eläinesityksistä.

Yksi ääni annettu eläimettömän sirkuselämyksen puolesta.

Sunnuntaina suunnattiin aikaisin aamusta auto kohti Lahtea - päivän teemana vanhat autot ja ystävät. Lahtivierailu aloitettiin katsastamalla Lahti Classic Motorshown tämänvuotinen tarjonta. Tämän vuoden  teemaosaston aiheena oli "Erilaisuus kunniaan!" - todella mielenkiintoinen teema ja innolla odotin millaisia kulkuneuvoja tuon erilaisuus teeman alla on tarjolla.

Lahti Classic Motorshow on ihanan tavallinen autonäyttely, joka huippuunsarakennettujen korminkiiltoisten näyttelyautojen sijaan antaa tilaa monen sorttisille kulkupeleille.

Löytyi sieltä minunkin suosikkini Vogswagen Karmann Ghia - kaunis vihreä yksilö vuosimallia 1959. Vaikken erityisemmin ole autoihmisia Karmann Ghia on aina vetänyt minua puoleensa.

Aarrekartassaani on paikka Karmann Ghialle.

Tuki, tasapaino ja linjaus - akrojoogan kolme tärkeintä pilaria

In English

May day weekend was filled with friends, laughter and circus fun.

Saturday was filled with Circus Fun - another exiting Acro Yoga workshop. Full of new tricks and tons of inspirations.  The biggest epiphany of this workshop was the realization that only fear keeps me succeeding.  Size does not matter - age is not holding me down.

Only my mind is preventing me to do things
- the self suggested hypothesis "There is no way I can do that - not me."
is the only thing that stands between me and any new trick I love to learn.

Shake of the Fear.
Free you mind.

..and surprise how many wonderful things you actually CAN do.

Fun times only continues in my life.
Currently I am visiting Lahti and my dear friend Anu. Any and I share a common interest to holistic way of living and our plan is to exchange several therapy treatments during my visit here.

I have dedicated the upcoming weeks to "me-time" - I have taken some time off from all sort of  accomplishments and focusing myself now solely to family, friends, love and my own well being.

Im so grateful to have a change to take some time off  from busy working life and truly focus on all the things I have been neglecting.

thank you. thank you. thank you.

Ihastuttavia autoja ja arvokasta perheaikaa

Aloitin tämän viikon Lahdessa iloisen kyläilyreissun merkissä. Olen parhaillani kyläilemässä pitkästä aikaa hyvän ystäväni Anun luona. Lupasin jo vuosia sitten, että tulen kunnolla kylään "..kunhan tää kaikki kiire ensin helpottaa ja mulla on sitä aikaa." - nyt se hetki on käsillä.

En osaa sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olenkaan juuri nyt.

Hyvän ystävän seura vaihtoehtoishoitoja vaihdellen on täydellinen kattaus juuri tähän hetkeen.

Aikaa minulle ja elämäni tärkeille ihmisille - kaikille niille, jotka olen rakkaudella asetellut sivuun ruuhkavuosien suorittamiskeskeisen uranrakentelun ajaksi.

Hetkeksi heipat uralle ja täydellä sydämellä rakkaudellisten asioiden äärelle.

Because I am worth it.

kiitos. kiitos. kiitos.

Rakkaudella,
Sallamari

Fly like a Feather - Acro Yoga Workshop

Hop we go - lämmittelyherjoituksia

Ihana kolmetuntinen AcroYoga workshopin merkeissä takanapäin. Olo on kiitollinen ja äärimmäisen onnellinen. Olen niin sanomattoman iloinen siitä, että olen löytänyt acrojoogan elämääni.

Nimensä mukaisesti acro yoga on yhdistemä akrobatiaa ja joogaa - tarkennettuna pariakrobatiaa ja joogaa. Se on yhteisöllinen harrastus, joka samanaikaisesti kasvattaa itseluottamusta sekä rakentaa luottamusta ihmisten välillä. Ydinajatuksena on ihmisten kesken tapahtuva luuottamuksellinen toiminta ja ennenkaikkea hauskanpito.

Tähän kohtaan herkemmän jo valmistelevat puolustuspuhetta siihen että kyllähän minäkin joo ja ihan kiinnostavalta näyttää...mutta kun minä olen tälläinen (tämän ikäinen, tämän kokoinen, tämän näköinen, näin ujo, tälläisessä kunnossa...)

Well - sovitaanko niin, että minä saan ensin tähän väliin 17 sanaa,

ja sitten annan sinulle tilaisuuden sanoa ennakkokäsityksiin pohjautuva jyrkkä, 

kyllä mieleni tekisi, mutta ei nyt kuitenkaan

On tullut hetki ampua alas kaikki perinteiset käsitykset siitä

 millainen ihminen voi harrastaa (ja minkälaisessa roolissa) akrobatiaa.

Jokainen perusterve ihminen voi harrastaa Acrojoogaa,

eikä kehon fyysinen koko määritä ihmisen roolia liikkeissä.

Katsokaa vaikka itse - kuva puhukoot puolestaan.

Stor ock liten - sulassa sovussa ja juuri oikeissa rooleissa

Vuoroa vaihdelleen jokainen pääsi kokeilemaan acro joogaa kaikissa mahdollisissa rooleissa.
Kuvissa kanssani temppuilee Maria Härmä, Arco Yoga workshopin järjestäjä.

Kerrankin näin ihanaa liikuntaa kotikaupungissa ja sellaisessa välissä, että tälläinen reissutyöläinenkin ehti mukaan.
Lisää tälläistä kivaa elämääni, kiitos.

Acrojooga liikkeissä on karkeasti jaoiteltuna kaksi roolia - pohjatuki ja lentäjä. Lisäksi tarvitaan avustajia tukemaan liikkeen kumpaakin osapuolta sivusta ja varmistamaan että liikkeet tapahtuvat turvallisestija kehoa kunnioittaen. Oikea tekniikka on asentoharjoituksissa keskeisessä osassa. Ihmiskeho on niin uskomaton - ihana, vahva ja kyvykäs - oikealle paikalle sijoitettuna meidän kehomme on kykenevä kannattelemaan uskomatonta painolastia verrrattaen vaivattomasti.

Minulle antoisinta acrojoogassa on nimenomaan parintyöskentely.  Toise ihmisen avoin ja luottamuksellinen kohtaaminen. Minusta on myös hienoa, miten toisen painoa kannattelemalla opin uuttaa omasta kehostani - huomaan miten paljon kehoni on kykenevä kevyesti tekemään oikein suoritettujen liikkeiden ja oikein sijoitettujen asetojen avulla. On ilo huomata miten kaksi ihmistä kommunikoi sanattomasti kehon avulla, miten toisen ihmisen keho rentoutuu lentoasennossa, siinä samassa kun jalkani löytävät oikeille paikoilleen hänen lentoaan tukemaan.

Myös lentäminen on ihmeellien mieltä avaava kokemus. Ensimmäinen lentokertani oli kirjaimellisesti silmiä avaava kokemus - heti ensimmäisellä kerralla jouduin heittämään romukoppaan omat uskomukset siitä mihin minä kykenen.  Rohkenin huomaamaan, että minun kehoni on kykenevä lentämään - nousemaan ilmaan toisen ihmisen nostamana keveästi kuin höyhen. Eikä vain siksi, että nostaja on maailman vahvin supervoimamies (supervoimamies nostaa ilmaa mitä vaan, eikö) - avainsanoina onnistuneeseen lentoon on uskallus luottamus ja halu työskennellä yhdessä.

Yksi tämän päivä hienoimpia tuntemuksia, oli hetki jolloin kannattelin kanssatreenaajaa säärieni varassa. Oli hämmentävää huomata, miten kevyesti minun kehoni kannatteli myös tuon toisen ihmisen painoa - miten vaivattomasti oikein suunnatun liikevoiman vuoksi temppu olikin mahdollinen. Että tuossa tuo nyt seisoo minun ilmaan nostettujen jalkojeni sääriosan päällä ja minä hymyilen.

Aika cool temppu, eikö?
Toimivaa yhteistyötä kummankin osalta.

Kolmen naisen kannattelijja

Arcojoogan yksi ehdoton viehtäys piilee loputtomassa mahdollisuudessa oppia uutta. 

Tänään järjestetty kurssi oli tasoltaan alkeiskurssi, mutta pidemmälle ehtineet harrastajat eivät kyllä hekään pitkästyneet. Jokainen kohtasi oman kehon ja taitotason mukaanaantuomat haasteet, eikä meistä kurssilaisista ollut yhtäkään, joka ei kurssin päätyttyä olisi todennut ylittäneensä kurssin aikana itseään. Helpoista liikkeeistä lähdettiin liikkeelle (kokemukseni perusteella acro ooga tunneilla lähdetään aina etenemään ihanien pelkistettyjen perusliikkeiden kautta), liikkeittä harjoiteltaessa ihanat ohjaajat neuvoivat ja opastivat jokaista paria viemään liikettä pidemmälle ja etsimään omaa taitotasoa vastaavan haastavuusalueen.

No nin, mutta jos tällänen menee tollasta acro juttua kokeilemaan niin siellä vaan nauretaan.

Well, olet oikeassa acro joogassa nauretaan ja paljon nauretaankin - mutta ei Sinulle eikä siksi ettet osaisi jotakin tai että teet jotakin erilailla kun superacrobaatit. Tunnilla nauretaan koska acrojooga on haustaa ja yhdessä on kiva tehdä asioita. Tunnilla nauretaan vapautuneesti uuden asian oppimisen synnyttämästä ilosta - samalla tsempaten ja kannustaen kanssaharjoittelijoita.

Kyllä,

sinä voit ja sinä uskallat.

Ikään, kokoon, sukupuoleen ja kehotuntemukseen katsomatta.

Riittää, että acrojooga tavalla tai toisella kiehtoo sinua ja vaikuttaa sinusta mukavalta.

Ennakkokäsitykset itsestäsi, 

muista acrojooa harrastajista,

olemattomista vaatimuksista,

sekä siitä että kuka ja millainen saa ja voi harrastaa acrojoogaa

on tässä kohtaa hyvä nakata alla kuvattuun

ennakkoluulojen roskakoriin.

Ennakkoluulojen ja -oletusten roskakori

Kiitos ihanasta ja mukavasta acrojooga workshopista

hurmaaville ohjaajille Valtteri Ranta ja Johanna Kellomäki

kuin myös kaikille ihanille kanssalentäjille.


*****

In English

Today I am super grateful for amazing Acro Yoga workshop.
Acro Yoga is one of the most amazing hobby I have ever tried. I am so grateful I have found acro yoga in my life. Because arco yoga has help me a lot with my journey to self love.

I have always loved circus and acrobatics - ever since I was a little girl I have dreamed about doing amazing trick like real acrobats in circus do. But I always was too big, or not so gifted, or too old, or not enough talented to actually try out any of things I felt that would be cool to lean. Until I found acro yoga and learned that my size or physical fitness level does not stand between me and cool acro tricks. 

First time I tried acro yoga I was so nervous - apologizing that I am this big and so clumsy and feeling almost sorry for whoever was to put to base my fly moves. Lucky me, I met so lovely people who thought me - by showing and letting me try thing out - that actually size or psychical fitness level does not matter much in acro yoga. With right technique and sedate transitions, starting from very easy moves, my body is able to handle so many cool acro yoga moves. My self confidence is grown a lot with acro yoga. I have also learned a lot about trust - how easy and effortless it really is to trust and rely on other people while working together with them.

If you always wanted to do something fun and learn amazing thinks about your body, I recommend you to give Acro Yoga a try. And trust me, you do not need too worry about size or fitness level issues - you gonna be fine. An no, no one is gonna laugh you cause you are fat or because you can not make such awesome moves someone else maybe is doing. People are gonna laugh in acro yoga classes, but they are laughing with you. There most likely will be cheers and laud applauses, whenever someone succeeds to overcome a personal trust issue and pull a new move - that happened to me, and boy it felt good. It make me laugh out of happiness.

The last picture - a garbage bin - is here to represent a very suitable place for all preconceptions and stereotype images one might have about Acro Yoga - especially what sort people with which sort of body type so on should be doing Acro Yoga.

Acro Yoga is suitable for anyone, 
big-small-fit-fat-young-old
(anyone free from any severe medical condition)

If you ever been even a slightest bit curious about acro yoga,
you absolutely should give it a try.

It is worth it.


******


Rakkaudella,
Sallamari

Thunder Thighs on Ice

Jos milloinkaan olen miettinyt, miltä kylmäuinti näyttää sykekayränä niin tässäpä esimerkki asiasta. Kuvassa tämäniltainen uintiretkeni sykekäyränä - nuo nolla-aluille putoamiset eivät muuten sitten kieli hetkellisistä sydänpysähdyksistä, vaan siitä että aika ajoin Polarin anturi tai lähetin menettää kontaktinsa ja syketiedoksi tiedoksi kirjautuu nolla. 

Kaikenkaikkiaan hienon käppyrän tuollainen tunnin letkeä kylmäuinti saa sykemittarissa aikaan.  Korkeat käydät ovat minuutin mittaisia uintiretkiä ja nuo matalammat huiput sellaisia kevyempiä muutaman kymmenen sekunnin kastautumisia. Veden lämpötila tänään plussalla parin asteteen verran, ilma kuusi astetta pakkasella. Kalorinkulutus on aika huima, ottaen huomioon että suurin osa ajasta avantouintireissulla on kevyttä saunassa istuskelua.

Tilasin itselleni Ebaystä uuden uimapuvun talvisia uintiretkiä varten. Tilauksessa kävi virhe, joka lopulta osoittautui hupaisasti hyvin oivalliseksi sattumaksi - tilasin itselleni WonderWoman uima-asun, posti toi minulle kuvassa näkyvän Darth Wader uimapuvun.

Onhan tuo kylmäuinti vähän sellaista Dark Side puuhastelua,

että kenties kaikessa viisaudessaan myyjä päätteli Darth Waderin pukevan minut kylmäuintiretkille paremmin  sopivaan tyyliin.

Löytyykö ruudun siltä puolelta kylmäuinnin ystäviä?

In English

If you ever wondered who winter swimming (aka. swimming in ice cold seawater) will look on heart monitor, please take a look on the first pic of today. That diagram includes all the date of my swimming trip from this evening.

Weather was very nice today, air -6 degrees Celsius and water +2 degrees. Higher peaks on the heart rate graphs are coming from around minute long swim trips on the sea. The lower peaks are only few second long dips into the cold water.

I think that winter swimming is essentially a bit of  Dark Side business. Therefore Darth Wader is the most suitable outfit for that kinda activity. It makes me very happy every time I put this swimsuit on. Besides all the benefit from swimming in icy water, my new super cool swimsuit makes each winter swimming trip a very wonderful experience.

Have you ever tried winter swimming?

*****

Rakkaudella,

Sallamari

#lovemybody

Mikäli vuosi takaperin olisi joku puolihuolimattomassa keskustelussa satunnaisesti maininnut minulle, että koittaa päivä jolloin arkiviikkoni yksi  kohokohdista on hetki jolloin kiskon mikroshortsit jalkaan sekä tanssikengät ylle ja intoa pihisten hipsin onnellisena tanssitunnille, olisin kehoittanut silmiä pyöritellen kysiestä henkilöä tarkastamaan päivittäisen lääkityksensä.

Tässä minä ny olen - mikroshortseissa ja tanssikengissä hehkuttaen arkiviikkojeni tähtihetkeä.

Itseäni tanssisalin peilistä katsoessani totean rehellisti hymyillen 

"Dam Lady, you look hot!"

#shamelessselflove

"bodypositive

#bodyacceptance

#lovemyselfthewayIam

Itseensä rakastuminen on mahdollista.

Ehdoton itsensä rakastaminen on sallittua.

Meillä kaikilla on lupa olla ihania ja ihmeellisiä,

juuri tälläisenä kun me tässä hetkessä olemme.

In English

If someone would have told me year ago, that one of the highlight moments of my week is happening in dance studio while Im wearing microshort and heels, I strongly would have recommended that person to check again level of personal daily medication. And yet here I am - standing in a dance class in booty shorts and dance heels, looking stunning and absolutely loving every bit of what I am seeing in the mirror and feeling in my body.  Oh! Hi there Lady, you look hot! 

Today I am able to love my body and enjoy so much working with it

*****

Rakkaudella,

Sallamari

Pakkaspäivän joogaharjoitus

In the depth of winter, 

I finally learned that within me there lay an invincible summer.

There is nothing

that you cannot achieve

Your size is not a limitation

regarding your capabilities.

You get to define you

and your life

Every day you get to be,

the best person you can ever be.

Worth of endless love,

able to achieve anything your heart truly desires.

Everything else is nothing

but a reflection.

.A reflection of 

someone's fears,

disappointments,

frustrations,

or heartache,

combined with absence of self love.

Rakkaudella,

Sallamari

Talvisen ulkoliikunnan ihanuus

Kerrospukeutuminen on minulle yksi avainsana miellyttävän talviliikuntakokemuksen luomiseen.
Thermovaatteita alle ja kevyitä kerroksia niiden päälle. Eikä sovi unohtaa kypärää - pää on yksi ihmisen kalleimpia aarteita.

Mediassa on lähiaikoina ollut paljon ollut runsaasti keskustelua koululiikunnasta - siitä, miten yleistä on, että kouluajan luoma kokemus liikunnasta on jäänyt muistoihin epämiellyttävänä ikävänä kokemuksena. Monen kohdalla juuri nuo koulun liikuntatunnit ovat epämiellyttävien kokemusten voimalla tappaneet kaiken ilon liikunnasta ja tehneet ikuisen inhon liikuntaa kohtaan.

Minäkään en kuulu koululiikuntaa lämmöllä muistelevien joukkoon. Ei sillä, että minulla olisi koululiikunnasta jotenkin erityisen epämiellyttäviä tai satuttavia muistoja - minut valittiin joukkuepelissä joukkueeseen aina jossakin keskivaiheilla ja liikuntasuorituksissa pärjäsin keskinkertaisesti, rohkenin kokeilla kaiken sorttista liikuntaa olematta erityisen hyvä tai heikko missään liikunnassa. 

Kympin liikuntanumerolla pitäisi kai hehkuttaa koululiikunnan ihanuutta.

Kymppini salaisuus rehellisesti on koulun ulkopuolella urheilun saralla saavuttamani menestys. Myönnänn avoimesti, että yläasteen ja lukion ajan liikuntatunnit olivat kohtalaisen helppo kokemus minulle - opettaja nimittäin antoi luvan "omiin liikuntasuorituksiin" ( harjoittelemaan lajia, jossa minä kilpailin kansallisella tasolla ) aina, kun pyysin päästä harjoittelemaan. Joten aika suuren osan noiden vuosien liikuntatunneista "korvasin" oman lajin harjoittelulla.

Open lellikki yhdestä näkövinkkelistä katsottuna.

Olen kiitollinen, että koulu jousti ja antoi olosuhteet harjoitella mielekästä urheilua (auttoi omalta osaltaan minua yhdistämän kilpaurheilun ja koulunkäynnin niin, ettei mikään osa-alue kärsinyt erityisesti) - ikävä vain, että vastaavanlaista tilaisuutta ei suotu samalla tavalla koulutovereilleni. 

Se on oikeasti harmi.

Jouduin minäkinn muiden kanssa samalla viivalla ottamaan osaa jokavuotisiin pakollisiin kuntotesteihin ja Cooperjuoksuun - uinnin ja talvisen ulkoliikunnan onnistuin välttämään. 

Uinti,luistelu ja hiihto - siinä lajikolmikko jotka koululiikunta liikuntakokemuksena onnistuu täydellisesti pilaamaan kiireellä. Mietitäänpä hetki uintia - puolitoistatuntia on naurettavan lyhyt aika uimatiloihin siirtymiseen, suotuisaan uintikokemukseen ja siihen että altaassa lutraamisen jälkeen tulisi saada itsensä sellaiseen kuosiin, että sitä pärjää loppupäivän (puhumattakaan sitten itse uintisuoritusta seuraavaa väsymystä, josta ei ole aikaa palautua). 

Mitä tulee talviseen ulkoliikuntaan koulussa - jälleen törmätään kiireseen lisänä ulkolämpötilan vaatimien varusteiden mukanaantuomat käytännönjärjestelykysymykset. Valtava määrä varusteita vietävänä kouluun-kotiin-kouluun-kotiin plus tietenkin sään vaatima erillinen vaatevarustelutaso ulkona liikkumista silmällä pitäen siihen päälle - miten varustautua fiksusti jotta pärjää lämpimästi ulkona, mutta kuitenkaan tukehtumatta kuumuuteen sisällä luokkahuoneessa.

Puolessatoistatunnissa ei vaihda vaatteita, hae vausteita, hiihdä tai luistele miellyttävästi ja liikunta suorituksen päälle siisti liikunnan hikisesi saattamaa itseään miellyttävään kuntoonn loppupäivää silmällä pitäien. Ei onnistu miellyttävästi vaikka miten tahdoisi.

En hyvälläkään tahdolla voi sanoa inspiroituneeni liikunnasta koulun tarjoamien liikuntakokemusten kautta. Mielestäni koululiikunta oli minun aikanani (ja lienee vieläkin) aivan liian kilpailuhenkistä ja luonteeltaan lannistavaa. Kiire on yksi merkittävä koululiikuntakokemusta huononntava elementti - liikuntatunti sijoitettuna jonnekin muiden tuntien väliin ei vain aikasuunnitelullisesti toimi kovinkaan usein. Ensin kilpaillaan hiestä märkänä kahdessa joukkueessa toisia vastaan ja opettajan vihellettyä pilliin jää hyvällä tuuilla 12 minuuttia aikaa siirtyä suihkun kautta seuraavalle tunnille.

Ei houkuta.

Voisko koululiikuntaa uudistaa? Kilpailun ja "tätä me nyt kokeillaan seuraava kuukausi" ajattelun sijaan, mitä jos keskityttäisiinkin tutkimaan omaa kehoa ja kuuntelemaan itseä. Miltä tämä ja tuo minusta tuntuu - missä kohdassa kehoani liike tuntuu ja millaisia tuntemuksia herää. Millaisesta liikuttamisesta kehoni pitää ja mitenn liikunnan keinoin niitä hyviä kehotuntemuksia voisi saada lisää. Toinen uudistettava asia olisi tietenkin kiireen unohtaminen. Hiihtoa ja luistelua vain muutamana päivänä talvella - enemmän ja rauhallisemmin - niin, että annettaisiin tilaisuus tutustua talvilajeihin kaikessa rauhassa onnistumisen kokemuksien löytämisen kautta. Ja tietenkin tavittavaa aikaa liikuntasuorituksesta palautumiseen.

Talviliikunnan olen nyt aikuisiällä löytänyt uudelleen elämääni todella iloisena ja miellyttävänä liikuntamuotona. Lapsena muistan, että meidän perhe ulkoili talvella paljon - käytiin vanhempien kanssa luistelemassa ja hiihtämässä. Omaan lapseeni verrattaessa vietin paljon enemmän aikaa ulkona samassa iässä - toisaalta minä asuin upean pulkkamäen välittömässä läheisyydessä. Luistelukin onnistuin samaisen pulkkamäen alapuolella olevan joen jäällä.

Tietenkin ehkä voisi myös lisätä, että lapsuuden talvet olivat lumisempia.

(Tai ainakin lumisiksi muistikuvat lapsuuden talvia värittävät.)

Suosikkini talvilajien monenkirjavassa joukossa on luisteluu. Tänään suunnattiin PikkuÄssän kanssa ensimmäistä kertaa tänä talvena läheisen koulun kentälle luistelemaan. Nopeasti vierähti parisen tuntia raikkaassa nollakelissä luistellen.

Olen aivan rakastunut talviseen ulkoliikuntaan.

Koululiikuntaa pohtiessa huomasin pari hassua piirrettä itsessäni - tapeen neuvoa tekemään oikein ja tarpeen korjata oikeaan huomatessa virheitä. Useammin kuin kerran, huomasin toteavani PikkuÄssälle äidillisellä äänellä, että oikein luistellaan näin luistimien sivuilla ei kärjillä tai että oikein jarrutetaan toinen luistin toisen takana.

Kuka minä olen sanomaan mikä on oikein luisteltu? Miten minä voin väittää, että näin miten minä teen on vain niin paljolti parempi kuin tuolla tavalla jolla lapsi asian tekee. Kokeilun - erehtymisten ja onnistumisten - kautta minäkin olen luistelun oppinut. Pientä neuvoa sieltä ja vähän vinkkiä täältä on matkan varrella tullut omaksuttua - omasta kiinnostuksesta - kuitenkin jokainen potku luistimen terällä on tehtävä itse.

Voisiko syyttää koululiikunnan mukanaan tuomia oppimismalleja tästäkin ilmiöstä - että minä vain tylysti sanon että tee niin ja tee näin, sen sijaan että kannustaisin lasta kuuntelemaan mitä keho nouvoo luistimilla tekemään. Keskityn oikeanlaiseen mallisuoritusta mahdollisimmann tarkasti matkivaan suorituksen opettamiseen, oman kehon kuunteluun kehoittamisen sijaan.

Suorituskeskeisen virheiden korjaamisen sijaan, olisi parempi kannustaa lasta omatoimiseen opetteluun. Rohkaista kokonaisvaltaiseen omassa kehossa ilmenevien tuntemusten kuunteluun ja uuden taidon oppmisesta nauttimiseen. Rohkaista uppoutumaan luisteluhetkeen läsnäolemalla.

Vallankumoukselle ja uusia toimintamalleja tuoville ajatuksille liikunnan maailmassa on huutava tarve. Vallankumous syytä aloittaa itsestä ja omista ajattelumalleista.

Huomiselle luistelutuokin osalta aijon unohtaa suorittamisen ja tekniset hienostelut,

keskittyä rohkaisemaan itseäni ja PikkuÄssää oman kehon kuunteluun ja fiilistelyyn.

Enemmän läsnäoloa, vähemmän suorituskeskeisyyttä.

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta talviliikunnasta lumoutuneita?
Mikä on sinun suosikkilajisi?

*****

In English

Winter is finally here and so are all the wonders of outdoor winter sports.

During the school year I used to hate skating and skiing in P.E classes - we all did. Winter Sports at school were just a very bad experience - first you have to drag skates, skis and all extra clothes with you and then when you finally got out to actually do the sport, P.E lesson was over before it kinda even started and you were already late for your next class. 

I found joy of winter sport again in adult age. I truly love to glide around the ice ring with my skates. Instead of performing technically correct, now days  I try focus my thoughts more about the feelings and all small sensations in my body that doing skating brings out. 

Instead of achievements more I enjoy being present. 
Cool breeze on my cheeks, long gentle glides on icy surface.
My amazing body that holds me up on skates,
my legs that are strong enough to take me around and around in ice ring,
my heart that fills itself up of all the fun and laughter.

Secret of successful outdoor sport experience lies in multiple layers and thermal under clothes. - light clothing allows you to curve you body anyway you like. Items closest to my skin all are thermal wear items - clothes that keeps the body heat in and cold weather out. No extra thick winter jackets and pants needed in mild minus temperature weathers.

Multiple layers of light clothing keeps skating fun
- not too cold, not too hot

Today I love winter so much.

*****

Rakkaudella,
Sallamari

Put down your gun and get on the dance floor

We dance for laughter, we dance for tears, 

we dance for madness, we dance for fears,

 we dance for hopes, we dance for screams,

 we are the dancers, we create the dreams.

Choose dancing and you can wear high heeled shoes while exercising.

Joulukuun alussa tarinoin täällä blogin puolellakin ostaneeni itselleni joululahjaksi koko kevään kattavan tanssikurssin. Eilen oli viimein vuorossa sitten se paljon odotettu ihka ensimmäinen Charleston-tanssi tunti Himo Clubilla. Nyt lienee myös oiva hetki jakaa pienimuotoinen salaisuus kanssanne - en ikinä ole kyllä ikinä ennen odotellut näin innokkaana minkään liikuntakurssin alkua, kuin mitä odotin tämän kurssin alkua.

Ja kyllä kannatti odottaa - oli nimittäin aivan hirvittävän mukavaa tanssia heti ensi kosketuksesta lähtien. Haastavaa ja hien pintaa tehokkaasti nostattavaa, mutta ei siltikään sellaista lannistavan vaikeaa hommaa.Perusaskelta ja hidastetussa muodossa hyvin yksinkertaisen tanssikuvioita -  pääasia  kun tuossa Charleston-tanssissa on se huvittelu ja hauskanpito . Tunnilla ei kritisoiden tuijotetaan silmä kovana meneekö tuo tai tämä kick-potku juuri oikeassa kulmassa tismalleen oikeaan ilmansuuntaan. On lupa irroitella täysin sielunsa voimin ja tanssin huumasta.

Dancing Charleston is all for fun.

Niinkuin joskus kaksikymmentäluvulla salakapakoissa - silloin kun Charlestonea tanssittiin oikeassa aikakauden hengessä siellä autenttisessa ympäristössä. Joten estoton huvittelu ja rehvakas irroittelu lienee tänäpäivänä ne elementit, joilla päästään lähimmäs autenttista Charleston tunnelmaa.

Olen tavattoman kiitollinen, että uskaltauduin mukaan tanssikurssille - paras itseostamani joululahja ehkä ikinä. Olen sanomattoman iloinen jokaisesta uudesta opitusta askeleesta.

 Kuvan kengät ovat pieni liitännäislahjaostos tuohon alkuperäiseen tanssikurssilahjaan - Ebay hankinta noin kymmenellä eurolla. Edullisesta hinnasta (ja kiinalaisesta alkuperästään) huolimatta nämä kengät ovat jalkaan mukavat ja tanssiessa toimivan oloiset. Haaveilen kevään aikana investoivani vielä toiseen, umpikärkiseen t-remmilliseen, tanssikenkäpariin.

Olen kovasti innostunut uudesta harrastuksestani.
Kukaties joku päivä tännekin eksyy lyhyt video pätkä Charleston-tanssi harjoituksista.


In English

Yesterday I attended the fist dance lesson of the Charleston Dance course. I bought this dance course as a Christmas present to myself. I am so happy to share with you that my Charleston Dance course was the very best gift I have ever bought to myself.

I have always dreamed about dancing and being able to fall totally in love with a Dance. I have danced a bit before, but never with such an enthusiasm as I am now with Charleston dance.

Dance lesson was very good - simple and sweat filled, but nothing too difficult that makes you want to give up within the first ten steps. Key elements for Charleston dance are to  loose up, let go and  have tons of fun while dancing - just like they did in Speakeasy places in  the golden Era of Real Charleston. Let yourself totally loose and feel youg-wild-and-free-forever - that's quite like the closest we today can  get to Authentic Charleston Dance.

My dance shoes - in the picture - are 10 Euro bargain hunt form Ebay. They are nice to wear and well suitable for dancing - despise of their cheap price and China origin. I wanted to invest a pair of dancing shoes before the dance classes really started. I had no idea which short of shoes I needed (but I was so exited about idea of having dance shoes first time of my life), so I ended up choosing this  simple pair of multiuse dance shoes (suitable for ballroom, burlesque, tango and much more).

Im happy with my dance shoes, yet I am still dreaming about investing another pair of dance shoes.  I would like to have a pair of  closed toes shoes as my second dance shoe pair. I might have to make another shoe hunt on Ebay.

Im very happy and exited about my new hobby!

Maybe we even see a Charleston practice video here one day.


 Rakkaudella,
Sallamari

Tanssien kevääseen

Kuva on loihdittu Polyvoren avulla.

Keväällä minä panosta vähän enemmän itseeni ja jatkan innokkaana tutkimusmatkatkailuani Liikunnan Iloa Etsimässä - projektini paissa. Päätin kesän lopulla, että tänä syksynä viettää kerrankin erilaista syksyä siten, etten aikatauluta itseäni säännönmukaisiin viikkotunteihin joogan, aerialdancen tai edes jokaviikkoisen kuntosaliharjoittelun kanssa.

Kokeiluna ihan kiva syksy vailla säännöllistä viikottaista liikuntahetkeä,

- yksi säännöllinen viikottainen liikuntaharastus on kyllä viähän kivempi.

Tammikuussa minä aloitan Charleston-tanssi tunnit HiMO Clubilla.

Todellinen minäni ääntä kuunnellen, olen vakuuttunut halustani tanssia. Charleston-tanssi on puolestaan lajina sellainen, jota en ole kokeillut ikinä ja josta minulla on mahdollisimman vähän mitään ennakko-oletuksia. Selailin HiMO Clubin tuntitajontaa ja tanssilajien tuntikuvauksia - Charleston-tanssi vakuutti minut. 

T'ämä on se minun seuraava liikuntajuttu.

Jatsia ja 20-luvun tunnelmia - niistä minä pidän.

Kuorutettuna vauhdikkaalla kuntoakohottavalla menolla.

Vaatteillakin on lupa vähän kokerilla - tunnille kehoitetaan pukeutumaan hameeseen ja tanssikenkiin (mikäli se omaan tyyliin istuu).

Olen inspiroitnut.

Liikuntakuulumisia luvassa lisää kevään edetessä!

Onko joku teistä kokeillut Charlestone-tanssia?

Onko Teillä kenties ehdottaa jotakin muuta innostavaa liikuntajuttua,

mitä sitä voisi kevään kuluessa käydä kokeilemassa?

Rakkaudella,

Sallamari

After Work Lonkkailua

#meidäntöissäonkivempaakunteidäntöissä
Laudat valmiina lähtöön.

Lähdetiin työpäivän päätteeksi tänään lautailemaan. Meitä piti olla aluksi kolmen naisen skeittideitit, mutta kiireisten aikataulujen vuoksi päädytiin lautailemaan kaksisteen työkaverin kanssa.

Viime syksynä, silloin joskus syyssateiden jo alettua, lupasin pyhästi itselleni että ensi kesänä (tai nyt tänään kun asiaa tarkastellaan niin jo menneestä kesästä tässä siis puhutaan) lautailen aivan taatusti paljon enemmän kuin edeltävänä kesänä. Meinasipa muuten kyllä käydä haastavaksi tuon tavoitteen saavuttaminen varvasmurtuman seurauksena.

 Onneksi syksy jatkui vielä kuivana ja lämpinä, 

niin että pääsee vielä toteuttamaan näitä suunnitelmiaan.

Neljäs kerta laudalla tänä kesänä tänään - seura hyvää ja keli mitä loistavin.

Tavoitteen lautailun suhteen siis saavutettu.

Houkuttelin skeittiseurani Anniinan kokeilemaan oman lautansa sijaan hetkeksi lonkkariani - ihastuihan se siihen ensi koittamalla. Pieni kipinä oman lonkkarin hankintaan taisi syttyä.

 Minä sain vuosien tauon jälkeen tilaisuuden kokeilla tuollaista vakioskeittilautaa. Rehellisesti on sanottava, että hiukan aluksi hirvitti, londboardin kanssa kun sitä on tottunut letkeään ja vakaan oloiseen menoo - toista on tuollaisen pienikokoisen laudan päällä.

Mutta onnistuin minä rullailussa vieraallakin laudalla.

Olihan se hiukan kivaakin.

Hyvällä tavalla haikeilla mielin muisteli niitä päiviä,

kun vielä osasi (rohkeni) tempaista tuosta vain Frontside Ollien.

Mikä hauskinta, me ei oltu ainoat syksyauringosta nauttivat skeittaajat liikenteessä.
Katseltiin salaa ihastellen nuoremman väen temppuilua skeittilautojensa kanssa ja mietittiin sillätavalla hyvässä hengessä, että osattaispa mekin vielä noin. Tai enemmän se kai on kyllä rohkeudesta kuin teknisestä osaamisesta kiinni - kumpainenkin meistä teorian tasolla yhä tietää miten se kuuluista Frontside Ollie irtoaa ja ollaan me sellaiset joskus heitetty kehiin laudan kera - enää ei kyllä tohdi edes kokeilla. Iän karttuessa tulee varsin hyvin tietoiseksi siitä, miten kova vastus asfaltti on, kun siihen reilusta metrin korkeudesta täydellä tohinalla törmää.

Olliet jäi suosiolla nuoremmille.
Me nautiskeltiin cruisailusta.

#skeittaisinjosilloinkunsinäolitvieläkehdossa
#koskaaneioleliianvanhalaudalle

Olen kovasti iloisella mielelä ja kiitollinen iltapäivän hyvästä skeittihetkestä.

Vei tehokkaasti ajatukset irti työpäivän tapahtumista.

Kiitos Anniinalle hyvästä seurasta.

Rakkaudella,

Sallamari