28. maaliskuuta 2015

Fly like a Feather - Acro Yoga Workshop

Hop we go - lämmittelyherjoituksia

Ihana kolmetuntinen AcroYoga workshopin merkeissä takanapäin. Olo on kiitollinen ja äärimmäisen onnellinen. Olen niin sanomattoman iloinen siitä, että olen löytänyt acrojoogan elämääni.

Nimensä mukaisesti acro yoga on yhdistemä akrobatiaa ja joogaa - tarkennettuna pariakrobatiaa ja joogaa. Se on yhteisöllinen harrastus, joka samanaikaisesti kasvattaa itseluottamusta sekä rakentaa luottamusta ihmisten välillä. Ydinajatuksena on ihmisten kesken tapahtuva luuottamuksellinen toiminta ja ennenkaikkea hauskanpito.

Tähän kohtaan herkemmän jo valmistelevat puolustuspuhetta siihen että kyllähän minäkin joo ja ihan kiinnostavalta näyttää...mutta kun minä olen tälläinen (tämän ikäinen, tämän kokoinen, tämän näköinen, näin ujo, tälläisessä kunnossa...)

Well - sovitaanko niin, että minä saan ensin tähän väliin 17 sanaa,
ja sitten annan sinulle tilaisuuden sanoa ennakkokäsityksiin pohjautuva jyrkkä, 
kyllä mieleni tekisi, mutta ei nyt kuitenkaan

On tullut hetki ampua alas kaikki perinteiset käsitykset siitä
 millainen ihminen voi harrastaa (ja minkälaisessa roolissa) akrobatiaa.

Jokainen perusterve ihminen voi harrastaa Acrojoogaa,
eikä kehon fyysinen koko määritä ihmisen roolia liikkeissä.

Katsokaa vaikka itse - kuva puhukoot puolestaan.


Stor ock liten - sulassa sovussa ja juuri oikeissa rooleissa

Vuoroa vaihdelleen jokainen pääsi kokeilemaan acro joogaa kaikissa mahdollisissa rooleissa.
Kuvissa kanssani temppuilee Maria Härmä, Arco Yoga workshopin järjestäjä.

Kerrankin näin ihanaa liikuntaa kotikaupungissa ja sellaisessa välissä, että tälläinen reissutyöläinenkin ehti mukaan.
Lisää tälläistä kivaa elämääni, kiitos.


Acrojooga liikkeissä on karkeasti jaoiteltuna kaksi roolia - pohjatuki ja lentäjä. Lisäksi tarvitaan avustajia tukemaan liikkeen kumpaakin osapuolta sivusta ja varmistamaan että liikkeet tapahtuvat turvallisestija kehoa kunnioittaen. Oikea tekniikka on asentoharjoituksissa keskeisessä osassa. Ihmiskeho on niin uskomaton - ihana, vahva ja kyvykäs - oikealle paikalle sijoitettuna meidän kehomme on kykenevä kannattelemaan uskomatonta painolastia verrrattaen vaivattomasti.

Minulle antoisinta acrojoogassa on nimenomaan parintyöskentely.  Toise ihmisen avoin ja luottamuksellinen kohtaaminen. Minusta on myös hienoa, miten toisen painoa kannattelemalla opin uuttaa omasta kehostani - huomaan miten paljon kehoni on kykenevä kevyesti tekemään oikein suoritettujen liikkeiden ja oikein sijoitettujen asetojen avulla. On ilo huomata miten kaksi ihmistä kommunikoi sanattomasti kehon avulla, miten toisen ihmisen keho rentoutuu lentoasennossa, siinä samassa kun jalkani löytävät oikeille paikoilleen hänen lentoaan tukemaan.

Myös lentäminen on ihmeellien mieltä avaava kokemus. Ensimmäinen lentokertani oli kirjaimellisesti silmiä avaava kokemus - heti ensimmäisellä kerralla jouduin heittämään romukoppaan omat uskomukset siitä mihin minä kykenen.  Rohkenin huomaamaan, että minun kehoni on kykenevä lentämään - nousemaan ilmaan toisen ihmisen nostamana keveästi kuin höyhen. Eikä vain siksi, että nostaja on maailman vahvin supervoimamies (supervoimamies nostaa ilmaa mitä vaan, eikö) - avainsanoina onnistuneeseen lentoon on uskallus luottamus ja halu työskennellä yhdessä.

Yksi tämän päivä hienoimpia tuntemuksia, oli hetki jolloin kannattelin kanssatreenaajaa säärieni varassa. Oli hämmentävää huomata, miten kevyesti minun kehoni kannatteli myös tuon toisen ihmisen painoa - miten vaivattomasti oikein suunnatun liikevoiman vuoksi temppu olikin mahdollinen. Että tuossa tuo nyt seisoo minun ilmaan nostettujen jalkojeni sääriosan päällä ja minä hymyilen.

Aika cool temppu, eikö?
Toimivaa yhteistyötä kummankin osalta.


Kolmen naisen kannattelijja

Arcojoogan yksi ehdoton viehtäys piilee loputtomassa mahdollisuudessa oppia uutta. 
Tänään järjestetty kurssi oli tasoltaan alkeiskurssi, mutta pidemmälle ehtineet harrastajat eivät kyllä hekään pitkästyneet. Jokainen kohtasi oman kehon ja taitotason mukaanaantuomat haasteet, eikä meistä kurssilaisista ollut yhtäkään, joka ei kurssin päätyttyä olisi todennut ylittäneensä kurssin aikana itseään. Helpoista liikkeeistä lähdettiin liikkeelle (kokemukseni perusteella acro ooga tunneilla lähdetään aina etenemään ihanien pelkistettyjen perusliikkeiden kautta), liikkeittä harjoiteltaessa ihanat ohjaajat neuvoivat ja opastivat jokaista paria viemään liikettä pidemmälle ja etsimään omaa taitotasoa vastaavan haastavuusalueen.

No nin, mutta jos tällänen menee tollasta acro juttua kokeilemaan niin siellä vaan nauretaan.
Well, olet oikeassa acro joogassa nauretaan ja paljon nauretaankin - mutta ei Sinulle eikä siksi ettet osaisi jotakin tai että teet jotakin erilailla kun superacrobaatit. Tunnilla nauretaan koska acrojooga on haustaa ja yhdessä on kiva tehdä asioita. Tunnilla nauretaan vapautuneesti uuden asian oppimisen synnyttämästä ilosta - samalla tsempaten ja kannustaen kanssaharjoittelijoita.


Kyllä,
sinä voit ja sinä uskallat.
Ikään, kokoon, sukupuoleen ja kehotuntemukseen katsomatta.
Riittää, että acrojooga tavalla tai toisella kiehtoo sinua ja vaikuttaa sinusta mukavalta.

Ennakkokäsitykset itsestäsi, 
muista acrojooa harrastajista,
olemattomista vaatimuksista,
sekä siitä että kuka ja millainen saa ja voi harrastaa acrojoogaa
on tässä kohtaa hyvä nakata alla kuvattuun
ennakkoluulojen roskakoriin.


Ennakkoluulojen ja -oletusten roskakori

Kiitos ihanasta ja mukavasta acrojooga workshopista
hurmaaville ohjaajille Valtteri Ranta ja Johanna Kellomäki
kuin myös kaikille ihanille kanssalentäjille.


*****

In English

Today I am super grateful for amazing Acro Yoga workshop.
Acro Yoga is one of the most amazing hobby I have ever tried. I am so grateful I have found acro yoga in my life. Because arco yoga has help me a lot with my journey to self love.

I have always loved circus and acrobatics - ever since I was a little girl I have dreamed about doing amazing trick like real acrobats in circus do. But I always was too big, or not so gifted, or too old, or not enough talented to actually try out any of things I felt that would be cool to lean. Until I found acro yoga and learned that my size or physical fitness level does not stand between me and cool acro tricks. 

First time I tried acro yoga I was so nervous - apologizing that I am this big and so clumsy and feeling almost sorry for whoever was to put to base my fly moves. Lucky me, I met so lovely people who thought me - by showing and letting me try thing out - that actually size or psychical fitness level does not matter much in acro yoga. With right technique and sedate transitions, starting from very easy moves, my body is able to handle so many cool acro yoga moves. My self confidence is grown a lot with acro yoga. I have also learned a lot about trust - how easy and effortless it really is to trust and rely on other people while working together with them.

If you always wanted to do something fun and learn amazing thinks about your body, I recommend you to give Acro Yoga a try. And trust me, you do not need too worry about size or fitness level issues - you gonna be fine. An no, no one is gonna laugh you cause you are fat or because you can not make such awesome moves someone else maybe is doing. People are gonna laugh in acro yoga classes, but they are laughing with you. There most likely will be cheers and laud applauses, whenever someone succeeds to overcome a personal trust issue and pull a new move - that happened to me, and boy it felt good. It make me laugh out of happiness.

The last picture - a garbage bin - is here to represent a very suitable place for all preconceptions and stereotype images one might have about Acro Yoga - especially what sort people with which sort of body type so on should be doing Acro Yoga.

Acro Yoga is suitable for anyone
big-small-fit-fat-young-old
(anyone free from any severe medical condition)

If you ever been even a slightest bit curious about acro yoga,
you absolutely should give it a try.

It is worth it.


******


Rakkaudella,
Sallamari

Ei kommentteja