31. joulukuuta 2015

Katse kohti tulevaa

Perinteinen uudenvuoden Tarot -korttien luku.

Vuodelle 2016 lupaan itselleni kulkea pää pystyssä ja sydän avoimena elää todeksi vielä lisää unelmiani. Tämä kulunut vuosi on osoittanut minulle omn vahvuuteni - minä osaa ja pystyn. Olen arvokas ja onnistumiskykyinen ihana ihminen.

Haluan jakaa kanssanne ensi vuodelle luomani Kevyt Minä -aarrekartan.
Tämä aarrekartta johtotähtenäni aloitan heti tammikuun toinen päivä seuraavan unelman todeksi elämisen personal trainerin avustamana.

Kiitos vuosi 2016 kaikista minulle suomistasi mahdollisuuksista.





Oikein hyvää uutta vuotta 
kaikille tätä blogia lukeville!




Omistetaan vuosi 2016 kiitollisuudelle 
- enemmän kiitosta, vähemmän anteeksipyyntöjä.

Beacouse you are worth!


Rakkaudella,
Sallamari


30. joulukuuta 2015

2015 Recap

Vuosi 2015 yhdeksään Instagram kuvaan piirrettynä.



Rohkeus

Rohkeus on sana jonka valitsen kuvaamaan kulunutta vuotta tilanteessa, jossa minua pyydetään kuvailemaan vuotta 2015 yhdellä sanalla. Kulunut vuosi on pitänyt sisällää isoja muutoksia ja suuren määrän rohkeita, uusia - totutusta kaavasta poikkeavia - valintoja.

En voi sanoa, että vuosi 2015 tapahtumillaan yllätti minut - olennhan itse kuvannut todelliset toiveeni muutoksia koskien varsin suorasanaisesti aarrekartaksi. Eniten yllätti se, että muutos todella on mahdollinen. Rohkeuden avulla omaan todellisen minänsä ääntä kuunnellen on mahdollista luoda itselleen todeksi unelmaelämä, josta hankalinpina päivinä etäisesti vain uskaltautuu haaveilemaan.


Kiitollisuus

Kuluneen vuoden yksi suurista teemoista on ollut kiitollisuus ja säännölliseksi rytmittyneet tietoiset kiitollisuusharjoitukset. Kiitollisuusharjoitteet ovat avanneet silmäni näkemään elämän pienet kauniit asiat entistä paremmin. Olen löytänyt kiitollisuudesta positiivista nostetta päiviini.


Odotus

Vuoden 2015 kuluessa on odotus ollut länsä kovin monessa eri olomuodossaan. On odotettu irtisanomista, työsuhteen loppumista, työttömyyden alkua ja lopulta uuden uran mahdollistavien päätösten saapumista. Uuden ihmisen syntymän odotus toi osaltaan paljon lisäväriä kuluneeseen vuoteen. Koulun alkamisen myötä on odotettu lisää - odotettu ensimmäistä mallipään leikkuuta,  ensimmäistä oikeaa asiaskastyötä, kokeita ja kokeiden palautusta - tietenkin kouluun välillisesti liittyenn on myös odotettu junaa ja bussia,



Ihmiset

Vuoteen 2015 sisältyy paljon uusia ihmissuhteita.
Hyviä pysyviä ystävyyssuhteita - ohikiitäviä tiettyyn hetkeen sidottuja tuttavuuksia.
Yhdistävänä tekijänä kaikissa uusissa ihmiskontakteissa on ihmisten ihanuus. On järisyttävää - pientä yhteenlaskutoimitusta tässä tehdessä - huomta, miten moneen uuteen upeaan ihmiseen olen saanut kuluneen vuoden aikanta tutustua.

Sekosin laskuissa.


Oppiminen

Oppiminen helposti assosioituu vuodesta 2015 puhuttaessa minun osaltani tuohon opiskeluun. Kuitenkin arvokkain kuluneen vuoden aikana oppittu taito tulee tukkaopintojen ulkopuolisesta maailmasta.

 Olen onnistuneesti oppinut rakastamaan itseäni juuri tälläisenä tässä hetkessä.
Oppinut sanomaan ääneen miten tälläisenä minä olen arvokas ja rakastettava tänään, ilman että sulkisin noiden sanojen ääneenlausumisella ihmisenä kasvamisen pois mahdollisuuden.

Olen kuluneen syksyn aikana tutustunut uusien asioiden oppimiseen sekä opettajan, että oppilaan näkökulmasta. Body Love oivallusteni jakaminen burleskimaailman liikekielen keinoin on yksi tämän vuoden iloisia onnistumisen kokemuksia oppimisen saralla.

Kuluneen vuoden aikana olen oppinut nukkumaan -  pikaisen laskun mukaan olen vuoden aikana yöpynyt nukkuen peräti 10 eri paikassa, valtaosa näistä onnistuneesti nukutuista öistä on vieläpä ollut ensiyöpymisiä  ko. paikassa. Toinen erityistä huomiota ansaitseva - elämääni keventävä - uusi opittu taito on se, miten olen oppinut suhtautumaan asioihin entistä paljon kevyemmin ottein.

Close Enough is Enough.


Kulunut vuosi on ollut ihmeellinen ja ihana.
Uuden aarrekartan opastamana on hyvä suunnata avoimin mielin vuoteen 2016.


Kiitos kuluneesta vuodesta!


Rakkaudella,
Sallamari



28. joulukuuta 2015

Kuha on harjannut tukkia kiltisti

OOTD - aattoilta


Aika palata kuvaterveisien kera hetkeksi joulutunnelmiin 
- vuorossa lahjakatsaus.

Oi tuota minun JunttiPee joulutonttua! Pääsi tänä vuonna yllättämään kertakaikkisesti minut. Eikä suinkaan ydesti, vaan peräti tuplaten - olen siis joulun jäljiltä nyt siis kahdesti yllätetty.

Ensimmäinenn yllätys paljastui JunttiPeen omin käsin paketoiman kirjan sivujen välistä. Kirja itsessään oli decoy - tarkoitus johdattaa keskittymiseni hetkeksi pois varsinaisesta yllätyksestä. Tiesin krijan olemassaolosta jo ennen joulua, sain tarkistussoiton jossa kysyttiin, että onhan tämä osa tästä kirjasarjasta vielä lukematta. 

JunttiP tietää tapani "selata" uusi kirja läpi aina sellaisen käteen saadessani. Minä siis liu'utan kirjan sivuja sormieni välissä kun tarkastaen, että kaikki sivut varmasti ovat tallella. Tämä ominaispiirteeni oli tarkaan otettu huomioon varsinaista yllätys lahjaa suunniteltaessa.

Kirjan sivujen välistä löytyi todellinen lahjani
kaksi lippua Nina Hagenin ensi kevään suomenkeikalle.

Yksi minulle ja yksi valitsemalleni seuralaiselle.

Blogia enemmän seuraavat ovat saattaneet joskus törmätä tähän pieneen ei-niin-kovin-salaiseen Fanitan Nina Hagenia aivan hurrrrjasti -juttuun.

Mainitsin puolihuolimattomasti JunttiPeelle - eli hehkutin juttua Facebook seinällä - Ninan ensi keväänä tulossa olevasta suomen keikasta ja ääneen huokailin miten ihanaan olisi edes kerran elämässä päästä katsomaan idoliaan lavalla.

Hehkutin ja unohdin - keikka on tiistai-iltana. 
Kivaa, mutta jokseenkin minusta hehkutushetkellä vähän saavuttamattomissa - kun on tuo koulukin ja kaikkea, ja kuka lastakin vahtisi sen illan kun me vanhemmat riekuttaisiin katsomassa Punk Musiikin kantaäitiä hänelle ominaisessa lavaympäristössään. 

Vaikka useampi kuin yksi kaveri tarjoutui lastenvahdiksi ja naamakirja suorastaan pursusi niksejä arki-illan keikkakokemuksesta selviytymiseen, minä jotenkin kaiken keskellä vain hautasin koko keikan ajatuksissani taka-alalle.

Jäin onnellisena ajatukseen,
 että me Ninan kanssa kohdataan kyllä vielä kun hetki on oikea.

Maailmankaikkeuden mielestä ilmeisen oikea hetki meidän kahden kohtaamiselle on tulevana keväänä.


Joulun parhaat lahjat

Siinä ne nyt ovat.



Joulun ainoa materialistinen lahja on ihan itse hankittu. Nina Hagenin näkemisen lailla, tämä itse hankkimani lahjaostos, on  sekin omalla tavallaan yhden suuren unelmani totautuminen.

Ostin itselleni kengät.
NE punapohjaiset, 
juuri NE joista paljon on täällä blogissakin haaveiltu.

Ovat löytyneet useammasta aarrekartastani vuosien saatossa,
tästä eteenpäin ne löytyvät kaapistani ruskeasta kenkälaatikosta.

Ennsimmäistä kertaa elämässäni hankinn itselleni jotakin arvokasta tuntematta lainkaan syyllityyttä ostoksestani. Hankinta herätti minussa aitoa onnellisuutta ja voin rohkeasti sanoa hemmotelleeni itseäni tällä ostoksella, sillä minä olen hemmottelun arvoinen.


Hytissä odottanut lämmin tervetulotoivotus


Joulunajan toisesta yllätyksestä olin osittain tietoinen.

Ostimme yllätyslahjana PikkuÄssälle yhteisen Tukholman risteilyn. Hetki aikaa oman perheen kesken, kun koko mennyt syksy ollaan enemmän vähemmän oltu koko ajan liikkeessä kuka mihinkin suuntaan ja yhteinen aika on jäänyt vähiin. 

Itse risteilystä siis tiesin etukäteen sen verran että joulupäivänä lähdetään ja päivä Tukholmassa kuuluu ohjelmaan, muu risteilyn sisältö oli minullekin täysi yllätys.

Olen tottunut, että me reissataan yksinkertaisesti ja edullisesti. Tämä tarkoittaa ajatuksissani vaatimattominta hyttiluokkaa jossakin sikaosaston kellarikerroksessa. Yllätys oli suuri, kun meidät laivassa ohjattiin yläkerrokseen ja hytin oven avaus paljasti lisää yllätyksiä. Hytin pöydällä meitä odotti  iloinen joulutervehdys- kuohuviiniä ja karkkia.

Lisää yllätyksiä oli luvassa ruokailun osalta - kirsikkana kakun päällä minua odotti maksettu ruokailu laivan Ala Carte -ravintolassa. Full Course Menu viinin kera - jouluähky oli taattu.

Näiden yllätysten lomassa itkin toisen kerran tälle joululle - itkin iloa ja kiitollisuutta.
Kaksi kertaa iloisesta liikutuksesta kostuneet silmäkulmat
- niin paljon aihetta kiitokseen.


NK tavaratalon miestenosaston tarjonta

Design Torget tarjoaa aina jotakin ihanaa



Tukholma oli lämmin ja aurinkoinen, täynnä ihmisvilinää.
Tuo tapaninpäivähän on Ruotsissa perinteinen alennusmyyntien aloituspäivä, joka houkuttaa ihmisiä liikkeelle suurissa määrin. Alennusmyyntien anti jäi meidän osalta yhteen PikkuÄssälle ostettuun saapaspariin. 

En löytänyt itselleni mitään kivaa alennusmyynneistä. Lempiputiikkini Design Torget tarjosi jälleen kerran ostoskassin täytettä minulle. Tuliaiseksi bongain DTn tarjonnasta tuollaisen hilpeän miesten viiksimuotia esittelevän Skagg kirjan. Partaihmisen kanssa seikkailessa oli käytävä vilaisemassa myös NK -tavaratalon miesten "kauneusosaston" tarjonta. Olihan siellä hyllymetreittäin hemaisevia parrahoitoaineita ja groomaus välineitä. 

Yhden puisen partakamman ja ruotsalaisvalmisteisen parranhoitoaineen JunttiPee nappasi tuosta kattavasta valikoimasta itselleen kotiinviemisiksi.


Virallinen joulukorttiposeeraus - Look who is lurking
"Ei itkeä saa, ei meluta saa
joku voi tulla ikkunan taa."



Joulutauon jälkeen on mukavaa palata takaisin arkeen kiitollisena kaiksita lahjoista ja lyhyestä lepohetkestä.

Oikein mukavaa maanantaita!


Rakkaudella,
Sallamari

26. joulukuuta 2015

It is red, it must be dangerous


Joulu on unelmien toteutumisen aikaa.
Tänä jouluna minä toteutin yhden suuren unelmani - ostin itselleni NE punapohjaiset kengät.

Rakkaudella minulle minulta.
Uskallan viimein tunnustaa olevani kaiken rakkauden arvoinen.

Onnea on toteutunut haave.


Rakkaudella,
Sallamari




24. joulukuuta 2015

Never stop believing



Jouluaattona 2014 tein itselleni aarrekartan, jossa kiitin maailmankaikkeuta siitä miten jouluna 2015 saan elää unelmaani. Kuvain miten asiat elämässäni ovat hyvin ja minä olen aidosti oikeasti onnellinen ihminen. Miten askel askeleelta kuljen kohti juuri minulle tarkoitettua työuraa ja miten joka ikinen aamu herään onnellisena uuteen päivään kiitollisena saamastani uudesta mahdollisuudesta. Miten rakkaus omaa itseäni kohtaan kukoistaa ja miten ihanalta tuntuu antaa minä rakkauden näkyä koko maailmalle. Miten kiitollinen olenkaan jokaisesta tilaisuudesta jakaa oivaltamaani vilpitöntä minä rakkauden -kokemusta eteenpäin.

Niin vahva työkalu tuo aarrekartta on, että tänään  vuoden 2015 jouluaattoaamuna, minä heräsin uuteen päivän sydän täynnä kiitollisuutta sitä kohtaan, että olen kuluneen vuoden aikana löytänyt itsestäni rohkeuden kuunnella sisäisen minäni todellista ääntä ja suurin harppauksin olen kulkenut kohti hetkeä - juuri tätä hetkeä - jossa saan elää todeksi suurta unelmaani.

Olen vapaa ja onnellinen.

Lämpimien jouluntoivotusten lisäksi haluan toivoa kaikille teille blogiani säännöllisesti lukeville, silloin tällöin täällä vieraileville ja blogiini sattumalta eksyneille rohkeutta kuunnella todellisen minän ääntä ja kulkea pää pystyssä kohti teidän Unelma Elämää.

Älkää milloinkaa hellittäkö uskoa.
- uskokaan suuriin unelmiin,
 luottakaa herkeämättä itseenne unelmien toteuttajana.

Kaikki on mahdollista.

May the Dreams be with you!

kiitos. kiitos. kiitos.


Rakkaudella,
Sallamari

"Sydän on täynnä kiitollisuutta.
Se on lahjoista parhain."


23. joulukuuta 2015

Lahja ihmiselle



Haluan jakaa kanssanne tänään yhden itse luomani jouluperinteen. Tämä perinne on vilpittömin sydämin annettu lahja tuntemattomalle, kädenojennus yhdelle - tai parhaassa tapauksessa useammalle - avun tarvitsijalle. Täysin maksuton lahja, joka toteutuakseen pyytää itselleen noin kolme varttia ajastani ja kirpaisee sadasosasekunnin verran.

Lahjani tuntemattomalle on 450 grammaa luovutettua verta.

Minulle on kehkeytynyt tavaksi piipahtaa viimeisellä joulua edeltävällä työviikolla SPR:n Veripalvelun Sanomatalon toimipisteessä suorittamassa tämä perinteinen jouluinen kädenojennus. Tänä vuonna olin kiireiseen aikatauluun ja pitkäksi venyviin koulupäiviin vedoten henkisesti valmistunut jättämään tämän lahja väliin - mutta eipä niin käynyt,  Universumi auttoi. Opettaja päästi meidät ystävällisesti tuntia aikaisemmin koulusta eilen - tunti ylimääräistä aikaa aikataulutettuun elämääni. Minä oivalsin silmän räpäyksessä mistä on kyse - maailmankaikkeus järjesti minulle tänäkin vuonna aikaa muistaa apua tarvitsevia.





Luovutuspaikalla minua odotti iloinen yllätys - hienoihin lukemiin kohonnnut hemoglobiiniarvo. Edellisen luovutuksen kohdalla tuo arvo huiteli jossakin 120 tienoilla ja sillä kertaa mietittiin luovutusta vastaanottavan hoitajan kanssa olisiko sittenkin parempi skipata luovutus. Aivan mieletön muutos veriarvoissa edellisestä luovutuksesta. Lienee asiaa lupa tulkita niin, että elimistönikin alkaa hiljalleen osoittaa syömishäiriöelämän olevan taaksejäänyttä historiaa.

Varmuuden vuoksi nautin seuraavan viikon ajan ylimääräistä rautaa, jotta elimistö palautuu tehokkaasti tämänkinkertaisesta luovutusrupeamasta.

Ensimmäistä kertaa ikinä tunsin luvutuksen loputtua pientä "huminaa" päässä.
 Luovutuskatetrin neula jäi jotenkin epämiellyttävän itsestään tiedottavaan asentoon käsivarteeni toimenpiteen ajaksi. Vähän pohdintoja tehneenä, olen tullut siihen tulokseen, että tuo huonoa oloa muistuttava "humahdus"on ehkä enemmän liitoksissa tuohon epämiellyttävään neulatuntemukseen käsivarressa kuin itse luovutetun veren määrään tai muuhun oikeasti fyysiseen juttuun.

Verenluovutus ei tälläkään kertaa sattunut, eikä tunnut mitenkään ylisepääsemättömän epämiellyttävältä. Hoitaja seisoi pyynnöstäni koko luovutustapahtuman vieressäni ja kun pohdin ääneen sitä, että tänään tuntuu jotenkin tavan omaista tahmeammalta tämä luovutus, hoitaja rauhoitteli sen olevan ohimenevä juttu - joskus on vain sellaisia ei-niin-suurta-luksusta -luokkaa lukeutuvia luovutuskertoja. Mutta hei, hassunkurinen fiilis tai ei, lahjan annoin joka tapauksessa.




Suomessa tarvitaan joka arkipäivä lähes tuhat verenluovutusta, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet. Verivalmisteita tarvitaan esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuusuhrien, syöpää sairastavien ja keskoslasten hoitoon. Juhlapyhien tuoma haaste on siinä, että nuo paljon käytetyt verihiutaleet säilyvät toimintakuntoisina vain noin viisi vuorokautta, pitkien pyhien sattuessa tuoreista verivalmisteista saattaa tulla pula.

Sanomatalon veripalvelu palvelee myös tämän viikon sunnuntaina 27.12 - jos Helsingissä liikuskelet ja olet hyvää tekemistä vailla, kehoitan poikkeamaan Sanomatalossa luovutusvisiitillä.

Kysymykseen siitä, kelpaanko minä luovuttajaksi löydät vastaukset kätevästiVeripalvelun sivulta. Ja vaikkei itse luovuttajaksi kelpaisikaan, tukihenkilö on yhtä arvokas - verenluvutus on tuntuvasti kivempaa kun mukana on joku tuttu henkilö, ihan vaan juttuseurana. Juttuseuraksi kaverille meistä kelpaa jokainen.

Minä heitän esimerkilläni Hyvä Teko -palloa eteenpäin.

Ota koppi ja luovuta -
 tai rohkaise toista luovuttamaan ja liity seuraan tsempaavana tukihenkilönä!


Oikein iloita aatonaattoa!


Rakkaudella,
Sallamari

20. joulukuuta 2015

Kyllä asiat järjestyvät



"Ei mulla oo tarkkaa suuntaa,
mä menen minne sattuma johtaa."

Tuossa edellä esitetty Haloo Helsingin lyyrikkapätkä jotekin salakavalasti osuu ja uppoaa minun mietteisiini sopivaksi juuri tällä hetkellä. Oikeasti hassuksi pään sisäisen olotilani tekee sellainen pienen pienni seikka, että elämässäni on tällä hetkellä varsin tarkka suunta - tiedän hyvinkin kokonaisvaltaisesti ja määritellysti minne olen matkalla elämän eri osalaeilla ja millaisia reittejä pitkin kuhunkin tavoitteeseen pääseen.

Tämä blogi on ainut osa-alue, jonka suhteen olen totaalisen hakoteillä Blogilla ei alun alkaenkaan ole ollut tarkkaa suuntaa ja blogin kanssa olen ennakkoluulottomasti astellut sattuman johdattamiin suuntiin. Olen - taas kerrann - saapunut jonkinlaiseen tienristeykseen.

Tämä blogian alkoi syömishäiriötä sairastavan ihmisen rehellisyyspäiväkirjana - turvasatamana - jonka avulla opettelin rehellistä katsantokantaa elämää kohtaan. Opettelin purkamaan tunteitani rehellisiksi sanoiksi - ilmaisemaan itseäni vaikeiden hetkien keskellä.

Sairauden hellittämisen myötä tämä blogi jalostui kiitollisuuden täytteiseksi toipumispäiväkirjaksi. Henkilökohtaisen tunnekäsittelyn ja terapiafiilistelyn lisäksi blogissa on vilahtee säännöllisesti aiheita minimalismi pukeutumisesta - asuinpiraatiokuvilla maustettuna - BodyLove asennefiilistelyä ja ihan vaan arkipäiviäisiä kuulumisia.

Joskus ollut punainen lanka on hävinnyt bloigsta ajan kuluessa.
Huomaan toistuvasti kysyväni itseltäni "Mistä mä tänään kirjoitan?"

Aihepulaa ei ole ollut koskaan aikaisemmin, olen aina mennyt Go By The Flow -tunnelmissa. Olen purkanut sydäntäni ja ajatuksiani tänne blogin teksteihin - uskomatonta kyllä, se on auttanut minua elämässä eteenpäin yli niiden kaikkein vaikeimpien päivien.

Mistä siis kirjoittaa,
 kun nyt on vihdoin olen onnellinen,
kun pään sisäinen maailma on löytänyt tasapainonsa?

Viime aikoina blogini sijoitus on tipahtanut elämäni tärkeiden asioiden listalla radikaalisti. Olen onnellinen saadessani sanoa, että tosielämä haukkaa nykyään suurimman osan arkipäivien tunneista ja koneella istumisellle jää varsin vähän aikaa. Ei sillä, ettenkö rtykkäisi yhä blogistani ja sen kirjoittamista - pidän edelleen paljon kaikesta tästä bloggailusta.

Kirjoittamisesta, tiedon jakamisesta, pohtimisesta,
elämän ja itseni analysoinnista,
niin ja tietenkin ihanista lukijoista ja bloggarikolleegoista.


Elämääni uutta toivottua positiivistä nostetta on tuonut syksyllä alkanut koulu koulu - olen koko sydämelläni niin syällä opiskelun lumoissa. Intohimo opiskelualaani kohtaan on silmin nähtävissä, väittävät junatuttavani. Minä suunnilleen puhun, elän ja hengitän opiskelun iloa - uusi ura ja sen mukanaan tuomat haasteet ovat minulle suunnilleen kaikki kaikessa juuri tässä hetkessä elämää.

Sitten on se BodyLove burleskikurssi ja ihanat kurssilaiset.
Sitten on perhe ja rakkaat ystävät.
Sitten on elämääni tulleet uudet ihmiset.
Viimeisimpänä - muttei vähäisimpänä - listalla tietenki Minä itse ja oma hyvinvointi
- arvokkaat Me Time -hetket.

Itse tekstiä blogiin kyllä onnistuu kirjoittamaan junamatkoilla, toki rehellisesti on myönnettävä, että jokapäiväisen blogikirjoittelunn sijaan mieluummin kyllä investoin junassa kulutettavan ajan kuulumisien vaihtoon junatuttavien kesken tai vaikkapa hyvästä novellikokoelmasta nnauttimiseen.

On oikeasti jännittävää huomata, miten paljon sosiaalisempi minusta on tullut koulun alkamisen myötä. Nykyisin junassa heittäydyn hetkeäkään epäilemättä juttusille vähän tuntemattomampienkin kanssajunailijoiden kanssa. Näin tuo Internetin ulkopuolinen tosielämä vie minua mennessään.

Valokuvien editointiin kuluva aika on se kaikkein haastavin löydettävä - laadukkaiden valokuvien aikaansaanti ottaa ikävä kyllä ison siivun aikaa. Olen tietoisena valintana käyttänyt viime kuukaudet blogini kuvituksena enimmäkseen kännykällä otettuja snap shot kuvia, kuin tarkkaan ja huolella mietityistä kuvista.

Instagram ja Facebook täyttyvät onnellisesta elämästä kielivistä kuvista

Kampauksia, värjäyksiä ja tukanleikkuuta.
Uusi vaatteita ja muita ostoslöytöjä.
Itsen ja muiden hemmottelua.
Matkoja ja uusia kaupunkeja.
Ikimuistoisia hetkiä ja rakkautta.
Hulvatonta lemmikkiomistajan arkea.

Olen vakaissanin harkinnut Snapchatin hankkimista.


*****

Ajankäyttökysymyksen lisäksi suurin pohdintain aihe on yksinkertaisuudessaan tämän blogin sisältö - miten tuottaa mukavampaa luettavaa blogissa vieraileville.

Oman pään sisäiset selvittelyt on tehty ja sillä sektorilla uusia kuulumisia viime aikaisten olotilojen mukaan ennustettuna heruu ehkä kerran kuussa tai kahdessa. Toki syömishäiriöstä, mielenterveysongelmista ja niistä toipumisesta voisi jauhaa loputtomiin - kirjoittaa tolkuttoman huonoista käypähoitosuosituksista ja voivotella hoitohenkilökunnan välinpitäättömyyttä. Ruotia erilaisia terapamuotoja ja pohtia sitä millainen voi - tai pikemminkin millainen tulisi - syömishäiriöstä toipuneen olla.

Olisihan siinä aihetta,
...but not my cup of tea.

Oma mieli, arjessa jaksaminen ja syömishäiriöstä yli pääsemisen mahdollisuus ovat edelleen elämässäni tärkeitä asioita - eivät ne koskaan menetä merkitystä - siitä huolimatta relevanttia sanottavaa minulla on näistä asioista päivä päivältä vähemmän.

Mielipiteitä, kokemuksia ja mutu -juttuja löytyy kyllä,
toki päivä päivältä - sitä mukaa kun oma olo on tasoittunut -  omakohtainen kokemus asioista tuntuu enemmän ja enemmän pelkältä muistikuvien varassa taiteilulta. Kun ei nämä haasteet ole tässä hetkessä osa jokapäiväistä elämääni.

 Onneksi löysin  BodyLove -ajattelun.
Oman kehon rakastamista - miten tärkeä ja iso aihe.
Mutta riittääkö sekään yksistään jokapäiväisesti kirjoitettavan blogin teemaksi?

Olisihan niitä tukkajuttujakin?
Varsinkin tässä hetkessä, kun jokainen päivä raoittaa vähän lisää salaisuuksia hiusten maailmassa. Osa valjenneista asioista on kyllä sellaisia, että enemmän ne hämmentävät kuin helpottavat ei-niin-intohimoisesti-hiusasioihin -suhtautuvien elämää. Ihan koko maailma ei ole kiinnostunut siitä, millä reseptillä kullankeltainen tukka saadaan taitettua silmänräpäyksessä viileän vaaleaksi kuontaloksi. Yksi kuva kertoo enemän kuin satasanainen väriresepti - se, että asia on mahdollista tehdä kiinnostaa tavallista kaduntallaajaa ehkä eniten. Että minä saan tollaisen tukan kyllä ja tuo sen mulle osaa tehdä - jos niikseen tulee.

Loistavasti aasinsiltaa pitkin päästään asukuviin ja P333 -maailmaan - sitä mitää ei ole, ei ole.
Tai onhan kyllä, mutta aika perhanan minimaalinen ja pelkistetty valikoima - mustaa, mustaa ja mustaa. Kouluvaatteet on pääasiassa mustia käytännöllisyys syistä - sitä ei maallikko arvaakaan miten vastustamattoman ihanaa on ihan vahingossa tipautella vaalennusainnetta paidan hihoille tai miten sitä huomaamatta sipaisee juuri muotovaahdossa pyöritellyn kätensä vaivihkaa menon helmaa., Koulun ulkopuolella hengaan kotiverkkareissa.

Onnhan tietenkin ne juhlavaatteet ja bilelookit - kerran kuussa suunnilleen.

Yksi kirjoituksen aihe blogissa ensi vuodelle voisi olla hyvinvointiteema. Mieli on syömishäiriön osalta ollut niin pitkään niin vakaa, että suunnittelen ensi vuodelle kokonaisvaltaista Hyvä Olo Tsemppausta varta vastenn laadittujen ateriasuunnitelmien ja personal trainer -palvelun avulla.

On sellainen vahva tunne, että ensi vuonna haluan katsoa millainen on kehoni luonnollinen olotila ja mitä siihen pääsemiseksi vaaditaan.


*****

Olen vakaasti lekitellyt ajatuksella,
että blogi siirtyy vuoden alusta 2-3 viikottaisen päivityksen rytmiin.

Kymmenestä kahteentoista hyvää postausta kuukaudessa on realistinen uusitumistavoitteeni.

Aiheesta toiseen pomppimisen sijaan olen pohtinut myös kalenteriin kirjattua postausaiherunkoa - vähän kuin käsikirjoitusrunkoa. Nykyään elämäni pyörii luontevasti aikataulujen ympärillä ja kalenteri on olennainen osa ihan jokapäiväistä arkirytmiä.

Miltäs kuulostaa?
Voisiko tälläisellä suunnitelma tuoda blogiin enemmän sisällöllistä annettavaa?

Ehdotuksia, ajatuksia ja tietenkin postausideoita
kiitollisena vastaanotetaan.


Mukavaa sunnuntaita!


Rakkaudella,
Sallamari


18. joulukuuta 2015

Kuvitettuja hetkiä - joulunodotus

Burleskikurssilaisille poroilua ja pikkujouluja.

Hyväntekeväisyyslahjoja - paketti oman maan lapselle Joulupuu -keräyksen kautt
sekä  Kiva -lainatililtä rahat kiertoon auttamaan ihmisiä uudessa kohteessa

Koulupäivän jälkeen nautittu perinteinen jouluikkunakatsastus plus Starbucks kahvit -kierros Lindan kanssa.
Ihana toivottaa uusi pieni ihminen tervetulleeksi mukaan Lindan ja minun yhdessä jaettaviin joulunajan perinteisiin.

Kirje joulupukille - yksi kuva toimii paremmin kuin A4 arkki pullollaan pelkkä sanoja

Anglikaanisen kirkon Nine Lessons and Carrols -laulutilaisuus.
Nuori herra - 6 vikkoa -  käyttäytyi varsin mallikkaasti ja nukkui liki koko tilaisuuden ajan.

Ihania joulukorttiyllätyksiä.
Kuvan kortti on tämän vuoden joulukorttivaihtari, jonka päätimme toteuttaa yhdessä Liiolii -blogin kirjoittajan kanssa.

Sattumannvaraisen asunnutnaina toteutettu Äiti-tytär lahjaostosreissu Helsinkiin


Jouluahdistus on vuosien kuluessa vaihtunut iloisiin joulunodotustunnelmiin.
Näemmä toipuminen oikeasti on mahdollista - myös joulutraumojen osalta.


Mukavaa viikonloppua!


Rakkaudella,
Sallamari


17. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen tukkaväri


Iloisia tukkakuulumisia tällä kertaa.

Toteutettiinpa eilen iltapäivällä yhteistyössä luokkatoverini Sabinan kanssa tälläinen piennimuotoinen Make Over -henkinen päivitys minun tukkatyyliini. Leikkauksen osalta tukassani ei juurikaan ole päivittämisen varaa, mutta värin osalta tarve muutokseen oli selkeä.

NIin siinä sitten kävi, että minä istahdin kampaamotuoliin todeten tekijäosapuolle, että "Go ahead, nyt sopii käyttää vapaasti luovuutta ja kokeilla mitä kivaa olet ikinä tahtonutkaan kokeill." . Luottamus on kasvanut näiden yhdessä vietettyjen viikkojen aikana, joten annoin tekijälle täysin vapaat kädet värin suhteen. 

Jotta saatiin luotua projektille todellinen Make Over -henki peitettiin minun kohdallani työpisteen peilit ja minä istuin autuaan tietämättömänä koko projektin valmistumisen ajan.

Lopputulos on kerrassaan hurmaava.
Onnistunut värivalinta ja sävysekoitus - ihonväriini täydellisesti sopiva sävymaailma, jonka suustaan en kenties itse oman valinnan kautta olisi rohjennut - tai keksinyt - lähteä.

Sävy on Hand Picked Mix eli vartavasten minulle tehty sekoitus useampaa eri sävyä. Hiusten tyvessä ja pään sivuosien lyhyessä tukassa sävy on tummempi liukuen kauniisti vaaleammaksi latvaa kohden. Eikä koko hiusmassa ole yhtä ja samaa sävyä vaan yksittäisten osioiden kohdalla on pientä sävyeroa luomassa elävyyttä kokonaisuuteen. Ehkä hienoin yksityiskohta tukassa on värin kulumisen huomiointi - hiuksen pohjaväri on vaalennettu hyvin vaaleaksi ja tarkoitus on, että tukan väri kuluessaan pesukertojen myöötä saa uudenlaisen pastellinsävyisen vivahteen itseensä.



Kyllä minun nyt kelpaa.
Voi todeta taas olevansa tukkatrendienn aallonharjalla.

Paljon kiitos väristä Sabina.


Rakkaudella,
Sallamari


ps. Maaliskuusta alkaen me siirrytään koulun oppilaskampaamon puolle ja silloin Sinulla on loistava tilaisuus tulla kokemaan minun tekemänäni Make Over omaan tukkaasi edulliseen opiskelijatyöhintaan. Eikä ne hommat pelkkään Make Over -työskentelyyn rajoitu - pelkkä latvojen tasaus onnistuu siinä missä suuremmatkin projektit

15. joulukuuta 2015

Joululahjavinkkejä

Gift Inspirations 2015



Lahjavinkkilistani keskittyy luontevasti tänä vuonna miettimään hiukset -teeman ympärille lukeutuvia joululahjoja. Hyvän tukkapäivän varmistamiseksi oikeanlaiset kätevät hiustenmuotoiluvälineet ja tuotteet ovat mielestäni varsin oiva lahja monenlaisen lahjatarpeen täyttämiseen.

Hänelle, jolla kotonaan jo on kaikki tarvittavat hiustuotteet sekä työvälineet lahjakortti kampaamoon on  varteenotettava vaihtoehto. Mikäli lahjakortti kampaamohemmotteluuntuntuu yksin hankittuna liian tyyriiltä ajatukslta, kimppalahja ei liene huono ajatus. 

 Kmpaamolahjakortti voi kyllä herättä ostajan näkokulmasta kevyitä ennakkoluuloja - ainakin jos rumatukkapäivistä on tullut paljon puhetta lahjan saajan suunnalta -  mitäs jos lahjan saaja näkeekin lahjakortin vihjauksena siitä, miten antajan mielestä lahjan saajan hiustyyli on päivityksen tarpeessa. Tosielämässä näin asia oikeasti harvoin on - lahjan antaja haluaa puhtaasti hemmotella saajaa, eikä vihjata saajalle "Tartteisko sun tehdä jotakin itelles" -tyylisiä piiloviestejä. Lahjan saaja on toivottavasti onnellinenja rohkealla mielellä lähtee mukaan hurjimmillaan jopa siihen täydelliseen muuttumisleikkiin - hei, tällä kertaa se kun ei ole omasta budjetista pois.

On hyvä muistaa tässä kohdin, että kampaamot tarjoavat runsaasti erilaisia hiuksia helliviä hoitopalveluja ja -paketteja. Minun sisäpiirisuositukseni kampaamolahjakortin sisällöksi on hiuksen rakennetta korjaava Olaplex -hoito. En usko kenenkään pahoittavan mieltää Olaplex -hoito lahjakortista.


*****

Hiusten perushoiton liittyvien tarvikkeiden joukosta varma jokapäiväistä elämää ilahduttava valinta on hyvälaatuinne hiusharja. Ei sillä, etteikö jokaiselta meistä löytyisi kotoa jos jonkin jonkin hiusharjaa; kysymys piileekin siinä kuinka monella on oikeasti laadukas ja hiustyypille sopiva hiusharja?

Pitkätukkaiselle ystävälle hyvä luonnonkuituharja, kummilapselle takkutukkaa hellivä Tangle Teaser. Polkkatukkaiselle äidille, tädille tai vaikka mummolle valinta on napakka pyöröharja kuohkean föönikampauksen aikaansaamista helpottamaan.


Lahjottavan hiuslaadulle sopivat muotoilutuotteet on myös oiva arkea helpottava lahjaidea - se miten onnistuu valitsemaan juuri oikeat tuotteen onkin sitten kinkkisempi juttu. Rehellinen keskustelu hiuksista on paikallaan ja esimerkiksi bestiksen luona vierailessa voi varovasti kosmetiikkavarastoja ihaillessaan kysäistä toisen lempparitukkatuotteita. 

Yksi vaihtoehto on tietenkin vierailla asiantuntevan kampaamotuotekaupan valikoimia ihmettelemässä ja rehellisesti kertoa myyjälle etsivänsä hyvää tuotelahjaa jouluksi ihmiselle jolla on tälläinen ja tuollainen tukka - kertoa siitä, miten äiti aina narisee kun kiharat eivät asetu kohdilleen aamulla, tai miten sisko on aina myöhässä sukujuhlista kun tukka ei asetu oiken. Kysy rohkeasti neuvoa, millä tuotteilla voisi helpottaa rakkaidensa tukka-arkea ja sitten reippaasti vain osta tuote tai pari kokeiluun saatujen neuvojen perusteella.


*****

Äidille, mummille ja kummille - ja miksei sille bestiksellekin - perus paplarit tai lämpörullat ovat loistava valinta lahjaksi. Kummankin avulla  onnistuu tumpelompikin tukkaihminen  loihtimaan kestävän pohjatuen kauniille kuohkealle kampaukselle.Rullan koko halkaisija ratkaisee lopputuloksen "kihartumisasteen" - mitä rennompaa kiharaa haetaan, sen suurempi kokoinen tulee rullan olla.

Itse puhun kovasti papilijottien puolesta. Mielestäni papilijotilla saa aikaa kaikkein kestävimmän ja kuohkeimman kiharapohjan kampauksen alle. On sääli, että paplarit koetaan jotenkin Old School -kampausvälineiksi - soisin itse näkeväni paplarit jokaisen pitkätukan kampaustarvikelaatikossa.


Jaa, ettäkö mullaiset paplarit. Perinteiset samettipintaiset papilijottineulalla kiinnitettävät paplarit ovat mielestäni paras valinta - paitsi ehkä mummille, hänelle valitsisin kätevyysnäkökulmista tarrapintaiset papilijotit - hyvän napakan lopputuloksen saantiin. Papilijottirullat, -piikit, kampausneste ja piikkikampa - paras paketti minkä pitkätukkainen ystävä voi sinulta saada. Plus muutama linkki Youtubeen sellaiselle kanavalle, jossa perinpohjaisesti selitetään eri suuntaisten papilijottirullaustekniikoidenn vaikutus lopulliseen kampaukseen.

DIY tytön unelmalahja nuo paplarit - näppäryyttä kehittävä uutta taitoa opettava lahja.




Yhdeksän päivää jouluaattoon!


Rakkaudella,
Sallamari




14. joulukuuta 2015

Valot pimeyksien reunoilla



Käsillä on hetki vuodesta, jolloin lasken suunnilleen aamuja siihen että pimeys helpottaa. Olisi valhetta tässä kohtaa väittää, että tämä toistaiseksi lumeton talvi on ollut helpoin kaikista lähivuosien talvista - oikeasti asia kun on aivan päinvastoin.

Kaiken onnellisuuden keskellä on valitettavaa todeta että olen väsynyt. Väsymys on tällä kertaa oikeaa aitoa fyysistä väsymystä - henkisen väsymyksen ja uravalintaansa vittuutuneisuudeen sijaan - sellaista väsymystä, joka kaataa minut iltaisin sänkyyn ennen yhdeksää ja on opettanut nauttiskelemaan pikaisista päiväunista.

Positiivista antia tässä pimeydessä lienee sen vaikutukset nukkumiseen - unihäiriöni on vaihtaneet totaalisesti suuntaansa. Minä, joka viime talven tuskailin siitä etten nuku - ei misään, eikä millään ilveellä - nukahdan nyt onnellisena myös ennalta tuntemattomissa paikoissa. Pisteenä iin päälle olen onnistuneesti nukkunut läpi koko yön kodin lisäksi myös kylässä.

Tämä talvi on ensimmäinen talvi viiteen-kuuteen vuoteen, jolloin minulla ei ole jokapäiväisessä käytössä kirkasvalolamppua. Olen lähes vakuuttunut, että osasyynä tähän loppumattomalta tuntuvaan väsymykseen on säännöllisen kirkasvalon käytön puuttuminen.

Ei se kirkasvalo ihan huuhaata ole.

Oma kirkasvalolamppuni on jo iäkäs - toimiva ja hyvä kyllä - mutta kooltaa valitettavan isokokoinen. Lamppuni on Philipsin laatuvehje, joka valitettavasti vaatii tilaa ihan vain olemiseensa. Koonsa vuoksi lamppu ei ole kevyesti likkuteltavissa paikasta toiseen. Lappu soveltuu keittiönpöydällä tai työpöydällä käytettäväksi - roudaat kerran paikalleen pistokkeen välittömään läheisyyteen ja pidät siinä.

Löysin Anttilasta valikoiman uuden sukupolven kirkasvalolaitteita. Tablettitietokoneen kokoisia kevyitä lamppuja joita on mahdollista kantaa mukana ja käyttää ladattuna johdotta missä vain milloin vain.

Olen laittanut uuden kirkasvalolampun hankinnan kevyesti harkinnan alle. Vanhan voisi maksutta kierrättää sellaiselle kirkasvaloa tarvitsevalle, jonka budjetti ei juuri tässä kohtaa elämää salli lampun hankintaa Hyvä Kiertää -periaatteen mukaisesti.

Olisi kiva kuulla tähän väliin teidän kokemuksia kirkasvalosta?
Onko jollakulla siellä ruudun toisella puolella käytössä uuden sukupolven pieniä ja kevyitä kirkasvalolamppuja? Mikäli sinulta sellainen löytyy, kuulisin mielelläni käyttökokemuksia siitä.


Mukavaa alkanutta viikkoa!

Rakkaudella,
Sallamari

10. joulukuuta 2015

Mitä toivon joululahjaksi

Rakas Joulupukki,

Olen ollut tosi kiltti (tänäänkin) ja harjannut tukkia tosi ahkerasti. 

Toivon joululahjaksi jonkun tälläisen kirjan, että oppisin lisää mielenkiintoisista kauneusjutuista. Partakirjakaan ei olisi pahitteeksi, vaikkakin tosiasia on että minä taidan kyllä nuo parran muotoiluun liittyvät jutut niin paljon paremmin kuin pitkien tukkien näpertelyn.
Haluaisin olla kiltti ja ahkera jatkossakin. Siksi kauneuskirja olisi kiva.

....ja Louboutinit olisi nekin kivat, koska voisin tykätä olla nättiä näteissä kengissä.



Wishlist 2015


My beauty wishlist



Rakkaudella,
Sallamari


8. joulukuuta 2015

May the Force be with You -joulupiparit

Look, I am your cookie!

Yoda vai Darth Vader
- kumpi tahansa onkaan suosikkisi,
tässä muottisetissä löytyy sopiva piparimalli


Mukavaa alkanutta joulukuun toista viikkoa!
Joko teillä tuoksuu pipari?


Rakkaudella,
Sallamari


Ah niin, nämä piparimuotit ovat peräisin Ebaysta. Hintaa parisen euroa, toimitusaika tässä minun tilauksessani parisen viikkoa. 



6. joulukuuta 2015

Katastrofi Klubi ja minä lavalla


Tänään haluan jakaa kanssanne siivun onnistumistarinaa
 - vapauttavaa onnellisuuden tunnetta parin kuvan verran.

Tarinaa eiliselta illalta, jolloin omakohtaisesti oivalsin todellisen rohkeuteni - rohkeuden kohdata itseni aivan uudessa valossa. Voitin itseni ja omat pään sisäiset pelkoni - mursin onnistuneesti itse rakentamani käsitykset siitä mitä minä osaan, millaisia asioita kykenen oivaltamaan ja mihin minusta on. 

 Kuulin alkusyksystä burleskikurssia suunnitellessa, että teatteri järjestää kuukausittain improvisaatio teatteri iltoja, joihin halukkaat harrastajanäyttelijät ovat tervetulleita esiintymään. Homman juoni tiivistetysti on sellainen, että yleisö heittelee aiheita kehiin ja neljän näyttelijään voimin yleisön heittoihin tartutaan erilaisten näytelmäleikkien voimin.

Jossakin siinä sivussa, tuli sivulauseessa esille, että sisälläni kytee halu nousta lavalle viihdyttämään - mutta onko musta  muka johonkin sellaiseen - muiden hauskuttamiseen - kun mähän vaan vaan tälläinen.... no.... sellainin niinku aika pirun tavallinen.

And so the story goes...

Nousin teatterin lavalle viihdyttämään ihmisiä.
Riisun itsestäni kaikki roolit,
jätit korsetin, peruukin ja glitterit kotiin.

Sidoin tukan letille ja puin itseni lempimekkoon..

Kohtasin maailman omana itsenäni.
Just the plain old me.

Eihän tämä sillätavalla uutta ole,
olenhan minä ihmisten edessä ennenkin ollut.
Mutta viieiset vuodet se on ollut sillätavalla väkinäistä ja pakolta tuntuvaa,
poissa on ollut nauru ja esillä olemisen tuoma nautinto.

Nautinto siitä, että saa antaa ihmsille jotakin katsottavaa ja koettavaa.
Siksi jokaiselle burleskikutsulle on sanonut systemaattisesti ei.

Sisällä palaa halu tehdä, mutta minä ei ole valmis
- tiedättekö mistä puhun.

Eilen rohkenin, oivalsin ja löysin onnellisuuden tunteen.

Nautin jokaisella henkäyksellä - itsenäni olosta, naurusta ympärilläni ja ennen kaikkea lavalla tekemästämme improvisaation vapauttavasta voimasta.

Löysin sisältäni sen saman iloisen onnellisuuden tunteen, jonka ala-asteikäinen Sallamari löysi koulun joulunäytelmistä. Halu olla esillä ja viihdyttää. Usko omaan itseen ja tietoisuus siitän, että juuri tälläisenä minä olen tarpeeksi tekemään tätä juttua - tästä löytyy siemeniä minun onnelliseeteni.

Se vapaudentäyteinen tunne - nautinnon tunne -  jota lapsena tunsin koulunäytelmiä ja muita tehdessä. Samainen tunne, jonka onnistuneesti kadotin jonnekin aikuiseksi kasvun taipaleella sitä mukaan kun mä annoin maailman äänien uskotella omalle sisäiselle äänelle, että enhän mä oikeasti voi olla mitään. En hyvä, en ihana, en rakastettava - en ainakaan juuri tälläisenä. 

Tälläisenä, tänään ja tässä.
Omana itsenäni tässä hetkessä,
minä olen riittävästi.

Hyvä
ihana
rakastettava
- tässä ja tälläisenä.

Sydämeni sanoo tänään niin.

Poissa ooli itseviha ja kokemus vääränlaiseksi itsensä tuntemisesta. 
Tilalla sisin täynnä minä -rakkautta, naurua ja itsenä olemisen helppoutta.

Tätä olotilaa minä olen kaivannut, 
nyt sen olen vihdoin löytänyt.

Terapialla se alkoi, burleskin kautta sitä on tutkittu 
ja Salon teatterin Katastrofiklubilla palaset vihdoin löysivät oikeille pakoilleen

Minua ei pelota olla minä.

The plain old me.

Kiitos.

Olen onnellinen.



Lämpimät kiitokset kanssanäyttelijöille ja Salon Teatterille,
kun sain teidän kanssanne olle tekemässä mukavaa Katastrofi Klubi -iltaa.

Tässä on alku toipumistarinan uudelle luvulle.
Seuraavaa lavalallenousua suunnitellaan jo.


Rakkaudella,
Sallamari


3. joulukuuta 2015

Mitäs tänään syötäisiin



Pitkästä aikaa on luvassa
syömiseen, ruokaan ja syömishäiriöstä toipumiseen liittyvä päivitys.

Toipumiselleni kuuluu hyvää. Pienillä askelilla, vakaata rauhallista tahtia, olen kulkenut kuluneen kevään, kesän ja kyksyn vakaata toipuneen elämää kohti. Ruoka ei ahdista, syöminen fyysisenä tekemisenä ei ahdista eikä ruokaan liittyvät yleissosiaaliset odotuksen sun muut mielikuvat tunnu millään tavalla ahdistavilta.

Laihdutus mainokset paperilehdissä tai laihdutuksen ympärillä pyörivät tositeeveesarjat eivät nekään aiheuta minulle pahalta tuntuvia isoja tunnereaktioita - kestän lukea mainokset ja seurata teeveeohjelmia. Katsantokantani kaikkea syömiseen, painonhallintaan, kehonkuvaan tai liikunnalliseen elämäntapaan liittyvää uutisointia, mainontaa ja teeveeohjelma kohtaan on tällä hetkellä analyyttisen kiinnostunut. Koitan mielessäni jäsennellä mitä hyvää annettavaa ihmisillä näkemäni tai kuulemani ruoka/painonhallinta/kehonkuva/liikunta - artikkelilla tai ohjelmalla on. Koitan löytää kaikesta jotakin hyvää ja rakentavaa - jotakin sellaista mikä voisi inspiroida tai tuoda positiivista nostetta ihmisten elämään.




Koska tämä blogi perustuu itselle rehellisenä olemiselle, on tässä kohtaan kerrottava itselleen rehellisesti miten onnistuneesti olen havainnut ruokavalioni lipsahtaneen hivenen epäterveellisille raiteille. Yep, minä syön reilusti nopeaa einesruokaa.  Valiojugurttia aamupalaksi, nuudeleitä lounaaksi, iltapäivällä junamatkalle mukaan tartuu kolmiöleipä - välipaloina napostellaan suklaata ja suolapähkinää (ihan vaan koska muillakin on suklaata, niin minunkin tekee sitä mieli)

Kotona tehdyn ruoan osuus on jäänyt minimiin. Tai pikemminkin kai pitäisi sanoa, miten kotona tehdyn ruoan osuus minun syömisissäni on ollut minimissään. Olisi hienoa sanoa, että tätä on jatkunut kuukauden tai kaksi - mutta se on aivan bullshit löpinää - eihän tämä ole mikään ohimenevä juttu, vaan monen vuoden harjoittelun tulos. Opittu tila,  johon olen taas vaivihkaa antanut itseni valua.

Kaikki tekemäni havainnot omasta syömisestä ja syömisieni laadusta tapahtuvat nykyän todella neutraalilla ielentilalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kykenevä analysoimaan tekemisiäni ja tekemättä jättämisiä rehellisesti ja rationaalisesti. 

Ei pakkoajatuksia laihdutuskuurista,
ei hätäisiä itsevihan täyttämiä mietteitä siitä, miten saisin mahdollisimman nopeasti itseni johonkin toiseen kevyempään olomuotoon olemaan puhtaampi ja parempi ihminen.

Havainnointia, analyysiä ja omien tekemisien hahmottelua - sellaista syy-ja-seuraus -ketjun rakentelua, sellaisesta näkökannasta jossa pohditaan mikä toiisi inspiraationa minun elämässäni toisenlaisia valintoja kohden kannustamaan tästä eteenpäin.

Aarrekarttailua - inspiroivia kuvia ja motivoivan kannustuksen näkyväksi tekemistä.


Ehkä näissä oivalluksissa piilee seuraava isompi askel toipumisen tiellä.
Tai ehkä tämä on jo sitten sellaista tarveen ihmisen tapaa suhtautua elämään.

Itse en vielä hahamota muuta kuin että aikaisempaa parempaa tämä ainakin on. Jotakin sellaista, joka todellisen minäni mielestä tuntuu oikealta. Hyvältä ja positiiviselta kulkusuunnalta.


Tälläisiä tunnelmia tänään.


Mitenkäs teidän torstai?


Rakkaudella,
Sallamari

2. joulukuuta 2015

My Little Lara

Opintopäiväkirjaani tallennettu kuvakollaasti tämän työn osalta


Tarjolla blogissa on tänään aimo annos ihastuttavia puuterisia hattaravärejä.  Ihana ystäväni Lara - piipahti moikkaamassa minua tänään koululla tukkavärjäyksen merkeissä. 

Me ollaan nykyisin kiireisiä opiskelijoita kumpikin ja kahden kiireisen opiskelijan aikataulut sanelevat sen, että me ehtidään nähdä toisiamme tosielämässä aivan liian harvoin - toisen Instagram feedin ihailu ei ole aivan sama asia kun kuulumisien vaihtaminen kasvotusten.

Tuumasta toimeen ja niinpä me yhdistettiin kaksi hyvää juttua - hetki keskeytyksetöntä rupatteluaikaa siinä samalla, kun minä harjoitustyönä rakentelen uuden ihastuttavanvärisen hiuskuontalon Laralle.

 Lopputuloksesta tuli ennakko-odotusten mukaisesti niin hurmaava, että en malta odottaahetkeäkään vaan haluan jakaa kanssanne muutaman snap shot -otoksen tuosta ihanasta tukasta täällä.




Laran tukassa on tämän hetken yksi kuumista trendivärjäyksistä - My Little Pony -henkinen pastellisävyinen liukuvärjäys. Monisävyinen likuväri on rakennettu vaalennetuun pohjaan Color Mask ja Color Mask Paint -tuotteiden avulla. Itsenäisinä sävuinä tukasta löytyy vaaleaa sinistä, violettia sekä paria eri vaaleanpunaisen sävyä. Kokonaisuus on kerrassaan karkkinen - pehmeitä toisiinsa sointuvia pastellisävyjä - tukka on kuin pilvi makeaa hattaraa.

Värjäystyö on viimeistelty My Little Pony tunnelmiin suoristusraudan avulla, luoden pehmeästi ulospäin taipuvaa hulmuavaa kiharaaa. Upea hulmuava poniharja vie ajatukset takaisin lapsuuden ponileikkeihin. 

Paljon kiitoksia My Little Lara!





Oikein mukavaa alkanutta joulukuuta teille kaikille blogin lukijoille!
Tälläisissä pastellinsävyisissä tunnelmissa minä starttaan joulukuun.


Rakkaudella,
Sallamari


30. marraskuuta 2015

Aurinkoisia tuliaisia Intiasta


Kaikki kauniit hiuvini ja niiden ihanat värit.

Rakas Blogi,
tänään minä olen kiitollinen oppimisesta, onnistumisesta ja aurinkoisista Intian tuliaisista.

Uusi kouluviikkoa, 
uudet oppimläksyt.

Huomenna vaihtuu kuukausi ja tänään - kuin varkain - heräsin havaintoonettä tämän päivän ja jouluaaton väliin mahtuu ainoastaan kolme viikonloppua. Kaksi niistä on jo täytetty ohjelmalla.

Uuden oppimista pohtiessani, toivoin kovasti tämän viikon kuluessa pääseväni käsiksi tuohon minulle vielä hiukan tuntemattomaan aihealueeseen,  vaaleiden hiuksien värimaailmaan. Toiveeni toteutuikin heti maanantaina - aloitin viikon loihtimalla ystäväni vaaleisiin kutreihin uuden - astetta tummemman - hiusvärin. Heti viikon alkajaisiksi monitahoinen harjoitustyö, jossa  osoioita hiuksista raidoitettiin folioraitojen avulla vaaleammaksi, samlla kun ympärilla olevat hiukset tummennettiin hieman omaa luonnollista värimaailmaa tummemmaksi.

Hyvä aloituis noin töiden puolesta tälle viikolle.

Tämän päivän ihana yllätys tuon mukavan työtehtävän lisäksi oli luokkatoverilta saamani Intiantuliaiset - kaksi ihanaa värikästä huivia. Huivit hehkuvat ihanissa syvissä väreissä. Sinistä vihreää, violettiä ja raikkaan keltaista löytyy huivien värimaailmasta. Malliltaan huivit ovat neliön muotoisia ja juuri sopivia hiushuiveja käytettäväksi pantamaisena tai kokopäätä peittävänä turbaaniluomuksena.

Tämä tuore tukanväri alkaa hiljalleen - muutaman pesun jäljiltä - asettumaan toivottuun sävymaailmaan. Tänään otsatukka sain kevyen trimmauksen ja vaikuttaa istuvan nyt hiukan helpommin toivotuille aloilleen.


Snap Shot -kuvaan ikuistettua tavallista arkea.
No filters included - todellista tosielämää.


Näihin tunnelmiin on hyvä paketoida tämä marraskuu.
Tervetuloa joulukuu ja uusi Project 333 -vaatekaappi.

Lisää P333 juttuja luvassa myöhemmin tällä viikolla.


Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Kiitos!


Rakkaudella,
Sallamari


27. marraskuuta 2015

Kenkäonnellisuus

Kuva : Mikko Toiviainen 


Tähän Project 333 -kausien taitteeseen sopii hyvin muistella hetken verran bongaamiani kauniita asioita menneiltä viikoilta. Joitakin viikkoja sitten tuolla BID -tapahtumassa aukesi minulle  Vagabond -merkin esittelypisteellä tilaisuus hakea pientä tuntumaa tämän syksyn ja tulevan kevätauden kenkämallistoihin.

 Tämän syksyn ja tulevan talven osalta kenkävalintani ovat aika selvät, viime vuonna hankituilla Minna Parikoilla mennään. Ensi kevään ja kesän P333 kokoelmien osalta tilanne on aivan auki, joten juuri tämän kaltainen esittelytilaisuus oli enemmän kuin tervetullutta minulle.

Vagabond on ruotsalainen kenkämerkkim jonka mallistosta kenkien lisäksi löytyy myös käsilaukkuja.  Merkki on perustettu 60 -luvu loppupuoliskolla. Ensimmäisinä vuosinaan Vagabond keskittyi mieten kenkien tuotantoon, laajentaen mallistoaan 80 -luvulla naisten kenkätuotantoon,

Oma Vagabond -historiani ulottuu jonnekin 90 -luvun alkupuoliskolle. Muistan elävästi ensimmäiset Vagabond kenkäni - ruskeat massiivikorkoiset Chunky Heel -nauhanilkkurit.


Kuva: Mikko Toiviainen 

Vagabond -brändiä miettiessäni ensimmäinen mieleen nouseva sana on juurin massiivisuus. Vagabond merkkinä edustaa minun sanavarastossa kävelymukavaa tyylikästä  massivisella korolla varustettua  kenkää. Ysärinouruuden peruja lienee, että Chunky Heels -malliset kengät omistavat lähtemättömän ainutkertaisen paikkansa ajatuksissani.

BID tapahtumassa oli Vagabond pisteellä mahdollista kuvauttaa itsensä lempi kengän tai susteen kanssa. Minun kansssani kuvaan valikoitui tuo ssojella varustettu  Chunky Heels -sandaali. Tämä kenkä yksinkertaisesti on kaikista esillä olevistä kengistä se suosikikseni.

Tuo sandaali pursuaa iloista ysärihenkeä.
Ensi silmäyksellä tiesin, että juuri tämä kenkä puhuttelee minua eniten.

Tämänn kengän kanssa on mukava piipahtaa kevyelle matkalle ajassa taaksepäin ajan suloisesti kultaamiin nuoruusmuistoihin. Kengiä hipelöidessä sydämeen tulvahti lämmin tunne - näissä kengissä on  menneiden vuosien minua ja samalla kertaa jotakin tämän päiväiseen tyyliini täydellisesti sopivaa.

Ensi kevään Vagabond mallisto henkii ysäriä - jykeviä palkkikorkoja, tukevaremmisiä sandaaleja sekä nukkapintaisin mattavärisiä sling back -kiilakorkosandaaleja.

Onnea on olla ysärinuori!
Vagabond -kenkien keskellä voi heittäytyä iloiselle nortalgia matkalle antautuen suloisten teiniaikamuistojen vietäväksi.

Iloisia ihania kenkiä nämä Vagabondit.
Nuo kuvan mustat kengät olenkin jo kirjannut tulevan kevään P333 -kokoelman isnpiraatioaarrekarttaan. Kengät on, ei siis  puutu kuin aurinko ja vienosti läminnyt  asfaltti kevätfiiliksistä.


Millaisia Vagabond -kenkiin liittyviä muistoja sinulta löytyy?
Entä mitenkäs nuo ysäriä henkivät Chunky Heels -korot - hot or not?


Mukavaa perjantaita kaikille!


Rakkaudella,
Sallamari

Tutustu Vagabondin kevätmalliston ihanuuksiin Instagramissa. Kätevimin löydät  uutuudet hashtagin #vagabondindiedays2015 avulla!

Vielä on muutama päivä aikaa osallisuta Vagabong -kilpailuun, joka päättyy tämän kuun viimeinen päivä. Kilpialu on helppo - valitse omat suosikkisi ja regrammaa kuva hashtagilla #vagabondindiedays 2015 #modernvagabond @vagabondshoes

Kaikkien regrammaajien kesken arvotaan
kaksi 100€ lahjakorttia Vagabond Storeen

25. marraskuuta 2015

Jatkoon



Tähänastisen opiskelutaipaleen tiukin viikko on käsillä. Takana on kolme kuukautta leppoisaa opiskelijaelämää, jonka aikana imetyt taidot ja tiedot testataan tämän viikon kuluessa.

On ensimmäisten karsintojen aika.
Kuka jatkaa, kuka lähtee.

Jos olet elänyt siinä uskossa,että opiskelu yksityisessä koulussa on leppoisaa letkeää hommaa (sisältäen julkisen puolen oppilaitoksesta eroten vain niitä kaikkia kivoja juttuja ja mielenkiintoista puuhastelua), olet minut oppilaakseen ottaneen oppilaitoksen osalta hienosti hakoteillä.

Koulussa on rankka tahti ja tiukka seula.

Vähän kuin olisi Idols -kokelaana tai osallisena Sinustako Parturi-Kampaaja -tositeevee ohjelmassa - tie tässä oppilaitoksessa opintojen osalta saattaa nousta pystyyn. 

Sitten se on bye-bye.

Kulunut viikko alkoi jännittävissä tunnelmissa väriopin tasokokeen merkeissä - oletko oivaltanut mistä tässä on kyse, osaatko soveltaa oivaltamaasi tosielämässä jotta saat tummanruskeaksi tavoitellun mutta vihreäksi vetäneen tukan oikeilla sävyvalinnoilla sellaiseksi toivotunnlaiseksi ruskeaksi. Tiistaina jatkettiin karsintakierrosta leikkauskokeen ja henkilkohtaisen kehityskeskustelun merkeissä.

Leikkasin mallipäätä ja leikkauksen päälle itkin hetken lohduttomasti. 
Oli tyhjä fiilis.

" Entä jos joku nyt sanookin mulle, että musta ei oo tähän.
Entä jos multa riistetäänkin pois tänä unelma?
Mitä mä sitten teen???

Mä haluan tätä enemmän kuin mitään.
Mä olen aivan näiden tukka- ja partajuttujen lumoissa. "

"Mä oon antanut kaikkeni ja se riittää.
Mä osaan ja mun sydän on tässä mukana."

Mielen epävakaa osa ja todellisen minä ääni käyvät vuoropuhelua päässäni.
Epävakaa osa mieltä sai epäilemään itseä ja omaa kykyä.

Todellinen minä tietää, että mä olen oikeassa paikassa.


Itku helpotti oloa - oli päästettävä tunteet pintaan.


Kehityskeskustelu palautti mielen ihan lopullisesti oikeille raiteilleen.

Sain kehityskeskustelun aikana kertoa rehellisesti omia havaintoja siitä mitä olen oppinut kuluneiden kuukausien aikana. Missä asioissa olo on vahva ja mitkä ovat sellaisia juttuja minkä parissa haluan vielä lisätietoa ja vierihoitoa.

Olen oppinut olemaan osa yhteisöä ja tekemään sujuvasti työtä yhdessä toisen ihmisen kanssa. 
Olen onnistuneesti oppinut olemaan opiskelija - se joka ei ole automaattisesti heti paras kaikessa, vaan toistojen kautta sitkeän harjoittelun tuloksena oppii hyväksi uudessa asiassa.
Olen oppinut pyytämään apua ja silmää räpäyttämättä toistamaan harjoittelua vaativan asian uudelleen alusta alkaen osaavamman tahon kehoittaessa minua tekemään niin.

Nykyisin minä muuten osaan föönata sileää ja kuohkeaa tukkaan.
Ensimmäisellä kouluviikolla en osannut - sulatin harjoituspään tukkaa föönillä kiinni pyöröharjaan. (eihän kerrota kenellekkään jooko....)

Parranajot ja muut partamuotoiluhommat sujuu.
Tukanleikkuu oikean ihmisen tukkaan sujuu - bravuurina pitkän tukan kerrostetut leikkaukset.
Harjoitustyövärjäykset oikeaan päähän 10/10 - oikeita värivalintoja, onnistuneita vastaväritaittoja sekä asiakkaalle mieluinen lopputulos joka työssä.

Kampalaineet on rakkautta.
Victory Rolls -kampaukset syyhyttävät sormia tekemisen pariin.

Harjoitusta kaipaavien asioiden lista sekin on yhä aivan tolkuttoman pitkä.
Täysin uusia asioita opittavana vielä vaikka millä mitalla.


*****


Aarrekarttoja rakastavana ihmisenä, on hassua kertoa miten opintojen jälkeisen elämän aarrekartta on toistaiseksi vielä tyhjä. Todellinen minä kyllä tietää mitä haluaa.
 Jokapäiväistä arkiminää painaa tässä vaiheessa kaiken tekemisen mukavuus ja kakofoniana kaikuvat äänet; "tuota, eikun tätä ja sitäkin voisi koittaa"

Mä olen löytänyt ne jutut, jotka saavat sydämen lyömään vähän kiivaammin.
Se tunne, mikä sisimmän on vallannut toistaiseksi jokaisen parranajon jälkeen
- se mikä puhuu intohimosta ja rakkaudesta.

Se mikä tietää, että tätä tehdessä mä olen onnellisimmillani.

Kulkeako vastavirtaan ja tehdä ratkaisuja joita olettaa muun maailman odottavan minulta,
vaiko seurata silmät ulkopuoliselta maailman oletuksilta ummistaen sisimmän kutsua.

Nyt tiedätte miksi oman unelmaliikkeeni aarrekartta ammottaa tyhjyttä.

Oikeasti kehys kaikelle on olemassa jo takaraivossani.
Mutta kun tekee näkyväksi se toteutuu....

Entä jos muut näkee mut ihan eri jutuissa,
niiden permanenttien ja leiskuvan punaisten kuparivärien keskellä
- koska tykkään mä niistäkin, vaikka sydän ei samalla tavalla lyökkään yhtä ylimääräistä lyöntiä niitä katsellessa.

Sydän tietää mitä haluaa.

Vielä ei vain ole aika sanoa sitä ääneen.

Nyt on aika opiskella.

Mä olen jatkossa.

15 kuukauden asiakaspalveluharjoittelun kautta itsenäiseen työskentelyyn kulkee nyt minun tieni kohti työelämää. Menen suoraan, kulkematta lähtöruudun kautta.


Kiitos.


Rakkaudella,
Sallamari