Jouluaattona 2014 tein itselleni aarrekartan, jossa kiitin maailmankaikkeuta siitä miten jouluna 2015 saan elää unelmaani. Kuvain miten asiat elämässäni ovat hyvin ja minä olen aidosti oikeasti onnellinen ihminen. Miten askel askeleelta kuljen kohti juuri minulle tarkoitettua työuraa ja miten joka ikinen aamu herään onnellisena uuteen päivään kiitollisena saamastani uudesta mahdollisuudesta. Miten rakkaus omaa itseäni kohtaan kukoistaa ja miten ihanalta tuntuu antaa minä rakkauden näkyä koko maailmalle. Miten kiitollinen olenkaan jokaisesta tilaisuudesta jakaa oivaltamaani vilpitöntä minä rakkauden -kokemusta eteenpäin.
Niin vahva työkalu tuo aarrekartta on, että tänään vuoden 2015 jouluaattoaamuna, minä heräsin uuteen päivän sydän täynnä kiitollisuutta sitä kohtaan, että olen kuluneen vuoden aikana löytänyt itsestäni rohkeuden kuunnella sisäisen minäni todellista ääntä ja suurin harppauksin olen kulkenut kohti hetkeä - juuri tätä hetkeä - jossa saan elää todeksi suurta unelmaani.
Olen vapaa ja onnellinen.
Olen vapaa ja onnellinen.
Lämpimien jouluntoivotusten lisäksi haluan toivoa kaikille teille blogiani säännöllisesti lukeville, silloin tällöin täällä vieraileville ja blogiini sattumalta eksyneille rohkeutta kuunnella todellisen minän ääntä ja kulkea pää pystyssä kohti teidän Unelma Elämää.
Älkää milloinkaa hellittäkö uskoa.
- uskokaan suuriin unelmiin,
luottakaa herkeämättä itseenne unelmien toteuttajana.
Kaikki on mahdollista.
May the Dreams be with you!
May the Dreams be with you!
kiitos. kiitos. kiitos.
Rakkaudella,
Sallamari
"Sydän on täynnä kiitollisuutta.
Se on lahjoista parhain."
Sydämellistä joulua <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaValoisaa uutta vuotta 2016 sinulle Tiia <3