Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

14. marraskuuta 2017

Hiusten uusi ilme

 


Otsatukka on tehnyt paluun!
Kauan eläköön otsatukka, kuinka minä olenkaan sinua salaa kaivannut sinua.

Otsatukan leikkuun yhteidessä sai hiukseni myös uuden sävyn. Kokeilussa on tällä kertaa Loreal Dia Richesse kevytväri. Ajatuksena värivalinnan takana on testata omassa käytössä tuotteen käyttömukavuutta lähinnä pysyvyyden ja tyvikasvun osalta. Tämän sävytteen harmaanpeittokyky on 70% joten sävyte sulautuu kestoväriä pehmeämmin hiuksen omaan luonnolliseen väriin. Hiuksiini laitettu sävy valittiin tummuudeltaan luonnollisen värini kanssayhteneväksi, värissä tehosteena pieni loraus burgundin punaista (ensisijaisesti valittu taittamaan pois latvassa turkoosien vuosien jäljiltä löytyviä vihreitä sävyjä).

Olen todella ihastunut tähän sävytteeseen. Vajaat kolme viikkoa laiton jälkeen hiukset ovat edelleen kiiltavät ja kauniin väriset. Juurikasvu ei erotu ollenkaan, väri näyttää tyvestä latvaan tasaisen pehmeältä.

Ei siis ihme, että myös asiakastöissä suosin Lorealin Dia Richesse väriä aina, kun työpohja - eli asiakkaan hiukset-  sen käyttöön on otollinen. Tyytyväisiä ollaan oltu, sekä asiakkaat että tekijä.

Hämmentyneenä tajusin eeäänä marraskuisena aamuna itseäni peilaillessa hiusteni suorittaneen kuluneen vuoden aikana todellisen kasvupyrähdyksen. Pieni töpötukka, jonka vuosi sitten sain vaivoin rullille kirjautumaan, yltää tänäpäivänä reilusti poninhännälle.

Hair goal archived!

  Millaisia hiusunelmia sinulla on?


Mukavaa marraskuuta sinulle uskollinen lukijani, kuin myös satunnainen blogissani vieraileva lukija!

Rakkaudella,
Sallamari




6. syyskuuta 2017

Pin up my Hair - hiuskuulumisia




On kulunut hiukan vajaat kaksi kuukautta, kun päätin luopua turkoosista hiusväristä ja sitä myötä jatkuvasta hiusten vaalentamisen kierteestä. Paluu omaan väriin tuntuu yhä todella hyvältä ratkaisulta, oma silmä on hiljalleen tottunut tähän tummempaan olemukseen.

Vaalennuskierteestä irtipääsemisen myötä hiuksissa on tapahtunut muutos positiiviseen suuntaan. Hiukset tuntuvat vahvemmilta ja elinvoimaisemmilta. Iloisin huimio on ehkä se, että vihdoinkin hiusten pituudessa näyttää tapatunut silminnähtävää kasvua - vaalentaessa hiukset tuntuivat murenevan latvasta samassa suhteessa kuin uutta pukkasi tyvestä.

Evonia vitamiinillä saattaa olla oma osuutensa asiassa hiusten kasvun ja vahvistumisen osalta. Mene ja tiedä...
Olen kuukauden ahkerasti syönyt kyseistä ravintolisää ja uusi paketti on hommattu tulevia kuukausia varten. Eikai se kokeilu ota jos ei annakaan.


Koska kuva kertoo enemmän kuin sanat, on selvennettävä sen verran asioita että tuo yläpuolella oleva kampaus on loihdittu käyttäen apuna 100 gramman verran irtohiusta klipsipidennyksinä. Aivan noin järisyttävään muutokseen ei päästä yksin vitamiinien ja värjäyksestä luopumisen yhteisvaikutuksen voimin.

Ostin luottokaupastani Ebaystä super edulliset, hyväksi laadun puolesta muiden ostajien arvioimat, klipsipidennykset. Täsdä kohtaa totuus on se, että investoimalla parikympiä saa laadultaan vain parinkympin hiusta. Aitoa hiusta ovat nuo pidennykset, se on tullut todettua sävytyksen ja rautakäsittelyn kautta. Karva itsessään on kovin karkeaa, joten remy laatuisesta hiuksesta ei ole kyse.

Pidennykset tuovat uutta piristävää eloa hiusrutiineihini. Olen löytänyt aivan uudella tavalla omaan tyylini victory rollsit ja löysähkön latvakiharan. Pitkän hiuksen pinup tyyli on omassa päässä minulle todella vieras juttu - muiden tukkaan niitä kyllä on väkereltyä - pudennysten myötä olen rohjennut itse kokeilemaan pinup/rockabilly henkisiä kampauksia ihanien hiuskoristeiden kera.

Miten vaivaton arkikampauksen apu nämä pidennykset ovatkaan. Katseenkestävä arkilook syntyy alle kymmenessä minuutissa.




Olen myös ahkerasti treenannut rullapohjalla toteutettuja vintagehenkisiä kampauksia omaan tukkaani. Yrityksen ja erehdyksen opintien kautta olen viimein löytänyt hiuksilleni sopivat työkalut ja  kampauksiin alkaa hiljalleen löytyä oikeaa aikakautta henkivä muoto sekä rakenne.

Youtube on täynnä loistavia videoita wet set -rullauksen perusteiden hahmottamiseen. Hakusanoilla "wet set hair", "vintage hair wet set" löytyy koko joukko opastuksia, joiden joukosta valita omaan taitotasoon sopiva.

Julma totuus on se, että vintage/pin up hiustyylin salat oppii vain harjoittelemalla. Ennakkoluuloton työvälineisiin tutustuminen, yrittäminen, erehtyminen ja viimein toivotunlaisen tuloksen saavuttaminen. Mikä toimii yhdessä tukassa, ei ole ehkä paras valinta juuri sinulle. Onneksi on tarjolla paljon niin työkaluja kuin muotoilutuote vaihtoehtojakin.




Minä rullaan illalla suihkun jälkeen kostean tukan Wellan Perfect Styling wet set lotion -kampausnestettä pohjatuotteena käyttäen Cailapin mustille vaahtomuovirullille. Paras rullauskuvio juuri tämän hetkiseen tukkamalliini on klassinen permanentin ratarullauskuvio. Pääliosan radassa kaksi ensimmäistä rullaa rullataan kasvoille päin, loput taakse. Sivuosat rullaantuvat vaaka osioissa alaspäin.

Helppo ja yksinkertainen rullauskuvio, joka on aukikampauksella muotoiltavissa muutamaankin eri tyyliin.

 Klassinen Page Boy -kampaus (Youtube tutoriaalit hakusanoilla "page boy tutorial") syntyy minun tukkaani tälläisellä wet set rullapohjalla.

Listaan vielä tähän suosikki opastajani:
Miss Victory Violet
Diablo Rose
Cherry Dollface
Karolina Zebrowska
The Pinup Companion

Ilahduttaisiko sinua löytää tutoriaalivideo tai kuvitetut opastukset kampauksiin täällä minun blogissani?


Mukavaa keskiviikkoa!



Rakkaudella,
Sallamari





23. tammikuuta 2017

Unelmatukan lumoissa



Vietin lauantaiaamun ihanissa tunnelmissa Hiusextra Heinilän tiloissa Helsingissä kartuttaen asiakkaan unelmatukan luomisessa tarvittavaa osaamistani. Hiusextra Heinilä on asiantunteva kotimainen perheyritys, joka yli 30 vuoden ajan on toiminut menestyksekkäästi peruukkien ja hiustenpidennysten parissa. Minun elämääni tietoisuus Hiusextra Heinilän toimista saapui Hairtalk extensions -tuoteperheeseen liittyvän koulutuksen merkeissä.

Hairtalk Extension tuoteperhe tarjoaa lähes rajattoman mahdollisuudet unelmahiuksien luomiseen yhdessä asiakkaan kanssa. Hairtalkin ultraohuet kiinnitysosiot antavat mahdollisuuden kevyeen, lähes huomaamattomaan, luonnolliseen hiustuuhennukseen. Kiinnitysosioiden laaja valikoima tarjoaa työkalut, joilla loihtia hiuksiin lisää pituutta ja runsautta asiakkaan niin toivoessa.


Saimme kurssilla runsaasti opastusta Hairtalk tuotteiden ominaisuuksista ja siitä, miten hiusosiot kiinnitetään asiakkaan omaan tukkaan oikeaoppisesti, jolloin kiinnitys on joustava ja osio sulautuu omaan hiukseen saumattomasti. Hairtalkin kanssa työskentelyssä yksi ihana piirre on työskentelyn vaivattomuus. Hiusosioiden kiinnittäminen tapahtuu helposti piikkipäistä harjaa apuna käyttäen eikä mitään erillisiä erikoistyökaluja tarvita.




Olen lumoutunut Hairtalkin luonnollisuuteen. Haluan  kiihkeästi omaan tukkaani lisäpituutta ja runsaasti tuuheutta. En ole milloinkaan aikaisemmin kohdannut näin luonnollisen lopputuloksen aikaansaavaa tapaa lisätä hiuksiin pituutta ja volyymiä. Pienikokoiset ohuet hiusosiot ja huippuluokan Remy -hiuslaatu mahdollistavat lisähiuksen huomaamattoman kiinnityksen myös minun tukkani kaltaisten ultraohuiden hiusten "reuna-alueilla". Kurssilla tehty demotyö todisti väitteet huomaamattomuudesta todeksi - kiinnityskohtaa ei tunne ollenkaan hiuksia silittäessä. Koemallimme kertoi myös, että lisäkkeet eivät tunne miltään tukassa. 

Suurin haaste minun tukkani kanssa on tämä väri. Hiusosioita on saatavana noin viidessäkymmenessä eri sävyvaihtoehdossa - hehkuvista vaaleista liukuvärjättyyn ruskea-turkoosi yhdistelmään - tehostevärejä laskuista unohtamatta, juuri minulle sopiva sävy on silti itse värjättävä. Irtohiuksen värjäämisessä haasteena on suoravärien hoitavuus - hapetevärillä värjääminen onnistuu kyllä vaivattomasti -  minun tukkani nyt vain pitää enemmän juurikin hoitavista suoraväreistä. Pitäisi siis löytää sopiva turkoosi sävy ei-hoitavaa suoraväriä - tai sopiva yhdistelmä jonkun sarjan hapeteväri mixereistä - jotta irtohius saadaan täsmäämään nykyiseen väriini. 

Minua kiehtoo kyllä haaste näyttää asiakkaille, miten pienellä lisätyöllä hiusosiot on todella mahdollista saada täsmäämään juuri siihen unelmasävyyn unelmasta mitenkään tinkimättä. Minun ohut lurutukkani tukkani on kerrassaan täydellinen demotukka, jonka avulla näyttää käytännössä hiusosioiden huomaamattomuutta ja sitä miten olemattomasta tukasta voi saada täyteläisen ja ihanan.

Ensimmäistä kertaa voi aistia tuuhennoksien mukanaantuoman koukuttavuuden. Miten ihanaa on, että jokainen päivä voi olla hyvätukkapäivä. Ettei tarvitsisi enää yrittää vältellä hiuskeskusteluja omaa ohutta hiirenhätää peitellen.

Ei sillä, ettenkö rakastaisi ja rokkaisi omaa tukkaani juuri tälläisenä. Kyllä tällaisenakin minä pärjään - mutta minusta ei ole väärin unelmoida toisenlaisesta tukasta. Minä unelmoin runsaammasta hiukan pidemmästä tukasta, jonka saisi taipumaan nykyistä vaivattomammin ihanien kiharoiden avulla kivoihin vintage kampauksiin. Tämä unelma on täysin saavutettavissa budjetin osalta minulle, ilman että joutuisin tekemään luopumisia tai tinkimään perusarjesta. Minä koen, että tukkaunelmani toteuttamiselle olisi hyvät lähtökohdat.

Joten miksipä ei.

Haluan samalla rikkoa hiustenpidennyksiin liittyviä stereotyyppisiä mielikuvia ja tabuja. Että hiustenpidennys tarkoittaa aina yksinomaan gaalatilaisuuksissa ja suosituissa Insta fiideissä nähtäviä ylimaalisen pitkiä ja tuuheita liehukutreja. Että hiustenpidennykset voivat olla vain glamouria - vähän turhamaista ja vähän liioiteltua luksusta - vaikka todellisuudessa mahdollisuudet ovat paljon moninaisemmat. Muutaman huolella sijoitellun lisäosion avulla voidaan saattaa esimerkiksi stressin tai hormonimuutosten ohentama tukka vaivattomasti takaisin entiseen loistoonsa ja näin ollen auttaa ihminen pahimpien hiuspäivien yli ilman eroa aikaisempaan. Puhumattakaan maltillisista kokopään pidennyksistä, joiden avulla hiusten kasvatusprosessista voidaan tehdä huomattavasti kivuttomampi matka. 

Hairtalk Extensions tuoteperhe pitää teippikiinnitettävien hiusosioiden lisäksi sisällään myös tilapäiseen käyttöön suunnitellut siimakiinnitteiset halo-tuuhennokset sekä päälaella tapahtuvan hiusten ohenemisen ratkaisuksi kehitetyn "topper" lisäkkeen. Topper lisäke asetellaan päälaelle hiusten peitoksi hellävaraisesti klipsikiinnityksen avulla jolloin osioon kuuluvat otsatukka sekä sivuille ja takaraivolle laskeutuvat hiusosiot laskeutuvat paikalleen. Omaan tukkaan sulautuessaan topper kätkee päälaelta oman tukan läpi paistavan ihon alleen. Tällainen topper -osio on minun hiustenlähtötilassani aivan ihanteellinen, sillä se peittää alleen kaikki ne näkyvimmät ohentuneet kohdat ja bonuksena saisi vaihtelua etutukkaan. Minulle kovain rakas Betty Page bangs -otsatukka on hiukan lähempänä toteutumista. Ei ehkä jokapäiväisessä käytössä, mutta kenties topper osiolla toteutettuna sopivaa juhlaa varten laitettuna.





Olen intoa täynnä kurssin jäljiltä ja palan halusta päästä toteuttamaan asiakkaiden tukkaunelmia. Hairtalk Extension tuoteperheeseen tutustuminen on tehnyt minusta irto-osioilla tehtävien hiuskorjausten puolestapuhujan. Kurssin käytyäni minulla on nyt käytettävissäni Hairtalk Extension tuoteperhe unelmatukkien toteuttamisen työvälineenä.

Olen enemmän kuin innoissani tästä kaikesta!

Pieni review lienee paikallaan tässä kohden.
Hairtal Extension hiusosoiden plussat ja miinukset

+ superohut joustava kiinnityspinta
+ monipuolinen valikoma erilaisia hiusosioita,
joista valita pään eri alueille hiuksiin sulautuvuuden takaamiseksi parhaiten sopiva
+ helppokäyttöisyys
+ käyttömukavuus kantajan päässä
+ Fairtrade sertifioitua hiuskarvaa, jonka alkuperä on selvitettävissä
+ käyttöikä, yksi hiusosio voidaan käyttää uudelleen useaan kertaan
+ nopea kiinnitettävyys
+ hoitotuotesarja

- valmis värivalikoima suppeahko vaihtoehtoisia hiusvärejä rakastavalle
- täysin ultrablondia värivaihtoehtoa ei ole tarjolla
- koukuttavuus


Oikein inspiroivaa maanantaipäivää kaikille teille lukijoille!

Minä suuntaan tänään kulkuni Puistonkulman Parturi-Kampaamoon, jossa edessä odottaa tällä erää parin viikon työharjoitteluun. Kahden kuukauden kuluttua minä sitten palvelenkin siellä ihania asiakkaita kokopäivätoimisesti.


Rakkaudella,
Sallamari



19. marraskuuta 2016

Toisenlainen kampaus




Blogin sähköpostiin tippuu aika-ajoin - sopivan harvakseltaan - ehdotuksia ja vinkkejä mukavia postaustoiveita koskien. Yksi ihanalta lukijalta tullut sähköposti sisälsi sivulauseessa pienen pyynnön "Kun sä kerran opiskelet kampaajaksi, niin voisitko sä joskus antaa kivoja DIY hiusvinkkejä blogissa vaikka sillai että teet omaan tukkaan jotakin erilaisia lettikampauksia ja muita sykerönutturajuttuja."

Todella hyvä pyyntö, kun aika moni löytää hyviä vinkkejä oman tukan laittoon juurikin Internetin valtavasta tarjonnasta. Tarjolla on koko joukko taitavia hiustaikuribloggaajia sekä uskomattoman hienoja YouTube tutoriaaleja.

Minä en ikävä kyllä ole yksi heistä.

Ei sillä, ettenkö teknisesti osaisi toteuttaa varsin mukiinmeneviä kampauksia, vaan siksi että oma tukkani ei ole riittävän tuuhea kauniiden sykerö-letti-nuttura-messyhair -kampausten työmateriaaliksi.

Lukijapostin innoittamana päätin koettaa muutamaa arkityylistäni kovinkin eroavaa kampausta omaan tukkaani. Ainoastaan yksi kampauksista päätyy näkyville tänne blogin puolelle. Kaikki loput kokeilut olivat ikävä kyllä niin surullista katsottavaa minun tukassani, että ne jäävät yksinomaan yksityisarkistoni suojiin.

Kampausten harjoittelutarinassa on myös paljon positiivisia kuvakulmia. Tuli testattua ja harjoiteltua jos jonkin sortin letitys- ja punontatekniikkaa omaan tukkaan. Mietin myös siinä väkerrellessäni, onko tämä nykyinen kampaustyylini oikeasti se ainoa oikealta tuntuva vai voisiko jossakin aivan uudessa jutussa olla potentiaalia arkikampaukseksikin.


Yai ja Nei


Tässä kohtaan haluan ampua alas kaikki sellaiset väitteet, ettäkö ultralyhyeen Pixie Cut -henkiseen tukkaan ei muka saisi tehtyä mitään kampauksia. Pixie -tukka taipuu letti- tai up do -kampauksiin ihan siinä missä mikä tahansa muukin tukkapituus. Ainoa ikävä tosiasia ultralyhyen tukan kampauksia miettiessä on se seikka, että näyttääkseen kauniilta ultralyhyessä tukassa kampaus vaatii runsaasti materiaalia mistä loihtia kampaus. Hentotukkaisella ultralyhyt kampaus toimii ehkä parhaiten avonaisissa kampauksissa suorana tai kiharrettuna.

Hakusanat pixie cut braids ja pixie cut updo - lisää halutessasi vielä sana tutorial - Googleen näppäiltynä johdattavat halukkaat lyhyiden hiusten kampaustutoriaalien äärelle.

Kuvassa esittelemäni kampaus tunnetaan nimellä Double Braids tai Boxer Braids. Käytännössä kampauksessa on keskipään jakaus ja sitä reunustavat ohimolta alas niskaan kulkevat letit. Letit voi punoa osioita matkalla lisäten joko perinteisesti ranskalaiseen malliin tai vaihtoehtoisesti nurinperin hollantilaiseksi letiksi. Lyhyet tai irtoilevat suortuvat kieputellaan lettien lomaan kampaukseen mukaan piikkikampaa apuna käyttäen.

Minun tukkani leikkaus on epäsymmetrinen. Pään vasemmalla puolella hiukset ovat lähes tuplapituiset oikean puolen hiuksiin nähden.  Hiusten kehälinja on myös tasamittainen, eli hiukset ovat yhtä pitkän päälaella ja niskassa. Leikkaus toimii hienosti rullakampauksissa, mutta  lettikampauksiin se ei ole omiaan. Pieniä hajahiuksia napakan letin ulkopuolelle jää koko lailla iso joukko. Lakan ja piikkikamman avulla koetin kesytellä tuota letin ulkopuolelle jäävää joukkoa parhaani mukaan.

Enkä edes tohdi sanoa mitään tuosta väristä. Tyvikasvua on kuuden viikon edestä, kontrasti oman tyven ja tuon värjätyn osan välillä on aika huima. Tyvikasvu on juuri tässä hetkessä oikeastaan cool juttu - koulun salongissa me tekemällä teemme paljon tumma tyvi+vaaleampi latvaosa yhdistelmiä. Minä en osaa kantaa tyvikasvua kauniisti, sillä en tunne oloani kotoisaksi sekavärisessä tukassa. Lyhyessä tukassa tyvikasvu tuntuu paistavan heti ja minun silmääni tumma tyvi vain korostaa hiusten vähyyttä. Minusta tyvikasvu on todella cool aika monessakin tukassa. Olisi ihanaa jos itse osaisin olla supercool tyvikasvun kanssa.

Nappasin postauksen loppukommentikseni Pinterestin tarjonnasta muutaman aivan tyrmäävän inspiroivan tukkakuvan. Löytyy hienoja inspiraatioita niin tyvikasvun rokkaamiseen kuin ultralyhyen tukan kampauksiin.

Lyhyestä virsi kaunis. Tässä kaikki tältä erää aiheesta Vinkkejä ja Inspiraatioita Ultralyhyen Tukan Lettikampauksiin. Ehkä puolen vuoden kuluttua toistan aiheen aivan erilaisissa fiiliksissä.

Juuri tänään ja tällä tukalla jätän iloisena lettikampaukset ja niiden tutoriaalit toisten heiniksi. Joku jossakin rokkaa tyvikasvun ja lettikampaukset paljon minua paremmin ja se tekee minut valtavan iloiseksi. 

Minä riitän itselleni tälläisena.
Minun arkikampaukseni on toimiva ja sopii tämän hetken tukkamalliini.


Kiito ja anteeksi Pinteresti - nappasin omin lupineni nämä inspiraatiokuvat vailla krediittejä.
#badbadbad #nauhgtyofme


Oikein mukavaa viikonloppua!


Minua odottaa Road Trip seikkailu, josta kuulette lisää ehkä jo ensiviikolla.
Sneak Peak tunnelmia Road Trip kuulumisiin on tarjolla Instagramissa.



Rakkaudella,
Sallamari

24. lokakuuta 2016

Ojasta aallokkoon




Väittävät, että sitkeys lopulta palkitaan.

Muutama vuosi on vierhätänyt harjoitellessa, useampi sata yrityskertaa takana - nyt vihdoin uskallan sanoa osaavani jo alkeet.  Ymmärrän aallon harjat, tunnen kiharoiden huiput ja pohjat.

Rakkauteni lainekampauksia kohtaan on tulenpalavaa. Leikkasin aarrekarttaan kuvia - kampalaineita, kiharalaineita, Marcel aaltoja, papilijottirullien avulla toteutettua lainekuviota....

Lopulta minä ne laineet kesytin.

Eivät ne vielä aivan täydelliset ole, mutta hyvä alku jollekin  vielä paremmalle.
Ensimmäiset onnistuneet Marcel Wave -laineet minun omassa tukassani.

Olen ylpeä saavutuksestani.
Tästähän pääsee vain eteenpäin.

Edessä vallattomia laineita.
kesytöntä aallokkoa,
hyvä tukka -päiviä.

Sen sijaan, että ihailen ihania inspiroivia retrotukkaisia tyttöjä,
saan nykyisellään olla yksi heistä.


Kyllä, sitkeys palkitaan.


Työ tekijää opettaa, näissä sorminäppäryysjutuissa.
Mitä enemmän kokeilee, sitä näppärämmäksi siinä tulee.


Mukavaa uutta alkanutta viikkoa!



Rakkaudella,
Sallamari


17. elokuuta 2016

Oman tyylin evoluutio - part I

Elokuu on ohittanut puolivälin, minä yllätän itseni huomaamalla että Project 333 kesäkokoelma 2016 ei  koskaan nähnyt päivänvaloa. En onnistunut löytämään kesäkuun alussa oikealta tuntuvia vaatteita kesäkokoelmaan ja sen seuauksena päädyin pohtimaan toistuvasti miten kasata sellainen koulussa-kotona-maailmalla toimiva yhteinäinen minun näköiseni vaatekaappi.

Eniten olen pohtinut vastausta kysymykseen,
Mitkä ovat ne minun näköiseni jutut juuri tässä kohtaa elämääni?

Hahmotellut inspiraatiokuvien avulla Minun Tyylini Aarrekattoja. Selvittänyt itselleni minun silmääni miellyttäviä tyylin kulmakiviä - asioita jotka näyttävät ja tuntuvat omanlaiselta

 Mikä minua innostaa, mitkä jutut inspioivat? Millaisten juttujen parissa esteettinen silmäni lepää tai mikä on kaunista ainoastaan jollakulla toisella.

Kaiken tyylipohdinnan tiimellyksessä ajattelin nyt viimein toteuttaa yhden paljon minulta pyydetyn aiheen ja esitellä teille valokuva-arkistojen kätköjä teemalla Minun Tyylini Kehityskaari

Ensimmäisessa osassa on luvassa tukka-meikkikatsaus, kakkososassa keskitytään sitten enemmän vaatekaappini sisällön kehitykseen.





Tyylini yksityiskohtia pohtiessa on kai helpointa aloittaa hiuksista.

Tunnustan avoimesti, että  hiukset omat minulle suuri kompastuskivi. Viimeksi eilen huokailin ihanien hulmuavien hiusten perään - olisi ihanaa väkertää niihin kaiken sortin vintagekiharoita ja tötterökampauksia.

Minun kohdallani hulmuavat vintagekiharat jäävät haaveeksi.
On rokattava parhaansa mukaan haivenilla mitä on annettu.

Tukka on vuosien mittaan elänyt varsin monivivahteikkaasti -  lyhentynyt, harventynyt, kasvanut , harventunut ja jälleen lyhentynyt. Olen muutamaan otteeseen aikaisemminkin kirjoitellut siitä, että olen kahdesti kokenut sulkasadon, tiputtanut valtaosan hiuksistani. Syy ajoittaiseen runsaaseen hiustenlähtöön ei vielä tänäänkään ole täysin selvillä - pälvikaljusta kyse ei ole, sen verran tiedän - vuosien mittaan olen oppinut elämään harvenneiden haituvieni kanssa.

Juuri nyt on meneillään pienimuotoinen sulkasato.
Saas nähdä miten monta karvaa jää jäljelle tällä kertaa.

Rakastan punaista väriä hiuksissa - mitä punaisempi on tukka, sen vähemmän kukaan kiinnittää huomiota hiuksiston ohkaisuuteen. Kuvia selaillessa huomaa, miten kautta vuosien punainen väri on se väri johon palaan aina uudelleen ja uudelleen. Ikävä kyllä ihoni sävy ei vain sovi kunnolla yhteen punaisen tukan kanssa. Punainen väri kasvojen lähellä saa ihoni näyttämään kalmankeltaiselta. 

Sininen väri eri sävyissää imartelee kauniimmin luonnostaan kalpeaa ihoani ja toimii punaisen tavoin todella hyvin harvenneiden hiuksien camourflage -värinä. Ensimäisen kerran kokeilin sinistä sävyä hiuksissani vuonna 2009. Siitä eteenpäin sininen väri on vieraillut hiuksissani vähintään kerran vuodessa. Tällä kertaa se on tullut jäädäkseen hiukan pidemmäksi aikaa - kaapissani komeilee kymmenen pullon varasto nykyistä BubbleGum Blue -sävyä.

Eikä hiustyylistä puhuessa sovi unohtaa etutukkaa - suora kasvoille laskeutuva etutukka on hiustyyleissäni punaisen turvavärin lisäksi se toinen asia johon tunnun palaavan toistuvasti. Lucky me - etutukka sopii minulle onneksi punaista väriä huomattavasti paremmin.

Huonojen hiusten innoittamana huiveista on tullut tärkeä osa minun omaa tyyliäni. Ensimmäisen kerran huivit ovat ilmestyneet kuvien perusteella osaksi vaatekaappiani joskus vuoden 2009 tienoilla.

 Mistä löysin innoituksen huiveille? - kysymys jota joudun hetken miettimään. Alun alkaen tarvitsin jonkin jutun, millä harhauttaa ihmisten katsee pois huonosta tukastani. Etsin sopivaa ratkaisua kataloogeista ja kirjastosta - vintagejuttuja rakastavana päädyin selamaan vyösikymmeniä vanhoja naistenlehtia inspiraation toivossa. Pin-up kuvista ja vanhoista naistenlehdistä löytyi omalta tuntuva ratkaisu huonojen tukkapäivien pelastukseksi - huivit.

 Minun tukkaturbaanini ottaa inspiraationsa 50 -luvun kotirouvan pyykkäyslookista, johon oman twistinsä tuo käyttämäni kuviolliset huivit.

Huivit ovat yksi asuste, joita rakastan kovasti.
Kauniit ihanat värikkäät huivit piristävät ankeintakin päivää.




Meikin osalta tyylini on satunnaisia kokeiluja lukuun ottamatta pysynyt aika pitkälle muuttumattomana. Vaalea pohjaväri, cat eye -rajaus luomilla, heleä poskipuna ja pisteenä Iin päällä kirkkaan sävyiset huulet on yksinkertaisuudessaan luottomeikkini resepti. Jokin retrohenkisessä meikissä on viehättänyt läpi aikuisiän.

Vaikka olehan minä kyllä kokeillut, enemmän gootimpaa ja sille vastapainoksi todella minimalistisen luonnollista meikkilookkia. Täsmäkopioinut minun mielestäni järisyttävän kauniiden ihmisten - Kat von D, Dita von Teese, Gwen Stefani - tyylejä näissä copycat -kokeiluissa kuitenkaan paremmin onnistumatta.

 Klassinen punainen huulipuna on ehdoton suosikkini, joskin vuosien saatossa olen kokeillut kauden trendivärejä nudeista tummahkoon liilaan.

Meikkileikkien osalta nude huulipuna on ehkä vähiten itseni näköinen kokeilu. Ihanan näköinen väi muiden huulilla, mutta omilla kasvoilla kaikin tavoin vieras. Hiukan samoja fiiliksiä herää countour -trendin kanssa. Ihan kiva idea ja kokeiltu on useamman sata kertaa, mutta ei nyt kuitenkaan se minun juttu. Nudehuulet ja poskivarjostukset löysivät tiensä yllä näkyvään kuvakollaasiinkin. Hassuinta on huomata kaikkein vanhimmissa kuvissa (ne joissa olen punaisella pitkällä tukalla) kerrassaan jäätävän rajut muotoilut kasvoilla - löytyy varjoja poskilta ja valoa poskipäiltä. Ajatelkaapa, tuo kuva on otettu reilu kymmenen vuotta sitten,. Voinee melkeinpä todeta että meikkitrendeissä minä olen ollut joskus muinoin reilusti aikaani edellä.

 Kulmakarvatvaikuttavat elävät aivan omaa elämäänsä vaihdellen olomuotoaan ultrakapeista enemmän täyteläisiin versioihin. Kuvia katsellessa mietin hiljaa mielessäni ajoittain lähes viivamaiseksi kutistuneita kulmiani - että mitenkähän minä nyt tuolla tavalla olen nuo piirtänyt?  Sävymaailmassakin näemmä seilataan kulmakarvatyylin osalta laidasta toiseen - kulmat sovitettuna hiusten sävyyn -  kaikenlaista on tullut siis kokeiltua. Kaarevuus on kulmissa kyllä kautta vuosien pysynyt yhtenevänä, kulmakarvoihin reilu kuusi vuotta sitten laitetulla kestopigmentoinnilla lienee osuutta tuohon asiaan.




Silmälasien osalta viimeiset viisi-kuusivuotta olen pysynyt uskollisena retrohenkisille kakkuloille. Ensimmäiset Cat Eye -lasit hankin joskus vuoden 2010 tienoilla nettikauppa Favopticin kautta. Minun mielestäni kaikista mieluisimmat lasit ovat muodoltaan ulkoreunoilta kevyesti ylöspäinsuuntautuvat jykevät muovikehykset. En osaisi enää edes kuvitella itseäni hengettömien ohutraamisten silmälasien käyttäjäksi.

Juuri nyt on lasien osalta menossa tämä Versace Love -kausi. Ovathan nuo kokoelmaani eksyneet lasit aivan kuin tehty juuri minulle.

Tässä kohtaa pitänee tunnustaa, että minä rakastaisin niin paljon omistaa mantelinmuotoiset pitkät punaiseksi lakatut kynnet. Elämäni ensimmäiset rakennekynnet tein itse itselleni ylioppilasjuhliini. Ostin kaupasta tippejä, liimaa, jauheita ja jotakin akryylilitkua sisältävän paketin ja loihdin sen avulla itselleni pitkät violetit juhlakynnen. Kynsien muoto oli yhdeksänkymmentäluvulle tyypillisesti laatikkomainen ja kaarevuuskin niissä kynsissä oli aivan omaa luokkaansa.

Näistä vuosista on kehittynyt niin rakennekynsienlaittotekniikat kuin minä tekijänä. Enää en lähde väkertämään itse itselleni mitään geelilakkausta kummempaa vaan kynsikuumeen iskiessä pahimmilleen istahdan mieluusti ammattitekijän käsittelyyn.

Kuten kuvista näkyy, toisinaan on kokeiltu klassisen punaisen lakkauksen rinnalla jotakin värikkäämpääkin. Tuo punainen lakka valkoisella puolikuukoristelulla -yhdistelmä on minulle se tietty - the One - kynsilakkaus, joka miellyttää tänäpäivänä kaikkein eniten.




Jäljellä on tällä erää enää korut. Kuten asu kuvista aktiivisimmat blogin lukijat ovakin ehkä jo bonganneet, minä olen korujen suhteen minimalisti. Venytyskorut korvissani vaihtuvat satunnaisesti jokapäiväisistä koruista johonkin koristeellisempaan, vaikkakaan ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että vietän vuodenkin yksillä ja samoilla korvakoruilla niitä kertaakaan poistamatta. Kaulaani koristavat usein miten yksinkertaiset helmet - nykyisellään käytän helmiä paljon aikaisempaa useammin. 

Sormuksia käytän äärimmäisen harvoin. Mikäli valitsen asun seruaksi jotakin käteen sovitettavaa, kallistun sormuksien sijaan enemmin hansikkaiden puoleen. Sormukset ovat minusta kauniita - jonkun toisen sormissa. Rouvatittelistä huolimatta vihkisormuskaan ei viihdy kädessäni. En myöskään syty rannekoruista. Eivät vain yksinkertaisesti ole minua pukevia juttu.


Style is a reflection of your attitude and your personality.


Ensimmäinen osa evoluutiotarinaa oli tässä.
Palaamme aiheeseen vaate- ja asustetarinoiden kanssa vähän myöhemmin.

Mukavaa keskiviikkoa!


Rakkaudella,
Sallamari

31. heinäkuuta 2016

Vintage lainekiharat




Sain syntymäpäivieni alla odottamattoman lahjan; 12 suloista Marcel Wave -klipsiä. Klipsit ovat aitoa retroa suoraan 70-luvulta. Tämä odottamaton lahja on oikea unelmien täyttymys, minä kun olen aina haaveillut taidosta loihtia hiuksiin ryhdikäs retrohenkinen lainekampaus.

Lainekampauksen luominen, jos mikä on tekniikkalaji. Eikä pidä väheksyä sitä tosiseikkaa, että laadukkaat oikeanlaiset työvälineet helpottavat lainetukan luontia kummasti. 

Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että minä hiukan huijaan oman tukan laineiden kanssa. Todellisten märkään tukkaan yksinomaan näiden klipsien avulla tehtävien kampalaineiden sijaan minun kampaukseni pohjana on pinnikiharat sekä suoristusraudalla taiteillut tavis-kiharat. Tukan pidemmän puolen etuosassa pinnikiharat taiteilen laineiksi auki kampauksen ja klipsien avulla, kun taas hiusten takaosa ja lyhyempi sivu saavat osakseen muotoiluraudalla loihdittua kiharaa.

Pinnikiharat ovat nekin opettelun takana oleva taito. On mietittävä mihin suuntaa kiharaa kuljettaa, jotta valmis lainekampaus kulkee lopuksi toivottuun suuntaan. Ensimmäisillä harjoituskerroilla on näemmä vain yritettävä, erehdyttävä ja yritettävä sitkeästi taas uudelleen.

Onneksi on YouTube, Pinterest ja Vintage Hair Styles -opukset.



Kuten sanottua, lainekampaukset ovat tekniikkalaji, jossa tulos on suoraan verrannollinen harjoittelun määrään. Rehellisyyden nimissä tunnustan olevani täysin aloittelija lainekampauksien saralla. 

Omaan tukkaani olen harjoitellut laineita alle parikymmentä kertaa. Ketään ei yllättäne tieto että näiden uusien klipsien myötä olen harjoitellut paljon aikaisempaa innokkaammin. Laineet ovat niin ihanaa katseltavaa, mutta se niiden tekeminen. Ei onnistu, niin ei onnitu - motivoidu siitä sitten. Niin ja tietnekin kivempaa olisi, kun olisikin sellainen kiva tukka tukka mihin loihtia laineita.

Rehelliset kampalaineet omaan tukkaan eivät onnistu kehuttavasti, tulos on aika tavalla sotkuisen näköistä. Kenties oikeiden aineiden valinnassa vielä kokeiltavaa ja sorminäppäryys kaipaa rutkasti lisäharjoitusta. Pinnikiharan avulla luotujen laineiden osalta olen päässyt jo tyydyttävälle tasolle. Eiväthän ne laineet vielä ole aivan sileät ja ihan niin korkeaharjaiset kuin toivoa sopii, mutta harjoittelun myötä uskon pääseväni tällä tekniikalla kerrassaan hienoihin laineisiin käsiksi.

Omaa tukkaa mieluummin taiteilen laineita muille. Minusta lainekampauksien teko on rentouttavaa puuhaa. Tosielämän kampaamotyössä lainekampauksiin pääsee käsiksi melko harvoin. Onnea on ystävät, joiden tukalla pääsee harjoittelemaan laineiden taiteilussa tarvittavaa sorminäppäryyttä.

Elättelen mieleni perukoilla toivetta, että seuraavan vuoden kuluessa jonkinlaisesta lainekampauksesta tulee osa jokapäiväistä tyyliäni. Tällä hetkellä tukka on vielä himpun verran lyhyt kovin hienoihin lainekampauksiin, mutta huiviin tai hattuun yhdistettynä lainekampauksesta saa mukiinmenevän näinkin lyhyellä tukalla.

Jäämme siis jännityksellä odottamaan minkälaisia laineita tuleva vuosi tuo tullessaan. On jännittävää nähdä, miten hiustenlaittotaitoni kehittyy tästä pisteestä eteenpäin säännöllisen harjoittelun myötä.





Kuten kuvista huomaatte, lyhyeenkin tukkaan on mahdollista loihtia kivan näköinen retrolook. Netti on pullollaan hyviä tutoriaaleja mikäli mietit mistä aloittaa harjoittelu. Esimerkiksi hakusanalla pin curl waves tutorial löytyy mielettömästi hyviä vinkkejä lainekampauksiin eri mittaisiin hiuksiin.

Kenties minäkin liityn videotutoriaalini kanssa näiden ohjeiden joukkoon jonakin päivänä. Kunhan aika koittaa - sanonpa tällä hetkellä tutorial -pyyntöön niin.


Mukavaa elokuun alkua!


Rakkaudella,
Sallamari


12. maaliskuuta 2016

Oppimisen syvin olemus

Tell me and I forget. 
Teach me and I remember. 
Involve me and I learn. 
Benjamin Franklin




Tällä viikolla ollaan koulussa palattu hetkeksi käytännön työn touhusta oppimisen perusasioiden äärelle - takaisin teoriaopiskelun pariin. Viikkon aikana on sukellettu syvämmälle hiusten perusleikkausten ja muoto-opillisten linjojen maailmaan, saadan syventävää tietoa miten monin eri tavoin hiusten perusleikkauksia hyödyntäen on asiakkaan hiusmassaa mahdollista varioida asiakkaan tyyliin sopivaksi leikkauskokonaisuudeksi.

Aivan uutena asian olen kuluneella viikolla saanut ottaa perinpohjaisen ammattimaisen ensikosketuksen hiuspidennysten maailmaan. Syvennyimme yhden päivän ajaksi pohtimaan teippi- ja sinettitekniikalla tehtävien hiuspidennysten erityisominaisuuksia, sitä kenelle ja millaisessa hiustilanteessa mikäkin pidennystekniikka on paras ja luonnolisimman lopputuloksen aikaansaava vaihtoehto. Saimme arvokasta käytännön esimerkeillä selvennettyä tietoa siitä, millaiselta näyttää ensiluokkaisesti leikattu pidennystukka ja millaiseen tukkaan pidennys kenties kannattaisi kokonaan jättää tekemättä. Kurssipäivä selvensi minulle paljon eri pidennystekniikoiden toiminnallisia eroja.

Leikkauskurssilla harjoiteltiin opittuja tekniikoita mallipäiden avulla. Käytännön harjoittelu ohjaavan katseen alla osoittautui erittäin tervetulleeksi, lähes jokaisen meistä leikkausasentoa viilatiin ergonomialtaan vielä kestävämpään suuntaan. Minun hartijalinja nousee, pää kääntyy ajoittain luonnottomaan asentoon - leikauksesta tulee köpelön näköistä. Leikkaamisen kuuluu tuntua ja näyttää kevyeltä, oikeiden otteiden sekä ergonomisen saksien käsittelyn myötä tälläiseen optimitilaan päästäänkin.

Pidennyskurssilla harjoitteluosuus suositettiin elävää mallia apuna käyttäen. Saimme kutsua kurssille koko joukon malleja, joiden toiveiden mukaan toteutimme toivotun laisen pidennystyön mallin hiuksiin parhaiten soveltuvalla tekniikalla. Meidän onneksemme saime kurssille hiuksiltaan ja pidennystoiveilta hyvin erilaisia malleja. Pääsimme omin silmin tutustumaan sekä koko pään käsittäviin pidennystöihin, että muutamia hiusosioita. Nyt on siis hallussa ymmärrys erilaisia pidennys ja tuuhennustyöitä kohtaan.

Noita leikkuutöitä pääseen harjoittelemaan tuolla asiakaspalvelun puolella kiitettävästi, pidennysten kanssa harjoitustilanteita tulee eteen koulun puolesta armottoman vähän. Onneksi on hyvät ystävät, joille voi vaivihkaa ehdottaa hiuspidennysten treenausta tyyliin "Jos ostat karvat, mä kiinnitän ne sulle ihan sillä, että saan harjoitella."



Kurssien lisäksi tällä viikolla on ehtinyt kertyä myös hyvä määrä asiakaspalvelukokemusta. Lyhyttä miesten leikkuuta, kerrostettua pitkää tukkaa, Olaplex hoito, lasten hiuksia ja jopa yksi päiväkampaus on mahtunut viikon oikeiden töiden joukkoon. Oikeiden töiden lomassa olen inspiraation vallassa harjoitellut kiharapohjaisen nutturakampauksia mallipäiden avulla. 

Kuvassa näkyvä nutturakampaus ajoi minut hetkellisesti epätoivon valtaan ja näytti minusta ensi silmäyksellä aivan liian suttuiselta karvareuhkalta. Onneksi kesken tuskastelun tuli parempaa tekemistä oikean asiakkaan muodossa ja pääsin mallipään luota hetkeksi pois. Toisinaan etäisyyden ottaminen on hyväksi, mallipään kampaus näytti itse asiassa tänä aamuna ihan mukiinmenevältä, kun sitä katseli tuorein silmin. Kirjasin itselleni koko joukon parannusideoita ja huomasin jälleen oppineeni kampauksien muotokielestä koko joukon uusia asoita. 

Seuraavan kerran tämän sorttista kampausta harjoitellessani tiedän miten tehdä kampauksesta pykälän verran paremman. 


En varmaankaan osaa hehkuttaa kylliksi tätä onnellisuuden tilaa mitä uusien asioiden oppiminen saa minussa aikaan. Jokainen päivä huomaan olevani niin sanomattoman onnellinen saamastani mahdollisuudesta työskennellä järisyttävän mielenkiintoisten asioiden parissa. Virtuaalimaailma ja bloggaaminen - niin ihana harrastus kuin bloggaaminen onkin -  jää armotta hyvinkin toissijaiseksi hommaksi. Instagram on varmaankin se elämäni parhaiten ajantasainen mediaväylä. Inspiroivimmat OOTD kuvani löydät juuri tässä hetkessä Instagramista @mangosforflamingos.

Siinä tältä erää kuulumiset opintojen etenemisen osalta.


Oikein mukavaa lauantaipäivää!

Minä suuntaan N-Y-T eli NYT Helsinkiin moikkaamaan ihanaa Laraa.


Rakkaudella,
Sallamari


6. maaliskuuta 2016

Red as my Soul

Back to the roots - My hair is as Red as my Soul

Viisas on joskus sanaillut, että jos vierailee tarpeeksi pitkällä kummassakin ääripäässä huomaa ennen pitkään päätyvänsä takaisin alkuperäiseen lähtöpisteeseensä.

Melkolailla oikeassa on sanomisineen tuo viisas

Hiusväriseikkailussani on tullut hetki, että huomaan olevani takaisin alkupisteessa 
- tukkani hehkuu taas leikuvan punaisessa värissä.

On kuin olisi palannut kotiin pitkän retken päätteeksi.


Väri on täydellinen!
Huomaan että pientä trimmileikkusta tukka kaipaa korvallisilta,
onneksi meillä on huomenna koulussa  leikkauskurssipäivä.
Kenties kurrsilta löytyy jotakin uutta inspistä tähän kasvatusvaiheiseen tukkaani.

Leiskuvan punainen väri on toteutettu edellisen korallivärin haalistuneeseen pohjaan. Käytin hiuksiini KCProfessional Color Mask suoraväriä Pepper sävytettynä muutamalla tipalla saman valmistajan Color Mask Paint -sarjan sävyjä Purple Rain ja Pinkadelic. Poikkeuksellisesti värjäsin hiuksetihan itse vessan peiliä ja rakasta lastani apuvälineinä käyttäen. Olipa sitten kyseessä itse itselleni tekemäni ensivärjäys tai ylläpitosävytys, värjään hiukset  myös suoraväriä ja hoitosävytteitä käyttäessänikin aina pensselin avulla tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Olaplexiä en tässä värjäyksessä sekoittanut itse väriseokseen vain tein Olaplex 3 kanssa tehohoidon värimassan poispesun päälle. Haalistumisen hidastamiseksi ensipesin hiuksen värjäyksen yhteydessä kylmällä vedellä, on todettava että tuo kylmällä vedellä tapahtuva pesuvaihe on huomattavasti mukavampi toimempide kampaamon altaassa kuin omassa kylpyhuoneessa suihkun kanssa toteutettuna. Kylmää kyytiä totisesti.


Im out and Im loud,
happy with my flaming red locks.

Punainen on minulle jo tämän vuoden kolmas hiusväri. Koulun alusta laskettuna olen ehtynyt kokeilemaan ihan vaikuttavan määrän eri värisävyjä tukassani - sinistä, sinimustaa, turkoosia, omaa väriä, vaaleampaa sinisävyä, pastellista vaaleanpunaista, räväkämpää pinkkiä, hempeää korallia, keltaisempaa korallisävyä ja nyt viimeisimpänä tämä punainen. 

Mietin äänneen yhtenä päivänä, että onpas tukanväri muttunut vähän koulun aikana, tarkempi lasku osoitti havaintoni aivan vääräksi. Saattapaa hyvinkin olla, että kuulun luokkatovereideni joukossa  eniten hiusväriään vaihtaneiden yksilöiden porukkaan - ehken se ykkönen, mutta hyvässä tahdissa kyllä minäkin.

Vakaa aikomukseni on nyt pysähtyä seikkailussani hetkeksi tähän punaiseen väriin. Piirsin aarrekarttaan itselleni tavoitteeksi pitkän punaisen tukan. Verataistukea ja tsemppiä tukankasvatusprojektissa tarvitaan lähikuukausina melkoisesti.


Löytyykö ruudun siltä puolelta ketään kohtalotoveria tukankasvatusprojektin kanssa?
Onko joku tukkavärikokeiluuistani noussut sinun erityiseksi suosikiksesi?


Mukavaa sunnuntaita!


Rakkaudella,
Sallamari

ps. koko liuta erilaisila tukkajuttujani löydät tästä linkistä.

21. tammikuuta 2016

Laatua Lidlistä - Britney Spears Hair Care






Tänään haluankanssanne superhienon Lidl löytöni 
- Britney Spears hiusten muotoiluvälineet. 

Bongasin sattumalta Lidl tarjouslehtisestä nämä Britney välineet - olisi tuskin osunut silmääni sen tarkemmin, ellei hiustenkuivaajani olisi henkäissyt viimeistä pihaustaan ulos reilu kuukausi sitten. Mielenkiintoni heräsi välittömästi, sillä Lidl on aikaisemminkin onnistunut yllättämään minut todella positiivisesti tarjonnallaan. Minusta on mielenkiintoista seurata, kun joku julkkis antaa nimensä käyttöön mille tahansa tuotesarjalle - oli se sitten kattiloita, hiusten muotoiluvälineitä tai vaikkapa kosmetiikkaa. Ratsastetaanko nimella vai mitä löytyy nimikoinnin takaa. Laatua, luotettavuutta ja oikeasti hieno ajatus. Vai päätyikö nimikoristamaan alelaarin pohjalle joutavaa rimpulatuotetta. Mitä-kuka-miss-miksi. Ymärrätte nyt varmaankin viehtymykseni näihin tuotteisiin.

Haluan omakätisesti kokeilla löytyisikö ällömakean Britneyn nimen takaa tällä kertaa vaikkapa jokin oikeasti käyttökelpoinen tuote?

Hankin itselleni Britney kokoelmasta tuon paljon kaipaamani hiustenkuivaimen sekä suoristusraudan. Kuivan on kokonaan kotikäyttöön - kuten edellä kerroin, entinen kuivain sanoi sopimuksensa irti. Suoristusraudan ostin puhtaasti uteliaisuuttani sillä mielellä, että jos tuosta raudasta johonkin on, otan siitä itselleni työkäyttöön hyvän reservityökalun.

Aloitetaan arvostelu hiustenkuivaajasta.
Ammattikuivaimeen verrattuna tämä Britney kuivain on kevyehkö, mutta tukevan oloinen - oletan moottorin olevan ammattikäyttöön tarkoitettua kuivaajaa kevyempitekoinen. Kuivain on kotikäyttöön hyvänkokoinen - ei liian kömpelö tai painava - tuntuma käteen otettaessa on todella hyvä.

Kuivaimessa on kaksi eri lämpöasetusta ja kaksi eri tehoasetusta sekä kylmäpuhallusvaihtoehto. Muka tulee suorasuutin sekä kiharalle hiukselle tarkoitettu diffuuseri.  Kuivan on kuluttajakäyttöön tarkoitetuksi kuivaajaksi hyvätehoinen. Lyhyt tukkani kuivui Britney kuivaimen avulla reilussa viidessä minuutissa.

Ainoa miinus on verrattaen lyhyt johto.

Brityney suoristin osoittautui sekin kelpo hankinnaksi.
Suoristin itsessään ei ole mitenkään ihmeellinen, helposti käsiteltävän painoinen ja mallinen.  Suoristuslevyt ovat keraamisen turmaliinipinnoiteen peitossa, lämpötilavalikossa on säätömahdollisuuksia 100 asteesta aina 180 asteeseen. Lämpötila jää raudassa kuumimmillaankin melko alhaiseksi, se ei tosi tunnu vaikuttavan olennaisesti suoristustehoon.

Rauta on testikäytön perusteella parhaimmillaan, kun raudan avulla halutaan tehdä rentoa-ja-samalla-napakkaa kiharaa hiuksen latvaosaan. Suoristustulos raudalla on perussuoraan tukkaa kelvollinen, kiharaan pohjaan en ole päässyt suoristustulosta vielä kokeilemaan.

Hiustenkuivaajann lailla tämänkin tuotteen heikoin puoli on todella lyhyt johto. Kenties se olen vain minä jota johdon lyhys edes häiritsee. Myönnetään olen tottunut ammattivehkeiden salonkipituisiin johtoihin.


Loppufiilis näistä ostoksista: 
Hyvää käyttötavaraa todellella edukkaaseen hintaan.
Britneyn nimi tuotteen kyljessä ei tuotteen osalta käännä vaakaa suuntaan tai toiseen. Perushyviä vehkeitä, aivan sama mikä nimi niihin on printattuna.


Napakkaa kiharaa suoristusraudalla.


Onko joku teistä hankkinut itselleen jotakin  näistä Britney Spears Hair Care Collection tuotteista?
Millaisia käyttökokemuksilla teiltä löytyy? Onko tuote hintansa arvoinen?


Rakkaudella,
Sallamari


17. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen tukkaväri


Iloisia tukkakuulumisia tällä kertaa.

Toteutettiinpa eilen iltapäivällä yhteistyössä luokkatoverini Sabinan kanssa tälläinen piennimuotoinen Make Over -henkinen päivitys minun tukkatyyliini. Leikkauksen osalta tukassani ei juurikaan ole päivittämisen varaa, mutta värin osalta tarve muutokseen oli selkeä.

NIin siinä sitten kävi, että minä istahdin kampaamotuoliin todeten tekijäosapuolle, että "Go ahead, nyt sopii käyttää vapaasti luovuutta ja kokeilla mitä kivaa olet ikinä tahtonutkaan kokeill." . Luottamus on kasvanut näiden yhdessä vietettyjen viikkojen aikana, joten annoin tekijälle täysin vapaat kädet värin suhteen. 

Jotta saatiin luotua projektille todellinen Make Over -henki peitettiin minun kohdallani työpisteen peilit ja minä istuin autuaan tietämättömänä koko projektin valmistumisen ajan.

Lopputulos on kerrassaan hurmaava.
Onnistunut värivalinta ja sävysekoitus - ihonväriini täydellisesti sopiva sävymaailma, jonka suustaan en kenties itse oman valinnan kautta olisi rohjennut - tai keksinyt - lähteä.

Sävy on Hand Picked Mix eli vartavasten minulle tehty sekoitus useampaa eri sävyä. Hiusten tyvessä ja pään sivuosien lyhyessä tukassa sävy on tummempi liukuen kauniisti vaaleammaksi latvaa kohden. Eikä koko hiusmassa ole yhtä ja samaa sävyä vaan yksittäisten osioiden kohdalla on pientä sävyeroa luomassa elävyyttä kokonaisuuteen. Ehkä hienoin yksityiskohta tukassa on värin kulumisen huomiointi - hiuksen pohjaväri on vaalennettu hyvin vaaleaksi ja tarkoitus on, että tukan väri kuluessaan pesukertojen myöötä saa uudenlaisen pastellinsävyisen vivahteen itseensä.



Kyllä minun nyt kelpaa.
Voi todeta taas olevansa tukkatrendienn aallonharjalla.

Paljon kiitos väristä Sabina.


Rakkaudella,
Sallamari


ps. Maaliskuusta alkaen me siirrytään koulun oppilaskampaamon puolle ja silloin Sinulla on loistava tilaisuus tulla kokemaan minun tekemänäni Make Over omaan tukkaasi edulliseen opiskelijatyöhintaan. Eikä ne hommat pelkkään Make Over -työskentelyyn rajoitu - pelkkä latvojen tasaus onnistuu siinä missä suuremmatkin projektit

15. joulukuuta 2015

Joululahjavinkkejä

Gift Inspirations 2015



Lahjavinkkilistani keskittyy luontevasti tänä vuonna miettimään hiukset -teeman ympärille lukeutuvia joululahjoja. Hyvän tukkapäivän varmistamiseksi oikeanlaiset kätevät hiustenmuotoiluvälineet ja tuotteet ovat mielestäni varsin oiva lahja monenlaisen lahjatarpeen täyttämiseen.

Hänelle, jolla kotonaan jo on kaikki tarvittavat hiustuotteet sekä työvälineet lahjakortti kampaamoon on  varteenotettava vaihtoehto. Mikäli lahjakortti kampaamohemmotteluuntuntuu yksin hankittuna liian tyyriiltä ajatukslta, kimppalahja ei liene huono ajatus. 

 Kmpaamolahjakortti voi kyllä herättä ostajan näkokulmasta kevyitä ennakkoluuloja - ainakin jos rumatukkapäivistä on tullut paljon puhetta lahjan saajan suunnalta -  mitäs jos lahjan saaja näkeekin lahjakortin vihjauksena siitä, miten antajan mielestä lahjan saajan hiustyyli on päivityksen tarpeessa. Tosielämässä näin asia oikeasti harvoin on - lahjan antaja haluaa puhtaasti hemmotella saajaa, eikä vihjata saajalle "Tartteisko sun tehdä jotakin itelles" -tyylisiä piiloviestejä. Lahjan saaja on toivottavasti onnellinenja rohkealla mielellä lähtee mukaan hurjimmillaan jopa siihen täydelliseen muuttumisleikkiin - hei, tällä kertaa se kun ei ole omasta budjetista pois.

On hyvä muistaa tässä kohdin, että kampaamot tarjoavat runsaasti erilaisia hiuksia helliviä hoitopalveluja ja -paketteja. Minun sisäpiirisuositukseni kampaamolahjakortin sisällöksi on hiuksen rakennetta korjaava Olaplex -hoito. En usko kenenkään pahoittavan mieltää Olaplex -hoito lahjakortista.


*****

Hiusten perushoiton liittyvien tarvikkeiden joukosta varma jokapäiväistä elämää ilahduttava valinta on hyvälaatuinne hiusharja. Ei sillä, etteikö jokaiselta meistä löytyisi kotoa jos jonkin jonkin hiusharjaa; kysymys piileekin siinä kuinka monella on oikeasti laadukas ja hiustyypille sopiva hiusharja?

Pitkätukkaiselle ystävälle hyvä luonnonkuituharja, kummilapselle takkutukkaa hellivä Tangle Teaser. Polkkatukkaiselle äidille, tädille tai vaikka mummolle valinta on napakka pyöröharja kuohkean föönikampauksen aikaansaamista helpottamaan.


Lahjottavan hiuslaadulle sopivat muotoilutuotteet on myös oiva arkea helpottava lahjaidea - se miten onnistuu valitsemaan juuri oikeat tuotteen onkin sitten kinkkisempi juttu. Rehellinen keskustelu hiuksista on paikallaan ja esimerkiksi bestiksen luona vierailessa voi varovasti kosmetiikkavarastoja ihaillessaan kysäistä toisen lempparitukkatuotteita. 

Yksi vaihtoehto on tietenkin vierailla asiantuntevan kampaamotuotekaupan valikoimia ihmettelemässä ja rehellisesti kertoa myyjälle etsivänsä hyvää tuotelahjaa jouluksi ihmiselle jolla on tälläinen ja tuollainen tukka - kertoa siitä, miten äiti aina narisee kun kiharat eivät asetu kohdilleen aamulla, tai miten sisko on aina myöhässä sukujuhlista kun tukka ei asetu oiken. Kysy rohkeasti neuvoa, millä tuotteilla voisi helpottaa rakkaidensa tukka-arkea ja sitten reippaasti vain osta tuote tai pari kokeiluun saatujen neuvojen perusteella.


*****

Äidille, mummille ja kummille - ja miksei sille bestiksellekin - perus paplarit tai lämpörullat ovat loistava valinta lahjaksi. Kummankin avulla  onnistuu tumpelompikin tukkaihminen  loihtimaan kestävän pohjatuen kauniille kuohkealle kampaukselle.Rullan koko halkaisija ratkaisee lopputuloksen "kihartumisasteen" - mitä rennompaa kiharaa haetaan, sen suurempi kokoinen tulee rullan olla.

Itse puhun kovasti papilijottien puolesta. Mielestäni papilijotilla saa aikaa kaikkein kestävimmän ja kuohkeimman kiharapohjan kampauksen alle. On sääli, että paplarit koetaan jotenkin Old School -kampausvälineiksi - soisin itse näkeväni paplarit jokaisen pitkätukan kampaustarvikelaatikossa.


Jaa, ettäkö mullaiset paplarit. Perinteiset samettipintaiset papilijottineulalla kiinnitettävät paplarit ovat mielestäni paras valinta - paitsi ehkä mummille, hänelle valitsisin kätevyysnäkökulmista tarrapintaiset papilijotit - hyvän napakan lopputuloksen saantiin. Papilijottirullat, -piikit, kampausneste ja piikkikampa - paras paketti minkä pitkätukkainen ystävä voi sinulta saada. Plus muutama linkki Youtubeen sellaiselle kanavalle, jossa perinpohjaisesti selitetään eri suuntaisten papilijottirullaustekniikoidenn vaikutus lopulliseen kampaukseen.

DIY tytön unelmalahja nuo paplarit - näppäryyttä kehittävä uutta taitoa opettava lahja.




Yhdeksän päivää jouluaattoon!


Rakkaudella,
Sallamari




2. joulukuuta 2015

My Little Lara

Opintopäiväkirjaani tallennettu kuvakollaasti tämän työn osalta


Tarjolla blogissa on tänään aimo annos ihastuttavia puuterisia hattaravärejä.  Ihana ystäväni Lara - piipahti moikkaamassa minua tänään koululla tukkavärjäyksen merkeissä. 

Me ollaan nykyisin kiireisiä opiskelijoita kumpikin ja kahden kiireisen opiskelijan aikataulut sanelevat sen, että me ehtidään nähdä toisiamme tosielämässä aivan liian harvoin - toisen Instagram feedin ihailu ei ole aivan sama asia kun kuulumisien vaihtaminen kasvotusten.

Tuumasta toimeen ja niinpä me yhdistettiin kaksi hyvää juttua - hetki keskeytyksetöntä rupatteluaikaa siinä samalla, kun minä harjoitustyönä rakentelen uuden ihastuttavanvärisen hiuskuontalon Laralle.

 Lopputuloksesta tuli ennakko-odotusten mukaisesti niin hurmaava, että en malta odottaahetkeäkään vaan haluan jakaa kanssanne muutaman snap shot -otoksen tuosta ihanasta tukasta täällä.




Laran tukassa on tämän hetken yksi kuumista trendivärjäyksistä - My Little Pony -henkinen pastellisävyinen liukuvärjäys. Monisävyinen likuväri on rakennettu vaalennetuun pohjaan Color Mask ja Color Mask Paint -tuotteiden avulla. Itsenäisinä sävuinä tukasta löytyy vaaleaa sinistä, violettia sekä paria eri vaaleanpunaisen sävyä. Kokonaisuus on kerrassaan karkkinen - pehmeitä toisiinsa sointuvia pastellisävyjä - tukka on kuin pilvi makeaa hattaraa.

Värjäystyö on viimeistelty My Little Pony tunnelmiin suoristusraudan avulla, luoden pehmeästi ulospäin taipuvaa hulmuavaa kiharaaa. Upea hulmuava poniharja vie ajatukset takaisin lapsuuden ponileikkeihin. 

Paljon kiitoksia My Little Lara!





Oikein mukavaa alkanutta joulukuuta teille kaikille blogin lukijoille!
Tälläisissä pastellinsävyisissä tunnelmissa minä starttaan joulukuun.


Rakkaudella,
Sallamari


5. marraskuuta 2015

Biozell sävyttävä tyvispray

Tälläisessä pakkauksessa tuote löytyy kaupan hyllyltä

Bloggers Inspiration Day -tapahtumassa yhtenä yhteistyökumppanna oli Biozell, esittelyssä heidän sävyttävä tyvispray tuotteensa. Ammatillisesta näkökulmasta kiinnostuin tästä tuotteesta ja nappasinkin Biozellin tytöiltä yhden tummanruskean tyvispraypullon kokeiluun.

Omaan tukkaani tuote toimii kuivashamppoona. Värillinen kuivashamppoo sekoittuu perinteistä valkoista hienommin omaan tukkaan, eikä huolettomastikaan laitettuna ole pelkoa "hilse-efektistä".

Toki oman tukan takia en tuotetta napannut matkaani, mielessä siinsi visio kokeilla Balayage Ombre -henkistä tyvivärjäystä vaaleaan tukkaan tyvisprayn voimin. Vaaleat tukat ja niiden värjäys on tällä hetkellä to-be-learned -listani kuuminta hottia. Palan halusta kehittaa itseäni ymmärtämään eri tyylisesti sävytettyjä ja värjättyjä vaaleita hiuksia. Hämmästyn itsekkin nyt, miten  opintojen etenemisen myötä olen oppinut näkemäänkaikki nuo hienot vivahde-erot ja niiden aikaasaamiseen tarvittavat toteutusratkaisut kanssaihmisten vaaleissa hiuksissa.


Lämmin kullankeltainen tasavärinen lähtötilane  ja tyvestä tummempi sävymaailmaltaan hienosti
kylmentynyt lopputulos -  loistava kombinaatio  niille vaaleaveriköille,
jotka pitävät kylmäsävyisestä tyvestä yhdistettynä lämpimän sävyiseen latvaosaan

Ennenkuin isken pensselit hapeteväreihin ja sudin ombre sävyjä oikean mallin päähän, päätin kokeilla tummennetun tyven saloja tyvisprayn voimalla. Kokeilun pohjaksi tein suoristusraudalla rennon kiharakampauksen. Värjäys itsessään toteutettiin jakamalla hiukset muutamaan tasakokoiseen osioon ja suihkuttamalla tyvispäytä tasaisesti latvaa kohti liukuen jakauseen. Avitin värin "liukumista" vielä kevyesti harjan avulla. Päälimmäisten hiusten osalta levitin väriä rennoilla siuhkauksilla hiuksen pintaan tyvestä latvaa kohti liukuen.

Käyttömukavuudeltaan spray on levittäjän näkökulmasta hyvä tuote. Tasainen ja hienojakoinen koostumus tekee tyvispraystä miellyttävää levittää. Hiuksen pinnalle laskeutunut spray leviää harjalla "liukuefektiin" nätisti. Varjopuolena tuotteessa on se, että iholle osuessaan ( tekijän sormet ja tukan omistajan korvat sekä kasvot) tuote leviää ja tahraa poistettaessa. Tuotteen jättämä tuntuma hiuksiin on hiuspuuterille tyypillinen nahkealta tuntuva pinta.

Aikaa levittämiseen menee minuutteja. Tuotteen voi levittää itse, mutta apukäsistä tuotteen levityksessä ole haittaa. Tasaisen lopputuloksen saamiseksi kannttaa mahdollisuuksien mukaan pyytää kaveria suihkuttamaan tuote ainakin hiuksen takaosiin.


Kokeilunn lopputulos - yhden illan kestävä Balayage henkinen liukuvärjäys
Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen jos mietit voisiko Balayage olla sinun seuraava juttusi.

Tuotteesta jäävä värisävy on viileä ja mattapintainen. Toimii mielestäni kauniisti ainakin mallikokekaan kullanvaalean oman sävyn kanssa. Olisi vinkeää kokeilla tuotetta myös samalla liukuvärjäystekniikalla kylmään vaaleaan tukkaan - on sellainen kutina, että lopputulos näyttäisi toden näköisesti kivalta.


 Tuotteen käyttömukavuuden osalta päällimäinen huomio oli, että kosketellessa tukkaa väriä tarttuu käsiin ja kulkeutuu siitä helposti esimerkiksi kasvoille ja silmiin.


Kysyin mallilta tänä aamuna kokemuksia tuotteen poispeseytymisestä. Pois peseminen ei ollut maailman miellyttävin kokemus  - kun tuoteeseen lisää vettä, siitä tulee kovasti tahraavaa. Pari pesua  syväpuhdistavalla shamppoolla poistaa tuotteen hiuksesta hyvin, tänä aamuna ei ollut jälkeäkään tästä värjäyskokeilusta mallin päässä.


*****

Tuote on jees valinta käytettäväksi ihan peruskuivashampooksi tummatukkaiselle. 

Mikäli tahdot kokeilla latvaa kohti vaalenevaa tyviväriä, muttet ole varma onko se oikeasti sinun juttusi on tyvispray loistava keino kokeilla Balayage -lookkia riskittä. Yhde bileillan ajaksi luotu erivärinnen juhlatukka onnistuu myös kätevästi nnalta. 

Tuote on jees - ei mitään maailmaa mullistavaa.

Minulla on suunnitelmissa jatkaa vastaavanlaisia Balayage värikokeiluja muiden sarjojen tuotteilla. Miettiä värin laitto- sekä käyttömukavuutta sun muita teknisiä näkökulmia.

Stay tuned,
 kuvia lisäkokeiluista luvassa myöhemmin.

Paljon kiitoksia Katjalle mallinna olosta tässä kokeilussa!


Rakkaudella,
Sallamari