Oman tyylin evoluutio - part I

Elokuu on ohittanut puolivälin, minä yllätän itseni huomaamalla että Project 333 kesäkokoelma 2016 ei  koskaan nähnyt päivänvaloa. En onnistunut löytämään kesäkuun alussa oikealta tuntuvia vaatteita kesäkokoelmaan ja sen seuauksena päädyin pohtimaan toistuvasti miten kasata sellainen koulussa-kotona-maailmalla toimiva yhteinäinen minun näköiseni vaatekaappi.

Eniten olen pohtinut vastausta kysymykseen,

Mitkä ovat ne minun näköiseni jutut juuri tässä kohtaa elämääni?

Hahmotellut inspiraatiokuvien avulla Minun Tyylini Aarrekattoja. Selvittänyt itselleni minun silmääni miellyttäviä tyylin kulmakiviä - asioita jotka näyttävät ja tuntuvat omanlaiselta

 Mikä minua innostaa, mitkä jutut inspioivat? Millaisten juttujen parissa esteettinen silmäni lepää tai mikä on kaunista ainoastaan jollakulla toisella.

Kaiken tyylipohdinnan tiimellyksessä ajattelin nyt viimein toteuttaa yhden paljon minulta pyydetyn aiheen ja esitellä teille valokuva-arkistojen kätköjä teemalla Minun Tyylini Kehityskaari. 

Ensimmäisessa osassa on luvassa tukka-meikkikatsaus, kakkososassa keskitytään sitten enemmän vaatekaappini sisällön kehitykseen.

Tyylini yksityiskohtia pohtiessa on kai helpointa aloittaa hiuksista.

Tunnustan avoimesti, että  hiukset omat minulle suuri kompastuskivi. Viimeksi eilen huokailin ihanien hulmuavien hiusten perään - olisi ihanaa väkertää niihin kaiken sortin vintagekiharoita ja tötterökampauksia.

Minun kohdallani hulmuavat vintagekiharat jäävät haaveeksi.

On rokattava parhaansa mukaan haivenilla mitä on annettu.

Tukka on vuosien mittaan elänyt varsin monivivahteikkaasti -  lyhentynyt, harventynyt, kasvanut , harventunut ja jälleen lyhentynyt. Olen muutamaan otteeseen aikaisemminkin kirjoitellut siitä, että olen kahdesti kokenut sulkasadon, tiputtanut valtaosan hiuksistani. Syy ajoittaiseen runsaaseen hiustenlähtöön ei vielä tänäänkään ole täysin selvillä - pälvikaljusta kyse ei ole, sen verran tiedän - vuosien mittaan olen oppinut elämään harvenneiden haituvieni kanssa.

Juuri nyt on meneillään pienimuotoinen sulkasato.
Saas nähdä miten monta karvaa jää jäljelle tällä kertaa.

Rakastan punaista väriä hiuksissa - mitä punaisempi on tukka, sen vähemmän kukaan kiinnittää huomiota hiuksiston ohkaisuuteen. Kuvia selaillessa huomaa, miten kautta vuosien punainen väri on se väri johon palaan aina uudelleen ja uudelleen. Ikävä kyllä ihoni sävy ei vain sovi kunnolla yhteen punaisen tukan kanssa. Punainen väri kasvojen lähellä saa ihoni näyttämään kalmankeltaiselta. 

Sininen väri eri sävyissää imartelee kauniimmin luonnostaan kalpeaa ihoani ja toimii punaisen tavoin todella hyvin harvenneiden hiuksien camourflage -värinä. Ensimäisen kerran kokeilin sinistä sävyä hiuksissani vuonna 2009. Siitä eteenpäin sininen väri on vieraillut hiuksissani vähintään kerran vuodessa. Tällä kertaa se on tullut jäädäkseen hiukan pidemmäksi aikaa - kaapissani komeilee kymmenen pullon varasto nykyistä BubbleGum Blue -sävyä.

Eikä hiustyylistä puhuessa sovi unohtaa etutukkaa - suora kasvoille laskeutuva etutukka on hiustyyleissäni punaisen turvavärin lisäksi se toinen asia johon tunnun palaavan toistuvasti. Lucky me - etutukka sopii minulle onneksi punaista väriä huomattavasti paremmin.

Huonojen hiusten innoittamana huiveista on tullut tärkeä osa minun omaa tyyliäni. Ensimmäisen kerran huivit ovat ilmestyneet kuvien perusteella osaksi vaatekaappiani joskus vuoden 2009 tienoilla.

 Mistä löysin innoituksen huiveille? - kysymys jota joudun hetken miettimään. Alun alkaen tarvitsin jonkin jutun, millä harhauttaa ihmisten katsee pois huonosta tukastani. Etsin sopivaa ratkaisua kataloogeista ja kirjastosta - vintagejuttuja rakastavana päädyin selamaan vyösikymmeniä vanhoja naistenlehtia inspiraation toivossa. Pin-up kuvista ja vanhoista naistenlehdistä löytyi omalta tuntuva ratkaisu huonojen tukkapäivien pelastukseksi - huivit.

 Minun tukkaturbaanini ottaa inspiraationsa 50 -luvun kotirouvan pyykkäyslookista, johon oman twistinsä tuo käyttämäni kuviolliset huivit.

Huivit ovat yksi asuste, joita rakastan kovasti.

Kauniit ihanat värikkäät huivit piristävät ankeintakin päivää.

Meikin osalta tyylini on satunnaisia kokeiluja lukuun ottamatta pysynyt aika pitkälle muuttumattomana. Vaalea pohjaväri, cat eye -rajaus luomilla, heleä poskipuna ja pisteenä Iin päällä kirkkaan sävyiset huulet on yksinkertaisuudessaan luottomeikkini resepti. Jokin retrohenkisessä meikissä on viehättänyt läpi aikuisiän.

Vaikka olehan minä kyllä kokeillut, enemmän gootimpaa ja sille vastapainoksi todella minimalistisen luonnollista meikkilookkia. Täsmäkopioinut minun mielestäni järisyttävän kauniiden ihmisten - Kat von D, Dita von Teese, Gwen Stefani - tyylejä näissä copycat -kokeiluissa kuitenkaan paremmin onnistumatta.

 Klassinen punainen huulipuna on ehdoton suosikkini, joskin vuosien saatossa olen kokeillut kauden trendivärejä nudeista tummahkoon liilaan.

Meikkileikkien osalta nude huulipuna on ehkä vähiten itseni näköinen kokeilu. Ihanan näköinen väi muiden huulilla, mutta omilla kasvoilla kaikin tavoin vieras. Hiukan samoja fiiliksiä herää countour -trendin kanssa. Ihan kiva idea ja kokeiltu on useamman sata kertaa, mutta ei nyt kuitenkaan se minun juttu. Nudehuulet ja poskivarjostukset löysivät tiensä yllä näkyvään kuvakollaasiinkin. Hassuinta on huomata kaikkein vanhimmissa kuvissa (ne joissa olen punaisella pitkällä tukalla) kerrassaan jäätävän rajut muotoilut kasvoilla - löytyy varjoja poskilta ja valoa poskipäiltä. Ajatelkaapa, tuo kuva on otettu reilu kymmenen vuotta sitten,. Voinee melkeinpä todeta että meikkitrendeissä minä olen ollut joskus muinoin reilusti aikaani edellä.

 Kulmakarvatvaikuttavat elävät aivan omaa elämäänsä vaihdellen olomuotoaan ultrakapeista enemmän täyteläisiin versioihin. Kuvia katsellessa mietin hiljaa mielessäni ajoittain lähes viivamaiseksi kutistuneita kulmiani - että mitenkähän minä nyt tuolla tavalla olen nuo piirtänyt?  Sävymaailmassakin näemmä seilataan kulmakarvatyylin osalta laidasta toiseen - kulmat sovitettuna hiusten sävyyn -  kaikenlaista on tullut siis kokeiltua. Kaarevuus on kulmissa kyllä kautta vuosien pysynyt yhtenevänä, kulmakarvoihin reilu kuusi vuotta sitten laitetulla kestopigmentoinnilla lienee osuutta tuohon asiaan.

Silmälasien osalta viimeiset viisi-kuusivuotta olen pysynyt uskollisena retrohenkisille kakkuloille. Ensimmäiset Cat Eye -lasit hankin joskus vuoden 2010 tienoilla nettikauppa Favopticin kautta. Minun mielestäni kaikista mieluisimmat lasit ovat muodoltaan ulkoreunoilta kevyesti ylöspäinsuuntautuvat jykevät muovikehykset. En osaisi enää edes kuvitella itseäni hengettömien ohutraamisten silmälasien käyttäjäksi.

Juuri nyt on lasien osalta menossa tämä Versace Love -kausi. Ovathan nuo kokoelmaani eksyneet lasit aivan kuin tehty juuri minulle.

Tässä kohtaa pitänee tunnustaa, että minä rakastaisin niin paljon omistaa mantelinmuotoiset pitkät punaiseksi lakatut kynnet. Elämäni ensimmäiset rakennekynnet tein itse itselleni ylioppilasjuhliini. Ostin kaupasta tippejä, liimaa, jauheita ja jotakin akryylilitkua sisältävän paketin ja loihdin sen avulla itselleni pitkät violetit juhlakynnen. Kynsien muoto oli yhdeksänkymmentäluvulle tyypillisesti laatikkomainen ja kaarevuuskin niissä kynsissä oli aivan omaa luokkaansa.

Näistä vuosista on kehittynyt niin rakennekynsienlaittotekniikat kuin minä tekijänä. Enää en lähde väkertämään itse itselleni mitään geelilakkausta kummempaa vaan kynsikuumeen iskiessä pahimmilleen istahdan mieluusti ammattitekijän käsittelyyn.

Kuten kuvista näkyy, toisinaan on kokeiltu klassisen punaisen lakkauksen rinnalla jotakin värikkäämpääkin. Tuo punainen lakka valkoisella puolikuukoristelulla -yhdistelmä on minulle se tietty - the One - kynsilakkaus, joka miellyttää tänäpäivänä kaikkein eniten.

Jäljellä on tällä erää enää korut. Kuten asu kuvista aktiivisimmat blogin lukijat ovakin ehkä jo bonganneet, minä olen korujen suhteen minimalisti. Venytyskorut korvissani vaihtuvat satunnaisesti jokapäiväisistä koruista johonkin koristeellisempaan, vaikkakaan ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että vietän vuodenkin yksillä ja samoilla korvakoruilla niitä kertaakaan poistamatta. Kaulaani koristavat usein miten yksinkertaiset helmet - nykyisellään käytän helmiä paljon aikaisempaa useammin. 

Sormuksia käytän äärimmäisen harvoin. Mikäli valitsen asun seruaksi jotakin käteen sovitettavaa, kallistun sormuksien sijaan enemmin hansikkaiden puoleen. Sormukset ovat minusta kauniita - jonkun toisen sormissa. Rouvatittelistä huolimatta vihkisormuskaan ei viihdy kädessäni. En myöskään syty rannekoruista. Eivät vain yksinkertaisesti ole minua pukevia juttu.

Style is a reflection of your attitude and your personality.


Ensimmäinen osa evoluutiotarinaa oli tässä.
Palaamme aiheeseen vaate- ja asustetarinoiden kanssa vähän myöhemmin.

Mukavaa keskiviikkoa!


Rakkaudella,
Sallamari