22. elokuuta 2016

Tyvikasvu Touch Up



Ajan kulumisen huomaa parhaiten hiuksien tyvikasvua tuijotellessa. Tässä kohtaa on varmaankin sopiva hetki myöntää, että olen tolkuttoman huono huolehtimaan tyvikasvun uudelleenvärjäyksestä. Ihailen tavattomasti "neljän viikon ihmisiä", heitä jotka varaavat kampaamokäynnin päätteeksi ajan seuraavaan tyvivärjäykseen - he näyttävät mielestäni hiusten osalta upealta aina.

Ei siis ole myytti, että jollakulla on hyvä tukkapäivä aina.

Minun hiusvärivalintani osalta haastavaa on oman hiuksen ja valitun hiusvärin kontrastiero. Oma luonnollinen hiusvärini on hyvin tumma ja pienen pieni tyvikasvu loistaa - varsinkin ohimoalueella -  majakan lailla vaalean värin rinnalla.

Ihana kamala tyvikasvu on tuttu juttu varmaan jokaiselle hiuksiaan värjäävälle.

Vaaleaa, tummaa ja punaista väriä silmällä pitäen onkin kehitetty lukemattomia tyvikasvun peittotuotteita. Tarjolla on suihkutettavaa tyvipuuteria, luomivärin kaltaista kakkuväriä, hiusmascaraa sekä jonkin sortin kevyttä puolipysyvää hapeteväriä. Punaisen tukan kaudella käytin itsekin Biozellin punaista tyvipuuteria kasvurajan häivytykseen pään keskiosalla. Punaisen tukan aika oli myös otsatukan aikaa, joten tyvikasvu oli eniten näkyvillä juurikin tuolla pään keskiosalla.

 Tyvikasvun peittohommissa onkin sopivan värisävyn löytäminen pastellisävyisen tukan kanssa eläessä astetta haastavampaa. Bongasin muuten taannoisella Citymarketvierailulla suihkutettavaa kuivashampoota ainakin kolmessa pastellisävyssä . Ikävä kyllä joukossa ei ollut sinistä sävyä - pinkkiä, violettia ja otakin harmahtavaa hyllystä löytyi.

Olen muutamaan otteeseen katsellut netissä hiusliituja pohtien sopisivatko ne ehkä hätävaraksi tyvikasvun peittoon. Vähän kuin viimeisksi oljenkorreksi niille päiville kun tyvikasvu yllättää kaikki sietokyvyn rajat, eikä tyveä hyvästä yrityksestä huolimatta juuri ehdi käydä värjäyttämässä tyvikasvua peittoon. Käydessäni hiusväriostoksilla Cybershopissa bongasin kassatiskiltä tarjouksessa tuollaisia pieniä kapeita hiusliituja, vieläpä aika tarkalleen oikean sinisen sävyssä.

Uteliaisuus vei voiton ja päätin kokeilla.

All done - väri on leviteltynä tiukasti kiinni tyveen.
Heräsi kysymys, että tältäkö tää pitäis nyt näyttää?

Ostin puhtaasti kokeilumielessä yhden liidun. Myyjä opasti käyttämään liitua joko kosteaan tukkaan tai niin että kostuttaa liidun pintaa ja lisää sitten liitua hankaamalla haluttuun kohtaan tukassa. Noita hiusliitujahan on oikeaoppisesti tarkoitus käyttää efektivärinä lähinnä hiuksen latvassa, joten minun tyviväri-ideani saattaisi kenties vaatia pientä hienosäätöä värin levittelyn suhteen.

Päätin kokeilla kostutettua liitua kuivaan tukkaan -tekniikkaa. Hyvin kevyt kostutus saa liidusta irtoamaan väriä todella hyvin. Väri tuntui jämähtävän tukkaan - tai hiusten etuosassa jopa nahkaan - varsin napakasti. Kosteana liitu on sävyltään huomattavasti kuivaa olomuotoa tummempaa ja hiuksiin kosteaa liitua levittäessä lopputulos jää hivenen tummaksi.

Kyllähän tuota liitua aivan äärimmäisen hädän tilanteessa voi käyttää tyvikasvua peittämään. Jokapäiväiseen käytöön en kyllä aijo liitua valjastaa. Liidun väri on erittäin pigmenttirikasta ja liidun koostumus on kuivuessaan ikävästi rapisevaa sorttia. Liidusta irtoava väri on myös hivenen tummaa minun ultravaalealle pastellitukalleni.


Tried and tested - 2/5

Onko joku teistä siellä ruudun toisella puolella soveltanut hiusliituja tyvikasvun fiksailussa? Vain olisiko sinulla vinkata jokin parempi patenttituote alati venyvien tyvivärjäysvälieni varalle.

Vinkkejä vastaanotetaan.


Elokuu hipii hitaasti ja vapaasti loppua kohti.
Huh, kohta ollaankin jo kokonaan syystunnelmissa.


Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!


Rakkaudella,
Sallamari


Ei kommentteja