6. maaliskuuta 2016

Red as my Soul

Back to the roots - My hair is as Red as my Soul

Viisas on joskus sanaillut, että jos vierailee tarpeeksi pitkällä kummassakin ääripäässä huomaa ennen pitkään päätyvänsä takaisin alkuperäiseen lähtöpisteeseensä.

Melkolailla oikeassa on sanomisineen tuo viisas

Hiusväriseikkailussani on tullut hetki, että huomaan olevani takaisin alkupisteessa 
- tukkani hehkuu taas leikuvan punaisessa värissä.

On kuin olisi palannut kotiin pitkän retken päätteeksi.


Väri on täydellinen!
Huomaan että pientä trimmileikkusta tukka kaipaa korvallisilta,
onneksi meillä on huomenna koulussa  leikkauskurssipäivä.
Kenties kurrsilta löytyy jotakin uutta inspistä tähän kasvatusvaiheiseen tukkaani.

Leiskuvan punainen väri on toteutettu edellisen korallivärin haalistuneeseen pohjaan. Käytin hiuksiini KCProfessional Color Mask suoraväriä Pepper sävytettynä muutamalla tipalla saman valmistajan Color Mask Paint -sarjan sävyjä Purple Rain ja Pinkadelic. Poikkeuksellisesti värjäsin hiuksetihan itse vessan peiliä ja rakasta lastani apuvälineinä käyttäen. Olipa sitten kyseessä itse itselleni tekemäni ensivärjäys tai ylläpitosävytys, värjään hiukset  myös suoraväriä ja hoitosävytteitä käyttäessänikin aina pensselin avulla tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Olaplexiä en tässä värjäyksessä sekoittanut itse väriseokseen vain tein Olaplex 3 kanssa tehohoidon värimassan poispesun päälle. Haalistumisen hidastamiseksi ensipesin hiuksen värjäyksen yhteydessä kylmällä vedellä, on todettava että tuo kylmällä vedellä tapahtuva pesuvaihe on huomattavasti mukavampi toimempide kampaamon altaassa kuin omassa kylpyhuoneessa suihkun kanssa toteutettuna. Kylmää kyytiä totisesti.


Im out and Im loud,
happy with my flaming red locks.

Punainen on minulle jo tämän vuoden kolmas hiusväri. Koulun alusta laskettuna olen ehtynyt kokeilemaan ihan vaikuttavan määrän eri värisävyjä tukassani - sinistä, sinimustaa, turkoosia, omaa väriä, vaaleampaa sinisävyä, pastellista vaaleanpunaista, räväkämpää pinkkiä, hempeää korallia, keltaisempaa korallisävyä ja nyt viimeisimpänä tämä punainen. 

Mietin äänneen yhtenä päivänä, että onpas tukanväri muttunut vähän koulun aikana, tarkempi lasku osoitti havaintoni aivan vääräksi. Saattapaa hyvinkin olla, että kuulun luokkatovereideni joukossa  eniten hiusväriään vaihtaneiden yksilöiden porukkaan - ehken se ykkönen, mutta hyvässä tahdissa kyllä minäkin.

Vakaa aikomukseni on nyt pysähtyä seikkailussani hetkeksi tähän punaiseen väriin. Piirsin aarrekarttaan itselleni tavoitteeksi pitkän punaisen tukan. Verataistukea ja tsemppiä tukankasvatusprojektissa tarvitaan lähikuukausina melkoisesti.


Löytyykö ruudun siltä puolelta ketään kohtalotoveria tukankasvatusprojektin kanssa?
Onko joku tukkavärikokeiluuistani noussut sinun erityiseksi suosikiksesi?


Mukavaa sunnuntaita!


Rakkaudella,
Sallamari

ps. koko liuta erilaisila tukkajuttujani löydät tästä linkistä.

4 kommenttia:

  1. No minä yritän kasvattaa tukkaa, mutta se onnistuu vähän huonosti, koska latvat on useasta vaalentamisesta kuivahtaneet ja aina kun ajattelen antaa sen kasvaa, tulee sellainen fiilis että parempi napsaista pois. Otaksuisin, että jos nyt jatkan vain juuren vaalentamista, niin jossain vaiheessa pääsen siihen vaiheeseen, että voi antaa tukan vain kasvaa, kun ei ole enää moneen kertaan vaalennettua latvaa piinaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meitähän on sitten kaksi tukankasvatusprojektissa. Mä olen kyllä ikuinen tukankasvattaja, sillä totean aina jossakin välissä että puolipitkä tukanluiru ei ollutkaan hyvä idea ja napsaisen sen sitten pois :)

      Poista
  2. Vau mitkä hiukset. Niin on upea nainen kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä olen itse aivan lumoutunut tähän punaiseen väriin.

      Poista