Lahjavinkkilistani keskittyy luontevasti tänä vuonna miettimään hiukset -teeman ympärille lukeutuvia joululahjoja. Hyvän tukkapäivän varmistamiseksi oikeanlaiset kätevät hiustenmuotoiluvälineet ja tuotteet ovat mielestäni varsin oiva lahja monenlaisen lahjatarpeen täyttämiseen.
Hänelle, jolla kotonaan jo on kaikki tarvittavat hiustuotteet sekä työvälineet lahjakortti kampaamoon on varteenotettava vaihtoehto. Mikäli lahjakortti kampaamohemmotteluuntuntuu yksin hankittuna liian tyyriiltä ajatukslta, kimppalahja ei liene huono ajatus.
Kmpaamolahjakortti voi kyllä herättä ostajan näkokulmasta kevyitä ennakkoluuloja - ainakin jos rumatukkapäivistä on tullut paljon puhetta lahjan saajan suunnalta - mitäs jos lahjan saaja näkeekin lahjakortin vihjauksena siitä, miten antajan mielestä lahjan saajan hiustyyli on päivityksen tarpeessa. Tosielämässä näin asia oikeasti harvoin on - lahjan antaja haluaa puhtaasti hemmotella saajaa, eikä vihjata saajalle "Tartteisko sun tehdä jotakin itelles" -tyylisiä piiloviestejä. Lahjan saaja on toivottavasti onnellinenja rohkealla mielellä lähtee mukaan hurjimmillaan jopa siihen täydelliseen muuttumisleikkiin - hei, tällä kertaa se kun ei ole omasta budjetista pois.
On hyvä muistaa tässä kohdin, että kampaamot tarjoavat runsaasti erilaisia hiuksia helliviä hoitopalveluja ja -paketteja. Minun sisäpiirisuositukseni kampaamolahjakortin sisällöksi on hiuksen rakennetta korjaava Olaplex -hoito. En usko kenenkään pahoittavan mieltää Olaplex -hoito lahjakortista.
*****
Hiusten perushoiton liittyvien tarvikkeiden joukosta varma jokapäiväistä elämää ilahduttava valinta on hyvälaatuinne hiusharja. Ei sillä, etteikö jokaiselta meistä löytyisi kotoa jos jonkin jonkin hiusharjaa; kysymys piileekin siinä kuinka monella on oikeasti laadukas ja hiustyypille sopiva hiusharja?
Pitkätukkaiselle ystävälle hyvä luonnonkuituharja, kummilapselle takkutukkaa hellivä Tangle Teaser. Polkkatukkaiselle äidille, tädille tai vaikka mummolle valinta on napakka pyöröharja kuohkean föönikampauksen aikaansaamista helpottamaan.
Lahjottavan hiuslaadulle sopivat muotoilutuotteet on myös oiva arkea helpottava lahjaidea - se miten onnistuu valitsemaan juuri oikeat tuotteen onkin sitten kinkkisempi juttu. Rehellinen keskustelu hiuksista on paikallaan ja esimerkiksi bestiksen luona vierailessa voi varovasti kosmetiikkavarastoja ihaillessaan kysäistä toisen lempparitukkatuotteita.
Yksi vaihtoehto on tietenkin vierailla asiantuntevan kampaamotuotekaupan valikoimia ihmettelemässä ja rehellisesti kertoa myyjälle etsivänsä hyvää tuotelahjaa jouluksi ihmiselle jolla on tälläinen ja tuollainen tukka - kertoa siitä, miten äiti aina narisee kun kiharat eivät asetu kohdilleen aamulla, tai miten sisko on aina myöhässä sukujuhlista kun tukka ei asetu oiken. Kysy rohkeasti neuvoa, millä tuotteilla voisi helpottaa rakkaidensa tukka-arkea ja sitten reippaasti vain osta tuote tai pari kokeiluun saatujen neuvojen perusteella.
*****
Äidille, mummille ja kummille - ja miksei sille bestiksellekin - perus paplarit tai lämpörullat ovat loistava valinta lahjaksi. Kummankin avulla onnistuu tumpelompikin tukkaihminen loihtimaan kestävän pohjatuen kauniille kuohkealle kampaukselle.Rullan koko halkaisija ratkaisee lopputuloksen "kihartumisasteen" - mitä rennompaa kiharaa haetaan, sen suurempi kokoinen tulee rullan olla.
Itse puhun kovasti papilijottien puolesta. Mielestäni papilijotilla saa aikaa kaikkein kestävimmän ja kuohkeimman kiharapohjan kampauksen alle. On sääli, että paplarit koetaan jotenkin Old School -kampausvälineiksi - soisin itse näkeväni paplarit jokaisen pitkätukan kampaustarvikelaatikossa.
Jaa, ettäkö mullaiset paplarit. Perinteiset samettipintaiset papilijottineulalla kiinnitettävät paplarit ovat mielestäni paras valinta - paitsi ehkä mummille, hänelle valitsisin kätevyysnäkökulmista tarrapintaiset papilijotit - hyvän napakan lopputuloksen saantiin. Papilijottirullat, -piikit, kampausneste ja piikkikampa - paras paketti minkä pitkätukkainen ystävä voi sinulta saada. Plus muutama linkki Youtubeen sellaiselle kanavalle, jossa perinpohjaisesti selitetään eri suuntaisten papilijottirullaustekniikoidenn vaikutus lopulliseen kampaukseen.
DIY tytön unelmalahja nuo paplarit - näppäryyttä kehittävä uutta taitoa opettava lahja.
Yhdeksän päivää jouluaattoon!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja