Kauniita pakkaspäiviä

Olen kiitollinen loppiaisvapaista. Ehdin nauttia aurinkoisista pakkaspäivistä perheen kera ulkoillen. Piipahdimme kotikaupungin äärilaidalla ihastelemassa jäätyneen meren viileää kauneutta.

Elämässäni on käsillä viimeiset viikot koulua ennen valmistumista. Viimeinen virallinen työsalivuoro tuli tehtyä tämän viikon torstaina. Koulun osalta jäljellä on yrittäjyyskurssi, parin viikon työharjoittelu, näyttötutkintoon tarvittavien taitojen kertaaminen sekä mallien valmistelu ja kahdeksan viikon päässä siitävä näyttötutkintoviikko.

Vähiin käy ennenkuin loppuu!

Hiljalleen on aika toteutella itseään elämään, jossa jokainen arkipäivä ei vaadi reissaamista kahden kaupungin välillä. Pehmeä lasku uuteen arkirytmiin alkaa viikon mittaisella lomalla ja jatkuu siitä sitten parin viikon työharjoittelun merkeissä. Kolme kokonaista viikkoa poissa Helsingistä! Apua, miten mun käy totunkohan mä miten nopeasti siihen että olenkin kohta kaikki päivät lähellä kotia?

Ehdittekö te nauttia aurinkoisista pakkaspäivistä?

Rakkaudella,

Sallamari

Isäinpäivän tunnelmia

"Mikset sä äiti näytä yhtään vaarilta?"

Perustelin lapselle siinä vaarin sohvalla istuessani pikaisesti ainakin 7 sellaista asiaa, joka meissä isäni kanssa on samankaltaista. Meillä on samanlaiset nenät ja aika yhtenevät kädet. Jaloissa on paljon samaa, otsan muodossakin on yhtenevyyttä ja kasvoille nousee helposti samantapaisia ilmeitä. Huonojen elokuvien parissa me nauretaan ihan samassa kohtaan aika samalla tavalla - mauton nauraminen se jos mikä on geneettinen ilmiö.

"Ehkä sä sit näytät enemmän vaan siltä sun kuolleelta äidiltä." - lapsen vilpitön lopputoteamus isänpäivävierailun yhdenmukaisuus aiheeseen.

Sun kuollut äiti, on oikeasti lapsen isoäiti. Todellinen olemassa ollut äiti minulle, lapselle taasen täysin mielikuvituskaverin kaltainen hahmo. Mitä ei itse ole nähnyt, ei voi täysin itselleen todeksi todentaa.

Isänpäivän tunnelmissa jatketiin isän kanssa juttua siitä minun kuolleesta äidistäni. Siitä, miten vihdoin viime viikolla isä jaksoi viedä haudalle kanervat. "Hoidan niin pitkään kun jaksan, ei sun tartte vaivata mieltäs hautahommilla." Pohdittiin mitä tehdä sitten kun isää ei enää ole, sitten kun ollaan tilanteessa että on hauta paikassa jossa ei ole oikeastaan mitään syytä vierailla. 

"Otat seurakunnan hoitamaan ja sitten annat pois. Ei ketään voi vaatia käymään satojen kilometrien päässä kuolleiden vuoksi vähintään kahdesti vuodessa." 

Ollaan yhtenevillä linjoilla muistamisesta, eikä suinkaan välinpitämättömyyden vuoksi vaan siksi että elämä jatkuu. Kolme vuosikymmentä on pitkä aika murehtimiselle - huomaan helpotusta isäni äänessä, kun hän puheistani huomaan minun vihdoinkin päästäneen surusta irti -  ihmisen vilpitöntä muistelua voi tehdä siellä missä ihminen ikinä kulloinkin on.

Elinaikana on viisaampi poiketa vieraisilla,

 sanoa toiselle että se on tärkeä.

Haudalla on perin hiljaista itsekseen muistella.

Edellisestä vierailusta isän luona on kulunut tänään 191 päivää.

Isä valmistautuu suureen leikkaukseen. Asia josta puhutaan niin, että asioiden todellinen laita ei milloinkaan lipsahda kielenpäältä ulos. Jos asian sanoo ääneen, se muuttuu todeksi - näin minä ajattelen. Niin todennäköisesti ajattelee tuo toinenkin, niitä samankaltaisuuksia tässäkin kohtaan. 

Vannotin olemaan kuolematta ainakin seuraavat kaksi-ja-puolivuotta.  Kun en millään ehdi elämisen kiireen keskellä hoidella jäähyväisiä seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana. Ensin on koulua ja sitten sitä yrittäjäelämää. Kaksi ensimmäistä vuotta on yrittäjällä ne kaikkein kiireisimmät.

"Mä en koskaan ajatellut, että susta tulis yrittäjä."

Rehellinen toteamus isältä, ensimmäinen kannustus vuosikausiin.

Äänensävy tihkuu kannustusta ja kevyesti piiloitettua ylpeyttä.

Omintakeisten lauseiden lomassa sataa kannustusta ja tsemppauksia yrittäjäelämään.

Kuuntelen hiljaa kiitollisena.

Osoita rakkautesi silloin kun hän on vielä täällä. Kortin ja kornin runon sijaan, lupasin isänpäivälahjana vierailla vastedes isän luona useammin. Kaksi kertaa vuodessa on eittämättä aivan liian harvakseltaan. 

Rakastaa, kun rakastamisen hetki on läsnä.

Jep, isä on minulle rakas.

JunttiPeetä lahjoin ravintolalounaalla.

Kiitollisuutta on nuo kaikki minun rakkaat.

Rakkaudella,

Sallamari

Parisuhdeaikaa ja pintaremonttia

Koulukiireiden ja sosiaalisen hiljasielon keskellä olemme jotenkin ihmeen lailla onnistuneet investoimaan toisiimme yhteistä aikaa kodin kunnostuksen merkeissä. Meidän hitaasti-mutta-varmasti -edistyvä remppaprojekti sai alkunsa vajaa vuosi sitten, kun lahjoitetaan -palstalla joku ilmoitti lahjoittavansa uutta vastaavaa lattialaminaattia vinon pinon. 

Meidän koti on useamman huoneen osalta vielä siinä kunnossa kuin oli meidän ostaessa tämän talo nvajaat viisi vuotta sitten. Ostohetkellä remontoitiin todella niukalla budjetilla vain välitöntä remontointia tarvitsevat pinnat. Kaikki muu jäi odottamaan ylimääräisien eurojen ilmestymista tilille ja sitä myöden sopivan inspiroitunutta remppaushetkeä. 

Vuosien kuluessa on tehty pieniä uudistuksia sinne sun tänne. Vessa on saanut uuden ekologisemman pöntön aikaisemman kermanvärisen kammotuksen tilalle. Vesivaraaja on jouduttu vaihtamaan ja tuon uudistuksen myötä vessan sisustun on kokenut pieniä muutoksia. Seuraavan kahden vuoden sisällä haaveilen isosta remontista koko vessan osalta, pieni pintaremontti ei riitä vaan kaikki pinnat vessatiloissa kaipaavat uudistusta lattiasta kattoon.

Suunnitelmista toteutukseen, kaksi kotimme huoneista on saanut osakseen pientä pintaremonttia. Pikku S ilmoitti kesän halussa toivovansa uutta ilmettä huoneeseensa kun on omien sanojensa mukaan nyt siirtynyt lapsesta teiniksi. Loimme yhdessä tuumin pienen budjetin huoneen ilmeen uusimiselle ja sen puitteissa Pikku S sai vapaat kädet toivoa huoneeseensa itsensä näköisiä uusia elementtejä. Täytyy myöntää, että tyttäreni omaan tässä kohtaa äitiään paremman silmän sisustamiselle. Tytön omien toiveiden mukaisesti huone sai uuden raikkaan ilmeen kauniin tapetin ja siihen sointuvien sisustustekstiilien osalta. Uusi sänky, olemassa olevien huonekalujen uudelleenjärjestelyt ja leluista luopuminen toi huoneeseen kaivattua teini-ilmettä.

Kehua täytyy tuota melkein teiniä. Huone on remontista asti pysynyt aivan tip-top kunnossa siivouksen osalta. Nuori neiti on varsin itsenäisesti omaksunut oman huoneen siistinä pidon - jälleen kerran on todettava, että meillä tämä nuoriso näköjään hanskaa nämä sisustukselliset hommat vanhempiaan paremmin.

PikkuÄssän huoneremontin onnistumisesta innostuneena armas puolisoni päätti ehdottaa työhuoneen ilmeen uusimista. Tämä viikko on mennyt huoneen ilmettä uusiessa. Pala kerrallaan on tapetti löytänyt paikoilleen seinälle ja huoneen uusi ilme viimeisteltiin tänään uuden lattiapinnan voimin.

Pientä ihmetystä voi toisissa herättää, miten huoneen tapetointiin saa kulumaan viikon. No rehellisesti kerrottuna tapetointiin kului kolmena iltana reilu tunti per ilta ja tahti oli tarkoituksella verkkaista. Minä en ole mikään remppaihminen.  Olen tämän elämän puitteissa remontoinut hyvin rajallisesti ja tunnustan rehellisesti olevani aivan ramppanoviisi. Minä hallitsen tukkajutut hyvällä työnopeudella, joku toinen remppahommat.

Mikäli ylimääräisiä euroja oli ollut yhtään käytössä, olisin mielelläni antanut tämänkin pienen pintaremontin jonkun ammattireiskan hoideltavaksi. Mutta tiukalla budjetilla mennään, joten itse oli tartuttava liisteri telaan - ei sillä tarttuuhan remontireiskatkin tarpeen niin vaatiessa tukanleikkuukoneeseen ja hoitaa omat kutrinsa.

Kummassakin tapauksessa tulos on tekijänsä amatöörimäisen otteen mukaista.

Close Enough - muttei niin priimaa kuin voisi olla.

Huone on pinnoiltaan uusi ja raikas, jäljellä on haastavain osuus - sisutaminen. Huoneen "pakollisiin" elementteihin kuuluu piano (joka ei mahdu muualle) sekä vieraita varten hommattu vuodesohva - joka juuri nyt on kylläkin ilman patjaa ja muita tekstiilejä, sillä patja siirtyi vuoteesta PikkuÄssän uuteen sänkyyn. Huoneen sisustus on siis kaikilta osin aivan auki. 

Tunnustan rehellisesti omaavani lähes sokean sisustussilmän.

Oikeammin kai olisi sanottava, että omaan surkean vähän kokemusta sisutamisesta. Lapsuudenkodissa minulla ei ollut koskaan mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään kodin sisustuksellisiin elementteihin. Ei ollut omaa huonetta, minä asuin keskellä toisten ihmisten olohuonetta. Puhumattakaan siitä, että olisi jotakin omia huonekaluja tai sisustusesineitä. Oli käytettyä, kierrätettyä, edullista ja täysin toisiinsta soitumattomien esineiden hallittu sekamelska. Oli kausittain vaihtuvat verhot ja aina puhtaat, vaikkakin eripariset, lakanat.

Noiden seikkojen valossa asioita katsellessa voin kai sanoa, että mitäpä sitä minä mistään sisustamisesta tiedän.

Oivallan yksittäiset esineet. Osaan sanoa, että tuosta pidän ja tuo ei miellytä minun silmääni. Osaan jopa kohtalaisen hyvin sommitella yksittäisiä esineitä toisiinsa - toista onkin sitten yhtenäisen sisustuskokonaisuuden luominen huoneeseen, koko asunnosta puhumattakaan.

Ymmärtänette nyt Meidän Koti -kuvien vähäisyyden täällä blogissa.

Minulla on koti missä asua ja ainakin toistaiseksi se on riittänyt minulle. Luen mielelläni suurella ihailulla sisustusblogeja kauniita kotejaan ihaillen. Etsin inspiraatiota ja toivon salaa, että ehkä minäkin vielä....

Kaunis koti on niin käsittämätön juttu minulle. Tai siis käsite, johon en ole päässnyt omassa elämässäni vielä tähän saakka oikeastaan missään suhteessa kiinni kiinni.

Minulle riittää tänään, että on oma koti.

Oma paikka missä asua, paikka jota voi kutsua kodiksi.

Tunne siitä, että tämä paikka on minun - tänne minä kuulun.

Toisten olohuoneessa tavallaan ylimääräisenä asukkina asuminen jättää jälkensä ihmiseen. Minuta on haastavaa miettiä esimerkiksi maton ulkonäköön liittyviä seikkoja, kun on ikänsä

vaikutteita itseensä imien elänyt sellaisen ilmapiirin ympäröimänä, jossa pääasia oli että lattialla oli se matto riippumatta siitä minkä värinen tuo matto on tai millaisesta materiaalista valmistettu. Maton tuli olla puhdas ja lattialla - parhaassa tapauksessa rakkaudella itse omin käsin valmistettu kierrätysmateriaalitekstiilistä.

Toistaiseksi vierashuoneemme on uusilla kauniilla pintamateriaaleilla varustettu mutta äärettömän karu.  Seuraavaksi suuntaamme keittiön pintamateriaalien kimppuun. Marraskuun aikana on tarkoitus uusia ainakin keittiön lattia ja mikäli suunnitelmamme onnistuu saattaa keittiön kaapistot saada itselleen aivan uuden värin. Ehkä joulukuun voisi omistaa sisustamiselle.

Lupaan päivitellä vähemmän karuja kuvia remontointiprojektin etenemisen myötä.

Ehkä meillä seuraavan viiden täällä asutun vuoden jälkeen on jo aika kivan näköinen koti.

Toivoa on.

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Rakkaudella,

Sallamari

Mangoja lemureille

Tällä kertaa luvassa on tarinaa allergiaruokailusta Unkarissa, muutama satunnainen matkakuva sekä kertomus erilaisista syntymäpäiväjuhlista.

Italialaisen ravintolan listalta löytyi kaikille sopivat anokset.

Aloitetaan allergiaruokailusta. Olen blogissa muutamaan otteesen kertonut olevani yliherkkä vehnälle. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että vähäinenkin määrä vehnää saa ihottuman kukkimaan yläreisissä. 

Kotimaassa vehnättömän ruokavalion noudattaminen on helppoa: ruisleipää aamupalaksi ja itse valmistettua kotiruokaa päivälliseksi - tietää tarkalleen mitä ruoka-annos sisältää. Tämä reissu oli ensimmäinen matka uuden ruokavalion kanssa. Etukäteen tallensin puhelimeen unkarin kielellä sanat "ilman vehnää", "gluteiiniton" ja "allergia" . Pohdin sanojen avulla varmistavani, että saan niin usein kuin mahdollista vehnätöntä ruokaa.

Ruokailun kanssa ei ollut mitään suurempia ongelmia. Suurin osa amerikkalaisista pikaruokaketjuista ei tarjoa erikseen gluteiinittomia annoksia tuossa kolkassa maailmaa. Muiden nauttiessa KFC kanaherkuista, päätyi  minun annoksekseni yksi maissi ja tortilla. Huvittavaa annoksessa oli juuriin tuo tortilla - minä nimittäin tilasin maissintähkän ja kesäkauden uutuusjuoman, alkoholittoman mohiton  Mohito jäi saamatta, mutta tortilla ilmestyi kuin tyhjästä tarjottimelleni.

Useimmissa ravintoloissa sain täydellisen yhteisen kielen puutteesta huolimatta ystävällistä palvelua. Budapestissä reissun ainoalla finedine illallisellamme tarjoilija tuli tilauksen jälkeen erikseen sanomaan "Sorry, tilaamassasi annoksessa onkin vehnää ottaisitko jotakin muuta." Esitteli vielä erikseen vehnättömät vaihtoehdot.

Vehnättömien viljatuotevaihtoehtojen suuri määrä yllätt kaupassa, valittavana oli useampaa laatua gluteiinitonta leipää ja iloisena yllätyksenä vehnättömiä viljanäkkileipiä.  Iloinen yllätys oli myös perheen laksoosiherkälle ruokakaupasta löytyä laktoositon maitojuoma - olen tähän asti vakaasti olettanut, että laktoositon maito on ainoastaan pohjoismaissa tavattava tuote. 

Nälkää ei tarvinut kärsiä missään kohtaa. Yhdeksän kertaa kymmenestä onnistuimme koko perhe syömään lounasta saman ravintolan ruokalistalta.Niissä hotelleissa, joissa aamiainen kuului majoituksen hintaan  kiikutin kiltisti palan kotoa mukaan pakkaamaani ruisleipää munakkaan seuralaiseksi. Aivan 100% vehnättöästi ei hillittömästä yrityksestä huolimatta koko reissu sujunut. En tiedä itsekkään missä ruokalajissa vehnää on lipsahtanut lautaselleni, reisiin ilmestyneet pienet hieman kutisevat ihottumaläikät paljastavat näin kuitenkin tapahtuneen..

PikkuÄssän eläintarhasynttärit ja suloinen lemuri

PikkuÄssän yhdeksänvuotissynttäripäivä osui sattumalta keskelle reissua. Etukäteen pienen tytön mieltä kaihersi hiukan olla iskän ja äidin kanssa kolmestaan reissussa juuri syntymäpäivänä sen sijaan että oltaisiin kotona ja juhlittaisiin vuosien vierimistä kaverisynttäreiden voimin. JunttiPeen kanssa teimme kaiken voitavamme, jotta pienen tytön ulkomailla vietetyistä vieraita vaille jääneistä syntymäpäivistä saataisiin mahdollisimman hieno kokemus.

Majoituspaikkoja varatessa syntymmäpäivä otettiin erikseen huomioon ja synntymäpäivää ympäröiväsi ajaksi majoituspaikaksemme valikoitui ihastuttavan upea eivan oikea linna, Sir David Balaton Castle. Otimme yhteyttä linnahotelln henkilökuntaa ennen matkaa ja kerroimme pienen tytöt syntymäpäivistä. Linnan ihana henkilökunta vastasi, että he loihtivat aamupalalle yllätyksen pientä juhlijaa varten.

Todellinen yllätys odotti meitä kun saavuttiin synttäripäivän aamuna aamiaiselle. PikkuÄssän astuessa aamiaissaliin pärähti aamiaissalissa soimaan pingviinikuoron laulamana Happy Birhtday -kappale. Saalla hetkellä tarjoilija ilmestyi saattamaan PikkuÄssää aamiaispöytään synttärikakkua kantaen. Kakun koristeena paloi elokuvista tuttu tähtisäde soihtu.

Pieni tyttö meni sanattomaksi - kokonainen kakku ja onnittelulaulu häntä varten.

Eikä siinä tietenkään vielä kaikki päivää varten juonitut yllätyset. Aamiaisella paljastimme JunttiPeen kanssa, että tuo syntymäpäivä on kokonaan PikkuÄssän päivä - niinkuin Vain Elämää -formaatissa konsanaan. Tehdään sellaisia juttuja mitkä pienen tytöt mielestä on kivaa lomatekemistä ja kuunnellaan kaikki automatkat pienen tytöt Spotify -soittolistoja. Ruoan suhteennkin annoimme paljon vapauksia - syödään mitä pienen tytön mieli tekee ja ihan missä järjestyksessä hyvänsä. Jäätelö tulee ennen pääruokaa, jos niikseen tuntuu.

Kotimainen pullervo ja sen ulkomaalainen kaveripullervo

Päivän retkikohteeksi valiokoitui vespremin kaupungissa sijatseva eläintarha. Eläintarha on verrattaen pieni, siitä huolimatta lämminhenkinen ja toimivasti suunniteltu. Veszprem Zoon ehkä ihanin katselukohde on rengashäntämakien aitaus, jossa kävijä saa käyskennellä vapaana juoksevien eläinyksilöiden keskellä. Rengashätämakit,  tuttavallisemmin lemuit tai King Julien -otukset (tiedättehän te Madagascar elokuvien Kuningas Julienin), ovat aivan ihastuttavia eläimiä. Ne ovat uteliaita ja mikäli niiden touhua malttaa seurailla kaikessa rauhassa hiljakseen hetken aikaan, ne tuppaavat tulemaan niin uteliaiksi että hakeutuvat suoraan kontaktiin ihmisten kanssa. Siinä sitä vaan tuijjottelee haltioituneena puoliapinoita aivan lähietäisyydeltä ja hups, kohta huomaat yhden vaivihkaa silittävän hiuksiasi.

Renhashäntämakien huomionosoitukset olivat iloinen yllätys synttärisankarille - kuulemma ihan kelvollisia synttärivieraita nuo makit. Saimme viettää reilun vartin ihan kolmistaan kaikessa rauhassa rengasmakiaitauksessa ja tuon vartin aikana makiapinat tekivät kovasti tuttavuutta synttärisankarin kanssa.

 Paras kiitos meille, indikaattori PikkuÄssän oman päivän onnistumisesta ,oli illalla tytön sängystä kuulunut huokaus - Nää oli parhaat synttärit ikinä! Ehkei ole tuomittu täysin epäonnistuneeksi ajatusta sitä, että viettääkin syntymäpäivää ihan vaan kolmistaan äitin ja isin kanssa.

Tapolcan järviluolat - näkymä järviluolan sisäosista

Otos Sir David Balaton Castlen pihamaalta

Dark Art Tattoo -liikkeen huiman hieno ovikoriste

Paras Date Night ikinä - ilta flipperimuseossa.
160 flipperiä + liuta muita arcade pelejä vapaasti pelattavissa pääsymaksun hinnalla

Hotellien kukoistavat puutarhat.
Kerrankin reissusa parhaaseen kukka-aikaan.

Parhaat palat reissusta on ikuistettu valokuviin. Luvassa on tällä viikolla vielä se luvattu katselmus reissun asukuvista - sen jälkeen Unkari saa tältä erää jäädä arkistotavaksi.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Äitienpäiväkrapula

Sunnuntailahjan ihastuttava sisältö - kierrätysmateriaaleista valmistettu Cupcake Koriste

"Sun äiti on aivan ihana!"

Tunnustan heti kättelyssä, että yksi asia mitä voin toden teolla sanoa kadehtivani muiden ihmisten elämässä on ihanat vanhemmat. Rakastavat, kuuntelevat, huomioonottavat, ymmärtävät, tasapainoiset, leppoisat, inspiroivat - vanhemmat. Sellaiset kaikkien vanhempien mallikappaleet - tiedät täsmalleen mistä puhun mikäli omistat juuri tälläiset vanhemmat  (tai tälläisten vanhempien täydellisen vastakohdan). 

Olisipa mullakin.

Aluun on alleviivaten korostettava, ettei allekirjoittaneen vanhemmissa ole mitään suurta valittamisen aihetta - toista ei enää ole ja jäljellä olevan kanssa me nyt vain katselemme maailmaa arvoasteikkon eri reunoilta kumpikin eri kieltä (noin kuvainnollisesti siis) puhuen ja täten toisiamme täysin ymmärtämättä.

Aasisinllan kautta itse asiaan. Äitienpäiväkrapula ei provosoivasta otsikkovalinnasta huolimatta johdu liiallisesta kuohujuomasta vaan verkkokalvoilleni iskeytyneestä ylenpalttisesta äiti ja äitiys -sanojen määråstä. Tärkeiden asioiden puolesta on viikonlopun aikana kampanjoinut yksi ja toinenkin. Olen kuluneen viikonlopun aikana saanut lukea kirpaisevia tarinoita tahdosta riippumattoman lapsettomuuden haavoittavuudesta kuin kehoituksia ystäville ja sukulaisille allekirjoittamaan kansalaisaloitetta tasavertaisen äitiyslain puolesta.

Istun hämmentyneenä kaiken keskellä ja mietin miten helposti ja itsestään selvästi kaikki on vain tupsahtanut elämääni. Lapsi joka tuli ensi kutsusta saa nauttia etuoikeutettua kahden vanhemmann elämää. 

Mutta, entä jos tuo lapsi ei olekaan onnellinen meidän vanhempien kanssa?

Eihän vanhemmuus ole mitenkään itsestään selvä  bibidi-bobidi-boo - homma joka taikaiskun saattelemana on ihmisen hallussa kun etuoikeutettu arpa osuu kohdalle ja lapsi ilmoittaa itsestään.

Missä on täysin väärille vanhemmille syntyneiden lasten päivä?

Puolustaako joku taho kansalaisadressilla lapsen oikeutta saada kasvuympäristökseen esimerkilliset mallikasvattajavanhemmat?

Mitä, jos seitsemän oiken lottovoiton sijaan 

onkin maanpäällinen helvetti syntyä lapseksi meidän yhteiskuntaamme?

Äitienpäivälounaan sijaan sunnuntaijäätelöä

Pohdin äitienpäivähuumassa lapsena olemisen haastavuutta. Vanhempia meistä kaikista ei tule, vaikka sitä kuinka tältä elämältä toivoisimme - meitä kaikki yhdistää kuitenkin se, että me kaikki olemme jonkun - tai pikemminkin joidenkuiden - lapsia. 

Hassua on, että lapseksi tuleminen on kaikkien kohdalla vähän tahdosta riippumatonta - vaikka oikeasti pidänin enemmän teoriasta, että me kaikki valitsemme vanhempamme tätä maallista elämää varten. Lapseksi syntyminen on siinä mielessä paskamaista, että kun maan päälle saavut on syntymävanhempien osalta peli lukkoon lyöty ensi hengenvedolla. Ne ovat keitä ovat, muita ei heru.

Syntymävanhemmat seuraavat jollakin tasolla aina lasta läpi elämän. On lapsia jotka hylätään tai muuten siirtyvät toisten vanhempien huostaan heti syntymähetkellä - muuta solutasolla syntymävanhemmat heitäkin seuraavat läpi elämän. Pohdinnoissani mietin lapsia kasvuympäristössään riippumatta siitä, millaisessa suhteessa lapsen syntymään henkilöt ovat.

Maailma on täynnä lapsia,  jotka eivät pääse rakastavaan kasvuympäristöön. Heitä,  joilla elämä on alusta lähten - tai muuttuu matkan varrella - maanpäälliseksi helvetiksi. Sosiaalihuolto ei syystä tai toisesta huomaa tilannetta, ulospääsyä vääränlaisten vanhempien luota ei ole. 

Shit.

Voitaisiinko suomeenkin kehitellä Child Devorcing Parent -käytäntö, joka mahdollistaisi lapsen omaehtoitsen lopullisen peräeron hänelle osoitetuista vanhemmista elämäntilanteen niin vaatiessa. Esimerkiksi tilanteissa, jossa vanhempien kiihkeä vakaumuksellinen suhtautuminen johonkin elämäntapaan tai uskontosuuntaukseen heikentää lapsen elämää selkeästi. Tai kun vanhemmat tuovat selkeästi julki, ettei lapsen oma seksuaalinen suuntautumus tai sukupuolikokemus ole yhtenevä heidän mielipiteen kanssa. Itsestään selvyys on kaikki hyväksikäytn uhriksi kotonaan tai vanhempien valvonnan alla joutuneet lapset.

Puolueeton taho - sosiaalihuolto tai vastaava - käsittelisi lapsen eropyyntöä ja sen johdonmukaisuutta ja  mikäli asiassa on aihetta edetä, asia etenisi oikeuden arvioitavaksi. Oikeuden päätöksellä lapsi saisi laillisesti erota hänelle huoltajiksi määrätyistä henkilöistä - vanhemmistaan  - ja ääritilanteessa näin tahtoessa nämä henkilöt poistettaisiin kaikista lasta koskevista historiatiedoista. Alaikäisen ollessa kyseessä, tulisi alaikäisen voida esittää vaihtoehtoinen holhoojataho itselleen, aikuisen ihmisen kohdalla vanhemmista eroaminen tapahtuu ilman tarvetta korvaaville henkilöille.

Erotessaan luovutaan kaikista perimysoikeuksista ja tapaamisvelvollisuuksista. Huolenpitovelvollisuus ja edustuskelpoisuus lasta kohtaan lakkaisi ex-vanhemmilta, eikä lapsella ole tästä eteenpäin mitään sananvaltaa ex-vanhempiensa asioiden hoidossa. Ääritapauksessa voisi todellakin mitätöidä kaiken tiedon vanhemmiksi soveltumattomista henkilöistä kyseessä olevan lapsen rekistereistä. Tabula Rasa -tilanne - lohdullinen alku puhtaalta pöydältä. Toki solutasolla syntymävanhemmat ovat ja pysyvät - niinkuin vastasyntyneenä adoptoitujen lastenkin tapauksessa. Mutta henkisellä tasolla surutyö epäonnistuneen vanhemmuuden osalta voisi käynnistyö eron astuessa voimaan ja kaltoin kohdelluksi tullut lapsi voisi keskittyä valoisampaan tulevaisuuteen, ilman pelkoa että vaikeat vanhemmat jossakin myöhemmässä elämäntilanteessa taas ilmestyvät elämääsi.

Painavista raskaista päätöksistä on tietenkn kyse, joten aivan kevytkenkäisesti pienen teini-iän kuohuista kipinänsä saaneen riidan jälkeen ei prosessin soisi käynnistyvän.

Painavia pohdintoja minulla toisinaan.

Tuli äitiys hetkellisesti vain korvista ulos - liika on liikaa.

Kanonisoitua myytillistä äitiyden ihanuutta ja ihanneäitiyttä.

vaatimuksia

oletuksia

standardeja

idolisointia

joskus vain miettii kaikkia niitä lapsia,

joiden äiti on kaukana  satujen ihanista pullantuoksuisista äideistä

Ehkä äitienpäiväkrapula ja äitiysähky helpottaa jo huomenna.

Pahoittelen, mikäi sanoiksi muokatut ajatukseni loukavat tässä teksissä sinua.

Rehellisesti vain eilisen päivän pyörittelin päässäni kaikkea tälläistä.

Kiitos, jos jaksoit lukea ajatukseni tähän pisteeseen.

Mukvaa maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

...joka ei koskaa saavuta Vuoden Äiti -titteliä

#painorauhaa

Istun kolmeksi minuutiksi saaan autoon isäni kanssa. Puolessa välissä matkaa kuskin penkiltä kuuluu  ikääntyneen miehen monotonisella äänellä totiseen sävyyn lausahdus

"Kyllä sunkin pitäis vähän laihduttaa."

Siinä toisella etupenkillä lauseen vastaanottaja - minä -  lasken rauhallisesti - syvään huokaisematta - kolmee,  jonka jälkeen tietoisena itsestäni avaan suuni vastaukseen. 

"Tiedäkkö mitä isi, mä olen ensimmäisen kerran koko elämäni aikan tyytyväinen itseeni ja onnellinen elämästäni just tämän kokoisena. Mä jaksan koulussa hyvin ja tiedän, että oon fyysisen jaksamisen puolesta valmis työelämän haasteisiin uudessa ammatissa. Mä oon just niin sopivassa kunnossa itselleni, että mä kykenen tekemään kaikkea sellasia juttuja joita mua kiinnostaa tehdä. 

Ei - mun ei tarvi laihduttaa.

Mä olen hyvä just tälläisenä."

Itsevarmuudestani selkeästi hämmentynyt etupenkki vastaa salamana

"Niin olet.

Sillätävalla mietin vaan, että sitten jaksat pärjätä elämässä - kun se kuitenkin on sillätavalla loppujenlopuksi aika pitkä taival - etteti väsyis ja olisi kevyt askeltaa sitä.

Jajuu,  pärjääthänsä kyllä."

Syvä rauha laskeutui autoon.

Mä olen aiheesta sanottavani sanonut.

En myötäillyt,

en hymissyt,

 en sanonut "kyllä isi" vain toista miellyttääkseni.

Annoin rehellisen vastauksen.

That's all folks.

Eilinen munuutin mittainen keskustelumme on todennäköisesti lajissaan viimeinen. Viimeinen kerta ikinä kun isäni antautuu kanssani keskustelemaan siitä tarvisiko minun laiduttaa vai ei. Se viimeinen oljenkorsi, joka lopulta katkaisee täyteen lastatun kamelin selän.

  Reilu parikymmentä vuotta epärakentavia keksusteluja lienee yhden aiheen vatvomiseen ihan riittävästi.

Ensimmäistä kertaa elämässän  jaoin rehellisyyden värittämällä itsevarmuudella isälleni tiedon siitä, miten omasta mielestäni minä olen hyvä juuri tällåisenä ja juuri tälläisenä minun tulee siten riittää myös ulkopuoliselle maailmalle. Mikäli ulkopuolinen maailma kokee minut tälläisenään riittämättömäksi, se on heidän valintansa jolla ei ole minkäänlaista voimasuhdetta minun sisälläni kokeman onnellisuuden määrittelemiseen. Kehoni fyysinen koko ei ole verrannaissuhteessan siihen  millaisella askeleella tavallan elämän polkua.

Ensimmäistä kertaa ikinä isäni taipui sanomaan - joskin hämmennyksen tuottaman Froidilaisen lipsahduksen muodossa kaiketi - että minä olen hyvä juuri tälläisenä. Itsenäisesti isän suusta tuli maailmankaikkeuden kuultavaksi luottamuksen sanoja sitä tietoa kohtaan, että hänkin uskoo minun pärjäävän elämässä omien itsenäisten valintojen turvin. Luottamus siihen,että pärjääminen on kiinni aivan muusta kuin vatsan ympärysmitasta.

Meidän perheessä taidetiin juuri saavuttaa painorauha.

Tänään vietetään Suomen Syömishäiriöliiton alullepanemaa valtakunnallista Älä Laihduta -päivää. Minun blogini on yksi mukaan kampanjaan haastetuista blogeista. Tänä vuonna Älä Lahduta -päivän teema on Sairaan terve elämä. Teema puhuu karua tarinaa siitä, miten  ympärillemme luodaan uskomattomia sosiaalisia paineita pyhäksi muodostuneen tehokkas-terve-ja-tärydellinen -kolmiyhteyden tavoittelussa. Yhä enevissä määrin tuota pyhää kolmiyhteyttä lähdetään tavoittelemaan epärealistisesti juuri terveyden kannalta kaikella tavalla epäloogisin keinoin. Todellisen minämme rehelliset toiveet hukkuvat kovin helposti ulkopuolisen maailman korviimme kuiskivien seireenisäveliensekamelskaan.

nopeammin - enemmän - tehokkaammin

Jaksaa jaksaa! Luuserit luovuttaa!

Valmiiksi juuri sinua varten laadittujen vaatimusten lista on pitkä - miltei loputon. Tavoite vaikuttaa siintävän jokaisen sitä kohti kuljetun askeleen myötä yhä kauempana.

Olenko se minä  joka tätä oikeasti haluan - vaiko joku toinen, joka painokkaasti vaatii minua tekemään näin tullakseni hyväksytysti osaksi onkun toisen maailmankaikkeudelle manifestoimia toiveita?

Trust your inner voice.

Mukavaa perjantaita kaikille!

Rakkaudella,

Sallamari

#painorauha

Punaista huulipunaa

Pyysin hiihtolomareissulta tuliaiseksi uuden huulipunan. 

Sellaisen minä myös sain.

Ihaninta tuliaisessa on tarina siitä miten juuri tämä huulipuna valikoitui tuliaiseksi.  JunttiP pyytää laivan Tax Free myymälässä myyjättäreltä kaikkein punaisinta huulipunaa. Pitkällisen brändihuulipunien hintojen kauhistelua sisällään pitäneen keskustelun päätteeksi sopiva puna löytyy. 

" Miten joku huulipuna voi maksaa yli 40 Euroa? "

" Halvemmalla saa sieltä myymälästä litran kohtuuhyvää viskiä. "

" Toin sulle paremman väristä halvempaa punaa,

et sä olis kuitenkaan raaskinut sitä kalleinta koskaan käyttää."

Kun tiedustelen miksi tuliaishuulipuna on väriltää juuri oikean punaista vastaus on yksikertainen - pyysit huulipunaa, huulipuna on punaista ja muun väriset huulimaalia.

Asia selvä.

Pyysin huulipunaa ja sain mitä kauneinta punaista huulipunaa.

Huulipunan lisäksi meikkivalikoimani on tällä viikolla täydentynyt vihdoinkin valkoisella nestemäisellä rajausvärillä. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin koostumukseltaan sopivalta vaikuttavaa väriä Ebaysta ja nyt viimein venyneen toimitusajan päätteeksi rajausväri on vihdoinkin minulla. 

Väri on merkiltään tuntematon - paketti on valkoinen ja vailla nimi tai tuotetietoja. Jälleen kerran ei niin vaikuttava valinta tälläinen anonyymi tuoteselosteeton tuote, vielä kun puhutaan dineesta jota laitetaan herkälle silmänympärysiholle - muttakun minä niin pitkään olen haaveillut valkoisesta nestemäisestä rajausväristä. Toistaiseksi muutaman ensikokeilun perusteella tuote on osoittautunut ihan toimivaksi, ei kutinaa eikä kirvelyä havaittu.

Jos tiedätte jonkun hyvän tunnetun brändin valmistavan mattavalkoista nestemäistä rajausväriä otan tiedon kiitollisena vastaan.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Huomenna luvassa vihdoinkin niitä Project 333 -kuulumisia.

Rakkaudella,

Sallamari

Saamelaisten kansallispäivä

Oikein hyvää Saamelasiten kansallispäivää!

Tuntuu jotenkin luontevalta jatkaa edellisen kirjoituksen teemalla ja paljastaa tänäänkin itsestä jotakin sellaista, joka saattaa jollekin lukijoistani olla ihan uutta tietoa.

Isoisäni äidin puolelta on kolttasaamelainen. Tämähän tekee siis äidistäni puoliksi ja minusta neljäosan verran perimältään saamelaisen. Tästä syystä Saamelaisten kansallispäivä koskettaa minua hyvin henkilökohtaisella tasolla. 

Saamelaisten kansallispäivä on vielä verrattaen nuori juhlapäivä. Suomalaiseen almanakkaan se merkittiin  vuonna 2004, vaikka itse kansallispäivästä päätettiinkin jo vuonna 1992. Juhlapäivän todelliset juuret juontavat yli sadan vuoden taakse, vuoteen 1917, jolloim Trondheimissä Norjassa järjestettiin ensimmäinen pohjoismainen yhteinen saamelaiskokous. Tämän kokouksen ajatuksena  oli pohtia saamelaisten elinmahdollisuuksia sekä ottaa kantaa saamelaisia koskeviin kysymyksiin, kuten liikkumiseen, maiden käyttöön, poronhoitoon ja koulunkäyntiin liittyvät kysymykset.

Suomen saamelaisalue kattaa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Lapin paliskunnan alueen Sodankylän kunnassa. Suomen noin 6000 saamelaisista vajaat 3 000 puhuu saamelaiskieliä äidinkielenään. Huomattava osa Suomen saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella, esimerkiksi, saamelaiskäräjien mukaan saamelaisia asuu kaikkiaan 230 kunnassa.

Tästä päästään luontevasti kiinni kutkuttavaan kysymykseen,

olenko minä saamelainen?

Saamelaiskäräjälaissa saamelainen määritellään seuraavasti; Saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai

2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka

3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Kielikysymykseen en osaa vastata yksiselitteisesti. Tiedän sen verran, että äitini ei ainakaan puhunut saamen kieltä. Isoisästä en sensijaan ole varma, hän on hyvinkin saattanut oppia saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Minun muistikuvissani ei ole havaintoja saamen kielen puhumisesta.

Kakkoskohtaan vastaus on tiettävästi kyllä. Tietojeni mukaan isoisän vanhemmista löytyy tarvittava merkintä ko. rekisteristä. Kenties isoisäkin kohdalla näin on.

Kumpaakaan vanhemmistani ei ole merkitty äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Minulle yksinkertainen vastaus saamelaiskysymykseen on EI - Minä en koe olevani saamelainen.

Eniten ehkä juurikielikysymykseen vedoten, Minä en puhu saamen kieltä eikä vanhemmistani kumpikaan ole puhunut saamen kieltä äidinkielenään. Pidän henkilökohtaisesti kielikysymystä hyvinkin tärkeänä, sillä yhteinen kieli on iso tekijä kulttuuria pohdittaessa. Saamelaisuutta pohdittaessa syntyperän lisäksi tärkeä osa saamelaisuutta on elävän kulttuuriperinnön vaalimista. 

Saamelaisten kannalta on surullista, että vielä tänä päivänäkään Suomi ei ole ratifioinut yli 20 vuotta sitten hyväksymäänsä alkuperäiskansojen oikeuksia määrittävää ILO 169 -yleissopimusta.  Sopimuksen ydinajatuksena on turvata alkuperäis- ja heimokansojen yhdenvertainen kohtelu muihin väestöryhmiin nähden sekä estää näiden kansojen kulttuurien ja kielten kuoleminen.  Edellinen hallituksemme päätti allitusohjelmassaan,  että tuo sopimus ratifioidaan syksyllä 2014, mikäli hallituksessa saavutetaan yhteisymmärrys saamelaismääritelmästä. Vaikka saamelaisten yli päättävä elin , saamelaiskäräjät,  ovat enemmistpäätöksellä ilmaisseet kannattavansa sopimuksen ratifiointi, sopimus on edelleen ratifioimatta.

Mitä minuun itseeni tulee,

 kerron hyvin avoimesti olevani saamensukuinen.

Vaikka saamelaiseksi minusta ei ole,

olen saamelaisista sukujuuristani kovin ylpeä ja onnellinen.

Tälläisiä tunnelmia tänään.

Rakkaudella,

Sallamari

Kuha on harjannut tukkia kiltisti

OOTD - aattoilta

Aika palata kuvaterveisien kera hetkeksi joulutunnelmiin 

- vuorossa lahjakatsaus.

Oi tuota minun JunttiPee joulutonttua! Pääsi tänä vuonna yllättämään kertakaikkisesti minut. Eikä suinkaan ydesti, vaan peräti tuplaten - olen siis joulun jäljiltä nyt siis kahdesti yllätetty.

Ensimmäinenn yllätys paljastui JunttiPeen omin käsin paketoiman kirjan sivujen välistä. Kirja itsessään oli decoy - tarkoitus johdattaa keskittymiseni hetkeksi pois varsinaisesta yllätyksestä. Tiesin krijan olemassaolosta jo ennen joulua, sain tarkistussoiton jossa kysyttiin, että onhan tämä osa tästä kirjasarjasta vielä lukematta. 

JunttiP tietää tapani "selata" uusi kirja läpi aina sellaisen käteen saadessani. Minä siis liu'utan kirjan sivuja sormieni välissä kun tarkastaen, että kaikki sivut varmasti ovat tallella. Tämä ominaispiirteeni oli tarkaan otettu huomioon varsinaista yllätys lahjaa suunniteltaessa.

Kirjan sivujen välistä löytyi todellinen lahjani

kaksi lippua Nina Hagenin ensi kevään suomenkeikalle.

Yksi minulle ja yksi valitsemalleni seuralaiselle.

Blogia enemmän seuraavat ovat saattaneet joskus törmätä tähän pieneen ei-niin-kovin-salaiseen Fanitan Nina Hagenia aivan hurrrrjasti -juttuun.

Mainitsin puolihuolimattomasti JunttiPeelle - eli hehkutin juttua Facebook seinällä - Ninan ensi keväänä tulossa olevasta suomen keikasta ja ääneen huokailin miten ihanaan olisi edes kerran elämässä päästä katsomaan idoliaan lavalla.

Hehkutin ja unohdin - keikka on tiistai-iltana. 

Kivaa, mutta jokseenkin minusta hehkutushetkellä vähän saavuttamattomissa - kun on tuo koulukin ja kaikkea, ja kuka lastakin vahtisi sen illan kun me vanhemmat riekuttaisiin katsomassa Punk Musiikin kantaäitiä hänelle ominaisessa lavaympäristössään. 

Vaikka useampi kuin yksi kaveri tarjoutui lastenvahdiksi ja naamakirja suorastaan pursusi niksejä arki-illan keikkakokemuksesta selviytymiseen, minä jotenkin kaiken keskellä vain hautasin koko keikan ajatuksissani taka-alalle.

Jäin onnellisena ajatukseen,

 että me Ninan kanssa kohdataan kyllä vielä kun hetki on oikea.

Maailmankaikkeuden mielestä ilmeisen oikea hetki meidän kahden kohtaamiselle on tulevana keväänä.

Joulun parhaat lahjat

Siinä ne nyt ovat.

Joulun ainoa materialistinen lahja on ihan itse hankittu. Nina Hagenin näkemisen lailla, tämä itse hankkimani lahjaostos, on  sekin omalla tavallaan yhden suuren unelmani totautuminen.

Ostin itselleni kengät.

NE punapohjaiset, 

juuri NE joista paljon on täällä blogissakin haaveiltu.

Ovat löytyneet useammasta aarrekartastani vuosien saatossa,

tästä eteenpäin ne löytyvät kaapistani ruskeasta kenkälaatikosta.

Ennsimmäistä kertaa elämässäni hankinn itselleni jotakin arvokasta tuntematta lainkaan syyllityyttä ostoksestani. Hankinta herätti minussa aitoa onnellisuutta ja voin rohkeasti sanoa hemmotelleeni itseäni tällä ostoksella, sillä minä olen hemmottelun arvoinen.

Hytissä odottanut lämmin tervetulotoivotus

Joulunajan toisesta yllätyksestä olin osittain tietoinen.

Ostimme yllätyslahjana PikkuÄssälle yhteisen Tukholman risteilyn. Hetki aikaa oman perheen kesken, kun koko mennyt syksy ollaan enemmän vähemmän oltu koko ajan liikkeessä kuka mihinkin suuntaan ja yhteinen aika on jäänyt vähiin. 

Itse risteilystä siis tiesin etukäteen sen verran että joulupäivänä lähdetään ja päivä Tukholmassa kuuluu ohjelmaan, muu risteilyn sisältö oli minullekin täysi yllätys.

Olen tottunut, että me reissataan yksinkertaisesti ja edullisesti. Tämä tarkoittaa ajatuksissani vaatimattominta hyttiluokkaa jossakin sikaosaston kellarikerroksessa. Yllätys oli suuri, kun meidät laivassa ohjattiin yläkerrokseen ja hytin oven avaus paljasti lisää yllätyksiä. Hytin pöydällä meitä odotti  iloinen joulutervehdys- kuohuviiniä ja karkkia.

Lisää yllätyksiä oli luvassa ruokailun osalta - kirsikkana kakun päällä minua odotti maksettu ruokailu laivan Ala Carte -ravintolassa. Full Course Menu viinin kera - jouluähky oli taattu.

Näiden yllätysten lomassa itkin toisen kerran tälle joululle - itkin iloa ja kiitollisuutta.

Kaksi kertaa iloisesta liikutuksesta kostuneet silmäkulmat

- niin paljon aihetta kiitokseen.

NK tavaratalon miestenosaston tarjonta

Design Torget tarjoaa aina jotakin ihanaa

Tukholma oli lämmin ja aurinkoinen, täynnä ihmisvilinää.

Tuo tapaninpäivähän on Ruotsissa perinteinen alennusmyyntien aloituspäivä, joka houkuttaa ihmisiä liikkeelle suurissa määrin. Alennusmyyntien anti jäi meidän osalta yhteen PikkuÄssälle ostettuun saapaspariin. 

En löytänyt itselleni mitään kivaa alennusmyynneistä. Lempiputiikkini Design Torget tarjosi jälleen kerran ostoskassin täytettä minulle. Tuliaiseksi bongain DTn tarjonnasta tuollaisen hilpeän miesten viiksimuotia esittelevän Skagg kirjan. Partaihmisen kanssa seikkailessa oli käytävä vilaisemassa myös NK -tavaratalon miesten "kauneusosaston" tarjonta. Olihan siellä hyllymetreittäin hemaisevia parrahoitoaineita ja groomaus välineitä. 

Yhden puisen partakamman ja ruotsalaisvalmisteisen parranhoitoaineen JunttiPee nappasi tuosta kattavasta valikoimasta itselleen kotiinviemisiksi.

Virallinen joulukorttiposeeraus - Look who is lurking
"Ei itkeä saa, ei meluta saa
joku voi tulla ikkunan taa."

Joulutauon jälkeen on mukavaa palata takaisin arkeen kiitollisena kaiksita lahjoista ja lyhyestä lepohetkestä.

Oikein mukavaa maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Kuvitettuja hetkiä - joulunodotus

Burleskikurssilaisille poroilua ja pikkujouluja.

Hyväntekeväisyyslahjoja - paketti oman maan lapselle Joulupuu -keräyksen kautt
sekä  Kiva -lainatililtä rahat kiertoon auttamaan ihmisiä uudessa kohteessa

Koulupäivän jälkeen nautittu perinteinen jouluikkunakatsastus plus Starbucks kahvit -kierros Lindan kanssa.
Ihana toivottaa uusi pieni ihminen tervetulleeksi mukaan Lindan ja minun yhdessä jaettaviin joulunajan perinteisiin.

Kirje joulupukille - yksi kuva toimii paremmin kuin A4 arkki pullollaan pelkkä sanoja

Anglikaanisen kirkon Nine Lessons and Carrols -laulutilaisuus.
Nuori herra - 6 vikkoa -  käyttäytyi varsin mallikkaasti ja nukkui liki koko tilaisuuden ajan.

Ihania joulukorttiyllätyksiä.
Kuvan kortti on tämän vuoden joulukorttivaihtari, jonka päätimme toteuttaa yhdessä Liiolii -blogin kirjoittajan kanssa.

Sattumannvaraisen asunnutnaina toteutettu Äiti-tytär lahjaostosreissu Helsinkiin

Jouluahdistus on vuosien kuluessa vaihtunut iloisiin joulunodotustunnelmiin.
Näemmä toipuminen oikeasti on mahdollista - myös joulutraumojen osalta.

Mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella,

Sallamari

Kulttuurinurkka vol V - Tiina on aina Tiina

Miten moni teistä blogiani lukevista onjossakin elämänvaiheessa lukenut Anni Polvan Tiina -kirjasarjaa? Tai jos et itse ole Tiina -kirjoista innostunut, tiedätkä äitisi tai mummisi lukeneen näitä kirjoja?

Tiina -kirjat kuuluvat suomalaisen tyttökirjallisuuden helmiä -osastoon. Ensimmäinen kirja - nnimeltään simppelisti Tiina - ilmestyi vuonna 1965.

Minut tutustutettiin kirjasasrjaan joskus eka-tokaluokkaliasena kahdeksankymmentäluvun puolivälissä. Äitini nuo Tiina -kirjat minulle esitteli. Omalla kortilla lainattu ja yhdessä äidin kanssa luettu -tai no äitihän sitä minulle ääneen luki jos ihan tarkkoja ollaan. Muistikuva ensimmäisestä Tiina -kirjan lukuhetkestä on syöpynyt jostakin syystä mieleeni todella vahvasti.

Nyt PikkuS suorittaa koulussa lukudiplomia. Katselin eilen kaappien kätköjä löytyisikö sieltä mitään lukudiplomi kelpoista - lasten kuvakirjaa vaativampaa - teosta  Kas löytyihän sieltä, muutama kirpputorilta aikoinaan senttihinnalla pelastamani ensipainoserän Tiina -kirja. 

Annoin PikkuÄssän luettavaksi yhden, toista piti muutaman luvun verran lukea itselle iltasaduksi. Siellä me sitten yhdessä keittiönpöydän ääressä nakutettiin kerjalanpiirakkaa mutustellen kumpainenkin oman Tiina -kirjan lumoissa.

Uskomatonta, miten nuo kirjat lumoavat yhä. Ei voi kuin ihailla Anni Polvan tarinankerrontataitoja. Tunnustan kyllä pitäväni ylipäätänsäkin Anni Polvan kirjoitustavasta niin lapsille kuin aikuisille suunnatun kirjallisuuden suhteen.

Huvittavinta Tinna -kirjoissa on se miten tietyssä mielessä aika on ajanut Tiina -kirjoista ohi - lähinnä tiettyjen minun ikäpolvelleni nyt vielä puolituttujen käsitteiden oslta.

"Äiti, mitä on ehdot?"

*Äiti, mitä tarkoittaa nyssäkkä?"ekall

"Äiti, mikä se on tää porsua...eikun porstua?"

Kovasti kutkuttaa jatkaa Tiina -kirjaa tänä iltana muutama luku eteenpäin. 

Olisi ihanaa, jos jakaisit kanssani omia muistojasi Tiina -kirjoihin liittyen tuonne kommenttiosoioon. Kaikenlaisia muita hyviä lukuvinkkejä otan myös vastaan mieluusti.

Mukavaa keskiviikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Syyspäiväntasaus hyvästelee kesän

Päivä, jolloin yön ja päivän kerrotaan olevan yhtä pitkiä.
Yksi neljän vuodenajan kulmakivistä. Se hetki, jolloin kiitollisin mielin siirrytään kesän riemuista syksyn loistoon.

Sen mikä kesän aikana kylvit, 
sen voit syksyn tullen kiitollisin mielin niittää.

,
Sytytin kynttilät nyt ensimmäistä kertaa kesän jälkeen.
Päivän helmeksi nousee meille niin harvinainen tilanne - koko perhe yhdessä linnoittauduttaan sohvalle katsomaan Star Wars elokuvaa.

Arvokasta perheaikaa.
Sitä meidän arjessa oikeasti on aivan liian harvoin.

Sitä olen toivonut ja nyt se on tässä.


 Sisin kiittää.

kiitos. kiitos. kiitos.

Iloista syyspäiväntasauksen hetkeä!

Rakkaudella,
Sallamari

Sneak-a-Peak siitä mitä syksy tuo tullessaan

P333 vaatekokoelman kasausta - out with the old, in with the new

Syyskuun alku tuntuu kaikkien merkkien puolesta vahvasti syksyn alulta. Huomasin aamulla Herra Hartikaista pissattaessa, miten ulkona tuntuu vahvana syksyn tuoksu.

Syyskuun ensimmäinen takoittaa minun elämässäni P333 -kokoelman vaihtumista - on aika laskostella laatikkoon croptop. shortsit ja sandaalit. Heihei ja nähdään ensi keväänä!

 Tuleva  3/15 P333 -kokoelmani on syksytakkia vaille valmis ja eroaa aikaisemmista kokoelmista aikalailla. SneakPeak paljastuksena kerrottakoot, että tuleva kokoelma sisältää ennätysmäärän housuja. Jipiii - olen kovasti innoissani. Luvassa entiseen tapaan asukuvia ja P333 kuulumisia niin Instagarmissa kuin täällä blogin puolellakin. 

Uusia jännittäviä tuulia saapuu elämääni ensi maanantaina koulun alkamisen myötä  Suunnitelmissani on opintojen edistyessä postailla hiuksiin liittyviä tyylijuttuja ja kaiken sortin tukkavinkkejä - unohtamatta tietenkään ihan opiskeluun liittyviä kuulumisia. Lupaan rehellisen katsauksen siihen, millaista on palata opiskelijaelämään kypsässä aikuisiässä.

Suurensuuri mysterrilaatikko

Tuossa yläpuolella olevat laatikot liittyvät isoon iloiseen perheyllätykseen. PikkuS on piirtänyt toiveitaan aarrekartoiksi sanoin ja kuvin - me vanhemmat olemme ne kuulleet ja viimein on unelmien toteutuksen aika. Pitkien keskustelujen tuloksena olemme päättäneet avata kotimme ovet  tietenkin myöös omat sydämemme sekä yhteisen elämämme) uusille asukkaille. Uusista tulokkaista on luvassa paljon kuvia ja tarinoita, heti kun kaikki tarvittavat järjestelyt on saatu sujuvasti mallilleen.

Koulun ja uusien asukkaiden lisäksi ison osan kalenteriani tulee tänä syksyä täyttämään burleski. Olen aivan järisyttävissä määrin innoissani tulevasta burleskikurssista ja paluusta opettamisen äärelle. Burleskikurssi tuo mukanaan toivottavasti myös glitterinkiiltoisia hattarantuoksuisia BodyLove kuulumisia tänne bloginkin puolelle. Iloisena voin kertoa, että tuon kurssin lisäksi kanlenterissani on jo muutamia yksittäisiä burleskikeikkoja.

Hiphiphei - olen kiitollinen ja niin kovasti innoissani.
Burleskirakkautta ja BodyLove inspiraatiota luvassa.

Eikä pidä unohtaa aarrekarttoja, unelmointia, kiitollisuusfiilistelyä ja kaikkea muuta minulle niin kovin rakasta huuhaata. Minulla on pientä muokkausta vailla  valmiina parikin tekstiä aarrekarttailutarinaa siitä  millainen on ihan käytännössä aarrekarttoihin piirrettyjen kuvien matkas osaksi jokapäivästä elämääni.


Kaikkea tälläistä täällä blogin puolella on siis luvassa.
Mikäli sinulla on jotakin toiveita tai postausideoita, älä epäröi ehdottaa niitä minulle - kommenttia kehiin tai sähköpostia tulemaan.

Olen suunnattoma kiitollinen kaiksita ehdotuksista ja vinkeistä.

Oikein mukavaa alkanutta syksyä!


Rakkaudella,
Sallamari

Eivätkä ne yllätykset vielä loppuneet

Ovat nuo rakkaat juonineet lisää yllätyksiä

- minä pääsen risyeilylle!

Hello Viking Grace ja lisää ihania hetkiä rakkaiden kanssa.

"Kun ei me sillai hankittu sulle sillon synttäripäivänä lahjoja, niin nyt olis tällänen risteily meidän kanssa."

kiitos. kiitos. kiitos.

Kiitollisena rakastaen,

Sallamari

Liar-Liar, Pants on Fire

Ihan kärkeen tunnustan elilisen postauksen osalta valehdelleeni lukijoille ensimmäistä kertaa blogin historiassa. Minähän julistin eilen, lähteneeni ulos aurinkoon bikinit seurassani - enpä muuten tehnyt niin. Tekstiä kirjoittaessani suunnitelma bikinien ulkoilutuksesta aurikoisella säällä oli ihan todellinen aikomus, mutta PikkuS ja JunttiPee yllättivät minut toisenlaisella ohjelmalla.

Olivat suunnitelleet retkeä

 ja niinpä päädyimme iloisissa tunnelmissa päiväksi huvittelemaan Linnanmäelle.

Linnanmäkiyllätys tuli tällä kertaa tarpeeseen - ilmeisen hyvin rakkaani lukevat minua. 

Pääsykoe jätti jälkeensä tiettyä levottomuuta - tiedättehän tunteen, kun kaikki suunnitelmat ovat avoinna ja sitä kuumeisesti odottaa pääsevänsä käsiksi arkirutiineihin. Minulle tiukoin hetki töistä pois jäämisessä on käsillä nyt - muuta palaavat lomalta takaisin arkirutiineihinsa ja minun osaltani oleilu ilman tarkkaa päämäärää jatkuu vielä. Ajatus harhailee ja minä unohdun hetkittäin poissaolevuuteen omien ajatusteni pariin.

Päivä Linnanmäellä oli ihana. 

Päivän päättyessä sydämeni on täynnä kiitollisuutta yhdessä vietetystä ajasta. 

PikkuS on parhaassa isässä huvipuistoilotteluun, riittävän rohkea hyviin pyörityksiin ja samalla kuitenkin vielä vähän liian arka hurjimpiin laitteisiin. Toistaiseksi säästyimme JunttiPeen kanssa kivi-sakset-paperi -arvonnalta siitä, kumpi lähtee lapsen seuraksi Ukko -vuoristorataan - tällä reissulla Tulireki riitti vielä täyttämään meidän kaikkien jännitystarpeen.

Linnanmäkipäivästä jäi iso kasa iloisia muistoja.

Se kaikista ihanin laite?

- Vuodesta toiseen Mustekala pitää ansaittua ykkössijaa, kahvikuppikaruselli tulee hyvänä kakkosena. Näiden laitteiden liikerata sopii keholleni, vatsanpohjassa kuplii kivasti.

Mukavasti sävähdyttää?

- Kirnu. Ylös, alas, ympäri. 42 sekunnin edestä jännitystä ja enempää ei ehkä kestäisikään. Vonkaputous oli hellepäivänä virkistävä kokemus.

Parasta päivässä?

 - Pienen tytön naurunsekainen kiljunta vuoristoradalla.

Outfit-Of-The-Day

- Trikoot ja tunika. Nothing too fancy - rento kaikissa mahdollisissa asennossa aloillaan pysyvä kokonaisuus - sellainen asu jossa tuntee olonsa hyväksi ja varmaksi huolimatta siitä, mihin asentoo hupilaite sinut heittää.  No risk for Peak-a-Poo-Boobies or Flashy Bum-Bum -moments.

Ihanan Linnanmäkipäivän kruunasi postilaatikosta löytynyt yllätys - kirje koululta.
Kyllä, minut on hyväksytty opiskelemaan.

Unelmani on taas yhden askeleen lähempänä - 1/2 done.

Nyt vuorossa on opiskelujen rahoitus - omaehtoisen opiskelun tuki.
Seuraavat viikot keskutellaan ja pohditaan tilannetta TE -toimiston kanssa. Tuki on harkinnanvarainen ja vaatii rittävät perusteet -  opiskelun myötä pitiää osoitetustu tulla nykyistä paremmat edellytyksen työllistymiselle.

Minulle tilanne on päivän selvä - nykyisistä 0% työllistymisnäkymistä 100% työllistymisnäkemyksiin uuden koulutuksen myötä. On vakuutettava TE toimisto näkemään saman vision, jonka minä näen päivänselvästi.

Olen sanomattoman onnellinen tähän asti saavuttamastani.
Teen kaiken voitavani, että opiskeluni alkavat syyskuussa.

Wish me luck.

Lupaan pitää teidätkin ajantasalla.
You will know as soon as I know.

Rakkaudella,
Sallamari