Pesussa kutistunut

Villatakissa oli ensin vaalennusaineen kuluttama läikkä hihansuussa, nyt se onneton meni vielä kutistumaan pesukoneessa. Tämän vuoden vaateostoihin panostaminen ei ole mennyt ihan Strömsö -otteella - hankintoja on tullut tehtyä aijottua enemmän ja laatuun panostamisen suhteen, olen laadun heikkoiden vuoksi päätynyt panostamaan määrään.

Luonto kiittää - hiilijalanjälki on osaltani paljon toivottua suurempi.

Entä työlaisen oikeudet ja vaatevalmistuksen vastuullisuusnäkökulmat?

Eipä mennyt niinkuin Stömsössä tämä vuosi, ei.

Ensi vuodelle pitäisi kai laatia jonkinlaisen suunnitelman.

Ehkä paluu Project 333 -vaatekokoelmien pariin? Kenties kappalemääräinen kuukausikiintiö tai vuosibudjetti voisi paikata tätä ammottavaa reikää omassatunnossani?

Ehkä ostan kerralla kaiken ja elän loppuvuoden iloiten olemassa olevista?

Suurin pettymys - ja rahareikä - on tänä vuonna olleet sukkahousut. Heikoimmat niistä ovat ratkenneet ennen ensimmäistä käyttökertaa. Eikä sillätavalla, että ne ratkeaisivat ajatuksella "kiskot liian pieniä sukkahousuja turhan kookaan takapuolen peitoksi". Sukkahousut rispaantuvat sääriosasta tai repsahtavat haarasaumasta rikki siinä vaiheessa kun taiteilet niitä käsiesi väliin vetääksesi sukkikset jalkaan.

Tämän vuoden sukkahoususaldoni on noin 40 paria.

Tolkuton ja törkeä määrä.

Joka ikisen parin olen käyttänyt puhki - heittänyt menemään vasta kun ne ovat niin reikäiset ettei niitä oikeasti ilkeä enää käyttää.

Harkitsen ensi vuodelle vakavasti siirtyväni sukkien ja sukkanauhavyön käyttäjäksi. Ihan vaikkapa vaan vastalauseeksi koko sukkahousuteollisuudelle ja käsittämättömällä tavalla huontuneille sukkahousumateriaaleille.

Materiaalinalkutuksesta iloisiin vaateuutisiin.

Joulunaika / Tammikuun alemyynnit ovat minulle perinteisesti se aika, jolloin uudistan rintaliivivalikoimani. Heitän menemään vanhoja kulahtaneita liivejä ja hankin tilalle uusia sopivankokoisia liivejä. Kerran vuodessa on hyvä päivittää rintaliivinsä nykykokoaan vastaaviksi. 

Minun luottopaikkani perus arkirintaliivien hankintaan on Cubus. Valintani yllättää varmaankin aika monen - ei sillä, yllätti minut itsekin kun ensikertaa vahingon sanelemana tajusin, että Cubus todellakin tarjoaa minulle sopivia liivejä - mutta uskokaa tai älkää Cubun on rintaliivivalikoiman osalta positiivinen yllätys. Ehdoton plussa on, että minä - kuppikooltaan keskiverto hatun kokoisia liivejä käyttävä - saan Cubuksen valikoimista itselleni sopivat rintaliivit ihan samaan hintaan kuin perus C -kuppiin itsensä mahduttavat kanssaostajat. Ei tarvitse maksaa extraa siitä, että liiveihini menee yhteen kuppiin materiaalia saman verran kuin keskiverto A -kupin liiveihin kokonaisuudessaan.

Hienointa Cubuksen valikoimissa on ehkä se, että myös kauniita koristeltuja liivejä on saatavissa isolla kupilla ja monen kokoisella rinnanympäryksellä. Ei enää pelkästään ankeaa mummoruskeaa tai perus mustaa-ja-valkoista-topattua-pushup-liiviä - hello kauniit pitsikuviot ja iloiset värit.

Cubus on alusvaateosaston osalta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Saa minulta lämpimät suositukset ja 5/5 arvosanan rintaliivivalikoimansa osalta.

Lopuksi pikainen katsaus  noihin kovasti odottamiini Ebay mekkoihin. Positiivistä on, että tilaukset tulivat juuri niinkuin pitikin. Yhdenkään  mekkotilauksen kanssa ei ole ollut ongelmia ikinä toimituksen osalta. Toinen juttu on sitten tuo laatupolitiikka. 

Mekot ovat sellaista ihan jees -osastoa.

Eivät täydellisiä mallinsa, kokonsa tai materiaalinsa puolesta, mutta eivät missään nimessä täysiä hutiostoksiakaan. Kangas on kahden mekon osalta toivottua ohkaisempaa ja mitat heittävät kevyesti myyntitekstissä ilmoitetuista mitoista. Mekot menevät päälleni, mutta voisivat olla päällä ihan hiukan kivempiä. Talvimekoiksi minä näitä ostin, kesämekkoina toimivat paremmin.

Suurin pettymys oli ehkä tuo sitruunakuosinen mekko.

Materiaalin puolesta ok ja mitatkaan eivät heittäneet paljoa myynti-ilmoituksen senttimääristä. Mutta mekon leikkaus on sitten aivan jotakin muuta kuin myyntikuvassa katsottuna. Mekon etuosan kietaisuleikkusa on todellisuudessa niin avara, että päälle puettuna mekosta tulee väkisinkin melko provokatiivinen tissimekko. On kaikki herkut esillä kauniisti kehystettynä.

Villatakin kanssa kyllä ihan käyttökelpoinen mekko, yksistään en kyllä rohkene ottaa arkimekoksi. Ehkä pitäisi näiden mekkojen osalta jatkossa panostaa "aitoihin" repromekkobärndeihin ja heidän alemyynteihin näiden kiinamekkojen sijaan. Viisi kallimpaa ja hyvää vs. kaksikymmentä kiinamekkoa, joista puolet ilmoituksesta eroavia maanantaikappaleita? 

Ehkä ensi vuonna rakastamisteemalla voisin panostaa itseeni ihan kunnolla?

...to be continued.

Rakkaudella,

Sallamari

....pohtiiko kukaan teistä blogini lukijoista hetkittäin tälläisiä Buyers Remorse -fiiliksiä? Pitäisikö minun vain aidosti oppia iloitsemaan ostoksistani ilman että kannan jatkuvaa huolta maapallosta ja vaatetuotannon eettisistä kysymyksistä?

Suloinen Self-Sabotage

...mä en ikinä osais hymyillä ja olla onnellinen jos olisin tollanen.

"Mähän olen ihminen joka inhottaa kaikkia. Se josta näkee, että ei jaksa panostaa itseensä sillä en minä tästä paremmaks muutu vaikka tekisin mitä. Kävelen kaikkien niiden kauniiden ihmisten tukkeena kaduilla häpeillen ja anteekspyydellen olemassa oloani."

"Mä olen kauhea läski ja syypää siihen että olen yksin ja onneton 

- mä oon ihan kauhea ja vihaa olla minä."

Edelliset katkelmat ovat epäsuoria lainauksia parista Facebookin bodylove -henkisestä tsemppiryhmästä, joista joudui poistamaan itseni. Teki liian pahaa lukea onnettomia Self Sabotage -asennetta uhkuvia tekstejä. Kerro mulle, että mä kelpaan, kerro mulle,että mä riitän ja oon hyvä tälläisenäkin. Sielullinen paha olo paistaa tekstistä läpi - vaikka kuka kehuisi kauniiksi ja sanoo, että kelpaat juuri tuollaisena, se ammutaan alas sanomalla että kun mä olen ruma ja lihava ja vihaan itseäni. 

What's the point?

Miten kukaan toinen voi vakuutta sulle, että sä kelpaat maailmalle?  Mitään ei vaan tapahdu, ellen anna itselleni lupaa rakastaa itseäni juuri tässä hetkessä juuri tälläisenä kuin mä olen.

Sinä olet ihana ja ihmeellinen, elämän täydellinen luomus.

 Ainutlaatuinen ja erityinen - ehdoitta rakastettava juuri omana itsenäsi.

....hetken mietin, että pitäisikö mun olla hymyilemättä ja iloitsematta tästä päivästä,
koska juuri tänään mä olen tälläinen ja tässä kehossa.

Mutta, kun tää elämä on niin sanomattoman hienoa.
Multa ei puutu mitään, enkä mä vaihtaisi tässä päivässä mitään toiseksi.

Mun näköistä elämää.
Kiitos, että saan olla  elossa ja onnelinen.

Tsemppipalstat ja BodyLove -ryhmät ovat karua luettavaa.

Teoriassa ne on perustettu siksi, että niiden kautta voidaan jakaa positiivistä henkeä. Jotenkin niistä mutkan kautta onkin tullut avoin foorumi itsensä kritisoimiselle sekä jos mä olisin ja sit kun mä oon saanut itseni .... kuntoon -asenteelle

...en tahdo, en halua, en osaa, en voi, ei musta oo, ei musta kuitenkaan oo, 

ei oo ei oo ei oo  

koska ei oo

Luoja auta, kun joku rohkea kotimaan kamaralta sanoo että mä olen okei juuri tälläisenä - uhkarohkein vielä rohkeansti omankuvan kera. Jatkaa kertomuksessaan, että seison aidosti tekemieni valintojen takana ja olen onnellinen tänään tälläisenä, vaikkakin olen asettanut itselleni - oma keho mukaan lukien -  minusta kivalta tuntuvia tavoitteita elämän tulevia vuosia ajatellen.

Millainen vastaanotto siitä seuraa?

#aikahiljaistaon

Ulkomainen BodyLove -aktivisti on tosi-kiva-super-hieno -juttu. Niitä on kiva ihailla ja sanoa ääneen, että olisimpa mäkin rohkea niinkuin toi.  Koska se ulkomaalainen on sellainen etäinen ja kaukana ja poseeraakin kivasti ehkä jonkun julkaisun kannessa tai sitten sillä on oma vaatemallisto tai ainakin satatuhatta Instaseuraajaa. Ja sitten on tietenkin se unelmatyypit - ne jotka edustsavat kaikkea sellaista helposti sulatettavaa - sileää ja mutkatonta menoa. Photoshopattua inspiraatiotodellisuutta - kaikki luonnon muovaamat kurtut suoriksi ja pinnat sileiksi.

#coolbabe

#loveyourbodylove

Koska se tyyppi on ihana ja rohkea.

Pukeutuu niinkuin haluaa.

Tekee mitä tahtoo.

On aidosti onnellinen omana itsenään.

Rakastaa ja on rakastettu.

Tekee ihan mielettömän siistejä juttuja.

Sanoo, että tänään mä oon hyvä tälläisenä.

Puhuu tulevaisuudesta yhtä rakkaudella kuin nykyhhetkestä.

...en mä voi

....en mä uskalla

....kun ei musta oo

ei

ei

ei

en mä

(lisää tähän lista itseä mollaavia sanoja)

...mut sitten kun mä vihdoin oon (lisää tähän haluamasi asia) 

niin sit mä (lisää tähän aikomus)

Just tänään, mä olen aivan parasta minää tähän hetkeen.

Mä olen ihana ja ihmeellinen.

Rakastettava tänään juuri tälläisenä.

Mulla on ihana elämä,

se pitää sisällään ihania ystäviä,

mielekästä tekemistä,

toistuvia tilaisuuksia sanoa itselle, 

että olen hyvä ja arvokas tänään tälläisenä ja näinen taitojen kanssa.

Itseni itselleni antama vapaus sanoa, 

että mä riitän itselleni tälläisenä.

Tämä kaikki on mun omien valintojen summa.

Valinta, että rakastan itseäni tässä hetkessä juuri tälläisenä.

Valinta, että otan jokaisen päivän vastaan ilolla.

Valinta, että kohtaan elämässä eteen tulevia uusia ihmisiä rakkaudella.

Itsen annettu lupa itselle nauttia joka hetkestä.

Minä riitän juuri tälläisenä.

Minä olen hyvä, ihana ja rakastettava.

...surullista on, että minun itsestäni löytämä onni satuttaa niin montaa ihmistä.

Miten sä voi olla muka onnellinen kun sä olet tuollainen?

....mä en ikinä kehtais

....mä en ikinä vois

...mä tappaisin itseni jos mä joku aamu heräisin tollaisena

... mua hävettäis olla tollanen

....noin värikäs

...noin äänekäs

ton kokoisena

...mut jos olisit (lisää tähän haluamasi positiiviseksi mielletty menestystä ja tehokkuutta kuvaava adjektiivi) niin mä kyllä kannustaisin sua jatkamaan just tollalailla

Ihana suloinen Self-Sabotage.

....kun ei musta ole mihinkään,

kun en mä ole minkään arvoinen.

Minä olen arvokas.

Ja niin olet sinäkin.

Rohkenet antaa itsellesi luvan tutustua itseesi ehdoitta,

huomaat miten ihana ja ainutlaatuinen ihminen juuri sinä olet.

Anna itsellesi lupa rakastua itseesi.

....koska rakkaus.

Kyllä - sinä riität.

Rakkaudella,

Sallamari

Pimeässä silmät kiinni

Olen useammassa blogissa törmännyt kantaaottaviin kirjoituksiin koskien blogiin kirjoitettuja ilkeämielisiä lukijakommentteja. Ilkeät kommentit ovat asia, joka ei varmaankaan koskaan lakkaa ihmetyttämästä minua. Tahtoisin tietää millaisia ajatuksia liikkuu noiden ilkeiden kommenttien jättäjillä - miten paljon kipua heidän elämäänsä onkaan kätkettynä. Mitä positiivista nostetta voi saada elämäänsä painamalla jotakuta kanssaihmistä alaspäin ilkeämielisiksi tarkoitetuilla sanoilla.

Minun blogini on aina ollut hyvin vapaa negatiivisista tai ilkeämielisistä kommenteista. Koko bloggariurani aikana olen törmännyt alle kymmeneen aidosti ilkeämieliseksi tarkoitettuun kommenttiin itseäni tai tätä blogia koskien.

Yksi viimeisimmistä ilkeilyksi tarkoitetuista kommenteista tippui jokunen aika sitten anonyyminä palautteena sähköpostilaatikkoon. Kommentti ei onneksi osunut satuttavalla tavalla, vaan hetken lukemisen päätteeksi se kääntyi minun silmissäni hupaisaksi haasteeksi.

Kommentti kuului jotakuinkin näin "Sun naamakuvat näyttää tosi usein siltä että sä meikkaat silmät kiinni pimeässä. Jos meinaan ruveta beautybloggariksi kannattaa ihan ensiksi opetella laittamaan oma naama niin ettei näytä siltä että elää jatkuvasti ilman valoja sokeana. mut joo jokainen tavallaan..."

Ensi lukemalta nauratti - ei tiedä tuo anonyymi kommentoija miten oikeassa itse asiassa on kun mähän meikkaan aika usein oikeasti sokeana.

Pitänee valottaa vähän taustoja.

Arkiaamuisin meikkaan niin että riisun lasit pois ja levitän sopivaa väriä tiettyyn kohtaan kasvoja. Tiedättekö mitä, minä olen kansainvälisten standardien mukaan ilman silmälaseja oleillessani lain edessä sokea - legally blind - sokeutta määriteltäessä lausekkeella "central visual acuity of 20/200 or less in the better eye".  Mikäli joskus elämässäni satun ajamaan autolla kolarin Ameriikan mantereella niin, että minut tavataan ratin takaa ilman silmälaseja, saatan selvitä kolarista ilman sanktioita - sillä hei, enhän minä voinut tietää mitä edessä on koska minä olen sokea. (Unohdetaan nyt kokonaan tästä mielikuvitustilanteesta pieni kieroutunut seikka, että kuka ihme ajaa vapaaehtoisesti autoa sokeana...)

Sain silmälasit kolmannella luokalla. Vuosien myötä näköni on heikentynyt niin paljon, etten pärjää arkielämässä lainkaan ilman laseja. Yöt menevät lasitta, osaan suunnistaa yön hämärissä vessaan laittamatta laseja päähäni. Päivänvalossa laseitta oleminen on lähes mahdotonta - kaadun ensimmäiseen esteeseen tai kompastun mihin tahansa tielleni tulevaan epätasaisuuteen. Kolmiulotteisuutta minun on täysin mahdotonta hahmottaa ilman laseja.

Takaisin asiaan : Minä meikkaan kuin sokea pimeässä, koska olen useimpina arkiaamuina osan aikaa meikatessani enemmän-vähemmän sokea. Rehellisesti kerrottuna olen itse enemmänkin vaikuttunut siitä, miten hyvin osaan sijoittaa rajausvärin tarkoituksenmukaiselle paikalleen suhteutettuna siihen miten epätarkasti näen silmäni viivoja niihin piirrellessäni. Väri menee enimmäkseen juuri sinne minne pitääkin - ani harvoin esimerkiksi törkkään itseäni silmään ripsiväriä laittaessa, vaikken pysty hahmottamaan ripsiväriapplikaattorin ja silmän välistä etäisyyttä.

Vuodet ovat opettaneet tietämään missä mennään.

Meikkibloggareilla on ihan tässä viime aikoina ollut aika monella hauskoja postauksia teemalla "Arkimeikki silmät suljettuina" tai "Arkimeikki pimeässä". Kaltaistani WannaBe Beautybloggaaja kutkuttaa tietysti lähteä näihin haasteisiin mukaan, joten minä meikkasin itseni tämän päivän postausta varten KOKONAAN ilman silmälaseja. Kaltaiselleni WannaBe Beutybloggarille juuri sopiva WannaBe toteutus tuosta oikeille meikkibloggareille suunnatusta haasteesta - eikös vaan?

Tämän postauksen myötä haluan osoittaa suuret kiitokset blogini ihanille lukijoille hyvästä käytöksestä. Olette innostaneet ja inspiroineet kommenteillanne minua, tehden sitä kautta bloggaamisesta todella mielekästä puuhaa.

kiitos

Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Arkimeikin uudet tuulet suoraan 40 -luvulta

Ajattelin tehdä aivan aluksi pienen gallupin. Käsi ylös jokainen, joka rohkenee tunnustaa jo saaneensa pienen yliannostuksen  tuosta tämän hetken kuumimmasta meikkitrendistä; kasvojen varjostuksesta tai kaiken sortin Face Sculpting Kit -tuotteista?

Minä tunnustan, minusta Face Sculpting villitys ampuu jo hiukan yli. Bongasin matkalla Kampin bussiasemalta kahvilaan kuudet näkyvät poskivarjostukset. Oli nuoria aikuisia, vanhempia rouvahenkilöitä ja suloinen ala-asteikäinen tyttökaksikko - kaikilla samankaltaiset ruskeat raidat poskiluuta korostamassa sekä hehkuva raita kuin polkuna johdattamassa katsetta nenänvartta pitkin otsaluulle. Toisilla enemmän toisilla vähemmän huomiota herättävästi, mutta ohi kulkiessa selvästi bongattavissa jokaisella kuitenkin.

Meikkikirppispalstat pullistelevat ABH varjostuskittien (ja kulmatuotteiden) ostotarjouksia. Eikä väliä onko aitoa, kuhan asian kannessa vain lukee maagiset kirjaimet ABH. Minua väkisellään vähän hymyilyttää, eipä sillä Anastacia Beverly Hllls on hyvinkin runsaspigmenttistä laadukasta kosmetiikkaa, mutta tuo yletön hehkutus sekä tuo pakko saada tämä tuote -asenne. Tämän hetken halutuimmat kasvomallit kun pystyy näemmä luomaan vain ABH tuotteisiin turvautuen.

Minä yhdistän mielessäni ABH tuotteet ja näkyvät kasvovarjostukset supersuloisiin Drag Queen taiteilijoihin. Ensimmäistä kertaa kuulin ABH tuotteista juurikin naismuottiin itsensä muuntavan herrasmiehen kautta. Tuotteet olivat riittävän peittäviä ja kestäviä upeiden illuusioiden luomista silmällä pitäen. Niiden avulla oli helppoa solahtaa tuohon arkiminästä radikaalilla tavalla eroavan toisen minän rooliin.

Tuntuu, että enemmistö naisista haluaa jokapäiväisesti solahtaa nykyisten meikkitrendien valossa johonkin toiseen minään. Arkiminä on joku sellainen tyyppi, joka esiintyy aamu kuuden ja kahdeksan välissä oman kodin seinien sisällä. Naamio päälle ja menoksi.

Face Sculp -kultin klooniarmeijat marssivat kaduilla ja Instafiidissä.

Tuorein kosmetiikkalöytöni - Handmade natural look lashes.
Käsintehdyt kyllä, luonnollisen näköiset ehkä jossakin Bambilandiassa.
Silmiin laitettuna kyllä huomattavasti kauniimmat ja luonnollisemmat kuin tässä rasiassa.

Millähän oikeudella minä näitä mielleyhtymiä tässä taas pyörittelen - totuus kuitenkin on se, että minäkin rakastan runsaalla kädellä meikkaamista. Kasvot ovat mitä loistavin canvas vaikka millaisille luomuksille. Eivätkä ole minun kasvoni säästyneet ruskeilta poskiraidoilta tai nenänvartta pitkin valoa kuljettavalta korostusväripolulta - been there, done that.

Pohdintojeni ja havainnoinnin takana on taas kerran tyylikuplat.

Olen miettinyt omaa tyyliäni koskevia seikkoja useamman viikon ajan. Selannut mielenkiintoisia sivuja ja tuijotellut kymmeniä tutoriaaleja. Olen ottanut jopa osaa kerrassaan mielenkiintoisiin forum keskusteluihin ja niiden innoittamana pysähtynyt hetkeksi kunnolla katselemaan maailmaa minun ympärilläni.

Olen ottanut itselleni tilaa pohtia kaikkea tämän hetken kuumimpien meikkitrendien ja totaalisen meikkaamattomuuden väliltä. Kahlaillut läpi aikakausien pohtien ilmiöitä ja tekijöitä noiden ilmiöiden taustalla. Tunnustan tähän väliin, että näillä pohdinnoilla välttelen onnistuneesti opintojeni kirjallisten etätehtävien kimppuun käymistä. Minä vain vähän hairahduin sivupolulle, sillä muoti-ilmiöt - hiukset ja kosmetiikkatrendit - ovat vain kerrassaan niin kiehtovia juttuja. Huomaatteko miten sitkeästi vakuuttelen itselleni olevani oikeasti ihan oikealla asialla todellisuudessa sitä aidosti tärkeän tekemisen tekemistä vienosti vältellessäni.

Mutta olen minä jotakin löydöksiä ja oivalluksia tutkimusmatkani varrella tehnyt.

Tämän päivän kuumin meikki-idoli on kuulemma Kim Kardashian, 

minuapa inspiroi juuri tässä hetkessä Ava Garner.

Löysin itseni rakastumasta taas uudelleen yksinkertaisuuteen. Olen hullaantunut ajatukseen, että meikkipussini sisältää alle kymmenen tuotetta ja niiden avulla luon kymmenessä minuutissa itseni näköisen arkimeikin. Pelkistettyä yksinkertaisuutta, kuitenkin siten että kasvoissa on jotakin vangitsemassa katsetta.

Tämän hetken suurin inspiraationi meikkauksessa on 1940 -luku.

1940 -luvun meikki on käytännöllinen ja supernaisellinen. Pula-ajasta huolimatta onnistuttiin löytämään keinot vahvistaa naisellisuutta yksinkertaisen ehostuksen keinoin. 

 Ehostuksessa huomio keskittyy kulmakarvoihin ja huolella punattuihin huuliin. Kulmakarvat saavat olla luonnolliset ja tuuheat, kulmakarvan kaarta pyritään erityisesti korostamaan. Tämän on meikin ehkä haastavain osa kaltaisellani harvakulmaisella - miten luoda luonnolliset pehmeät, mutta samalla kuitenkin korostetun kaarevat, kulmat. Vaatii harjoitusta - tunnustan - sillä kulmakarvat ovat  minulla se heikoin lenkki. Se osa kasvoista, joille osaa tehdä vähiten yhtään mitään. 

Suosikkini on 40-luvun arkimeikissä tyypillinen "paljaus" silmämeikin osalta. Puuteroidut luomet, kevyt rajaus yläluomen sisäreunassa luomassa yhtenäisyyden tunteen ripsirajaan ja pehmeä kerros ripsiväriä - siinä yksinkertaisuudessaan kaikki silmämeikin osalta. Kevyellä ylärajauksella, kullanhohtoisella luomivärillä sekä irtoripsillä silmiin saa sopivasti potkua juhlatilanteita varten.

Korallinsävyistä poskipunaa poskipäiden korkeimpaan kohtaan - siinä kaikki väri, mitä poskipäiden, otsan ja leuan alueelle tuodaan kevyen meikkivoidekerroksen ja puuterin lisäksi.

Lopuksi se meikin suosikkiosa - raikkaat punaiset huulet. Huulet rajataan ylähuulen osalta hieman luonnollisen huulirajan yli Hunters Bow -kaaren aikaansaamiseksi. Rajauksen sisäpuoli täytetään tasaisesti hehkuvan punaisella värillä. Parhaan kiillon huuliin saa matta punan ja vaseliinin yhdistelmällä. Mikäli Hunters Bow -huulet ovat vieras käsite, hyviä esimerkkejä löydät Googlaamalla esimerkiksi "Joan Crawford Lips"

"Hunters Bow -lips shape, created to you by Max Factor."

Mielestäni meikin yksinkertaistaminen on tuonut esille parhaat puolet kasvoistani. Vähemmän on enemmän -sanonta pätee kyllä täydellisesti taas kerran. Olen selkeästi nyt oivaltanut, että vintage inspired -tyyli on eniten minun näköiseni juttu. 

Meikkitrenditutkimusten myötä olen päätynyt myös sellaiseen tulokseen, että huulien pienimuotoisellekaan kosmeettiselle täytölle ei ole juuri tässä hetkessä tarvetta. Totta on, että olen haaveillut huulitäytteistä jo kauan aikaa - kuitenkaan täydellisesti koskaan kykenemättä itselleni selventämään miksi. Mikä on se tarve, jota huultenmuotoilu lopulta palvelee?

Vaikka miten ihailen täyteläisiä huulia toisilla, onko se sittenkään osa minua. Vaikka kopioisin täydellisesti toisen ihmisen signature -meikin tai minkä tahansa muun toisen kasvoilla (tai yllä) täydelliseltä näyttävän ominaisuuden ei se minun päälläni koskaan toimi samalla tavalla. Ihailu sekä inspiroituminen ja niiden vaikutuksesta itse oivaltamani Minun Juttuni on lopulta kuitenkin se kaunein ja toimivin juuri minun ylläni.

Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa.

Mistä sinä amennat inspiraatiota elämääsi juuri tässä hetkessä?

Oikein mukavaa alkanutta elokuuta!

Rakkaudella,

Sallamari

ps. teksti on tälläkin kertaa oikoluettu - lukijaystävällisyys on tärkeää.

Johonkin uutteen suuntaan

Ensimmäistä kertaa blogin perustamisesta, juuri nyt musta tuntuu että mä olen täydellisesti menettänyt kykyni kirjoittaa. Voin tuijottaa minuutteja tyhjää ruutua, eikä yksikään kirjain pääse tyhjälle blogieditorin tekstiruudulle. 

Kursori vain vilkuu tasaisesti yksikseen.

Jokin on muuttunut, kun tajuaa ettei oma naamankuva on tarpeeksi ollakseen hyvää täytettä blogitekstin kuvitukseksi. Tietenkin pitäisi saada ulos jotakin tekstintapaista sen selfien seuraksi vielä. Sitten on vielä tietenkin se seikka, ettei uusi selfie oikeastaan eroa mitenkään edellisistä selfieistä. Ehkä tukka on erilailla - tyvikasvu rehottaa, kun ei ole ehtinyt tehdä mitään asian korvaamiseksi. Suutarin lapset ja niiden kengät, samaa sarjaa kun kampaajan kaunis tukka - mitenkä musta tuntuu, että olen aikaisemminkin käyttänyt juuri tätä samaa vertauskuvaa.

Tukan osalta on sen verran uutisia, että olen päättänyt sitoutua pitkäksi aikaa tähän tukassa nyt olevan Bubblegum Blue sävyyn. Varmistaakseni sitoutumiseni hommasin väriä varastoon kevyen kymmenen purkin kotivaraston. Kun iskee sopiva väli oman tyven peittämiseen, ei tarvitse miettiä onko oikean sävyistä väriä hollilla - ihan varmana on tämän varaston kanssa.

Olen pohtinut toiselaistakin pidempiaikaista sitoutumissuunnitelmaa tämän tukan suhteen. Nimittäin kiharoita, tai oikeammin kihartamisen opettelua. Ajattelin aloittaa sillä, että pyrin kihartamaan tukan pinnikiharoilla kerran viikossa. Sitten kun tästä kerran viikosta kiharruksesta on tullut luotevasti rutiinitoimi, voisi kiharruskertoja nostaa kahteen...ja niin edelleen. Olen jopa pohtinut tilaavani Ebaysta itselleni pinnikiharoiden luontia helpottavan Pin Curler -työkalun.

Ebay mainiinasta voinkin kätevää aasinsiltaa pitkin siirtyä mainitsemaan sivulauseella muutamista lähteneistä Ebay tilauksista. Olen tietoisesti päätynyt uudistamaan vaatekaappiani. Pitkällä tähtäimellä haluaisin täyttää vaatevarastoani ihanilla retro tyylisillä hameilla ja mekoilla + tietenkin hameisiin sopivilla yläosilla niin että näistä osasista saisi luotua muutaman hyvän kapselivaatekokoelman, jonka kaikki osaset yhdistettävissä ajattomasti ja vaivattomasti toisiinsa.

Olen teorian tasolla nyt leikitellyt kokeilevani hetken aikaa kapselivaatekaappeja uuden P333 vaatekaapin sijaan. Ensimmäistä kertaa liki kolmeen vuoteen olen ilman hyvin suunniteltua P333 kokoelmaa. Ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen kellun tässä hetkessä ilman aarrekarttaa.

Haaveilen aarrekarttakurssista.

Samalla kun synnyttän oman aarrekarttani, haluaisin jakaa aarrekarttailun ihanuutta uusille ihmisille. Oman esimerkin voimalla rohkaista ihmisiä uskomaan maailmankaikkeuden rajattomuuten ja siihen, että kaikki on mahdollista. Pitää vain valmistella elämäänsä niin, että siinä on tilaa uudelle. Unelmia ja haaveita - sitäkautta tilan tekemistä näiden haaveiden toteuttamiselle.

Ai niin, haaveilenhan minä tässä hetkessä myös kivan Pin Up -kuvasarjan tekemisestä. Minusta olisi mukavaa viettää päivä Oman Elämänsä Pin Up -mallina muiden ohjauksessa.

Hups, huomaamatta tuli kerrottua vähän kuulumisia,

vaikka ensiksi jo ehdinkin todeta ettei mitään sanottavaa oikeasti ole.

Ehkä tässä kohtaa rohkenen heittää pallon teille, arvoisat blogini lukijat.

Mistä te toivoisitte minun kirjoittavan täällä?

ehdottakaa

rohkaiskaa

paiskatkaa hyvällä vinkillä

Luulen, että me kaikki voinemme olla yhtä mieltä siitä jotta tämä blogi kaipaa jotakin uutta suuntaa. Minä olen jotenkin kovasti eksyksissä blogin kanssa. Blogipohdintojen sijaan keskittynyt kovin vahvasti elämää tässä hetkessä.

Osa minusta kaipaa aktiivisempaa bloggausta.

Kiitos, kun jaksoit kulkea kanssani tämänkin tarinan loppuun saakka!

Oikein mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella,

Sallamari

Nuo kaikki kauniit vaaleat

Tummaa ja vaaleaa

On vierähtänyt hetki siitä, kun viimeksi olen täällä blogin puolella kertonut koulukuulumisista.

Ihan näinä päivinä on tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran avasin koulun ulko-oven pääsyokeiden merkeissä. Nyt ollaan siinä vaiheessa, etten mielen perukoilla kummittelee ensi keväät tulevat näyttökokeet ja kaikki lukuiast opinut tekniikat ja niksit, joiden joukosta valitsen tarvittavat tekniikat parhaan lopputuloksen luomiseksi itse näyttötilaisuuksissa.

Vuosi sitten kauneuskäsityskuplani oli pieni ja tiivis - turvallinnen ja itselle hyväksi havaittu. Kauneuskäsityskuplani ulkopuolelle jäävä maailma oli sekin kieltämättä vähän mielenkiintoinen - on sitä yhä edelleen - samanaikaisesti huikealla tavalla pelottava. Turvallisinta oli pysyä tiukasti omassa kuplassaan. Ihmismielelle on luontevaa vierastaa asioita joita ei täysin ymmärrä. Selainen juttu joka ei täysin avaudy sinulle on ihan kiva juttu - kun se on osa jonkun toisen maailmaa riittävän välimatkan päässä sinusta.

Voi miten ahtaat ajattelumallit ja tumpelo värisilmä oli sillä Sallamari, joka vuosi sitten ensimmäistä kertaa avasi kampaamokoulun oven - näin pohtii Sallamari tänään. Vaikka kaikki minussa näyttää lähes identtiseltä vuoden takaiseen katsottuna, paljon ihmisenä kasvua on päässyt tapahtumaan. 

Uusia inspiraatioita.

Uusia iloisia oivalluksia.

Vuosi sitten kauneuskäsityskuuplaani - siihen pieneen ja turvalliseen - mahtui käsityskykyni ulottuville noin tusinan verran tukkavärisävyjä.

Vaalea tukka tarkoitti vuoden takaiselle minulle ompmioloissa sitä sävytasoa mikä aikaansaadaan levittelemällä noin tunniksi tasaisesti hiuksistoon vahvinta saatavilla olevaa vetuperoksidia vaalennusjauheseen miksattuna. 

Ainoa oikea blondisävy oli se perus vetyperoksidiblondi

toisianan enemmin, toisinaan vähän vähemmin onnistuneena suorituksena.

Hamppuuinen katkeileva valkoinen tukka kertoi värisävyn onnistumisesta,

kissanpissankeltaiset sävyt kielivät tukan omistajan vaalennustaidottomuudesta

Musta oli mustaa, synkintä mitä saatavailla on.

Ruskea tavallista perusruskeaa - sellainen seinäruusun varma valinta.

Ruskea tukka, kuka niitä erottaa toisistaan?

Pitkä ja ruskea tukka kielii kantajan vaatimattomuudesta tai perinteiden kunnioittamista vaalivasta elämäntavasta. Lyhyt ruskea tukka kireen edessä luovuttamisesta tai ikäkriisistä. Lyhyt on ikäännkuin nuorennuslekkaus - kymmenen vuotta ja kaksi lasta elämästä pois. Ennenkaikkea ruskea tukka kertoi vuodentakaiselle minulle, että tässä nyt ollaan tälläinen luonnollinen ja hillitty, niin kun on aina oltu.

Tai ssitten kotiäiti tai kiireinen - kuka mitään tukkaa ehtii värjäämään, ja jos ehtiikin on parasta värjätä sellaisella sävyllä että juurikasvu sulautuu tuoreeseeen väriin täydellisesti. Sillä kohta ei ehdi taas kuitenkaan ja voi vaan antaa tukan kasvaa.

Sitten koko joukko punaisia tukkasävyjä - oikea 50 shades of Reds kokoelma.

Kaikistä hiusväreistä niitä minun suosikkivärejäni.

luonnollista kuparipunaa

mahonkista Itäblokki punaista

räiskyvää pin-up punaista

hehkuvaa kultaa

hempeää hattaranpinkkiä

kulahtanutta keltaoranssia väriä,

joka kielii siitä että kantajallaan on joskus ollut hyvä tukka

tummaa goottipuunaista

retropunaista

neonpunaista

brittimiesten punaista

australialaisten punatukkasävy

ai niin, se kummallinen strawberryblonde -sävy

Ihanina vastustamattomia punatukkaisia naisia.

Niitä on kauneuskuplani pullollaan.

Viimeiimpänä - muttei missään nimessä -vähäisimpänä  - värisilmäni osasi tietenkin bongata shokkivärit ja muut räväkät sävyt. Ne joita kantavat vain harvat ja valitut.

me jotka emme osanneet aikusitua ikämme edellyttämällä tavalla,

nuoret ja rohkeat yksilöt,

punkkarilapset

kaiksita hoteimmat Suiside -tytöt

vanhentuneet kapinalliset; violetti tukkaiset permanenttiumot

Siinäpä tiivistetysti vuoden takaisen minäni hiusvärimaailma.

Balayage täysin tuntematon.

Hiusten raidoittaminen yök en ymmärrä.

Monisävyväriset vaaleat värit täysin käsiittäättömiä.

Ombre huono juurikasvun peittely-yritys.

Vuoden takainen minäni oli vähän urpo.

Käsityskyvyltään sillätavalla aika rajoittunut.

Kaunis tasainen sävy tyvestä latvaan

Onneksi ottivat minut kouluun, antoivat mahdollisuuden oppia ja kasvaa ymmärrykseen.

Minusta on vuoden mittaan kehittynyt varsin hyvä hiusvärien parissa. Hienosti kehityskaaressa mukana pysynyt värisilmäni osaa nykyisellään erottaa ilman suurempaa viitseliäiisyyttä parisenkymmentä erisävyistä vaaleaa hiusväriä. Osaan lonkalta luetella kymmenen hyvää hiusvärireseptiä kauniin viileän tai lämpimän vaalean värimaailman luomiseen - lähtökohdat huomioonottaen tietenkin.

Samainen värisilmäni on kuluneen vuoden aikan oppint suhteellisen kivuttomasti bongaamaan rukeaideatukkaisten joukosta tupakka-, mahonki- tai punasävymaailmaan sävytetyt yksilöt. Huolellisen vilkaisun perusteella osaan sanoa, onko edessäni bussissa istuvann kaunistukkaisen tytön tukka sävymaalmaltaa lämmin vai viileään taittuva.

Kadulla kävellessään huomaa silmien tarttuvan ihmisten hiuksiin. Mieli leikkii itsekseen "Millä sävyillä saisin tuollaisen tukan" -leikkiä. 

Jos värjäisin hänen hiustensa tyvikasvun, mitä värejä sekoittaisin?

Onnistuisiko yhdellä värikerroksella vai pitäisikö sävyttää vielä päälle?

Entä jos minulla olisi kaikki valta vaikuttaa tuohon tukkaan,

pitäytyisinko jo olemassa olevassas sävymaailmassa vai ehdottaisinko rohkeasti muutosta?

Viileisiin vivahteisin ttaitettu monisävyraidoitus

Tuntuu ihanalta hehkua onneaan siitä, miten isosti minä pidän hiusten värjäystöistä. Etekin innostaa tuo vaaleilla sävyillä värjääminen, siitä on tullut raidoitusen ohella yksi lempi juttujani koulussa tällä hetkellä. Rakastan haasteita - sitä miten asiakas istahtaa tuoliini kulahtaneen sävyn ja roiman tyvikasvun kanssa puhjeten värjäysprosessin lopputuloksen myötä aivan uudelleen kukkaan.

On uskomatonn tunne huomata ymmärtävänsä mitä sävyä kulloinkin laitetaan halutunlaisen lopputuloksen saamiseksi. Se maaginen tunne kun käsittää värikansioiden sävymallitukkatupsujen puhuvvan itselle - tuota, tuota ja tätä, näiillä minä luon visioidun sävyn.

Minulle tullaan usein sanomaan, että minä varmaannkin ole se tyyppi luokassa joka erityisesti tykkää tehdä tämän hetken kuuminpien trendien mukaisia pastellisävyjä tai monivärishokkitukkia. Älkää antako minun henkilökohtaisen kauneuskuplani johtaa teitä harhaan, minä rakastan kaikkein eniten tehdä ihmisistä kauniita juuri käsissäni olevan ihmisen omaan kauneuskuplaan sopivalla tavalla. Rakastan asiakas-työntekijä yhteyden löytymistä. Toisen ihmisen välitöntä ymmärtämistä, sillä hetkellä un rohkeasti raoittaa tuon ihmisenn kauneuskuplan ovea ja vilkaisee sisään.

Rakastan lauseita

 "Olenpa mä nyt kaunis."

"Mun tukka on aivan ihana."

"Mun väri on just hyvä."

"Kiitos, kun kuuntnelit minuua."

Ihminen on omasta mielestään ihana.
Olen saanut luotua jotakin kaunista,
minun kauneuskäsityskuplani ulkopuolella sijaitsevaa kauneutta.

Täysin irrallaan siitä seikasta, miten toinen ihminen suhteutuu - tai mahtuuko tuo toinen ihminen edes - minun pieneen kauneuskäsityskuplaani. Minä olen taas saanut rohkeasti kurkistaa sisälle toisen ihmisen kauneuskäsityskuplaan.

Olen kiitollinen rohkeudesta.

Rohkeaus katsoa omien ihanteiden ulkopuolelle jahalu katsoa kauneutta maailmassa jonkun toisen ihmisen silmien kautta - siinä avaimet oppimiseen.

Minä en ole tärkeä siinä hetkessä kauneutta pohdittaessa - asiakas tuntemuksineen on  kaiken keskipisteessä. Minä olen onnekas saadessani haastaa itseni luomaan asiakkaasta hänen kauneuskuplaansa mahtuvan samalla itse uusia tarpeellisia taitoja oppien. 

Vaaleiden raitojen avulla luotu auringossa säihkyvä  kesätukka

Onnea on se, että olen saanut löytää elämääni ihmisiä jotka osaavat toteuttaa minun kauneuskäsityskuplaani täydellisesti istuvan unelmieni hiusvärin minun päähäni.

Siinä missä viileä vaalea kauniistiliukuva monisävyväri on toiselle täydellinen unelmatukka on Bubblegum Blue väri minun maailmassa se kaikista kaunein sävy. Juuri se sävy, jota minä haluan kantaa tukassani.

En edelleenkään väitä ymmärtäväni raidoituksen kauneutta tai balayagen hypesuosiota - omaa päätäni tai minun mielestäni maailman kauneimpia hiuksia pohtiessani. Osaan nykyisellään onneksi nähdä laaja-alaisesti kauneutta hyvin toteutetuissa värjäystöissä muiden ihmisten hiuksissa. Ihania hehkuvia hiekkasävyjä, hillittyä beigevivahdetta tai auringon vaaleutta kauniisti raidoitetuissa hiuksissa.

Voin rehellisesti sanoa, että koulu on tehnyt minun paljon hyvää. 

Suhtautumiseni kauneuskuplani ulkopuoliseen maailmaan on tänä päivänä paljon avoimempi ja rohkeampi kuin ennen. Samalla tietoisuus minun omasta tyylistäni on vahvistunut.

Tämä sopii minulle, 

tuo toinen juttu on kaunis toisella.

Tälläistä kuuluu opiskelijaelämään tässä hetkessä.

Laitoin tämän postauksen kuvitukseksi muutaman inspiraatiokuvan mielestäni todella onnistuneista vaaleista värjäystöistäni. Näiden myötä on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.

Kohti uusia oppeja!

Mukavaa alkanutta heinäkuuta!

Rakkaudella,

Sallamari

Sunday Blues

Paluu sisäisen minäni omimpaan olotilaan

Ympärilläni velloo unisen oloinen hiljaisuus. Avoinna olevasta ikkunasta hiipii nenään lämpimän pehmeä keväinen tuoksu - sateenjälkeisen maailman tuoksu.

Uninen sunnuntai-iltapäivä, 

hetki jolloin missään ei oikeastaan tapahdu mitään.

Hetki, jolloin pitäisi vain olla.

Makaan sängyllä ja kuuntelen omaa hengitystäni.

Mieli juoksee lapsuuteen, kesäloman unisiin sunnuntai-iltapäiviin mummolassa. Sateisiin sunnuntaipäiviin, kun koko talo nukkui lounaan päälle sateen rummutellessa rauhassa katoon. Todellinen minäni koittaa vakuuttaa, että juuri nyt minun olisi hyvä levätä ja rauhoittua.

Ikävä kyllä tietoinen mieli ei vielä osaa päästää irti muka-kiireestä ja hypätä pelottomasti syvälle unisen sunnuntaipäivän pehmeyteen. Tietoinen mielen osa - se vakaa suorittaja - vakuuttaa, että pitäisi kyllä tälläkin hetkellä silkan oleskelun sijaan tehdä mieluummin jotakin hyödyttävää. Aktiiviset aivoni osast koittaa muotoilla tämän pysähtyneen hetken rentoutumisen sijaan hätätilanteeksi. Vakuuttaa, että ei ole oikein makoilla sängyn päällä päiväunien merkeissä juuri nyt - juuri nyt pitäisi toimia. Jos ei toimi - jotekin on vialla.

Mitään tähdellistä toimintaa ei ympäristöni edes ole juuri nyt vailla. Pyykkikone ja kuivausrumpu on asianmukaisesti täytettynä ja käynnissä, samoin on .astianpesukoneen laita. Siivouksen alkamisajankohta on sovittu tapahtuvaksi heti formulakisojen ja kauppareissun jälkeen.

Mieli laulaa silti

NYT pitäisi, pitäisi, pitäisi

Pitäisi mitä?

Tässä kohtaa ymmärrän, minun pitää - ei pitäisi - harjoitella miten itselle voi kevyesti antaa luvan kertoen,että tässä lähiaikoina on tullut tehtyä ihan riittämiin kaikenlaista. Painokkaasti kehoittaa itseä luottamaan siihen, että kehon todellinen tarve on levon ja palautumisen hetki.

Kaikki minussa tietää, että keskiviikkona koittaa tarpeellinen loma. Keskiviikkona saa levähtää - siihen asti on painettava tauotta - vakuuttaa jokin mieleni osa.

Sunnuntai-iltapäivän hiljaisen pehmeyden keskellä mieli on koivn levoton - miltei ahdistunut. Pohtii onko viikonloppuna oltu tarpeeksi ahkeria. On annettu aikaa itselle - onnistuneesti pyydetty ihanaa kampaajakolleegaa Katariinaa avuksi oman tukan laitossa. Oman tukan lisäksion huollettu naapurissakin tukkaa kesäkuntoon. On kuunneltu lapsukaisen innokasta matkakuumeilua ja autettu sohvalta käsin pientä pakkaamisessa -ota,ota,ota,et tarvi sitä, joo, mukkaan...

Pitäii pakata ja siivota ja pohtia matkavaatteita ja varmistaa että on sitä sekä tätä ja miettiä huomista kouluruokaa ja miettiä että lemmikeillä on kaikkea hoitopaikkoja ajatellen. Pohtia että koti jää kotivahdille hyvään kuntoon.

Pohtia, miettiä, tehdä ja suorittaa.

Before and aftter.
Viime viikot ovat tuoneet elämääni paljon ihania uusia ystäviä kotiseudulla. Kiireenhallinta helpottuu, kun tietää
että joitakin suoritettavia juttuja voi jättää kotipäiville. Edessä hyviä tukkapäiviä uskon niin.

Pohdinnan ja suorittamisen sijaan päätin hypätä pehmeän leppoisiin sunnuntaifiiliksiin. Otin tietoisen riskin - eihän sitä tiedä mitä käy kun lakkaa suorittamasta.

Ainakin jotakin hyvää tästä riskinotosta poiki välittömästi. Toinen käärmeistä loi nahkansa ja minä terraarion elämää hiljaisudessa tuijotellessa sain olla mukana todistamassa tuota mahtavaa tapahtumaan. Uusi nahka, parepi mieli - sekä käärmeellä että minulla.

Mukavaa sunnunntaita kaikille teille lukijoille!

Rakkaudella,

Sallamari

Äitienpäiväkrapula

Sunnuntailahjan ihastuttava sisältö - kierrätysmateriaaleista valmistettu Cupcake Koriste

"Sun äiti on aivan ihana!"

Tunnustan heti kättelyssä, että yksi asia mitä voin toden teolla sanoa kadehtivani muiden ihmisten elämässä on ihanat vanhemmat. Rakastavat, kuuntelevat, huomioonottavat, ymmärtävät, tasapainoiset, leppoisat, inspiroivat - vanhemmat. Sellaiset kaikkien vanhempien mallikappaleet - tiedät täsmalleen mistä puhun mikäli omistat juuri tälläiset vanhemmat  (tai tälläisten vanhempien täydellisen vastakohdan). 

Olisipa mullakin.

Aluun on alleviivaten korostettava, ettei allekirjoittaneen vanhemmissa ole mitään suurta valittamisen aihetta - toista ei enää ole ja jäljellä olevan kanssa me nyt vain katselemme maailmaa arvoasteikkon eri reunoilta kumpikin eri kieltä (noin kuvainnollisesti siis) puhuen ja täten toisiamme täysin ymmärtämättä.

Aasisinllan kautta itse asiaan. Äitienpäiväkrapula ei provosoivasta otsikkovalinnasta huolimatta johdu liiallisesta kuohujuomasta vaan verkkokalvoilleni iskeytyneestä ylenpalttisesta äiti ja äitiys -sanojen määråstä. Tärkeiden asioiden puolesta on viikonlopun aikana kampanjoinut yksi ja toinenkin. Olen kuluneen viikonlopun aikana saanut lukea kirpaisevia tarinoita tahdosta riippumattoman lapsettomuuden haavoittavuudesta kuin kehoituksia ystäville ja sukulaisille allekirjoittamaan kansalaisaloitetta tasavertaisen äitiyslain puolesta.

Istun hämmentyneenä kaiken keskellä ja mietin miten helposti ja itsestään selvästi kaikki on vain tupsahtanut elämääni. Lapsi joka tuli ensi kutsusta saa nauttia etuoikeutettua kahden vanhemmann elämää. 

Mutta, entä jos tuo lapsi ei olekaan onnellinen meidän vanhempien kanssa?

Eihän vanhemmuus ole mitenkään itsestään selvä  bibidi-bobidi-boo - homma joka taikaiskun saattelemana on ihmisen hallussa kun etuoikeutettu arpa osuu kohdalle ja lapsi ilmoittaa itsestään.

Missä on täysin väärille vanhemmille syntyneiden lasten päivä?

Puolustaako joku taho kansalaisadressilla lapsen oikeutta saada kasvuympäristökseen esimerkilliset mallikasvattajavanhemmat?

Mitä, jos seitsemän oiken lottovoiton sijaan 

onkin maanpäällinen helvetti syntyä lapseksi meidän yhteiskuntaamme?

Äitienpäivälounaan sijaan sunnuntaijäätelöä

Pohdin äitienpäivähuumassa lapsena olemisen haastavuutta. Vanhempia meistä kaikista ei tule, vaikka sitä kuinka tältä elämältä toivoisimme - meitä kaikki yhdistää kuitenkin se, että me kaikki olemme jonkun - tai pikemminkin joidenkuiden - lapsia. 

Hassua on, että lapseksi tuleminen on kaikkien kohdalla vähän tahdosta riippumatonta - vaikka oikeasti pidänin enemmän teoriasta, että me kaikki valitsemme vanhempamme tätä maallista elämää varten. Lapseksi syntyminen on siinä mielessä paskamaista, että kun maan päälle saavut on syntymävanhempien osalta peli lukkoon lyöty ensi hengenvedolla. Ne ovat keitä ovat, muita ei heru.

Syntymävanhemmat seuraavat jollakin tasolla aina lasta läpi elämän. On lapsia jotka hylätään tai muuten siirtyvät toisten vanhempien huostaan heti syntymähetkellä - muuta solutasolla syntymävanhemmat heitäkin seuraavat läpi elämän. Pohdinnoissani mietin lapsia kasvuympäristössään riippumatta siitä, millaisessa suhteessa lapsen syntymään henkilöt ovat.

Maailma on täynnä lapsia,  jotka eivät pääse rakastavaan kasvuympäristöön. Heitä,  joilla elämä on alusta lähten - tai muuttuu matkan varrella - maanpäälliseksi helvetiksi. Sosiaalihuolto ei syystä tai toisesta huomaa tilannetta, ulospääsyä vääränlaisten vanhempien luota ei ole. 

Shit.

Voitaisiinko suomeenkin kehitellä Child Devorcing Parent -käytäntö, joka mahdollistaisi lapsen omaehtoitsen lopullisen peräeron hänelle osoitetuista vanhemmista elämäntilanteen niin vaatiessa. Esimerkiksi tilanteissa, jossa vanhempien kiihkeä vakaumuksellinen suhtautuminen johonkin elämäntapaan tai uskontosuuntaukseen heikentää lapsen elämää selkeästi. Tai kun vanhemmat tuovat selkeästi julki, ettei lapsen oma seksuaalinen suuntautumus tai sukupuolikokemus ole yhtenevä heidän mielipiteen kanssa. Itsestään selvyys on kaikki hyväksikäytn uhriksi kotonaan tai vanhempien valvonnan alla joutuneet lapset.

Puolueeton taho - sosiaalihuolto tai vastaava - käsittelisi lapsen eropyyntöä ja sen johdonmukaisuutta ja  mikäli asiassa on aihetta edetä, asia etenisi oikeuden arvioitavaksi. Oikeuden päätöksellä lapsi saisi laillisesti erota hänelle huoltajiksi määrätyistä henkilöistä - vanhemmistaan  - ja ääritilanteessa näin tahtoessa nämä henkilöt poistettaisiin kaikista lasta koskevista historiatiedoista. Alaikäisen ollessa kyseessä, tulisi alaikäisen voida esittää vaihtoehtoinen holhoojataho itselleen, aikuisen ihmisen kohdalla vanhemmista eroaminen tapahtuu ilman tarvetta korvaaville henkilöille.

Erotessaan luovutaan kaikista perimysoikeuksista ja tapaamisvelvollisuuksista. Huolenpitovelvollisuus ja edustuskelpoisuus lasta kohtaan lakkaisi ex-vanhemmilta, eikä lapsella ole tästä eteenpäin mitään sananvaltaa ex-vanhempiensa asioiden hoidossa. Ääritapauksessa voisi todellakin mitätöidä kaiken tiedon vanhemmiksi soveltumattomista henkilöistä kyseessä olevan lapsen rekistereistä. Tabula Rasa -tilanne - lohdullinen alku puhtaalta pöydältä. Toki solutasolla syntymävanhemmat ovat ja pysyvät - niinkuin vastasyntyneenä adoptoitujen lastenkin tapauksessa. Mutta henkisellä tasolla surutyö epäonnistuneen vanhemmuuden osalta voisi käynnistyö eron astuessa voimaan ja kaltoin kohdelluksi tullut lapsi voisi keskittyä valoisampaan tulevaisuuteen, ilman pelkoa että vaikeat vanhemmat jossakin myöhemmässä elämäntilanteessa taas ilmestyvät elämääsi.

Painavista raskaista päätöksistä on tietenkn kyse, joten aivan kevytkenkäisesti pienen teini-iän kuohuista kipinänsä saaneen riidan jälkeen ei prosessin soisi käynnistyvän.

Painavia pohdintoja minulla toisinaan.

Tuli äitiys hetkellisesti vain korvista ulos - liika on liikaa.

Kanonisoitua myytillistä äitiyden ihanuutta ja ihanneäitiyttä.

vaatimuksia

oletuksia

standardeja

idolisointia

joskus vain miettii kaikkia niitä lapsia,

joiden äiti on kaukana  satujen ihanista pullantuoksuisista äideistä

Ehkä äitienpäiväkrapula ja äitiysähky helpottaa jo huomenna.

Pahoittelen, mikäi sanoiksi muokatut ajatukseni loukavat tässä teksissä sinua.

Rehellisesti vain eilisen päivän pyörittelin päässäni kaikkea tälläistä.

Kiitos, jos jaksoit lukea ajatukseni tähän pisteeseen.

Mukvaa maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

...joka ei koskaa saavuta Vuoden Äiti -titteliä

Hyviä ja entistä parempia valintoja

Tutkimusmatkalla parempaan oloon - osa III

" On hetkiä, kun mä mietin että miksi oi miksi. Mitä ideaa tässä on??? Pääset kahdeksan jälkeen kotiin ja vietät lähestulkoon lopun valveillaoloajastasi laittamalla seuraavan päivän eväät.

Miksei vaan mene Heselle lounaalle, syö suklaata välipalaksi, jäätelöä illalliseksi ja vedä palanpainikkeena kiltisti vaan ne kolesteroli- ja sokerilääkkeet.

Mikä hiton vimma saa ihmisen haluamaan jotakin mukamas parempaa?

 Kivempi olisi maata sohvalla ja syödä sitä suklaata.

Mutta ei, takasin hellan ääreen. 

Koska mä kuvittelen, että nää on ne paremmat valinnat.

..niin, ehdin mä avautua asiasta facebokissakin. 

Poltin siinä samalla ehkä vähän ruokaa pohjaan.

 Mut hei, kaikkee ei vaan ehdi annetun 24 vuotokausitunnin puitteissa.

‪#‎endoftherant‬ "

Keskiviikkoiltana kaikesta väsyneenä, tulee päästeltyä ylimääräisiä höyryjä Facebookissa vertaistukea etsien. Eikä siinä mitään, näin on hyvä tehdä ja lohdutusta liikeni kyllä. Oma mieli parani kun sai purkaa sydäntä ja ystävät vielä tsemppasivat elämäntapamuutosprojektissa eteenpäin, joten kaikkiaan hyvälle mallile päivä kääntyi.

Myönnän, että hetkittäinn mietin todella mitä jäkeä on ehdoin tahdoin hypätä tälläiseen "Parempaa fyysistä hyvinvointia etsimässä" -projektiin juuri siinä kohtaa elämää, kun kotona vietetty aika on laskettavissa tunneissa. Käytännöllisempää olisi napata Heseltä se purilainen ja jatkaa päivää eteenpäin. Niin budjetillisesti myös aika samoihin viikkolukemiin päästäisiin euron purilaisten kanssa kuin kotiruokaa tekemällä  Se olisi vaan hitosti helpompaa, kun viettää puolet kotona viettämästään ajasta seuraavan päivän syömisiä miettien.

Minä viihdyn huonosti keittiössä, 

en todellakaan ole mikään ruoalaitosta nauttiva kodinhengetän. 

Koko tilanne olisi ihan toinen, jos kokisin ruoanlaiton antavan minulle jotakin. Jos kokkailu rentouttaiskini tai saisi mielen erityisen iloiseksi niin mikäs siinä sitten.

Onko olo kohentunut yksinkertaisista raaka-aineista tehdyn kotiruoan avulla?

Miksi oikestaan vielä kitkuttelen projektin parissa, jos projektin vaatimat muutokset kerran on näin tervaa minulle

- aika pohtia näitä kysymyksiä hyvinkin kriittisesti.

Ihan ensimmäiseksi se kiusallinen ihottuma, joka rehotti ihan valtoimenaan vielä tammikuun alkupäivinä. Ihottuma on saatu reilussa kuukaudessa kokonaan pois ihan pelkästään pienillä ruokavalioon liittyvillä korjaustoimenpiteillä. Ei tarvittu kortisoonia tai muutakaan lääketieteellistä apua. Näyttää siltä, että vehnästä ja ylettömästä glukoosi-fruktoosisiirapinsekä muiden vastaavien tärkkelyspohjaisten makeuttajien käytöstä luopuminen on ollut korjaustoimenpiteenä riittävä toimenpide ihottuman taltuttajaksi.

Toinen aivan silmillä havaittava - vaikka itsestäkin vähän uskomattomalta tuntuva -  ruokavaliomuutoksen ja vitamiinitankkauksen aikaan saama positiivinen kehitys minussa on hiusten kasvun piristyminen. Juurikasvua saa olla värjäämässä suunnilleen joka toinen viikko ja aivan uutta hiusta pukkaa kuulemma runsaasti. Havainnot perustuvat luokkatovereideni huomioihin - uutta hiuskasvustoa onkin käyty tässä viime viikkojen aikana katselemassa suunnilleen puolen luokan toimesta.

Yleiseen jaksamistilan kohtaqloon näin ruokavalio muutoksen kautta peilattuna  en oikein osaa ottaa kantaa. Minulle kevät on aina vuodesta se hankalin aika. Lisääntyvä valon määrä sekottaa elimistöä ja saa ainakinn minulla tunteet pintaan hyökyaallon lailla.

Tunnekuohut väsyttävät ja uni maistuu kyllä. Kahvin juontia vähentäneenä ja kolajuomista kokonaan luopuneena tunnen oloni koko päivän ihan pirteäksi kyllä - että ehkä ruokavaliolla sittenkin on vähän positiivista nostetta jaksamisenkin suhteen.

Ruokailusta on tullut säännöllisempää ja napostelutarve on selkeästi vähentynyt. Syön ravintorikasta ruokaa 4-6 kertaan päivässä enkä ateriahetkien välissä napostele "jotakin pientä kädenulottuville sattuvaa." 

Herkkupäiviä on viimeisen kuukauden aikana ollut kolme. Vaikka tietoisesti rajoitan iitseltäni glukoosi-fruktoosisiirapin määrää, en silti ole laittanut tärkkelysjohdannaisia makeuttajia mitenkään kokonaan pannaan. Kun karkkia tekee mieli, syön ihan oikeaa karkkia enkä mitään korvikkeita. Mutta määrät ovat pienemmät kuin ennen eikä karkin syönti saa ahmintaa ryöstäytymään valloilleen. Herkkupäivänäkin syön nykyisin ihan normaalisti ja otan sitten sopivan annoksen karkkia. Ennen herkuttelu tarkoitti sitä, että mätin sisuksiini kaikkea mahdollista herkkua sekaisin - teki mieli tai ei. - että kun kerran syödään herkuksi luokiteltuja juttuja, niin syödään varmuudeksi ihan kunnolla. Koskaanhan kun  ei voi varmuudella tietää saako niitä lisää heti huomenna.

Tunnesyöminenkin on jossakin mielessä rauhoittunut. Tai syömisellä vaijentamisen sijaan ilmaisen ehkä tunteita suoremmin kuin ennen. Viimeksi tänän koulussa annoin onnistuneesti tuneteille tilaa. Annoin tulla harmitukseni ulos ja hetkeä myöhemmin itkin liikutuksesta - täysin toisistaan riippumattmien eri asioiden vuoksi. Muttakun meni tunteisiin kumpainenkin tapahtuma.

Paljon positiivistä nostetta on elämään löytynyt näiden uusien valintojen myötä. Olen vakaasti päättänyt jatkaa tällä tiellä eteenpäin, vaikka vituttaakin kuluttaa vähäiset kotona vietetyt tunnit hellan ääressä. 

Toivotaan, että on mahdollista oppia nauttimaan keittiössä puuhastelusta.

Tarina jatkuu - stay tuned.

Rakkaudella,

Sallamari