Talvisen ulkoliikunnan ihanuus

Kerrospukeutuminen on minulle yksi avainsana miellyttävän talviliikuntakokemuksen luomiseen.
Thermovaatteita alle ja kevyitä kerroksia niiden päälle. Eikä sovi unohtaa kypärää - pää on yksi ihmisen kalleimpia aarteita.

Mediassa on lähiaikoina ollut paljon ollut runsaasti keskustelua koululiikunnasta - siitä, miten yleistä on, että kouluajan luoma kokemus liikunnasta on jäänyt muistoihin epämiellyttävänä ikävänä kokemuksena. Monen kohdalla juuri nuo koulun liikuntatunnit ovat epämiellyttävien kokemusten voimalla tappaneet kaiken ilon liikunnasta ja tehneet ikuisen inhon liikuntaa kohtaan.

Minäkään en kuulu koululiikuntaa lämmöllä muistelevien joukkoon. Ei sillä, että minulla olisi koululiikunnasta jotenkin erityisen epämiellyttäviä tai satuttavia muistoja - minut valittiin joukkuepelissä joukkueeseen aina jossakin keskivaiheilla ja liikuntasuorituksissa pärjäsin keskinkertaisesti, rohkenin kokeilla kaiken sorttista liikuntaa olematta erityisen hyvä tai heikko missään liikunnassa. 

Kympin liikuntanumerolla pitäisi kai hehkuttaa koululiikunnan ihanuutta.

Kymppini salaisuus rehellisesti on koulun ulkopuolella urheilun saralla saavuttamani menestys. Myönnänn avoimesti, että yläasteen ja lukion ajan liikuntatunnit olivat kohtalaisen helppo kokemus minulle - opettaja nimittäin antoi luvan "omiin liikuntasuorituksiin" ( harjoittelemaan lajia, jossa minä kilpailin kansallisella tasolla ) aina, kun pyysin päästä harjoittelemaan. Joten aika suuren osan noiden vuosien liikuntatunneista "korvasin" oman lajin harjoittelulla.

Open lellikki yhdestä näkövinkkelistä katsottuna.

Olen kiitollinen, että koulu jousti ja antoi olosuhteet harjoitella mielekästä urheilua (auttoi omalta osaltaan minua yhdistämän kilpaurheilun ja koulunkäynnin niin, ettei mikään osa-alue kärsinyt erityisesti) - ikävä vain, että vastaavanlaista tilaisuutta ei suotu samalla tavalla koulutovereilleni. 

Se on oikeasti harmi.

Jouduin minäkinn muiden kanssa samalla viivalla ottamaan osaa jokavuotisiin pakollisiin kuntotesteihin ja Cooperjuoksuun - uinnin ja talvisen ulkoliikunnan onnistuin välttämään. 

Uinti,luistelu ja hiihto - siinä lajikolmikko jotka koululiikunta liikuntakokemuksena onnistuu täydellisesti pilaamaan kiireellä. Mietitäänpä hetki uintia - puolitoistatuntia on naurettavan lyhyt aika uimatiloihin siirtymiseen, suotuisaan uintikokemukseen ja siihen että altaassa lutraamisen jälkeen tulisi saada itsensä sellaiseen kuosiin, että sitä pärjää loppupäivän (puhumattakaan sitten itse uintisuoritusta seuraavaa väsymystä, josta ei ole aikaa palautua). 

Mitä tulee talviseen ulkoliikuntaan koulussa - jälleen törmätään kiireseen lisänä ulkolämpötilan vaatimien varusteiden mukanaantuomat käytännönjärjestelykysymykset. Valtava määrä varusteita vietävänä kouluun-kotiin-kouluun-kotiin plus tietenkin sään vaatima erillinen vaatevarustelutaso ulkona liikkumista silmällä pitäen siihen päälle - miten varustautua fiksusti jotta pärjää lämpimästi ulkona, mutta kuitenkaan tukehtumatta kuumuuteen sisällä luokkahuoneessa.

Puolessatoistatunnissa ei vaihda vaatteita, hae vausteita, hiihdä tai luistele miellyttävästi ja liikunta suorituksen päälle siisti liikunnan hikisesi saattamaa itseään miellyttävään kuntoonn loppupäivää silmällä pitäien. Ei onnistu miellyttävästi vaikka miten tahdoisi.

En hyvälläkään tahdolla voi sanoa inspiroituneeni liikunnasta koulun tarjoamien liikuntakokemusten kautta. Mielestäni koululiikunta oli minun aikanani (ja lienee vieläkin) aivan liian kilpailuhenkistä ja luonteeltaan lannistavaa. Kiire on yksi merkittävä koululiikuntakokemusta huononntava elementti - liikuntatunti sijoitettuna jonnekin muiden tuntien väliin ei vain aikasuunnitelullisesti toimi kovinkaan usein. Ensin kilpaillaan hiestä märkänä kahdessa joukkueessa toisia vastaan ja opettajan vihellettyä pilliin jää hyvällä tuuilla 12 minuuttia aikaa siirtyä suihkun kautta seuraavalle tunnille.

Ei houkuta.

Voisko koululiikuntaa uudistaa? Kilpailun ja "tätä me nyt kokeillaan seuraava kuukausi" ajattelun sijaan, mitä jos keskityttäisiinkin tutkimaan omaa kehoa ja kuuntelemaan itseä. Miltä tämä ja tuo minusta tuntuu - missä kohdassa kehoani liike tuntuu ja millaisia tuntemuksia herää. Millaisesta liikuttamisesta kehoni pitää ja mitenn liikunnan keinoin niitä hyviä kehotuntemuksia voisi saada lisää. Toinen uudistettava asia olisi tietenkin kiireen unohtaminen. Hiihtoa ja luistelua vain muutamana päivänä talvella - enemmän ja rauhallisemmin - niin, että annettaisiin tilaisuus tutustua talvilajeihin kaikessa rauhassa onnistumisen kokemuksien löytämisen kautta. Ja tietenkin tavittavaa aikaa liikuntasuorituksesta palautumiseen.

Talviliikunnan olen nyt aikuisiällä löytänyt uudelleen elämääni todella iloisena ja miellyttävänä liikuntamuotona. Lapsena muistan, että meidän perhe ulkoili talvella paljon - käytiin vanhempien kanssa luistelemassa ja hiihtämässä. Omaan lapseeni verrattaessa vietin paljon enemmän aikaa ulkona samassa iässä - toisaalta minä asuin upean pulkkamäen välittömässä läheisyydessä. Luistelukin onnistuin samaisen pulkkamäen alapuolella olevan joen jäällä.

Tietenkin ehkä voisi myös lisätä, että lapsuuden talvet olivat lumisempia.

(Tai ainakin lumisiksi muistikuvat lapsuuden talvia värittävät.)

Suosikkini talvilajien monenkirjavassa joukossa on luisteluu. Tänään suunnattiin PikkuÄssän kanssa ensimmäistä kertaa tänä talvena läheisen koulun kentälle luistelemaan. Nopeasti vierähti parisen tuntia raikkaassa nollakelissä luistellen.

Olen aivan rakastunut talviseen ulkoliikuntaan.

Koululiikuntaa pohtiessa huomasin pari hassua piirrettä itsessäni - tapeen neuvoa tekemään oikein ja tarpeen korjata oikeaan huomatessa virheitä. Useammin kuin kerran, huomasin toteavani PikkuÄssälle äidillisellä äänellä, että oikein luistellaan näin luistimien sivuilla ei kärjillä tai että oikein jarrutetaan toinen luistin toisen takana.

Kuka minä olen sanomaan mikä on oikein luisteltu? Miten minä voin väittää, että näin miten minä teen on vain niin paljolti parempi kuin tuolla tavalla jolla lapsi asian tekee. Kokeilun - erehtymisten ja onnistumisten - kautta minäkin olen luistelun oppinut. Pientä neuvoa sieltä ja vähän vinkkiä täältä on matkan varrella tullut omaksuttua - omasta kiinnostuksesta - kuitenkin jokainen potku luistimen terällä on tehtävä itse.

Voisiko syyttää koululiikunnan mukanaan tuomia oppimismalleja tästäkin ilmiöstä - että minä vain tylysti sanon että tee niin ja tee näin, sen sijaan että kannustaisin lasta kuuntelemaan mitä keho nouvoo luistimilla tekemään. Keskityn oikeanlaiseen mallisuoritusta mahdollisimmann tarkasti matkivaan suorituksen opettamiseen, oman kehon kuunteluun kehoittamisen sijaan.

Suorituskeskeisen virheiden korjaamisen sijaan, olisi parempi kannustaa lasta omatoimiseen opetteluun. Rohkaista kokonaisvaltaiseen omassa kehossa ilmenevien tuntemusten kuunteluun ja uuden taidon oppmisesta nauttimiseen. Rohkaista uppoutumaan luisteluhetkeen läsnäolemalla.

Vallankumoukselle ja uusia toimintamalleja tuoville ajatuksille liikunnan maailmassa on huutava tarve. Vallankumous syytä aloittaa itsestä ja omista ajattelumalleista.

Huomiselle luistelutuokin osalta aijon unohtaa suorittamisen ja tekniset hienostelut,

keskittyä rohkaisemaan itseäni ja PikkuÄssää oman kehon kuunteluun ja fiilistelyyn.

Enemmän läsnäoloa, vähemmän suorituskeskeisyyttä.

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta talviliikunnasta lumoutuneita?
Mikä on sinun suosikkilajisi?

*****

In English

Winter is finally here and so are all the wonders of outdoor winter sports.

During the school year I used to hate skating and skiing in P.E classes - we all did. Winter Sports at school were just a very bad experience - first you have to drag skates, skis and all extra clothes with you and then when you finally got out to actually do the sport, P.E lesson was over before it kinda even started and you were already late for your next class. 

I found joy of winter sport again in adult age. I truly love to glide around the ice ring with my skates. Instead of performing technically correct, now days  I try focus my thoughts more about the feelings and all small sensations in my body that doing skating brings out. 

Instead of achievements more I enjoy being present. 
Cool breeze on my cheeks, long gentle glides on icy surface.
My amazing body that holds me up on skates,
my legs that are strong enough to take me around and around in ice ring,
my heart that fills itself up of all the fun and laughter.

Secret of successful outdoor sport experience lies in multiple layers and thermal under clothes. - light clothing allows you to curve you body anyway you like. Items closest to my skin all are thermal wear items - clothes that keeps the body heat in and cold weather out. No extra thick winter jackets and pants needed in mild minus temperature weathers.

Multiple layers of light clothing keeps skating fun
- not too cold, not too hot

Today I love winter so much.

*****

Rakkaudella,
Sallamari