Epäsäännölliset ruoka-ajat

Pitkästä aikaa vähän syömishäiriökuulumia
- tai oikeammin kai pitäisi sanoa toipumiskuulumisia.

Osaan nykyisin luontevasti keskusteluissa sanoa ääneen olevani syömishäiriöstä toipunut - mä olen sairastanut syömishäiriön, nyttemmin siitä toipunut. Blogiin kirjoittaessa tulee helposti vielä kirjoitettua syömishäiriökuulumisia, sillä jotekin toipumiskuulumisien kertominen tuntuu hassulta tavalta kirjoittaa asiaan. Ehkä voisi kirjoittaa  että tässä postauksessa puhelen tämän hetkisistä tunnelmista ja kuulumisistani syömishäiriöstä toipuneen, siinä samalla kertoa tunnelmia sekä ajatuksiaq ruoan ja syömisten suhteen.

Postausaloituksen pohdinnasta itse asiaan.

Ruokaan liittyvät pakkoajatukset ovat poissa. Syöminen ei ahdista, eikä tässä elämän hetkessä syötävät asiat enää toimi rangaistuksena/palkintona märittäen sitä olenko onnistunut tai epäonnistuut asioita omasta mielestäni asioissa.  Ruoka on viimeinkin elämässäni vain ruokaa - jotakin sellaista joka ruokkii kehoni tai jota nautitaan ilo sydämessä hyvän maun vuoksi.

Jotakin mitä ei tarvitse pelätä tai hävetä.
Ruoka on luonteva asia,
syöminen luonteva neutraali tapahtuma.

Ahdistuneen olotilan huomaan ajoittain yhä edelleen talttuvan helpommin karkkipussilla, kuin Mind Fullness -harjoitteiden avulla. Tiedostan milloin karkkipussi tai toinen juustovoileipä on napattu ahdistuneen olon vuoksi ja milloin siksi, että on oikeasti nälkä tai että juuri nyt teki mieli karkkia. Ahdistuneen olon näennäinen helpottuminen syömisen kautta on niin kovin monen vuoden aikana mieleni sopukoihin taottu opittu toimintamalli, josta pois oppiminen ei onnistu aivan kädenkäännteessä.

Ahdistuksen hiljentämiseksi tapahtunut syöminen ei ahdista minua enää millään tavalla - pyrin havainnon tehtyänni analysoimaan ja oppimaan omista toimintamalleista. Minä söin koska ahdisti : mikä ahdistaa ja miten siitä ahdistavasta tekijästä päästää eroon. Oliko syömistä edeltäneessä hetkessä nälkä ja huomaanko ylimääräisen ahdistusta hiljentävän leivän olleen ikään kuin helppo jatkotoimenpide nälkätunteelle.

Opiskelujen aloitus on saattanut minut tilanteeseen, jossa ajatuksella pitää tarkkailla omaa syömistään ja ruokailurytmin säännöllisyyttä. Opetuksemme todellisia ammattitilanteita -imitoivan opetustavan vuoksi tilaisuuksia skipata ruoka "hyvällä tekosyyllä" tarjoituu eteen aivan kultalautasella kannettuna. On helppoa antautua ajatuksell,että minä teen nyt tuonjutun ja syön sitten jos ehdin sen sijaan että tietoisesti irroittaa itsensä olemattomasta velvollisuuden tunteesta - tai hetkeen uppoutumisestaan -  laskisi työvälineet alas ja menisi ruokatunnille, aina kun kehoitus sellaiseen käy.

Ihan huomaamataaan voisi livahtaa läpi päivän syömättä.
Sitähän laihtuisi vaikka samalla.

Houkuttelevaa.
Mutta niin petollista.

Itseään siinä satuttaisi.

Siksi minä teen aina tilaisuuden tullen koulupäivän aikana kaksi asiaa,
istun hetkeksi ja syön jotakin.

Jotta työelämässäkin muistan aina tilaisuuden tullen levätä ja syödä. Opettelen "uuden elämäni" ensimmäisestä päivästä alkaen ehdointahdoin itseni toimaan ja ajattelemaan jokaisen taukohetken levon ja syömisen tilaksi.

Sillätavalla säilyy ruokailurytmi, 
eikä pääse nälkävelka yllättämään.

Minulla näläntunteen havainnointi ja siihen reagointi on hiukan vielä hakusessa. Pieniruokainen päivä - unohdin kai syödä tai en oikein sillätavalla ehtinyt syödä - purkautui tänään turhautuneena kiukkuitkuna Lidlin pakastealtaalla. Kun minä ihan oikeasti tämän yhden kerran vuodessa olisin halunnut pannupitsan ja näillä ei oo täällä pannnupitsaa - havainto päättyi pieneen itkuun.

Itkin pannupitsattomuutta Lidlin pakastealtaan ääressä.

Oikeasti olin vain vähän väsynyt ja todella nälkäinen
- pannnupitsasta haaveileva karhunnälkäinen väsynyt opiskelija.

Itkemässä pakastealtaalla.

Kuulostaa dramaattiselta tosiTV kohtaukselta.

JunttiP kysyy hellästi
"Kulta, onkohan sulla vähän nälkä?"

"Joo."

"Otetaanko tämän kerran tavallinen pitsä niin pääset nopsasti syömään?"

"Joo."


Istu ja syö aina kun voit.
Tuolla reseptillä sitä tulevina kuukausina voi säästyä monelta draamalta.

Säännöllisessä ruokarytmissä piilee hyvän olon salaisuus.
Lounaan skippaaminen ei kannata.

So say we all.

Aika pitkälle ollaan siis edetty syömishäiriön pahimmista päivistä.
Tiedostavaan tietoisen syömisen päiviin.

Olen ylpeä itsestäni.


Tälläistä minulle nykyään syömisten osalta kuuluu.


Rakkaudella,
Sallamari