 |
| Oikeastaan voisi panikoitua, mutta kun ei ehdi. |
Tutkimusmatkalla parempaan oloon osa IV
Aloitetaan tunnustuksilla.
Tunnustan, että ole viime aikoina kovasti laiminlyönyt itseäni. Vuoden alussa hyvin alkanut "remppaprojekti" - se, jossa perimmäisenä ajatuksena on korjata elintapoja kehosta paremmin huolehtivaan suuntaan vielä syvempi itsensä rakastaminen johtotähtenä - on luisunut tilanteeseen, jossa huomaa jälleen suorittavani elämää ja eläväni pääasiassa aina muita ihmisiä kuin itseäni ensisijaisesti ajatellen. No big changes - melkein samassa pisteessä ollan kuin tammikuussa.
Piipahdin eilen moikkaamassa ravintovalmentaja Mariaa. On kulunut kolme kuukautta edellisestä tapaamisestamme ja oli aika vaihtaa kuulumisia sekä kuulla hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.
Aloitan remppaprojektini mukaan tuomista positiivisistä asioista.
DiettiCola juomien kulutus on vaihtunut puolestatoista päivittäinjuodusta litrasta minimaaliseen pikkupullo-parikertaa-kuussa -annokseen. Tietoisesta vehnätuotteiden syönnistä olen onnistuneesti luopunut kokonaan. Vehnäaltistuksen mukaan tuoma ihottuma on kokonaan saatu kuriin, vaikkakin se ilmoittelee olemaolossa aika ärhäkästi pienenkin tahattoman vehnä-ärsytyksen päälle. Nollatoleranssi vehnän kanssa tuntuu parhaalta vaihtoehdolta elimistöni mielestä.
Muuten ei sitten olekaan aivan ruusuisia tarinoita kuulumisien osalta.
Ruoanlaitto on vaihtunut pieniin projekteihin, joiden sisältö pääasiassa kuuluun "...mua pyydettiin tekemään tää juttu vielä, niin mä autan tän nyt." tai "...tarvis mun napua tälläsessä pienessä jutussa." vaihtoehtoisesti ehkä "...mä teen tän kerran tän nyt ja sit mä keskityn taas mun juttuihin."
En osoita syyttävällä sormella ketään muuta kuin itseäni. Jelpin tarve ei maailmasta lopu, ainoa mitä voi tehdä on opetella sanomaan ilan huonoa omatuntua että hei mulle ei just nyt sovi
Kaikki muu tuntuu olevan tärkeämpää kuin minä. Kakkossijalle tärkeysjärjestyksessä jää siivous tai se että olisi seuraaaksi koulupäiväksi kotona tehtyä ruokaa evääksi - koska hei, Saarioisten äidit tekee ihan kelvollista ruokaa eikä pölyvillakoirat kävele vielä ovelle vastaan.
Kakkosijan "kyl mä melkein oon pysynyt uusissa tavvoissa" -listalla ottaa nukkuminen. Paljon kivaa tekemistä - pitää vastata viestiin, pitää katsoa vielä tämä juttu teeveestä, pitää sitä ja tätä... - mä onnistuneesti siirrän hyvät yöunet vähän tuonnemmaksi. Sitten joskus kun ehtii.
Jos muuta ei keksi, niin sitte on niitä somejuttuja - kun pyörittää yhdellä kertaa parhaimmillaan viittä eri minää. On kampaajaminää, burleskiminää, vertaistukiminää, bloggariminää, opiskelijaminää
niin ja tietenkin Minäminä ja minun Facebook ystävineen.
Kaikille pitäisi ehtiä antamaan aikaa
Nipistän yöunista ja nukun sitten kun ehdin.
Vitamiinit maistuivat kuukauden-kaksi. Tai siis oikeasti maistuisi ne vieläkin, muttakun ei ne kävele kaupasta itsekseen meille kotiin. Pitäisi kaupasta hakea.
Investoin kesälomarahastoon ennemmin kuin vitamiineihin. Kulutan taskun pohjalle (tai pakkikortille) unohtuneet kolikot helpommin irtokarkkeihin, kuin että keräisin niitä viikon talteen ja ostaisin elimistölleni tarpeellisen lisäravinnesatsin.
Koska irtokarkit.
Tai ainakin haluan uskoa niin.
Tiedättekö, lounaan ja välipalan voi kevyesti korvata mukakiireen tullen irtokarkeilla. Vaikka viidesti viikossa - koska itokarkit. Ja suklaa.
Niin ja ne perhanan väärille sijoilleen jumiutuneet suolistobakteerit, oikeastaanhan ne on ne jotka haluaa jokapäiväisen irtokarkkisastsin. En sillätavalla minä - mutta heti kun on aikaa, lupaa laittaa bakteerit ojennukseen ja luopua irtokarkeista.
Sit kun on aikaa - heti sit kunon aikaa - annan tarvittavat ravintoaineet ja yöunet kortisolille ja kesytän suolistobakteerit. Nyt on aikaa kuunella hyviä luentoja siitä, miten kortisoliarvoja tasoitetaan ja suolistobakteereja kesytellään, että osaa sitten tehdä tarvittavan.
Sit kun on aikaa.
 |
| Asioiden tuonnemmaksi siirtelyn lomassa on puolivahingossa tullut tehtyä pari ihan oikeaa muutosta omia jokapäiväisiä valintoja tarkasteltaessa. |
Parasta kaikessa on kyllä, että tilanteen pysähtyneisyys ei ahdista. On sellainen rehellinen olotila, että mä teen minkä mä pystyn ja teen asiat paremmin sitten kun ehdin.
Mieli on sitä mieltä ja hyvä niin.
Kroppa on toista mieltä.
Hetkittäin mietin, miten hiton lahjakas mä olen valehtelemaan itselleni. Paitsi, että mä en valehtele - mieli on oikeasti hyvillään eikä ahdistu paikalleen jämähtämisestä. Musta on vain tullut itsestäni huolenpitämisen suhteen siirtäjä - mä siirrän asiaa koko ajan seuraavaan hetkeen.
Koska mä pelkään, että jos mä oikeasti sanoisin yrittäväni muuttua
ja sitten epäonnistunkin siinä,
niin mitä musta sitten ajatellaan?
Mä pelkään epäonnistumista.
Mä sanoin itse eilen äänen, että mä siirän asioita koska pelkään epäonnistumista. Kun tekee itsestään huolenpitämisen puoliteholla pyörittäen mieluummin koko muuta maailmaa kaikeasta ja kaikista huolehtien - suorittaa kymmeniä itse itselleen haalimiaan rooleja - maailma näkee hyvän ihmisen.
Ei itsestään huolehtimisessa epäonnistunutta.
Voi olla vaan, että sori en mä ehdi koska mun tarvii ensin.....
....tämä
ja tämä
ja tämäjuttu
plus vähän tuota
ja sitä
ja sellasita
...ja oliko sulla jotakin jossa voin auttaa?
Mä tiedostan kaiken tämän itsessäni.
Näen selkeästi ristiriitoja omassa käyttäytymisessäni.
On selkeät hyvät lähtökohdat haastaa itseä muutokseen.
Ihana apulaiseni (toki palkattu sellainen) rohkaisee minua kohtaamaan muutokset pitkänä matkana ja pieninä askelina - ajattelemaan aikaa pieninä jaksoina. Luodaan pieniä tavoitteita seuraavalle kolmelle kuukaudelle - ei mitään suurta tai lopullista. Jotakin pientä ja sillätavalla kevyesti.
Tavoite seuraavien 3kk tavoite alkaen 23.5 (eikä epämääräisesti ilmaisutuna heti kun ehtii...)
1. annan aikaa itselleni, huolehdin itsestäni
uni on katkonaista --> tarvitaan rauhaa ennen unta
= 21:00 - 07.00 ei SOMETUSTA.
irtokarkit--> suolistobakteerit--> kortisoli
= miten tasata kortisoleja ja sitä kautta unta?
Minä aika koulussa on tärkeää = 2 x 10-20min breikki itselleni (ei, minun ei tarvitse ottaa osaa aivan kaikkeen ja ritarillisesti lupautua aina auttamaan ensimmäisenä)
2. opettelen antamaan tilaa minäminälle
Todellinen Minä vs. kaikki muut roolit ja niiden avulla suorittaminen
epäonnistuminen --> kenelle tuottaisin pettymyksen jos epäonnistuisin?
delegoi kaikille ”minuille” oma rehti osuus ja anna lupa epäonnistua tehtävässä.
3. uusi ”paras kaveri” on maitorahka + manteleita 1rkl + kahta eri jäistä marjaa.
Aloitan Somerauhasta ja rahkaherkusta.
Puhelin ja tietokoneet ovat pannassa 21-07 välisen ajan vuorokaudesta. Vuorokaudessa on hetki, jolloin maailma saa pärjätä omillaan. Minä en ratkaise mitään enkä raportoi tekemisistäni kenellekään. Aivan aluksi täydellinen SoMe pimento.
Aamupalaleipä korvaantuu aluksi muutaman kerran viikossa rahkasekoituksella. Ruisleivän sijaan pureksin manteleita. Pyrin opettelemaan rehellisiä tunnekohtaamisia ja lohturuoka-aamupalauisleivän sijaan koitan syödä ravitsevasti rahkaa.
Ehkä leivästä saisi lohturuoan sijaa muotoiltua aivoillekin vain satunnaisen vaihtelun rahka-aamupalalle. En tiedä - mutta kokeillaan.
Romonttitarina jatkuu tälläisillä eväillä.
Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja