Vähän vaille neljä sunnuntaiaamuna säihkyvän burleskin täyteisen viikonlopun päätteeksi
on juuri täydellinen hetki jakaa kiitoksia.
Järisyttävän hieno burleskin täyteinen viikonloppu takana. Tein sen, mistä olen niin kauan salaa haaveillut - minun arvomaailmani näköiset Burleski-iltamat. BodyLoveBurleski -kurssini ihanat naiset tarjoilivat teatterin lavalla yleisölle kolmen näytöksen verran Minä Rakkaudesta energiaa ammentanutta burleskihenkistä voimaannuttavaa viihdettä.
En itsekään vielä kykene täysin ymmrätämään mitä on tullut tehtyä - sydän kertoo, että oikealla tielä ollaan. Olen saanut rohkaista ja kannustaa toisia. Olen saanut sanoa lukemattomia kertoja ääneen kaikki ne sanat, jotka itse olisin tarvinut kuulla heti lähdettyäni matkalle Minä Rakkauteen, siellä Itseni Rakastamisen opettelun polun alussa.
Yleisön vilpitön palaute kertoo meidän onnistuneen.
"Kiitos vielä teille ihanat naiset lavalla! Ensi-illasta vaikuttuneena, paljon ajatuksia saitte jo minun pienessä päässä aikaan. Ja miten onnellinen lopulta olinkaan että yleisöstä niin suuri osa oli juuri naisia! Voin vain kuvitella minkä määrän hyvää saitte aikaan monen muunkin naisen itsensä hyväksymisessä.
Ja niin minäkin uskaltauduin lauantaina pyöräilemään pitsireunaisessa paidassa, hame päällä vyötärön paikan vyöllä korostaen. Niin vain pyöräilin, torin poikki ihmisvilinässä, vaikka helma nouseskeli viimassa. Ajatellen että hitto, minä, mun kroppa, just hyvä, tänään tällainen. Kellään toisella, joka ei ole minun elämää mun saappaissa kulkenut, ei ole varaa arvostella. Sanoa, kuinka pitäisi elää. Ihan riittävästi olen sellaista kriitikkoa joutunut omasta päästäni vaientelemaan. Jospa sen pikku hiljaa saisin pois päiviltä!
Lisää iloa elämiimme! Nautintoa! Kiitos!
-M-"
Sain tarjota yleisölle unelmiani kaltaisen hienoimman naiskattauksen ikinä. Sain luoda aidosti esteettömän burlesitapahtuman, jonka puitteissa sain tehdä näkyväksi haaveideni burleskitähdet - innostavat naiset jotka esimerkillään toivottavasti rohkaisevat muitakin mukaan.
Kurssimme seniori Madame Vanharuusu, joka 75 vuoden iässä railakkaasti asteli lavalle burleskidebyyttiinsä kanssa. Pyörätuolissa esiintynyt Madame Mystical Millie, joka esimerkillään toivottavasti rohkaisee muitakin liikuntarajoitteisia burleskiin hullaantuneita rohkeasti liittymään esiintyjien joukkoon burleskilavoille. Me kaikki ihanat leidit, jotka toisistaan näkyvästi eroavilla vartalolinjoillamme haluamme haastaa vallalla olevat yksioikoiset kauneusihanteet ja sanoarohkeasti kaikkien vartaloiden olevan unelmavartaloita.
paikallislehdestä bongattua |
Ylen uutiset noteerasi ihanasti Burleski-iltamat lauantain uutistarjonnan joukkoon otsikolla Pyörätuolista Burleskilavalle. Paikalliset lehdet kirjoittivat hekin iltamista ja burleskikurssistamme kauniisti. Myös Turun alueradio teki aihesta jutun ja haastatteli meitä kurssin tiimoilta viime viikon tiistain aamulähetyksessään.
Reilut 300 katsojaa nauttivat kanssamme BodyLoveBurleskin ilosanomasta.
Pieni teatterisali täyttyi hersyvästä naurusta, raikuvista aplodeista ja vilpittömästä kannustuksesta.
Me tarjoilimme viihdettä rakkaudella,
yleisö vastasi rakkauteemme.
kiitos.
Hetki ennen H-hetkeä |
#rantakunnossa |
Yhdessä me tarjoiltiin Salon Teatterissa kahdesti jäätävän hyvä busleski-iltamat kattaus
- niin, ihan oikeesti me tehtiin se.
Kiitos Linda ja Toni vilpittömästä rakkaudestanne ja siitä, että istuitte tukemassa meitä ensi-illan yleisössä. Kiitos naapurin Laura, joka mahdollisti sen, että tärkeät ihmiset elämässäni saivat olla paikalla todistamassa suuren unelmani todeksi tulemista tarjoutumalla toimimaan lapsenvahtina ihanaiselle kummipojalleni tärkeän illan ajaksi.
Kiitos burleskin suuret tähden suomessa ja maailmalla, olen otettu että olen saanut omaksua burleskin saloja opetuksessanne.
Kiitos terapeuttini Henriika, joka väsymättä olet istunnosta toiseen kulkenut matkaa rinnallani oman ainutlaatuisuuteni oivaltamiseen. Hellässä opastuksessasi oivaltamaani Minä Rakkautta minä vuorostani jaan nyt eteenpäin ihmisille ympärilläni koko sydämen kyllyydestä.
Kiitos luokkatoverini Heidi, joka lahjoitti pohjamateriaalin tämän viikonlopun esiintymisasuuni. Kiitos ihmisille ympärilläni, jotka väsymättä kuuntelivat intoiluani tulevan shown suhteen sneak-a-peak lausahduksina.
Kiitos Salon Teatteri ihanista puitteista luoda unelmieni BodyLoveBurleski -kurssi todeksi.
Kiitos perjantain ja lauantain ihanalle yleisölle - te elitte kanssamme läpi järisyttävän upeisen hetkien.
Kiitos todellinen Minä, joka et koskaan ole lakannut uskomasta unelmiin.
Juuri nyt olen maailman onnellisin ihminen.
Oppilaat kiittivät opettajaa |
Viimeinen vilkaisu lavan nurkkaan tämän projektin osalta |
Olen viimeisen kuukauden antantu kaiken liikenevän ajan tälle projektille.
On aika kulkea kohti seuraavia seikkailuja.
Ei loppua, vain uusien seikkailujen alku.
Seuraavan kerran BodyLoveBurleskin parissa
tapaatte minut Lahti Pridella elokuussa työpajan merkissä.
Until we see again.
kiitos. kiitos. kiitos.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja