Mistäs tiesit tänne tulla

Olen huomannut, että blogiini on viime aikona tavallista aktiivisemmin löydetty Googlen kautta hakusanoilla "ahmimishäiriö", "ahmintahäiriö blogi", ahmimishäiriö blogi" ja siitä syystä koen itselleni tärkeäksi jakaa kanssanne ruokasuhteeseen sekä omassa kehossa elämiseen liittyviä kuulumisiani.

Ensialkuun on sanottava, että tänään blogini on enemmänkin ahmimishäiriöstä toipuneen blogi kuin ahmimishäiriötä sairastavan blogi. Ahmimishäiriö ja ruoka liittyvät kyllä monella muotoa elämääni, vaikkakin sairauden ja diagnoosien osalta puhun ahmimishäiriöstä nykysin menneessä aikamuodossa. Mennyt tendenssi on puheessani aika uutta, tämän kesän aika puheeseeni on tullut selkeä mennyt aikamuoto syömishäiriöiden suhteen. Ymmärrän ja tiedostan hyvin kongreettisesti vielä tänäänkin -  ihan ensikäden kokemuksen kautta - millaista on elää ahmimishäiriön täyttämää elämää.

Henkisen tasapainon osalta ero kahdessa aikakaudessa - tässä hetkessä ja siinä hetkessä, jolloin ahmimishäiriö oli elämässäni akuuttina sairautena - on huomattava. Akuutin sairastamisen aikana minä elin aina tulevaa hetkeä varten, pyrkien täysillä unohtamaan nykyhetken. Halusin keinolla millä hyvänsä olla muualla kuin tässä hetkessä - juuri tätä hetkeä ongelmineen minä vihasin. 

Huomenna olisin laihempi ja minun olisi hyvä olla, vuoden kuluttua varmaankin osaisin jo elää, niin ettei ruoka hallitse elämääni, ehkä jo ensi viikolla antaisin itselleni luvan nauttia elämästä onnistuttuani ensin paastoaamaan päivän tai peräti pari.

Fyysinen syömiskäyttäytymiseni on muuttunut vuosien saatossa kyllä sekin. Syötävt asiat eivät ajatuksenkaan tasolla ole minulle enää palkkio, rangaistus tai itsearvoni määrittelevä tekijä. Enää ei tarvitse ahtaa ruokaa itseensä niin paljon että taju lähtee - vähempikin määrä riittää lohduttamaan.

Aika monen ruoan suhteen minusta on tullut laatutietoinen - ahmimishäiriön aktiivisella aikakaudella suuhunpantavaksi kelpasi lähes mikä vaan - nykyisin valitsen syömiseni vakaasti harkiten.

Olen sinut tänä päivä sellaisenkin faktan kanssa, kuin että minä toden totta pidän irtokarkeista ja jäätelöstä niin paljon, että toisinaan minä mieluummin napostelen niitä, kuin kunnollista monipuolista kotiruokaa. Olen tiedostanut sen, että paniikkitilanne saa minut helposti hiipimään herkun ääreen ja että, halauksen pyytämisen sijaan on helpompi kipaista keittiöön tekemään lohtuvoileipä.

Olen täysin hyväksynyt sen tosiasian, että fyysinen kokoni on tulos itse tekemistäni valinnosita.
Tämän päivän minä on aikasempien päivien valitojeni summa.

Annan itselleni luvan elää täydellisen onnellisena tässä hetkessä huolimatta siitä, että koen tiukassa tilanteessa ruoan lohdullisempana kuin halauksen. Opettelen aktiivisesti joka päivä turvautumaan enemmän toiseen ihmiseen kuin ruokaa tiukoissa tilanteissa. Opettelen syömisen sijaan sanomaan päivä päivältä selkeämmin itselleni ja ääneen, että minua jännittää, tai kiukuttaa tai etten oikein tiedä mitä pitäisi tuntea.

Kaiken kaaoksen keskellä olen onnituneesti oppinut hyväksymään itseni ja antanut itselleni luvan olla onnellinen tänään juuri tälläisenä. En pyri täydellisyyteen ja olen luopunut ajatuksesta, että terveenä oleminen on yksiselitteisesti sellaista elämää missä neuroosit ja ongelmat eivät ole läsnä.

Meillä on lupa ymmärtää ja hyväksyä omat herkät kohtamme, huomaten että niiden kanssa voi elää täysipainoista elämää. Täysipainoinen elämää voi elää lievien pelkotilojen ja neuroosien keskellä. Riittää, että itse ymmärtää oman tilansa ja hyväksyy sen tosiseikan, että on olemasssa koko joukko läpi elämän mukana kulkevia haasteita - neurooseja, pelkotiloja tai muita vastaavia aivorakenteeseen sidottuja tekijöitä.

Minä olen persoonaltani epävakauteen taipuvainen, selittämättömien pelkotilojen kanssa painiskeleva unihäiriöinen vessaneurootikko ja kaikin puolin itselleni kelvollinen juuri tälläisenään. Aivoni nyt ovat rakentuneet niin, että tuollainen joukko pieniä valuvikoja kätkeytyy niiden sisään.

Itsensä ja oman elämäntilanteen ehdoton hyväksyminen sekä rohkeus antaa itselleen lupa elää onnellista ja täysipainoista elämää toteuttaen kaikkia unelmiaan juuri nyt - tämän pyhän kolmiyhteyden oivaltaminen on minulla henkilökohtaisesti ollut sellainen avaintekijä, jonka löytymishetkeä käytän itse määrittämään akuutista sairastamisvaiheesta toipumisen alkuajankohtaa.

Minun normaali-ja-täysipanoinen -elämäni on täysin erilainen kuin jonkun toisen ihmisen normaali-ja-täysipainoinen -elämä. Eikä millään tavalla veratailtavissa oleva suure. Ei mitään sellaista, jonka voisi sanoa olevan enemmän tai vähemmän - totta, aitoa tai totuudenmukaista - kuin jonkun toisen ihmisen kokemus täysipainoisesta sairaudesta toipuneesta elämästä.

Enkä halua kehuskella vaan kannustaa - valaa uskoa akuutin sairaustilan kanssa kamppailevalle, että toipuminen on todella mahdollista. Toipumisen voi aloittaa jo tänään!

On rohkeasti vain annettava itse itselleen lupa elää.
On itse nähtävä oma ihmeellisyytensä ja rakastuttava tietoisesti itse itseensä.
On sanottava itse itselleen, että sinä olet arvokas ihminen juuri tuollaisena.

Ensiksi ehkä yhden silmänräpäyksen verran
rohkenee uskoa itseensä ja omiin rakkaudellisiin ajatuksiin
- siitä se lähtee.


Rakkaudella,
Sallamari