3. tammikuuta 2016

Ole muutos jota etsit

Minun tyyliseni PT vastaanotto.
"Let's have a taste of your new life."

Tutkimusmatkalla parempaan oloon - osa I


Matkani kohti seuraavan unelman toteutumista
 alkoi eilen personal trainer -tapaamisen merkeissä. 

Elämässäni on jälleen uusi polkujen risteyskohta. Olen päässyt itseni kanssa työskentelyssä hyvään tasannevaiheseen, eikä akuuttia tarvetta pään sisäisen maailman selvittelylle enää ole. Jotakin tukea olisi silti kiva olla matkassa mukana seuraavaa unelmaa kohti kulkiessa.

 Terapia Henriikan luotsaamana on tässä elämäni hetkessä loppuun kuljettu polku. Henriikan kanssa tehty työ auttoi minua valtavasti tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni vievän polun suhteen, ja positiivisen onnistumiskokemuksen pohjalta päädyinkin pohdinnoissani seuraavanlaiseen ajatukseen - sijoitan tänä vuonna pään sisäisen maailman selvittelyyn varaamani summan fyysisen kehon hyvinvointiin.

Tärkein valintakriteeri minulle miettiessäni kenen puoleen kääntyä muutostoiveiteni kanssa apua etsien, oli se että haluan minulle apuaan kauppaavan henkilön ymmärtävän syömishäiriöelämää. Tai oikeammin ehkä ymmärtävän millaisen sävyn syömishäiriöstä toimpuminen tuo minun matkaani. 

Oikea henkilö minua löytyi yllättävän läheltä - ihan omasta tuttavapiiristä. Kyselin puolihuolimattomasti ihanalta Fysioterapia ja liikuntapalvelu Makkiaa luotsaavalta Maria Härmltä mahtaisiko hänellä olla aikatauluissa tilaa ryhtyä opastamaan minua -  ja onnekseni Maria vastasi kyselyihini kyllä

Makkian ideologiana on luonnollinen liike, ekologinen ja ravinteikas ruoka sekä ihmisyyden ja luonnon kunnioittaminen. Nämä ovat sellaisia arvoja, jotka kohtaavat omien arvojeni kanssa ja tiesin, että me löydämme Marian kanssa helposti yhteisen sävelen. Minulla on vakaa luotto siihen, että Marian valmennettavana löydän kipeästi tarvitsemaani tukea matkalla unelmaani kohti.


Ilkeitä happiradikaaleja -  hyvää aurinkoista C -vitamiiniä
Havannoiva piirrustus avaa minulle asioita paremmin kuin hienostuneet sivistyssanat

Ensimmäisellä PT tapaamisella oli alkuarvinoinnin ja suunnitelun vuoro - millainen tarve, millaiset tavoitteet ja mitä voidaan tehdä tavoitteisiin pääsemisessä.

Minähän iskin omalta puoleltani pöytään nipun mahdottoman kuuloisia yhtälöitä

- Minulla on tarve keventää oloani, mutta en halua laihduttaa.
En halua laihduttaa nyt, enkä ikinä tulevaisuudessakaan.
Laihdutus terminä =  The Absolute NO-NONO

- Haluan nelikymppisenä olla elämäni kunnossa,
voida fyysisesti niin hyvin kuin se on mahdollista näillä geeneillä

- Haluan investoida työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseeni.
Olen matkalla kohti unelma-ammattiani ja aijon pitää huolta siitä,
että jaksan työskennellä ammatissa reilusti eläkeikäiseksi.

- Haluan herätä jokaiseen uuteen aamuun myös kehoni osalta onnellisena.
Nykyisellään tilanne on vähän niin ja näin - turvottaa, kolottaa ja olo tuntuu raskaalta useampina aamuina. Että jotakin olisi tehtävä.

- Ai niin, aikatauluni ovat mahdottomat. 
Olisi kiva liikkua, mutta liikunnan lisäämiseen ei kiraimellisesti ole aikaa.
Paitsi viikonloppuisin. Niin ja minä en oikein pidä mistään fitness touhilusta edes ajatuksena, saati että haluaisin olla minkään valtakunnan salikissa - ehkä ikinä.


Pelkäsin, että minut passitetaan kotiin heti kätelyssä. Oman pääni sisällä uskoin olevani näiden unelmieni ja vaatimusteni kanssa jotakuinkin supermahdoton PT asiakas ehkä ikinä. 

Turhaa kuvitelmaa.

Rankan ravinto-ohjelman ja kuntokuurin sijaan - tälläistä orjapiiskausta valmennusta kuvittelein tulleeni hakemaan - Maria ehdotti katseen käänntämistä sisuskaluja kohti. Kovan treenauksen sijaan otammekin käyttöön hyvinkin pehmeät keinot ja keskitämme ajatuksen suolistooni. Huono olo ja tiukasti pysyvät kilot saattaisivat hellittää otettaan syömisen määrän tarkkailun sijaan suusta alas menevän ravinnon laatua pohtimalla.

Vyötärön ympäryksen mittailun sijaan Maria lupasi auttaa minua ymmärtämään suolistoni hienoutta ja ainutlaatuisuutta sekä sitä, miten suoliston kuntoa hoitaen voisin vaikuttaa myös vyötärön ympäryksen mittalukemiin. 

Valmis ateriamalli tiukkoine tuskin palvelisi minua parhaimmalla tavalla, sillä todellinen minäni haluan ymmärtää  Syömishäiriö saattaisi löytää lohtua ja lisäpontta valiiksi pureksituista säännöistä ja rajoituksista, mutta todellisen minäni tiedonjanoa inspiroimalla päästään mitä todennäköisimmin käsiksi aitoihin muutoksiin.

Uusi jännittävä maailma odottaa minua.

Ajattelinkin tämän vuoden aikana jakaa näitä uusia oivalluksiani myös täällä blogin puolella teidän lukijoiden kanssa. Haluan myös omakohtaisen kokemuksen kautta valottaa millaisia plussia - ja kenteis miinuksia - löydän edestäni tätä seuraavaa unelmaani kohti kulkiessa.

#solu- ja suolistohyvinvointi

Palaa ensimmäisen PT konsultoinnin kokemuksiin ja sieltä saamiini eväisiin tämän sarjan seuraavassa postauksessa. Pitää ensin itse pureskella näitä juttuja vähän ennen kirjoitushommiin ryhtymistä.


Oikein mukavaa alkanutta vuotta 2016!


Rakkaudella,
Sallamari

Ei kommentteja