6. tammikuuta 2016

P333 kuulumisia - ostoslista 2015

Tämän vuoden ehdoton suosikki housukokonaisuus
- skinny jeans -farkut ja raitapaita.

Uuden vuoden alkajaiseksi on mukava summata Project 333 aiheisen postauksen kimppuun. Pitsiunelmia -blogin Rinnan innoittamana, päätin minäkin listata viime vuoden vaatehankintani.

Hieman alustusta vaatekuulumisieni suhteen
ennen varsinaisen listan kimppuun käymistä. 

Viime vuoden alussa lähdin tohinalla mukaan vuosi ilman vaatteita -kampanjaan, vain todetakseni jo kevään alussa laistavani lopullisesti kampanjasta tällä kertaa. Vuosi ilman uusia vaatteita -haaste toki on toki salliva uusien vaatteiden hankinnalle - tarpeen tulleen voi vapaasti hankkia maksimissaan 4 vaatekappaletta saa ostaa kaupasta ja loput vaatehankinnosita tulisi löytyä kierrätettyinä  (poislukien alusvaatteet tienkin, niitä saa hankia vapaasti tarpeen mukaan )

Viime vuoden upouusien vaatteiden hankintamääräni ylitti reippaasti tuon haasteen salliman 4 vaatekappaletta. Olen toki laittanut samalla mitalla vanhaa vaatetta kierrätykseen, joten talouden kokonaisvaatemäärä on pysynyt aika lailla entisellään.

Koulun alku toi osaltaan ihan uudenlaisen tarpeen vaatekaapin päivitykselle. 

Koulun ansiosta vaatekaapissani komeilee kahdet farkut ja vino pino uusia mustia pitkähihaisia perus puuvillapaitoja työsalipäiviä odottamassa. Meillä työsalissa on pukeutumiskoodi - vapaavalintainen alaosa ja musta paita. Paidan osalta materiaalivaatimuksena on siisti ja sileä pintakuviointi, jotta leikkuutöiden myötä kertyvät irtokarvat on helppo putsata paidasta pois.

Musta paita ainoa järjellinen valinta työskentelyasuksi. Tässä vaiheessa opiskelua tilanne on sellainen, että rapatessa roiskuu - ihan huomaamatta hiusväriä tai vaalennusainetta saattapi lipsahtaa paidan hihansuihin tai etumusta koristamaan. Isommasta kemikaalikosketuksesta on lähes poikkeuksestta tuloksena paidan värin haalistuminen punertavaksi ja tahriintuneen paidan kohdalla poisheiton sijaan ratkaisu on uudelleen värjäys. Paitakokoelmassa tarvitsee olla usemapi paita varalla, jottei olla joka päivä värjäämässä. Viidellä mustalla paidalla pärjää hyvin - joka päivälle löytyy puhdasta päällepantavaa ja tahriintuneimmat voi siirtää sivuun odottamaan värjäyskertaa.


Tässä hetkessä Project 333 -kokoelmani yksi kulmakivi on mustat trikoopaidat. Kokoelmassa niitä on kerrallaan se viisi, mutta paitoja täytyy vaihdella vaatekaapin kätköissä odottavan  "varapinon" kanssa juurikin tuo mahdollisen pysyvän tahrautumisen mukaan.

Lupaan kirjoittaa ihan erillisen postauksen mustien paitojen uudelleenvärjäyksestä.


Kesäfiiliksiä - crop top paita ja toinen Ebayn kautta hankkimistani kesähameista

Tarkkaa kirjanpitoa en viime vuoden osalta vaatehankinnoista pitänyt - harmittaa kyllä. Tässä kohtaa pitää turvautua siis yksinomaan muistiin vaatehankintalistausta tehdessä.

Listaus onkin helpointa aloittaa viimeisimistä hankinnosita ja edestä vuotta ikään kuin takaperin viime vuoden alkua kohden.

Syksyn hankinnat

*  NE punapohjaiset kengät - joululahja
* 4 mustaa pitkähihaista trikoopaitaa (a' 9,90 euroa) - 40 euroa
* 2 talvitakkia Ebayn kautta - myyty eteenpäin epäsopivina
* 2 mustaa A-linjaista puolihametta (a' 19,90) - 40 euroa
* kokoelma sukkahousuja, joista suurin osa väärän mallisia - noin 80 euroa kaikkiaan
* nilkkurit - 40 euroa
* kahdet farkut - yhteensä noin 50 euroa
* musta A-linjainen mekko 3/4 hihalla - 29,90 euroa

Kesän hankinnat

* 2 kuviollista puolihametta - 30 euroa
* pitkähihainen Crop Top - 9,90 euroa
* 3 shortsit - noin 30 euroa
* jumpsuit - 10 euroa
* joogatrikoot - 5 euroa
* valkoinen t-paita - lahja
* useammat ihonväriset sukkahousut - ehkä 30 euroa
* 2 VS aluhousut - 25 euroa
* mustavalkoraidallinen kynähame - 25 euroa
* kolme tuebaanihuivia - 20 euroa

Kevään hankinnat

* kukkakuosilliset kesähousut - 12 euroa
* kapea ruskearaidallinen kynähame - 19,90 euroa
* paljettishortsit Ebaystä (niin pienet että meni lapselle) - 6 euroa
* 2 kangas tennarit - toiset kadulle ja toiset sisäliikuntaan - 28 euroa
* mustavalkoraidallinen mekko alesta - 20 euroa
* 4 rintaliivit (osta kaksi maksa yhdet) - 60 euroa
* kahdet joogatrikoot - 20 euroa
* alushousuja (poistin kerralla kasan vanhoja) - 80 euroa
* sukkahousuja - 40 euroa

Alkuvuoden hankinnat

* neljät korkkarit kirppikseltä - 20 euroa
* musta röyhelöhihapaita kirppikseltä - 20 euroa
* Minna Parikat Alesta 180 euroa



Tunusan olevani sukkahousujen hankinnassa surkea. Tai onnistun hankkimaan aina jotenkin onnettomia sukkahousuja - sellaisia jotka eivät istu tai sellaisia jotka istuvat mutteivät kestä käyttöä. Tänä vuonna aijon parantaa tapani sukkahousuostajana.

Väärän värisiä tai kokoisia vaatteita ei  muutaman epäonnistuneen nettiostoksen lisäksi juuri tullut. Noiden hutiostos takkien kanssa kävionneksi hyvä tuuri, sillä lähipiiristä löytyi niille ostajat.

 Kaksi tuoreinta hame ostostani ovat materiaalinsa puolesta vähän harmaalla alueella. A-linjaisuus hameessa on hyvä, mutta materiaali "kihnaa" hametta välillä vähän ikävän oloisesti ylöspäin ja hame jää kumman ryppyisesti päälle kun nousee istumasta esimerkiksi tuolilta.

Vaateostoksiini olen viime vuoden aikana saanut karkeasti laskien kulumaan vajaat 1000 euroa. Summa ehkä jopa yllätti itsenikin yhteenlaskua suorittaessa - luulin investoineeni vaatteisiin vähemmän. Pieniltä tuntuvista kertaostoksista kasvaa verrattaen iso summa kun niitä laskee yhteen.

Alla vielä muutama havainnekuva viime vuoden vaatehankinnoistani.


Koulupäivien perusasu - kynähame ja musta yläosa

Hulmuavia helmoja kesämekkokelillä

Kesänhousut ja uudet Minna Parikat

Tälle vuodelle olen asettanut itselleni tavoitteeksi pitää parempaa kirjaa vaatehankinnoistani. Yhdessä muiden unelmien ja tavoitteideni kanssa toivon pääseväni tänä vuonna sellaiseen tilanteeseen, jossa tarve uusille vaatehankinnoille pysyy viime vuotta pienempänä.

Mikä ylläolevista asukokonaisuuksista on sinun suosikkisi?


Mukavaa loppiaista!

Rakkaudella,
Sallamari


2 kommenttia:

  1. Kaikki ovat todella kivoja, mutta kesähame, raitapaita ja koulupäiviesi perusasu näyttävät mielestäni parhailta.:)

    Hyvä idea pitää noinkin tarkkaa kirjaa, mutta oman huithapeliuteni tuntien tiedän, että en pystyisi samaan.;) Ja toisaalta olen joutunut viime vuosien aikana uudistamaan vaatevarastoni, koska allergisoiduin (tai rupesin reagoimaan) väriaineille ja nikkeliallergia paheni. Opettelu uuteen on ollut pitkällistä, mutta nyt näyttää paremmalta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh tuollainen allergisoituminen laittaa helposti ihmisen tilanteeseen, jossa vaatekaappia joutuu uudistamaan radikaalilla tavalla. Ihana kuulla, että asiat näyttävät tässä hetkessä valoisammalta - opettelu tuottaa toivottua tulosta.

      33 vaatteen kanssa pelmutessaa käyttövaatteita on sen verran vähän, että jokainen uusi ostos jää onneksi aika hyvin muistiin. Toiveissani on vielä viime vuotta kattavampi kirjanpito uusista vaatteista tälle vuodelle :)

      Poista