Parempaa luettavaa

Tämä teksti on sisällöllisesti omistettu sinulle Anonyymi lukija, joka kommentoit aika kärkevällä kielellä - jokseenkin kyllä asiallisesta asiasta - Versace Love -otsikolla olevaa blogipäivitystä.

Kerroit, miten ärsyttävää sinusta on nykyisin lukea blogipäivityksiä, sillä sinä et siedä kirjoitusvirheitä..Arvaatkos mitä - samassa veneessä ollaan. Minäkin inhoan kirjoitusvirheitä ja ennen inhosin järkyttävän paljon itseäni, sillä toisinaan suurestakin keskittymisen määrästä huolimatta tuotan aivan tolkuttoman määrän kirjoitusvirheitä.

Katsos, minulla on neurobiologinen häiriö; dysleksia, joka yhdessä kirjoittamisen erityisvaikeuden kanssa esitellään diagnostiikassa tuttavallisesti nimellä lukihäiriö.

Minun maailmassani kirjaimet eivät millään tahdo pysyä sopivilla paikoillaan sanoissa. Ne joko vaihtavat paikkaa, tai tuplaavat itsensä. Vaihtoehtoisesti voivat loikata kyllä kokonaan pois kirjoittamistani sanoista. Kaikkea tälläistä ja vieläpä niin,  että uudelleen tekstiä lukemalla minun aivoni eivät kykene huomaamaan tekstin kirjaimellista epätäydellisyyttä.

Minä luen nopeasti ja sujuvasti hyvinkin sekakirjaimista tekstiä. Häiriintynyt neurobiologia yhdistettynä nopeasti toimivaan tavanomaista laajempaan loogiseen päättelykykyyn saa aivoni huomioimaan sanoista ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen sekä kirjainten yhteismäärän. Näiden tietomurusten perusteella aivoni kykenevät  muodostamaan linkin tekstiyhteyden perusteella tilanteeseen sopivaan sanaan.

Ikävää on, että koko maailma ei kykene toimmaan näin.

Kohtalaisen persoonallisen toimintatavan ovat aivoni valinneet. Noin 0,2% muusta maailman ihmisväestöstä käyttää aivojaan samalla tavalla.

Muiden silmissä minun tuottamani teksti on aika usein kaoottista ja melkoisen sekasortoista kirjasjärjestysten osalta. Lauseissa voi olla joukkoon kuulumattomia sanoja, jotka ovat melkein kuin se sana joka tekstin loogisuuden kannalta kuuluisi olla tekstissä. Se on monesti oikolukuohjelmien vika - minä käytän apuvälineenä digitaalisia oikolukuohjelmia tuottaessani tekstiä virallisiin tarkoituksiin - mutta niin älykkäitä ne oikolukuohjelmat eivät ole, että osaisivat tekstin perusteella oikean kirjoitusasun lisäksi korjata myös samalta kuulostavan sanan tekstiin sointuvaksi oikeaksi sanaksi.
Good try, mutta vituiks män.

Rennompaa tekstiä kirjoittaessani pyrin oikolukuohjelman sijaan treenaamaan itseäni. Käyn tekstin läpi pari-kolme kertaa karsien pois kaikista pahimmat virhepirulaiset. Aukotonhan tuo systeemini ei ole - minun silmissäni aika aivotonkin teksti näyttäytyy mallikelpoisesti. Koska blogini puhuu itsensä ehdottomasti hyväksymisestä en tarkoituksellisesti ole pyrkinyt virheettömään tekstiasuun. Koska kirjoitusvirheet ovat osa minua - ovat aina olleet ja tulevat olemaan niin kauan kunnes kehitetään keino kuntouttaa ihmistä neurobiologian osalta. Toki luulen, että lukihäiriöni ei ole kuntoutusjonossa aivan etusijalla. Lukihäiriö kun on geenivirheeseen pohjautuvista erityisvaikeuksista kuitenkin sieltä lievimmästä päästä.

Versace Love -tekstistä löysi oikolukuohjelma kokonaiset 4 virhettä - joista yksi oli konsonantin tuplaantuminen (saattaa muuten käydä kelle tahansa ihan vaan näppäinvirheenä) ja yksi asiaan kuulumaton sana. 

Todellisten kirjoitusvirheiden määrä oli kaksi,

 mikä on minun häiriöni vaikeusasteella varsin loistosuoritus. 

Parahin anonyymi, sinun maailmassani nuo tekstissäni vilisevät virheet ovat niin suuri haittatekijä että kerrot nykyisin vältteleväsi blogitekstieni lukua. Harmi sinällään, en kylläkään tiedä kumman meistä kannalta. Mikäli  kirjoitusvirheistä huolimatta olisit jokusen teksteistäni kyennyt lukemaan ajatuksella läpi, saattaisit olla selvillä lukihäiriöstäni. Onhan se kuitenkin yksi sellaisia erityispiirteitäni joista puhun verraten avoimesti.

Olen useasti blogimerkinnöissä kertonut varsin avoimesti häpeän tunteista, jota lukihäiriön vuoksi olen kokenut läpi elämäni. Olen ohimennen mainunnut siitä, miltä tuntuu kun opettaja määrää sinut lukemaan koko koulun edessä jouluevankeliumin, ja ääneen lukeminen ihmisten edessä lienee pahin rangaistus jonka tiedän. Olen vertaistuen nimissä kuvaillut miten lukemisen erityisvaikeuteen linkittyvä  neurobiologinen häiriö tekee kellonaikojen  hahmottamisen minulle hyvin haastavaksi.

Miten kuormittavaa on elää kun äärimmäisestä huolellisuudesta huolimatta kirjaimet sekoittuvat sanoissa tai kun ihan arkielämässä pitää neljään kertaan tarkistaa tärkeä kalenterimerkintä kellonajan osalta, jotta voi varmasti luottaa laittaneensa  hälytyksen piippaamaan takalleen 28 minuuttia ennen toivottua ajanhetkeä.

Vastauksena pyyntöösi parahin anonyymi, 

Kyllä minä voin tehdä asialle jotakin!

Lupaan elää onnellista ja tasapainoista elämää dysleksian kanssa ja näyttää tekemisieni avulla positiivistä esimerkkiä muille samankaltaisten haasteiden kanssa painiskeleville.

En anna neuroloogisen häiriön rajoittaa tekemisiäni enkä suostu luopumaan haaveista tai unelmista sen vuoksi että aivoni toimivat aivokemian tasolla eri tavalla. Minun maailmasani kirjaimet toisinaan heittelehtivät ja minä olen täysin fine asian suhteen.

Lukihäiriö ei estä eikä hidasta minua 

- koska minä en suotu häpeämään sen olemassa oloa.

Lukihäiriöisenä olen onnistuneesti kirjoittanut blogia kohta viisi vuotta. Lukihäiriöstä huolimatta, olen onnistuneesti tehnyt  pienen palkkatyöuran toimittajana aikakaudella jolloin kaikki teksti kirjoitettiin käsin tai kirjoituskoneella - aikana ennen sähköisiä oikolukuohjelmia. Vaatihan se päätoimittajalta vähän enemmän - tavanomaista tarkempaa tekstintarkastelua - muttei se tuntunut ketään haittaavan.

Joten parahin Anonyymi, lupaan jatkossakin kirjoittaa. Lukijaystävällisyyden nimissä lupaan jaksaessani panostaa entistä enemmän tekstin helppolukuisuuteen.

Se kenen kirjoitelmiin sinä investoit kallisarvoista elämääsi, se on kaikkineen pois minun vastuuni piiristä oleva juttu. Kirjoitinpa muodollisesti miten pätevästi, houkuttavat tekstini sinut lukijakseen kun aihe tai ajankohta on oikea. 

Maailma on täynnä tekstiä, toivottavasti löydät sinun näköisesi lukunautinnon niiden joukosta.

Paremmin kirjoitetun tekstin nimissä suosittelen lukaisemaan Don Miguel Ruizin kirjoittaman teoksen "Neljä tietä vapauteen". Sieltä voisi pilkahtaa oivallus, ettei mikään minun tekemäni oikeastaan aiheuttanutkaan todellista syytä kärkevänkuuloisen kommenttisi kirjoittamiselle. Kommentti on kenties pohjimmiltaan peilaus kipupisteestä sinun omassa elämässäsi. Toki täkeään asiaa liittyvä - lukijaystävällisyys on blogitekstin osalta täkeä asia ja lukijapalaute tevetullutta aina. Tekstisi piilosanoma vaan särähtää korvaan - iski tarve lohduttaa; Kyl se siitä.

Toivottavasti älähdyksen aikaansaanut kiputila elämässäsi on jo hellittännyt.

Rakkaudella,

Sallamari