Kulttuurinurkka vol IX - Pokemon Go : tried & tested

Lähisiwassa tuijotin kassajonossa kiihkeänä puhelimen ruutua. Takanani seisoskeleva viehkosti krapulalta tuoksuva herrasmies kaljatölkkien kanssa katsoo minua ja vääntää vitsiä ruuduntuijotuksesta. Katsetta ruudusta nostamatta hihkaisen ääneen  "Oooooooo SUNJALOISSAPYÖRIIPOKEMON!"

On vaikea ratkaista kumpi oli tilanteesta enemmän hämillään minä vai kaljaveikko. 

Taisi tulla tasapeli.

Kuten kuvista on pääteltävissä, 

Pokemon -maniassa mukana ollaan.

Millaisia fiiliksiä minulla herää Pokemon Go pelistä?

Kiitoksen arvoiset plussat:

- yhdistää ihmisiä, jopa yli sukupolvien

(Olen näynyt ihmisten juttelevan spontaanisti toisillee luurit kädessä ruutuja vertaillen. Olen samaten todistanut isä-lapsi -tarinatuokiota Pokemonpelin äärellä)

- saa liikelle myös meidät, jotka emme noin yleisesti liikunnasta saa juurikaan mitään kicksejä

(Pokemoneja bongaillessa kävelee huomaamattaa useamman kilometrin - hyötyliikuntaa ilman että tulee paineita sanasta "liikunta")

- opettaa ohjeiden lukutaitoa

(Jotta tietää mitä tulisi tehdä, ei voi vaan hypätä pää edellä hommaan ja toivoa parasta. Ihmiset suhtautuvat ohjeiden lukuun ihan vakavissaan ja toteavat SoMe tilapäivityksissään ääneen, että Pokemon pelistä oppineena saattavat vastedes lukea ohjeita muidenkin uusien juttujen kanssa)

- herättää keskustelua ruokatunneilla ja kahvihuoneessa

(Huomaamattasi juttelet Pokemon -kokoelmastasi sellaisen tyypin kanssa, jonka olemassaolosta työpaikallasi et ole ennen oikeastaan edes tiennyt)

- saattaa ihmisiä yhteen 

(Ensimmäistä kertaa huomaat kahvihuoneessa sen ihan söötin mutta hiljaisen tyypin, kun keskustelette äkkiarvaamatta Pokemoneista. Viikkoa myöhemmin olet sen kotona katsomassa Pokemonkokoelmaa. Vuotta myöhemmin yhdistätte kokoelmanne.)

- antaa luvan sanoa "En ymmärrä."

(Koska on luvallista olla myös sellainen, joka ei Pokemon huumasta hetkahda. Pokemon huuman ulkopuolella on elämää ja tuo ulkopuolella hengaaminen, sekin on ihmisiä yhdistävä tekijä. Potentiaalinen romanssin paikka - ihmetellä miksi muut huumaantuu Pokemonien perässä haahuilusta ja me kaksi reipastahtisista juoksulenkeistä juoksemisen itsensä vuoksi.

Ne pienet miinukset:

- peli vie huomion ja passivoi

(Ruutua on pakko tuijottaa läpi treffien, koska milloinkaan ei voi olla varma jos juuri nyt se yksi-miljoonasta-harvinaisuus osuu ruudulle)

- henkilö puhuu viikon ainoastaan Pokemonia

( Työraporteissa seikkailee Me Too -ilmaisun sijaan MeTwo)

- elukkakateus

(Perkele kun sillä Masallakin on se harvinainen möttiäinen, mun on pakko saada SE! Siinä menee yöunet, päivän työ, parisuhdeaika ja ruokatunti ötökkää jahdatessa - koska on pakko saada SE. Liika kilpailuhenkisyys ei ole koskaan hyväksi)

- eristäytyminen

(Noi ei tajuu, enkä edes viitsi yrittää puhua niille mitään. Jos et kelaa Pokemoneja, et oo mun silmissä mitään)

- vaaratilanteet

(Kaikelle toiminalle on paikkansa ja aikansa. Moottoritie 120 tuntivauhdissa ei ole paikka pallottaa Pokemonotusta - oli se miten harvinainen tahansa)

- pettymykset

(Aina ei vaan saa kaikkea. On pystyttävä luopumaan ja irroittamaan itsensä haluamisen huumasta vaikka miten kipeää tekisi. Ehkä Pokemon pelin avulla voisi opiskella myös kohtuullisuutta ja positiivista asioiden haluamisesta irroittamista)

Yleisarvosanani Pokemon Go pelille : YLÄPEUKKU.

Kohtuullisesti käytettynä hyvää ajanvietettä, jonka parissa voi oppia IRL -elämässä hyödyttäviä taitoja - kommunikointia, luopumista, onnistumisen iloa, jakamista, huolenpitoa, toisen tsemppamista, yhteistyötaitoja

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Rakkaudella,

Sallamari

ps. Montako Pokemon Go -pelaajaa löytyy sieltä ruudun toiselta puolelta?