14. kesäkuuta 2014

Happy Saturday - Tasselityöpaja


Siinä valmistuu tasselipari jos toinenkin.

Kokoonnuttiin Burleski-Siskojen kanssa tänään tasseli-työpajan merkeissä. Burleski-Siskot ovat ryhmä ihania valloittavia naisin joiden kanssa tutustuimme reilu kuukausi sitten yhteisellä burleskikurssilla. Antoisan kurssin päätteeksi oli itsestään selvää, että jatketaan burleskiharrastusta joukolla jatkossakin. Tytöt vierailivatkin jo yhdessä tuolla Helsingin Spring Awakening bileissä (allekirjoittanut loisti näissä kekkereissä ainoastaan poissaolollaan). Meillä on yhteinen ihana FB-ryhmä jossa jaetaan tunnelmia, kuulumisia ja ideoidaan kaikkea yhdessä tehtävää kivaa.

Yhteisestä kivasta tämänkin ajatus oikeastaan lähti - sillä yhdessä tekeminen on paljon hauskempaa kuin yksin värkkääminen. Minä olen aikaisemmin muutaman tasseliparit tekaissutkin ja jonkin verran opiskellut ja paneutunut tasselien salaperäiseen maailmaan, joten lupauduin toimimaan meidän workshopissa sellaisena epävirallisena opettajana jakaen matkan varrella oppimiani niksejä ja vinkkejä.


Workshop on oiva syy pieneen tälläytymiseen.


Glitteriä, liiimaa. paljetteja, timantteja, leikairta,tupsuja ja paljon naura.
Sitä on tasselityöpaja parhaimmillaan.
Aimo annos naisenergia ja puhdasta yhdessätekemisen riemua.

Aamulla oli sellainen kunnon ei-mulla-oo-yhtään-inspistä -fiilis.
Ajattelin ensiajatuksena, että minä lähden paikanpäälle vaan hengaamaan ja jakamaan neuvoja ja vinkkejäni, että ei tänään ole ollenkaan sellainen päivä että syntysi yhtään tasseliparia.
Ei oikein huvittanut ja luovuuskin jumitti.

Kolmessa minuutissa pakkasin kuitenkin pienen kassin kaikkea kivaa ja kimaltelevaa tarviketta kasaan, nappasin siinä ohimennen samalla kaapin perältä yhden vanhan keskeneräisen tasseliparin ajatuksella että jos nyt jotakin vaikka saisi aikaiseksi.  Kohottaakseni omaa tunnelmaa päätin varutautua kursille hassujen hopeaglitterisandaalien voimin - nuo sandaalit tekaisin kirpputorilöytäkengistä viime syksyn Turku Burlesque Weekendia varten, mutta monen mutkan kautta ne jäivät lopulta kokonaan käyttämättä - hyvä asu, parempi mieli. Etutukkaa vähän tötterölle ja punaa huuliin, pieniä keinoja sisäisen tunnelman kohottamiseen.

Ja niinhänn siinä kävi, että askarteluhommiksi se meni.
Palasin kotiin kahden uuden pastie parin kanssa.

Ispiroivaa seuraa nuo ihanat Burleski-Siskot!


Me ollaan ihania, me ollaan luovia.

Aamunn aloitus joogalla, siihen perään monta tuntia burleskisävytteistä iloittelua ja illan ratoksi hyvä elokuva
Paremmin ei voisi tätä lauantaipäivää viettää!
Mitenkäs teidän lauantai?

ps. iso kiitos kivasta seurasta Burleski-Siskoille!

Rakkaudella,
Sallamari

2 kommenttia:

  1. Adorable outfit! Glad i found you today, I've gone and followed you all over the web!

    <3
    margot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Im happy that you found and that you visited my blog.
      Thank you so much. You blog is so lovely and Im following your blog now!

      Take care and lots of pinky fluffs to cheer your day today!

      S

      Poista